http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, kesäkuuta 25, 2009

Totuus Iranin mellakoista

Iranissa viime viikkoina käynnissä olleet mellakat ovat olleet tiiviisti esillä mediassa. Mutta kuka nämä mellakat on oikeasti aiheuttanut, sillä kyse ei ole mistään muusta kuin ulkopuolelta johdetusta vallankumousyrityksestä jota USA:sta käsin olevat tahot ovat parhaillaan yrittämässä suorittaa.




Venezuelassa he eivät onnistuneet sitä toteuttamaan 2000-luvun alussa, vaikka kuinka yrittivät. Koska Hugo Chavezilla oli kuitenkin niin paljon kannattajia maassaan. Silloinkin hyödynnettiin samaa kuin parhaillaan Iranissa, että kadulle myös maksetaan mielenosoittajia mellakoimaan ja Venezuelassa se yritettiin saada näyttämään vallankumoukselta kun televisiosta saatiin näkymään n. 2000 ihmisen mellakointi Venezuelan pääkaupungissa.




Syyhän tähän Venezuelan vallankumouksen toteuttamiseen oli täysin selvä. Silla kyseinen maa ei ole vieläkään suostunut yksityistämään öljyvarojaan ja päästämään maahansa monikansallisia ja ahneita öljy-yhtiöitä. Mutta sen sijaan he ovat joutuneet jo muita korporaatioita päästämään maahansa kuten Coca-Cola corporation joka pian sinne tulon jälkeen pakotti Venezuelan yksityistämään juomavetensä, jonka jälkeen köyhimmillä ei jäänyt enää varaa ruokaan vesijohtovesilaskujen jälkeen ja tämänkaltainen riisto on myöskin täysin järjestelmällisesti toteutettua toimintaa maailmanlaajuisesti. Missä köyhät maat pistetään täysin kyykkyyn yksityisomisteisen maailmanpankin toimiessa velkojana mm. Afrikan monet maat maksavat kymmenessä vuodessa korkoja enemmän kuin ovat koskaan ottaneet lainaa.



Mutta täytyy nyt kuitenkin sen verran sanoa tästä Iranista että ollaan siellä jo aiemmin onnistuttu Amerikkalaisvoimin toteuttamaan vallankumous vuonna 1979 ja se toteutettiin täysin talouspalkkamurhaajan (economic hitmen) toimesta joka oli ennen tuota epäonnistunut neuvotteluissaan.

Iranin ydinohjelma

Iran on pyrkinyt aloittamaan energiantuotannon ydinvoimalla säästääkseen kallistuvaa öljyä. Ydinohjelma alkoi jo 1950-luvulla šaahin aikana Yhdysvaltain tuella Atoms for Peace -ohjelmassa. Vuoteen 2000 mennessä oli tarkoitus rakentaa 23 voimalayksikköä. Sopimukset ensimmäisistä kahdesta yksiköstä tehtiin länsisaksalaisten Siemens AG:in and AEG Telefunkenin kanssa. Iran sijoitti myös uraaninrikastuslaitosta rakentavaan Eurodif-yritykseen.

Islamilaisen vallankumouksen jälkeen Irania estettiin saamasta uraania ja saksalaiset jättivät laitosten rakentamisen kesken. Iran ilmoitti jatkavansa ohjelmaa omin voimin.

Vuonna 1995 Iran solmi sopimuksen Venäjän kanssa osittain valmiin Bušehrin laitoksen rakentamisesta loppuun. Ensimmäinen VVER-1000-tyyppinen reaktori Bušehr I on tarkoitus ottaa käyttöön 2009. Huhtikuussa 2006 Iran ilmoitti aloittaneensa uraanin rikastamisen omin voimin.

Iranin ydinohjelma on luonut kitkaa maan kansainvälisissä suhteissa. Yhdysvallat syyttää Irania uraanin rikastamisesta ydinasetta varten, koska Iran ei ole yksityistänyt öljyvarojansa monikansallisille Amerikkalaishallinnoisille öljy-yhtiöille. Pitää tämä paketoida jonkun propagandan sisään ja näin on syntynyt tämä klassinen USA:n ja Illuminatin harjoittama "joukkotuhoaseet" propaganda jota myös käytettiin Irakin valtauksessa.

Yhdysvallat on jopa suunnitellut iskevänsä Iranin ydinlaitoksiin kriisin vuoksi.lähde? George W. Bush ja Obama onkin lukenut Iranin "pahan akseliin" kuuluvaksi valtioksi.

Tällä hetkellä Iraniin hyökkäysoperaatio on jo Pentagonissa mappien välissä mutta sen toteuttamispäivämäärä lienee edelleen mysteeri. Eli se voi alkaa vaikka Marraskuussa 2009 tai Helmikuussa 2010 ken tietää. Puskaradio kyllä on useimmin tällaiset sotaoperaatiot paljastanut aiemmin kuten Irakiin hyökkäys joka paljastui Suomen eduskunnassa ikävällä tavalla kun silloinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki lipsautti kesken täysistunnon vuonna 2002 Paavo Lipposelle miksi Suomi vietiin mukaan Irakin sodan koalitioon, joka ei ollut tuolloin vielä alkanut. Kun kyseinen sotaoperaatio oli jo tuolloin ns. "salaisten Irak asiakirjojen" välissä joihin Anneli Jäätteenmäki oli päässyt käsiksi. Jäätteenmäen päänimisterikausi jäi sitten 68 päiväiseksi kun hän erosi itse silloisesta pääministerin urasta kyseisen Irak asiakirjaskandaalin vuoksi.



Tällä hetkellä kuitenkin tätä III-maailmansodaksikin kaavailtua Iranin operaatiota on suunnitellut kaikessa hiljaisuudessa Obanan neuvonantaja Zbigniew Brzezinski ja Trilateral Comissionin, Bilderberg ryhmän, CFR:n puheenjohtaja David Rockefeller ja he haluavat yhdessä illuminatin toimesta onnistua tässä operaatiossa täydellisesti.

Obamasta tehtiin jo erittäin taidokas nukkepresidentti ja hänen todellinen minänsä on vasta edessä kun alkaa maailmalla tapahtua ja aina kun maailmalla paukkuu niin USA on joka kerta tahtipuikoissa, koska siellähän se Siionistien eliittijoukko piileksii.

Itseasiassa koko Yhdysvallat perustettiin aikanaan täysin okkultistisista motiiveista, jonka aikana luciferia edustavat tahot pyrkivät toteuttamaan hiljalleen heidän agendaansa siellä. Eli siis tästä johtuu se miksi esim. Washingtonin Pentagonin alueen arkitehtuurista löytyy lusiferisia symbooleja kuten tämä kuuluisa Pentagrammi.