http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

lauantaina, heinäkuuta 09, 2016

Suomen EU-eroa on kiirehdittävä


Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen totesi äsken aivan oikein, että Perussuomalaisten nuorten ajama aloite Suomen EU-erosta on todella huonosti ajoitettu, koska siinä äänestys on vedetty vasta 2017 joulukuuhun. 

Mutta Perussuomalaiset onkin aina ollut valeoppositio puolue, jota ohjaillaan tarpeen tullen CIA:n määräämien pelisääntöjen mukaan ja kurssin suuntaa muuttavat siellä toimivat CIA:n politrukit.

Perussuomalaisia poliitikkoja on silti paljon, jotka myös kannattavat Suomen EU-eroa, joten tässä suhteessa Suomen ainoa toivo on vielä se, että Väyrysen kansalaisaloite euroerosta on edelleen eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsiteltävänä.

Suomen eroamista EU:sta on sen vuoksi kiirehdittävä, koska nyt Kreikan kriisin rinnalle on puhkemassa paljon pahempi kriisi ja se on Italian finanssikriisi. Siellä pankit ovat nyt suurissa vaikeuksissa ja ne ovat tehneet näillä ongelmalainoilla jo yli 360 miljardin euron tappiot. Mutta koska Italian työttömyysaste on korkea, niin seuraavaksi Italian velat laitetaan muiden euromaiden maksettaviksi.

Sen sijaan Italia ei saisi pelastaa pankkejaan valtion varoin, mikä on vastoin pankkiunionin sääntöjä, jossa aina muilta EU-mailta ryövätään nämä toisten maiden velat.

Suomen eroa euroalueesta on senkin vuoksi kiirehdittävä, että koska Brexit on jo välittömästi synnyttänyt EU:n komission vaatimuksia euroalueen syventämisestä, joka on suuri askel liittovaltioon. Eli jos tässä tilanteessa kiinnitämme huomion Perussuomalaisten nuorten tekemään FIXIT-aloitteeseen, niin se on troijan hevonen, joka vie fasistiseen liittovaltioon.

Mutta tämä Väyrysen euroero aloite on aito ja se on enää tämän maan ainoa toivo pysyä itsenäisenä. Sillä me suomalaiset emme ole missään vaiheessa suostuneet siihen, että tämän maan turvallisuuspolitiikkaa alettiin johtamaan salaa kenraalikabineteissa. Koska jälleen kerran se sama rahanahne ja vallan sokaissut eliitti alkoi juonittelemaan suursotaa, jonka keskelle sopivat tämän pienen maan joutuvan jälleen Venäjän kanssa.

Joten tässä tilanteessa kun Suomen lopullinen itsenäisyys on mitä suurimmassa vaarassa, niin kuuntelemmeko näiden vallanhimoisten fasistien mielipidettä vai suomen kansan tahtoa ?




EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on fasisti ja hän ei arvosta itsenäistä Suomea... Hänestä ollaan seuraavaksi tekemässä tod. EU:n komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille seuraajaa. Koska Junker aiotaan siirtää syrjään, koska hänestä on Merkelin mukaan tullut osa ongelmaa.

Kataisen mielestä leikittely EU-kansanäänestyksellä on vastuutonta ja vahingollista

Kenelle ? 

Se on vahingollista tälle EU-fasistien joukolle, jotka haaveilevat jo tuosta tulevasta EU:n fasistisesta supervaltiosta, jota Saksa tulisi jälleen johtamaan. Sen jälkeen jokainen Kokoomuslainenkin natsi voisi tulla kaapista ulos ja alkaa elämään kuten kuka muu tahansa fasisti. Kokoomus-puolueen ja RKP:n juuret kun kulkeutuvat aina Saksaan asti.

Mikäli Suomi eroaisi EU:sta ja lähtisi luomaan tulevaisuuttaan ilman EU:ta, niin se tekisi tästä maasta lopulta mustan lampaan uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmassa. Meistä tulisi aivan kuin Islanti, valtio joka pystyy pysymään omilla jaloillaan myös taloudellisesti. Nyt kuitenkin vieläkin velkaannumme Rothschildeille, jotka kyykyttävät Suomen Pankkia mennen tullen velkaannuttamalla.


Tämä velkaantuminen on nykyajan taloudellista sodankäyntiä, jolla maat toisensa jälkeen ajetaan Italian ja Kreikan tavoin lopulta roskalainojen tasolle. Jolloin lopulta velkojat voivat tehdä pankkiunionin nimissä tekosyyn, että pääsevät ryöstämään muilta mailta lisää miljardeja, jotka virallisesti menevät seuraavaksi mm. Italian pankkien yli 360 miljardin euron velan maksamiseen. Mutta  se Italian tuleva velkapotti meneenkin näille keskuspankkien huijareille suoraan.

Se on täysin moraalitonta touhua että EKP lainaa euroja EU-maille tyhjästä holvista, jossa EKP:lla ei ole mitään. Rahat painetaan kuitenkin näissä EU-maissa, jonne rahat lainataan EKP:ltä. Näin ollen EKP (Euroopan keskuspankki) pitää monopolin rahanluontiin itsellään, koska se on ollut Rothschildien salaisen maailmantyrannian salaisuus. 

Jos tällä samalla metodilla myytäisiin vaikka naapurille hevonen, mutta naapurin pitäisi ensin ostaa se hevonen, jotta sinä voisit lainata sen naapurin ostaman hevosen tuolle naapurillesi, joka sitten maksaisi korkoa tuosta ostamastaan hevosesta. Lopulta naapuri velkaantuisi niin pahasti, koska korot olisivat lopulta liian suuret, että hevonen täytyisi lopulta myydä pois velkojalle. Näin rehellisesti toimii Rothschildien velkarahalla rakennettu talous euro alueella. Euroopan union on siis taloushuijareiden käsissä totaalisesti ja ainoa tie ulos on ero EU:sta

Suomen on tullut nyt aika lähteä tästä keskuspankkihuijarien unionista. Siitä ei ole ollut tälle valtiolle mitään muuta kuin haittaa. Timo Soini on siinä suhteessa ollut oikeassa, kun totesi EU:sta, että "siellä missä EU, siellä ongelma". 

Jos Suomen eroamiseen EU:sta ei löydy tällä hetkellä otsaa kuin Paavo Väyrysellä, niin siihen kyllä löytyy enemmistö suomalaisten kannatus. Joten jos tätä kansanääntä ei suostuta nyt kuuntelemaan, niin se on vakava maanpetos.


Nämä EU:n liittovaltiosta haaveilevat fasistit eivät ole missään lailla isänmaallisia, koska he rakastavat enemmän Saksaa ja Yhdysvaltoja kuin Suomea.  Kokoomus ja RKP haluaisi liittää Suomen jälleen Saksaan, kuten tuolloin 100 v. sitten. Miten suomenruotsalainen rikas eliitti voisi rakastaa isänmaataan, jos heidän piti tänne 100 vuotta sitten tuoda saksasta oma yksityisarmeijansa tappamaan suomalaisia, jottei vaan suomesta tulisi itsenäinen. 

Tämä EU-jäsenyys on ollut alusta lähtien näiden samojen suomessakin vaikuttavien globalistien aikomus viedä tältä maalta lopulta kokonaan itsenäisyys ja liittää tämä maa Saksaan, josta tuota supervaltiota sitten alettaisiin johtamaan jonkun diktaattorin voimin ja aina silloin kun natsi-saksankin kaltaisessa valtakunnassa vaikuttaa diktaattori, niin se on aina johtanut lopulta sotaan.

Haluammeko sotaa, vai ulos EU:sta. Helsingin-Sanomat ei uskalla järjestää galluppeja, joissa se julistaisi enemmistö suomalaisten haluavan sotaa Venäjän kanssa. Mutta sen sijaan näitä Nato-kiimaisia galluppeja myös Aamulehti on nyt väärentänyt, jossa he ovat CIA:n vaatimuksesta julistaneet enemmistö suomalaisten kannattavan Natoa. Vaikka totuus on aivan toinen.

Enemmistö suomalaista haluaa pois EU:sta ja myös enemmistö suomalaisista ovat myös Nato-vastaisia. Mutta tämä mediakeisareiden fasisti-ryhmä halveksii itsekin suomalaisia ja kannattaa enemmän sitä, että Suomen itsenäisyys viedään lippuineen päivineen EU:n fasistiseen liittovaltion integraatiolla, joka on jo oven takana, koska tämä pankkiirien luoma Italian kriisi tulee kohta EU-maiden yhteiseksi velkavuoreksi.

EU:n pankkiunionin velkavastuut eivät ole mitään muuta kuin tekosyy ja peitetoimi, jolla yksityisomisteinen EKP, IMF sekä muut yksityiset sijoituspankit sallivat valtionryöstöjensä jatkuvuuden. Se on helppo uskotella, että ne useat sadat muilta EU-mailta kerätyt velkavastuu miljardit menisivät niiden velkaisten maiden velkojen maksuun. Mutta kun ne eivät mene... 

Kreikka on edelleen köyhempi kuin aikoihin ja siellä ei ole taloudessa näkynyt juuri mitään elpymisen merkkejä. Työttömyys on siellä jo huimat 34 % ja tuollaisella työttömien reservilläkö saadaan valtion talous nousuun? 

Suomellakin on enää tasan kaksi vaihtoehtoa:

a.) Odottaa kunnes Suomen työttömyysprosentti nousee tuonne 34% ja tuhota suomen keskiluokka, sekä ajaa köyhin väestö siltojen alle

b.) Erota EU:sta ja alkaa luomaan omaa talouspolitiikkaa oman rahan (markka) johdolla. 

Tähänkin olisi vielä sellainen vaihtoehto, että suomen valuutaksi voisi tulla myös jonkin kryptovaluutta, jota eivät enää nämä yksityisomisteiset keskuspankkihuijarien keinottelijat pystyisi hallinnoimaan. 


Joten kun tässä nyt on käynnissä tämä jenkkifasistien vallankaappaus, joka tarkoittaa fasismin säännöillä sitä, että kaikki valta keskistetään salaisesti suuryritysten ja valtion kesken ja tällaisessa yhteiskunnassa mm. vapaa-ajattelu pyritään kieltämään kaikilla keinoilla, koska se taas horjuttaisi tällaisen kaappi-fasistin unelman toteutumista EU:n supervaltiosta, jonka suunnitelman natsit laittoivat alulle vuonna 1943.


Kuten tässä EU-hankkeessa on nähty se, että kaikki valta tulee olla Saksalla ja näin se oli myös Natsi-Saksan valtakautena. 

Ette tiedäkään sitä, että mitä tänne Euroopan unionin fasistiseen tulevaisuuteen ollaan kaavailtu jo.

Sinne on kaavailtu mm. lukuisia keskitys ja uudelleenkoulutusleirejä, jonne vietäisiin monia euro skeptikoita, joita yritettäisiin mm. aivopestä taas rakastamaan tätä fasistista ja hienoa EU:ta.


On äärimmäisen vaarallista kehittää tämänkaltaista kehitystä, jos siinä EU:n komission ja Saksan fasistisen johdon tavoitteena on vielä yhden EU:n armeijan luominen. Koska sen on tarkoitus johtaa vain sotaan.


Saksan liittokansleri Angela Merkel paljasti jo 2012 vuoden alussa sen, että tässä on tavoitteena yhteinen liittovaltio, joten fasistien peli on selvä.

En silti voisi kuvitella, että Merkel olisi se hullu diktaattori, joka Saksassa vielä hyppäisi tuon EU-fasistien haaveileman liittovaltion puikkoihin. Sen täytyisi silloin olla vähintäänkin jonkin uusi Hitler, koska ei muuten tuollainen fasistinen propaganda menisi läpi enää tähän nykyajan EU-maiden väestöön.

Mutta fasisti-eliitin epäonni on se, että Brexit äänestyksen aikana hyvin monen EU-uni tuli päätökseen ja tämä todellisuus on ollut jotain hyvin karmeaa näille, jotka ovat tästä eurounesta heränneet. 

Eurounessa elävät myös monet Suomen EU eroa pelkäävät poliitikot, jotka pelkäävät että Suomen tuleva EU ero veisi heidän tulevat eliitin lupaamat palkkiovirat pois. Näitä palkkiovirkoja kun on ollut tähänkin asti mm. suoraan Brysselissä. Joten helppohan se on tuijottaa omaa napaansa ja todeta, että "puheet euroerosta ovat vastuuttomia". Katainen ei puhu tässä vastuun kohdalla kuin vain omasta itsestään, koska hänen kaltainen Kokoomuslainen ajattelee vain itseään.

Näiden pienen eliitin salaseurojen väliset sopimukset mm. Suomen Natoon viemiseksi ja sotilaallisen konfliktin keskelle viemiseksi ovat vakavia maanpetoksia, joista kuuluisi lukea sotarikostuomioita. Mutta koska tässä Suomen tapauksessa kenraali-kabineteissa on käyty salaisia neuvotteluja Suomen liittämiseksi Saksaan. Sekä solmittu jo Britannian kanssa puolustusyhteistyö, niin se osoittaa sen miten tämän maan itsenäisyys on enää vallanhimoisen porukan pelinappuloita sekavalla shakkilaudalla.

Syy siihen miksi Suomi joutui muiden suuryhtiöidenkin pelinappulaksi johtuu siitä, että makaamme edelleen tämän yli 800 miljardin euron arvoisen pohjavesiesiintymän päällä. Sitä himoitsevat lukuisat monikansalliset yhtiöt ja se keino millä Rothschildien pankkisuku täältä nuo pohjavedet aikoo varastaa on velkaannuttaminen. 

Sillä keinoin he ovat ryöstäneet myös muita lukuisia maita. Sillä siinä vaiheessa kun valtionvelka ylittää tietyn maksimirajan ja päätyy roskalainoihin, niin tuossa vaiheessa velkoja voi jo alkaa vaatimaan luonnonvarojen myyntiä ja sitäkin on jo täällä suomessa tapahtunut kun taloudellisesti kannattavia valtionyhtiöitä yksityistetään ulkomaille velkojien vaatimuksesta.

Vaikka tämä suomen tuleva EU-ero maksaa meille jotain n. 20 miljardia euroa, niin lopulta markkaa devalvoimalla saavutetaan lopulta työllisyysaste sille samalle tasolle, mitä se oli vielä noina vanhoina hyvinä aikoina.