http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

lauantaina, kesäkuuta 27, 2015

Etelävaltioiden lippu joutui sensuuriin USA:ssa



Ei savua ilman tulta. Nyt Yhdysvalloissa kuohuttaa julkisessa ja korruptoituneen median ohjaamassa keskustelussa etelävaltioiden lippu.

Syyn kerrotaan olevan Charlestonissa tapahtuneissa ammuskeluissa, joissa sai surmansa 9 tummaihoista amerikkalaista. Tällä verukkeella nyt etelävaltion lippu halutaan sensuroida mm. peliyhtiö Apple on estänyt kaikki ne myynnissä olevat videopelinsä, joissa esiintyy etelävaltioiden lippu.

Etelävaltion lipun sensurointiin liittyivät myös suuryhtiöt Google, Amazon ja Ebay. 


USA:n sisällissodan todellisista ja siihen johtaneista syistä vaijetaan edelleen. Vieläkin historiankirjoissa lukee, että se käytiin vain orjataistelun takia. Mutta etelävaltiot halusivat päättää heidän omista asioistaan ja kaiken taustalla vielä oli se, että Rothschildien yksityistä pankkitoimintaa horjutettiin liian paljon. Joka johti siihen, että silloinen pankkisuku laittoi sisällissodan alulle. 

USA:n presidenttinä tuolloin toiminut Abraham Lincoln lakkautti käytännössä Rothschildien pankkisuvun yhdysvalloissa alkaneen pankkitoiminnan. Se sai Rothschildit raivoihinsa. 

Rothschildit olivat jo aiemmin ottaneet takkiinsa Itävallassa, Viennassa, kun he yrittivät suostutella Venäjän Tsaareja hyväksymään heidän pankkitoimintansa Venäjällä. Mutta Tsaarit eivät suostuneet Rothschildien diiliin.



Mutta lopulta USA:n sisällissodan jälkeen muuan immigrantti Jacob H. Schiff saapui New Yorkiin. Hän edusti Rothschildien pankkisukua ja oli erään rabbin poika. Hän tuli Rothschildien Frankfurtin puolelta Saksasta Yhdysvaltoihin. 


Rothschildeilla oli tuolloin vain yksi päätavoite. Päästä käsiksi hallitsemaan koko Yhdysvaltojen rahajärjetelmää täydellisellä monopolilla ja näin sitten kävi, että vuonna 1913 USA:n kongressi äänesti USA:n keskuspankin puolesta. Joka teki Rothschildeista USA:n rahajärjestelmän pääkiskurin. Sillä kyseinen pankki ei ole milloinkaan toiminut omavaraisesti, vaan "Fedi" (The Federal Reserve) on alusta asti ollut vain Rothschildien sekä muutamien muiden pankkisukujen rikollisten käsikassara.

USA:n valtio ei siis ole missään vaiheessa sen keskuspankkinsa aikoina voinut luoda omaa rahaa, vaan se kaikki on jouduttu lainaamaan yksityisomisteiselta USA:n keskuspankilta. Jonka omistavat käytännössä miltei Rotschildit kokonaan. 

Mutta aivan samalla tavalla Suomenkin valtio ei voi enää luoda omaa rahaa, vaan joutuu lainaamaan Euroopan Keskuspankilta lisää euroja näiltä samoilta eliittiluokan talousrikollisilta. Taloustiede ei näin ollen ole mitään raketti tiedettä, vaan yksinkertaisesti maailmassa on enemmän velkaa, kuin rahaa ja tämä pitäisi opettaa jo kaikille peruskoulussa. 



Muutama vuosi sitten YLEX:llä oli eräässä radio-ohjelmassa Suomen talousdemokratian Ville Iivarinen pisti suomen pankin pääekonomistille jauhot suuhun. Kun pääekonomi Timo Tyrväinen ei tiennyt, miten raha luodaan. Tämä sen aika tyhjentävästi jo kertoo, että tuolla voi vaikka yliopistoista tulla ulos ja siltikään ei ole mitään hajua siitä, että mitenkä rikolliset pankit ja rahanluonti valtioille oikeasti toimii. Rothschildit sekä näiden muiden harvojen ja valittujen talousparasiittien valtaeliitti veivät yksinkertaisesti rahanluontioikeuden pois valtioilta, jotta he voisivat paremmin pitää valtioita kuritusotteessaan.



Lähde: http://dome.fi/pelit/ajankohtaista/apple-sensuroi-amerikan-sisallisotaa-kasittelevat-pelit-koska-niissa-on-etelavaltioiden-lippu

http://www.biblebelievers.org.au/illuminati.htm