http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

perjantaina, joulukuuta 23, 2016

Gammasäteilyn vaikutus nyt maahan jopa 40 Hz


Tällä hetkellä tämä käynnissä oleva kosminen gammasäteily on jopa 40 Hz voimakkuudeltaan, jonka vaikutus ulottuu koko planeetan kollektiiviseen tietoisuuteen. Mutta se vaikuttaa myös vahvasti planeetan yksilötietoisuuteen.


Kosminen energia-aalto voimistuu vielä ja saavuttaa huippunsa 26.12.2016



Vaikka tämä on saanut monet ihmiset jännittyneeseen tilaan, niin ei silti tämä energia-aallon vaikutukset ole mitään tuhoisia. Monet kun haluaisivat alkaa ennustelemaan tuhoisia tsunameita ja maanjäristyksiä tuolle 26-27.12.2016 ajankohdalle. 

Kyse on kuitenkin vain valon määrän lisääntymisestä tällä pallolla ja koska sen syöttö voimistuu tällaisten energia-aaltovaiheiden aikana.

Sveitsiin rakennettu hiukaskiihdytin CERN on rakennettu myös sen takia, että sillä yritetään estää näiden kosmisten energia-aaltojen kulkeutuminen tälle planeetalle. Samoin myös USA:n armeijan na Naton skalaariase H.A.A.R.P. pyrkii samaan, että sen avulla yritetään tyrehdyttää näiden energia-aaltojen vaikutus ihmisten kollektiiviseen tietoisuuteen.

Tämän vuoksi HAARP:lla ajetaan usein matalia hertsejä ilmakehään, jolla ihmisten tajuntaa pyritään muokkaamaan ja pitämään passiivisessa tilassa.

Koko planeetan kollektiivinen tietoisuus kuitenkin nousee juuri näiden planeetalle tulleiden gamma-aaltojen johdosta, jotka ovat tällä hetkellä n. 40 Hz.

Ne muuntavat myös ihmisten aivojen taajuuksia ja nostavat näin koko planeetan kollektiivista tietoisuutta ylös.


https://esifinland.com/2015/02/05/kaytatko-aivojesi-kaikkia-taajuuksia/ 

Ihmisten aivojen hertsit jo päätyvät noin korkealle, niin se tunnetaan mm. stressi tilana.

Vasta alfa-taajuuksissa (8 - 12 Hz) aivot rentoutuvat enemmän ja tässä tilassa ihminen oppii helpommin asioita.

Theta-taajuus (5,5 - 8 Hz) on jo syvä rentoutumisen tila, jossa olemme juuri ennen nukahtamista tai heräämistä.  

Delta-taajuus (1,5 - 4 Hz) on taas se aivojen taajuus, jolloin ihmiset näkevät unta.

Gamma-taajuus (30 Hz ylöspäin) Tässä aivojen taajuudella toimii kaikki ihmisen tahto tila sekä erityinen keskittyminen.


HAARP:lla pyritään juuri kontrolloimaan näitä ihmisten jokapäiväisiä aivojen taajuuksia, jotta heidän käyttäytymistään sekä ajatuksiaan pystyttäisiin paremmin hallitsemaan.
HAARP (High Frequency Active Auroral Research Program) on USA:n armeijan ja Naton ylläpitämä salainen tutkimusprojekti, joka toimii virallisesti vain ilmastontutkimuksen kulissina. Vaikka tällä hehtaarien suuruisella antennipinolla häiritään koko tämän planeetan ihmisten aivoaaltoja päivittäin.

Toinen HAARP keskuksista sijaitsee Yhdysvalloissa, Alaskassa ja toinen (EISCAT) taas Norjan, Trömsassa



Toisin kun luullaan, että tämä H.A.A.R.P. olisi pelkkä harmiton ilmastontutkimusprojekti, mutta nämä Alaskan toimipisteen portilla olevat kolme varoituskylttiä "WARNING RESTRICTED AREA" ovat USA:n armeijan suljettujen alueiden merkki.


Jopa Nevadan autiomaassa sijaitseva Area 51:n salainen tukikohta on lähialueilla varustettu samoilla varoituskylteillä, ettei sinne ole kenelläkään perustallaajalla mitään asiaa. Tai muuten tulee sotilaspoliisin pidättämäksi ja vankeustuomio heiluu luvattomasta tontille astumisesta.

Tämä Area 51 oli vielä reilut parikymmentä vuotta sitten täysin salattu USA:n armeijan sekä CIA:n tukikohta, jota ei edes näkynyt USA:n hallinnon virallisessa budjetissa. Mutta sen rahoitus toimi tuolloin ns. mustassa budjetissa, jota ei näkynyt hallinnon virallisessa rahoituksessa.



Psyykelääkkeillä pyritään myös hallitsemaan väestön aivojen taajuuksia ja pitämään ne passiivisessa tilassa

Lääketeollisuuden (BIG PHARMA) psyykelääke liiketoimintahaaran ykköstarkoitus on pitää väestöjen aivotaajuudet juuri tuolla passiivisessa tilassa, jossa ei pääse tapahtumaan tuota oman todellisen itsen löytämistä.

Itseasiassa jos menette Wikipediaan ja haette sieltä artikkelia Lobotomiasta, niin siellä lukee näin.


Lobotomian jossa aivot käytännössä leikattiin hajalle korvasi 1950-luvulla kehitetty antipsykoottinen lääkeaine, jota luonnehdittiin kemiallisena lobotomiana, eikä se aiheuttanut aivovauriota.

Viimeisin lause ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä kaikki psyykelääkkeet jotka syövyttävät aivoja, tekevät jokaiselle käyttäjälleen pysyvän aivovamman.

Elämme jo sellaisia aikoja, jolloin valtaväestön henkinen herääminen tapahtuu vallankumouksellisena aikana. 

Tämän vuoksi väestöä lääkitään nyt enemmän kuin koskaan ja valta-asemastaan kamppaileva eliitti yrittää käyttää kaikkia keinoja hyväkseen, jotta ihmiskunta pysyisi edelleen tuossa heille rakennetussa valveunessa.

Mutta kun linnan muurit ovat alkaneet jo sortumaan, niin lopulta se sortuu kokonaan ja planeetan kollektiivisen tietoisuuden osalta tämä on enää ajan kysymys, että milloin Illuminati menettää maailmanvaltansa ja otteensa koko planeetan tyranniasta.

Mikäli Valon Galaktisen liiton kaikille operatiivisille joukoille annettaisiin poikkeusvaltuudet, niin he pystyisivät suorittamaan tämän vallankaappauksen jo yhdessä yössä. Mutta he eivät sitä tee sen vuoksi, koska heillä ei ole siihen valtuuksia.

Tämä planeetta Tellus on sattuu vieläkin olemaan elämänkokeiluplaneetta, jossa jokaisella sielulla on vapaa tahto, mitä täytyy jokaisen universaalein lakeihin nojaten kunnioittaa.

Mutta tämä, että tänne jo hyvin kauan aikaa sitten ilmaantuneet avaruusrodut loivat ensin apinaa muistuttavan rodun heille orjiksi. Niin vaikka tämä homo sapiens rotu on nyt kehittynyt jo hieman pidemmälle luolamiesten tasolta, niin on ihmiskunta vieläkin kiinni eläinkunnassa, koska he syövät ja tappavat eläimiä sekä omaa rotuaan.

Antlantiksen ja Lemurian tuhouduttua tapahtui täällä eräänlainen uudelleenkäynnistys (Restart), jolloin tämä projekti uudelleenkäynnistettiin uudelleen. Mutta sille luotiin sellaiset ehdot, että tämän planeetan tulisi saavuttaa korkeampi tietoisuus tietyissä 27 000 vuoden sykleissä.

Samalla tänne luotiin myös polarisointi yöstä ja päivästä, hyvästä ja pahasta jne. Tämä johtui pitkälti erään henkiolennon (Lucifer) lankeemisesta.


Tietoisuuden evoluutio on kuitenkin kuin tietokoneohjelma, että sitä ei voi pysäyttää kukaan siinä vaiheessa, kun se on koodattu käyntiin.

Ihmisen DNA:n rakenne kun sattuu vielä olemaan digitaalista, niin tämä myös selittää sen, että miksi tästä universumista on puhuttu eräänlaisena tietokone-ohjelmaa muistuttavana hologrammina.