Somesta bongattu taas melkoisen olennainen totuus Suomen nykyisistä tehohoitopaikoista, joista YLE valehtelee törkeästi yläkanttiin.
Jos haluat tukea työtämme vapaan journalismin eteen Tilinumero FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: Teemu Antti Johannes Vehkala Tai Mobilepay: 3529QA
keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2021
Infektiotautien ylilääkäri suosittelee Koronavilkusta luopumista
Kerrankin järjen ääni pääsi eetteriin, kun Helsingin Sanomat julkaisi eilen jutun, jossa Kymeenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän infektiotautien ylilääkäri Risto Pietikäinen suositteli Koronavilkku sovelluksen poistamista.
Hän totesi sovelluksesta olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Koronavilkku sovellus otettiin käyttöön n. puoli vuotta sitten, ja tähän mennessä se on kuulemma ladattu jo 2,3 miljoonaa älypuhelimeen.
Koronajäljitys perustuu luulosairaudelle
Jo yksistään tämä koronaviruksen älypuhelinjäljitys perustuu puhtaalle luulosairaudelle.
Ne jotka uskovat, että jollain älypuhelimilla voitaisiin jäljittää jotain tartuntatauteja ovat jo yksistään niin luulosairaita, että voisivat kuvitella, että jopa älypuhelin havaitsisi myös kausiflunssan pelkästään jollain piippauksella.
Kun siihen riittää jo riittävän suuri valhe, jonka hölmöt ihmiset sitten uskovat samantien.
Nämä ihmiset taas jotka ovat näitä eliitin dystooppisia asioita tutkineet, niin tietävät jo nyt sen, että mikä näiden elitistien märkä päivä uni olisi.
Sehän olisi se totaalitaarinen poliisivaltio, jossa et enää lopulta saisi enää tavata yksityishenkilönä edes toista ihmistä, koska hallitus olisi lopulta kieltänyt kaikki ihmiskontaktit ja jos sitten kadulla kohtaisisit jonkun toisen ihmisen, niin katulampussa olevat turvavälisensorit piippaisivat ja saattaisi saada sakkoja pelkälle ihmistoverille keskustelusta, koska se olisi jo kielletty tuolloin, kun tämä eliitin ajama UUSI NORMAALI olisi tullut voimaan.
Ihminen on sosiaalinen olento ollut aina, mutta nämä Sveitsin talousfoorumin elitistit tavoittelevat jo sitä 2.0 ihmistä, jonka luonne olisikin täysin erakko ja kaikki ihmiskontaktit olisi kiellettyjä.
Eihän tällainen pesunkestävä elitistikään juuri muuta tee kuin juonittelee rikkaiden tyranniystäviensä kanssa näitä asioita meidän kaikkien koko maailman päänmenoksi ja nämä elitistit ovat tunnetusti niin vainoharhaisia, että he tarvitsevat jo pelkästään Bilderberg kokouksiin lentämään sotilashelikopterit ja armeijan erikoisjoukot turvaamaan, että näillä elitisteillä olisi riittävän turvallinen viikonloppuseminaari.
Ex ministeri Katri Kulmuni jo väitti hiljattain somessa, että tämä Great Reset hanke olisi vain salaliittoteoria.
Mutta ei Katri noin tyhmä ole mitä hän vain esittää.
Kyllä hän tietää mikä on THE GREAT RESET hanke, josta tämä Sveitsin talousfoorumin puheenjohtaja Klaus Schwab on kirjoittanut aina kirjan Thierry Malleretin kanssa.
Schwab on puhunut jo julkisesti siitä kuinka tämä pandemia antaa heille mahdollisuuden resetoida maailmamme.
Schwab puhuu tuossa kirjassaan kuinka uusi ja sotkuinen maailma muodostaisi moninapaista kilpailua vaikutusvallasta, jonka muodostamat konfliktit ja jännitteet eivät enää johtuisi ideologiasta (mm. radikaali islam). Mutta kuitenkin toimisi nationalismin ja kilpailuresurssien kannustamana.
Tämä näiden elitistien Uusi Maailmanjärjestys (Uusi Normaali) agenda on sellainen hanke, jota ajetaan tälläkin hetkellä läpi vain keskittymällä kansallisidentiteettien tuhoamiseen ja Puolassa sekä Unkarissa tämä on toiminut todella huonolla menestyksellä, koska Unkarikin käännytti viime vuonna reilut 15 000 maahantulijaa pois.
Vahva kansallisidentiteetti on sellainen voima, joka on suuri uhka Uuden Normaalin, eli Uuden Maailmanjärjestyksen (NEW WORLD ORDER) toteutumiselle.
Kun nämä Klaus Schwabin kaltaiset elitistit eivät sallisi millekään valtiolle itsemääräämisoikeuden kaltaista vaikutusvaltaa. Senhän on juuri määrä nyt poistua tämän koronavirus valepandemian aikana, jonka salainen agenda on keskittää nyt kaikki voimat Saksan ja EU:n yhteisen liittovaltiohankkeen esilletuloon.
Rockefeller Foundation on se yksi elitistien säätiö, joka tätä EU:n liittovaltio hanketta on myös ajanut eteenpäin. Bilderberg-ryhmä taas keskittyy enemmän Euroopan sisäiseen valtaan.
Kaiken tämän lääketeollisuuden tyrannian takana on se hanke, jonka päämääränä olisi saada kaikki piikille ja nämä piikit (mRNA rokote) ovat äärimmäisen vaarallisia, koska ne tekevät rokotteen ottajasta itsestään geenimanipuloidun organismin.
Lähde: HS
Suomen tulli ei saanutkaan lupaa ottaa käyttöön koronaa haistavia koiria
Suomen Tulli ei saanutkaan lupaa ottaa käyttöön koronan haistavia koiria, joita se väitti kouluttaneensa jo muutaman.
Koirien olisi ollut tarkoitus työskennellä Suomen rajoilla ja haistella matkustajia ja poimia potentiaalisia koronavirustaudin kantajia.
Miten koirat voivat haistaa luulosairauden ?
Mutta kun tämä koronavirus on pelkkä luulosairaus ja itse covid19 virusta ei olla vieläkään eristetty, niin miten ylipäänsä mikään koira voisi haistaa tällaisen luulosairauksen jostain ihmisestä ?
Että jos tällainen Munchausenin syndrooma olisi edes haistettavissa, niin olisihan sellainen koira jo melkoinen nero.
Aivan kuten Iltalehden toimituskin joutui tuossa jutussa myöntämään, että kuinka ei ole riittävää näyttöä siitä, että koira tunnistaisi hajun perusteella covid-19-tartunnan.
Mutta se jo nähtävästi riittää, että tällaisessa hölmölässä kuin Suomi saatiin jo melkein tällainen järjettömyys verorahoista käyttöön, kuin koronan haistavien koirien käyttäminen tullin toimissa.
Luulosairaus on kuitenkin vakava asia, joka vaarantaa monen sen kokijan henkisen mielenterveyden. Jos sitä koronavirusta pelkää jo niin paljon, että se alkaa muistuttaa ihan kuoleman pelkoa. Mutta sehän onkin ollut koko tämän koronavirus hysterian poliittisen agendan päätarkoitus. Eihän tämä virushysteria juuri Evankelisluterinsen kirkon helvetillä pelottelusta eroa.
Mutta jos et usko koronaan tai et suostu tottelemaan näitä fasistisia korona rajoituksia niin silloin olet taas syntinen, josta ovat jo kirkkoherrat sekä muut teologioppineet jeesustelleet aina Helsingin Sanomia myöten.
Tämä on se suora kirkon pelastusoppi, joka on nyt valjastettu valemedian korona narratiiviin.
Mutta tämä hallituksen ja valtioneuvoston koronasekoilu antaa kyllä seuraavina viikkoina aivan uudet mittasuhteet, kun vielä Suomen armeija komennetaan nyt Vantaalle muka jäljittämään koronaa ja kuntien rajoja aletaan laittamaan kiinni.
Nämä koronarajoituksia ohjeistavat virkamiesfasisti ovat äärimmäisen kiihottuneista näistä tulevista sulkutoimista ja he nauttivat tästä sotatilasta aivan avoimesti, eikä heille riitä vielä yksi ulkonaliikkumiskielto, vaan niitä tulee olla vähintään kaksi.
Mutta tämä on äärimmäisen ihmeellistä, ettei Suomen kansaa olla vieläkään ärsystetty riittävästi näillä sulkutoimilla, mutta minä tiedän kyllä heti satavarman keinon, jolla se kansa viimein saataisiin barrikaadeille ja se olisi ALKOT KIINNI ja TV-torni kiinni sekä tupakka vielä sikareiden ja piipputupakat pois kaupoista sekä kahvipaketit, niin johan olisi eduskuntatalon eteen ryntäystä.
Mutta eihän nämä fasistit sellaista uskalla tehdä, koska silloin tämän kansan lampaista tulisi leijonia ja sen jälkeen näitä virkamiesfasisteja heiteltäisiin sinne roskikseen ilmielävänä.
Sitä vartenhan näillä fasisteilla on Suomen armeijan erikoisjoukot, joilla nämä fasistisedät toivovat laittavan Suomen kansan kyykkyyn, kun tämä koronalla pelottelu ei enää tehoa kansaan.
Silti siellä valtioneuvostossa selvästi pelätään ottavan käyttöön näitä Uuden-Seelannin tasoisia liikkumisrajoituksia, joissa ihmisiä kiellettiin liikkumasta päivässä 5 km pidemmälle.
Näitä ei uskalleta Suomessa ottaa käyttöön, koska eliitti pelkää kapinaa.
Voisiko koulutettu koira haistaa psykopatian ?
Minulla olisi kyllä yksi hankinta ehdotus, joka voisi toimia ihan näiden koirien osalta.
Sinne aluehallintovirastoon voisi kouluttaa muutaman koiran, jotka haistaisivat psykopatian ja sitten kaikki virkamiehet sekä yritysjohtajat joutuisivat näiden koirien haisteltaviksi.
Jo olisi valtion tulevaisuus turvattu sen jälkeen, kun nämä piskit haistaisivat nämä oman edun tavoittelijat ja psykopaatti pyrkyrit, joita ei enää jatkossa päästettäisi noihin kaupunginjohto ja Presidentin tason virkoihin, kun nämä psykopatian haistavat koirat haistaisivat sen.
Tällaisille koirille olisi varmasti käyttöä laajemminkin.
Erityisesti öky-porvaripuolueissa tulisi melkoinen uusien ehdokkaiden vaihdos sen seurauksena.
Lähde: ILTALEHTI
tiistaina, maaliskuuta 02, 2021
Valtioneuvosto valmistelee useiden kuntien rajojen sulkemista
Valtioneuvosto suunnittelee useiden kuntien rajojen sulkemista.
Ulkonaliikkumiskielto on tarkoitus ilmoittaa seuraavan viikon sisällä, koska tämä 3 viikon ulkonaliikkumiskielto on tarkoitus alkaa 8. maaliskuuta 2021
Se olisi siis 08.03-28.08.2021 aikavälille suunniteltu ulkonaliikkumiskielto.
Maakuntien rajojen sulkeminen tässä yhteydessä on kummallinen homma, koska jos kyse olisi viruksesta, niin ei sellainen virus pysähdy minnekään Uudenmaan rajoille.
Mutta jos kukaan on tätä koronahuijausta tutkinut, niin mitään virusta ei tässä edelleenkään leviä missään.
Koronapotilailla on kyllä ollut oireita, joista on mm. ruumiinavauksissa ilmennyt verihyytymiä, jotka taas viittaavat 5G säteilyyn.
Arto Lauri oli vieraana Levelin ohjelmassa
Vantaan kaupunki pyytää armeijalta virka-apua
Vantaan kaupunki on pyytänyt virka-apua Suomen armeijalta ja vetoaa tartuntalakiin ja koronaviruksen torjumiseen.
Vantaan kaupunki ilmoittaa, että armeijaa tarvitaan nyt "tartuntatautien jäljittämiseen ja, että toiminta käynnistyy yhteisen toimintasuunnitelman mukaisesti 2.3.2021 tai mahdollisimman nopeasti."
Sanna Marinin hallitus kidnappaa nyt ihmisiä poliisin toimesta koronatestiin ja vie pakkohoitoon
Iisalmen poliisi kidnappasi Iisalmessa eilen virolais-suomalaisen siivousyrittäjän Merike Sirelpuun ja vei väkivalloin koronatestiin.
Koronatestin jälkeen asianomainen toimitettiin psykiatriseen pakkohoitoon ja laitettiin vielä lepositeisiin.
Asianomaista mm. kuristettiin useaan otteeseen ja hän oli sidottuna sänkyynsä vuorokauden lepositeissä.
Asianomaisen tytär ehti myös kuvata videon, jossa näkyy kuinka poliisit tunkeutuivat väkisin yrittäjän asuntoon. Mutta poliisi otti kännykän ja poisti videon.
Sanna Marinin hallinto kidnappaa nyt ihmisiä koronatestiin poliisiväkivalloin ja toimittaa pakkohoitoon
Tässä on nyt itse asianomaisen kattavampi reportaasi tästä tapauksesta.
Asianomainen pitää siis Iisalmen alueella Jooga salia ja sinne on terveysviranomaiset iskeneet ja väittäneet, että yhdellä sinne osallistujalla oli koronatartunta ja testin tulos selvisi vasta viime perjantaina, jonka seurauksena kaikki siellä käyneet määrättiin karanteeniin.
Viime lauantaina sitten eräs paikallinen ylikääkäri kutsui tämän asianomaisen käynnille, joka eskaloitui lopulta siihen, että asianomaisen perään lähetettiin paikallinen Iisalmen poliisi, joka lopulta rynnäköi väkivaltaisesti asianomaisen kotiin ja muilutti väkivaltaisesti koronateistin kautta suljetulle osastolle pakkohoitoon.
Asianomainen kertoo myös olleensa yhteydessä Iltalehden päätoimittajaan, mutta katsokaas vaikka, niin kuinka Iltalehti ei hiiskahdakkaan tästä tapauksesta, koska Suomen terveysviranomaisten Mengele lääkärien pakkotoimet ja poliisin väkivalta näissä tapauksissa eivät kestä Suomen nykyistä päivänvaloa, joten nämä tapaukset tulee siksi sensuroida valemediassa, ettei vaan Suomen kansalaisten luottamus poliisia ja terveysviranomaisia kohtaan vaarantuisi.
Siitä pitää viimeistään SUPO huolen, joka vaatii poistamaan nämä Iltapäivälehtien jutun näistä tapauksista.
Lähde: OSSITIIHONEN.COM
WHO haluaisi jatkaa koronaplandemiaa vielä vuoden päivät
Maailman terveysjärjestö WHO haluaisi jatkaa koronaplandemiaa vielä vuoden päivät ja siksi se antoikin julkisuuteen propaganda tiedotteen, jossa se kertoi ettei koronavirusta kukisteta vielä tämän vuoden aikana.
Mutta mitenkä media luo koronapaniikkia... Tuosta ylhäältä näette, kuinka kameramiehellä ei oleedes kasvomaskia, kun taas tällä tv-kameralla kuvattavalla on jo sen luokan vaatetus päällä, että hän näyttää jo joltain hyönteismyrkkyruiskuttajalta.
Tuolla sitten tavoitellaan tätä koronapaniikkia median kautta, jotta saataisiin ihmiset pelkäämään ja luopumaan perusoikeuksistaan.
Koronapaniikki on vain näiden koronaa pelkäävien ihmisten mielikuvituksessa.
Lähde: MTV UUTISET
maanantaina, maaliskuuta 01, 2021
Mikä on Suomen tulevaisuus ?
Teksti: Teemu Vehkala
Nyt kun tätä IMF pankin EU-talouden tuhontaohjelmaa on jo kulunut miltei tämä 1 vuosi, niin voi jo nähdä mihin tämä tulee lopulta johtamaan, kun tämä maskisekoilu sekä koronarokotuspainostus tulee eskaloitumaan lopulta siihen, että näitä rokottamattomia ihmisiä aletaan lopulta kohtelemaan kuin jotain yhteiskunnan pohjasakkaa ja aina löytyy riittävän monta psykopaattia heitä kiusaamaan, kuten nähtiin jo tämä Finnair kohu, jossa maskin päähän kieltäytynyttä miestä kutsuttiin aina poliisi vastaan Helsingin vantaan lentoasemalle ja hän sai siitä hyvästä 6 kuukauden lentokiellon Finnairin lennoille.
Tämä tulee siis automaattisesti johtamaan siihen, että tällaista sadististen psykopaattien yhteiskuntaa ei todellakaan yhä useampi halua katsella ja nyt kun nämä psykopaattisadistit virkamiehet alkavat jo vetää niitä todellisia naamareitaan pois, niin lähitulevaisuudessa vielä ehkä näemme, että kuinka vaarallisia sekopäitä nämä fasistit todellisuudessa ovat, kun EU:sta ja Suomesta leivotaan Saksan kanssa liittovaltio ja sotilasdiktattuurin on määrä ottaa ohjat myös Suomessa arviolta 2025 vuonna, kun tämä nykyinen EU tulee hajoamaan siihen talous ja koronakaaokseen, jonka IMF on sinne suunnitellut.
Koska olen selvännäkijä ja melkoisen hyvä sellainen, niin en haluaisi lähteä kertomaan että minkälaisia näkyjä näen näistä tulevaisuuden aikalinjoista, mutta talouden osalta se ei näytä hyvältä mitä tuleman pitää.
Vaikka näitä korkeita rakennuksia nyt sinne Helsingin pasilaan kyhätään näiden eräiden pankkien huumerahoilla, niin kansa köyhtyy entisestään ja kantakaupungin asumiskustannukset nousevat vuosi vuodelta, joka johtaa vielä muutaman vuoden päästä Irlannin 2008 tyyliseen asuntokuplaan. Eli asuntojen hinnat putoavat Helsingissäkin jopa yli 40 prosenttia.
Korona tappaa lukuisia yrityksiä seuraavien vuosien aikana Suomesta
Tämän koronan feikkipandemian varjolla Suomesta tapetaan lähivuosina lukuisia yrityksiä pois ja etunenässä pienyrittäjät joutuvat ensimmäisenä ahdinkoon.
Täällä näitä konkursseja nyt on listattu tuoreita tilastoja. Konkurssilistalla on lukuisia ravintola-alan yrityksiä, vaate vähittäiskauppoja, urheiluliikkeitä, paikallisliikenne linjoja (linja-auto ala), siivousalan yrityksiä, mainostoimistoja, taksifirmoja jne.
Korporaatiot kaappaavat markkinat
Tämä juoni tässä pienyrittäjien konkurssiaallossa on sama kuin mitä silloin 90-luvun alun lamassa, jolloin Suomen pankit tarvitsivat silloin EU-jäsenyyteen vaaditut 58 prosentin vakavaraisuusasteen, joka onnistui vasta vaatimalla yrittäjiltä kaikki lainat takaisin ja jos yrittäjillä ei ollut varaa maksaa lainojaan takaisin pankeille, niin pankit ulosmittasivat yrittäjien omaisuuden.
Nyt tässä on ilmeisimmin kyse EU-liittovaltion yhteisen Saksan ja EU-armeijan sotilasbudjetin kasaamisesta, johon tämä korona ilmeisesti myös ehkä jollain tasolla liittyy, koska tässä on selvästi käynnissä vieläkin suurempi puhallus, kuin silloin 90-luvun laman aikoina oli.
Kun taas tämä maskisekoilu tässä taustalla on vain tämän kommunistisen EU:n harhautusta, jonka takana on nämä samat pankit kuten IMF, joka tätä pienyrittäjien putsausta operoi.
Mutta täytyi luoda riittävän suuri harhautuskeino, jotta kansalaisten huomio siirrettiin muualle, joten siksi tämä koronan valepandemia luotiin harhautukseksi.
Toki nämä mRNA-rokotteet ovat biologinen ase, jolla eliitti sitten on nyt jo harventamassa maailman liikakansoitusta pois.
Koronarokotteet eivät siis itsessään ole suoja mitään koronavirusta vastaan, mutta koronarokotus on äärimmäisen vaarallinen mRNA rokote, joka altistaa rokotteen saajan geenimanipuloiduksi orgasmiksi (GMO). Tämä mRNA rokotusteknologia on siksi äärimmäisen vaarallinen alue, koska siitä ei edes tiedemaailmassa vielä juuri paljoakaan tiedetä, koska siihen sisältyy ihmisten geenien sekä DNA:n muokkaaminen mm. näillä geeniperimän genomeilla.
Perimähän on yleensä DNA:ta, mutta osalla viruksista se on RNA:ta.
Koronavirusta ei ole vieläkään eristetty, joten sitä ei olla siis tavattu vielä missään. Sen on myös jenkkien terveysvirasto CDC itse myöntänyt jo julkisesti.
Bill Gates toimii vain pelkkänä marionettina tälle globaalille suunnitelmalle alistaa koko maailma tämän koronarokotustouhun alle, joka sitten tekisi koko planeetasta tämän tyranniaan tähtäävän koronahelvetin.
Mutta tämä heidän fasistinen ja totalitaristinen suunnitelma ei tule missään muodossa onnistumaan loppuunsa, koska täällä löytyy aina riittävästi vastarintaa ja siksi näille sadistipsykopaateille ei tule nyt antaa tuumaakaan periksi, koska nämä koronafasistit virkamiehet aina ministereitä myöten ovat täysin kylmiä psykopaatteja.
Meillä on edelleen kansana enemmistö laittaa nämä psykopaatit ojennukseen, jos vain yhdistymme keskenämme ja sitä nämä kontrollifriikit myös tuolla pelkäävät.
He pelkäävät, että kansa yhdistyy ja laittaa nämä sadistit ojennukseen.
Siksi hallitus pelkää puhua suoraan näistä tyrannisista hankkeista mm. ulkonaliikkumiskielloista jne. Koska siellä valtioneuvostossakin on muutama ihminen, joka vastustaa tätä tyrannista hanketta. Kun taas ne psykopaattivirkamiehet siellä jo kiihottuvat pelkästään näistä tulevista kolmen viikon ulkonaliikkumiskielloista.
He nauttivat näistä rajoituksista täysin rinnoin ja siksi nämä psykopaatit ovat jopa julkisesti todenneet nyt, että kuinka he haluaisivat lisää maksimirajoituksia ja ulkonaliikkumiskieltoja, koska tuollainen psykopaattisadisti nauttii kansan henkisestä alistamisesta mielin määrin.
Tämä koronan feikkipandemia on tiivistetysti IMF pankista organisoitu hanke, jonka taustalla on toiminut myös Rockefeller Instituutti jenkeissä sekä JOHN HOPKINS YLIOPISTO, MIT jne. muita tahoja.
Rockefeller Instituutissa tätä karanteenittamista suunniteltiin jo vuonna 2010, jolloin siellä julkaistiin tulevaisuuden maailmankuvan skenaario, jonka nimi oli LOCKSTEP, jolla tarkoitettiin näitä karanteeneja, jotka ennustettiin otettavan käyttöön vasta vuonna 2020.
Joten mitenkä kävikään, kun juurikin samana vuonna maaliskuussa 2020 Rockefeller Instituutin LOCKSTEP vaihe toteutui maailmalla, kun tämä korona lähti muka leviämään Kiinan, Wuhanissa. Vaikka siellä Wuhanissa todellisuudessa ei mikään päässyt ilmaan, kuin vain tämä koronavalhe, josta alettiin hysteerisesti uutisoimaan jokaisessa valemediassa ja uutisoidaan edelleen yötä päivää.
Sitten alkoi tämä tauoton koronapsykoosi, joka on voimakas joukkopsykoosin oire, jota nyt sairastaa maailmassa lukuisat ihmiset ja se on syöstänyt niin monen ihmisen henkisen mielenterveyden alas ja tässäpä juuri näemme sen, että miten tämä korona on ennenkaikkea psykologisen sodankäynnin ase, jolla on myös tarkoitus tuhota maailman väestön mielenterveys, kun heidät saadaan kuolemanpelkoisiksi pelkäämään tällaista olematonta kausiflunssan kaltaista pikkutautia.
Tämä on suora esimerkki siitä, että miten joukossa tyhmyys tiivistyy ja koronan valepandemia on siitä täysi suuri esimerkki.
Kirkko pelotteli vielä satoja vuosia sitten ihmisiä helvetillä... Nyt ei kirkkoa tuohon rooliin tarvita, koska nykyinen valtionkirkko toimii valtamediassa ja siellä pelotellaan nyt ihmisiä koronalla ja kirkko taas syyllistää näitä koronarikkureita koronasynnillä.
Helvetin tilalle on vain korvattu sana KORONA.
Mutta varsinkin näinä aikoina jokainen on kyllä ihan itse vastuussa siitä, että onko pelkuri, vai uskaltaako nousta siihen omaan voimaansa ja näyttää näille muille koronapelkureille mallia siitä kansallisesta rohkeudesta, jota me suomalaiset olemme aina sukupolviakin sitten uskaltaneet edustaa.
Mutta nämä vallan kahvaan väärillä keinoilla urahissillä nostetut maanpetturit taas halveksuvat näitä suomalaisia kansallissankareita sekä maanmiehiä, jotka ovat omalla rohkeudellaan uskaltaneet puolustaa tätä kansallista itsemääräämisoikeuttamme, jota nyt nämä säälittävät elitistien sadistit ovat viemässä meitä nyt pois.
Todellisuushan on, että nämä varakkaat satanistit, jotka asuvat siellä luksuskartanoissaan ympäri maailman ja ovat näitä kalliita sikareita polttavia pankkiireja, niin eivät he ole onnellisia, vaikka heillä onkin ne miljoonan dollarin posliinitekarit suussa ja viidenmiljoonan dollarin kultaketjut kaulassa ja kuuden miljoonan euron kultakello kummassakin kädessä.
Nuo roistot sen sijaan ovat kateellisia ihan meille tavallisille kansalaisille, koska me olemme niitä ihmisiä, jotka pystymme aidosti olemaan onnellisia siitä, että meillä on vielä tämä kansallinen itsemääräämisoikeutemme ja me emme sitä näille rikkaille sioille tule antamaan mistään hinnasta, vaikka se maksaisi jonkun koronarokotuksen hinnan.
Sillä tämä ei ole Suomi jota nyt joudumme puolustamaan, vaan se on meidän jokaisen vapaus.
Liikkumisen vapaus, mielenilmaisu vapaus, sanavapaus...
Sen yli ei kyllä yksikään pankkiiri tule kävelemään Suomen osalta ja siitä me pidämme huolen ja tämä teksti ei ole kansankiihotusta, vaan tätä on totuus.
Siksi se kiihottaa näitä maanpettureita, jotka taas pelkäävät totuutta, koska ovat jo myyneet sielunsa saatanalle ja nämä maanpetturipoliitikot eivät siksi enää halua ajaa Suomen kansalaisten etua, koska IMF pankki lahjoi jo heidät toiseen suuntaan... Pimeyden voimien leipiin, koska niin myös nämä YK:n pääjohtajatkin joutuvat tekemään aina Saatanan kanssa valan ja myös Suomessa toimii ihan ministereitä, virkamiehiä sekä aina ylimpiä johtohenkilöitä, jotka ovat tehneet valansa Saatanan kanssa, joten luuletteko, että he enää ajaisivat Suomen valtion etuja ?
Tämä koronakin on miltei täysin Saatanan juoni ja jekku. Mutta siitä selviytyminen on jo päätetty valon puolella, joka tulee päättymään sen puolen voittoon ja Saatana tulee saamaan tässä sodassa taas takkiinsa.
Joten karanteenit eivät tule jäämään pysyvästi, maskisekoilu ei tule jäämään pysyvästi voimaan, vaikka nämä koronasadistit sitä jo nyt haluavat, koska silmittömästi nauttivat tästä heikkojen ihmisten alistamisesta ja psykologisesta kiduttamisesta tällä koronalla.
Talousjärjestelmän toisaalta kuuluukin tuhoutua, koska näin on luojan tarkoitus, koska muutenkin tämä kapitalistinen talousjärjestelmä on perustunut niin sairaalle köyhien ihmisten riistämiselle sekä hyväksikäytölle.
Siksi tämä talousromahdus nyt on käynnissä. Mutta IMF Pankki yrittää vain peitellä sen tällä feikkipandemia Koronalla, jotta ihmiset eivät kiinnittäisi siihen liikaa tarpeetonta huomiota.
Vielä näistä lääkeyhtiöistä sen verran, että BIG PHARMA:n järjestäytyneen rikollisuuden haaralla on jo niin paljon rahaa kerättynä, että vaikka ostaisimme EU:n keskuspankin ja painaisimme näille roistoille vaikka 1000 triljoonaa dollaria seteleinä, niin ei näille sadisteille raha ole tässä se juttu, vaan kyse on koronan feikkipandemiassa biologisen sodankäynnin operaatiosta.
Meitä ihmisiä on heidän mukaansa liikaa ja heidän harvennustavoittensa on n. 95 prosenttia nykyisestä maailman kansoituksesta.
Guidestonen kivimonumenttiin Georgiaan he ovat sen sinne kaivertaneet, että he jättäisivät suunnitelmissaan lopulta vain 500 miljoonaa ihmistä tänne jälkelle, kun se heidän depopulaatiohankkeensa olisi mennyt lopulliseen maaliinsa.
Ano Turtiainen: Muutama sana lyhyehköstä polustani perussuomalaisissa
"2016 Timo Soinin aikaan minua tultiin kysymään Perussuomalaiset puolueen jäseneksi, kun mielipiteeni nousivat ensimmäisen kerran valtamediaan. Tuolloin kritisoin kovin sanoin perussuomalaisten linjaa hallituksessa ja ihmettelinkin silloin miksi kritisoinneistani huolimatta minua haluttiin puolueeseen.
2017 tulin valituksi kunnanvaltuustoon ja samoihin aikoihin yhdistin voimia muiden puolueen linjaan kyllästyneiden kanssa ja lähdettiin muuttamaan puolueen linjaa tukemalla Jussi Halla-ahoa puolueen puheenjohtajaksi.
2019 minut valittiin eduskuntaan ja koko vaalikampanjan ajan taistelin sananvapauden puolesta, olin jopa käräjillä mielipidekirjoitukseni vuoksi. Äänestäjilleni lupasin ainoastaan olla oma itseni ja ettei minua kukaan hiljennä, jos tulen valituksi eduskuntaan.
Ei ehtinyt eduskuntatyö kauaa kestää, kun muista vaalipiireistä eduskuntaan valitut kollegat ja puoluejohto alkoivat ulisemaan etten saisi olla julkisesti tuota ja tuota mieltä asioista.
Siinä hiljalleen alkoi paljastumaan, että puolue on Halla-ahon johdolla tekemässä Soini-kakkosta, eli pettämässä äänestäjänsä ja muokkaamassa eduskuntaryhmää muille eduskuntapuolueille mieleiseksi mahdollista tulevaa hallituspestiä ajatellen.
Välini puoluejohtoon kärjistyi kun vaadin, että puolueen ohjelmaa pitää rikastuttaa yritys- ja vero-ohjelmalla, joiden tekemisessä oltaisiin käytetty tiettyjen asiantuntijoiden ymmärrystä ja osaamista.
Viime kesänä, kun PS eduskuntaryhmä erotti minut ryhmästä, kerroin YLE:n haastattelussa, etten hae ryhmään takaisin ja että saavat tulla kyselemään lakki kädessä takaisin, ennen kuin palaisin ryhmään.
Toimittaja tivasi, että jos eivät kysele takaisin, loikkaatko toiseen puolueeseen? Vastasin – en varmasti loikkaa, auvon vaikka päätäni niin paljon, että erottavat minut puolueesta.
Heti PS ryhmästä erottamisen jälkeen perustin oman eduskuntaryhmän, jonka kesäkokouksen puheessani viime elokuussa Rantasalmella ilmoittauduin Perussuomalaisten seuraavaan puoluekokoukseen puheenjohtajistokisaan mukaan.
Laitoin kaikki peliin ja halusin lähteä muuttamaan PS puoluetta kansanliikkeeksi, joka olisi aidosti isänmaallinen ja aidosti EU-kriittinen ja aidosti vapautta ja itsenäisyyttämme puolustava oikea liike, joka ajaisi oikeasti myös yrittäjien ja duunareiden asiaa.
Ilmoittautumiseni puheenjohtajistokisaan synnytti erikoisia ilmiöitä puolueessa. Tätä ennen oli muunmuassa ryhmäpuheenjohtaja Ville Tavion kanssa hyvä puheyhteys, mutta puheenjohtajistokisaan ilmoittautumiseni jälkeen yhteys katkesi täysin.
Ville ei ole kyennyt edes tervehtimään minua eduskunnassa tuon jälkeen. Myös puoluetoimisto ja puolueen puheenjohtajisto alkoi käyttäytyä oudosti.
En välittänyt noista ilmiöistä ja uskoin ettei he voi minua erottaa ennen puoluekokousta, ja että jäsenet saisi äänestämällä päättää millä linjalla puolue jatkaa. Tein koko aika ulostuloillani selväksi linjani, joka oli luonnollisesti kampanjointia jo tulevaa puoluekokousta ja siellä käytävää puheenjohtajistokisaa varten.
Reilu viikko sitten sain puoluesihteeriltä kuitenkin tiedon, että puoluehallitus tulee käsittelemään puolueesta erottamistani. Heti tuosta ilmoituksesta tuli hyvä mieli. Kävi kummin tahansa, molemmat vaihtoehdot tuntuivat hyviltä.
Puoluejohdon reagointi paljastaa, että olen oikea uhka heidän linjalle, ja että pääsen muuttamaan puolueen takaisin rehelliselle tielle tai sitten erottamiseni kautta syntyy uusi alku jollekin muulle.
Eilen PS puoluehallitus kokoontui ja puoluesihteerin ilmoituksesta päätellen pitkän pohdinnan jälkeen he päätyivät erottamaan minut puolueesta.
Puoluehallitukseen kuuluu neljä puheenjohtajistoon kuuluvaa henkilöä, jotka luonnollisesti kokivat minut uhkaksi asemalleen + PS eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio, joka on ilmeisesti pyrkimässä myös puheenjohtajistoon.
Nyt olen puolueista vapaa ja eduskuntatyöni jatkuu normaalisti oman eduskuntaryhmäni kautta, niin kuin tähänkin saakka viimeisen vajaan vuoden aikana.
Kuntavaalien siirtymisestä on eduskunnassa puhuttu jo pitkään ja tässä tilanteessa todellakin toivon, että ne siirtyvät, jotta perussuomalaisten riveissä vaaleihin nyt lähtevät ehtisivät miettiä vielä useaan kertaan onko se PS sittenkään se oikea ja rehellinen puolue heille.
Kuulin puoluejohdon panikoivan vaalien siirtämistä senkin takia, että joutuvat keksimään jopa uusia kuntavaaliteemoja jos vaalit siirtyvät, koska koronan vuoksi maahanmuutto ei olekaan enää niin suuri ongelma ja sillä kampanjoimiselle nauraisi variksetkin.
Kaikesta huolimatta oikein hyvää kevättä ihan kaikille."
Ano Turtiainen
Teksti, Lähde: Ano Turtiainen, FB-sivu




















