http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, heinäkuuta 28, 2011

Utøyan saarelle matkannutta hoitohenkilökuntaa tulitettiin



Utøyan saarelle matkannutta hoitohenkilökuntaa tulitettiin. Ambulanssihenkilökunta ja lääkäri olivat saaneet poliisilta luvan siirtyä laiturille, josta lautta kulkee Utøyan saarelle.

"Paikalle tulleet saivat kuulla poliisilta, että laiturille siirtyminen oli turvallista. Luultavasti jotain on tapahtunut siinä välissä, sillä heitä kohti ammuttiin, Hallgren kertoo.



Laituri sijaitsee noin 600 metrin päässä Utøyan saarelta ja se oli Behring Breivikin aseen kantomatkan sisäpuolella. Noin kahdeksan minuutin kuluttua tapahtumista ambulanssihenkilökunta käskettiin laiturilta pois.

"Luulen, että tämmöistä täytyy odottaa, sillä tilanne oli hankala", Hallgren sanoo Aftenposten-lehdessä.

Poliisimestari Sissel Hammer Nordre Buskrudin poliisipiiristä ei ollut tietoinen tapahtuneesta. Hammerin mukaan poliisin toiminta paikalla pitää selvittää.





Esimerkiksi Yhdysvaltojen armeijan käyttämä SR-25 tarkkuuskiväärin teoreettinen kantama on n. 2000 m (2 km). Joten saarella kuolleet henkilöt on saatettu aivan yhtä hyvin tulittaa hengiltä myös mantereen puolelta kiikaritähtäimellä varustetulla tarkkuuskiväärillä. Breivikin lisäksi oli ainakin yksi ampuja ja tämän vahvistavat silminnäkijähavainnot.

Mutta se mikä tässä jutussa on hämärää on se, että olisiko Breivik alkanut saarelta ampua 600 metrin päähän vastarannan laiturille. Sillä kuullostaa sen muun listimisen ohessa varsin epäuskottavalta.