http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, lokakuuta 22, 2012

Italian oikeus vahvisti: Mies sai aivokasvaimen kännykkään puhumisesta

n korkein oikeus päätti perjantaina, että matkapuhelin voi aiheuttaa ihmiselle syövän.


Italialainen liikemies Innocente Marcolin, 60 päästä löytyi aivokasvain ja hänen kännykänkäytöllään on oikeuden päätöksen mukaan tähän syy-yhteyssuhde. Marcolini oli käyttänyt matkapuhelinta työssänsä 12 vuoden ajan jopa kuusi tuntia päivässä.

Puhuin työpaikallani puhelimeen, yleensä kännykkään, vähintään viisi tai kuusi tuntia joka päivä. Haluan saada huomiota sille, että sairauteni ja matkapuhelimen käytön välillä on yhteys, Marcolini sanoi asiasta kertoneelle brittiläiselle The Sun -sanomalehdelle.

Asiantuntijoiden mukaan korkeimman oikeuden päätös voi johtaa oikeusjuttujen tulvaan. Heidän mukaansa kännykän käyttäjät voivat laittaa sairautensa nyt entistä paremmin matkapuhelimen käytön piikkiin. Niin uskoo myös Marcolini.

– Tämä on merkittävä päätös erittäin monelle ihmiselle. Halusin, että ongelma tuodaan julkisuuteen, sillä monet ihmiset eivät vieläkään ymmärrä näitä riskejä, hän sanoi.

Oikeuden asiantuntijoina jutussa toimivat onkologi Angelo Gino Levis ja neurokirurgi Giuspeppe Grasso. He tukivat päätelmissään Marcolinon väitteitä.

Levisin ja Grasson mukaan matkapuhelimet aiheuttavat elektromagneettista säteilyä, joka vahingoittaa ihmisen soluja ja lisää kasvainten riskiä.

Heidän mukaansa matkapuhelinten käytöstä tehdyt tutkimukset ovat hyödyttömiä, sillä kasvaimien synnyssä voi kestää jopa 15 vuotta.

Italialaisen liikemiehen Innocente Marcolinin, 60, päästä löytyneellä aivokasvaimella ja hänen kännykänkäytöllään on oikeuden päätöksen mukaan syy-yhteyssuhde. Marcolini oli käyttänyt matkapuhelinta työssänsä 12 vuoden ajan jopa kuusi tuntia päivässä.

– Puhuin työpaikallani puhelimeen, yleensä kännykkään, vähintään viisi tai kuusi tuntia joka päivä. Haluan saada huomiota sille, että sairauteni ja matkapuhelimen käytön välillä on yhteys, Marcolini sanoi asiasta kertoneelle brittiläiselle The Sun -sanomalehdelle.

Asiantuntijoiden mukaan korkeimman oikeuden päätös voi johtaa oikeusjuttujen tulvaan. Heidän mukaansa kännykän käyttäjät voivat laittaa sairautensa nyt entistä paremmin matkapuhelimen käytön piikkiin. Niin uskoo myös Marcolini.

– Tämä on merkittävä päätös erittäin monelle ihmiselle. Halusin, että ongelma tuodaan julkisuuteen, sillä monet ihmiset eivät vieläkään ymmärrä näitä riskejä, hän sanoi.

Oikeuden asiantuntijoina jutussa toimivat onkologi Angelo Gino Levis ja neurokirurgi Giuseppe Grasso. He tukivat päätelmissään Marcolinon väitteitä.

Levisin ja Grasson mukaan matkapuhelimet aiheuttavat elektromagneettista säteilyä, joka vahingoittaa ihmisen soluja ja lisää kasvainten riskiä.

Heidän mukaansa matkapuhelinten käytöstä tehdyt tutkimukset ovat hyödyttömiä, sillä kasvaimien synnyssä voi kestää jopa 15 vuotta.



Tämä kännykkäsäteily on Suomessa varsin tabu aihe ja siitä erityisesti Suomen säteilyturvakeskus (STUK) on maksettu hiljaiseksi, joten kännykkäsäteilyn vaaroista tiedottaminen on jäänyt vain harvoille aktivisteille. Aivan samalla tavalla myös Suomen elintarvikevirasto valehtelee mm. näiden myrkyllisten keinokameutusaineiden kuten aspartaamin (Asesulfaami K) suhteen.



Suomesta kun tehdään vielä seuraavien vuosien kuluessa 4G-yhteyksien koekenttä ja meidät kaikki alistetaan entistäkin suuremmalle radioaktiiviselle säteilylle niin tähän kun vielä lisätään nämä etäluettavat sähkömittarit niin voimme puhua jo esiasteisesta ydinholokaustista.

STUK ei edelleenkään suostu myöntämään, että kännykkäsäteily on pitkällä aikavälillä ihmisille vaarallista, koska säteilyturvakeskus toimii laajan korruption piirissä ja tunnetusti kaikki maailmanlaajuiset ydinkatastrofit ja niistä tiedottaminen toimii jatkuvien valheiden varassa.


Japanin, Fukushiman ydinkatastrofi oli vasta alkua siihen mitä on luvassa jatkossa sillä Yhdysvaltojen armeija pystyy illujen käskystä pelkästä napin painalluksesta aiheuttamaan samanlaisen ydinkatastrofin minne tahansa päin maailmaa heidän HAARP-skalaariaseella. Sillä saa siis aiheutettua normaalin mantereella tapahtuvan maanjäristyksen lisäksi myös merenalaisen maanjäristyksen ja siitä seuranneen tsunamin.

Lähde: IS

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2012

Bäckman ei paennut Suomesta



Dosentti Johan Bäckmania vastaan käynnissä oleva lokakampanja sai tänään uusia käänteitä kun Ilta-Sanomat ja Taloussanomat ilmoittivat Bäckmanin paenneet maasta perheensä kanssa.

Ilta-Sanomat uutisoi tämän jutun perustuen Voice Of Russian julkaisemaan uutiseen, että dosentti Johan Bäckmanin olisi paennut Suomesta ja ihmettelee, aikooko Bäckman siten peruuttaa illaksi suunnitellun TV-esiintymisen Arto Nyberg -showssa? Aiheesta uutisoi lisäksi ainakin Taloussanomat:

"Venäjän ääni -radioaseman mukaan dosentti Johan Bäckman on paennut perheineen ulkomaille. Syynä olisi Suomen tiedotusvälineiden vaino, kertoo Ilta-Sanomat."
Lue uutinen:
Verkkomedian toimitus sai kuitenkin Bäckmanin puhelimen päähän ja hän kertoi olevansa edelleen Suomessa ja valmistautuvansa parhaillaan illan TV-esiintymiseen Arto Nybergin ohjelmassa, joka tulee tänään sunnuntaina klo 19.45 YLE:n TV1 kanavalta. 

Voice Of Russian uutisesta voi kuitenkin tehdä kahdenlaisen johtopäätöksen. Valtamedia valitsi ingressissä lausutun väärinkäsityksen. Haastattelussa Bäckman sanoo, että kapanjointi häntä kohtaan on kiihtynyt sellaisiin mittakaavoihin, että hän harkitsee poistumista Suomesta kaiken kokemansa jälkeen. Artikkelin toimittajan laatimassa intressissä todetaankin virheellisesti, että hän olisi niin jo tehnyt.

Lähde: Iltasanomat
           Verkkomedia








lauantaina, lokakuuta 20, 2012

Propagandaa USA:n lentävistä lautasista



Hiljattain julkistettu salainen asiakirja paljastaa, että vuonna 1956 Yhdysvaltain ilmavoimat teki sopimuksen kanadalaisen Avro Aircraftin kanssa lautasta muistuttavan ilma-aluksen rakentamiseksi.
Aluksen oli määrä nousta ja laskeutua kohtisuorasti ja yltää jopa nelinkertaiseen äänennopeuteen. Korkeimmillaan se olisi voinut lentää yli 30 kilometrissä, ja sen toimintasäde olisi ollut yli 1 800 kilometriä. Kustannusarvio oli nykyrahassa mitattuna noin 20 miljoonaa euroa.

Aluksen oli määrä nousta ja laskeutua kohtisuorasti ja yltää jopa nelinkertaiseen äänennopeuteen. Korkeimmillaan se olisi voinut lentää yli 30 kilometrissä, ja sen toimintasäde olisi ollut yli 1 800 kilometriä. Kustannusarvio oli nykyrahassa mitattuna noin 20 miljoonaa euroa.
Asiakirjat sisältävät myös yksityiskohtaisia piirustuksia aluksesta. Se muistuttaa huomattavasti "lentäviä lautasia", jollaisilla avaruusolennot tuohon aikaan lentelivät suosituissa tieteiselokuvissa. Ufohavainnot Yhdysvalloissa olivat muutenkin huipussaan vuoden 1947 Roswellin tapauksen jälkimainingeissa.
USA:n ilmavoimien lentävä lautanen, koodinimeltään projekti 1794, jäi kuitenkin tiettävästi suunnittelun asteelle. Aluksen kohtalo lienee samanlainen kuin Avro Aircraftin Yhdysvaltain armeijalle kehittämällä lautasmaisella, matalalentoon tarkoitetulla Avrocar-aluksella. Se pärjäsi huonosti kokeissa, ja lopulta koko projekti peruutettiin vuonna 1961.


Koko asiakirjat ovat kuitenkin väärennettyjä ja koko tämän tutkimuksen ja väärennettyjen asiakirjojen tarkoituksena on jälleen lakaista Yhdysvaltojen armeijan salaiset ufo-hankkeet maton alle. Sillä AREA 51 on jo julkista tietoa, vaikka sitä onnistuttiin jo vuosikymmeniä salaamaan.



Area 51:n tukikohdassa suunniteltiin ja valmistettiin lentäviä lautasia jo 50-luvulla ja insinöörit saivat selville mm. tämän lentävien lautasten antigravitaation jolla alukset pystyivät leijumaan vaikka paikallaan. Kyse oli siitä, että aluksen sisällä saatiin aika pysäytettyä nanoteknologian avulla ja tämä teknologia saatiin harmaisiin rotuihin kuuluvilta alieneilta, jotka tekivät Yhdysvaltain hallituksen sekä armeijan kanssa yhteistyötä.

Vuonna 1947 tapahtuneen Roswellin ufo-onnettomuuden humanoidit eivät taas olleet harmaita. Vaan he tulivat toisesta rinnakkaisulottuvuudesta ja heidän yrityksenään oli saada korjattua tämän aikaulottuvuuden ongelmia joihin mm. liittyi tämä 40-luvun alussa pieleen mennyt USA:n armeijan tekemä salainen aikakoe Philadelhia Experiment.



Yksi harvoja Area 51:n  entisiä työntekijöitä jotka ovat uskaltaneet astua julkisuuteen on Bob Lazar, joka väittää työskennelleensä kyseisessä salaisessa armeijan tukikohdassa vuosina 1988-1989 osallistuen mm. armeijan ufo alusten suunnitteluun.

Lazar kertoi myös, että Area 51:n tukikohta on niin laajasti vartioitu sotilasalue, että monet sen työntekijät eivät saa edes mennä vessaan ilman aseistettuja vartijoita.

Lähde: IL-Wired, CNet, Yhdysvaltain kansallisarkisto

perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Turkkiin maahan laskeutumaan pakotetussa koneessa ei ollut laitonta rahtia



Mediassa kerrottiin äskettäin, että Turkki pakott Moskovasta Dakaskokseen matkalla olleen matkustajakoneen laskeutumaan ja että kyydissä olisi ollut laitonta lastia ja sotatarvikkeita matkalla Syyriaan. Nyt kuitenkin Turkin pääministeri Erdoganin rajut syytökset kohti Moskovaa ovat vahvistuneet valheeksi.

Venäjän ja Syyrian ulkoministeriöt kiistivät tiukasti väitökset, että lentokoneessa olisi ollut sotilasmateriaalia. Venäjä esitti Turkille välittömästi vaatimuksen todisteista, mutta todisteita laittomasta lastista ei koskaan esitetty. Presidentti Putin peruutti vierailunsa Turkkiin välittömästi diplomaattisten erimielisyyksien synnyttyä ja venäläismatkustajien jouduttua vaaratilanteeseen.

Nyt RIA Novosti uutisoi tänään torstaina, että Turkki on vihdoin perunut väitteensä "ammuksista" lentokoneessa. Asiasta tiedotti Venäjän ulkoministeriöstä tiedottaja Alexander Lukashevich. "Turkkilainen osapuoli ei periaatteessa kyseenalaista takavarikoidun rahdin laillisuutta, mutta on tyytymätön kuljetusilmoitusmenettelyyn", Lukashevich sanoi torstaina.

"Turkkilaiset partnerimme ovat nyt tosiasiallisesti vetäneet takaisin aiemmat väitteet, että lentokoneen kyydissä olisi ollut ammuksia", hän lisäsi.

Virheelliset uutisoinnit tulisi kuitenkin oikaista nyt myös Suomen valtamedian pääuutisissa ja kertoa näiden tapahtumien todellinen kulku, jotka syöksivät maailmaa yhä lähemmäs kohti suursotaa. Mutta koska sionistinen korporaatioeliitti hallitsee Suomen mediaa ei  totuutta kerrota vaan sen sijaan valheita valheiden perään ja myös Suomen hallitus on myös Illuminatin Sionistien täydessä kontrollissa.

Lähde: Verkkomedia

torstaina, lokakuuta 18, 2012

Entinen YK-virkamies: Nato pitäisi lakkauttaa



Denis Halliday työskenteli henkilöstöhallinnon apulaispääsihteerinä vuosina 1994–1997. Seuraavan vuoden hän työskenteli YK:n ihmisoikeuskoordinaattorina Irakissa. Hän erosi kaikkiaan 30-vuotisen YK-virkauransa jälkeen vastalauseena Irakille asetetuille talouspakotteille, joita hän piti kansanmurhana.

Vuonna 2003 Halliday sai kansainvälisen Gandhi-rauhanpalkinnon työstään huomion kiinnittämiseksi irakilaisten kärsimyksiin.

Halliday toteaa Naton olevan "pelkästään kielteinen voima" esipuheessaan kanadalaisen geopoliittisen analyytikon Mahdi Darius Nazemroayan kirjaan "The Globalization of NATO" (Naton muutos maailmanlaajuiseksi voimaksi). Hänen mukaansa se on muuttunut alkuperäisestä sodanjälkeisestä liitosta "hirviömäiseksi, maailmanlaajuiseksi sotavoimaksi", joka kypsän ja sivistyneen dialogin ja yhteistyön sijaan uhkaa sotatoimilla Iranin kaltaisia itsenäisiä valtioita. Halliday jyrisee, että "Natossa ja sen johtajistossa ei ole mitään kypsää tai sivistynyttä".

Hänen mukaansa Naton ei voida enää koskaan luottaa suorittavan aitoa humanitaarista väliintuloa, siinä missä YK:sta on tullut tehoton rauhanturvaaja. Halliday katsoo, ettei Natolla myöskään ole objektiivista suhtautumista esimerkiksi Palestiinan tilanteeseen, jossa siviilit kärsivät Israelin miehityksestä ja ihmisoikeusrikkomuksista.

Hallidayn näkemys on, ettei Natolla ole minkäänlaista mielenkiintoa dialogiin ja rauhanomaisiin ratkaisuihin – viime kädessä taloudellisista intresseistä johtuen:

"Sota on kaikkein tuottoisinta liiketoimintaa. Sota-aseteollisuus pitää kokonaisia valtiontalouksia pinnalla. Rauha syrjäyttäisi Naton laajamittaisesta ja palkitsevasta tappobisneksestä."
Halliday varoittaa, että Naton pyrkimys laajentua Aasiaan ja saartaa Venäjä, Kiina ja muita valtioita voi olla kohtalokasta miljardeille ihmisille. Yhdistyessään kehittyvään aseistukseen, kyberteknologiaan ja "lennokkien murhaavaan kyvykkyyteen" Naton laajentumiskehitys voi myös kärjistää eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon vastakkainasettelua.

Lähde: Verkkomedia

http://www.veteranstoday.com/2012/10/07/nato-undermining-the-un-and-should-be-abolished-former-assistant-un-secretary-general-halliday-says/
http://en.wikipedia.org/wiki/Denis_Halliday
http://www.casi.org.uk/halliday/bio.html

Johan Bäckman vastasi Tom Packalenin köyhään kritikkiin Radio Rockin korporaatiossa



Dosentti Johan Bäckman oli 17.10.2012 vieraana Radio Rockin Korporaatio ohjelmassa ja vastasi mm. perussuomalaisten kansanedustaja ja komisario Tom Packalenin köyhään kritiikkiin. Packalén oli aiemmin kirjoittanut US-blogissaan että Johan Bäckman toimii Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n laskuun.

Packalénin kritiikki Bäckmania kohtaa oli erittäin köyhää ja perustui suurinpiirteittäin mediasta vedettyyn propagandaan jollaista Bäckmanista ollaan viimeiset viikot kirjoitettu.

Valtamedia on täysin sivuuttanut sen kuinka tärkeää työtä Bäckman tekee lastensuojelun eteen Suomessa ja kertomalla Venäjälle totuuden suomen lastensuojelusta vihastutti sitten suomen korruptoituneen eliitin täysin. Koska tämä koko Suomen mielivaltainen sosiaalihuolto ja huostaanottobisnes pyörii tämän saman eliitin kontrollin alla. Kun vanha sananlasku sanoo, että se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa niin tässä Bäckmanin kohussa ei liene epäselvää mistä on ollut kyse.



Bäckman on myös tuonut useasti esille sen mitä maailmanlaajuisest feminismiliikkeet ovat saaneet aikaan Suomessa perheyhteisöllisyyden tuhoamisessa. Venäjällä taas tällaista ei ole päässyt vielä juurikaan esiintymään, minkä vuoksi uuden maailmanjärjestyksen perhekeskeisyyden tuhoamiseen keskittyvä feminismihanke ei etene Venäjällä ja ilmankos illuminati-eliitille Venäjä nähdään näin ollen maailmanpoliittisena uhkana. Koska se ei ole suostunut alistumaan illuminatin uuden maailmanjärjestyksen fasismille.





New Yorkissa false-flag operaatio



Yhdysvaltojen New Yorkissa toteutettiin klassinen terrori-iskun valmistelu false-flag, jossa väitettiin että bangladeshilaismies oli aikeissa räjäyttää 500 kilon pommin keskuspankin rakennuksessa. Miehen väitetyistä apureista toinen oli liittovaltion poliisin FBI:n agentti ja toinen FBI:n lähde. Miehelle oli toimitettu oikean pommin sijasta valeräjähteitä.

Syyttäjien mukaan mies oli saapunut Yhdysvaltoihin tammikuussa tavoitteenaan perustaa al-Qaida-verkoston solu ja etsiä sopivia henkilöitä auttamaan terrori-iskun teossa. Yksi miehen kontakteista oli kuitenkin FBI:n lähde. 


Tämän vuoden alussa aktivistileiri Occupy Clevelandissa FBI lavasti juuri tällä samaisella tavalla terrori-iskun suunnittelun. Jossa FBI antoi myös valeräjähteitä neljälle huumeidenkäyttäjänarkkarille, jotka löydettiin Occupy Cleveland aktivistileiristä. Näin saatiin lavastettua koko Occupy aktivismi terrorismilla.



Mutta tässä New Yorkissa tapahtuneessa false-flagissa oli nyt tarkoitus saada Obaman hallitukselle lisää kannatusta näin presidentinvaalien alla ja saattaa jälleen kerran Yhdysvaltojen kansa pelkäämään näitä CIA:n luomuksia kuten al-Qaidaa, koska siihen nojautuu koko terrorismin vastaisen sodan valheet.

Pentagon siis pyrkii lisäämään infosodankäyntiä tällä hetkellä ja al-Qaida myyttiä on pidettävä elossa jatkuvasti valehtelemalla, että se on nyt Syyriassa ja milloin Libyassa ja kohta Iranissa.




Israel on tällä hetkellä aikeissa aloittaa Iraniin hyökkäys millä hetkellä hyvänsä ja false-flag isku on tarkoitus tehdä lentotukialukselle Persian lahdella ja syyttää siitä Irania. Pääministeri Benjamin Netanjahu ei ole tämän vuoksi malttanut pysyä housuissaan ja käyttäytyi mm. äskettäin syyskuussa erittäin öykkärimäisesti ja tylysti kuultuaan, että Yhdysvallat olisi kääntämässä selkäänsä Israelin aikeille ratkaista Irania vastaan käyty kiista uusien tiukkojen aikarajojen puitteissa.







Lähde: IL-STT-AFP
           Verkkomedia 
           Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

Ilta-Sanomat pyrki mustamaalaamaan Bäckmania väittämällä hänen levittäneet Venäjällä Suomi-propagandaa

 

IS 16.10.2012: "Ilta-Sanomat etsi Venäjän netistä videopätkiä, joissa dosentti Johan Bäckman puhuu omalla suullaan Suomi-propagandaa. IS käänsi videoista muutamia keskeisiä otteita."

Johan Bäckman: "Suomessa asuu tällä hetkellä 16 000 lasta olosuhteissa, joissa he ovat ilman äidinrakkautta, perheen ulkopuolella, vankileirien olosuhteissa, yksityisissä lastenkodeissa tai sijoitusperheissä, jotka saavat isoja rahoja siitä, että ovat valinneet tämän bisneksen. Suomessa julkaistaan joka viikko tietoja, että poliisi etsii lapsia, jotka ovat karanneet vankilasta ja etsivät vanhempiaan. Mutta poliisi kerää heidät ja vie takaisin yksityisiin vankiloihin."  

Johan Bäckman: "Lastensuojelu on täysin korruptoitunutta. Sosiaaliviranomaisilla on lista yksityisistä lastenkodeista, joita he suosivat. Jokainen lastenkoti voi saada yhdestä huostaan otetusta lapsesta päivässä satoja euroja tai jopa 500 euroa. Vuodessa se tekee satojatuhansia. Eli kun he ovat saaneet nämä lapset itselleen, he eivät tietenkään päästä heitä enää perheisiin. Se on heille tulonlähde."  


Johan Bäckmanin sanomiset venäjällä pitävät paikkansa, ei hän niin väärässä ole kuin media antaa ymmärtää. Monet huostaan otetut lapset sijoitetaan kehitystään vaarantaviin olosuhteisiin, tätä todistaa se miten lapsia sijaiskodeissa ja muissa kodin ulkopuolisissa laitoksissa kohdellaan, esimerkiksi:

- Lääkitään psyykelääkkeillä hiljaiseksi
- Pidetään vankin lukitussa huoneessa
- Käytetään seksuaalisesti hyväksi
- Teetetään ilmaista työtä
- Kielletään yhteys vanhempiinsa

Edellä mainituista huostaan otetuille lapsille tehdyistä seksuaali- ja muista rikoksista löytyy useita esimerkkejä tältä foorumilta. Johan Bäckman on kertonut näistä asioista omalla tavallaan venäläisille medioille, ehkä hieman erikoisin ja epätarkoin sanankääntein mutta perusasiassa totuudenmukaisesti pysyen.

Yksikään viranomainen tai päättäjä ei tässä maassa kerro ääneen sitä tosiasiaa, kuinka monen lapsen elämä muuttuu helvetiksi kyseenalaisen huostaanoton ja epäonnistuneen laitokseen sijoituksen jälkeen - josta matkasta alkaa usein pitkäkestoinen laitoskierre joka ei todellakaan ole kodinomaista asumista ja valmenna yhteiskuntaan sijoittumista huostaanoton päätyttyä. Johan Bäckman voisi kerätä tältä sivustolta materiaalia ja kääntää sitä venäjäksi ja edelleen naapureille esitettäväksi, aluksi vaikka alle linkitetyt tapaukset joissa on kiistaton näyttö siitä millaisissa olosuhteissa jotkut huostaan otetut lapset tässä maassa joutuvat elämään.



Palkatonta pakkotyötä ja koti-ikävän turruttamiseen rauhoittavia lääkkeitä
Juttu: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=3659

Pedofiili lastenkodin johtajana
Juttu: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=1360

Sijaisperheen isän harrastus: Lapsen hyväksikäyttö
Juttu: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=3778

Ei viihdy nuoret perhekodeissa, mutta miksi?
Juttu: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=3808

Hoitajat pitivät lapsia kuukauden vangittuina
Juttu: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=5035

Lapset eroon isästään laittomilla huostaanotoilla
Juttu: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=2652
 


Ovatko nämä siis Suomi-propagandaa? 

Nyt olisi hivenen tärkeää ottaa selvää, että kuka tässä nyt oikein on älähtänyt tästä Venäjälle kantautuneesta mediakohusta. Kun vanha sananlasku kuuluu, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja Suomen yksityisen huostaanottobisneksen harjoittajat ovat tästä mediahuomiosta olleet aivan paskat housussa kun oikein Helsingin yliopiston on täytynyt palkata juristeja demonisoimaan Johan Bäckmania Suomen mediassa. Täytyyhän sille totuudenpuhujalle tehdä syntipukin rooli ja kostaa tälle syntipukille minkä keritään.

Lähde: Vanhemmat.xom
Juha Molari


 
 

Pentagon sotaelokuvien rahoittajana



David L. Robb on kirjoittanut teoksen "Operation Hollywood", joka kertoo Pentagonin rahoittamasta Hollywoodin elokuvateollisudesta ja kuinka sotaelokuvia tuetaan taloudellisesti Pentagonista.

Sotaelokuvien tuottaminen käy vaiheittain ja käsikirjoittajat joutuvat ensin luetuttamaan kaikki käsikirjoituksensa ensin sotilasalanhenkilöillä ja myös ennen elokuvan lopullista julkistamista filmit näytetään USA:n armeijan kenraaleilla ja tällä tavalla Yhdysvaltojen sotateollisuus on ulottanut lonkeronsa Hollywoodin elokuvateollisuuteen.

Suurin syy siihen miksi Pentagon rahoittaa USA:n armeijaa esitteleviä elokuvia johtuu siitä, että tällä keinoin halutaan katsojien liittyvän Yhdysvaltojen armeijaan ja tämä piilomainostus ollaan katsottu suurimmaksi tehokeinoksi videopelien lisäksi.




Johan Bäckmanin demonisointi mediassa




Suomen viestimissä olemme viimepäivät saaneet varmasti lukea jatkuvaa dosentti Johan Bäckmanin mustamaalausta, jonka väitetään johtuneen siitä että mies on puhunut Suomesta ikävään sävyyn Venäjän mediassa ja tuonut esille täällä esiintyneitä Venäläisten perheiden huostaanottotapauksia.

Suomen maabrändivaltuuskunta vakuutteli vuonna 2011, että Suomi on jo maailman paras maa. Kun toimittaja Juha Granath seurasi Silminnäkijä-ohjelmassa dosentti Johan Bäckmanin puhekiertuetta Venäjällä oli viesti päinvastainen: "Suomalainen lastensuojelu on poliittista terroria." "Suomessa ei tarvita lapsia eikä vanhuksia vaan lihaa ja tervettä työvoimaa yrityksille." "Luterilaisen kirkkomme ykkösteema on homoliittojen siunaus."
Moskovassa ja Pietarissa Bäckmanin yleisö taputtaa ja ortodoksipappi isä-Dimitri oli ihmeissään: "Tuota en Suomesta tiennytkään, tämä on minulle sokki." Miliisin majuritar nyökyttelee vieressä: "Ihailen Johan Bäckmania. Suomen ihmisoikeusloukkaukset ovat kauheita."
Venäjän suurimmat tv-kanavat ja nettilehdet toistivat Johan Bäckmanin totuutta miljoonayleisölle. Silminnäkijä päätyikin kysymään, onko Bäckman dosentti vai desantti. Bäckman itse totesi: "En minä turvallisuuspalvelu FSB:n agentti ole. Olen vain kansalaisaktivisti."

Bäckmanin kovat puheet Suomen huostaanottokäytännöistä

Syksyllä 2012 Johan Bäckmanin puheet Venäjällä nousivat uutisotsikoihin lasten huostaanottokiistan myötä. Venäjän ulkoministeriö syytti suomalaisviranomaisia säännönmukaisesta kovien otteiden käytöstä Suomessa asuvia venäläisperheitä kohtaan. Kiistaa käytiin Vantaalla tapahtuneesta huostaanotosta, jonka Venäjällä uutisoitiin johtuneen 6-vuotiaan lapsen läpsimisestä. Suomessa ruumiillinen kuritus on kiellettyä mutta Venäjällä ei.
Suomalaiset poliitikot ryhtyivät selittämään venäläisille tiedotusvälineille venäläislasten huostaanottoja Suomessa. Venäläiset toimittajat halusivat mm. tietää, suljetaanko Suomessa äitejä ja vastasyntyneitä vankiloihin. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson tapasi venäläistoimittajia ja pyrki oikaisemaan väitteitä venäläisperheiden huonosta kohtelusta Suomessa. Myös suurlähettiläs tapasi mediaa Moskovassa.
Guzenina-Richardson nimesi yhdeksi syypääksi kohuun dosentti Johan Bäckmanin. Bäckman itse kuitenkin kielsi jakaneensa tietoa Suomen huostaanottojärjestelmästä, vaan hänen mukaansa venäläismedian tiedot olivat huonosti kohdelluilta perheiltä itseltään. Uutisjutuissa nähdään kuitenkin otteita venäläisen NTV-kanavan ohjelmasta otsikolla Lasten metsästys, jossa Bäckman vaikuttaa lietsovan epäluuloja entisestään. Backman mm. sanoo ohjelmassa: "Suomessa on virallinen suositus, jonka mukaan venäläisäideiltä pitää ottaa lapset huostaan. Koska Venäjällä valtio muka suosittelee lasten lyömistä. Äiti syyllistyy siis rikokseen. Hän on syyllinen, koska hän on venäläinen."
Venäläistoimittaja vierittää vastuutta Bäckmanin totuuden toistamisesta myös suomalaisviranomaisille. Itar-Tassin toimittajan Julia Andrejevan mukaan venäläismedia kyllä yrittää hakea kommentteja Suomesta, mutta viranomaisten vastaus on usein pelkkä "ei" tai "emme kommentoi". Usein ainut henkilö, joka on valmis puhumaan asioista, on sitten Venäjällä tunnettu dosentti Bäckman.



Nyt kun ulkoministeri Erkki Tuomioja tapasi äskettäin Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin ja näiden neuvottelujen jälkeen Tuomioja joutui nöyrtymään Venäjän edessä ja ilmoittikin medialle, että Venäjän ja Suomen välistä yhteistyötä täytyy lisätä ehkäisyksi lapsikiistoihin.

Suomen valtamedian takana olevaa eliittiä tämä ei miellyttänyt, koska he ovat jatkuvasti kirjoittaneet Venäjästä negatiiviseen sävyyn useissa Suomalaisissa viestimissä.

Tämän Tuomiojan nuhtelun jälkeen Bäckmanin demonisointi jatkui mediassa kahta kovemmin. Yliopistosta ollaan jopa otettu selvää olisiko mahdollinen dosentuurin peruminen mahdollista.

Lähde: IL
           YLE