http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, heinäkuuta 09, 2012

Entinen CIA:n agentti vahvistaa Roswellin ufo-onnettomuuden tapahtuneen



Entinen CIA:n agentti Chase Brandon kertoi nähneensä keskustiedustelupalvelun päämajassa Langleyssa arkistolaatikon, johon oli koottu todistusaineistoa Roswellista.

- Kysymyksessä ei ollut sääpallo - se oli juuri sitä, mitä ensimmäiseksi kerrottiin, Brandon sanoi brittilehti Daily Mailin mukaan.


Chase Brandon

Lehti siteerasi Brandonin alkuperäistä haastattelua, joka julkaisiin Huffington Postissa sunnuntaina.

- Se oli alus, joka ei ollut peräisin tältä planeetalta, Brandon sanoi.

Arkistolaatikkoa säilytettiin holvissa, johon oli rajoitettu pääsy. Laatikon päällä luki: Roswell. Brandon kertoi käyneensä holvissa 1990-luvun puolivälissä.

- Kävin laatikon läpi, laitoin takaisin hyllylle ja sanoin: voi hyvä jumala, se tapahtui todella.

Brandon ei aio kertoa koskaan kertoa julkisuuteen laatikon tarkasta sisällöstä, sillä häntä sitoo edelleen virkavelvollisuus entisenä Yhdysvaltain agenttina. Brandon kuitenkin selitti, että laatikossa oli asiakirjoja ja valokuvia.

Yhdysvaltain ilmavoimat kertoi 8. heinäkuuta 1947, että Roswellista oli löytynyt "lentävä lautanen". Virallista selitystä kuitenkin muutettiin heti seuraavana päivänä, ja lentävä lautanen muuttui säähavaintopalloksi.



Mutta muutama vuosi sitten muuan Henry Deacon
antoi haastattelun Project Camelot ryhmälle ja kertoi, että hän oli työskennellyt Yhdysvaltojen hallitukselle salaisissa projekteissa joissa hän pääsi käsiksi mm. Roswellin ufosta löytyneiden vempainten pariin ja niistä tärkein oli "looking glass device". Eli jonkinlainen laite jolla pystyttiin näkemään tulevaisuuteen ja tämän USA:n armeija nappasi välittömästi talteen ja tämä laite päätyi myös Roswellin salattuihin asiakirjoihin.



Tämä Roswellin ufosta löydetty laite päätyi samantien USA:n armeijan käsiin ja sitä käytettiin sen jälkeen mm. USA:n sotateollisuuden käyttötarkoituksiin.



Itse Roswellin ufo-onnettomuudessa kuolleet avaruusolennot tulivat Deaconin mukaan rinnakkaiselta aikakaistalta tulevaisuudesta ja syy siihen miksi he tulivat johtui kuulemma siitä, että tuolla satojen vuosien päässä oltiin menty taas paljon pidemmälle metsään kehityksessä ja kaikki asiat olivat menneet globaalisti todella pahasti pieleen. Joten alus lähti matkaan ja yritti käsittääkseni korjata aiemmin syntynyttä aikavääristymää joka syntyi epäonnistuneen aikakokeen Philadelpia Experimentin johdosta vuonna 1943.

Aluksessa olleet humanoidit sekä elävät, että kuolleet vietiin USA:n armeijan toimesta piiloon. Mutta tämän jälkeen humanoidien ruumiit hävisivät parin vuorokauden sisällä ja tämä selittyy sillä, että näiden alieneiden teknologia oli jo niin pitkällä, että he pystyivät jälkikäteen siirtämään itseään ajassa taaksepäin ja estämään ufo-onnettomuuden ja näin oman kuolemansa. Joten näin ollen materia eli näiden alieneiden ruumiit hävisivät tästä aikaulottuvuudesta kun tuo teleportaatio tapahtui/suoritettiin.

Lähde: IS
Project Camelot