Bilderberg-ryhmä kokoontui vuonna 1954 tarkoituksella luoda järjestelmä, joka psykologisen tekniikan mukaista pienten askelten taktiikkaa noudattaen lopulta päätyisi Euroopan Yhdysvaltojen muodostumiseen. Kun huomioi, että Kansainvälinen pankkieliitti loi salaisen Bilderberg-ryhmän, taitavan pankkimiehen David Rockefellerin (The 300) suunnitelman mukaisesti, voi vain todeta, että ETY:n ja EY:n kautta kehittyneen Euroopan Unionin ja siitä vähitellen muodostuvan Euroopan Yhdysvaltojen luoja oli loppujen lopuksi kansainvälinen pankkieliitti. Noudatettu kiertotie on ollut tarpeen vain siksi, etteivät Euroopan kansalaiset huomaisi tätä.
Kansainvälinen pankkieliitti on siis nyt saanut otteen myös Euroopasta, Japanin ja USA:n lisäksi, mikä puolestaan on ollut Trilateraalisen komission tärkein tavoite. Näin toimivat maailman varjohallituksen eri salaseurat yhteen. Ovathan useimmat niiden jäsenistäkin samoja henkilöitä.
Bernard Connolly varoittaa meitä kaikki siitä, minkälainen hirviö EU on. Hän osoittaa kuinka eliitti komissiossa ajaa ehdotusta ihmisoikeuksien heikentämiseksi. Se koskee muun muassa sananvapauden rajoittamista kaikissa tapauksissa missä arvostellaan EU:n toimia. Bernard Connolly jatkaa: ”…mikä tästä seuraa on selvää, että kansa luovuttaa tulevaisuudessa vapautensa ja poliittisen vapautensa tulkinnan poliittiselle järjestölle, Euroopan oikeudelle, jonka äärimmäisenä tavoitteena on eurooppalaisen supervaltion perustaminen.” (Times 06.06.2002.)
Maastrichtin sopimuksen mukaan tulee Euroopan keskuspankilla (ECB) ja jäsenmaiden omilla keskuspankeilla olla riippumaton asema pääasiallisena päämääränään inflaation torjuminen. Kysymys kuuluukin; kuinka tällainen riippumattomuus istuu demokratiakäsitteeseen, kun niistä käytännössä tulee toistensa vastakohtia?
Maastricht-sopimuksen artiklan 105:1 mukaan ei inflaatio saa ylittää kolmen alimman inflaatiomaan keskimäärää enempää kuin 1,5 prosenttia. Tällä selittyvät monet valtiovallan toimet, joilla inflaatiota pyritään pitämään alhaisena. Varmempia toimia ovat palkkojen nousun estäminen samoin kuin korkean työttömyyden ylläpitäminen. Ne tukevat myös hyvin toisiaan, sillä kasvava työttömyys on tehokas keino pitää palkkavaatimukset maltillisina. Keino on niin tehokas, että muutamilla aloilla on jouduttu hyväksymään jopa palkkojen alentaminen. Sopiva työttömyystaso määritetään laskennallisella tasapainotyöttömyydellä, eli NAIRU (The Non-Accelerating Inflation Rate of Unemployment). Laskelma perustuu arvioituun talouskasvuun, josta voidaan määritellä kuinka paljon työttömyyden voidaan antaa laskea ennen kuin inflaatio alkaa nousta. Tämän tapaisia asioita kehitellään muun muassa Aspen Instituutissa.
Jo kauan ennen Suomen liittymistä EMU:un, alettiin maata sopeuttamaan Maastrichtin neljään kriteeriin, mutta kansa ei edes tiennyt tästä. Sopeuttaminen johti pian voimakkaaseen työttömyyden kasvuun, mikä paljolti johtui pankkikriisin väärästä hoitotavasta, kun noin 60.000 elinkelpoista pien- ja keskisuurta yritystä pakotettiin pankkien toimesta konkurssiin. Ennen sopeuttamisen alkua vuonna 1990, oli Suomen työttömyysaste 3,24 prosenttia. Tästä se kasvoi vuosi vuodelta lukuihin jotka tunnemme tänään. Korkeita lukuja on erilaisten kikkailujen avulla yritetty kaunistella, mutta työttömien virallinenkin lukumäärä on silti edelleen kohtuuttoman suuri. Se on ollut tietoista politiikkaa, vaikka poliitikot perustelivat EMU:un menon välttämättömyyttä juuri työttömyyden alenmisella.
Myös valtionbudjetissa on leikkauksista tullut arkipäivää. Tästäkään ei etukäteen kerrottu, vaikka se varmasti tiedettiin. Leikkausten ensimmäisiä uhreja olivat kunnat, jotka puolestaan joutuivat leikkaamaan omia menojaan. Niin on jouduttu ajamaan alas terveydenhuoltoa ja lakkauttamaan yli sata koulua ja valtava määrä kirjastoja. Sairasosastoja on kasvatettu ja hoitajien määrää yksikköä kohti on vähennetty, koululuokkia on suurennettu, jne.
Kun tähän on tultu, on jouduttu tilanteeseen joka itse asiassa on EU-politiikan mukaista, nimittäin yksityistämiseen. EU ei pidä julkisesta palvelusektorista, koska sen katsotaan vääristävän kilpailua ja on sen vuoksi ajettava alas. Heikentynyttä palvelua onkin alettu paikkaamaan yksityistämisellä ja yhtäkkiä olemme luokkayhteiskunnassa. Tilanteessa, jossa palvelut ovat huonot, on ihmisten täytynyt hyväksyä sellainenkin vaihtoehto.
Tärkeitä yhteiskuntatoimintoja siirtyy kaiken aikaa pois omasta hallinnastamme. Se, mikä on aikaisemmin ollut pohjoismaalaisten ihmisten verorahoilla monopolisoitua toimintaa, on siirretty yksityiselle pääomalle, joka tekee suuria voittoja sellaisilla toiminnoilla joita kaikki tarvitsevat. Pian ollaan valmiita hyväksymään korkeammat verot, jotta palvelut paranisivat. Mutta EU haluaa toisin, sillä veroja alentamalla voidaan kulutusta lisätä, mikä on yksi sen tärkeimmistä tavoitteista.
Lähde: Jan-Olof Jakobsson "Salainen Asiakirja No. 1"
