http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2012

Zombie-ohjelmointi pähkinänkuoressa






90-luvun aikana esiteltiin suurelle yleisölle kaksi ihmistutkimusta tietoisuuden rakenteesta (The Journal of Consciousness Studies). Näistä ensimmäinen oli nimeltään "Keskustelua zombien kanssa", jonka takana oli Philadelphian yliopiston filosofian prodessori Todd. C. Moody. Toisen tutkimuksen takana taas oli Charles T. Tart transpersoonallisen psykologian instituutionlaitokselta. Tämän toisen tutkimuksen nimi oli taas "Kyllä me olemme zombieita, mutta meistä voi muodostua tietoisuus"

Kumpikin tutkimus tunnusti sen, että on olemassa tietoisuus joka on osa meidän heräämistämme. Tällä myös uskottiin olevan paljon tekemistä eri käyttäytymismuotojen kanssa. Sitten on olemassa eri tietoisuusasteita ja näistä se matalin on tämä ns. zombie-tila jossa suurin osa ihmisistä on. Mutta kuka tahansa meistä voi saavuttaa yksilötietoisuusasteen ja herätä kollektiivisesta unesta. Tätä vanginvartijatietoisuuden ylittävää yksilötietoisuutta nimittivät tutkijat Moody ja Tart supertietoisuudeksi.


Mutta jos taas lähdetään luettelemaan meidän kaikkien yksilö sekä kollektiiviseen tietoisuuteen vaikutavia tekijöitä niin niitähän on monia.



Ruoka, vesi ja ilmasto 

Me joudumme jokainen päivä hengittämään myrkyllisiä kemikaaleja ilmastosta joita vielä lisätään sinne keinotekoisesti mm. jatkuvilla kemikaalilennoilla. Lisäksi vesijohtoveteen lisätään fluoria kalkkeuttamaan käpyrauhasen toimintaa ja kappas vaan juurikin käpyrauhanen säätelee ihmisen tietoisuutta.



Huumeet ja lääkkeet

Lääketeollisuuden korporaatiot pyrkivät tekemään mahdollisimman suurta voittoa myymällä yhtä enemmän tehottomampia lääkkeitä ja varsinkin se, että lapset kohdistetaan enemmän näille mm. mielialalääkebisneksen turvin on hälyttävä merkki siitä minkälaiseksi lääkesirkukseksi meininki menee.

Pelkästään Suomessa yli 700 000 ihmistä syö heille määrätyjä mielialalääkkeitä. Eli onko meillä Suomessa yli 700 000 zombien lauma joka ei tule toimeen ilman näitä lääketeollisuuden myrkkyjä.

Yhdysvallat kuitenkin kiilaa vielä suomenkin ohi lääkkeidenkäytön suhteen ja siellä varsinkin reseptilääkkeiden käyttö on vieläkin kasvamaan päin.

Kuitenkin yksi vaarallisimmista ja pelottavimmista asioista mitä ympäri maailman yritetään pakottaa väkisin myös Suomessa THL:n kautta on koko väestön pakkorokotukset. Sekä myöhempi mikrosirutus, jotta isoveli pääsee paikantamaan sinut missä ja milloin tahansa. Sillä tämän jälkeen tämä zombie-väestö on täysin illuminatin hallinnassa.




Televisio

Vaikka internet on hyvin suosittu ajanviettopaikka nykyaikana niin ei ole vieläkään tämän olohuoneen nurkassa lojuvan laatikon voittanutta propagandajulistuskanavaa kuin televisio.

Televisio toimii edelleen kuin väärä raha nuoriin, lapsiin ja aikuisiin ja sen päätehtävä on aivopestä kaikki sen katsojat ja turruttaa heidät tyhjällä viihteellä. Mutta mikä tärkeintä saada kuitenkin jokaiset sen katsojat uutispropagandalla aivopestyä uskomaan kaikki ne valheet joita Pentagonista käsin sieltä syötetään.

Television kautta myös tungetaan näihin viihdesarjoihin ja elokuviin yhä enemmän väkivaltaa ja siellä myös tuodaan hienovaraisesti esille monien sarjojen kautta mm. tätä väestön mikrosirutusta sekä ydinsotia jne. Poliisisarjat ja USA:n armeijan ylistys pelkästään lisäävät fasistisen poliisivaltion syntyä ja suosiota.

Ollaan kuitenkin tutkittu, että vain lukeminen tai radion kuuntelu rakentaa ja laajentaa aivojen neurologisia rakenteita. Joten myykää televisionne tai pistäkää se kiinni. Uutiset voi lukea netistäkin ja elämää on myös ilman näitä typeriä ja tyhjänpäiväisiä sarjoja.


Leipää ja Sirkushuveja 

Jokainen varmasti rakastaa jääkiekko tai jalkapallo-otteluita ja näissä urheilulajeissa varsinkin pyörii isot rahat. Mutta näiden agenda ei kylläkään ole mitään muuta kuin harhauttaa kaikkia niiden katsojia ja pitää massat unessa. En nyt tarkoita etteikö urheilua saisi seurata. Mutta se on päivänselvää, että mainostettu joukkueurheilu menee läpi kuin väärä raha ja siinäpä se kornius onkin kun oikeasti ei ole mitään häviäjä tai voittaja joukkuetta. On vain tuo kiinassa lapsien kutoma nahkakuula tai kuminen kiekko jota hikiset miehet kyhnäävät areenoilla. Joku on vaan aikoinaan keksinyt, että sen voi laukaista tai potkaista verkkoon ja tästä on tehty menestynyt illuusio.Hulluimpia ovat vielä ne jotka ovat valmiita maksamaan tästä illuusiosta suuria summia nähdäkseen sitä itse paikan päällä.


Lähde: Prisonplanet/Steve Watson