Suomen vaalien tietoturva on jo aikaisemmin ollut hataralla pohjalla, kun siitä on vastannut Tietoevry ry (ex Tietoenator) ja vaalitulos on jo aikaisempinakin vuosina järjestelty CIA:lta.
Mutta nyt viimein demokratia hävisi pois, kun jatkossa Suomen kaikkien vaalien vaalidata siirtyy Amerikkalaisen Amazon yhtiön pilveen.
Vaalivilppi tehdään edelleen samalla tavoin kuin aikaisemminkin, eli äänestyskopeissa ihmiset rustaavat paperille ehdokkaansa, jonka jälkeen sitten äänestystulokset lasketaan vaalilautakunnissa ääntenlaskupaikoilla.
Mutta sen jälkeen tapahtuukin se vaalivilppi, jonka jälkeen nämä jo lasketut äänet raportoidaan sitten sille seuraavalle taholle, joka tulee tästäedes olemaan tämä Amerikkalainen Amazon, jonka pilveen siirtyy se lopullinen data.
YLE tavoitti myös aikaisemmin USA:n vaalilaskentakoneita tutkineen tietoturva-asiantuntija Harri Hurstin, joka totesi ettei vaalilaskentaa saisi toteuttaa tällaisessa pilvipalvelussa, koska nämä asiat ovat suoraan kansallisen turvallisuuden piirissä olevia asioita.
Vaalivilpin hoiti TietoEVRY Oyj eilisissä kuntavaaleissa. Eli teki CIA:n hommat ja väärensivät kuntavaalien tulokset Suomessa.
Monien pienpuolueiden ehdokkaiden äänet väärennettiin niin, että sieltä ei päässyt yksikään ehdokas läpi kuntavaaleissa.
TietoEVRY Oyj:n osakekanta on näiden yhtiöiden ja toimijoiden käsissä.
Omistajan nimi
Osakkeiden määrä
Osakkeiden arvo
Silchester International Investors LLP 15.04 %
17,845,007
308 M €
Solidium Oy (Investment Company) 10.84 %
12,857,918
222 M €
Incentive AS 5.092 %
6,041,221
104 M €
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1.624 %
1,927,095
33 M €
Vilppi toteutettiin jälleen tuolla vanhalla ja samalla kaavalla, jossa ensin ääntenlaskupaikoilla laskettiin niiden paperilipukkeiden äänet, jonka jälkeen ne ilmoitettiin Pasilaan YLE:lle, josta ne lopulta ilmoitettiin Espoon, Keilaniemeen TietoEVRY Oyj:lle, jossa lopulta tämä CIA:n Dominion ohjelma arpoi ne lopullisella algoritmilla, jolloin mm. Vapaudenliiton yhdeltä ehdokkaalta Tiina Keskimäeltä yli 600 ääntä katosi reaaliaikaisesti vain 68.
Näin se demokratia kaapataan, kun annamme tällaisten yksityisomisteisten it-yhtiöiden, hoitaa demokraattinen ääntenlasku.
Mutta asiahan on vielä näin, että jos sillä äänestämisellä voisi oikeasti vaikuttaa vaalien tulokseen, niin silloin se kiellettäisiin, josta on jo suora esimerkki nämä juuri muutama viikko sitten Romaniassa pidetyt Presidentinvaalit, jossa Presidentinvaalit voittanut ehdokas diskattiin EU:n komission määräyksestä, eikä häntä enää päästetty uudestaan ehdolle.
Korporaatiofasismi ei ole koskaan ollut minkäänlaista demokratiaa, koska fasismi ei salli enää demokraattista päätöksentekoa kuin vain näille suuryhtiöille, joille on täysin omat intressit ja ne ovat mm. valtiollisen kaiken itsemääräämisoikeuden lakkauttaminen ja vallan keskittäminen pois kansalaisilta näiden kylmien teknokraattisten kororaatioiden käsiin.
Näin heiveröisillä kantimilla on vaalivilppi Suomessa, joka löytyy suoraan tuosta julkisesta datasta. Mutta edelleenkään Suomen mädätetty oikeuslaitos ei tutki tätä vaalivilppiä, poliisi ei tutki tätä vaalivilppiä, eikä mikään muu instituutio, koska tämän Suomen maan demokraattinen päätöksenteko toimii edelleen tämän Ruotsalaisen diplomaatti ja pankkiirisuku Wallenbergin käskyvallan alla.
Wallenbergien suku omistaa teleyhtiö Ericsonin ja toimii myös pääomistajana Scaniassa. Wallenbergit perustivat sijoitusyhtiön jo vuonna 1916, ja nykyään yhtiö on suvun tärkein taloudellinen osa.
Mutta Wallenbergien omistuksessa ovat myös nämä itämeren data kaapelit.
Wallenbergit ovat perustaneet lukuisia eri säätiöitä, joista yksiä suurimpia on Investor-sijoitusyhtiö.
Yritysjohtaja Jacob Wallenberg (kuvassa) on myös Trilateraalisen Komission jäsen.
Pankkiiri Marcus Wallenberg taas kuuluu myös tähän Ruotsalaiseen mahtisukuun.
Mutta jos nyt kysymme tämän, että miksi nämä Ruotsalaiset mahtisuvun miehet eivät edelleenkään salli, että tässä maassa saisi kansalaiset oikeasti äänestää vaaleissa ?
No syyhän on siinä, kun muuten Suomen kansalaiset saattaisivat äänestää väärin ja läpi pääsisi sellaisia ehdokkaita, jotka veisivät kunta- ja eduskuntapolitiikkaa väärään suuntaan, jolloin nämä elitistimahtimiehet menettäisivät kontrollinsa pois.
Siitä syystä Suomen vaalitulokset sekä kuntavaaleissa, että eduskuntavaaleissa ja myös Presidentinvaaleissa hoidetaan edelleen tämän Wallenbergeihin kytköksessä olevan TietoEVRY Oyj:n kautta ja demokratia on jokainen vaalilaskentailta koodattu pois demokratiasta, koska äänien loppulasku koodataan näiden elitistien haluamaksi lopputulokseksi.
On silti täysin hävytöntä, että miten Suomessa voi demokraattinen äänestäminen toimia tällaisena samanlaisena lottoarvontana joka neljäs vuosi aina uudelleen ja uudelleen.
Mutta näiden vaalivilppien paljastuminen vie uskon pois demokratiaan ja lopulta tällainen demokratiaan perustuva päätöksenteko lakkautuu, koska nämä vaalitilaisuudet alkavat yhä enemmän muistuttaa elävää sirkusta.
Kenties jo nyt alkaa äänestäjille selviämään se, että myös Perussuomalaiset on ollut kaiken tämän ajan läpi vuosien pelkkä USA:n CIA:n ja USAID rahan alla toiminut valeoppositio, jonka ministerit mm. ovat jo saaneet tiedon, että he tulevat saamaan rahakkaammat palkkiovirat kohta muualta. Joten jälleen näemme sitten, kuinka eduskunta toimii pyöröovijärjestelmänä hillotolppa ja palkkiovirkoihin.
Jos luulit voivasi vaikuttaa äänestämällä Suomen tulevissa presidentinvaaleissa, niin se on sama kuin kuvittelisit ajavasi oikeaa henkilöautoa tuolla ylläolevalla lelulla.
Miksi Alex Stubb valitaan Suomen tulevaksi Presidentiksi ?
Stubbilla on jo valmiiksi CIA:n työkokemus, koska hän on toiminut Kokoomuksen pääministerinä vuotaen tietoja CIA:lle, kuten yleensäkin puolueiden johtajat tekevät CIA:n suuntaan.
Mutta CIA:lla on myös valmiina Stubbille vastaehdokas, joka on jälleen sama kuin mitä se oli Sauli Niinistölle, eli Pekka Haavisto.
Tämä toinen Presidentinvaalien toinen kierros järjestetään vain sen vuoksi, koska muuten tämä Stubbin valinta suoraksi Presidentiksi olisi ehkä hieman liian läpinäkyvää vilppiä.
Mutta tällä hämäävällä toisella kierroksella CIA luo tätä harhakuvaa kuinka Pekka Haavistolla olisi mahdollisuuksia ajautua Suomen Presidentiksi asti, vaikka hän ei ole vielä tähänkään mennessä ollut CIA:n suosikkiehdokas ja kun tällä CIA:lla nyt sattuu edelleen nämä Suomenkin kaikki vaalilaskentakoneet olemaan heidän näpeissään, niin he voivat tänne ohjelmoida kenet tahansa Presidentin tähän maahan minkä he siellä haluavat.
Hölmömpikin ihminen voisi kyseenalaistaa sen, että miksi USA:n hallinto ja CIA haluaa sekaantua Suomen Presidentinvaaleihin ?
No koska he haluavat tänne sellaisen Presidentin, joka ajaa Suomen liittovaltiokehitystä ja haluaa Suomen irtaantuvan valtiollisesta itsemääräämisoikeudesta ja sellainen mies on juuri Alex Stubb.
Hän on täysi globalisti ja epäisänmaallinen aina siihen mitä tulee EU:n liittovaltiokehitykseen, koska Stubb haluaa vielä lähitulevaisuudessa Suomen liittyvän EU:n liittovaltion jäseneksi ja luovuttavan myös lopulta koko valtionvarainministeriön EU:n haltuun Brysseliin.
Seinäjokinen sivusto sai selville, että eilisissä eduskuntavaaleissa katosi peräti 156 000 ääntä täysin taivaan tuuliin.
Seinäjokinen kirjoitti siis päivällä, että Eduskuntavaalien tuloksisa väitettiin jo laskettaneen kaikki 100 % äänistä ja lasketun äänestysprosentin väitettiin olleen 71,9 prosenttia.
Yhteensä äänioikeutettuja on 4 540 437. Äänioikeutetun määrän ja äänestysprosentin perusteella on siten todettavissa, että ääniä olisi pitänyt antaa 3 264 574. Ääniä on kuitenkin annettu vain 3 092 418 ja hylättyjä ääniä on 16 119 kappaletta.
Ääniä puuttuu siten yli 156 000 kappaletta.
Ulkomailla äänesti vain 42 198 äänioikeutettua. Puuttuvat äänet vastaavat yli viiden prosentin kannatusta ja niillä tulisi valituksi 11 kansanedustajaa. Kun kyse on viimeisistä paikoista, voi kyse olla muutamasta sadasta äänestä, jolla viimeinen paikka ratkeaa. Toisin sanoen 156 000 ääntä voisi vaikuttaa enemmän kuin kymmeneen valittuun kansanedustajaan.”
Tämä on törkeä vaalirikos, jota ei edes SUPO suostu tutkimaan
Vaalirikoksien tutkintahan kuuluu SUPO:lle, joka olisi Suojelupoliisin tehtävä tutkia Suomen vaalirikoksia. Mutta läpimätä systeemi ei sitä tutki. Joten tämä 156 000 kadonneen äänen kohtalo on täysin nyt meidän kansalaisten käsissä, koska SUPO:n korruptoituneen hallituksen poliisit eivät aiko koskea pitkällä tikullakaan tähän törkeään vaalirikokseen.
****BREAKING**** Röngältä jäi mikki tauolla päälle: "On tää vittu show, kansa seuraa kuin Euroviisuja kun puheenjohtajat kilvan jauhavat paskaa, mitä kiilusilmäiset kannattajat haluavat kuulla. Onneksi YLE maksaa mulle tästä teatterista kunnon korvauksen"
CIA saavutti jälleen Suomessa vaalivoiton, kun sen manipuloimat äänet mahdollistivat jälleen, ettei valtapuolueita uhkaavat pienpuolueet päässeet läpi.
LEVELI shown juontajana toimiva Milad Deghan tuli valituksi Vantaan valtuustoon Perussuomalaisen listoilta, mutta hänellä oli faktaa häneen kohdistuneesta vaalivilpistä, koska häntä äänestettiin virallisten tulosten mukaan Myyrmäessä vain 2 kpl verran, vaikka hänen tuttujaan kertoi paljon suuremmin häntä siellä äänestäneensä.
Kansanedustaja Ano Turtiainen otti kantaa mm. somessa, kuinka Kristallipuolueelta katosi paljon ääniä näissä kuntavaaleissa.
Kuinka vaalivilppi temppu tehtiin taas ?
Nykyään näitä Suomen vaaleja hallinnoi Barcelonassa vuonna 2001 perustettu it-yhtiö Scytl.
Siellä on se CIA:n softa, jolla nämä kaikki ehdokkaat saadaan kuntavaaleissa läpi sekä eduskuntaan, jotka CIA sinne haluaa saada.
Softa toimii sillä tavalla, että siellä voidaan manipuloida mm. pienpuolueet aina joka vaalissa rannalle, jos näin halutaan.
Todennäköisesti myös nämä Miladin kadonneet äänet matkasivat joillekin Kokoomuksen kilpaileville ehdokkaille, sillä selväähän on, että tämäkin Kokoomuksen vaalivoitto oli CIA:n heille järjestämä. kuten oli sekin 2011 eduskuntavaalien vaalivoitto, jonka USA:n suurlähetystö lupasi Kokoomukselle jo vuonna 2006, jos Kokoomus veisi Suomen Natoon.
Tämähän vuodettiin Wikileaksin kautta myöhemmin julkisuuteen, kun nämä sähköpostit vuodettiin sen kautta esiin.
Kansainväliset vaalitarkkailijat loistivat eilen poissaolollaan, koska eihän tällaiset CIA:n kaappaamat kuntavaalit kestä minkäänlaista aitoa kriittistä tarkastelua.
Suomessa ei ole niin kauan demokratiaa, kun Yhdysvaltain tiedustelupalvelu sekaantuu Suomen vaaleihin väärentämällä lopputuloksen CIA:n pillin mukaan, mutta kansalla on tunnetusti lyhyt muisti.
Tässähän ei tarvitse enää olla mikään ennustaja, että miten käy tulevissa eduskuntavaaleissa, kun CIA järjestää Kokoomukselle uuden vaalivoiton.
Vaalien väärentäminen on aina vaalirikos
Näiden vaalien väärentäminen tällä tavalla, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu sekaantuu vieraan valtioiden vaaleihin on aina vakara rikos, mutta kukapa näitä rikoksia täällä tutkisi, kun valtion virkamiehet ja poliisihallinto on näitä samoja korruptoituja rosvoja täynnä.
Suomen poliisi kun ei edes tutki omia rikoksiaan tai tämä oikeusjärjestelmän Demla mafia, niin miten luulisitte jokun SUPO:n vielä lähtevän tutkimaan CIA:n sekaantumista Suomen vaaleihin ?
Heikki Urmas joka teki pitkän uran Finnairin kapteenina asettui mm. vuoden 1994 Suomen presidentinvaaleissa ehdolle Suomen yrittäjien ehdokkaana. Hän sai kasaan sen vaaditun 20 000 kannattajakorttia. Mutta sen jälkeen vallan näkymätön käsi puuttui peliin, kun hänen tuttunsa Ilpo Stenbäck sai nämä 20 000 kannattajakorttia haltuunsa ja hänen piti toimittaa ne eteenpäin, mutta hänen vapaamuurariveljet vaativat, että niistä 10 000 piti heivata polttouuniin.
Sitten kun Urmas sai kehoituksen mennä SUPO:lle tekemään vaalirikostutkinta, niin SUPO:ssa häntä alettiin uhkaamaan rekalla yliajolla ja sanottiin, että "kannattaa jättää asia tähän".
Tämä kertoo jo kaiken sen, että miten Suoen valtio oli jo tuolloin vuonna 1994 täysinjärjestäytyneen rikollisuuden käsissä, jos he eivät salli virkamafian ja vapaamuurariroistojen ulkopuolisia presidenttiehdokkaita tämän maan presidenttipeliin ehdolle.
Mutta kyse on aina ollut näiden rikkaiden roistojen ja eliittirahasukujen vallasta, josta he eivät suostu luopumaan millään mitalla ja siksi he pyrkivät aina kaappaamaan lukuisten valtioiden vaalit, jotta saisivat niiden hallituksiin ja parlamentteihin näitä samoja rosvoja tukevia poliitikkoja, joita sitten nämä roistot korruptoivat sekä uhkailevat sekä kiristävät, jotta valta pysyisi näiden samojen roistojen käsissä.
Suomen vaalit manipuloidaan CIA:lta vain tämän takia, koska myös Suomessa korkeinta poliittista valtaa pitävät nämä jesuiitat aina Ruotsin ja Vatikaanin looseistaan.
Nämä roistot eivät ole mitään humanisteja, vaan he ovat satanisteja jokainen ja he ovat pyhittäneet uransa sekä elämänsä pimeyden ja saatanan voimille. Valtiot siinä edessä ovat vain näiden roistojen pelinappuloita tämän korkeamman satanistisen suunnitelman, eli uuden maailmanjärjestyksen toteuttamisessa, jonka tavoitteena on harventaa maailmasta niin monta ihmistä, että lopulta jäisi enää se 500 miljoonaa ihmistä jäljelle ja nyt tämä harvennusprosessi on jo alkanut koronarokotteiden muodossa.
Näin se taas valkenee monille, että kuinka tämä Suomen demokratia on perustunut vaalien osalta törkeälle huijaamiselle ja vaalivilpille, kun kansalaisten vaaleissa annetut äänet väärennetään aina tarkastuslaskentaa myöten.
Joten hän joka uskoo rehellisiin vaaleihin täällä on puhdas idiootti. Mutta aivan yhtä idiootteja ovat nämä, jotka elävät tässä perussuomalaisessa suggestiossa, että "sitten kun ne perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, niin sitten täällä kaikki muuttuu".
Ei muutu...
Jussi Halla-Aho tekee kohta Timo Soinit ja kääntää takkinsa lopullisesti sekä pettää äänestäjät ja hänelle on jo luvattu rahakkaampi palkkiovirka, jota hän lähtee sitten mestästämään.
Perussuomalaiset on vain Suomen versio valeoppositiosta, jota Ruotsissa edustaa nämä Ruotsidemokraatit.
Vaikka Presidentti Sauli Niinistöllä on vielä jäljellä n. 5 v. kaudestaan, niin CIA:lla on jo Suomen seuraava presidentti valmiina ja hän on Kokoomuksen Jan Vapaavuori. Mikael Jungner ja Matti Apunen tiesivät tämän salaisuuden jo yli 3 vuotta sitten. Mutta miksi juuri Vapaavuori ? Vapaavuori toimi myös samassa Euroopan investointipankissa varapääjohtajana 2015 syyskuusta kevääseen 2017 asti, jonne Sauli Niinistö eteni eduskunnan pyöröovea pitkin vuonna 2003. Kun Euroopan investointipankin kaltainen rikollisorganisaatio on jo sen tahon peluri näillä valtioiden ryöstömarkkinoilla, että jos heidän piirissään on yhdenkään EU-valtion ministeri. Niin heidät voidaan asettaa maihinsa ns. nukkejohtajiksi, jotka eivät vastusta näiden rikollisten pankkien valtioihin kohdistettuja ryöstötoimia. Vapaavuorihan on vielä kaiken lisäksi vanha nuorisorikollinen ja johti Puistolassa 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa nuorisojengiä, joka putsasi kauppojen peliautomaatteja. Hänet tuomittiin tuolloin pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982, jonka hänen varatuomari isänsä onnistui saamaan ehdolliseksi. Vielä tuosta vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen. Kun taas vuonna 2001 hänet tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon. Että sellainen tuleva presidentti. Mutta mistä sitten tämä Kokoomuksen ja CIA:n pyhä liitto oikein johtuu ? Suomen kaapatussa hallinnossa on vallinnut viimeiset vuosikymmenet Kokoomuksen ja CIA:n pyhä liitto, jonka siunauksen CIA antoi Kokoomukselle jo vuonna 2006, jolloin se kävi Kokoomuksen kanssa salaista sähköpostien vaihtoa. USA:n suurlähetystön kautta käyty dialogi liittyi vahvasti Natoon ja CIA lupasi järjestää Kokoomuksen vaalivoittajiksi ja Suomen suurimmaksi puolueeksi, jos Kokoomus veisi Suomen Natoon. No tämä toteutui sitten lopulta vuonna 2014 Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen toteutumisena, joka teki Suomesta Naton yhden sotilastukikohdan.
Tähän mennessä CIA oli myös saanut tänne Kokoomuksesta presidentin, joka oli myös ääntenlaskuhuijauksen tulos. Tosin vielä nämä seuraavat viimeisimmät presidentinvaalit olivat Sauli Niinistön äänien osalta äärimmäisen röyhkeän luokan vaalivilppi, jolla haluttiin näyttää kuinka Niinistö olisi jo ennakkoäänissä ylivoimainen 64,4 prosentin äänisaaliilla. Siitäkin huolimatta ei tämän maan köyhä kansa ole kannattanut Kokoomusta missään vaiheessa, mutta Kokoomuksesta täytyi saada keinolla millä hyvänsä Suomen suurin puolue ja sen hoiti CIA Tieto Oyj:n avustuksella väärentämällä näiden viimeisten eduskunta sekä eurovaalien ja presidentinvaalien äänet.
USA:n Suomen-lähetystö on ollut kaiken tämän ajan tiedustelupalvelu CIA:n keskus, jonka kautta manipuloidaan Suomen politiikkaa. Sillä CIA:lla on todellakin mahdollisuus väärentää Suomen presidentinvaalien ääniä, eduskuntavaalien ääniä, eurovaalien ääniä. He myös painostivat USA:n suurlähetystöstä Kokoomusta viemään Suomen Natoon jo vuonna 2006, joka tuli ilmi Wikileaksin vuotamista tiedoista.
Sen huomaa, että tulevat 14.4.2019 järjestettävät eduskuntavaalit lähestyvät, kun jopa SDP on alkanut julistamaan Perussuomalaisten vaaliohjelmia toreilla ominaan. Erityisesti nämä korruptoituneet valtapuolueet (SDP, Keskusta, Kokoomus jne.) ovat nyt alkaneet ratsastamaan Oulun raiskauskohulla ja tekeytyvät äänestäjille sellaisina tahoina, jotka olisivat valmiit tekemään asialle jotain. Mutta selvisi jo, että vaikka tämä tuore adressi, jossa vaaditaan ulkomaalaistaustaisten raiskaajien maastakarkoittamisella keräsi jo tuon tarvittavan 50 000 allekirjoitusta, niin lehdissä ehdittiin jo kertoa ettei se enää ehdi tämän eduskunnan käsittelyyn ja saatetaan vielä laittaa tulevan eduskunnan käsittelyyn. MV-lehden perustaja ja päätoimittaja Ilja Janitskin totesikin hyvin, että on todennäköisempää päästä ufon kyytiin kuin että tämä kyseinen adressi menee läpi. Mutta siitä huolimatta nyt nämä kaikki korruptoituneet valtapuolueet ovat alkaneet ratsastamaan tämän Oulun raiskauskohun kustannuksella ja kalastelevat sillä tulevia ääniä itselleen. Valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) alkoi nyt vaatimaan Ouluun 1-2 miljoonaa euroa turvallisuuden parantamiseen ja kriisiapuun. No se ei kuitenkaan rajoita millään tavalla näiden maahanmuuttajien alaikäisiin kohdistuvien raiskausrinkien toimintaa. Sen sijaan tämä 2004 syntynyt 14 vuotias Oululainen tyttö ehti jo tuon Oulun mamuraiskausjengin tutkinnan aikana tehdä jo itsemurhan. Hänen kuolinilmoituskin pyöri jo sosiaalisessa mediassa ja se tyrmistytti surevat omaiset.
Sanon tämän nyt suoraan, että myöskään Perussuomalaiset eivät kykene pitämään vaalilupauksiaan koska PS-puolue on edelleen CIA-rahoitteinen valeoppositio. Vaikka Jussi Halla-Aho saa henkilökohtaisesti olla maahanmuutosta mitä tahansa mieltä kuten oli Timo Soinikin, mutta sen lisäksi kummaltakin löytyy tuo poliittinen käännettävä takki, jonka he joutuvat kääntämään joka vaalien jälkeen. Sen sijaan sen totean, että mikäli Sinisten eduskuntaryhmästä pääsevät Sampo Terho ja nämä muut loikkarit tulevaan eduskuntaan, niin kyseessä on puhdas esimerkki siitä miten Suomen vaalien äänet manipuloidaan CIA:n tahdon mukaan.
Mutta on aivan sama, että tuleeko demarit voittamaan tulevat vaalit, koska SDP saa yhtä lailla rahaa CIA:lta ja on sitoutunut noudattamaan näiden Yhdysvaltain hallinnon lobbarien sekä CIA:n ohjeita Suomen hallinnossa. Nämä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n vaatimukset Suomen hallinnolta ovat seuraavat: - Natoa ei saa mikään valtapuolue vastustaa - Euroopan unionia ei saa myöskään vastustaa - Sosiaaliturvan on oltava heikko kuten ennenkin - Ammattiliitot on tuhottava, kuten tämä operaatio näkyy jo - Islam peräistä maahanmuuttoa ei saa rajoittaa - Suomen armeijan täytyy hankkia myös jatkossa USA:n asevalmistajien mm. kalliita Hornetteja jne. Tässä oli suurin piirtein nuo olennaisimmat asiat, joita CIA vaatii tämän Suomen korruptoituneen hallituksen noudattavan. Lähde: https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005965684.html
Eräs henkilö joka haluaa pysyä tuntemattomana otti yhteyttä vähän aikaa sitten erääseen Tamperelaismieheen ja kertoi olleensa yhdessä ääntenlaskupaikassa hommissa äänestyspäivänä.
Hän kertoi edustaneensa Perussuomalaisia laskupaikalla ja sanoi, että lopulta kun äänet laskettiin niin hän sai seitsemästä äätenlaskijasta vain ainoat Laura Huhtasaarelle menevät äänet.
Totuuskomission Youtube lähetys soitti sitten yliopiston matematiikan laitokselle ja selvitti, että mikä on todennäköisyys sille, että samasta isosta äänestystuloslaatikosta Lauran äänet kulkeutuvat vain yhdelle ääntenlaskijalle seitsemästä.
Kun tämän todennäköisyys olisi se, että voittaisi lotossa viisi kertaa loton päävoiton peräkkäin.
Että nyt tämä juuri järjestettyjen presidentinvaalien filunki selvisi, että muiden kilpailevien ehdokkaiden kuten Laura Huhtasaaren äänet hylättiin kaikki, jotta saatiin näyttämään että Sauli Niinistö olisi ollut historiaalisen murskaavan ylivoimainen. Vaikka todellisuudessa Niinistö ei saanut eniten ääniä.
Suomessa ei ole minkäänlaista vaalitarkkailua
Kohudosentti Johan Bäckman kertoi jo muutama vuosi sitten kuinka Suomessa ei ole minkäänlaista vaalitarkkailua.
ETYJ laati jo tuolloin muutamia vuosia sitten raportin, mutta ei varsinaista vaalitarkkailua. Mutta vuoden 2015 eduskuntavaaleihin ETYJ ei enää tehnyt tätäkään raporttia.
Kuten Bäckman toteaa, että äänestyslipukkeen väärentäminen on helppoa. Suomessa äänestyslipuke on pelkkä tavallinen kartonkipala, jota kuka tahansa voi painattaa haluamansa määrän.
Uurnaan ei näe kukaan
Suomen vaaleissa nämä uurnat ovat aina umpinaisia laatikoita. Joten kukaan ei tiedä, miten niitä säilytetään ennen tai jälkeen äänestyksen.
Mutta kuten tuosta nimettömästä vihjeestä erään vaalilaskentapaikan tapahtumista, niin tällä kerralla äänet väärennettiin suoraan laskentapaikalla.
Sauli Niinistön uudelleenvalinta toteutui CIA:n ja Tieto Oyj:n väärentämillä äänillä, joista Niinistön ilmoitettiin saaneen peräti 69 prosenttia kaikista äänistä.
Pieneksi muistin virkistykseksi tässä on vuoden 2012 ensimmäisen kierroksen tulokset Turusta.
Suomen mainostoimistot yrittivät jo vuoden 2006 presidentinvaaleissa kertoa Sauli Niinistöstä kuinka hän olisi työväen presidentti. Mutta tuolloin se riitti lopulta vain 24,1 % äänisaldoon.
Eli nyt valhemedia haluaisi meidän uskovan, että nämä kolmen viimeisen presidentinvaalien äänisaaliit olisivat kasvaneet Niinistöllä aina nyt tuonne miltei 70 prosenttiin.
Miljonäärit vuorineuvokset ja muut talousöykkärit saivat sitä mitä rahalla hakivat
Nyt kuitenkin nämä Sauli Niinistön kampanjaan yli 1,5 miljoonaa euroa kiinni laittaneet miljonäärit vuorineuvokset ja muut talousöykkärit saivat sitä mitä rahalla hakivat. Eli vaalivoiton CIA:n tukemana ja Tieto Oyj:n väärentämänä. Jos sinä uskot näiden vaalien olleen rehelliset niin silloin olet perus idiootti.
Aiomme seuraavaksi laatia kansalaisaloitteen, jolla tämän Tieto Oyj:n sekaantuminen Suomen kaikkiin vaaleihin lopetetaan jatkossa. Koska tämä kyseinen kansainvälisten pankkitaohojen omistama yritys on uhka suomalaiselle demokratialle.
Tilalle voidaan kyllä tuoda elektroninen ääntenlaskujärjestelmä jos se rakennetaan avoimelle lähdekoodille, jolloin vaalilaskentasoftan manipulointi olisi mahdotonta ilman että siitä jäisi jälkiä.
Mutta tämä Tieto Oyj:n nykyisen vaalilaskentajärjestelmän softa on koodattu todennäköisesti samalla tavalla kuin myös nämä amerikassa koodatut vaalilaskentaa manipuloivat tietokonesoftat.
Yhdysvalloissa on jo aiemmin Ohiossa tunnustanut yksi tietokone ohjelmoija, että hän kehitteli USA:ssa vaalilaskentaa manipuloivan koodin.
Tällainen koodi on myös hyvin todennäköisesti Tieto Oyj:n käyttämässä järjestelmässä, jota se käyttää kaikkien Suomessa järjestettyjen vaalien ääntenlaskuun.
Luulisi nyt entisen sijoituspankkiirin ja CIA:n yhteyshenkilö Niinistön tietävän, että nämä vaalit järjestetiin myös samalla tavoin kuin viime vaalit. Vaikka tällä kerralla CIA tuki Niinistön uudelleenvalintaa jo suoraan ensimmäisellä kierroksella.
Mutta tällä kerralla CIA ohjeisti Tieto Oyj:tä julkistamaan lähes Kekkosmaiset lukemat Niinistölle, jotta näillä lukemilla saataisiin mm. Laura Huhtasaaren lukuisat kannattajat hiljaisiksi.
Mutta myös Perussuomalaiset on alusta lähtien ollut CIA:n tukema puolue, jonka puheenjohtajista jokainen toimii samalla CIA:n yhteyshenkilöinä. Tästä syystä mm. Timo Soini käänsi takkinsa aina vaalien jälkeen ja petti äänestäjänsä joka kerta uudelleen.
Sauli Niinistö valittiin väärennetyillä äänillä jatkokaudelle vain sen takia, että hän on jo kumartanut Natolle jo viime presidenttikaudella ja seuraavaksi hän on valmis luovuttamaan Suomen kokonaan ulkomaalaisen sotavoiman haltuun. Kunhan nämä Venäjän kanssa konfliktia hakevat pankkiirit saavat tuon EU:n tulevan yhteisen armeijan ja Venäjän välisen sotakonfliktin alkuun. Tämän jälkeen Suomi miehitetään Naton sekä USA:n armeijan toimesta, jotka tunkevat tänne sotakalustoaan. Jota he tulisivat käyttämään Venäjälle hyökkäysalustana.
Suomen kansalainen, joka Suomen koskevan sodan, aseellisen selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen uhatessa
1. Liittyy vihollisen asevoimiin (NATO)
2. Osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan (NATO:n isäntämaasopimus, jossa Suomi tullaan miehittämään NATO:n ja USA:n armeijan toimesta)
3. Palvelee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia Suomea vastaan, taikka
4. Ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea.
on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Suomessa nämä tämän maan puolueettomuuden pois myyneet maanpetturit ovat näiden NATO-poliitikkojen ohella myös nämä rikkaiden fasistisukujen vuorineuvokset, jotka haluavat vielä sijoittaa tuohon asevientiin mikäli tämä heidän EU armeijansa ja konflikti Venäjän kanssa saadaan aikaiseksi.
Sotilasliitto NATO ja tämä tuleva EU:n yhteinen armeija ei ole mikään puolustusliitto. Vaan se on näiden sotaa haluavien rikkaiden pankkiirien yhteisarmeija, jonka toiminta tulee muistuttamaan paljon natsi-saksan SS joukkoja.
Mutta tällä kerralla tässä vaan tulee sellainen pykälä, että nämä muut EU maat ovat velvoitettuja osallistumaan niihin sotiin, joihin Saksakin lähtee.
Pankkiirit vain rahoittavat lainaamalla näille sotiville osapuolille miljardien sotabudjetin ja suursodan hävinnyt osapuoli maksaa sitten sotakorvaukset, jotka valuvat näiden samojen maailman rikkaimpien pankkiirien taskuun.
Tällaisesta pelistä näissä globaaleissa sotaleikeissä on aina kysymys.
Tiesitkö että tämän presidentinvaalienkin äänet sähköisesti varmistavan Tieto Oyj:n liikesalaisuus on aina ollut tässä maassa toteutettava vaalivilppi.
Valtaeliitti pelkää sähköistä äänestystä miksi siihen ei olla suostuttu menemään kuin vain Virossa
Rikollinen valtaeliitti on aina pelännyt sähköistä äänestystä, koska se voi pahimmillaan saada aikaan rehellisesti lasketut äänet. Joten tällainen avoin demokratia tulee silloin kieltää kaikilla keinoilla ja tästä syystä mm. Alankomaiden hallitus päätti kieltää sähköiset vaalit. Mutta ainoastaan Virossa tällä hetkellä voi äänestää vaaleissa internetissä.
On silti hävytöntä kuinka me Suomessa annamme näiden vaalien vallankaappaajien kusta meitä silmään ja uskomme siihen, että tuo paperilappuun kynällä raapustettu ääni lasketaan oikein. Vaikka tämä yksityinen it-alan yhtiö Tieto Oyj väärentää CIA:n ohjeistamat loppulaskennan myös presidentin kuin eduskuntavaaleissa.
Vaalivilppi on Tieto Oyj:n liikesalaisuus ja tämän vuoksi tähän ongelmaan ei voida puuttua kuin vasta sen jälkeen kun eduskunnassa tai sen ulkopuolella joku älyää tämän tietoturva uhkan, minkä Tieto Oyj on aiheuttanut koko Suomen demokratialle kaikki nämä vuodet.
Mistä johtuu tämä Sauli Niinistön raju hypetys mediassa ?
Syy tähän Sauli Niinistön ylle rakennettuun hypetykseen, joka on enimmäkseen pelkkää mainostoimisto Miltonin sekä CIA:n rahoituksella rakennettua propagandaa on täysin oma syynsä. Koska Sauli nyt sattuu kumartamaan Naton suuntaan ja osaa taitavasti psykopaattina olevansa presidentinvaalien aikaan Natosta eri mieltä.
Hänen tuleva vaalivoittonsa tulee olemaan täysin väärennetty ja tähän vielä todennäköisesti CIA järjestää näytösluonteisen toisen kierroksen. Jotta Suomen kansalaisista vaan ei monet huomaisi tätä harhautusta, että tämä Jenni Haukion kummisetä valittiin toisellekin presidentin kaudelle vilpillisillä vaaleilla.
Sauli Niinistö on presidenttinä vielä vastuussa Naton isäntämaasopimuksen laatimisesta, joka tehtiin vielä eduskunnan selän takana.
Tällainen teko on presidentiltä maanpetoksellista rikostuomiota vastaava teko. Koska se vaaransi Suomen puolueettomuuden.
Ei ole vielä yhtään sattumaa, että sama Sauli Niinistö harhautti Suomen eduskunnan 90-luvulla laadittaessa EMU-rahaliiton sopimusta. Jolloin sekä Niinistö, että Lipponen huijasivat ettei tämä EMU-sopimus lakkauttaisi Suomen omaa rahaa (markka).
Nämä vallanhimoiset psykopaatit kun on päästetty CIA:n avustuksella aina ministereiksi asti. Niin heidät on helppo saada lahjomalla vaikka myymään Suomen kaikki voittoa tuottavat valtionyhtiöt. Jos vain nämä vallanhimoiset pyrkyrit saisivat sitä vastaan jonkun vieläkin rahakkaamman suojatyöpaikan ulkomailta mm. sijoituspankeista. Onhan tämä Niinistön Saulikin entinen sijoituspankkiiri.
Suomen vaalilaskentajärjestelmä on uusittava ja sitä varten tarvitsemme avoimet sekä rehelliset vaalit, jotka tulee toteuttaa sähköisesti internetissä äänestämällä.
Mutta vilppiä ei tule tapahtumaan kunhan tämä vaalilaskentakoneen lähdekoodi on avoin. Jolloin sen muokkaaminen käy hakkereiltakin aika mahdottomaksi ilman että näkyy jälkiä.
Mutta tällä hetkellä tämän Suomen demokratian ja vaalilaskennan huijareina toimii tämän it-yhtiö Tieto Oyj:n (ent. Tietoenator) yksityinen yritys, jonka firman liikesalaisuus on Suomen demokraattisten vaalien vaalitulosten manipulointi.
Mutta tämän vaalilaskentamanipulaation takana eivät ole nämä muutamat rikkaat Suomalaiset vuorineuvokset. Vaan tätä Suomen poliittisten vaalien manipulaatiota ohjataan aina CIA:lta asti, jonka rahaliikenne tulee mm. Goldman Sachs, JP. Morgan & Chase pankeilta, joiden suurimpia osakkeenomistajia ovat mm. Rockefellerien sekä Rothschildien pankkisuvut.
Nämä rikollissuvut ovat vain kiinnostuneita heidän mm. asebisneksen viennistä. Joten nämä pankkisuvut haluavat silloin Suomeen sellaisen presidentin, joka kumartaa heidän suuntaan ja koska Sauli Niinistö kumartaa Natolle, niin hän on siksi heidän mielestään sopiva presidentti myös jatkokaudelle viis suomalaisten äänestäjien lasketuista äänistä.
Toisaalta täytyy myös muistaa se, että jos äänestämisellä voitaisiin oikeasti vaikuttaa niin silloin se kiellettäisiin. Näin totesi aikanaan kirjailija Mark Twain.
Tämä on täysin totta ja oli Suomeen sitten tulossa kuka tahansa uusi presidentti, niin hän joutuu olemaan joka tapauksessa CIA:n ohjeistuksen alla. Tai muuten hän joutuu hankaluuksiin.
CIA:n ylivalta näissä valtioiden vallankaappauksissa on siitä syystä huima, koska CIA toimii tämän salaisen maailman valtaeliitin (Illuminati) oikeana kätenä.