http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, syyskuuta 07, 2015

Kanadalaisen aikamatkaajan tarina



Yhdysvaltalainen Coast to Coast AM ohjelmasta tunnettu radiojuontaja Art Bell vastaanotti hiljattain omituisen kirjeen, jonka lähettäjä väittää olevansa aikamatkustaja. Kirjeen lähettäjä esiintyy vain etunimellään David ja kertoo heti aluksi kuunnellen Coast to Coast AM ohjelmaa jo pitkään, kunnes saapui tähän aikaan.

”Nimeni on David ja olen aikamatkustaja. Olen kuunnellut tätä radio-ohjelmaanne jo siitä lähtien, kun tulin tähän aikaan. Olen hieman hämmästellyt teidän maailmanne nykypäivän pop -kulttuuria. Olen iloinen siitä, että kuulin teidän tulevan takaisin radioaalloille uuden ohjelman kera.

Olin hyvin yllättynyt, kun viime viikolla ilmoitit, että kaikki aikamatkustajat voivat soittaa maanantaiyönä ohjelmaanne. Olin jo melkein soittamassa sinne, mutta olin ehkä liian peloissani, koska pelkään joutuvani vaikeuksiin työkuvioideni kautta

Olen suunnilleen viisi vuotta kirjoittanut jo Kanadan hallinnolle ja työskentelen ministeriön yksikössä nimeltä ”Ministry of Temporal Affaris” personnel director asemassa.

Sinulla on varmaan minulle miljoona kysymystä valmiina, joten yritän olla valppaana, koska en välttämättä pysty vastaamaan takaisin, mutta en aio kuitenkaan tulla tapetuksi (hah hah).

Olen siis Kanadalainen ja asun ja työskentelen Toronton, Ontariossa nyt sekä tulevaisuudessa. En voi paljastaa kaikkia vuosilukuja, koska tulen niin kaukaa kuin n. 400-500 vuoden päästä teidän tulevaisuudestanne.


Tässä on heti yksi esimerkki niille, jotka väittävät olevansa aikamatkustajia. Jos he antavat jotain tarkkoja vuosilukuja mistä he ovat tänne tulleet, niin he luultavasti eivät ole aitoja aikamatkustajia. Sillä yleensä aikamatkustamiseen liittyvät sopimukset ovat hyvinkin tarkkoja ja niiden kanssa tekemisissä olevat henkilöt eivät sopimusten mukaan saa siksi antaa mitään tarkempia yksityiskohtia julkisuuteen niistä. Koska muuten jos näin käy, niin sillä voisi olla hyvinkin vakavia seurauksia niille henkilöille. 
 
Miksi minä olen täällä ?

Silloin kun aikamatkustaminen keksittiin, niin silloin ei oikein vielä tiedetty, kuinka paljon se voisi aiheuttaa ns. harmia. Joten paljon asioita muuttui ja osia aikamatkustamisen ongelmia saatiin jopa korjattua. Mutta tänään tuo teknologia on hyvin tarkasti kontrolloitu ja salattu erittäin tiukoilla turvaluokituksilla. Eli sitä kohdellaan samoin, kuin ydinteknologiaa. Mutta miltei jokainen tietää, että se on olemassa, mutta vain hyvin harvoilla henkilöillä on siihen oikeus kajota.


Te tunnette esim. sellaisen termin kuin deja-vu. Se tulee siitä, kun te tunnette jotain ennalta. Tämä on energiallisesti sitä mitä on tapahtumassa tulevaisuuden aika-janalla.

Jokainen kansakunta on vastuussa heidän omasta aikajanastaan ja me työskentelemme yhteistyössä, jotta voisimme korjata tähän liittyvät ongelmat.

Joskus 20 vuosisadan puolessa välissä minun hallintoni vakiinnutti pysyvän aseman soluttautua pienempiin yhtiöihin tekemään työtämme. Tämä sitten lopullisesti toteutettiin niin, että meillä oli ns. pohjaoperaatioita, joita pystyttiin tarvittaessa laajentamaan ja meillä oli myös useita toimistoja eri kaupungeissa, ilman että se herätti epäilyjä.

Yhtiömme toimii kuten muutkin yhtiöt, eli sillä on työntekijöitä, joilla ei välttämättä ole mitään ideaa siitä, että mitä me oikeasti puuhaamme tai teemme. Mutta kaikki avainasemassa olevat työntekijät ovat ”aikamatkustajia” kuten itsekin, mutta me tarvitsemme kuitenkin myös paikallisia tyyppejä hoitamaan näitä hommia.

Liiketoimintamuodostamme en valitettavasti voi kertoa sen enempää. Vaikka hommani on hyvinkin tylsää ja yhtiö on myös hyvin vähän kiinnostava, josta ylipäänsä hyvin vähän ihmisiä on tietoisia.

Minkälainen tulevaisuus tulee olemaan ? 
 

Yksinkertaisesti tulevaisuus tulee olemaan paratiisimaista. Siis se paikka missä minä vartuin on hyvin rauhallinen maailma, jossa ei ole enää ollut sotia pitkään vuosisatoihin.

Viimeisin aseellinen yhteydenotto ihmiskunnassamme oli Marsista tulleiden siirtolaisten ja ihmisten välillä, eikä sekään ollut mikään iso sellainen. Ilma sekä vesi ovat puhdistetuimpia kuin koskaan historiassa. Sekä myös sademetsät saatu palautettua ennalleen



Meillä on myös ilmainen terveydenhuolto, ilmainen koulutus sekä vapaaenergia käytössämme. Useimmat ihmiset asuvat kaupunkikeskuksissa ja käyttävät paljon julkisia liikennöintivälineitä. Täällä on silti autoja käytössä, mutta vain hyvin vähän niistä on enää ns. henkilökohtaisessa omistuksessa.

Henkilöautojen käyttöönotto toimii sillä tavalla, että ilmoitat vain milloin sellaisen tarvitset ja käyt vain varaamassa sellaisen itsellesi ja palautat sen sitten, kun et sitä enää tarvitse.

Mutta ne ihmiset, jotka omistavat henkilökohtaisen auton asuvat ns. maaseutualueilla, joissa ei ole julkisia liikennevälineitä (bussi, metro, raitiovaunut). Pyöräily on myös hyvin yleinen liikkumismuoto ja varsinkin maaseutualueilla.

Meillä on käytössämme kokonaien digitaalinen talousjärjetelmä, joten enää ei ole yhtään fyysistä rahaa käytössämme. Kaikki liiketoimintamuoto tapahtuu myös verkossa.

Meillä on myös kauppoja, joista suurin osa elintarvike sekä kirjakauppoja. Eli on meillä tulevaisuudessa edelleen ns. printattuja kirjoja, sekä antiikkimyymälöitä, vapaa-ajan myymälöitä jne. Mutta nämä ns. supermarketit kuten Wal-Mart ovat poistuneet ja näitä suuria kauppoja ei enää ole olemassa, koska me suosimme nykyään vain pieniä paikallisyrittäjien pienmyymälöitä.





Päivittäinen elämä keskittyy aika paljon perheen ympärille, joten yhteisöllisyys on sille kuuluvassa asemassa. Mitä tahansa kuka haluaakin, niin palvelut ovat hyvin lähellä vain kävelymatkan päässä kotoa.

Viihdeteollisuus on meilläkin kuten 21 vuosisadalla, mutta pieniä muutoksia siihen on tullut. Esimerkiksi televisiot meillä edelleen on, mutta voit sieltä katsoa mitä haluat pyydettäessä. Eli katsot siis mitä milloin haluat, missä haluat, mitä haluat. Suoria lähetyksiä ovat edelleen uutis ja urheilulähetykset. Elokuvia tehdään silti edelleen, mutta niissä huomio keskittyy yhä enemmän päähenkilöön. Jos kyseessä on väkivaltaviihde, niin siinä ei enää näytetä graafisesti raakoja kohtia.

Mutta sen voin sanoa vielä, että tuossa ajassa mistä tulen, niin teatteri on jo paljon suositumpi viihdemuoto, kuin muu viihdeteollisuus. Mutta myös musiikki on yhtä suosittua, kuin se on nytkin teidän ajassanne. Eli on teinistaroja ja teinejä kirkumassa heidän konserteissaan edelleen, kuten teidänkin ajassanne nyt.

Mutta jotain muuttuu musiikkiteollisuudessa. Te tulette kuulemaan paljon enemmän liveohjelmia radiosta, sillä puheohjelmia on paljon.

Sosiaalinen kehityksemme on edennyt jo siihen, että emme enää koe tarpeen tavoitella materiaalista hyvinvointia itsellemme. Joten jokainen on tyytyväinen omaan elämäänsä sellaisenaan. Työviikot ovat enää viikossa n. 20-25 tuntia pitkiä. Mutta ei ole enää sitten ns. luokkaeroja alempi työväenluokka, tai ylempi työväenluokka. Rikollistilastot ovat miltei täysin nolla. Itseasiassa täällä on hyvin vähän enää poliisivirkoja kaupunki alueille, koska heitä ei enää juuri tarvita. Sieltä mistä minä tulen on integroitu poliisi sekä pelastuslaitosjärjestelmä. Eli kaikki pelastustoimet räätälöidään sen tarpeen mukaan.



Kaikkien näiden sosiaalisen muutosten jälkeen olemme ottaneet käyttöömme elämäntyylin, joka voi muistuttaa 21 vuosituhannen alkuajan vaihtoehtoista elämäntyyliä. Moderni lääketiede on saanut pidennettyä ihmistemme ikää jo n. 180 vuoden ikään. Tämä on mahdollista sen vuoksi, että elintärkeitä mm. sisäelimiä pystytään tulevaisuudessa kloonaamaan uudelleen.

Lääketiede tulee kehittymään kantasolututkimuksessa tulevaisuudessa niin paljon, että 40 vuoden ikä muistuttaa lähinnä teini-iän kaksikymppistä ulkomuotoa. Lisäksi ihmiskunta tulee ottamaan terveet elämäntavat itselleen.


Kaikki mielisairaudet, liikalihavuus, korkea verenpaine, syöpä sekä sydäninfarktit ovat täysin tuntemattomia ilmiöitä siellä mistä minä olen tullut. Samoin tupakointi tai rankemmat huumeet, eivät enää ole julkisesti yleinen ongelma. Mutta juomme edelleen alkoholia, mutta aikakausien aikana kehitimme sellaiset metodit, että itse alkoholin haitallinen käyttö voitiin neutralisoida. Joten sen väärinkäyttö saatiin näin loppumaan.

Olemme myös vuosisatojen aikana onnistuneet lopettamaan kokonaan ns. prosessoitujen ruokien valmistuksen, sekä eläinperäisten ruokien tuotannon. Suurin osa ihmisistä haluaa enää pelkkää orgaanista (luomu) ruokaa ja kasvatamme sitä useilla maatiloilla. Lisäksi kaikissa suurilla kaupungeissa on omat sinne kuuluvat luomufarmit.

Me syömme lihaa, mutta se ei ole enää peräisin eläimistä, vaan me kasvatamme kloonattua lihaa proteiinivalmiste tehtaissa. Joka maistuu samalta kuin tavallinenkin liha. En itse pysty itse syömään supermarketeisaa tai ravintoloissa myytävää lihaa. Se johtuu siitä, että kun se on joskus ollut elävää. Idea on siis se, että kun tuote on joskus ollut elävä, eli hengittävä olento. Hengittänyt, niin se saa minut vieläkin voimaan pahoin ajatellessa sitä.


Jotkut minun kolleegat toisinaan pystyvät edelleen nauttimaan pihveistä, siipikarjasta sekä hampurilaisista sekä muista erikoisista annoksista aina meren antimiin ja muniin asti. Mutta aito juusto on hyvinkin suosittua ja olen jopa sallittu sitä nauttimaan oman dieettini johdosta.

Tulevaisuudessa juusto sekä muut päivittäistuotteet on edelleen valmistettu maidosta, mutta se on valmistettu kloonatuista aineosista. Mutta voin taata, että ei se eroa oikeasta tuotteesta juurikaan.

Uskonto ei ole enää osa jokapäiväistä elämäämme, mutta on osa ihmisiä, joille uskonto vielä jotain merkitsee. Me juhlimme edelleen joulua, mutta se ei ole enää ns. uskonnollinen juhla.

Kristinusko, Islamilaisuus, Buddhalaisuus sekä Hindulaisuus ovat edelleen olemassa, jota osat ihmiset harjoittavat vain yksityisesti. Kuten päivän päätteeksi ihmisten sallitaan harjoittavan omaa henkilökohtaista uskontoaan.


Meillä on jonkinlainen globaali armeija, jonkin sortin sellainen. Mutta armeija ei ole enää sellainen, kuten se on tänä päivänä. Sen tehtävänä on tulevaisuudessa mm. kehittää avaruustutkimusta humaanimpaan suuntaan. Olen nähnyt mm. Start Trekin ja siinä olevan fiktiivisen Starfleed järjestön ja voin sanoa, että se toimintaohjelma on hyvinin samankaltainen, kuin United Earth Naval Service tulevaisuudessa.

Itseasiassa monet Start Trek sarjassa olevat jutut ovat kuin suoraan minun maailmastani, että en yhtään ihmettelisi sitä, jos sen sarjan käsikirjoittajat olisivat jotkus olleet yhteydessä tämän ajan aikamatkustajiin, joiden ideaa ns. lainattiin tuohon TV-sarjaan ?





Avaruusolennot. Tiedän että te olette haaveilleet jo pitkään, tai osa teistä, että USA:n hallinto paljastaisi niiden olemassaolon. Yhdysvaltain hallinto ei tule koskaan pitämään julkista ja televisioita lehdistötilaisuutta, jossa se paljastaisi ufojen olemassaolon. Roswellin ufo onnettomuus ja siihen liittyvät salailut ovat yhä piilossa minunkin aikakautena. Mutta tämä ns. maan ulkopuolinen elämä alettiin pikku hiljaa kertomaan kansakunnille. Se alkoi siitä, kun löysimme Marsista mikrobiologia tasolla elämää. Mutta lopulta löysimme Euroopasta vesiotuksia merestä, jotka olivat eläviä.

Avaruusteknologian parissa työskentelevät yhtiöt alkoivat käymään sitten kuussa sekä Marssissa. Nyt voin sanoa, että ystäväsi Richard C. Hoagland tietää, että hän oli oikeassa. Eli todellakin Marssin alkuperäiset asukkaat tuhosivat sen paikan lähes elinkelvottomaksi aikanaan. He näyttivät aika paljon meidänlaisiltamme ja tuhosivat sen paikan kuin ydinsodassa.

Arkeologit ovat jo pitkään yrittäneet selvittää, että mitä kieltä he puhuivat, mutta eivät ole onnistuneet saamaan sitä vieläkään selville.

Lopulta päästiin tähän ns. ensimmäiseen yhteydenottoon, jolloin maa oli valmis tähän. Se oli aikanaan hallinnoilta mahdoton tehtävä kieltää heidän olemassaolo. Vaikutti siltä, että heillä oli käytössään rajattu kommunikointi mahdollisuus.



Miltä tuntuu elää täällä 21 vuosisadalla ?


Paitsi nykyinen työni, niin elämä täällä on aivan tavallista, kuten missä tahansa muualla. Ajan päivittäin polkupyörällä sekä sää on usein hieno. Minulla on paljon paikallisia ystäviä, käy salilla sekä elokuvissa ja kuulun vegaanien yhdistykseen.

Meillä on aivan tavallisia retkiä joilla käymme, sekä ravintolat, huvipuistot, konsertit jne. muut kivat paikat. Olen myös vapaaehtoisena paikallisessa eläinsuojeluyhdistyksessä sekä ruokaosuuskunnassa. Ainoa asia jota en harrasta on ns. romanttiset suhteet paikallisten kanssa. Tämä on hyvin tiukasti kielletty säännöissäni.


No miltäs maailman tulevaisuus näyttää ?

No tuota en voi olla tästä aivan tarkka, koska kyllä ymmärrän. Itseasiassa voin kyllä nähdä sen, että asiat maailmassanne ovat tällä hetkellä hieman hankalia, mutta tulevat vuodet tulevat tuomaan paljon muutoksia.

Ei tule olemaan yhtään ydinsotia, tai sukupuuttoon kuolemisia. Joten tässä teillä tulee käymään aika hyvä tuuri, koska hyvin älykkäät ihmiset onnistuvat estämään nämä kaikki tapahtumasta.



Tulee olemaan sellainen maailman hallitsemis elin kuin United Earth Democracy. Samalla kun kansakunnille annetaan lupa säilyttää järjestää vaalit entiseen malliin, sekä säilyttää heidän entiset lakinsa. Niin kaikkien kansakuntien tulee noudattaa ihmisoikeussopimuksia, joita valvotaan ympäri maailman.

Nyt kun sitten kansakunnilla on yhtenäinen sopimus ihmisoikeuksien noudattamisesta, niin kaikki mahdollinen väkivaltainen käyttäytyminen tultaisiin viemään maailman korkeimpaan oikeuteen. Kaikki valtiot joutuisivat sitten hoitamaan mahdolliset ongelmansa maailman korkeimmassa oikeudessa. Mutta sieltä mistä minä tulen, ei tähän ole ollut enää tarvetta ollenkaan.

Se mitä voisin kertoa Yhdysvalloista tuossa ajassa, niin se tulee olemaan koskematon sekä vauras. Siellä tulee olemaan kylläkin yli 50 osavaltiota. Kanada on aika lailla sellainen kuin nytkin. Mutta meillä ei ole enää suuria kasvukeskuksia, koska silloin on jo käytössä sellainen teknologia, että suuria kasvukeskuksia ei enää tarvita, kuten ennen.

Muutkin maailmanosat ovat säilyneet varsin hyvin, kuten Kiina, joka on edelleen valtio, mutta siellä on jo käytössä ns. oikea demokratia. Samoin myös Venäjällä. Mutta Korea ei ole enää jaettu valtio. Itseasiassa monet kansakunnat jotka ovat nytkin olemassa, selviävät myös tulevaisuudessa.

Mutta maailmankarttaan tulee yksi hyvinkin noteerattava muutos tulevaisuudessa, josta minä olen tietoinen. Se on Afrikan Federaatio, mikä tulee sisältymään keski-Afrikan maita. Egypti, Libya, Marokko sekä Etelä-Afrikka tulevat silti edelleen olemaan itsenäisiä maita, vaikka heidän rajansa ovat muuttuneet vuosien aikana.


Lähi-itä on vielä tänään täysi sotatanner, mutta olen siitä varma, että vielä jonain päivänä kaikki siellä asuvat ihmiset pääsevät rauhaan. Tämä tulee lopulta johtamaan myös entisten riitapukarien Israelin sekä lähi-idän vihollismaiden sekä Egyptin ja Arabimaiden yhteiseen rauhaan, joka tulee säilymään.

Ihmiskunnan väestömäärä pyörii jossain 22 miljardissa. Mutta joista n. 15 miljardia elää maassa ja loput 7 miljardia vaihtoehtoisissa siirtomaissa. Olemme alkaneet tutkia muita tähtijärjestelmiä ja löytäneet
muutamia siviilisaatioita, joissa on myös elämää. Mutta meitä kehoitettiin olemaan ottamatta sinne yhteyttä muutamien alien rotujen kautta. Näillä siirtomaalaisilla asukkailla on samat lait kuin meilläkin. Mutta he joutuvat noudattamaan samoja ihmisoikeuslakeja kuin mekin.

Kuinka matkustan takaisin sinne mistä tulin ?

En ole fyysikko enkä edes insinööri, joten en osaa täysin tieteellisesti sanoa, että miten tämä homma ns. toimii.

Se kuitenkin mitä minulle on kerrottu aikamatkustamisen ulottuvuuksista on se, että ”silloin kun saat avaruuden aikajatkumoon ns. reijän, niin se avaa ns. muita ulottuvuuksia”. Tämä on hyvin monimutkaista selittää, mutta on todellisuudessa paljon yksinkertaisempaa itse koettuna.


Me kutsumme tuota reikää aikajatkumossa ns. oveksi ja sitä se itseasiassa onkin. Me sitten kutsumme tuota mekanismia ”aikamatkustamiseksi”. Se ei oikeasti näytä kovinkaan paljon ovelta, vaan enemmänkin käytävältä, jossa on ilmasuljin ja yhdellä puolella on nykyinen aika ulottuvuus, ja toisella puolella taas toinen aika ulottuvuus.




Kun sen kulkee toiseen ulottuvuuteen, niin se on kuin kulkisi vain huoneesta toiseen. Näin yksinkertaisesta asiasta on oikeasti kysymys. Siihen ei siis sisälly mitään ukkosmyrskyjä, DeLoreaneja tai sinisiä puhelinkioskeja. Meillä on hyvin paljon tällaisia ovia sijoitettuna eri paikkoihin maissanne, jotka ovat kaikki hyvin salaisia. Paikat ovat miltei aina sijoitettu yhtiömme rakennuksiin kellaritasoille.


Minkälaista varustautumista sinä tarvitset, ennen kuin palaat takaisin omaan aikaasi ?

Minun asemani on ns. hallinnollinen, joten en siksi tarvitse juurikaan mitään erityistä, koska olen saanut tehtävääni jo erikoiskoulutuksen, mitä varten kävin koko tämän koulutuksen.

Minulla on myös tutkinto ihmisten henkilöresurssien hallintotehtävistä (Human Resources Administration).

Minä pidän kuitenkin työskentelystä ihmisten kanssa, jotka ovat minulle myös hyvin läheisiä. Mutta jouduin kuitenkin tutkimaan populaari kulttuurianne aika paljon, jotta pääsin siitä jyvälle enemmän. Minä olin kuitenkin aika shokissa siitä, kuinka paljon aikakaudessanne on näitä ns. juorilehtien julkkiksia. Voin heti kertoa, että sen kaltaista roskajournalismia ei ole enää meidän ajassamma, siellä mistä minä olen tullut ja olen siitä hyvinkin tyytyväinen.

Jouduin myös läpikäymään koulutusta kielistänne, koska me puhumme edelleen englantia. Mutta aksenttimme ovat erilaisia tulevaisuudessa ja eroavat hyvinkin paljon teidän nykyisistä aksenteistanne. Sillä jos me emme läpäisseet kielitestiä, niin muuten me kuulloistaisimme enemmän englantilaisilta.

Mutta meidän on käytävä aina läpi ns. peruskoulutus, kuinka operoida ja päästä tuon ns. oven läpi aika-avaruudessa. Sekä myös koulutukseen kuuluu tiettyjen futuristen aseteknologioiden tunteminen. Mutta kuten olen vastuullinen

Minun täytyi mennä myös lääkärin vastaanotolle saamaan hoitoa eräitä tauteja vastaan, jotka ilmaantuvat jossain kohtaa tulevaisuudessanne. Mutta eivät ole vielä teidän maailmassanne leviämässä. Lisäksi minua varmistetaan, etten vain ota täältä mitään mukaan takaisin tuonne. Koska se voisi mahdollisesti pahimmassa tapauksessa saada aikaan jonkun viruksen leviämisen tuolla tulevaisuuden aika ulottuvuudessa.

Me jouduimme myös koulutuksessa läpikäymään mm. niitä tilanteita, joissa vahingossa paljastimme itsemme paikallisille ja jos näin kävisi, niin minun olisi pakko selviytyä niistä tilanteista. Minun oli myös opeteltava ajamaan teidän autoillanne, sekä opetella käyttämään teidän älypuhelimianne sekä tietokoneita. Koska kaikki nämä laitteet ovat hieman erilaisempia siinä ajassa, mistä minä tulen.



Lisäksi minun täytyi opetella käyttämään rahaa, koska sitä ei enää tarvittu minun ajassa. Monet näistä asioista jotka ovat teille täysin arkipäivää, opetettiin minulle kuin lapselle konsanaan. Joten näin en näyttänyt teidän ihmisten seassa täysin idiootilta.

Lopulta meille sitten annettiin peiteidentiteetti ja sain dokumentit, jonka perusteella olin teidän aikakauden ihminen henkilöllisyyksiä myöten.

Tiedustelumme yksiköt voivat nimittäin hakkeroida minkä tahansa hallinnon tai ihmisen tiedot, sekä laittaa sinne uudet tiedot. He voivat myös ilmaantua eri toimistoihin. Näin ollen minulla on kaikki syntymätodistukset, koultushistoria sekä ajokortti ja terveystiedot kaikki virallisessa tietojärjestelmässä dokumentoitu. Joten jos vaikka minun tarvitsisi hakea korkean turvaluokituksen hommia hallitukselta, niin läpäisisin kaikki turvallisuustautat.

Tämän kaiken minä voin nyt teille kertoa. Joten voin vielä ehkä ottaa teihin myöhemminkin yhteyttä, ja olen en ylläty jos esimieheni saa selville, että olin teihin yhteydessä. Mutta tässä viestissä en enää kerro mitään enempää näistä jutuista, joita joku muu voisi tietää. Muussa tapauksessa voin olla teihin myöhemmin yhteydessä, jonka kautta käytän vielä erityistä turvasanaa The word: ————

Voi hyvin

David”



Bloggaajan loppukommentti: 

Aikamatkustamisesta voidaan edelleen olla montaa mieltä, mutta se täytyy sanoa, että verrattuna tuohon aiempaan Coast to Coast AM ohjelmassakin käsiteltyyn kiisteltyyn aikamatkaaja John Titorin tapaukseen. Niin tämä on kymmeniä kertoja mielenkiintoisempi juttu jo. 



Lähde: http://artbell.com/message-from-time-traveler-david/