http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2018

Helsingin käräjäoikeus erotti Ilja Janitskinia tukeneen lautamiehen poliittisista syistä


Toimittaja: Teemu Vehkala

Helsingin käräjäoikeus on erottanut Ilja Janitskia tukeneen lautamiehen, koska kyseinen henkilö oli arvostellut julkisesti MV-lehden perustaja Ilja Janitskinin saamaa vankeustuomiota poliittiseksi.

Nyt vuorostaan tämä kyseinen lautamies sai Helsingin käräjäoikeudelta poliittisista syistä potkut.

Kyseinen lautamies oli myös todennut omalla Twitter-tilillään sinä päivänä kun Janitskin vapautettiin viime kesäkuussa näin; "Kommareiden itku Iljan vapauttamisen johdosta on musiikkia korvilleni".

Lisäksi hän kutsui kyseistä Iljan oikeudenkäyntiä mielenvikaiseksi ja jatkoi, ettei Janitskinilla ollut pienintäkään mahdollisuutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

"Poliittinen paine, poliittinen tuomio, poliittinen poliisitutkinta, poliittinen syyttäjä" mies jatkoi.

Käräjäoikeus muistutti erottamispäätöksensä lomassa, ettei lautamies toimi poliittisella valtakirjalla ja kuinka hänen tulee olla riippumaton.

Mutta katsotaan nyt vaikka tätä Ilja Janitskinin MV-lehti oikeudenkäyntiä, niin siinähän poliisitutkinta suoritettiin poliittisesti, syyttäjä valittiin poliittisesti sekä tuomiolauselma tuli myös poliittisesti. Joten silloinhan jokainen sekä syyttäjä, että poliisi syyllistyi juuri tuon puolueelliseen ja poliittiseen toimintaan, jota taas heidän virkamiesten säännöt kieltävät.

Mutta kun nyt onkin kyseessä poliittisesti vainottujen ja oikeistolaisten toimesta vihattujen toisinajattelijoiden poliittinen kohtelu, jota taas saa oikeuslaitos kuin oikeuslaitos harjoittaa tässä maassa aivan vapaasti. 

Aivan kuten poliittinen korrektius ei myös salli omia poliittisia mielipiteitä, vaan mielipiteiden täytyy olla vain julkisesti hyväksyttyjä puheenaiheita ja tällainen ei ole demokratiaa, vaan se on totaalitaarista kommunismia, jota näemme tänä EU:n aikoina jo hyvin paljon.



Jopa Ilja Janitskinin oikeusavustaja Anu Koivu piti käräjäoikeuden päätöstä 10 kuukauden vankeustuomiosta kohtuuttoman ankarana mm. tuomittujen mittavien korvausten sekä kohtuuttoman rangaistuksen osalta.

Sitä vaan eivät nämä Suomen korruptoituneen hallinnon vahtikoirat uskaltaneet kertoa, että kuinka monta miljoonaa Suomen veronmaksajien rahoja paloi tähän poliittiseen ajojahtiin. Iljan mukaan siinä ei edes miljoona euroa vielä riitä alkuunkaan. 

Joten maksaisitko mielelläsi myös tulevaisuudessa tällaisista useiden miljoonien euroja maksavista poliittisista ajojahdeista palkastasi veroja, jotta nämä Suomen esivallan kahvassa roikkuvat virkamiespsykopaatit voisivat myös jatkossa yrittää tappaa kaiken sananvapauden tässä maassa näillä julkisilla poliittisilla ajojahdeilla sekä näytösoikeudenkäynneillä.

Jos tällä hetkellä katsoo muutaman vuoden takaisia näkymiä, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan Eurooppaan ja Suomeen, niin esimerkiksi maahanmuutto-ongelman kritisointi tullaan tekemään vielä rikolliseksi tämän kohutun YK:n siirtolaissopimuksen varjolla. 

Ja haittamaahanmuuttoa ei saa sen vuoksi kritisoida, koska muuten se voisi päästä tämän haittamaahanmuuton oikeille jäljille, eli länsimaalaisten kulttuuri-identiteetin tuhoamisen jäljille.

Myöskään Suomen NATO-jäsenyyttä ei myöskään saa käsitellä Suomen eduskunnassa ja Natoa ei saa myöskään kritisoida. Vaan tämän natsien perustaman mm. Operaatio Gladio -terroristijärjestön kumppanuus Suomen kanssa on jo sovittu kenraalikabineteissa Suomen kansan sekä eduskunnan seläntakana.

Joten jos mihinkään näihin yhteiskunnallisiin asioihin kantaaottaminen ollaan tehty rikolliseksi, niin tämä jo kertoo hyvin paljon siitä, että minkälainen tämä fasistinen valtioiden johtamiskaava oikein on.

Sinun oletetaan ja vaaditaan vain olevan hiljaa ja tekevän oman hommasi ja pitävän suusi kiinni näistä Suomen sisäisistä sekä ulkoisista ongelmista.

Totuus on kuitenkin se, että vain sinä vastaat itsestäsi sekä teoistasi. Sillä sinun ajatuksiasi ei määrää Suomen valtio, Suomen Presidentti, Suomen pääministeri, CIA, SUPO eikä edes Ruotsin kuningas. 

Mutta ajat muuttuivat jo aikoja sitten ja mahdollistivat tämän hallitsevan eliitin kehittää väestönhallintakeinoja kuten työn ja vapaa-ajan viihteen (tv, elokuvat, rock-konsertit, oopperat, teatteri, sirkus jne.). 

Luotiin siis valtaväestölle tällainen hypnoosinomainen keino pitää heidät unessa, jottei kansat enää alkaisi kapinoimaan.



Mutta ihmettelettekö enää, että miksi sitten mm. tämä juuri kupannut entinen amerikan presidentti George Bush sr. oli aikanaan todennut, että "mikäli Amerikkalaiset tietäisivät totuuden siitä mitä me olemme tehneet, niin ihmiset lähtisivät peräämme ja lynkkaisivat meidät kaduille".



Mitä sanoi ulkoministeri Timo Soini muutama vuosi sitten tästä EU-touhusta. Hän sanoi, että "Jos ihmiset tietäisivät Suomen sitoumuksista enemmän, syntyisi kapina."

Että kyllä tämä jo kertoo sen, että kuinka nämä korruptoidut virkamiehet niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin tietävät sen miten likainen peli tämän kaiken valtiotouhun takana on. 

Mutta heidät on vaan valitettavasti lahjottu sekä uhkailtu tai mahdollisesti kiristetty olemaan tilassa, etteivät he voi muuttaa tätä yhteiskunnan mätäistä tilaa minnekään parempaan suuntaan. Koska he joutuvat toimimaan vain ja ainoastaan näiden rikollisten pankkisukujen ohjaamien tahojen pillin mukaan ja siinä pelissä valtio köyhtyy ja nämä pankkiirien konnat rikastuvat. Näin se valitettavasti menee.

Lähde: HS

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2018

Tiesitkö, että Yhdysvaltain suurlähetystöllä on käytössä vakoiludrone, jota lennätetään Helsingin yllä


Toimittaja: Teemu Vehkala

Kuulin jo n. kuukausi sitten eräältä tutulta, että Yhdysvaltain suurlähetystöllä olisi käytössä tällainen polttomoottorikäyttöinen lentopetrolia käyttävä vakoiludrone.

No eipä mennyt aikaakaan kun viime viikolla olin keskiviikkona käymässä Sompasaaressa ja jo sinne menomatkalla kiinnitin huomiota omituiseen lentävään kohteeseen, josta kuitenkin lähti ääntä mutta lentomelu oli paljon pienempi kuin esim. helikopterissa.

Huomasin jossain vaiheessa, ettei se voinut edes olla lentokone, koska se teki niin nopeita käännöksiä. 

Mutta siinä vaiheessa kun tämä tuntematon lentävä kohde oli tehnyt jo kolmannen kierroksen Sompasaaren yläpuolella, niin muistin tämän erään tutun kertoneen tästä Yhdysvaltain kaivopuistossa sijaitsevan suurlähetystön vakoiludronesta. 



Siinä vaiheessa päätin kuvata tästä keskiviikkoiltaisesta vakoiludronen tiedustelulennosta kännykkäkameravideon, jonka nyt laitoin nettiin kaikkien nähtäville.



Tämä vakoiludrone pyöri tuolla alueella useita tunteja.




Yhdysvaltojen suurlähetystö on toiminut koko historiansa ajan Helsingissä CIA:n vakoilun pääkeskuksena, mutta vuonna 2013 he laajensivat tilojaan sekä toimintaansa rakentamalla tämän ns. innovaatiokeskuksen, jonka avajaisia vietettiin 26.2.2013.


Suomen julkisessa mediassa näistä isompikokoisemmista droneista ollaan harvoin kirjoitettu mitään, mutta vuonna 2017 Helsingin Sanomat kertoi HSY:n lennättäneen tällaista suuremman kokoista dronea Helsingin mäkelänkadun autojen yläpuolella ja kertoivat sen mitanneen ilmanlaatua.



Kuitenkin nyt on selvä vetää viiva tähän, ettei tästä USA:n suurlähetystön vakoiludroneilla ole mitään tekemistä näiden Verkkokauppa.com leludronejen kanssa.

Sillä tämä heidän USA:n suurlähetystön ja CIA:n käyttämä vakoiludrone kulkee lentopetrolilla ja sillä voidaan lennellä useita tunteja. Kun taas nämä verkkokauppojen leludronet ovat niin heikkoja, ettei niiden litium akulla lentele kuin muutaman alle puolituntia. Vaikka hinta myös ratkaisee sen, että miten helppo niillä yleensäkään on lennellä.

Ja toinen on sitten tämä ohjattavuus... Sillä tämä USA:n suurlähetystön käyttämä vakoiludrone toimii kameralla ja sitä lennetään tietokoneen ruudulta kuten näitä USA:n armeijan droneja.

Tässä USA:n suurlähetystön käyttämässä vakoiludronessa on laite, joka tunnistaa mm. Wifi-yhteyksillä ympärillä olevien kännyköiden dataa ja poimii sitä vakoilutarkoituksiin.



Mutta tiesitkö sitä, että Helsingissä on kolmessa paikassa droneille lentokielto. Sellainen sijaitsee mm. Helsingin Kruunuhaassa, Meilahdessa ja Munkkiniemessä, joissa sijaitsee valtion kannalta tärkeitä kohteita, kuten presidentinlinna sekä pääministerin virka-asunto.

USA:n suurlähetystö on viime vuosina syyllistynyt useasti Suomen ulkopoliittisiin asioihin sekaantumiseen, kun se mm. lupasi vuonna 2006 Kokoomukselle vievänsä heidät vaalivoittajaksi, jos Kokoomus vie Suomen Natoon.

Miten ensinnäkään USA:n suurlähetystöllä on valtuuksia sekaantua Suomen hallinnon vaaleihin ja manipuloida äänestystuloksia CIA:n intressien mukaisesti.

Tätä kuitenkin CIA tekee myös muuallakin Euroopassa kuten teki Ranskan presidentinvaaleissa väärentämällä Rothschildien suosikin Emmanuel Macronin voittajaksi. Kun Marine Le Pen olisi taas ollut liian vastahakoinen presidentti sopeutumaan näiden rikollisten pankkiirien poliittiseen kuriin.

Jos nyt kuitenkin vielä mennään tähän itse asiaan, eli tähän USA:n suurlähetystön harjoittamaan vakoiludrone ja vakoilutoimintaan, niin jonkun tarpeeksi rohkean kansanedustajan täytyisi eduskunnassa laatia tästä eduskunnassa kirjallinen kysmys, johon tämän USA:n suurlähetystön on myös vastattava. 

Koska tässä isokokoisten CIA:n vakoiludronejen lennätyksessä Helsingissä ei ole nyt kysymys mistään leijojen lennättämisestä Helsingin yllä.

Kun nämä samat USA:n suurlähetystössä operoivat CIA:n bulvaanit patistavat ja vaativat Suomea liittymään Natoon ja tarkkailevat jatkuvasti Suomen Nato-mieltymyksiä.

Suomen kansalaiset eivät halua edelleenkään Natoon, mutta taas nämä USA:n hallinnon sotarikolliset ja sotilastiedustelu ei kunnioita paskan vertaa mitä suomalaiset ajattelevat.

Heidän mielessään on vain tämä Venäjälle tunkeutuminen sotilaallisesti, joka tehtäisiin taas jossain sopivalla hetkellä ns. viimeiseen suomalaiseen asti.

Mutta kaikki tämä Venäjälle päin pullistelu ja demonisointi johtuu siitä, että koska Venäjän keskuspankki ei ole ollut koko Putinin valtakauden ajan 2000-luvulta lähtien enää Rothschildien pankkisuvun hallinnassa.

Tämän johdosta Venäjän palkkataso ja elintaso on parantunut koko tämän 18 vuotisen ajan jaksona sekä valtionvelka pienentynyt huomattavasti. 

Mutta jos taas Venäjälle oltaisiin saatu tämä rikollisten pankkiirien bulvaanina käytetty oligarkki Boris Berezovski, niin silloin Venäjän taloustilanne olisi miltei sama kuin heikoimpina kommunistisina aikoina, jolloin ruokakauppaan joutui viemään melkein muovikassillisen ruplia ruokaostosten tekoon.

Nämä maailman rikkaimpien pankkisukujen rikollishaarat haluavat vain takaisin itselleen hallinnan Venäjän keskuspankista, jotta pystyisivät sen kautta taas saattamaan Venäjän valtion kohti suurta velkavankeutta, jonka avulla sitten nämä samat rikollispankkisuvut pumppaisivat Venäjän voittoa tekevät valtionyhtiöt itselleen. 

Eli siis tätä aivan samaa, jota Suomi on joutunut koko viime vuodet kokemaan. Koska Suomi on koko tämän EU-historiansa aikana vuodesta 1995 lähtien joutunut velkaantumaan näille pankkisukujen rikollissuvuille, koska luovutti monopolioikeutensa painaa omaa rahaa.














sunnuntaina, marraskuuta 25, 2018

Iltalehti paljasti poliisin salaisen VARO-rekisterin


Oletko vielä kuullut poliisin salaisesta VARO-rekisteristä, jonne jokainen Suomen kansalainen voi päästä ja sinne päästäkseen ei tarvitse olla epäiltynä tai tuomittuna mistään rikoksesta.




Täälläkin blogissa oli jo pari vuotta sitten juttua tästä salaisesta poliisin VARO-rekisteristä.

Nyt Iltalehti paljasti tämän kyseisen VARO-rekisterin, mutta jutussa ei yllättäen kuitenkaan kerrottu ihan koko totuutta siitä, että miten tälle poliisin salaiselle VARO-rekisterille voi päästä.

Jutun takana oli yksi henkilö joka epäili olevansa kyseisellä rekisterillä ja otti yhteyttä Iltalehden toimitukseen.

Mikä on poliisin salainen VARO-rekisteri ? 

Poliisin salainen VARO-rekisteri on salainen järjestelmä jonne pääsee vain poliisi ja siellä on tietoja yksittäisistä suomalaista henkilöistä. 

Kyseiseen rekisteriin pääsee jo sitä, että on osoittanut mieltään vaikka Natoa tai Suomen hallitusta vastaan, koska tämän jälkeen olet hallintoa vastustava henkilö ja sinua pidetään sen vuoksi vaarallisena. Tästähän se VARO-rekisterin nimikin tulee.

Kirjailija ja moottorisaha-jonglöörinäkin tunnettu Juha Kurvinen sai vuonna 2016 kuulla olevansa tuolla samaisella VARO-rekisterillä yhden tuttavansa kautta.

Tämä sama mies joka paljasti tuolloin Kupittaan psykiatristen osastojen lukuisia mm. pahoinpitelyjä medialle, josta syntyi kohu.

Mutta voi tässä maassa tai ylipäänsä Euroopan unionissa lukuisat toisinajattelijat tuntea olonsa turvalliseksi, kun heidän tiedot ovat jo mm. Europolin, SUPO:n, KRP:n, Interpolin, CIA:n, armeijan ja poliisien salaisissa rekistereissä.

Eikös tällainen lukuisten salaisten rekistereiden määrä pikemminkin todista sen, että miten paljon tämä korruptoitunut eliitti tällaisia EU-maiden toisinajattelijoita pelkää, koska he ovat yhdistymässä keskenään ja aina kun tähän liitetään vahva poliittinen aktivismi, niin silloin näiden elitistien korruptoituneet norsunluutornit romahtavat ja ns. paska valuu alaspäin.


Lähde: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201801182200677037


NATO häiritsi omaa GPS-signaalia sotaharjoitusten aikaan ja syytti siitä Venäjää


Tämä hirveä jeesustelu jostain GPS-signaalin häirinnästä Norjassa muutama viikko sitten järjestettyjen NATO:n sotaharjoitusten aikaan on kuultu jo aivan tarpeeksi, että Venäjä olisi ollut tämän GPS-signaalin häirinnän takana.




Mutta oikeasti totuus on se, että Norjan paikallisessa mediassa ilmoitettiin tästä GPS-signaalin häirinnästä etukäteen aivan virallisella lehdistötiedotteella.

Joten näin ollen tämä jo todistaa sen, että tämä öykkäröintti ja syyttely Venäjälle tästä GPS-signaalin häirinnästä on ollut puhdas provokaatio Venäjälle Natolta sekä näiltä tahoilta, jotka yrittävät keinolla millä hyvänsä saada idän ja lännen välejä kylmän sodtran tasolle.


Tuossa Norjan paikallisessa lehdistötiedotteessa tiedotetaan Etelä-Norjassa sijaitsevalla Trøndelagin alueella esiintyvän GPS-signaalin häirintää. 

Natolle taas annettiin tämän jälkeen ohjeet tiedottaa mediassa, että häirintäsignaali tuli Luoteis-Venäjällä sijaitsevasta Kuolan niemimaasta.

Lähde: http://satref.geodesi.no/2018/09/25/jamming-av-gps-signaler-i-trndelag-og-tilgrensende-omrder/

keskiviikkona, marraskuuta 21, 2018

Geenimanipuloitu ruoka heikentää kehon immuniteettia


Teemu Vehkala

Vuonna 1999 unkarilaistaustainen biokemisti Árpád Pusztai teki Aberdeenin yliopiston johtavana tutkijana tutkimuksen, jossa tutkittiin GMO-perunaa.

Tutkimuksessa saatiin selville, että geenimanipuloidulla perunalla ruokittujen koe-eläinten immuniteetti sekä kasvu hidastui.

Sitten Pusztai julkaisi tutkimustuloksen yhdessä maailman johtavimmista lääketieteellisistä julkaisussa (Lancetissa), jossa se aiheutti tavattoman suuren kohun.

Tämä artikkeli sai niin Britannian hallituksen kuten myös monet suuryhtiöt raivostumaan ja sen seurauksena Pusztai erotettiin ja kaikki hänen tutkimusrahansa jäädytettiin.  

Se koira älähti, jonne kalikka kalahti.

Pusztailla oli 36 vuoden ura Aberdenin yliopiston biokemisti-tutkijana takanaan ja hänen ei tarvinnut kuin vain liipasta näin lähelle totuutta, niin potkut perseelle välittömästi. Sillä tämä geenimanipuinnin takana olevat tahot kuten lääkeyhtiö Bayer yrittää salata keinolla millä hyvänsä, ettei totuus GMO-ruoasta leviäisi eteenpäin.

Geenimanipuloitu ruoka sairastuttaa, kun taas orgaaninen ruoka saa aikaan päinvastaisen vaikutuksen.

Puhdas ruoka on todellisuudessa se oikea lääke, mutta nämä lääkejätit eivät halua tätä asiaa meille paljasta, vaan sen takia pyrkivät GMO-ruoalla sairastuttamaan ihmiset heikentämällä heidän immuniteettiaan geenimanipuloidulla ruoalla.

Mutta mieti tätä kun syöt kaupasta näitä ei luomu GMO-ruokia, kuten perunaa, vihanneksia, viljaa jne. Että haluatko pilata terveytesi vain sen vuoksi, että nämä kyseiset geenimanipuloidut tuotteet ovat halvempia kuin vastaavat puhtaat ja orgaaniset.



Saksalainen lääkejätti Bayer osti tämän maailman suurimman maataloustuotannosta vastaavan Monsanton vuonna 2016 peräti 62 miljardilla dollarilla.

Nyt se vastaa myös maailmanlaajuisesti geenimanipuloidun ruoantuotannon ketjuista.

Joten miten voi olla lääkeyhtiöllä intressejä sekaantua ruoantuoantoon ? 

Bayerin läääkeyhtiön intressi ja motiivi on hyvinkin selvä. 

Ensin ihmiset sairastutetaan GMO-ruoalla, joka saa heidän immuniteettinsa heikkenemään. 

Tämä sitten johtaa erinäisiin sairauksiin, jotka ajavat nämä ihmiset käyttämään tämän saksalaisen lääkejätti Bayerin lääkeyhtiön lääkkeitä.



Mutta Bayerin lääkeyhtiön palveluksessa työskentelee lukuisia lobbareita, joiden tehtävänä on välittää GMO-ruoasta täysin väärää tietoa eteenpäin ja tätä propagandaa he levittävät ympäri maailman.

Myös lukuisia tutkijoita lahjotaan tekemään väärennettyjä tutkimuksia GMO-ruoasta, jotka muka osoittavat geenimanipuloidun ruoan parantavat vaikka sydäntautien riskiä jne. kaikkea muuta soopaa.



Tässä on vain pieni esimerkki näistä ulkomaalaisista elintarvikevalmistajista, joiden tuotteet ovat geenimanipuloituja.



Esim. Uncle Bens riisi on täysin geenimanipuloitua.

Tilalle voi aivan hyvin korvata ei geenimanipuloidun riisin.

Lähde: https://www.anttiheikkila.com/blogi/gmo-suomi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Monsanto

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2018

Salatut taustat Kalifornian metsäpaloista - FOLLOW THE MONEY


Teemu Vehkala

Kaliforniassa on viimepäivinä riehunut rankkoja metsäpaloja, jotka ovat vaatineet jo 30 kuolonuhria.

Mutta vieläkin mielenkiintoisempi on se, että millä nämä rankat  maastopalot on saatu siellä aikaan.



Amerikkalainen FOX-kanava esitti vuosi sitten jakson, jossa naistoimittaja puhui USA:n armeijan laser/energia-aseista, jotka mahdollistavat sen, että vaikka yksittäinen auto voidaan pyyhkäistä savuna ilmaan.




Nämä Kalifornian maastopalot ovat tuhonneet lukuisia arvokiinteistöjä, joten näin ollen rakennusyhtiöiden kysyntä suorastaan räjähti pilviin näiden maastopalojen seurauksena. Mutta mikä on sitten USA:n armeijan motiivi laser-aseilla sytytellä näitä maastopaloja Kaliforniassa ? 

He tuskin siellä huvikseen tuhoavat kokonaisia alueita kalliine kiinteistöineen savuna ilmaan.

Mutta CIA tunnetusti tekee vaikka terrori-iskun, jos vaan jollain on varaa maksaa. Joten miksi he eivät sitten suostuisi myös tuhoamaan maa-alueita ja arvokiinteistöjä energia-aseilla, jos joku sellaista heiltä sattuu tilaamaan.



Nämä laser-aseet ovat siinä mielessä äärimmäisen salakavalia aseita, koska ne eivät näy päiväsaikaan ollenkaan. Eli jos tällainen lasersäde ammutaan jonnekin metsään ja sytytetään sillä maastopalo, niin silloin tämä palo vain alkaa tyhjästä.



Kalifornian maastopaloissa autoihin on tullut niin kovia vaurioita, että metalli on alkanut jopa sulamaan, joka juuri viittaa näihin laser-aseisiin, joista riittää tulemaan noin suuria energiamääriä, että metalli alkaa sulamaan.

torstaina, marraskuuta 15, 2018

Supo saattaa kohta tutkia 11 kansanedustajan taustat perin pohjin


Teemu Vehkala

Tiedustelulaista vauhtia saanut Supo aikoo tutkia kohta 11 kansanedustajan taustat perin pohjin.

Kyseessä on eduskuntaan tulevan uuden tiedusteluvaliokunnan jäsenten turvallisuusselvitykset.

Jos nyt mennään itse asiaan, niin Supo penkoo kansanedustajien menneisyydestä kaiken ns. paskan, jota voitaisiin käyttää myös myöhemmin heitä vastaan aseena. Tällainen menettely ja käytäntö on myös tuttua valemedian julkisuuspiireissä. 

Joutuuhan myös jokainen salaiseen Bilderberg-kokoukseen ensimmäistä kertaa osallistuvat tekemään itsestään ns. minielämänkerran, jota aivan samalla tavalla Bilderberg-seura käyttää mahdollisena kiristyskeinona näitä salaisiin kokouksiin osallistuvia jäseniään vastaan tarvittaessa, jos he alkavat laulamaan kyseisten salaisten kokousten asioista julkisuudessa.

Nämä Supon ns. turvallisuusselvitykset ovat todellisuudessa asioita joilla selvitetään mm. se, että mitä kyseinen henkilö tietää ja onko näillä henkilöillä ns. vaarallisia yhteyksiä esimerkiksi Suomen äärioikeistoon tai toisinajattelijoihin. 

Sillä kaikki tällaiset Suomen valtion sisäiset dissidentti-yhteydet katsotaan Supolla äärimmäisen vaaralliseksi toiminnaksi, joka sitten saa hyvin helposti aikaan näiden henkilöiden pääsyn ns. mustalle listalle, jolloin heidän työllistymisensä tässä maassa tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa.

Supoahan ei taas kiinnosta tämän Suomen korruptoituneen eliitin kytkökset mm. veroparatiiseihin. Sillä myös Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön nimi komeilee näissä kohutuissa Panaman papereissa. Alexander Stubb halusi kieltää niiden paperien julkaisun sen vuoksi, koska myös hänen nimensä komeilee niissä.

Tällainen valtiollinen eriarvoisuus, että korruptoitunut eliitti saa porsastella veroparatiiseissa ja tavallinen kansa pidetään köyhyydessä ei ole millään tavalla aitoa demokratiaa, vaan se on rikollista valtiomuotoa ja plutokratiaa, jossa kaikki valta keskitetään vain pienen eliitin käsiin ja heidän joukossaan luonnollisesti on lukuisia psykopaatteja, joilta puuttuu empatiakyky kokonaan. 

Joten tästä syystä mm. Kokoomus, SDP, RKP, Keskusta puolueet eivät jaa sympatiaa suomalaisille köyhille, koska he eivät siihen oikeasti kykene ollenkaan.

Suojelupoliisi on tämän maan sisällä pelkkä korruptoitunut poliisiyksikkö jonka tehtävänä ei ole ensisijaisesti suojella Suomen kansalaisia, vaan heidän tehtävänään on suojella tätä Suomen läpimätää ja korruptoitunutta eliittiä sekä peitellä mm. heidän virkarikoksiaan. 

Mutta asiasta tekee kimurantin se, että koska tätä maata käytännössä johtaa rikollisliiga, niin kun virkamiehissä koko poliisijohtoa myöten on herrat kusessa. Niin salaseura-tason poliittinen johtosirkus käsittää myös vapaamuurarien sisäiset valtataistelut ja siellä aina jos joku kärähtää ns. jostain mm. virkarikoksesta, niin ns. paska valuu aina alaspäin. 

Vapaamuurariloosit ovat jo yksinään tässä maassa sellainen yhteiskunnallinen mädännyttäjä, joka on tuhonnut tämän maan jo ajat sitten rikki sekä hajoittanut mm. yksityisyrittäjien kilpailun näillä HYVÄ VELI-sopimuksilla. 

Mutta kun asia nyt on niin, että Helsingin kaupunginjohtajankin valitsee todellisuudessa Helsingin suurloosin vapaamuurarien saunaseura, joten repikääs siitä sitten demokratiaa.

Joten nämä Elinkeinon Keskusliiton (EK) johtoonkin nousevat mulkut ovat aina saman vapaamuurarien saunaseuran jäseniä.¨

Vapaamuurarit saavat mm. tontteja pilkkahintaan vapaamuurariveljiltään. 

He pääsevät aina työelämässä suoraan johtajiksi, koska vapaamuurariveljet on velvoitettu auttamaan heitä aina näin.

Vapaamuurarit ovat kaikki yli 32-asteen vapaamuurareina satanisteja ja harjoittavat looseissa okkultistisia rituaalimenoja. Joten tämähän tarkoittaa silloin sitä, että satanistit johtavat Suomea ja eipä ihme miksi tällä maalla menee niin huonosti.


Lähde: https://www.is.fi/politiikka/art-2000005899720.html




keskiviikkona, marraskuuta 14, 2018

Tallinnassa vuosi sitten kadonnut mies löytyi yli 10 km päästä kuolleena


Teemu Vehkala

Vuosi sitten Tallinnassa katosi porilainen mies (Ari Saarilammi), joka oli kaupungissa kokousmatkalla. Hän oli Porin suunnalla Kokoomuksen kunnallispolitiikassa aktiivisesti mukana ja samalla asialla myös Tallinnassa.

Mies kuitenkin katosi vuosi sitten jälkiä jättämättä ja hänestä tehtiin viimeinen havainto lauantaina n. klo 19.00, jolloin hänet nähtiin vielä yhdestä Tallinnan sataman ostoskeskuksesta. 

Tämän jälkeen silminnäkijähavainnot päättyvät ja mies katosi jälkiä jättämättä.



Nyt mies löytyi hukkuneena yli 10 km päästä Miidurannan teollisuussatamasta.

Jos autollakin sinne matkaa tuosta Tallinnan sataman edustalta, jossa Saarilammen hotellikin sijaitsi, niin matkaan kuluisi autolla jo  n. 43 minuuttia.

Joten on aika uskomatonta, että kun poliisi nyt ilmoittaa ettei tapaukseen epäillä liittyvän rikosta. Että onko mies sinne sitten kävellyt tuolta Tallinnan keskustasta, koska jos olisi mennyt tuonne teollisuussatamaan taksilla, niin varmaan se taksikuskikin muistaisi reissun.

Tällein henkilökohtaisesti pakko sen verran sanoa, että kun Porissa tuli opiskeltua vuosina 2005-2008, niin tämä kyseinen mies oli siellä kaupunki kuvassa hyvinkin tunnettu. 

En nyt kuitenkaan sen enempää ota kantaa tähän hänen katoamiseensa, mutta sen verran on pakko sanoa ettei se kuitenkaan aivan normaalilta Tallinnan turismilta kuullosta, että lähtee sieltä keskustasta Tallinan sataman viereisestä Hestia Hotel Europasta yli 10,7 km päähän jonnekin teollisuussatamaan.



Sillä tämä paikka josta Saarilammen ruumis löytyi ei ole mikään sellainen paikka, että sinne lähtisi kukaan tahansa suomalainen Tallinan turisti.

Kyseessä kun on puhdas Virolainen teollisuussatama, jonne mm. öljytankkerit ja muut teolliset laivat ankkuroituvat.

Lähteet: Iltasanomat

 Satakunnan Kansa



Kohta se alkaa - Youtuben alasajo sensuurin varjolla


Hakukonejätti Google on varoittanut Youtubea siitä, että tämän EU:ssa väkisin äänestetty Artikla 13:sta kustannukset olisivat niin suuret, ettei lopulta Euroopassa olisi välttämättä oikeutta nähdä koko Youtuben sisältöä.

Tämä on juuri se salajuoni, jolla tämä internet sensuuri tullaan tekemään, että vedotaan joihinkin tekijänoikeuksista tuleviin kustannuksiin, jonka verukkeella sitten suljetaan kohta koko Youtuben palvelu Euroopasta.

Todellisuudessa kysymys ei ole rahasta, vaan kysymys on sensuurista ja sen toteuttamisesta.

Aivan kuten Suomen nykyinen hallitus on leikannut nuorten koulutusmenoista, niin näidenkin leikkausten syy ei ole rahan puute valtionkassassa, vaan syynä on tehdä nuorista entistä tyhmempiä leikkaamalla heidän koulutusmenoja miljardeilla.

Vapaan internetin alasajo on käynnissä

Jos ette ole vielä huomannut, että tässä on jo vapaan internetin alasajo käynnissä ja tämä Youtuben lakkauttaminen Euroopassa on vain yksi vaihe sen etenemisessä.

Siitä seuraavat sitten sosiaalisen median kurittaminen ja vihapuheen kitkeminen, jonka varjolla sitten yritetään kieltää kaikki vapaa sana verkossa vedoten vihapuheen kitkemiseen.

Tästä sitten seuraavat vielä EU:n komission määräämät blogien valvonta vihapuheen vuoksi, jossa bloggaajien kaikki tekstit on määrä tulevaisuudessa tarkistuttaa joidenkin vihapuhekomissioiden toimesta.



Tällaisia aivan seinähulluja suunnitelmia näillä eräillä maailmanomistaja-elitisteillä on ja kaikki vain siksi, että koska sinulla ei saisi olla vapaita ajatuksia, sananvapautta. 

Koska tämä maailmanomistaja-elitistien rikollisporukka haluaisi, ettet sinä kykenisi ajattelemaan ollenkaan ja juoksisit vain töissä veronmaksajana sekä katsoisit televisiota ja olisit hiljaa.

Tämä koko Youtuben ja Googlen välinen neuvonpito on muutenkin hyvin korni sillä Youtubehan on Googlen omistuksessa, koska Youtube on sen emo-organisaatio.

Sillä Googlella kuten Youtubella on aivan sama sensuuri-strategia käynnissä kyseisten verkkopalveluidensa osalta näiden tulevaisuuden suhteen. 

Youtuben näkyminen on jo nyt estetty monissa islamilaisissa maissa.

Liiketoiminnallisesti tällainen yhtiön emo-organisaatioon kohdistettu palvelunesto ja sensuuri ono täysin mielipuolinen, joka tulee automaattisesti aiheuttamaan pääomiastaja Googlelle useiden miljardien dollarien tappiot. 

Mutta kyllä tämä hakukonejätti Googlen globalistisuuromistajat tietävät kenen päälle he tässä kusevat... Sillä omille kiiltonahkakengilleen ne siinä kusevat jo täyttä vauhtia. Mutta he tekevät sen vain siksi, että sinun sananvapaus vietäisiin pois verkosta.


Lähde: Digitoday 

KRP pääsi valtion tietojärjestelmiin tunkeutuneen hakkerin - epäilty kuoli hämärästi ennen tutkinnan valmistumista


Teemu Vehkala

Keskusrikospoliisi (KRP) selvitti Suomen valtion tietojärjestelmiin tunkeutuneen hakkerin, jonka epäiltiin tunkeutuneen valtion sisäisiin internet-palveluihin kuten Suomi.fi.

Nyt kuitenkin kävi niin, että kyseinen epäilty ehti kuolla hämärissä olosuhteissa ennen tutkinnan valmistumista ja varsinkaan epäillyn kuolinsyystä ei mediassa enää kerrottu mitään.



Jätän tämän nyt tähän:

Muutama vuosi sitten Tekniikka ja Talous julkaisi verkossa artikkelin, jossa kerrottiin NATO-raportissa lukevan, että kybersota oikeuttaa tappamaan hakkereita.

Raportissa kuitenkin väitetään, että jos verkkohyökkäys ei ole aseellisen yhteydenoton tasoinen, niin vastahyökkäyksessä ei saisi tuolloin käyttää ainoastaan vastaavanlaisia verkkoiskuja.

No kuitenkin kun kyseessä on sellainen valtionterroristijärjestö kuin NATO, joka järjesti pommi-iskun myös vuoden 1980 ja lavasti sen äärivasemmiston nimiin.



Että olivatko kyseisen vuonna 1980 Munchenissä järjestetyn olut-festivaalin pommi-iskulla murhatut siviilit tehneet jonkun iskun valtion järjestelmiin, joka sitten oikeutti NATO:n murhaamaan nuo 13 ihmistä siellä pommi-iskulla ? 

Nato ei ole koskaan paljastanut sitä minkälaisia likaisen työn yksiköitä heillä on ollut toiminnassa, joihin on kuulunut myös tämä pahamaineinen Operaatio Gladio, joka kuului jo 70- ja 80-luvulla Naton salaisiin maanalaisiin armeijoihin, jotka lavastivat pommi-iskuja Euroopassa mm. äärioikeiston ja äärivasemmiston nimiin.

NATO on siis Eurooppalainen Belgiassa vuonna 1949 perustettu terrorijärjestö, johon nyt Suomea ollaan väkisin viemässä Ruotsin kanssa, jotta tämä tuleva EU:n yhteinen armeija (Euroopan unionin taistelujoukot) voisi käyttää Suomea ja Ruotsia hyökätessään Suomen kautta Venäjälle.


Lähteet: Tekniikka ja Talous

 The Verge

YLE

WSWS.org

https://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Gladio