http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2020

Saksalainen talousministeri löydettiin kuolleena juna raiteilta


Teksti: Teemu Vehkala

Saksalainen talousministeri Thomas Schäfer löydettiin eilen kuolleena juna raiteilta Wisbadenista

Hän toimi Hessenin talousministerinä, joka on osa Frankfurtin talouskeskusta.

Paikallinen poliisi väittää, että mies olisi hypännyt tahalleen junan alle ja tehnyt itsemurhan.



Paikallisen median mukaan 54 vuotias Schäfer oli huolissaan COVID-19 viruksesta.

Schäfer kuului Saksan liittokansleri Angela Merkelin oikeistolaiseen kristillisdemokraattiseen siipeen (CDU). Hänellä oli taustalla jo melkein 10 vuotinen ura Hessenin talousministerinä.




Työnnettiinkö Schäfer raiteille ? 

On hyvin epäillyttävää, että kuinka Saksan poliisi julistaa tämän jo itsemurhaksi ilman mitään esitutkintaa.

Joten jääkin sellainenkin arvaus, että annettiinkohan Schäferille vauhtia, kun hän putosi raiteille liikuvan junan alle ? 

Tällaisissa salaisissa covert operaatioissa voivat Saksan korruptoitunutta hallitusta auttaa niin Saksan tiedustelupalvelu BND, tai Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA, tai Israelin tiedustelupalvelu MOSSAD. Mutta näidenkin tiedustelupalveluiden taustalla on aina myös valtiollisia intressejä.

Mutta lähes aina kaikki poliitikot, jotka toimivat myös EU:ssa liian paljon vastakarvaan ovat aina vaarassa, jos he vaikka talousministereinä alkavat liikaa sooloilemaan kansan edun hyväksi jotain.



Euroopan keskuspankkihan mm. ei suostu jakamaan vastikkeetonta rahaa kenellekään EU maan kansalaiselle. 

Toisin kuin taas Hong Kongissa sitä vastikkeetonta helikopterirahaa jaettiin muutama viikko sitten n. 1200 euroa meidän mittapuulla per täysikäinen kansalainen elvyttämään paikallista taloutta.

Mutta Euroopan Keskuspankki (EKP) on natsien pankki ja siellä pidetään yllä tiukkaa Saksalaista talouskuria. 

Eihän Lidlinkään myyjät saa käydä työaikana pissalla, koska muuten menee arvokasta Saksalaista työaikaa hukkaan.

Olisi jo vihdoin aika tajuta se, että myös me Suomalaiset olemme koko tämän EU-jäsenyytemme ajan olleet puhtaita Saksaan rekisteröityjen pankkien palkkaorjia.

Orjuus on nykyään sitä, että lapsi pakotetaan kouluun, jossa hän ensin lukee peruskoulun loppuun. Sieltä hänen oppi ja orjavelvollisuus kestää vielä sen täysi-ikäisyyden kynnykselle asti. Mutta jos lapsiorja on riittävän aivopesty, niin silloin hän älyää vielä hakea lukioon ja lukea sieltä vielä itsensä yliopistoon tai ammattikorkeaan, jossa he sitten lopulta lukevat itsensä palkkaorjiksi.

Sitten alkaa se julma kilpailu siitä, että kuka saa paremman palkan... Eli päästäänkö mediaanituloille vai joudutaanko siivoojaksi nöyrtymään KELA:n toimeentulotukipalkoille.

Tällainen talousmalli on kommunismia ja se on ollut EU-valtioissa puhdasta kommunistista talousmallia, jota Saksa on kaiken tämän ajan täälläkin johtanut, vaikka sitä ei näe kuin vasta siinä vaiheessa, kun katsotaan, että minnekä Suomen Pankki niitä valtionvelkojensa lyhennyksiä maksaa.

Frankfurt, Saksa

Euroopan Keskuspankkiin (EKP), jonka omistavat yksityisesti nämä maailman rikkaimma pankkisuvut Rothschildeja myöten.

Saksahan on tämän EU:n perustajavaltio, mutta natsit eivät uskaltaneet lähteä rakentamaan tätä Saksan johdolla, vaan he päättivät perustaa Europarlamentin Brysseliin harhautukseksi, jottei jäljet johtaisi Saksaan.

Mutta nyt tämä EU:n hajoittamisvaihe on jo käynnissä, kun euron valuuttaa tuhotaan parhaillaan koronakriisin talouden tuhoamisohjelmalla.

Tämä sitten tulee mitä todennäköisimmin johtamaan siihen, että Saksa ilmoittaa jonkin ajan kuluttua, että heillä on EU:n talouden saattamiseksi kuntoon ratkaisu.

Liittovaltio.

Sen jälkeen he puoliväkisin alkavat pakottamaan kaikkia EU:n jäsenmaita liittymään heidän johtamaan liittovaltioon ja luopumaan kaikista valtionvarainministeriöistään, jotka siirretään kaikki Saksaan.

Euroopan komissio on jo antanut määräyksen mm. Ruotsin valtionjohdolle, että Ruotsin tulee luopua kruunun valuutastaan viimeistään 2025 mennessä, joka viestii sitä, että sen jälkeen tämän Saksan johtaman EU liittovaltion rakennus aloitetaan.

Mutta Suomen ei tarvitse olla tässä mukana, jos täällä olisi riittävän älykkäitä päättäjiä.

Mutta Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on sijoituspankkialan miehiä ja hänet valittiin erääseen sijoituspankkiin varapääjohtajaksi vuonna 2003. 

Joten hän joutuu myös Suomen nykyisenä presidenttinä kumartelemaan niiden pankkien suuntaan ja tottelemaan sitä mitä USA:n suurlähetystö CIA:n kautta heitä määrää milloinkin tekemään, kuten nyt sulkemaan uudenmaanläänin rajat.

Suomi on NATO:n panttivankina ja kahden suurvallan USA:n sekä Venäjän välissä.

Ruotsi käytti Suomea aina kilpenään omissa sodissaan ja myös tämä Talvisotakin oli Ruotsin osalta sitä, että siellä Ruotsin armeija soti viimeiseen Suomalaiseen.

Mutta hommahan on niin, että jos sieltä vaikka Venäjän armeija tulee pohjoisesta rajan yli ja vetävät sen rajan vaikka Tornioon, niin sen jälkeen Ruotsin armeija saa alkaa selvittelemään välinsä Venäjän armeijan kanssa ja maksamaan ne 1800-luvun vanhat kiistansa uudelleen.

Mutta mitenkäs se kävikään silloin 1800-luvun alussa, kun täältä lähtivät Ruotsin pojat karkuun härregud.


                                     Kuvassa Olof Aschberg (22.7.1877 - 21.4.1960), 
                                                        joka rahoitti mm. osittain Venäjän vallankumouksen. 

                                                        Hänen pojanpoikansa toimittaja Robert Aschberg tarjoutui
                                                        maksamaan 80-luvun lopulla tälle Tukholmalaiselle juopolle                                                          Christer Petterssonille 70 000 dollarin palkkion, jos hän
                                                        tekisi poliisille väärän tunnustuksen Palmen murhasta,                                                                    vaikka todellisuudessa se oli Aschbergien pankkimafia, joka
                                                        joka tämän Olof Palmen murhan tilasi CIA:lta.  

                                                        Pettersson otti rahan vastaan ja tunnusti poliisille murhan,                                                              jota hän ei tehnyt. Mutta poliisi joutui vapauttamaan                                                                        Petterssonin myöhemmin vankilasta, koska näyttöä ei ollut.
                                                        Tästä hyvästä Pettersson sai sitten vielä Ruotsin valtiolta                                                                  peräti 300 000 Ruotsin kruunun korvaukset, joka on                                                                        nykyrahassa n. 30 000 euroa. Eli melkoiset ryyppyrahat, 
                                                        joilla Petterssonilla riitti maksukykyä muutaman kuukauden
                                                        Tukholman systembolagetissa (Ruotsin ALKO) ja                                                                              lähiöbaareissa.
                                                      
Sieltä Ruotsista Achbergien ruotsinjuutalainen pankkisuku myi aseita natseille koko II-maailmansodan aikaan, mistä kiitokseksi Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Tukholman keskustaa.

Aschbergien suku oli se, joka myös rahoitti 1918 Venäjän vallankumousta.

Sama suku tilasi myös Ruotsin pääministeri Olof Palmen murhan, kun kyseinen suku kävi tuolloin 80-luvun puolessa välissä salaista asekauppaa Ruotsalaisen asevalmistaja Boforsin kautta Iran contra sissien kanssa.

Palme oli päässyt näiden asesalakuljetuksien jäljille ja halusi lopettaa ne.

Tällaista poliittista kähmintää siellä Ruotsissa on tapahtunut viimeisinä vuosikymmeninä ja koska nämä Achbergien kaltaiset pankkisuvut rikastuvat vain sotia rahoittamalla, niin he näkevät Suomen edelleen vain Ruotsin kilpimaana, jota voitaisiin käyttää sodassa Venäjää vastaan, kunhan vain NATO ja USA:n armeija saataisiin sotimaan Venäjää vastaan.

He ajattelevat tämän kaiken vain rahassa ja siinä, että mikäkin valtio suostuu heiltä lainaamaan sotimiseen rahaa.

Joten nyt kun USA:n keskuspankki aikoo painaa sitä rahaa sen yli 1000 miljardia dollaria tyhjästä ilmasta, niin tämä raha on mitä todennäköisimmin tarkoitettu jälleen vain ja ainoastaan sotimiseen.


EKP:n Pankkiirit tuijottavat vain omaa napaansa

Tässä EU:n marxistisessa Euroopan unionissa suurin ongelma on se, että nämä Euroopan keskuspankin (EKP) pankkiirit tuijottavat vain omaa napaansa.

Heille me kaikki veroja maksavat ihmiset olemme vain puhtaita lypsylehmiä, jotka tuotamme enemmän tai vähemmän.

Työttömät ihmiset nähdään hyödyttömiksi suursyömäreiksi, joista tulisi päästä keinolla millä hyvänsä eroon. Joten sen vuoksi Saksankin hallitus kiusaa tätä yli 20 miljoonan euron työtöntä reserviään määräämällä heitä n. 400 euron kuukausipalkalla tekemään orjatöitä.

Näiden pankkiirien märkä päiväuni olisi se, että vielä jonainpäivänä kaikki keskiluokat oltaisiin saatu tuhottua ja vielä yktisyisyrittäminenkin kitkettyä pois, jonka jälkeen olisi enää jäljellä tällainen täydellinen totalitaristinen orjuus, joista Saksan suuryhtiöt voisivat jälleen valita, että mitkä työnsankarit he jälleen valikoisivat näihin Saksan tehtaisiin hikoilemaan 1-2 eurolla tunti.

Tämän palkkaorjuuden aika olisi jo mielestäni ohi. Mutta se ei mene näille Euroopan keskuspankin omistajille vieläkään sinne jakeluun.



He ovat pahimpia orjapiiskureita mitä tältä pallolta löytyy, mutta he eivät itse ole valmiita tekemään päivääkään niitä oikeita töitä, koska tuo veronmaksajilta riistäminen on niin tuottoisaa puuhaa ja sotien rahoittaminen, että niillä he voivat loisia New Yorkissa huippukalliissa pilvenpiirtäjissä ja sytytellä sikareita 500 dollarin seteleillään.

Olisi jo ehkä korkea aika tajua sekä ymmärtää, että jos haukumme poliitikkoja, niin silloin haukumme väärää puuta.

Koska poliitikot ovat vain näiden rikollisten pankkiirien bulvaaneja, joita he käskevät sekä uhkailevat jatkuvasti.

Suomenkin eduskunta on jatkuvasti mm. Israelin tiedustelupalvelu Mossadin sekä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n lähettämien lobbarien alaisuudessa, jotka myös tarvittaessa uhkailevat kansanedustajia tai ministereitä, jos he eivät tee kuten ylhäältä käsketään.

Tämän vuoksi Suomenkin eduskuntaa johtaa todellisuudessa puhdas rikollisjärjestö, joka saa tulonsa lähinnä CIA:n Suomeen organisoidulla huumekaupalla ja kokaiini, heroiinilastit tulevat kätevästi Suomeen konsulikyydeillä.

Tätä ei vaan haluta kertoa Suomen kansalaisille, että kuinka myös vaalitkin ovat olleet joka vuosi puhdasta teatteria, jossa vuosi sittenkin tämä demarien vaalivoitto oli CIA:lta asti junailtu etukäteen. Koska silloin oli aika päästää taas CIA:n lahjomat demarit takaisin hallitukseen.

CIA toimii noissa kuvioissa hillotolppina, eli antavat vastikkeetonta rahaa poliitikoille sitä vastaan, että puolueen puheenjohtajat raportoivat, että mitä puolueen sisällä tiedetään mistäkin asioista.

Samoin myös tuota hillotolpparahaa vastaan puolueiden puheenjohtajia ohjaillaan pysymään mm. NATO myönteisinä, kuten USA:n suurlähetystö paimensi Kokoomusta viemään Suomen Natoon jo vuonna 2006, jolloin Kokoomus kävi USA:n suurlähetystön kanssa salaista kirjeenvaihtoa.

Suomen perustuslain mukaan tuollainen vieraan vallan kosiskelu jollain NATO:n kaltaisella sotilasliitolla olisi jo suoraan maanpetos, josta minimirangaistus on se 2 vuotta ehdotonta vankeutta.

CIA ohjailee Suomen päättäjiä tällä hetkellä pysymään NATO:n kanssa väleissä, koska NATO voi minä hetkenä hyvänsä tunkea vaikka USA:n armeijan sotakaluston ja suorittaa maihinnousun Hankoon tai Helsinkiin.

Se lukee jo siinä vuonna 2014 syyskuussa solmitussa NATO:n isäntämaasopimuksessa, että isäntämaana Suomi sitoutuu myös maksamaan vieraan vallan armeijan, eli NATO-joukkojen tai USA:n armeijan kunnossapidon.

Suomen valtio siis joutuisi maksamaan myös USA:n armeijan päivärahat, jos he tänne joku päivä ilmaantuisivat aikomuksellaan lähteä sotimaan vaikka Venäjälle. Joten elämme siltä osin hyvin kriittisiä aikoja, koska uudenmaan lääni on jo laitettu betonieristeillä kiinni.