http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009

WHO myöntää yrittävänsä pistää maailmalla eteenpän tappavan viruksen vastarokotteilla

WHO:n tuoreen raportin mukaan he ovat huolissaan sikainfluenssaan tehtyjen vastarokotteiden laadusta ja turvallisuudesta. Rokotteilla on muuten pitkä käyttöhistoria yli 60-vuoden ajalta mutta nyt on ensimmäinen kerta kun niitä on tarkoitus käyttää suunnattomia määriä kun esim. pelkästään Ranskan valtio on tilannut koko Ranskalle näitä rokotteita ja samaa on tehnyt myös Suomi.



Missään ei kuitenkaan kerrota että mitä nämä vastarokotteet sisältävät, sillä jos totuus kerrottaisiin syntyisi siitä suunnaton skandaali. Tällainen skandaali kuitenkin saatiin estettyä viime keväänä, jolloin amerikkalainen rokotevalmistaja baxter pistettiin lätettämään eurooppaan tappavalla viruksella sisällettyjä lintuinfluenssarokotteita. Ne eivät kuitenkaan päässeet perille asti koska joku vuoti sen etukäteen. Nyt voi olla myös sama tilanne. Onhan esimerkiksi jo eräs Itävaltalainen toimittaja Jane Bürgermeister ja kanadalainen lääkäri ja kirjailija Ghislaine Lanctôt ovat vakuuttuneita siitä, että maailmalla leviävä sikainfluenssa on laboratoriossa kehitetty joukkomurhaan suunniteltu bioase. Tämä tieto on kuitenkin kaikunut kuuroille korville edellen, koska valtamedia vaikenee. Sillä maailmaneliitti ei halua menettää peliään koska päämääränä on niinkin kova tavoite kuin uusi maailmanjärjestys ja sitä varten 2/3 maailman väestöstä on ensin hävitettävä. Joten syystäkö mikä tahansa väestönvähentämiskeino kelpaa heille.



Amerikassa ollaankin tällä hetkellä valmennettu sotilasviranomaisia tuleviin mellakoihin joita seuraa siitä kun ihmisiä yritetään viedä väkisin rokotettaviksi. Siviilejä aiotaan uhkailla mm. työ ja opiskelupaikkojen menetyksillä. Myös perheellisiä uhkaillaan heidän lastensa huostaanotolla ja armeija pistetään siellä asialle monesa osavaltiossa.



Yhdysvaltain hallitus on jo varautunut poikkeustilan käyttöönottoon jota se jo ennakkoon tietää tarvitsevansa siinä vaiheessa kun siviilimellakat lähtevät käsistä. Suuri sisällissodan uhka on myös käsillä USA:ssa tämän johdosta. Mutta tämä tiedetään hyvin tarkasti jo nyt yhdysvaltojen kongressissa ja he ovat jo valmistautumassa pohjois-amerikan unionin perustamiseen ja he aikovat käyttää mm. tätä sikainfluenssaepidemiaa yhtenä verukkeena sen perustamiselle. Mutta pääsyy siihen tulee olemaan dollarin täydellinen tuho vuoteen 2011 mennessä. Joidenkin tietojen mukaan dollari tultaisiin romuttamaan jo 2010 syksyllä ja pohjois-amerikan union perustettaisiin hyvin nopeasti tämän jälkeen. Eli meksiko, yhdysvallat ja kanada yhdeksi samaksi liittovaltioksi ja tästä ei olisi enää paljon matkaa uuden maailmanjärjestyksen yhteen liittovaltioon. Mikä on illuminatilla suunnitelma toteuttaa vuoteen 2020 mennessä. Se tarkoittaisi myös 2/3 maailmanväestön vähentämistä tuohon vuosilukuun mennessä mutta hyvin todennäköisesti tämä tulee jäämään tämän salaisen maailmaneliitin haaveeksi.