http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

lauantaina, helmikuuta 08, 2020

Valtioneuvosto myönti Terrafamelle uraaninkaivuuluvan - Suomesta ainoa uraaninkaivuu maa EU:ssa


Teksti: Teemu Vehkala

Nyt se sitten tapahtui josta kirjoitin jo vuosia sitten.

Eli Terrafamelle näytetiin vihreää valoa uraaninkaivuussa ja nyt Suomesta tulee EU:n ainoa maa, jossa kaivetaan uraania. 

Mutta ei siinä vielä kaikki.

Diiliin kuuluu myös se, että tämä EU:n ainoa uraaninkaivuu maa sitoutuu myös ottamaan vastaan muualtakin tulevan ydinjätteen ja täällähän on Sotkamonkin lisäksi useita maa-alueita vielä saastumatta mukaanlukien Suomen pohjavesialueet, jotka voidaan mm. uraanilla helposti tuhota ja saastuttaa juomakelvottomiksi.

235 isotooppi siellä kuitenkin vain näitä uraanin tilaajia kiinnostaa, joista niitä ydinpommeja rakennetaan ja tätä varten Terrafamen asiakkaiden joukossa on mm. Israelin puolustusministeriö, joka tarvitsee ydinpommeihinsa 235 isotooppista uraania suoraan Suomesta.

Mutta tällainen uraaninkaivuu oli jo Talvivaaran aikoina melkoisen kallista puuhaa ja tuotti vuodessa kaivoksena yli 120 miljoonan euron tappiot. Mutta ei hätää sillä veronmaksajat tulevat takaamaan uraaninkaivuusta tulevat tappiot ja sinä maksat.

Lähde: YLE