http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, joulukuuta 13, 2016

EU:n komissio haluaisi tuhota internetin linkkiveron avulla

Euroopan Keskuspankin pilvenpiirtäjän avaamista vastustettiin 2016 keväällä näyttävästi Frankfurtissa Saksassa mm. polttamalla poliisiautoja.
EU:n komissiossa piruillaan ja juonitaan täsmäiskua, jolla eliitti unelmoi tappavansa koko vaihtoehtomedian bloggareineen.

He ovat valmistelleen mielipuolisen idean linkkiverosta, jota bloggarienkin pitäisi maksaa valtamedian julkaisemien uutisten käytöstä blogeissaan. Tällä keinoilla siis EU:n komissio luulee pystyvänsä lakkauttamaan koko sosiaalisen median sekä valtaeliitin valta-asemaa uhkaavat nettiblogit. 
Komissio julkaisi syyskuussa jo ehdotuksen Copyright-direktiivistä, joka sisältää ehdotuksen tästä linkkiverosta, jota internetin vapauden puolesta kamppailevien järjestöjen verkostot vastustavat. 

Artikla 11 §4 taas esittää uutisjutuille 20 vuoden suojattua tekijänoikeus (copyright) aikaa, jolloin näitä uutisia lainanneet pakotettaisiin maksamaan linkkiveroa.
Tässä ei kuitenkaan varsinaisesti tekijänoikeudesta ole kyse, vaan äärimmäisen laajan nettisensuurin toteuttamisesta, jota nyt EU:n komissio unelmoi.

Mikäli tämä edellämainittu Orwell uudistus toteutuisi, niin se tulisi heti ensimmäisenä tuhoamaan internetin sosiaalisen median sekä hakukoneet, koska hakukonet kärsisivät myös tästä linkkiverosta.

Tämän jälkeen internetistä ei voisi enää hakea mitään tietoa, koska hakukoneet eivät voisi enää toimia internetin puhelinluetteloina.

Espanja otti jo vuonna 2014 käyttöön uuden Copyright lain, jonka jälkeen google news sulki palvelunsa. 


Eliitin epätoivoinen sota vaihtoehtomedioita vastaan

Eliitti on käynyt koko tämän ajan tätä epätoivoista sotaansa internetin vaihtoehtomedioita vastaan, joita sionistiset mediakorporaatiot ovat alkaneet kutsumaan vielä valemedioiksi.

Valemediaksi haukkumiselle ei kuitenkaan löydy minkäänlaisia asiallisia perusteita ja aina kun joku Helsingin Sanomat tai YLE hyökkäävät näitä heidän vihaamiensa vaihtoehtomedioiden kuten MV-lehden kimppuun, niin he eivät koskaan perustele syytöksiään. 

Valehtelusta syyttämiselle kun olisi myös oltava päteviä argumentteja, mutta YLE ja HS vain toteavat valemedioiden olevan disinformaatiota, ilman mitään perusteluita.

EU:n komissio suunnittelee siis ampuvansa useiden prikaatien johdolla kohta kärpäsiä ja toivoisi, että saisi sillä nitistettyä jokaisen kärpäsen. Sopii kokeilla ? 

Sillä tämä keskuspankkien takana loisivan eliitin raivo ja viha somea vastaan ei ole laantunut, vaan se kasvaa joka päivä. Koska somesta on jo tullut niin suuri tekijä, että se uhkaa jo tätä vanhan ja korruptoituneen valtamedian rakenteita.

Kysymys on pohjimmiltaan vain tietoisuuden evoluution kehityksen seuraavasta sivusta ja koska tämä seuraava kehitysaskel on some, jossa kansalaisille annetaan vastuu ja vapaus tuottaa sisältöä, niin tämä on saanut taas eliitillä ns. löysät housuun. Koska nämä vallanhimoiset ja sairaat psykopaatit eivät millään suostu siihen, että tämän planeetan ihmiset päättäisivät omista asioistaan.

Kerran nämä sairaat psykopaatit loivat aina Babylonian ja siitä asti ovat onnistuneet rakentamaan tämän mielipuolisen ja satanistisen modernismiin perustuvan maailman, josta ei eivät suostu luopumaan missään vaiheessa. Vaikka tällä hetkellä tämä satanistinen valheeseen perustuva illuusio on murtumassa ja se muuttaa lopulta koko länsimaisen maailman aivan uudeksi, jota tullaan kutsumaan myöhemmin uudeksi ja kultaiseksi aikakaudeksi.

Mutta kaikki tämä muutosprosessi on varsinkin monelle pimeydessä elävälle sielulle hyvin kivulias, koska pimeydessä elävät eivät kestä valoa ja tänne planeetalle tulee koko ajan lisää valoa.

Tämä planeetta on ollut pimeydessä vain sen vuoksi, että tänne luotiin aikanaan dualismi (hyvä ja paha) ja ihmiskunnalle annettiin n. 25 000 vuotta aikaa saavuttaa tietoisuuden evoluution muutos.

Planeettamme oli myös tuolloin alussa niin täynnä pimeyttä, että tämän takia tänne oli pakko saada myös kehittyneemmiltä mm. tähdistöistä ulkopaikkakuntalaisia, joita tänne inkarnoitui suurin joukoin.

Tähän kuitenkin kuului ja sisältyi sopimus myyttisestä kutsusta, joka oli sopimus siitä, että jokainen joka tänne pimeyteen eksyneelle Tellus planeetalle valitsi syntyvänsä ei saanut muistaa omaa alkuperäänsä. Joten täällä on edelleen heitä, jotka eivät muista tuota omaa todellist alkuperäänsä, etteivät he olekaan tämän planeetan alkuperäisiä sieluja.

Että jos nyt vielä puhutaan näistä vaihtoehtomedioista, niin vääjäämättä niiden takana ovat enemmin juuri nämä tyypit, jotka eivät ole peräisin tältä planeetalta. Koska muutosta ei tapahdu, ellei joku ensin sitä täällä käynnistä ja sitä varten tänne ollaan tuolta kaukaa joskus tultu, että täällä saataisiin se muutos aikaan ja tämä muutos on siirtyminen pimeyden aikakaudesta valon aikakauteen, joka tunnetaan myös rakkauden ulottuvuutena. 

Vaikka tuota rakkauden ulottuvuutta ei muuan Lucifer kestä, niin siitäkin huolimatta tämä valon lisääntyminen on tietoisuuden evoluution päätarkoitus, jota ei tällä planeetalla mitkään ns. vihtahousun voimat pysty täällä estämään.

Eli siis tämä Helsingin Sanomien ja YLE:n sekä muiden valtamedioiden kiukuttelu on näiden medioiden kuolinkamppailua, koska nämä mediat eivät kestä tietoisuuden valoa ja sitä muutosta, joka vei jo median someen (sosiaalinen media/Facebook/Twitter jne.).

Joten siinä ei enää auta itku markkinoilla, että vaihtoehtomediat on tuhottava. Mutta olemme silti nähneet sen kuinka mm. suomen korruptoitunut eliitti jahtaa tällä hetkellä MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskinia, jolle demla-mafiaan kuuluva syyttäjä Heikki Wendorff haluaisi hommata 13 vuoden ehdottoman vankeustuomion nettijulkaisun ylläpitämisestä.

Tämän Janitskinille kaavaillun ajatusrikostuomion takapiruina ovat toimineet myös Helsingissä vaikuttavat vapaamuurarit, joilla osilla on  yhteyksiä aina Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:han.

EU:n komissiokin toimii tässä internetin tuhoamishankkeessa vain Rothschildien käsikassarana, koska tämä maailman rikkain pankkisuku haluaisi tuhota internetin, muttei uskalla tehdä sitä.

Sen sijaan että he lakkauttaisivat internetin, niin Rothschildit ovat rahoittaneet näitä eliitin ajatushautomoita, jotka suunnittelevat tuota internetin tuhoamishanketta mm. tuolla kaavaillulla linkkiverolla.

Näiden mielipuolten järjenjuoksu kulkee vain kylmää älyä pitkin ja he eivät todellakaan välitä yhdestäkään tämän maailman kansalaisesta, kuin vain itsestään.

Sillä he pitävät koko maailman väestöä heidän orjinaan, joiden sosiaaliturvatunnus on näiden gojimien (lampaa) korvamerkki.

Ihmisten tehtävä on siis päätyä näille salaisen klubin miehille orjiksi tekemään töitä ja maksamaan veroja, jotta nämä pankkiirit voisivat kasvattaa miljardejaan.

Sillä jo sionin viisaiden pöytäkirjoissakin sanotaan se, että kuinka työläisen palkan on oltava niin pieni, että se pitää hänet sidottuna sinne ikuisesti koko työhistorian ajaksi.

Työttömät taas nähdään yhteiskunnalle hyödyttömiksi suursyömäreiksi, joista tulee päästä eroon keinolla millä hyvänsä ja tästä syystä tämä suomen Työterveyslaitoksen johtaja alkoi huutelemaan tällä viikolla siitä, kuinka suurtyöttömyys on suomen suurin turvallisuusuhka tällä hetkellä.

Eli se kun näillä työttömänä olevilla yli puolella miljoonalla suomalaisella on nyt vain pelkkää joutilasta aikaa, niin se uhkaa kaataa koko länsimaisen järjestelmän, joka on perustunut vain pelkälle pyramidihuijaukselle. Tämä pyramidihuijaus on rahajärjestelmän salaisuus, jossa rahaa syntyy vain oikeasti pankkien kautta luotonlaajennuksella (laina).

Mutta tämä länsimainen pankkijärjestelmäkin on sellainen juttu, että mikäli tämän ponzin tietäisi tarpeeksi moni ihminen, niin sekin tekisi lopun tuolle pankkien ikuiselle kusetukselle.

Euroopan Keskuspankki, joka sijaitsee Frankfurtissa on todellisuudessa pelkkä Rothschild pankkisuvun pääomistuksessa oleva valtionryöstö päämaja, joka on jo ryöstänyt Kreikasta melkein puolet itselleen.

Mutta tämä idea, että miten valtioita ryöstetään niin ei Rothschildeja kiinnosta rahan ryövääminen. Vaan heitä kiinnostavat vain aidot ryöstettävät luonnonvarat, jotka he voivat ryöstää monikansallisten yhtiöidensä haltuun.

Rothschildit ryöstävät valtioita niin, että he pakottivat oman keskuspankkinsa näihin maihin ja Suomi kuuluu myös näihin maihin, joiden pankkia johtaa Rothschildien pankkisuku.

Suomen Pankki kun luovutti valuutan luomisen oikeudet saksan, Frankfurtiin Euroopan Keskuspankille 1.1.1995 alkaen.

Luotonlaajennus huijaus tapahtuu sillä tavalla, että jos Suomen valtio lainaa EKP:sta 10 000 000 000 (10 miljardia euroa), niin EKP:lla on tuosta rahasta todellisuudessa vain 10 % ja siinä luodaan uutta rahaa kiertoon tuo 90 prosenttia.

Mutta taas kaikki takaisin maksettu valtionlaina (obligaatio) vie taas tämän rahan pois kierrosta, jolloin se lakkaa olemasta. Joten näin ollen myös kaikki nämä päälle 8 miljardia euroa, jotka suomesta viedään joka vuosi yksityisiin eläkerahastoihin kasvamaan korkoa veroparatiiseihin. On otettu valtionlainasta, koska 2/3 suomen valtionlainoista talletetaan eläkerahastoihin.

Raha ei siis kasva puussa, jota saadaan ulos Oton elektronisesta taikaseinästä. 

Kuitenkin tämä internetin vapauden taistelu on vasta alussa ja tässä taistelussa ei pidä valveutuneiden antaa missään vaiheessa tuumaakaan periksi näille sananvapautta tuhoaville osapuolille.

Antaa korruptoituneen valtamedian käydä oma kuolinkamppailunsa rauhassa ja mitä vähemmän kiinnitämme näihin roskajulkaisuihin huomiota, niin sitä nopeammin ne tuhoavat itse itsensä, kuten on tällä hetkellä jo käymässä Helsingin Sanomille, joka ei suostunut uudistumaan. 

Mutta samoin Yleisradio tulee vahvasti toisena ja senkin valtarakenne on murtumassa, jonka näkee selvästi näistä mediassakin viime aikoina esillä olleista YLE:n johtoa ravisuttaneista skandaaleista.


Lähteet


https://vastavalkea.fi/2016/12/13/linkkivero-propagandantorjunta-eun-kuolemantuomiot-kritiikille-vaihtoehtomedialle/


European Commission (14.9.2016): Proposal for a DIRECTIVE OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL on copyright in the Digital Single Market http://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2016/EN/1-2016-593-EN-F1-1.PDF

Official Journal of the European Communities (22.5.2001): DIRECTIVE 2001/29/EC OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL on the harmonisation of certain aspects of copyright and related rights in the information society http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2001:167:0010:0019:EN:PDF  

(InfoSoc 2001)
Statewatch, A leaked document ”COMMISSION STAFF WORKING DOCUMENT IMPACT ASSESSMENT on the modernisation of EU copyright rules, Accompanying the document http://statewatch.org/news/2016/aug/eu-com-copyright-draft.pdf

Initiative Against Ancillary Copyright, IGEL (31.08.2016): It could not be worse: Draft Proposal for the Copyright Directive Leaked http://ancillarycopyright.eu/news/2016-08-31/it-could-not-be-worse-draft-proposal-copyright-directive-leaked

EDRi: A Copyright Reform, A guide for the perplexed https://edri.org/files/copyright/Copyright_guide_for_the_perplexed.pdf

European Digital Media Association EDIMA: The Impact of ancillary rights in news products

 http://www.europeandigitalmediaassociation.org/pdfs/EDIMA%20-%20Impact%20of%20ancillary%20rights%20in%20news%20products.pdf
 
Falkvinge on Liberty (7.2.2015): The Consequences of Ancillary Copyright for Press Publishers http://falkvinge.net/2015/02/07/the-consequences-of-ancillary-copyright-for-press-publishers/
 
Techdirt: Useita artikkeleita https://www.techdirt.com/blog/?tag=link+tax
 
Europarliament, Directorate-General for External Policies, Policy Department (marraskuu 2016): EU strategic communications with a view to counteracting propaganda  

http://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/IDAN/2016/578008/EXPO_IDA(2016)578008_EN.pdf
Europarlamentti (14.10.2016): EU:n strategisesta viestinnästä kolmansien osapuolten levittämän EU:n vastaisen propagandan torjumiseksi 
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+REPORT+A8-2016-0290+0+DOC+XML+V0//FI
 
H.R.6393 Intelligence Authorization Act for Fiscal Year 2017 https://www.govtrack.us/congress/bills/114/hr6393/text