http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, lokakuuta 06, 2015

Perussuomalaisten sisällä kuohuu



Viime viikolla perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) toi suomen mediassa esiin, että on ehdottanut perussuomalaisten puoluejohdolle kustua koolle puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä päättämään puolueen jatkosta hallituksessa.

Tynkkysen mukaan on tarpeen arvioida, voiko perussuomalaiset jatkaa enää hallituksessa, koska hallituskumppanit ovat laiminlyöneet puolueiden yhdessä sopimaa ohjelmaa.

Tynkkysen asiaa kannattivat perussuomalaisista kolme puoluehallituksen jäsentä Aleksi Hernesniemi, Terhi Kiemunki.

Tämän lisäksi Tynkkynen vielä kertoi loppuviikosta medialle, kuinka perussuomalaisten sisällä vallitsee ns. pelon ilmapiiri. Timo Soinia kun ei halua kukaan suututtaa omilla mielipiteillään mm. maahanmuutosta. 




Nyt sitten Tynkkysen kommenteista päätellen Soinin leirissä ärähdettiin oikein pahemman kerran, kun Soinin eduskunta-avustaja lähetti Tynkkyselle tulenkatuiset sähköpostiviestin, jossa kehoitti Tynkkystä miettimään, että voisiko erota puolueesta.

Kielenkäytöstä päätellen Soini taisi vetää puruja nokkaan oikein huolella tästä, että Tynkkynen uskalsi paljastaa perussuomalaisten puolueen sisäiset jännitteet.


Kyllähän sen ymmärtää, että nyt kun perussuomalaiset pääsivät viime vaalien jälkeen hallitukseen, niin näistä ns. parempien lihapatojen äärestä ei tahdota lähteä millään pois. Miksi siellä nyt mukaillaan kaikkea sitä, mitä vielä vanhat perussuomalaiset vastustivat aina kuten massa maahanmuutto jne. 




Timo Soini perussuomalaisten puoluejohtajana on vielä vankkumaton Israelin apartheid -valtion ystävä, mutta ei ole ainoa perussuomalainen, jolla on sionistinen poliittinen arvomaailma.


Nyt kun Tynkkynen totesi vielä, että "Perussuomalaisilla ei ole enää kovinkaan monta takkia käännettävään" taisi osua aika arkaan paikkaan Soinin leirissä. Asia on juurikin näin ja seuraavissa vaaleissa Soinin on turha enää huudella populistisesti toreilla, että "Nyt pistetään rajat kiinni, kunhan ensin äänestätte meidät perussuomalaiset seuraavaan hallitukseen".


Kun ei rajat mene kiinni, vaikka perussuomalaiset sinne seuraavaankin hallitukseen änkeisivät. Vaan jokainen puolue on sitoutunut noudattamaan suomen hallinnon puolueohjelmaa, jonka takana häärii sionistisen eliitin lobbarit. Näin ollen suomi sitoutuu ottamaan tänne suuria pakolaisvirtoja ja lopulta suomeen saadaan yli miljoonan pakolaisen islamisaatio, jolla tämä ennen tunnettu suomalainen kulttuuri-identiteetti tuhotaan lopullisesti. 


Ruotsissa tuhotaan ruotsin kansallisidentiteetti, Saksassa Saksan jne. ja kaiken tämän takana on sionistista poliittista agendaa harjoittava salainen valtaeliitti (Illuminati). Jonka suunnitelmien mukaan juutalais-sionistit ovat tuleva superrotu, joka hallitsee lopulta kaikkia muita kansoja. Suunnitelma on luoda yksi fasistinen maailman liittovaltio, jonka keskus tulisi olemaan yllätys yllätys Israel ja Jerusalem.

Lähteet: http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/sebastian-tynkkynen-perussuomalaiset-pois-hallituksesta-jos-ruotsin-rajaa-ei-suljeta/708747/

http://yle.fi/uutiset/tynkkynen_soinin_valtiosihteeri_pyysi_minua_eroamaan_puolueesta/8356901

https://youtu.be/WFH6A00KLYU?t=139 

http://yle.fi/uutiset/tynkkynen_perussuomalaisilla_ei_ole_enaa_kovin_montaa_takkia_kaannettavana/8355134