http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, toukokuuta 15, 2019

Ruotsi olisi taas valmis sotimaan viimeiseen Suomalaiseen


Ruotsin valtionpäiväpuolueiden puolustusvalmiuskomitea jätti eilen loppuraporttinsa siitä, että Ruotsi perustaa 5600 hengen valmiusjoukot, jotka voitaisiin tarvittaessa lähettää Suomeen taistelemaan Venäjää vastaan.

Ruotsi olisi siis jälleen valmis taistelemaan viimeiseen Suomalaiseen, kuten se teki myös II-maailmansodan ja Talvisodankin aikoina, jolloin Venäjä ja Suomi kävivät keskenään omaa sotaansa.

Ruotsin puolustusvalmiuskomitean mukaan uusi organisaatio tulisi voimaan vuonna 2021. Ruotsin sota-ajan miehitykseen kuuluu tällä hetkellä 60 000 sotilasta ja vuodesta 2021 eteenpäin sotilaita tulisi siis olla heillä käytettävissä 90 000.



Tällä Ruotsin armeijan päälliköiden sotakiimalla kuitenkin tarkoitetaan tätä suursotaa, jota ollaan jo suunniteltu käytävän EU:n tulevan yhteisarmeijan sekä Venäjän välillä.

Kyseessä on näiden suurien yksityisomisteisten pankkien juoni saattaa Euroopan geopoliittinen tilanne kriisiin.

Mutta kaiken tämän taustalla piilee sellainen aine kuin öljy, jota myös löytyy Suomenkin rajojen sisäpuolelta. Mutta Suomi teki jo I- ja II-maailmansodan aikoihin Venäjän silloisen valtionjohdon kanssa salaisen sopimuksen, ettei Suomi kajoa näihin maailman suurimpiin öljyesiintymiin ollenkaan.

Puola ilmoitti vuonna 2006 löytäneensä kaksi öljyesiintymää itämerellä. Tuosta pari vuotta myöhemmin 2008 puolalainen öljy-yhtiö Lotos oli jo menemässä pumppaamaan öljyä itämerestä vuonna 2010. 



Mutta sitten alkoi tapahtumaan, kun Puolan valtionjohtoa kuljettanut Tupolev-154 lentokone putosi n. 3 km ennen Smolenskin lentokenttää alas.

Koneeseen oltiin laitettu pommi, jonka seurauksena pilotti menetti ohjauksen hallinnan ja kone tuli tonttiin.



Paikalle sattui eräs Venäläinen nuorimies, joka ehti tallentaa nämä hetket.

Koneen hylystä joku huusi Venäjäksi; "Olen elossa". 

"Rauhoittukaa".

"Katso häntä silmiin"

"rauhoittukaa".

"hyvä jumala".

"Hyvä Jeesus".

"hän menee pois. Tappakaa nuo miehet ja naiset".

Tämän jälkeen lähistöllä soitetaan höyryveturia muistuttavaa sireeniä, jolla peitetään ampumisen ääniä.

"Hän juoksee karkuun."

"Anna minulle ase"

"Lech Kaczynski (Puolan Presidentti tuolloin)"

"Tapa hänet".

"Älkää tappako meitä"

"Jumala, hyvä jumala"

"Minä olen elossa".

"Lähde karkuun, tai minä puren"

Sitten alkaa ampuminen, kuuluu ensimmäinen pistoolin laukaus, jonka jälkeen huudetaan jälleen Puolan presidenttiä "Lech Kaczynski"

Ammutaan toisen kerran ja perään kuuluu teloittajien naurua.

Ketkä sitten tilasivat Puolan valtionjohdon murhan ? 

Tuolloinen pääministeri Donald Tusk lensi kuitenkin Smolenskiin eri koneella, eli voisi kuvitella että hänen henki säästettiin.

Tuosta kännykkäkameralla kuvatusta videosta kului vain vajaa viikko, niin sen kuvaaja kuoli puukotuksen uhrina Venäjällä. Todistaja täytyi siis eliminoida pois pelistä.

Puolan hallinto määräsi vuonna 2015 nostettavaksi presidentti Kaczynskin ruumiin haudasta, jotta saisivat tutkittavaksi sen, että murhattiinko hänet sittenkin.

Luultavasti tuo teloituskomppania määrättiin heittämään ammuttujen ruumiiden päälle lentopetrolia, jotta nämä ampumisen aiheuttamat vammat saatiin peiteltyä.

Kuolleen presidentin kaksoisveli Jaroslaw Kaczynski epäili, että tuossa turmakoneessa oli pommi.

Toki Puola oli myös onnistunut suututtamaan BIG PHARMA:n isokenkäisiä 2009-2010, jolloin se kieltäytyi tilaamasta yhtään sikainfluenssarokotusta sinne.



Tämä asia on sinällään niin hullu, että jos Suomi alkaisi ominpäin pumppaamaan tätä öljyesiintymää, jota sen maan alla on yllin kyllin, niin aika pian tuosta itä rajan yli alkaisi todennäköisesti tulemaan vihreitä miehiä.

Presidentti Risto Ryti taisi kuitenkin ymmärtää sen, että Suomi olisi paljon paremmissa käsissä, jos ei se olisi joutunut Venäjän miehittämäksi talvisodan jälkeen.

Mutta lupaamalla Venäjälle nämä öljyvarat, taidettiin tämä miehitys perua ja ei sitten kenenkään tästä maasta tarvinnut lähteä sinne Neuvostoliiton työleireille.


Öljy on sellainen luonnonvara, että USA:n kaltainen suurvaltio sotii sen vuoksi koko ajan lähi-idässä ja nyt he suunnittelevat jo tulevaa siirtoa, eli hyökkäystä Iraniin.

Mutta aina jokaisella jenkkien sodalla täytyy olla kuitenkin peitetarina takanaan, jotta se hyväksytään USA:ssa ja maailmalla. Iranin kohdalla se on tämä heidän väitetty ydinohjelma, jonka verukkeella USA aikoo hyökätä sinne yli 100 000 sotilaan joukolla lähitulevaisuudessa.

Irakin sodassa taas tämä veruke olivat siellä väitetyt joukkotuhoaseet, joita ei kuitenkaan sieltä edes tarkastuskomiteankaan toimesta löytynyt.



Mutta Israelissa tämä Iraniin hyökkäyksen sotakiima on noussut viime aikoina hyvin laajasti.

Vuoden alussa valemedian tietotoimistot uutisoivat siitä kuinka Israel voisi joutua tekemään invaasion Iraniin.

Mutta saako öljy todellakin nämä kyseisten valtioiden päämiehet näin seinähulluiksi ? 



Lähde: Iltalehti