Oululaislähtöinen Saara Aalto on joutunut tähän asti laulajan uransa aikana huomaamaan sen, että miten hän ei kelpaa suurille levy-yhtiöille.
Tämän vuoksi häntä ei olla suostuttu valitsemaan mm. Talentin, Voice of Finlandin tai Euroviisujen voittajaksi, josta olisi seurannut levytyssopimus suurille levy-yhtiöille.
Hän kävi neuvotteluja 2007 vuonna järjestetyn Talent of Finland kilpailun jälkeen Sony BMG:n kanssa, mutta koska hän ei suostunut laulamaan suomeksi, niin levytyssopimus kariutui.
Saara on myös osallistunut suomen euroviisujen karsintaan jo useita kertoja jäi jo 2011 täpärästi toiseksi. Mutta viimeisissä Euroviisuissa hän jäi jälleen toiseksi, eikä päässyt edustamaan suomea euroviisuissa, koska ammattiraati (suuret levy-yhtiöt) päättivät, ettei häntä valita edustamaan suomea euroviisuissa. Koska hän ei kuulu suurien levy-yhtiöiden artisteihin.
Nyt Saara Aalto otti kantaa tähän hyvin usein toimittajien hänelle esittämään kysymykseen, että "miksi hän ei ole menestynyt Suomessa".
Siihen hän vastasi, että "mitä tarkoittaa menestys? Onko se vain sitä, että olet listojen kärjessä ja isolla levy-yhtiöllä, esiinnyt vain tietyillä festareilla ja sua hypetetään somessa ? Kun mulla ei ole noita, niin mun pitäisi kokea olevani jotenkin vähäpätöinen ja epäonnistunut artisti?
Saara kuitenkin lisää tähän, että hän on kuitenkin elättänyt itsensä viimeiset vuodet omalla musiikillaan.
Hän kertoo että on saanut myös esiintyä Andrea Boccellin ja José Carrerasin kanssa.
Tähän hän vielä lisää, että "muistakaa että menestys ei ole sitä, mitä yhteiskunta väittää sen olevan! Sä voit olla menestynyt just sun omalla tavallasi. Kunhan oot onnellinen.
Monikansalliset levy-yhtiöt ovat parasiitteja
Monikansalliset
levy-yhtiöt ovat aina käyttäytyneet kuin verenimijät, mutta aina heille täytyy olla siihen sopiva uhri, joka ei tunne oikeuksiaan.
Mutta koska nämä monikansalliset levy-yhtiöt tunnetusti maksavat suojateilleen niin paljon, että tuota suuremman mammonan sekä menestyksen houkutusta on enää vaikea monen vastustaa.
Sitten lopulta kun nämä sielunsa näille verenimijöille myyneet höynäytetyt ovat lopulta laittaneet nimensä sopimukseen, niin huomaavat lopulta että se voikin olla kaikkea muuta mitä he olivat aiemmin olettaneet.
Suuret levy-yhtiöt vääristävät musiikkialan kilpailua täysin tietoisesti
Useasti
kuulee puhuttavan ns. kaupallisten radioasemien soittolistoista,
jotka tulivat suomessa suurempaan tietoisuuteen 90-luvun
alkupuolella, jolloin mainosrahoitteiset radioasemat alkoivat
yleistymään.
Suomessa kaupallisia radioasemia ovat tällä hetkellä seuraavat radioasemat:
Kaupallisten radioasemien tarkoitus on tuottaa heidän osakkeenomistajilleen voittoa ja kun tässä tapauksessa heidän suurimpia osakkeenomistajia ovat juuri näiden monikansallisten levy-yhtiöiden tahot, niin mitäpä luulette, että onko silloin jollain Matti tai Maija Meikäläisellä helppo saada uusi omakustanne singlensä soimaan jonnekin näihin kaupallisiin radioihin ?
Tämän vuoksi näillä kaupallisilla radioasemilla ei soi Saara Aalto, tai mikään muukaan pienlevy-yhtiöiden artisti tai bändi.
Koska jos taas nämä pienlevy-yhtiöiden artistit/bändit saisivat tasapuolisuuden nimissä tuntitolkulla soittoaikaa näissä kaupallisissa radioissa, niin silloin he taas väärintäisivät suurten levy-yhtiöpiden kilpailua.
Mutta koska suuret levy-yhtiöt toimivat kuin mafia, jotka harjoittavat jatkuvaa kartellia näiden kaupallisten radiokanavien kautta.
Tästä syystä pelkästä suomen kaupallisten asemien radiosoitosta lähti ulkomaille 17,4 miljoonaa euroa, joista leijonasosa menee vielä näiden monikansallisten levy-yhtiöiden alla toimiville kustannusyhtiöille.
Kustannusyhtiö toimii vähän samalla periaatteella kuin ulosottomies. Mutta tässä tapauksessa kun joku uraansa aloitteleva säveltäjä tekee hitin, niin hän yleensä joutuu myymään sen jollekin monikansallisen levy-yhtiön alla toimivalle kustannusyhtiölle.
Hän lupautuu tuossa kustannussopimuksessa sitten eräänlaisiin diileihin, joista voi jopa 2/3 tuon hittikappaleen tulevista esityskorvauksista mennä tälle kustannusyhtiölle.
Jos kihlakunnanvouti sekä ulosottomies harjoittavat samanlaista politiikkaa velallisten kohdalla, niin on todella häikäilemätöntä, että miten tätä samaa mallia ollaan sovellettu jo vuosisatoja kustannustoiminnan piirissä.
Kustannusyhtiö ei kuitenkaan tee mitään muuta kuin toimi vain taiteilijoiden verenimijöinä ja pyrkivät imemään heistä kaikki mehut ulos.
Vain hyvin harvat artistit ovat onnistuneet lopulta mm. raskaiden ja mittavien oikeusprosessien jälkeen voittamaan nuo ahneet levy-yhtiönsä tai kustannusyhtiönsä. Jonka jälkeen ovat oikeutettuja saamaan tulevista teoksistaan kaikki niihin oikeutettavat korvaukset.
Artistit ovat nykyaikana suurille levy-yhtiöille yhä enemmän kertakäyttö-tavaraa
Kun
näitä viime vuosien television Idols, Voice of Finland, X-factor
kaltaisia ohjelmia on sivusta seurannut, että kuinka moni
niiden voittaneista artisteista on ns. lyönyt itsensä läpi
valtakunnallisesti. Niin vain lähes joka kymmenes osallistuja
menestyy pysyvästi, mutta kaikki muut jäävät unholaan.
Tämä
on seurausta siitä, että nämä suuret levy-yhtiöt laskelmoivat
voitontavoittelun mielessä näitä tulevia artistejaan. Kun jopa
suomen nykyiset euroviisuedustajat valitsee ammattiraati, jonka on
valinnut monikansallisten levy-yhtiöiden esiraati. Joten voidaanko
enää silloin puhua mistään tasapuolisesta laulukilpailusta ?
Tilannehan
muistuttaisi melkein sitä, että joukko toimittajia on hakemassa
toimittajan vakanssia Yleltä. Mutta sellainen sieltä irtoaa vain
jonkin tietyn puolueen puoluekirjalla, joten onko silloin näillä
poliittisesti sitoutumattomilla sinne enää mahdollisuuksia päästä
sisään.
Missä vaiheessa pienlevy-yhtiöstä koituu uhka ja haittatekijä suurille levy-yhtiöille
Vuonna 1966 suomessa perustettiin Love Records -niminen pienlevy-yhtiö, joka
ilmoitti jo alku-manifestissaan, ettei se pystyisi vastaamaan kilpailussa sen ajan suurimmille levy-yhtiöille.
Mutta pian kun tämän Otto Donnerin, Atte Blomin ja Christian ”Chrisse” Schwindtin perustaman pienlevy-yhtiön artisteiksi alkoivat nousta sellaiset artistit kuin Rauli "Badding" Somerjoki, Wigwam, M.A. Numminen, Hurriganes, Leevi and the Leavings, Tasavallan Presidentti, Mikko Alatalo, Maarit, Pepe & Paradise, Kaseva, Hector, Juice Leskinen, Pelle Miljoona, Pekka Pohjola, Pekka Streng.
Niin tämä oli lopulta suurille levy-yhtiöille liikaa ja Love Records laitettiin mm. levymyyntijakelun boikottiin.
Nykyään ei enää Loven kaltaisia levy-yhtiöitä vaikuta suomessa, joka kuvastaa sitä miten kierot markkinat vaikuttavat kaupallisen musiikin alueella.
Se on tietenkin totta, että vielä 60 ja 70-luvulla ei ollut internettiä, Youtubea sekä sellaisia tietokoneita, joissa olisi äänityslaitteistoa musiikin kotitasoiseen äänitykseen. Koska tämä teknologia tuli lopulta kaikkien ulottuville ja tänään jokainen saa hengentuotteensa näkyviin nettiin, ilman että mikään kaupallinen ja monikansallinen levy-yhtiö yrittäisi rajoittaa sen näkyvyyttä.
Mutta se mitä nämä monikansalliset levy-yhtiöt voivat edelleen vapaasti tehdä, on estää omakustanne ja pienlevy-yhtiöiden artisteja saamasta musiikkiaan kaupallisiin radioasemiin soitettavaksi. Sekä estää näitä indie artisteja tulemasta esiintymään niille festivaaleille, joiden järjestäjät toimivat suurten levy-yhtiöiden pussiin.
Tämän vuoksi näillä suomen suurimmilla festivaaleilla esiintyjät ovat aina samat Antti Tuisku, Cheek, Villegalle, Chisu, joiden tehtävänä on vain tuottaa Warner Music Finlandille voittoa.
Vaikka iltapäivälehdissä hehkutetaan vuodesta toiseen näiden tähtilaulajien huippuansioista, niin totuus saattaa olla aivan toisenlainen. Sillä näiden jokaisen artistin levytyssopimus on salainen ja siellä saattaa lukea vaikka niin, että "jokaisesta esiintymisestä tulee Warner Music Finlandille 50 % osuus". Jolloin Jenni Vartiainenkin on vuodessa n. 100 000 euroa niistä lehdissä näkyvistä tuloista köyhempi.
Mutta yksikään näistä "tähtilaulajista" ei saa paljastaa salaisten levytyssopimustensa sisältöä, tai muuten heitä uhkaa n. jopa yli puolenmiljoonan euron uhkasakko.
Tämä siis kertoo sen, että miten monikansalliset levy-yhtiöt toimivat kuin mafia.
Kuvassa näkyy kohun aikaansaanut Voice of Kidsin laulukilpailun rip-off sopimus, jonka jokaisen kisaan osallistuvan lapsen täytyi allekirjoittaa. Tai muuten ei ollut asiaa televisioon.
Suurten levy-yhtiöiden röyhkeys tuli jo julkisuuteen muutama vuosi sitten, kun silloisen Voice of Kids laulukilpailuun lapsensa laittanut isä veti oman lapsensa pois kilpailusta, koska Universal recordsin sopimus oli sen verran röyhkeä.
Siinä jopa vaadittiin, että Voice of Kids kisan voittaneen lapsen olisi maksettava kaikesta muusta viihdealalla tekemästään tuloista 25 prosentin kakku levy-yhtiölle, jossa mainittiin mm. näytteleminen.
Kyseisen sopimuksen sai myös käsiinsä suomen Muusikkojen liiton lakimies Lottaliina Lehtinen, joka kuvaili sitä erittäin röyhkeäksi.
Eli nyt siis tiedetään jo varmuudella se, että Voice of Kids kilpailusta muutama vuosi sitten Risto Räppääjä elokuvan päärooliin valittu lapsinäyttelijä Samuel Shipway on joutunut pulittamaan 25 % osuuden tuon elokuvaroolin palkkioistaan Universal Recordsille.
Mutta mitä Universal Records on tuon elokuvan menestyksen eteen tehnyt ? Ei yhtään mitään.
Universal toimii verenimijänä ja kohteena on lapsille suunnattuun laulukilpailuun osallistunut alaikäinen nuori, jonka menestys alkoi vasta siinä vaiheessa, kun sai pääroolin tuosta elokuvasta. Joka sitten johti siihen, että Universal aloitti hänen kohdallaan artistiin kohdistetut Universal recordsin ulkopuolella seuranneesta menestyksestä seuranneet ulosottotoimet.
Mutta tällä tavalla toimivat nykyajan monikansalliset levy-yhtiöt.
Voisitteko kuvitella, että jokin yksittäinen PK-yritys solmisi sellaisen työehtosopimuksen, että "Siinä vaiheessa kun siirryt seuraavaan työpaikkaasi putkimieheksi, niin maksat tuolle aiemmalle putkimisfirmallesi seuraavista palkoistasi 25 % osuudet.
Eikö tämä enemmänkin kuullosta siltä, että nämä 25 prosentin puhallukset ovat rangaistus työntekijän firman ulkopuolella menestymisestä/työllistymisestä ?
Lähde: http://www.iltalehti.fi/viihde/2016082922237601_vi.shtml
