http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, marraskuuta 14, 2016

Murhan tilaamisesta syytetty oligarkki järjesti palaverin Helsinkiin


Venäjältä maanpakoon lähtenyt oligarkki Mihail Hodorvski (kuvassa) järjesti muutama päivä sitten Helsingissä palaverin, jonne kutsui myös Venäjän opposition.

Tuohon kokoukseen osallistui 75 oppositiovaikuttajaa. Hodorsvki puhui myös viime sunnuntaina Helsingin Messukeskuksessa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Hän ennustaa Venäjän politiikan muuttuvan radikaalisti tulevina vuosina.

Hodorvskin vetämän "Avoin Venäjä"-järjestön julkilausuman mukaan Venäjän nykyinen järjestelmä tulisi romahtamaan ja tämä manigesti on jaettu kahteen osaan ennen ja jälkeen nykyhallinnon kaatumisen.

Hodorkovskia epäillään Neftejuhanskin kaupunginjohtaja Vladimir Petuhovin murhan tilaamisesta, joka tapahtui vuonna 1998 samaan aikaan, kun Hodorkovski istui venäläisen öljy-yhtiö Jukosin johdossa.

Siperialaiskaupungin kaupunginjohtajana toiminut Petuhov oli kampanjoinut tuolloin näyttävästi öljy-yhtiö Jukosia maksamaan veronsa. 

Hodorkovski toimi 2000-luvun alussa vielä Putinin halinnossa, mutta joutui myöhemmin erimielisyyksiin sen kanssa. 

Lopulta vuonna 2003 Hodorvski pidätettiin 5. lokakuuta ja sai syytteet mm. veronkierrosta. Muut syytteet koskivat mm. valtion omaisuuden varastamista, asiakirjojen väärentämistä sekä yhteistyöhaluttomuutta viranomaisten kanssa.

Samalla myös Jukos -yhtiön toimitusjohtaja Steve Theede ja Bruce Misamore pakenivat maasta, kuten myös yhtiön johtoon kuuluneet Aleksandr Termenko ja Mihail Trusin sekä öljyntuotantojohtaja Juri Beilin.

Hodorkovski tuomittiin 2005 vuonna yhdeksän vuoden vankeuteen, joka vetoomustuomioistuimen päätöksellä aleni vielä kahdeksaan vuoteen.

Jukos oli venäläinen öljy-yhtiö, joka tuotti n. 20 prosenttia Venäjän raakaöljystä, eli n. 2 % koko maailman tuotannosta. Yhtiö julistettiin lopulta konkurssiin vuonna 2006, koska sen omistajat olivat ryövänneet liian paljon Venäjän valtion varoja omiin taskuihinsa ja kiertäneet samalla veroja.

Venäjän kansa ei muutenkaan tuntenut sympatioita juutalaistaustaiseen Hodorkovskiin, koska hänen katsottiin olevan samanlainen valtion varoja varastava oligarkki, kuin nämä muutkin juutalaiset oligarkki-rosvot.

Lopulta sitten vuonna 2013 Hodorkovski sai yllättäen presidentti Putinilta armahduksen ja oli tuohon mennessä ehtinyt istua vasta 8 vuotta.


Välittömästi kun Hodorkovski vapautui vankilasta, niin hän pakeni välittömästi maasta Saksan entisen ulkoministerin Hans-Dietrich Henscherin järjestämällä yksityiskoneella suoraan Berliiniin.


Tämän jälkeen Hodorkovski mm. kiitti Saksan liittokansleri Angela Merkeliä (kuvassa), jonka rooli hänen vapauttamisessaan oli kuulemma merkittävä.

Ukrainan vallankumouksen aikaan, kun CIA järjesti Maidanin aukiolla verisen vallankumouksen, niin Hodorkovski otti vahvasti tuolloin kantaa Maidanin natsijuntan puolesta ja on sittemmin tukenut sen nykyistä hallintoa.

Hodorkovski vieraili Ruotsissa maaliskuun lopulla vuonna 2015 ja kävi tapaamassa ulkoministeri Carl Bildtiä. 1. huhtikuuta 2015 hän tapasi yllättäen suomen silloisen pääministeri Alexander Stubbin kesärannassa.

Mitä siis suomen korruptoituneella hallinnolla on oikein intressiä tehdä yhteistyötä tällaisten liike-elämän mafiapäälliköiden kanssa, joilla on rikollinen tausta ja historia.

Hodorkovski väittää, ettei olisi tilannut vuonna 1998 tätä erään kaupunginjohtajan murhaa. Mutta pelkurina kuitenkin pakeni Venäjältä, ettei joutuisi takaisin syytetyn penkille.


Kasaarien pankkimafia yrittää edelleen suunnitella Venäjälle poliittista vallankaappausta ja saada yhden heidän rikollisensa sinne seuraavaksi presidentiksi

Näiden kasaarijuutalaisten Wall Street pankkien mafia on käyttäytynyt yhtä röyhkeästi aina ja jo 90-luvun lopussa he yrittivät saada oligarkki kaveriaan Venäjän seuraavaksi presidentiksi vallankaappauksella.

Tuolloin he onnistuivat New Yorkilaisen kasaarijuutalaisen sijoituspankkiiri Edmon J. Safran johdolla huijaamaan Venäjän silloisen presidentti Boris Jeltsinin ottamaan n. 7 miljardin dollarin laina Duuman kunnostamiseen.

Sitten kun rahat olivat siirtyneet Venäjälle, niin Safran kaverit soittivat Jeltsinille ja sanoivat, että kuinka häntä tultaisiin syyttämään rahanpesusta, jollei suostuisi eroamaan vallasta.


No Boris teki kuten käskettiin ja hän erosi vallasta joulukuussa 1999, mutta lopppusuunnitelmat kusivat kasaarijuutalaisilta oligarkkeilta. Koska he eivät saaneetkaan kaveriaan Boris Berezovskia (kuvassa) tulevaksi Venäjän nukkejohtajaksi.


Tämä Mihail Hodorvski on ollut jo pitkään näiden kasaarijuutalaisten pankkiirien suosikki Venäjän seuraavaksi presidentiksi. Koska hänenlaistaan finanssirikollista on hyvin helppo ohjata ja määräillä mm. USA:n hallinnon sekä Wall Streetin kasaarijuutalaisten omistamien sijoituspankkien suunnalta. 


Sillä tällä kasaarien pankkirien mafialla on Venäjän suhteen vain yksi motiivi ja se on Venäjän valtion varallisuuden pumppaaminen ulkomaille. 


Se on käytännössä sama homma, mitä täällä suomessakin tapahtuu joka vuosi, kun useiden miljardien pääomat ryöstetään täältä juuri näiden Wall Streetin pankkien yksityisille omistajille.


Soros hävisi vuonna 1998 yli 2 miljardin varat pelatessaan Venäjän taloudella




Suursijoittaja ja pörssipeluri George Soros (kuvassa) on jo aiemmin pelannut Venäjän taloudella ja vuonna 1998 hänen hedge-rahastonsa hävisivät peräti 2 miljardia dollaria, kun Soros pelasi Venäjän talouden piikkiin ja uskoi kaatavansa koko valtion kassan itselleen. Mutta toisin kävi...


Eräs amerikkalainen finanssi-neuvoja Martin Armstrong (kuvassa) yritti jopa näitä hulluja kasaarijuutalaisia pankkiireja varoittaa, ettei tuo heidän kasinoleikkinsä tulisi onnistumaan Venäjän kohdalla, koska Venäjältä oli jo tuona vuonna matkannut salaa yli 50 miljardia dollaria ulkomaille ohi valtiollisen kirjanpidon.


Armstrong on tämä sama mies, joka kehitti omaan algoritmiinsa perustuvan tietokoneohjelman, jolla hän väittää pystyvänsä ennustamaan talousromahdukset päivän tarkkuudella laskenttuna pelkästä piiluvusta.


Jossain vaiheessa Wall Streetin sijoituspankkien pankkihuijarit omistajat kiinnostuivat tästä sovelluksesta jo niin paljon, että alkoivat tarjoamaan siitä tähtitieteellisiä summia. Mutta kun lopulta Armstrong ei suostunut myymään softaansa, niin lopulta FBI pidätti hänet ja takavarikoi hänen konsulttiyhtiönsä varat. Hänet tuomittiin lopulta näytösoikeudenkäynnillä useiksi vuosiksi vankilaan ja joutui istumaan 7 vuotta syyttömänä.


Lähteet: Kauppalehti


https://fi.wikipedia.org/wiki/Mihail_Hodorkovski  

http://www.nytimes.com/1998/08/27/business/international-business-soros-s-quantum-fund-losses-in-russia-put-at-2-billion.html