Kuten tiedämme olivat maksuvälineet ennen setelirahan käyttöönottoa hankalasti käsiteltäviä arvometalleja, eri kokoisia kulta- ja hopeakolikoita, sekä isoja kuparilaattoja, mutta kun keksittiin keino tallettaa metallit kultaseppien huostaan talletuskuitteja vastaan, huomattiin kaupankäynnin sujuvan entistä helpommin kuittien avulla. Sellaisen kuitin vastaanottaja kun saattoi milloin vain vaihtaa kultasepältä kuittiin merkittyä arvoa vastaavan määrän arvometalleja.
Kultasepät huomasivat pian, ettei talletuskuitteja useinkaan vaihdettu takaisin niiden arvoa vastaavaan määrään metalleja, vaan kuitit olivat jatkossakin käypää rahaa. Näin syntyivät tämän päivän setelimme edelläkävijät. Seuraavaksi kehittyi ajatus kirjoittaa kuitteja myös sellaisille jotka eivät tallettaneet mitään ja korvauksena perivät kultasepät tästä leikkirahasta korkoa. Kepponen olisi voinut paljastua jos riittävän moni olisi samaan aikaan tullut vaihtamaan kuitteja arvometalleiksi, mutta niin ei käynyt. Ennen pitkää olivat kultasepät, laittaneet kiertoon kuitteja huomattavasti suuremman arvon edestä, kuin mitä heillä oli metalleja holveissaan. Tämä oli alkusoittoa tämän päivän pankkikäytännölle, että rahaa voi luoda tyhjästä. Kultasepistä tuli vähitellen enemmän pankkiireja kuin kultaseppiä ja he vaurastuivat suunnattomasti kun saattoivat periä korkoa olemattomasta rahasta.
Nämä uuden ajan ”pankkiirit” hyödynsivät järjestelmää toisellakin tavalla. He nimittäin alkoivat salaa lainata ulos myös kultaa mikä heidän huostaansa oli uskottu ja pitivät itsellään korot mitä lainaustoiminnallaan perivät. Korkotuloillaan he hankkivat lisää kultaa ja näin voitiin lainausta lisätä.
Alankomaiden perustaja Vilhelm Oranialainen perusti vuonna 1609 ensimmäisen yksityisen keskuspankin, Amsterdam Bank. Kun musta aateli nosti Vilhelm III Oranialaisen Englannin kuninkaaksi vuonna 1689, sai se vastalahjaksi kuninkaalta lupakirjeen perustaa myös Englantiin yksityinen keskuspankki. Bank Of England syntyi vuonna 1694. Tällä pankilla, kuten muillakin Eurooppaan perustetuilla yksityisillä keskuspankeilla, oli yhteys Genovan ja Venetsian pankkiirisukujen, kuten Abraham del Bancon jälkeläisiin, eli mustaan aateliin. Myös Hampurin Wartburgit tulevat tästä suvusta.
Kun kultaseppäpankkiirit tuohon aikaan laskivat kiertoon talletuskuitteja neljä viisi kertaa yli kultavarantojensa arvon, painatti Bank Of England heti alkuun ”kultaan sidottuja” seteleitä runsaat 16 kertaa yli pankin omistaman kultamäärän, jonka arvo oli 72.000 puntaa. Pankki lainasi tätä tyhjästä luotua rahaa 1.200.000 punnan edestä Englannin valtiolle, jonka talous oli rapakunnossa käymiensä sotien vuoksi. Pakkotilanteessa sitoutui valtio maksamaan 8 prosentin koron katteettomista paperiseteleistä. Se oli loistava alku uudelle liiketoiminnalle.
Seuraavina vuosina onnistui Bank Of England kasvattamaan valtion velan sellaisiin summiin, että parlamentin oli määrättävä sietämättömän korkeita veroja maan kansalaisille, niin myös Amerikassa oleville siirtokunnille, missä se synnytti kapinamielialaa ja osoitti Yhdysvaltojen perustajille, ja varsinkin presidentti Benjamin Franklinille, mikä vaara piilee yksityisesti omistetussa keskuspankissa.
Bank Of England pankin loistava liikeidea sai määrätyt pankkiiripiirit pohtimaan kuumeisesti, miten tätä erinomaisen tuttavaa liiketoimintaa voitaisiin kehittää laajemmin. Ennen pitkää erottuivat pankkiirien joukosta selvästi erää nimet, jotka tänään tunnemme mahtavina pankkiirisukuina, kuten Rothschild, Morgan, Wartburg ja myöhemmin leikkiin mukaan tullut Rockefeller. Näitä mahtavia pankkiirisukuja tunnemme tänään kaikkiaan kolmetoista ja heidät erotti aikoinaan muusta joukosta se, että he olivat toiminnassaan kansainvälisiä ja omasivat globaalin ajattelutavan. Näistä pankkiirisuvuista kirjoittaa laajasti professori Carrol Quinley kirjassaan Tragedy and Hope.
Pankkiiri Mayer Amschel Rothschild (alun perin Bauer, 1743-1812), loi käsittämättömän omaisuutensa historian suurilla sodilla ja valtioiden romahduksilla ja on mielenkiintoista tietää, että suku oli rahoittamassa Englantia sodassa Napoleonia vastaan sekä Pohjois- että Etelävaltoja Amerikan sisällissodassa.
Pankkiiriveljeskunta teki useita yrityksiä perustaa yksityinen keskuspankki USA:han presidentti Andrew Jacksonin aikakaudella (1829-1845), mutta Jackson onnistui joka kerta hävittämään ne. Tuli kestämään vielä noin 77 vuotta ennen kuin pitkäaikainen haave kävi toteen ja yksityiset pankkiirit saivat ikioman keskuspankin ja sen myötä mahtavan valtion hallinnan.
- Sven Olof-Jakobsson
Lähde: Sven Olof-Jakobsson "Salainen asiakirja No. 1"/Verkkomedia
