http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, syyskuuta 10, 2020

Korona karenteeni käsikirja

Australian hallitus aloitti jo heinäkuussa maailman julmimmat pakkokaranteenit.

Siellä heinäkuusta lähtien saa vain yksi ihminen käydä kaupassa, maskipakko kaikkialla, kaikki matkustelu kielletty, helikopterit ja dronet lentelevät valvomassa, että ihmiset noudattaa pakkokaranteeneja, koulut suljettu, perheiden tapaaminen kielletty.

Australia on sulkenut nyt myös kaikki rajansa.

Maahan on nyt saatu jo yli miljoonan työttömän joukko.

Itsemurhat ovat hurjassa nousussa.

Väkivallan tapaukset lisääntyneet tuntuvasti. Lähisuhdeväkivalta lisääntyi jo keväällä Australiassa viranomaisten mukaan.


Sosiaalinen media sensuuri astui kuvioihin Australiassa

Mutta kuten arvata saattaa, niin Facebook ja sosiaalinen media on nyt joutunut sensuurilistalle Australiassa ja korona on antanut siihenkin jonkun tekosyyn, vai leviääkö koronavirus seuraavaksi internet verkossa ja tulee sinne koteihin pelkkää datakaapelia pitkin ? 

Käyttäkäähän nyt sitä järkeänne jo.

Mutta jo keväällä Italiasta kuului kummia, kun selvisi että myös Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA, jenkkikonsulttiyhtiö McKinsey Group sekä Bill Gatesin säätiöt olivat sekaantuneet korona toimiin siellä.

CIA nyt käytännössä häärää aina siellä missä sattuu ja tapahtuu vaikkapa poliittisia murhia, vallankaappauksia sekä sellaista muuta tuiki tavallista lapsikauppaa, ihmiskauppaa, huumeiden salakuljetusta sekä aseiden salakuljetusta. 

Sieltä on suora yhteys Vatikaaniin, joka todellisuudessa on kyseisen rikollisjärjestön luonut, joten tiedustelupalvelu se ei kyllä oikeasti ole, koska kyseessä on maailman mittapuun mukaan korkeimman tason rikollisia auttavat sekä avunantava salamurhaorganisaatio, joka on sekaantunut lukuisten maiden ja valtioiden asioihin. 

Voisi ylipäänsä miettiä, että keillä virkamiehillä ja pankkiireilla on niinkin suurta intoa tunkea päänsä joka maan asioihin, mutta silloin kun puhutaan näistä Wall Streetin ja Lontoon pörssin kasaaripankkiireista, niin he luulevat omistavansa tämän koko planeetan ja pissa on noussut heidän päähänsä jo aikojen alusta, eikä se oli sieltä vieläkään laskeutunut pois, koska nämä elitistit haluavat tuhota koko maailman ja saada tänne aikaiseksi ensin Uusi Normaali, ja sen jälkeen se Uusi Maailmanjärjestys, jota tuo keinoälyn ylle rakennettu valvontajärjestelmä kasvontunnistusjärjestelmine sekä A.I. teknologioineen tulisi valvomaan.

Sitten rakennettaisiin niitä älykaupunkeja, joissa jokaisessa olohuonessa ja makuuhuoneessakin olisi seinässä kamerat, joista isoveli näkisi mitä siellä tapahtuu, ja sieltä valvottaisiin ettei mies ja nainen enää saisi sosialisoida toistensa kanssa, koska siitä olisi jo tehty osa uutta normaalia, että miesten ja naisten seurustelu kiellettäisiin osana UUTTA NORMAALIA, sekä myös lastenteko olisi mahdotonta, koska sterilaatio olisi noussut 100 % tasolle 6G:n avulla.

Jos suljet silmäsi tältä hankkeelta, niin silloin et ole ehkä vieläkään valmis kohtaamaan näitä asioita ja jos hyväksyt nämä tyranniaan kohti menevät toimet hallitukselta, niin silloin avitat muiden kansalaisten pasiivisuudella tälle tuhoisalle dystooppiselle tulevaisuudelle tuon mahdollisuuden tulla lapsiesi sekä heidän lasten lastensa turmioksi. Koska nyt käynnissä on taistelu koko ihmiskunnan vapaudesta, ja Suomen osalta me olemme tästä vastuussa, jos ymmärrät yksilösi vastuun tässä asiassa. Joten silloin ei enää kannata jäädä sinne kotiin makaamaan, vaan ryhtyä toimiin.

Nämä pakkokaranteeneista kiihottuneet elitistit voisivat sen sijaan päätyä sinne omaan sotarikosoikeudenkäyntiinsä ja lukita itsensä siellä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin, koska he ovat psykopaatteja jo luonteensakin perusteella ja kiihottuvat suuresti näistä pakkokaranteeneista.

Valtaeliittin on aina rakastanut sota- tai poikkeustilaa, eikä tämä tartuntatautilaki siinä juuri eroa, koska he ovat jo nyt syvästi kiihottuneita siitä miten paljon tämän maailman kansalaiset suostuivat hyväuskoisina hölmöinä lähtemään työpaikoiltaan ja lukitsemaan itsensä koteihin, jotta heidän toimeentulo saatiin estettyä ja ajettua heidät valtiosta riippuvaiseksi. Joten seuraavaksi sitten alkaa heidän perheidensä hajoitusoperaatiot, kun vielä heidän lapsiaan saatetaan alkaa näiden koronajäljittäjien avustuksella käydä jäljittämässä ja väittää, että heidän lapsillaan on tartunta, vaikka ei ole. 

Koska tämä tartuntasovellus (Koronavilkku) perustuu täydelle valheelle, jonka agenda on täysin poliittinen, eikä sillä miltään virukselta suojautumisen kanssa ole mitään tekemistä. 

Koronavilkku sovellus on itseasiassa kaikkien YK:n yleismaailmallisen julistuksen ihmisoikeuslakien vastainen.

IMF tarjosi Valko-Venäjän Presidentti Lukashenkollekin 940 miljoonan dollarin lahjusta pakkokaranteenien järjestämisestä, mutta Lukashenko kieltäytyi.

Tällähän logiikalla saikohan Sale kanssa saman summan ?