http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, toukokuuta 24, 2016

Korkman: Suomen eurojäsenyys oli vakava erehdys



No niin nyt niitä heräämisen merkkejä alkaa näkyä aina kuuluisissa professoreissa asti. 

"Suomen eurojäsenyys oli vakava erehdys" Professori Sixten Korkman on uskaltanut avata sanallisen arkkunsa ja sanoi sen suoraan nyt suoraan.

Korkmanin mielestä koko EU:n rahaliitto on epäonnistunut ja perustuu sille toiveajattelulle, että palkat ja hinnat sopeutuvat sekä turvaavat kilpailukyvyn ja työllisyyden.

Mutta kävikin aivan päinvastoin, sillä suomesta lähti työpaikat ja hinnat nousivat, palkat eivät nousseet ja köyhien sekä rikkaiden välinen kuilu sen kuin vain kasvoi näiden viimeisen yli 20 vuoden aikana.

Koko euron tulevaisuus on Korkmanin mukaan hämärän peitossa: 

"Hanketta on vaikea viedä eteenpäin, mutta sitä on vielä vaikeampi peruuttaa", Korkman kirjoittaa.



Mutta EU:sta on kyllä pääsy ulos ja se on ero EU:sta. Siihen ei tarvita kuin vain eduskunnan hyväksyntä. Koska ei siinä tarvitse EU:n komissiolta pyytää siihen lupaa. 

Jos nämä arkadianmäen puupäät tajuaisivat sen, että miten näillä n. 20 miljardin euron EU erosta syntyvillä sanktioilla voisimme palauttaa markan takaisin ja luoda kilpailun ruotsille devalvoimalla markan. 

Suomen Pankki alkaisi taas laskemaan liikkeelle omaa rahaa, eikä velkaantumaan ulkomaalaisilta sijoituspankeilta. 


Suomen tulevan EU eron on jo eduskunnassa ottanut puheeksi Laura Huhtasaari (ps.).

Mitä enemmän tästä syntyy julkista keskustelua, niin sitä nopeammin tämä Suomen eroprosessi EU:sta käynnistyy ja lopulta toteutuu. Sillä se on vain enää ajan kysymys, milloin se tapahtuu ja tiettävästi Iso-Britannian äänestäessä vilpillä seuraavaksi. Suomi päättää ensimmäisenä EU-maana lähteä sieltä oma-aloitteisesti. 

Englannissa kun kuningashuonekin vastustaa EU-eroa, koska heidän osittain omistamat pankit häviäisivät muuten suuria tulonmenetyksiä muille EU-maille lainattavissa lainoissa.

EU on ollut Suomen taloudelle kuin syöpä, jonka kasvain on jo nyt loppusuoralla. Mutta jos Kokoomus, RKP tai Keskusta vielä erehtyy luulemaan tätä syöpäkasvainta menestykseksi. Niin se kertoo siitä miten kujalla he ovat suomen talousjärjestelmän suhteen.

Se että minulla menee taloudellisesti hyvin, ei ole yhtä kuin valtiolla menee hyvin. Mutta pääasiassa lukuisista narsisti-psykopaateista koostuva suomen poliittisen eliitin kerma ei osaa ajatella edes suomen yhteistä etua. Koska heille ei ole olemassa mitään yhteistä suomea.

Sen sijaan he esittävät ajavansa yhtenäisen suomen etuja ja osaavat vetää limaiset tekohymyt aina tv ja uutistoimittajien kameroiden sattuessa paikalle. Lisäksi he ovat käyneet kaallin suurten puolueiden maksaman esiintymiskoulutuksen, josta heistä koulutetaan ja suggeroidaan julkisesti uskottavannäköisiä julkisia esiintyjiä. 

Suomessa siis ministerit saattavat olla eräällä tavalla hypnotisoituja, jolla ylemmät poliittiset takapirut varmistavat sen, että maamme on hyvissä käsissä.

Korkmanin poliittinen herääminen EU:n suhteen on kuitenkin erittäin hieno asia kuulla, että tuolla poliittisella tasolla uskalletaan nostaa nyt faktat pöydälle tämän onnettomuuteen päätyneen eurostoliiton vuoksi. 

Itseasiassa eduskunnankin kulisseissa monet kansanedustajat eivät pidä EU:sta ja haluaisivat siitä pois. Mutta puolueiden puoluekuri estää vielä toistaiseksi sen, että tästä EU erosta järjestettäisiin vain yksittäinen äänestys.

Ministerit kuitenkin pelkäävät poliittisen uransa puolesta, jos he alkavat yhtäkkiä tekemään suomen edun mukaisia päätöksiä. Koska tällaiset päätökset taas eivät ajaisi näiden huijaripankkien etuja. Euroopan keskuspankki kun on täysin yksityinen rahalaitos, jonka suurin omistaja on edelleen maailman rikkain pankkisuku Rothshild.

Jos Suomi eroaa EU:sta, niin samalla Suomen Pankki päättää tämän velkaorjuuden Rothschildien kanssa. Sillä kaikki suomen valtionvelka maksetaan pääasiassa tälle samalle rikolliselle pankkisuvulle. 

Heidän motiivinsa ovat tämän Euroopan unionin suhteen olleet vain hajoita ja hallitse. 

Kun he saivat romahdutettua monien EU-maiden talouden teollisella nollakasvulla, jolla teollisuus siirrettiin näistä maista halvempiin maihin. Suomi on ollut tällä hetkellä tämän nollakasvun suurin kärsijä EU:n sisällä, minkä vuoksi EU:sta pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti nyt ulos.

Enemmistö suomalaisista haluaisi EU:sta ulos, joten mitä tässä enää aikaillaan. Eduskunta voi tehdä yhden äänestyksen, jossa lopulta enemmistö nykyisistä kansanedustajista vie Suomen ulos EU:sta. 

Euro ei ole kestävä valuutta, kun taas markka on, koska sen voi taas devalvoida, mutta euroa taas ei voi.