http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2020

Jos et ole vielä huomannut, niin keskiluokan tuhoaminen ja köyhdyttäminen on jo käynnissä


Koronakriisi sai aikaan massiivisen keskiluokan palkansaajien köyhdyttämisen ja keskiluokan tuhoamisaallon, joka on parhaillaan käynnissä.

Sen tarkoituksena on saada tuhottua lopulta työtä tekevä keskiluokka, jotta tilalle nousisi köyhä matalapalkkatöiden orjajoukko, joka sitten laitetaan kilpailemaan näistä huonopalkkaisista jämätyöpaikoista ja siihen Suomen hallitus tähtää mm. työmarkkinatukea alentamalla, josta on jo huhuiltu. Mutta myös eläkkeiden alentaminen on heillä mielessä.

Eniten kuitenkin nämä BIS-Pankin omistavat globalisit vihaavat mm. yksityisyrittäjiä, koska heillä löytyy mahdollisuutta kilpailla näiden monikansallisten yhtiöiden kanssa, vaikka taloudellinen panos heillä on varsin minimaalinen. 

Mutta myös yksityisyrittäjien taloudellinen omavaraisuus suututtaa näitä yksityisten pankkien omistajia, sillä nämä pankit haluaisivat tuhota kaikki yksityisyrittäjät näiden monikansallisten yhtiöiden tieltä ja tuhota työtä tekevän keskiluokan.

YK AGENDA 21 suunnitelmiin kun kuuluvat myös avioliitto ja perhe-instituution tuhoaminen, niin myös kaikki omistusoikeus olisi määrä myös poistaa tulevaisuudessa ja kaikkien omaisuus määrä mielipuolisesti valtiolle.

Mutta myös tämä tieliikenne lain uusiutuminen kuuluu Uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmiin... Eli kun Suomeen mm. kaavaillaan jo nyt näitä uusia tietulleja, niin ne ovat myös YK AGENDA 21 kehityksen mukaisia.

Tähän suunnitelmaan kuuluu, että vielä jossain hamassa tulevaisuudessa liikkuminen säädettäisiin niinkin valvotusti, että kansalaiset voisivat enää matkustaa vain erityisellä luvalla mm. ulkomaille. 

Korona kriisi kun mm. sulki uudenmaanläänin rajat, niin tämä oli jo eräänlainen harjoitus tuosta mitä tulevaisuudessa olisi määrä olla toimeenpaneva alku tälle rajojen sulkemiselle myös kaupunkien rajoilta.

Minua pisti silmään kun vähän aikaa sitten tämä Nordic West Housen nykyinen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä totesi, että kuinka Suomella on nyt edessä joko 10 vuoden kurjuus tai sitten hyppy maailman huipulle, että onko hänellä Suomen teollisuuden ja liike-elämän elitistinä kenties jotain sisäpiirin tietoa, että mitä tuleman pitää.

Vaikka itse en noissa pöydissä istu, niin tiedän että Suomi on jo päätetty viedä Saksan johtamaan liittovaltioon ja eduskunnaltakaan ei tulla kysymään yhtään mitään. 

Kaikki tehdään kuten aiemminkin salaa ja kansan sekä eduskunnan selän takana, koska tätä maata ei edes mikään eduskunta johda, vaan siellä on ne Svenska Klubbenin porukat, jotka päättävät lähes kaikki asiat Eduskunnan valiokunnissakin. Sillä sieltä ne päätökset sinne pääosin tuodaan.

Nämä suomenruotsalaiset rikkaat elitistit halusivat jo silloin 1918 vuonna perustaa Eduskuntaan oman aatelisten ylähuoneen, mutta tähän ei kuitenkaan koskaan päädytty. Mutta nykyään tämä Ankkalammen porukka on siirtänyt Suomen parlamentarisen vallan omiin Svenska klubbenin kabinetteihinsa, joista sitten päätökset junaillaan aina Eduskunnan valiokuntiin jne.

Nämä rikkaat rahasuvut ovat myös saaneet haltuunsa monet eläkerahastot ja rikastuvat yli 20 000 euroa tunti, kun Suomalaisten eläkkeensaajien rahat pyörivät veroparatiisien rahastoissa. Siellä makaa jo yli 220 miljardia euroa pääomaa, mutta suurin osa siitä ei ole yhdenkään eläkkeensaajan käytössä, vaan sen on ryöstäneet nämä Suomen rikkaimmat rahasuvut.

Nämä samat rikkaat raha- ja teollisuussuvut hyötyvät siitä, jos Suomen työläiset köyhtyvät ja Suomen valtio köyhtyy, koska tämä EU on myös ollut näiden yksityisomisteisten keskuspankkien kuten Euroopan keskuspankki ja Sveitsin BIS-Pankki salajuoni Euroopan valtioiden köyhdyttämiseksi. Mutta tämä Saksan haluama liittovaltio on näiden pankkiirien mukaan tärkeä saada aikaiseksi, koska Saksa haluaa rakentaa uuden armeijansa EU-armeijan.

Sen jälkeen sitten alettaisiin jo suunnittelemaan Venäjän ja EU-armeijan välistä konfliktia, jotta nämä Sveitsin BIS-pankin omistajat voisivat alkaa sitten lainaamaan niille mahdollisille sotiville osapuolille sotalainoja.

Kaiken tämän taustalla myös vaikuttaa Saksan vahva teollisuus, jolle edelleenkään ei näytä löytyvän kilpailijoita. Joten jälleen Saksa tulisi saattaa lopulta polvilleen, koska nämä mm Britannia jää edelleen monien yhtiöiden välisessä kilpailussa Saksan jalkoihin.












tiistaina, kesäkuuta 09, 2020

Olof Palmen murhasta uusi peitetarina Ruotsissa


Ruotsin pääministeri Olof Palmen murha vuonna 1986 ei tunnu millään ratkeavan, koska Ruotsin poliisiviranomaiset ovat edelleen hyvin haluttomia tutkimaan näitä tutkintalinjoja, joissa Palmen murhan tilattiin Ruotsista.




Robert Aschberg on Ruotsalainen toimittaja ja hänen isoisänsä Olof Aschberg oli saman Aschbergien suvun liikemies ja asekauppias. Hän rahoitti myös Venäjän bolsevikkeja Venäjän vallankumouksen aikoihin.

Se oli tämä asekauppias ja pankkisuku, joka kävi myös vuonna 1986 salaista asekauppaa Iran-Contra sissien kanssa Ruotsalaisen asevalmistaja Boforsin kanssa.

Nämä aseiden salakuljetusvehkeilyt kun kantautuivat Ruotsin silloisen pääministeri Olof Palmen korviin, niin hän halusi tehdä näistä salakuljetuksista lopun.

Siinä vaiheessa Palme astui Aschbergien pankkki- ja asekauppiassuvun varpaille. Minkä seurauksena sieltä tilattiin Palmen murha, joka pantiin toimeen CIA:lta.

Jutun ensimmäinen tutkija Hans Holmer esitteli kahta Smith & Wesson 357 Magnum revolveria. Tällaisella aseella Palme ammuttiin.

Murhaaja tuli tukholmaan ja hoiti homman. Surma-ase oli mallia Smith Wesson 357 Magnum.


Uusi peitetarina ja satu Palmen murhaajasta

Nyt Ruotsissa saatiin uusi peitetarina Olof Palmen murhaajasta ja hänen nyt väitetään olevan jo todennäköisesti kuollut mies, joten syytteitä ei näin enää nostettaisi.

Näin sitten tämä tutkinta voitaisiin lopulta sulkea 34 vuoden jälkeen.

Murhasta kerittiin jo tuomita pikkurikollinen Christer Pettersson Palmen lesken Lisbethin tunnistuksen perusteella, mutta Pettersson todettiin myöhemmin syyttömäksi.

Se oli tämän saman Aschbergien suvun toimittajana työskentelevä Robert Aschberg,  joka myös tarjoutui maksamaan tälle Tukolmalaiselle lähiöjuopolle Christer Petterssonille väärästä tunnustuksesta n. 75 000 euroa meidän nykyistä rahaa silloisina Ruotsin kruunuina ja Pettersson tunnusti heti. Mutta sitten selvisikin, ettei näyttöä häntä vastaan ollut ja mies sai vielä muhkeat korvaukset syyttömänä istumisesta.

Nyt nämä Ruotsin tiedotusvälineet taas puhuvat jostain sosiaalidemokraattista pääministeriä idelogisista syistä vihannut mies olisikin Palmen murhaaja.

Ruotsin media jopa vihjailee, että tekijä olisi tämä mies Stig Engtröm, joka oli entimmäisenä murhapaikalla ja yritti auttaa ammuttua Palmea.

Engströmiä kuultiin useasti silminnäkijänä murhatutkimuksessa, mutta häntä ei koskaan kuitenkaan epäilty itse murhaajaksi.

Hän teki vuonna 2000 itsemurhan.


Vuonna 2017 Ruotsissa freelance toimittaja Bechir Rabani aikoi paljastaa tämän Palmen murhan ja sen, että Aschbergien pankkisuku oli sen takana.


Hän jopa kävi toimittaja Robert Aschbergin kotioven takana ja vaati tältä haastattelua.

No meni vain muutama vuorokausi, kunnes Rabani löydettiin kuolleena asunnoltaan. Hän oli vain 34 vuotias. Hänellä oli tuossa vaihessa jutun aineisto jo kasassa.

Kuolinsyyksi väitettiin sydän pysähdystä ja sairaskohtausta. Mutta kyllä tässä tapauksessa kyse ei ollut mistään sairaskohtauksesta, vaan hänet murhattiin sen vuoksi, ettei tämä juttu päässyt etenemään medialle.


Miksi Ruotsin media on edelleen kiinnostunut vain ja ainoastaan siitä, että "kuka on Palmen murhaaja" ? 

Ruotsin poliisi ja tiedotusvälineet ovat tähän päivään asti keskittyneet vain siihen yhteen asiaan, että "kuka on Palmen murhaaja".

Sen sijaan tähän ei olla juuri kiinnitetty mitään huomiota, että kyseessä oli tilaustyö.

Joten jos kyseessä oli tilaustyö, niin mistä se tilattiin ? 

Kuka siis tilasi Palmen murhan ja miksi.

Mutta toimittajat Tukholmassa on lahjottuja ja poliisi... Heidän huomionsa keskittyy edelleen vain siihen, että tämä Palmen tappaja olisi jonkin yksittäinen tekijä, jonka tauastalla ei ole mitään muita voimia.

Silti uskaltaisin väittää, että vielä tämän vuoden aikana Ruotsissa jokin arvovaltainen professoritason tyyppi saattaa vielä uskaltaa avata suunsa ja sanoa, ettei usko tätä viimeisintä ulosantia, joka on täysin keksittyä peitetarinaa, jolla ilmiselvästi tämän Palmen murhan silloin 80-luvulla tilannut taho haluaa nyt lopun Palmen murhatutkinnalle.





George Soros maalailee uhkakuvia ja kuvailee tulevia aikoja pahuuden ajoiksi


Suursijoittaja George Soros maalaili piruja seinille amerikkalaisen Newsweekin haastattelussa, jossa hän varoitti luokkasodasta ja talousromahduksesta.

Hän ei kuitenkaan uskaltanut kertoa, että on itse se pääpiru, joka näitä asioita on tälläkin hetkellä rahoittamassa mm. Yhdysvalloissa.

Soros kun toimii tämän rikollisen Deep Staten ytimessä ja hän pelaa vain pimeyden henkivaltojen maaliin. Siksi hänen tavoitteenaan on tuhota talousjärjestelmä pienyrityksineen ja saada rahoillaan näitä mustan veästön rotuvihan tähtääviä BLACK LIVE MATTERS mellakoita aikaiseksi.


Ilmeisesti myös Sorosin pitkän iän salaisuus on adrenokromissa. Ex CIA agentti Robert David Steelen mukaan tämä lasten adrenaliinin hapetustuote ja veri on kemiallinen fakta, että se pitää niitä juovat käyttäjänsä nuorena.


Ilmankos myös Henry Kissinger elää vielä tod. yli sata vuotiaaksi tämän aineen seurauksena. Mikä nyt pahan tappaisi.





Lähde: IS

maanantaina, kesäkuuta 08, 2020

Mihin junassa tarvitsee turvavälejä ?

Image

Tämän vuoden alusta kun tämä feikkipandemia nimeltä KORONA alkoi, niin myös lähi- ja kaukojunissa alkoi kuulua kuulutuksia, joissa huomauteltiin turvaväleistä.

Miten jotkut turvavälit voisivat estää jonkun viruksen leviämisen ? Kun eihän mitään virusta edelleenkään ole levinnyt missään... Minkäänlaisia todisteita ei ole mistään COVID-19 viruksesta.

Vitsailin vuonna 2014 kuinka varmaan vuonna 2030 Helsingin lähijunissa tulee kuulutuksia, että "Huomautammehan, että kaikki itsenäinen ajattelu on VR:n lähijunissa ehdottomasti kielletty".

Nyt kun on kuultu jo nämä turvavälikuulutukset, niin jos ne aivosirut saadaan maailman ihmisiin asennettua Elon Muskin johdolla, niin tämäkin kuulutus tulee vielä varmasti VR:llä käyttöön.

Kysymys ei ole mistään viruksen ehkäisystä, vaan kysymys on ihmisten massavalvonnasta, jonka takana on tämä maailman eliitti, joka koostuu täysistä kylmäkiskoisista psykopaateista, joiden tavoitteena on saada luotua Uusi Maailmanjärjestys.

Nyt he keksivät tälle jo piilonimen Uusi Normaali, joka nyt kuulemma jää normaaliksi tämän feikkipandemian jälkeen.

Ja on helppo seuraavaksi kohdistaa tämä 1,83 cm turvaväli sitten siihen, että aletaan keskittymään miehen ja naisen parisuhteiden hajoittamiseen vetoamalla turvaväleihin.

Kun tähän miehen ja naisen välisen parisuhteen vaara ei piile missään koronassa, vaan sen vaaran nimi on rakkaus.

Se on se pöpö, jota nämä Uutta "fasistista" Maailmanjärjestystä ajavat globalistit pelkäävät. He haluvat pelon sen tilalle, jotta ihmisiä voisi hallita paremmin.

Nämä psykopaatit pyrkivät YK:n Agenda 21 ja Agenda 2030 hankkeilla tuhoamaan kaikki ydinperheet sekä huostaanottamaan lapset valtiolle. 

Lopulta miehen ja naisen parisuhde sekä avioliittokin kielletään.

Tämä ei ole mitään tieteisfantasiaa, vaan kyse on NEW WORLD ORDER hankkeesta, jota YK myös ajaa eteenpäin YK AGENDA 21 hankkeellaan.

Siihen kuuluu myös kaiken yksityisen omistusoikeuden lakkautus, joka olisi määrä toteutua hamassa tulevaisuudessa.

Sekä myös koko maailmanväestö pitäisi saada rokotettua koronarokotteilla seuraavien vuosien aikana. Tätä hanketta kiristäkseen nämä globalistit pyrkivät estämään mm. lentomatkustamisen, jos ei sinulla ole voimassa olevaa rokotetodistusta.

Näitä psykopaatteja ei tunnu nyt mikään pidättelevän, koska he eivät aio luopua aikeistaan ja tavoitteistaan kuin vasta silloin, jos riittävän monet ihmiset uskaltavat laittaa näille psykopaateille kampoihin.



Mutta tämä Hollantilainen ex-pankkiiri Ronald Bernard puhui siitä, että vuonna 2028 mennessä tämä leikki voisi jo olla ohitse. Jos siihen mennessä olisi jo syntynyt riittävä vastarinta.










lauantaina, kesäkuuta 06, 2020

Kulmuni ei joutunut eroamaan esiintymiskoultuskustannusten takia



Valtionvaraiministeri Katri Kulmuni joutui eilen eroamaan ja lehdet kirjoittelivat kohuotsikoita viimeisen viikon sisällä Kulmunin käyttämästä laskusta veronmaksajille, joka kohdistui hänen saamaansa esiintymiskoulutukseen.



Haluaisin huomauttaa, että jokainen Suomen ministeri on käynyt esiintymiskoulutuksessa.. Varsinkin Jyrki Kataisen lasku niistä touhuista on kuulemma jo sitä luokkaa, ettei se kestä edes päivänvaloa.



Kataisen Jykän edessä muuttui myös tutkija Pekka Himasen pdf-raportti Suomen valtiosta aina 700 000 euron arvoiseksi silloin.

Sen näkee, että nämä tutkijat ja muut virkamiehet saavat jossain vaiheessa mahdollisuuden laskuttaa sielustaan jonkun käypähinnan ja kilpailuttaa sen sitten kuten Himanenkin teki.

Mutta politiikassa on yksi sellainen salainen nyrkkisääntö, ettei siellä mikään tapahdu itsestään... Että tämä Kulmunin valtionvarainimisterin salkku kun siirtyy nyt tod. jollekin toiselle keskustalaiselle, niin siihenkin on aivan oma syynsä ja se ei ole Kulmunin saama 50 000 euron esiintymiskoulutus.



Kulmunille antoi esiintumiskoulutusta esiintymiskouluttaja Harri Saukkomaa.

Saukomaa laskutti esiintymiskoulutuksesta 700 euron tuntilaskutusta, jonka te veronmaksajat kustansitte.

Saukkomaa otti kantaa Twitterissä toteamalla "Aivan täydellinen päivä". Veronmaksajien rahaa taisi tulla tuona päivänä aivan ovista ja ikkunoista.


Mistä Kulmunin ero sitten joutui ?

Jos nyt kuitenkin lähdettäisiin selvittämään, että miksi Kulmuni menetti valtionvarainminiserin virkansa ? 

Tämä saattaisi ehkä johtua siitä, että valtion menot ovat kasvaneet viime aikoina aivan järkyttävästi.

Koko pelin henki näyttäisi olevan se, että euromaat ajetaan nyt niin suuren velkavuoren alle, että lopulta euro romahtaa ja sitten EU:n komissiosta ilmoitetaan, että nyt perustamme liittovaltion, johon on pakko liittyä.

He eivät salli mitään mm. Puolan, Tsekin tai Unkarin sooloilua eivätkä salli näiden maiden eroavan EU:sta, koska EU:ssa on ollut koko tämän ajan kyse pankkien harjoittamasta pyramidihuijauksesta. Suomi köyhtyi rahallisesti jo yi 1600 miljardia dollaria. Valtiolla tuli myös velkaa yli 109 miljardia euroa.

Saksa on tämän liittovaltiohankkeen takana, mutta EU:n keskus on vain hämäyssyistä laitettu Brysseliin.
















Amazonin kaliforniassa sijaitsevilla varastoilla palaa tällä herkellä kirjaroviot

Amazon yhtiön Kalifornian osavaltiossa sijaitsevat varastorakennukset ovat tulessa.

Siellä on sen mittaluokan kirjaroviot käynnissä, että olisikohan suursijoittaja George Sorosilla jotain tekemistä tämän kanssa ? 

Maaliskuussa aiemmin tänä vuonna uutisoitiin maailmalla Amazonin varastotyöntekijöiden "helvetillisistä työolosuhteista".

Mutta yhtiö ei kuulemma nyt kykene vastaamaan kasvaneeseen kysyntään riittävästi.


keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2020

Se on nyt laitonta eri osoitteissa asuvien ihmisten harrastaa seksiä Englannissa

What is adultery law? How IPC Section 497 is anti-women - India News

Teksti: Teemu Vehkala

Koronaviruksen varjolla on edennyt YK AGENDA 21:n säädökset, joiden päämäärä on miehen ja naisen välisen seurustelun estäminen. 

Joten nyt Manchesterissa sattuu ja tapahtuu, sillä nyt tästä päivästä lähtien siellä on laitonta harrastaa seksiä, jos sitä harrastavat ihmiset asuvat eri osoitteissa.

Jos tällä olisi tekemistä jonkun koronan kanssa, niin silloinhan naimisiinmeno tai samassa osoitteessa asuminen ei taas laittaisi virusta leviämään. Joten näette varmaan, että tässä ei ole kyse mistään muusta kuin YK AGENDA 21 tavoitteista päästä tuhoamaan avioliitto ja miehen sekä naisen välinen parisuhde, josta myös olisi tulevaisuudessa tulossa kriminalisoitu toimenpide.

YK AGENDA 21 tavoitteissa juuri ydinperheen tuhoaminen perustellaan sillä, että se juuri saa aikaiseksi tämän globalistien ajaman maailmanjärjestyksen. Koska silloin mm. lapset kasvatetaan kylmästi valtion laitoksissa, jolloin lapsilta puuttuvat nämä terveet vanhemien roolimalit.

Tämä Manchesterissa tehty laki kuulemma perustuu karanteeneihin... On se jännää, että vielä ennenvanhaan elämiä laitettiin karanteeneihin... Nyt ihmisiä.

Lähde: Manchester Evening News

tiistaina, kesäkuuta 02, 2020

Kaupallinen musiikkiala hiljenee tänään George Sorosin pillin tahdissa



View this post on Instagram

Maailman tapahtumat viime aikoina ovat osoittaneet, että olemme valitettavasti edelleen kaukana siitä, että ihmisiä ei tuomittaisi rodun, ihon värin tai minkään muunkaan asian vuoksi. Nämä tapahtumat järkyttivät minua suuresti ja tekivät musta surullisen ja vihaisen, mutta samaan aikaan herättivät mut pohtimaan sitä, miten moni meistä, minä mukaan lukien, on tietämätön siitä, miten paljon rasismia edelleen esiintyy ja miten moni sitä joutuu elämässään kokemaan. Suomi ei ole asiassa poikkeus tai onnellinen lintukoto vaan ongelma on meillä myös erittäin suuri ja tämä pitää ihan oikeasti ymmärtää. Tähän aiheeseen tulee olla vain yksi vastaus: minkäälainen rasismi ei ole millään tavalla hyväksyttävää tai perusteltua. Toleranssin tulee olla nolla. * * * Yhdenvertaisuudesta @thl.fi sanoo: "Yhdenvertaisuus on oikeudenmukaisen yhteiskunnan lähtökohta. Yhdenvertaisuus takaa samat perusoikeudet kaikille. Syrjintä on kiellettyä etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, iän, vammaisuuden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilökohtaisen syyn perusteella." * * * "Tänään 2.6 tiistaina koko Warner Music Groupin henkilökunta osallistuu Black Out Tuesdayhin. Sen tarkoitus on tukea työntekijöitämme, artistejamme ja koko maailmanlaajuista yhteisöä. Vietämme tiistain poissa työn ääreltä ja keskitymme tarkastelemaan ympärillämme olevaa rasismia ja epätasa-arvoa. Pyhitämme päivän läheisillemme sekä toisten auttamiselle. Kulttuurin portinvartijoina meillä on vastuu kannatella toisiamme vaikeina aikoina siinä missä myös yhdessä juhlimme onnistumisiamme. Meillä kaikilla on vastuu ja tämä on alkupiste muutokselle." #theshowmustbepaused #blackouttuesday
A post shared by Antti Tuisku (@antti_tuisku) on


Joukko nimekkäitä monikansallisten levy-yhtiöiden kuten Warnerin artisteja hiljentyvät tänään viettämään kansainvälistä George Floydin muistopäivää.

Tämän päivän nimi on Blackout Tuesday ja sitä kuulemma vietetään nyt ympäri maailman.

Monikansalinen levy-yhtiö Warner Music on ilmoittanut osallistuvansa tähän tapahtumaan koko henkilökuntansa voimin.



Eli osana tätä he osallistuvat suursijoittajat George Sorosin hedgerahastojen rahoittamaan Black Lives Matters kampanjaan, jonka tosiasiallinen motiivi on maailmalla lisätä mustien ja valkoisten väestön välisiä konflikteja ja jännitteitä. 

Mutta julkisesti tämä kampanja esitetään, että se on vain tummiin kohdistuvan roturyrjinnän ehkäisyn asialla.

Ensinnäkin George Soros ei ole tullut tekemään rauhaa minnekään...



Jopa CNN:n tv-kanavalla tämä ent. Chicagon poliisilaitoksen superidententti Garry McCarthy laittoi faktat tiskiin ja totesi, että jos olisi kansanliike WHITE LIVES MATTERS, niin se julistettaisiin välittömästi rasistiseksi.

Sillä kaikki ihmishenget merkkaavat, eikä vaan pelkästään mustat ja tässä juuri paljastuukin tuon Sorosin rahoittaman Black Lives Matters liiken rasistisuus.

George Sorosille ei taas yksikään menetetty ihmishenki kiinnosta kuin sitä miestä vain rahallisesti ja hän mittaa tuon työntä tuloksen sillä, että miten hyvin hän on onnistunut tuhoamaan valtioita ja kansakuntia.
quote-destroying-america-will-be-the-culmination-of-my-life-s-work ...
Soros kun tietää, että vain tuhoamalla kansallisidentiteetit, niin vain sillä keinoin he saavat raivattua paremmin tämän haluamansa ja ajamansa uuden "fasistisen" maailmanjärjestyksen maaliinsa.

Joten ilmankos hän onkin sanonut, että kuinka jo pelkästään amerikan tuhoaminen on hänen elämäntyönsä kulminaatiopiste.

Ilmankos tästä miehestä ei myöskään pidetä Unkarissa edelleenkään, koska hän rahoittaa myös Unkarin pääkaupungissa Budapestissä hedgerahastoillaan näitä samoja mädätettyjä NGO-liikkeitään (Non governmental/ei hallinnollinen liike).

Soros mm. perusti Unkarin pääkaupunkiin erään yliopiston, jonka sulkemista alettiin aika pian vaatimaan, koska Unkarin oikeistolainen hallinto tiesi miten siinä oli tarkoitus saada mädätettyä Unkarilainen akateeminen maailma.















Hallitus päästi jo ketut kanatarhaan

Sauli Niinistö poikkeusoloista: Suomi kohtaa nyt uuden ...

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö totesi Helsingin Sanomille kuinka nämä Syyrian al-Holin ISIS terroristileiriltä kotiutetut naiset ja lapset ovat vakavasti otettava turvallisuusuhka.

No ensinnäkin Suomen hallitus on jo päästänyt nämä terroristileirin asukit naiset ja lapset Suomeen. Joten tilanne kuin kuin jokin maatalousyhtiöiden johtaja päästäisi ensin ketut jyväjemmarien kanatarhoille ja toteaisi sen jälkeen näiden kanojen omistajille, että kuinka kettujen päästäminen sinne tulisi nyt ottaa vakavasti.

Mutta näette varmaan sen, että Suomen hallinto noudattaa tässä kohutussa al-Hol tapauksessa salaista OPERAATIO KORPI nimistä hommaa, joka saattaa jopa liittyä tiedustelupalveluiden salaisiin false-flag terrorioperaatioihin.

Sillä aika varmasti tämä muutama vuosi sitten Turussa tapahtunut Marokkolaisen miehen tekemä puukkoisku, jossa kuoli 2 ihmistä oli tällainen ulkomailta Suomeen tilattu terrori-isku.

Sillä nämä ISIS terroristit eivät toimi omiin nimiin, vaan he ovat mm. CIA:n ja Mossadin tiedustelupalveluiden hallinnassa, koska nämä tiedustelupalvelut hallinnoivat ISIS soluja.

Näin ollen Suomeenkin edelleen sen suurimman turvallisuusuhan luovat CIA ja Mossad, eikä ISIS. Mutta nämä nykyiset vallanpitäjämme ovat kuin kädet sidotuina, etteivät he voineet edes silloin 2002 syksyllä tehdä mitään, kun Mossad kävi asentamassa pommin Myyrmanin kauppakeskuksen ja lavasti Petri Gerdt nimisen kotikemistin siitä syylliseksi, joka oli helppo lavastaa kohteeksi, koska hänellä oli kotikemisti tausta ja hän rakensi omatekoisia pommeja mm. ilmakiväärin panoksista.

miten tajusitte siis että siellä oli pommi ja miten kaikki alko ...

Tämän vuoksi poliisilla oli suora peitetarina valmiina Myyrmannin pamauksen jälkeen. Räjähdyksessä kuoli yhteensä 7 henkilöä, joista yksi oli Petri Gerdt. Hänellä oli tuolloin repussaan omatekoisen pommin ainekset, jotka luonnollisesti räjähtivät samalla kun tämä Mossadin roskiksen sisälle laittama C4 (tod.) sotilasräjähde posahti ilmaan.

Sillä mikään ilmakiväärin panoksista valmistettu ja hauleilla päällysestty pommi ei tee noin kovaa jälkeä missään kauppakeskuksessa.

Tämäkin syy sille, että miksi Mossad teki Vantaalla terrori-iskun tuolloin 2002 liittyy aika varmasti sellaiseen asiaan kuin uraani, jota rikastetaan ydinvoimaloissa ja juuri noina aikoina Suomessa käytiin kiivasta väittelyä siitä, että tarvittiinko Suomessa lisärakentamista ydinvoimaloille.

Mossad liittyy näihin uraanihommiin siltä osin, että se ajaa Israelin puolustusministeriön agendaa, jonka päätavoite on saada lukuisten maiden ydinvoimalat tuottamaan heidän ydinohjelmaansa ydinkärjille tarvittavaa 235-isotooppista uraania, jota rikastetaan ydinvoimaloissa.

Eli Suomessa on siis jo viimeiset 20 vuotta häärännyt näitä ulkomaan tiedustelupalvelun terroristeja ja esim. Israelin tiedustelupalvelu Mossad vuokrasi itselleen toimistotilat Mariankatu 3 osoitteesta Helsingistä. Virallisesti siellä toimii juutalainen seurakunta Chabad Lubavich, jolla on pitkä historia valtionterrorismiin sekaantumisesta. Oikeasti tuo osoite toimii täällä Suomessa Israelin tiedustelupalvelu Mossadin salaisena toimipisteenä.

Että jos tämä Jahven valittu kansa ei saa tahtoaan läpi, niin sitten Mossad voidaan laittaa asialle suorittamaan joku terrori teko. 

Esim. tuo suuri pamaus Lontoon aamuruuhkassa 7. heinäkuuta 2005 liittyi siihen, että muutamaa kuukautta aiemmin silloin Libyan johtaja Muammar Gaddaf oli ottanut yhteyttä Lontoon pörssiin ja halunnut yhteistyökumppaneita idealleen kultaan sidotun yhteisvaluutan perustamisesta Afrikkaan.

Mossad kävi asentamassa C4 sotilasräjähteitä mm. maanalaisiin metroihin ja busseihin. Sitten samaan aikaan Lontoossa käytiin terrorisminvastainen harjoitus ja juuri samaan aikaan sitten posahti oikeasti.



Mossadin ent. johtaja jopa lipsautti suustaan, että kuinka on helppoa asentaa autopommi, jonka asentimme silloin Lontoossa.

Mossad on aivan samanlainen terrorijärjestö kuin CIA, että se kyllä räjäyttää siviileitä ilmaan maalla kuin maalla tai mantereella kunhan ensin hinnasta sovitaan.

Ja kyseinen valtionterrorismikin on tämän globaalin eliitin keino saada polvilleen näitä heidän vastustajavaltioitaan.

Norja mm. halusi irti Natosta 2010-2011 ja syystäkös sitten tuli Anders Breivik ja lahtasi melkein 80 nuorta sinne Utöyan saarelle.

Valtionterrorimilla on lähes aina poliittinen motiivi taustalla ja juuri tämän takia koska myös tämä Myyrmannin kauppakeskuksen pommi-isku vuonna 2002 jäi poliisin toimsta selvittämättä, että mikä sen motiivi oli. Niin he eivät löytäneet minkäänlaista järjellistä motiivia, että miksi Petri Gerdt olisi halunnut ylipäänsä edes vahingoittaa siviilejä itse rakentamallaan pommilla.

Mossadilla sen sijaan löytyy paljonkin motiivia vahingoittaa siviilejä sekä murhata lapsia heidän sotilasräjähteillään. Tämän vuoksi he vielä erityisesti kohdistivat tuonkin Myyrmannin pommi-iskun tuhovoiman juuri lapsiin, koska tuo heidän roskikseen piilotettu C4 räjähde laitettiin aivan siihen viereen, jossa pikkulapsille järjestettiin pelle esitys. Kyseinen esitys jäi vaan vähän ikävästi kesken, kun tämä pommi räjähti kesken esityksen ja monien lasten ruuminkappaleita lensi pitkin Myyrmannin kauppakeskusta.

Tällaisia lasten murhaajia Mossadilla on töissä.

Vain sadistit ja sairaat psykopaatit kykenevät työskentelemään tuollaisissa olosuhteissa, joissa murhataan pieniä lapsia mm. valtion turvallisuuden ja uraaninrikastuksen nimissä.

Myyrmannin iskukin kävi virallisten tietojen mukaan näin, että ensin perjantaina 11. lokakuuta 2002 Myyrmannin kauppakeskuksessa räjähtää klo 19.35 ja 7 kuolee, joista suurin osa lapsia.

Viikkoja aikaisemmin Israelin tiedustelupalvelu Mossad varoittaa Suomessa toimivia juutalaisia diplomaattejaan, ettei heidän tulisi mennä tulevan viikon aikana Vantaalla sijaitsevaan Myyrmannin kauppakeskukseen, koska siellä on tarkoitus järjestää ennlta lavastettu ja suunniteltu terrori-isku.

Heti seuraavana päivänä pommi-iskusta poliisilla onkin jo Petri Gerdt selvillä ja hänet esitetään jo pääepäiltynä pommi-iskun valmistelusta ja toteuttamisesta.

Ensinnäkin Petri Gerdr oli kemiantekniikan opiskelija ja nämä opiskelijat jo itsestään opiskelujensa perusteella kykenevät rakentamaan pommeja, koska siellä noissa opetusympäristöissä ihan pelataan sellaistan kemiallisten aineiden kanssa, joista voisi jo ihan rakentaa oikeita pommeja.

Mutta Petri Gerdtillä oli tapana rakentaa pommejaan ja viedä ne läheiseen metsään räjäytettäviksi. Että hänellä ei ollut itsetuhoisia aikeita alkaa vahingoittamaan niillä itseään tai muita. Mutta Mossad näki, että hän oli helppo kohde tuolle valtion terrori-iskulle ja Gerdt todennäköisesti valikoitiin, koska hän kirjoitteli tuolle eräälle kotikemistien suosimalle nettifoorumille, joka aika pian tuon Myyrmannin räjähdyksen jälkeen suljettiin.

Jos nyt palataan vielä tähän al-Hol aiheeseen, niin tämä kyseinen terroristien koulutusleiri siellä Syyriassa on ollut vain yhdestä tarkoituksesta siellä... Eli siellä koulutetaan terroristeja ja jopa naisille siellä on opetettu miten räjähdevöiden käyttö onnistuu.

Mutta näiden paikkojen sairain puoli on se, että siellä vielä koulutetaan pieniä lapsia mm. räjäyttämään itsensä. 

Että on hyvinkin kieroa miten Suomen nykyinen korruptoitunut hallitus sekaantuu näin traumaattisten lasten ja naisten Suomeen kotiuttamiseen.

Mutta jos ministereinä toimii näitä pedofiileja, niin heidän mieltymykset jo yksistään pieniin traumatisoituneisiin lapsiin ovat kuvanmukaiset.

Sillä edelleen muistuttaisin, että kuinka ulkoministerimme Pekka Havisto totesi siinä medialle vuodetussa sähköpostiviestissä, että kuinka "TARVITSEMME TÄHÄN OPERAATIO KORPEEN JONKUN JO 65 V. IÄN KYNNYKSELLÄ OLEVAN VIRKAMIEHEN, JOLLA ON JO ELÄKEPUTKI VARMA, KOSKA TÄSTÄ KEIKASTA VOI TULLA HÄNELLE 2,5 VUOTTA VANKEUTTA".

Eli silloin Haavisto tarkoitti jotain rikollista toimintaa. Että jos nyt käytetään sitä järkeä ja mielikuvitusta, että onko itsessään traumatisoituneiden lasten ja lasten äitien kuljettaminen konsulikyydillä Suomeen vielä laitonta ? 



Nehän tulivat sieltä yksityiskoneella Helsinki Vantaan lentoasemalle viime viikonloppuna.

Tämä ylempi kuva on otettu viime viikonloppuna Helsinki Vantaan lentoasemalta ja siinä ilmeisesti on juuri se yksityinen lentokone, jolla nämä terroristileitin al-Hol terroristit tuotiin Suomeen.

Eli symbolisesti nyt ne ketut ajettiin jo sinne kanatarhaan ja presidenttimme kauhistelee, että tämä tulee ottaa vakavasti.

Oikeasti tämä syy miksi Suomen hallitus haluaa nyt toteuttaa tämän salaisen operaation nimeltä OPERAATIO KORPI... Niin se voi jopa liittyä valtionterroristiseen operaatioon, jotta Suomen perusoikeuksia voitaisiin alkaa riisumaan sen johdolla ja tällaisia false-flag iskuja yleensä järkkää CIA sekä Mossad eri maihin.

Niiden tarkoitus on saattaa valtiot toisensa jälkeen polvilleen ja tämä mitä minä tässä ehkä eniten pelkään... Tai no pelkokin on väärä sana tästä, mutta tarkoitan sitä, että Saksa on aivan varmasti näiden elitistien johdolla kehittänyt jonkun aivan omalaatuisen skenaarion ja narratiivin, jolla nämä EU-maat aiotaan ajaa sinne Saksan johtamaan liittovaltioon kuin lampaat suden kitaan ja en usko vielä, että pelkkä euron totaalinen romahdus saisi vielä sitä intoa aikaan, että myös Puola ja Tsekki sekä Unkari haluaisivat myös sinne liittyä suoraan, koska he tietävät jo nyt sen miten suuri monikulttuurisuuden agenda Saksalla on ja ajatelkaas sitä, että jos Saksalle annettaisiin yks kaks täydet valtuudet alkaa päättää muiden EU maiden turvapaikkapolitiikasta... Niin siinä syntyisi helposti suuri kapina.

Että tämän vuoksi tämä liittovaltiohanke Saksan johdolla on äärimmäisen vaarallinen hanke, koska ylipäänsä tuollainen järjestelmä, jossa EU-maiden itsenäisyys ja jopa valtionvarainministeriö ulkoistettaisiin Saksaan... Niin tällainen järjestelmä muistuttaisi jo enemmän sotilasdiktatuuria kuin enää mitään EU:n komission tai EU-parlamentin demokraatista päätäntävaltaa.

Mutta miksi täällä on edelleen EU:ssa tämä yhteen tullaan ja yhteen mennään.... Kaikki velka maksetaan aikanaan politiikka käynnissä?

No siksi koska tämä koko leikki perustuu vain ja ainoastaan velalle muodostettuun pyramidihuijaukseen, jossa pankkiirit rikastuvat ja sinä köyhdyt.

Sinä köyhdyt maksamalla veroja näille parasiitteille, jotka taas eivät ole valmiita tekemään päivääkään töitä tämän järjestelmän hyvinvoinnin eteen.

Verot ovat oikeasti olemassa vain sitä varten, että niillä tämä maailman rikkaimpaan tuloluokkaan kuuluva eliitti kustantaa oman sikailevan jetset elämänsä. 

Mutta ei senkään elämän rahoittaminen nyt vielä maksa juuri mitään, koska siihen päälle nämä korstot ovat keksineet tämän ikiliikkujan Sveitsin BIS-pankin johdolla, että luodaan velasta uutta rahaa tyhjästä ilmasta ilman mitään vakuuksia ja tämä on se ponzi-huijaus, joka on jatkunut aina keskiajalta tänne päiviin asti ja edelleen hyvin monet ihmiset eivät näe tämän huijauksen lävitse.

Eli vaikka olisit mediaanituloinen ja sinulla ei olisi velkaa, niin et sinä silti edelleenkään olisi vapaa tältä valtionvelanmaksutaakalta ja EU:n yhteisvastuusta. 

Näiden BIS-pankiirien olisi jo korkea aika kertoa se totuus, että he ovat syöneet tästä yhteisestä potista leijonasosan.... Eli he syövät liikaa omasta kuormasta, mutta maksattavat sen tappiot sitten eri valtioiden veronmaksajilla.

Nyt nämä talousroistot tuhoavat pienyrittäjät, jotka he näkevät uhkana mm. Uuden Maailmanjärjestyksen agendalle, koska UMJ-agendan mukaan sinulla ei saisi enää olla yhtään kiinteää omaisuutta, jolla olisit vähänkään omavarainen.

Tämän vuoksi kun vielä tämä YK AGENDA 2030 ja YK AGENDA 21 etenee, niin jossain vaiheessa he iskevät tämän uuden lakimuutoksen pöytään ja julistavat, että siitä päivästä lähtien on sitten kaikki omistusoikeus poistettu ihmisiltä ja käy sitten EU:ssa kuten siellä Neuvostoliitossa niille maanviljelijöille, että kaikki pellot olikin yhtäkkiä valtion hallussa.

Tämä tyrannimainen hanke johtuu siitä, että koska nämä globalistit eivät halua sallita edes juurikaan mitään yksilönvapauksia ihmisille, koska muuten taas nämä monikansallisten yhtiöiden valta-asema sortuisi kun ihmiset edelleen soveltaisivat yksilönvapauttaan ja myös tuntisivat itsensä vapaiksi.

Kun korporaatiot näkevät ja katsovat ihmisen vain heille joko sopivaksi tai ei sopivaksi työntekijäksi tai kuluttajaksi.

Siksi on mm. luotu tällainen asia kuin kulutususkonto, joka näkyi mm. muutama kuukausi sitten siinä, että suuri joukko suomalaisia ihmisiä ilmestyi yhtäkkiä Lidl myymälöiden oville jonottamaan, koska halusivat ostaa tietyt lenkkarit, koska ne olivat juuri tietyn väriset.

Eli melkein voisi trendata kilon paskaa, jota ihmiset jonottaisivat myymälöihin, jos se vain onnistuttaisiin ensin markkinoimaan oikein. Sillä tätähän se kysynnän ja tarjonnan laki on.


























Todiste siitä, että poliisi käytti etälamautinta Marko Sihvosta vastaan



Helsingin poliisilaitos väärensi esitutkinta-asiakirjat, kun se väittää tuossa raportissa ettei eduskuntatalon portailla muutama viikko sitten istuneen Marko Sihvosen kimppuun hyökänneet poliisit käyttäneet etälamautinta.

Nyt tästä sivullisen kuvaamasta videopätkästä on leikattu sellainen versio, jossa ääninauhan äänenvoimakkuutta on tehostettu ylös, joten nyt sieltä kuuluu tämä yhden poliisin määräys käyttää sähköä.

Siellä siis kuuluu sanat "SÄHKÖÖ".

Sihvonen sai n. viikko sitten puhelun tältä eräältä poliisilta, joka puhelimessakin vielä väitti etteivät he käyttäneet etälamautinta.

Mutta tuosta on useita silminnäkijöitä sekä silminnäkijöiden kuvaamia tallenteita, joista näkyy selvästi poliisin etälamauttimen käyttö, jonka seurauksena Markolta lähtee hetkeksi taju, kun se 
50 000 volttia sähköä läpäisee hänen kehonsa.

Sihvonen sai tuosta, että ei suostunut lähtemään eduskuntatalon portailta pois poliisin käskystä 505 euron sakot maksettavaksi, jotka tulivat poliisin mukaan vielä poliisivirkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, vaikka Sihvonen vain puolusti yksilönvapauttaa tuossa tilanteessa, koska hän oli mennyt vartavasten eduskuntatalolle siinä aikeissa, että hän olisi halunnut päästä Suomen nykyisen oikeusministerin juttusille keskustelemaan tästä vielä Suomeen perustamattomasta perustuslakituomioistuimesta.

Mutta sitten tuli eduskunnasta käsky hajoittaa mielenilmaus poliisiväkivallalla.

Lupasin auttaa Markoa tuon sakon pois maksamisessa, joten jos kukaan teistä haluaa auttaa Markoa tuossa, niin välitän nämä hänelle siinä vaiheessa, kun on sen sakon maksun aika.

TEEMU VEHKALA
Tilinumero: FI4680002121282072

Koska olisi törkeää, että jos vielä vankila kutsuisi tuollaista sakkoa suorittamaan pois, jossa itse poliisit olivat kuitenkin tuon ihmisoikeusrikoksen nimeltä sananvapauden riisto takana.

Mutta jostain kumman syystä poliisi on edelleen tällainen jännä virkamies elin, jolla on vieläkin toimivalta harjoittaa kansalaisiaan kohtaan suoraa väkivaltaa sekä voimakeinoja, joita voidaan käyttää myös sanan- ja mielipiteenilmaisuvapauden kukistamiseen keinolla millä hyvänsä.


Poliisihan tekee vain työtään ja kautta aikain tämä sinilakkiporukka on toiminut tämän korruptoituneen eliitin vahtikoiralaumana.

Mutta siinä vaiheessa jos poliisien määrä ei enää riitä, niin silloin eliitti joutuu turvautumaan jo armeijaan.