http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, syyskuuta 25, 2019

Kadonnut Viron Danske Bankin ex-johtaja löytyi kuolleena


Viron Danske Bankin ex-johtaja Aivar Rehe (56) löytyi kuolleena. 

Tosin poliisin kertoma ruumiin löytymispaikka on hyvin outo sen valossa, että mies lähti kodistaan ja katosi.

Poliisin mukaan mies löytyi kuolleena kotinsa puutarhasta, eikä ruumiissa ollut merkkejä väkivallasta.

Rehe siis poistui Tallinnan Piritan kodistaan viime maanantaina n. kymmenen aikoihin ja katosi. 

Tämän jälkeen perhe otti poliisiin yhteyttä, kun mies ei palannutkaan kotiin.

Kuinka voi mies ensin kadota ja sitten ilmestyä kotinsa pihalle kuolleena ? 

Eli kuinka voi mies ensin lähteä kodistaan ja kadota. Jonka jälkeen sitten ilmestyä uudelleen jälkiä jättämättä kotinsa pihalle puutarhaan, josta löytyy myöhemmin kuolleena ?

Siellähän oli jo suuri joukko häntä etsimässä. 

Amerikkalainen tutkiva journalisti Gary Webbb (1955-2004)  paljasti aikanaan CIA:n huumeoperaatioita ja kuoli lopulta siihen, kun hän löytyi kuula kallosta. Mutta omituista tässä oli se, että poliisin mukaan hän oli tehnyt itsemurhan ja ampunut itseään päähän kaksi kertaa.

Viron poliisi kertoi, että miehen henki on vaarassa

Viron poliisi tosiaankin kertoi julkisuuteen eilen, että miehen henki on vaarassa.

Jos se oli vaarassa niin minkä takia ? 

Tätä ei kuitenkaan kerrottu...

Jos miehen epäiltiin olevan vaaraksi itselleen, niin silloin julkisuuteen olisi pitänyt kertoa, että "mies voi olla vaaraksi itselleen".

Mutta näinkään ei kerrottu.

Aivar Rehe kun tiesi jotain liikaa mm. näistä yli 200 miljardin dollarin rahanpesuliikenteestä, jossa oli varmasti mukana myös kansainvälisen huumerikollisuuden rahavirtoja. 

Mutta myös varmasti ydinvoimateollisuuteen liittyviä rahasotkuja aina pimeään plutonium ja uranium kauppaan asti.

Viron median mukaan tämä 220 miljardia dollaria pimeää rahaa tuli Venäjältä. 

Viron poliisi pidätti viime vuoden joulukuussa kymmenen henkilöä ja hänen lisäkseen vielä kaksi henkilöä, joita epäiltiin rahanpesusta. Mutta Rehe ei ollut yksikään heistä.

Rehe aloitti kyseisessä pankissa hommat vuonna 2007 vuotta ennen kuin se myytiin Sammolta.

Suomen valtioneuvoston 2 autonkuljettajaa ammuttiin kuukauden sisällä 2010

Suomessakin kävi vuonna 2010 joulukuussa tällainen omituinen tapahtumaketju, kun ensin valtioneuvoston parkkihallista löytyi mafiatyyliin ammuttuna 50-vuotias valtioneuvoston autonkuljettaja.

Poliisin mukaan kyseessä oli vain omalla virka-aseella tehty itsemurha ja tapaukseen ei liity rikosta.

Tästä kului vain vajaa viikko, niin kuolleen autonkuljettajan samassa yksikössä työskennellyt kolleega ei saapunutkaan työpaikalleen. Poliisi löysi 50-vuotiaan miehen sekä 62 vuotiaan vaimonsa sekä perheen kaksi koiraa ammuttuna heidän Sipoossa sijaitsevalta kesämökiltään. 

Taas poliisin mukaan kyseessä oli jälleen itsemurha ja tapaukseen ei epäillä liittyvän lainkaan rikosta. Mutta tässä toisessa tapauksessa he kuitenkin väärensivät hätäkeskukseen tulleen puhelun ja valehtelivat, että sinne olisi soitettu puhelu perjantai-iltana n. klo 22.00, jossa 50-vuotias mies kertoi surmanneensa 62-vuotiaan vaimonsa ja kaksi koiraa.

Tästä kun oli Iltasanomissa silloin juttu, jossa kerrottiin että poliisit saivat tuon tapauksen vasta selville seuraavan viikon maanantaina, kun mies ei enää ilmestynyt työpaikalleen. Sillä jos tuo edellisperjantainen hätäkeskukseen soitettu puhelu olisi oikeasti tapahtunut, niin luulisi nyt tuon suru-uutisen jo siihen mennessä selvinneen valtioneuvostolle asti, koska siellä työskentelevät autonkuljettajat ovat myös poliisivirassa.

Nuo valtioneuvoston autonkuljettajat tiesivät jotain liikaa ja joku isompikenkäinen tilasi heidän kummankin murhat.



Toinen näistä vationeuvoston autonkuljettajista toimi 90-luvulla Paavo Lipposen kuskina ja joutui tuolloin SUPO:n salakuunneltavaksi, josta syntyi ihan lehdissä pienimuotoinen skandaali.

Poliisin mukaan tämä jälkimmäinen valtioneuvoston autonkuljettaja olisi ampunut puolisonsa sekä koiransa ja itsensä talousongelmien vuoksi.

Kun tämän toisen kuljettajan väitetty hätäkeskukseen soitettu puhelu voitiin periaatteessa soittaa kenene tahansa muun mieshenkilön toimesta. Ei ne siellä hätäkeskuksessa tiedä, että miltä sen oikean henkilön ääni kuullostaisi.

Mutta kyllä näitä poliittisia salamurhia on tehty Suomessakin aina näihin päiviin saakka. 



Demareiden Keijo Liinamaan murhasi KGB, koska hän olisi muuten uhannut 1982 vuoden Presidentinvaaleissa Mauno Koivoston valintaa Suomen tulevaksi Presidentiksi.

Hänelle tappouhkauksenkin välittivät SDP:n puoluetoverit 70-luvun lopulla.

Murhan hoiti KGB sen vuoksi, koska Mauno Koivisto kuului KGB:n leipiin ja KGB:llä haluttiin varmistaa se, että Koivistosta tuli Suomen tuleva pressa vuonna 1982, joka myös lopulta toteutui.



1970-1971 Suomen ulkoasiainministerinä toiminut Väinö Leskinen murhattiin myös, koska hänestä täytyi päästä eräiden isokenkäisten mielestä eroon. Leskinen toimi SDP:ssä Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:lle tietolähteenä.

Mutta nämä Liinamaan ja Leskisen murhat olivat nimenomaan poliittisia salamurhia, koska ne saatiin näyttämään luonnolliselta sairaskohtaukselta. 

Leskinen sai 8. maaliskuuta 1972 hiihtoreissulla sydänhalvauksen, josta ei enää koskaan toipunut, kun taas Liinamaa oli juoksulenkillä, jonka aikana KGB:n myrkyt alkoivat vaikuttaa ja aortta repesi lopullisesti. 

Lisäksi Liinamaasta alettiin levittää törkeästi sanomalehtiin väitteitä, että mies olisi jo vuosia kärsinyt sydänongelmista, vaikka nämä väitteet olivat aivan törkeästi keksittyjä.

Mutta ei tämä touhu ole hirveästi ehtinyt muuttumaan näiden viimeisen sadan vuoden aikana. Sillä edelleen nämä muutamat rikkaat suomenruotsalaiset aateliset suvut pyrkivät kontrolloimaan Suomen valtiota haluamallaan tavalla. 

He halusivat silloin sisällissodan korvilla luoda Suomen eduskuntaan oman ylähuoneensa, jossa olisi sitten luotu nämä kaikki Suomen päätökset.

Se ei ole mikään tuulesta temmattu tieto, että kuinka Suomenruotsalaisten nettovarallisuus on miehillä keskimäärin 15 000 ja naisilla 3000 euroa suurempi kuin suomenkielisillä.



Suomenruotsalainen aatelisto on aina halveksinut suomalaisia ja tulee jatkossakin halveksimaan. Mutta on hälyttävää, että tämä ylimielinen käytös on jo näiden sadan vuoden aikana levinnyt aina RKP:n puolueeseen saakka.

Sillä tällainen väestön jaotteleminen huonompiin ja parempiin kaksikielisiin sekä pakkoruotsin ajaminen suomalaisille on puhdasta suomalaisiin kohdistunutta apartheid-politiikkaa.

Mutta tämä suomenruotsalaisen eliitin snobi asenne suomalaisia kohtaan tulee kuitenkin jostain ja sillä on hyvin kaukaiset juuret aina noille kaukaisemmille ajoille, jolloin Ruotsi otti Suomen hallintaansa ja alkoi alistamaan tämän maan kansalaisia tuolla Paavin tuomalla kirkko aivopesulla sekä Ruotsalaisten ylimielisyydellä.

Ruotsissa mm. 1900-luvun alussa alkoi kukoistamaan vahva rotuoppi, jossa suomalaiset eivät nähty yhtä rotupuhtaina kuin ruotsalaiset. Tämä perustui Gustaf Retziuksen kallotutkimukseen, joka korosti Ruotsalaisten rotupuhtautta.



Suomi oli vielä ennen Ruotsin vallan aikaa oma kuningaskunta ja nämäkin tiedot olivat vielä 1500-luvulla monilla tiedossa. Mutta 1528 Kustaa Vaasan käskystä tämä Kuusiston Linna tuhopoltettiin ja purettiin pois, koska siellä nämä historian tiedot Suomen muinaisesta kuningaskunnasta.

Joten kuten kuvasta näkyy, niin Norjan kuningassuvun verilinja on lähtöisin Suomen kuninkaista ja samoin Suomen kuninkaiden verilinja on jatkunut Ruotsin kuninkaallisille. 

Ruotsin ja Norjankin kuningashuoneet kyllä tietävät tämän, että mistä heidän alkuperäiset verilinjansa ovat peräisin. Mutta tätä tietoa ei vain jostain syystä saa kertoa julkisuuteen, että Suomen kuninkaat olivat Euroopan ensimmäisin kuningaskunta. Tämä kun on salattava Suomen kansalaisilta, ettei vaan Suomen kansalaisilla nouse päähän.