http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, huhtikuuta 09, 2019

Kouvolalaiskirkon kirkkoherra kielsi samelaismuusikon esiintymisen Sippolan kirkossa


Teksti: Teemu Vehkala

Kouvolassa sijaitsevan Sippolan kirkon kirkkoherra Eija Murto on kieltänyt saamelaismuusikko Wimme Saaren sekä jazzmuusikko Tapani Rinteen konsertin, joka oli suunniteltu sinne ensi kesälle.

Kirkkoherra perusteli päätöstään sillä, että esitettävän musiikin tulee olla sopusoinnussa kirkossa julistettavan sanoman kanssa.

Mutta nyt kun asiasta nousi aina julkinen kohu, niin Helsingin sanomille kirkkoherra oli kertonut, että asiaa voidaan vielä harkita uudelleen.

Wimme saari on esittänyt virsiä mm. saamen kielellä ja kiertänyt kirkoissa aiemminkin Suomessa ja ulkomailla.

Onko kirkkoherroilla todellakin näin suuri valta

Tämä on jotenkin huvittavaa, että miten kirkkoherroilla voi olla vielä näinä aikoinan näin suunnaton valta, että he voivat päättää että ketkä artistit voivat tulla esiintymään kirkkoihin ja ketkä taas ei.

Kun näissä Suomen kirkoissahan on viime vuosina nähty jopa Hevimessuja, että entäs jos vielä tulevaisuudessa näihin Suomen kirkkoihin päätyisi jokin hevimies kirkkoherraksi, niin alkaisikohan tämä hevikirkkoherra järjestelemään sitten vain metallimiehille keikkoja näihin kirkkoihin ja kieltäisi sitten näiden tunnettujen Vesa-Matti Loirien joulukiertueet vetoamalla siihen, että se ei edusta sitä sanomaa mitä nyt nämä hevimiehet julistavat näissä kirkoissa.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on yhä enemmän rappeutunut monilta eri suunnilta ja eteenkin moraalisesti.



Näissä lukuisissa Suomen seurakunnissa työskentelee jos toistaan omituisempia tapauksia. 

Siellä on mm. monia kanttoreita, jotka ovat oman elämänsä Kanttori Piiparisia, joille maistuu sekä kirkollisviini että muutkin Alkon tuotteet ja en yhtään ihmettele että miksi näin on, jos siellä seurakunnissa joutuu itse kukin yksilö todistamaan tuota kirkon henkistä ja moraalista rappiotilaa. 

Kun jopa tämä eräs maamme eturivin muusikko/lauluntekijä kertoi, että kuinka hän oli 80-luvulla työskennellyt nuorisomuusikkona eräässä Suomen seurakunnassa ja todistanut siellä paljon henkistä väkivaltaa.

Monethan eivät tiedä sitä, että 1600- ja 1700-luvulla kirkkoherrat toimivat tämän nykyisen Alkon edeltäjinä, eli pyörittivät sen ajan alkoholimonopolia ja he opettivat suomalaiset juomaan tiukkaa viinaa.

Ev. lut kirkolla on edelleen rahaa äärimmäisen paljon, jonka tiet ovat tutkimattomat. Mutta eivät sen osalta, että kaikki tiet johtavat tämän osalta sinne Roomaan ja Vatikaaniin.

Minä erosin kirkosta vuonna 2007 ja se kävi helposti, vain täyttämällä tämä lomake netissä.

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-10727819