http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2020

Ent. Pfizer lääkeyhtiön johtaja: Toinen aalto perustuu kaikki feikkipositiivisiin koronatesti tuloksiin


Lääkejätti Pfizerin entinen varapresidentti ja lääkejohtaja dr. Mike Yeadon pamautti pöydälle melkoisen tiedon, kun hän sanoi että koronan kakkosaalto perustuu kaikki feikkipositiivisiin koronatesti tuloksiin.

Yeadon toimi Pfizerin lääkeyhtiön johdossa aikanaan 16 vuoden ajan. 

Hän sanoi viime viikolla tehdyssä haastattelussa myös näin: 

"Me perustamme hallinnon politiikan, taloudellisen linjan, ihmisoikeudet, siihen että kuusi ihmistä on pitänyt palaverin, jonka päätös perustuu täysin feikkidatalle koronaviruksesta".

Yeadon sanoi myös, että "Missä ei ole testituloksia saatavilla tv:ssä kaiken aikaa, joten saatat saada sellaisen mielipiteen, että pandemia onkin ohitse, vaikka juuri mitään ei ole tapahtunut. Mutta tietenkin ihmiset menevät sairaalaan syysflunssan aikana, mutta ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että kakkosaalto olisi oikeasti tapahtunut".


Valemedia on täysin hiljaa Yeadonin ulostulosta

Ei silti ollut mitenkään yllätys, että nyt valemedia on täysin hiljaa tästä ent. Pfizer lääkeyhtiön johtajan ulostulosta.

Mutta nyt jenkkien National instituutin terveysjohtaja Anthony Fauci hämmentää sanomalla, ettei hengitysmaskeista ole hyötyä.


Mutta Fauci itse julkisuudessa on pitänyt tähän mennessä hyvin useasti itse maskia, koska hän kertoo tuolla käytöksellään, että hän on täysi jokeri tässä hommassa, kun kertoo toista julkisuuteen miten hän taas itse käyttäytyy.

Mutta hän vetää tuossa roolia, kun jo jenkkiläinen POLITICO-lehti kertoo nettisivuillaan Faucin pitävän maskia antaakseen symbolin hyvästä käytöksestä hyvän eleenä.

Mutta nyt pari päivää sitten Fauci oli taas sanonut Trumpille, että jokaisen täytyisi käyttää maskia ja olen väsynyt jo tähän.

Sillä vain psykopaatti käyttäytyy näin, että tänään hän on tätä mieltä ja huomenna toista mieltä. Sillä Fauci on tässä koronahuijauksessa suuressa roolissa hämmentäjänä, koska hän toimii tuon jenkkiläisen terveysviraston (National institutes of Health) johtajana.

Toinen ihmeellisyys on taas tämä malarialääke hydroksiklorokiini, jota myös Trump mainosti tässä keväällä, niin Fauci oli joitain vuosia sitten suositellut itsekin sitä. Mutta nyt kun Trump mainosti sitä, että se tehoaisi koronaan, niin yllättäen Fauci ei enää kannattanutkaan tämän lääkkeen käyttöä koronaa vastaan. 

Kun ilmeisesti silloin meni oma lehmä ojaan, koska Faucin tehtävänä on tällä hetkellä markkinoida ja sisäänajaa nämä koronarokotteet.

Lähteet: https://hubpages.com

https://twitter.com/robinmonotti/status/1309948476759867392?fbclid=IwAR1f6-HU_oVIE2_Sb43xUPBKxMtw6DG-nzAgnv3fm7No9knaPzFAH1ky6M4

HS