http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, toukokuuta 10, 2012

Ron Paul varoittaa Israelin aseistamisesta



Republikaanien kongressiedustaja Ron Paul varoittaa Israelin aseistamisesta, jota Yhdysvallat on viime-aikoina tehnyt. "Se johtaa ennenpitkää sotaan sekä Syyriaa, että Irania vastaan", Ron Paul sanoi.



Pentagonissa taas odottaa jo Iraniin hyökkäyssuunitelma lähtökäskyä, jonka aikaansaa lavastettu provokaatio persianlahdella. Näillä näkymin se ollaan siirretty jo vuodella eteenpäin jos on uskomista Israelilaisen Haaretz-lehden artikkeliin.



Ja tällä jumalan valitulla kansallako on etuoikeus iskeä Iranin ydinlaitoksiin?





Mennään hieman ajassa taaksepäin aina vuoteen 1948, jolloin tämä Israelin valtio perustettiin 14. Toukokuuta keneltäkään lupaa kysymättä.

Sen perustamisen pääarkitehdit olivat maailmanrikkain mm. yksityistä pankkitoimintaa pyörittävä Rothschildien suku, joka oli jo aiemmin rahoittanut mm. Venäjän vallankumouksen 1917

Mutta myös kaikki aiemmat selkkaukset mitä euroopassa oli sattunut kuten Ranskan vallankumous johtui aina illuminati-eliitin painostuksesta ottaa haltuun eri valtioiden pankkitoiminta ja jos tähän eivät mm. kuninkaat suostuneet, niin järjestettiin verinen vallankumous.

Israelin valtion perustamiseen tuli siis täysi tuki ja rahoitus Iso-Britanniassa majaa pitävältä Rothschildien suvulta, vaikkakin mukana oli myös paljon muita poliittisia henkilöitä Yhdysvalloista, mistä johtuu taas Jenkkien läheiset suhteet Israeliin.

Paroni Edmond James de rothschild toimi Palestiinan ensimmäisen juutalaisen asutuksen, Rishon LeZionin, suojelijana.



Israelin perustamisen aikoihin syntyi suuri konflikti joka laajeni, kun Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin joukot hyökkäsivät Israeliin. Syttyneessä sodassa sirtomaajärjestelmää vastustanut Neuvostoliitto tuki Israelia, kun taas Britannia vanhana siirtomaaisäntänä tuki edelleen arabeja itsenäistyvää siirtomaataan vastaan. Taistelut käytiin lähinnä palestiinalaisille määrätyllä alueella.


Sodan päätyttyä Israelin haltuun jäi suurempia alueita kuin YK:n jakosuunnitelmassa oli kaavailtu. Samalla Egypti miehitti Gazan ja Transjordania Länsirannan. Suuri määrä arabeja pakotettiin lähtemään asuinalueiltaan tai pakeni väkivallan uhkaa. Arabisiviilien joukkomurhia esiintyi ja palestiinalaisten asumisyhteisöjä tuhottiin. Noin puolet alkuperäisväestöstä siirtyi tai karkoitettiin pois uuden juutalaisvaltion alueelta, käytännössä vailla mahdollisuutta palata. YK:n mukaan kaikkiaan 711 000 ihmistä. Näihin päiviin asti jatkuneen Lähi-idän kriisin vuoksi on pakolaiskysymys edelleen ratkaisematta. Israelin perustamisen jälkeen alkoi Euroopasta muuttaa alueelle suurin joukoin holokaustista selviytyneitä juutalaisia, ja maan väkiluku kaksinkertaistui ensimmäisen itsenäisyysvuoden aikana. Seuraavan vuosikymmenen aikana 600 000 juutalaista pakeni tai karkotettiin ympäröivistä arabimaista ja Iranista Israeliin.


Lähde: RT
lampuri.fi