Britanniassa ollaan jo digitaalisen ID hankkeen kohdalla jo niin pitkällä, että nyt Britannian pääministeri Keir Starmer uhoaa, että jos kieltäydyt Digitaalisesta Identiteetistä, niin silloin jäät työelämän ulkopuolelle.
Mutta kuullostaa jotenkin tutulta tuo työelämän ulkopuolelle jääminen, kun onhan jo tähänkin mennessä myös Britanniassakin ollut se osa väestöstä, joka on ollut tällä hallinnon työsyrjintä listalla ja heitä osaa kansasta ei päästetä töihin. Suomessa tämä tunnetaan taas KELA-orjuutena, johon löytyy myös täysin poliittiset syyt, kuten talouden nollakasvuhanke, jolla on tarkoitus luoda paljon työttömyyttä.
Työttömyys on poliittinen ase ja tulee aina olemaan, niin kauan kuin työn orjuudella ja työttömyydellä kyetään ylläpitämään tämä eriarvoisuuden illuusio työläisestä ja työttömästä. Pelkästään jollain muutaman tuhansien eurojen perustulolla kaikki tämä olisi korjattu pois, mutta se ei taas näille euro globalisteille kelpaa millään, koska muuten se veisi heiltä vallan pois.
Britannian hallitus levittää nyt jo propagandaa julkisesti siitä, että kuinka tämä Digitaalinen ID tekisi jokaisen kansalaisen elämästä parempaa.
Mutta eivät britit oikein vielä tajua, että mikä heitä vielä odottaa siellä seuraavaksi, kun nämä asuntoihin liittyvät pakkotoimet aletaan vaatimaan siellä, joka oli näiden satojen tuhansien puntien hintaiset pakkoremontit, joita sitten siellä aletaan kohta muutaman vuoden sisällä määräämään ja jos rahulia ei löydy, niin silloin hallitus määrää myymään kämpän ja velvoituksen muuttamaan halvempiin asuntoihin.
Suomessahan työttömät asukkaat joutuivat jo viimeisen vuoden aikana KELA:n toimesta näiden "muuta halvempaan asuntoon, koska vuokrasi on liian kallis" ilmoituksia, joilla on tarkoitus luoda tätä nollakasvua siihen suuntaan, että syntyisi näitä ongelmalähiöiden huume ghettoja enemmän, kun huumeongelma asuinalueet ovat sitä talouden nollakasvun ydintä, jossa on sen koko nollakasvun perimmäisen lopullisen agendan näyte, että mihin se nollakasvu lopulta johtaa, kun se ihminen on jo joutunut kadulle narkkaamaan. Silloinhan se narkomaani ei enää omista mitään, mutta ei hän kyllä onnellinen ole, kun tämä Sveitsin Talousfoorumin ex pääjohtaja Klaus Schwab kuvaili, että kuinka ihmiset eivät 2030-luvulla enää omista mitään ja ovat onnellisia sekä syövät ötököitä.
Sitten nämä euro globalistit valmistautuvat jo tuohon hiilipäästö sekoiluun, jonka tarkoitus on ensin poistaa kaikki entiset rahajärjestelmät ja korvata ne hiilipisteitiin perustuvalla maksujärjestelmällä, jossa jokaisesta ostoksesta jää mitattu hiilijalanjälki.
Sitten he haluvat vielä hiiliveron tuohon päälle ja nämä euro globalisti psykopaatit haluavat myös kaiken liikkumisvapauden pois, koska silloin ihminen saadaan sidottua näihin 15 minuutin kaupunkeihin, jottei heidän mahdollinen pakonsa enää onnistu, kun hiilipisteet eivät sitten enää riitä sähköautolla ajeluun, jos on hiilipisteet pudonneet riittävästi.