http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, maaliskuuta 27, 2017

Kasaarien eliitin salattu historia sekä heidän huume ja ihmiskauppamonopolit



Käännynnäisjuutalaisen (kryptojuutalaiset) kasaarien eliitin historiaa ei oikein julkisesti tunneta, koska heidän historiansa alkaa jo 100-luvulta.

Silloin kasaarien imperiumia johti paha kuningas, joka harjoitti Babyloniasta peräisin olevia mustia riittejä.

Kasaareilla vaikutti jo tuolloin nämä ns. oligarkkit, jotka myöhemmin vaikuttivat vielä kommunistisen Neuvostoliitonkin sisällä ryöstäen kuitenkin valtion sekä kaupunkien kassasta niin paljon kuin vain silmä vältti.

Lopulta n. 800-luvulla tuo kasaarien kuningas päätti, että nyt näiden kasaariheimon oli valittava jokin uskonto, johon he kääntyivät. Kun vaihtoehtoina oli joko Islam, Kristinusko tai Juutalaisuus, joista he päätyivät lopulta juutalaiseen uskontoon.

Eli kasaarit eivät siis ole mitään alkuperäisjuutalaisia, joten heitä ei siksi missään nimessä pidä sotkea näihin alkuperäisjuutalaisiin.

Kasaarien poliittiset ja taloudelliset kytkökset ovat tähän päivään mennessä nostaneet heidät talouselämän johtoon, jossa he pyörittävät mm. Lontoon keskustassa omaa yksityistä monopoliaan, joka tunnetaan tuona yksityisenä korttelina, jossa vaikuttavat juuri nämä maailman rikollista huippua edustavat kasaarien pankit/suuryhtiöt.


Jacob de Rothschild johtaa kasaarien pankkimafiaa

Jacob de Rothschild johtaa tällä hetkellä tätä Rothschildien kasaaripankkivusun johtamaa pankkimafiaa.
Hänellä on siis ylin päätäntävalta mm. keinuttaa Kiinan, Venäjän, Japanin sekä muiden valtioden valuuttoja manipuloimalla kursseja.



Voit olla vasta Rothschild, jos sinulla on oikeus tökkiä sormella vaikka Englannin Prinssi Charlesia, kuten tässä tekee näin Evelyn de Rothschild.


Millä Rothschildit ovat hankkineet itselleen maailman suurimman omaisuuden Rockefellerien suvun kanssa ? 


Vaikka sanotaan, että Rockefellerien suku teki tuon jättimäisen omaisuutensa mm. öljybisneksessä 1800-luvun lopussa Standard Oil yhtiöllä, niin tämä ei ole kuitenkaan koko totuus.

Koska kuten Astorien suku teki itsestään 1800-luvun alussa maailman rikkaimman suvun ooppium markkinoiden monopolilla, niin Rockefellerien suku toimi kaiken tuon öljymonopolinsa taustalla myös huumekauppiaina.

Rothschildien pankkisuku on myös tämän maailman TOP-1 luokan huumekauppiaiden monopoli numero yksi.

Koska heillä on suorat yhteydet CIA:han, joka hoitaa heidän pankkisukunsa huumeyhtiöihin liitttyviä huumeiden salakuljetuksia, jotka tehdään ns. salaisina armeijan sekä CIA:n mustina operaatioina (blackops).

Mutta se vielä että Rockefellerien suku toimii huumekauppiaina, niin heillä on suuret omistukset myös lääketeollisuuden miljardivoittoja tuottavista lääkeyhtiöistä.

Britanniassa paikallista Rothschildien organisoimaa huumekauppaa hoitaa taas britannian tiedustelupalvelu MI-6.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA on toiminut vielä britanniassa jatkuvasti britannian tiedustelupalvelun alaisuudessa aina vuodesta 1947 lähtien.

CIA:ssa ollaan edelleen lojaaleja näille kasaarien pankeille, jotka pyörittävät tätä maailmanlaajuista huumekaupan monopoleja.

Windsorien sukukin on näissä huumekaupoissa jatkuvasti mukana.

Britanniassa näihin huumekaupan monopolin suojeluoperaatioihin otettiin 1970-luvulla mukaan myös IRA:sta joukkoja, jotka värvättiin tehtäviinsä miltei aina MI-6:n toimesta.

Esim. crack -huumeen vienti mm. Amerikkaan sekä Britanniaan oli juuri MI6:n sekä CIA:n yhteinen operaatio ja tällä oli tarkoitus rappeuttaa köyhä ja tummaihoinen slummiväestö koukuttamalla heidät crack huumeiden pariin. Samalla kun tämä rikas eliitti nuuskasi tätä kallista kokaiinia omiin nokkiinsa.

 

Maailman 13 rikkainta pankkisukua toimivat kuin pilalle hemmotellut pikkulapsityrannit

Mutta nyt ymmärtäen tätä maailman 13 rikkaimman pankkisuvun retoriikkaa, koska he todellakin pyörittävät kaikkia näitä n. 147 suuryhtiötä, jotka käytännössä kuvittelevat omistavansa tämän koko planeetan.

He kun ovat myös luoneet tämän pankkiirien huumekaupan, aseiden salakuljetuksen, lääketeollisuuden (BIG PHARMA) kaltaiset viemärit, jotka imevät noihin viemäreihin tämän lähes kaiken liikkeellä olevan rahan pankkien kautta, joissa pankit vielä riistävät niiltä jotka eivät saa velkojaan maksettua ihan omakotitalot lopulta takaisin pankeille. 

Jos näillä taloustyranneilla on tällainen retoriikka, niin sehän on kuin miljoonäärien perheeseen syntynyt pikkulapsityranni, joka on jo lapsesta asti pilalle hemmoteltu ostamalla hänelle kaikki mahdollinen. Mutta ei silti uskoisi, että olisi sellaisia vaikka Saksalaisten pankki-miljardöörisukujen pikkulapsia jotka vaativat itselleen Puolaa. Mutta kun heistä tulee aikuisia, niin sitten tuo on jo heidän todellisuuttaan, vieraiden valtioiden ryöstäminen.

Sitten jos tällainen pilalle hemmoteltu eliittikakara hukutetaan miljoonien euron leluihin, niin hän saattaa saada yhtäkkiä jälleen raivokohtauksen ja vaatia taas itselleen uuden 700 000 euron arvoisen sähköjunan, jolla tämä ipana voi sitten ajella tuossa 400 m2 kokoisessa leikkihuoneessaan.

Mutta olettaen että tällaiset pikkuipanat kasvavat vielä jossain kohtaa aikuiseksi ja jos se ovat sattuneet syntymään näihin maailman rikkaimpiin sukuihin, niin heidät kyllä opetetaan siellä noiden pankkisukujen kylmille tavoille. Koska tuolla huumekaupan  kuin myös aseteollisuuden ylimmässä monopoliasemassa puhaltavat aina hyvin kylmät tuulet.

Näille kasaarien eliitin pankkisuvun miehille ei ole missään vaiheessa raha merkannut yhtään mitään, koska sitä he käyttävät vain meidän kapitalistisen talousjärjestelmän kuluttajien orjuuttamiseen. Koska tuo paperiraha on pelkkä sopimus siitä, että joku lainanottajat lupautuu maksamaan lainansa pankille takaisin korkojen kera. Samalla kun nämä Rothschildit murskaavat Euroopan valtioiden taloutta hajalle kuin rotat.



Milloin Suomi antoi Rothschildeille pikkusormen ? 

On vanha sanonta siitä, että jos antaa pirulle pikkusormen, niin se vie lopula koko käden.

Mutta Suomen valtiohan antoi Rothschildeille tämän symbolisen pikkusormen silloin vuonna 1860, jolloin  valtiomies J.V. Snellman joutui lähtemään silloisen Rothschildien pankkisuvun pankkiiri Carl von Rothschildin puheille neuvottelemaan tänne 6 miljoonan markan lainan. Koska oli niin huono sato, että täällä Suomessa kuoli lukuisia ihmisiä nälkään.


J.V. Snellmanhan sai sitten lopulta oman pärstänsä tuohon Suomen 100 markan seteliin vielä ennen Sibeliusta.

Suomi sai siis oman rahayksikön vuonna 1860, mutta paljon olennaisempaa on tietää se, että tuo 6 miljoonan markan laina lainattiin Rothschildien suvulta.

Takaisinmaksukykyyn ei edes luotettu tarpeeksi, joten sitten Carl von Rothschild joutui lainaamaan tuon 6 miljoonaa markkaa omasta pussistaan.

Tämä mitä tässä tällä hetkellä tapahtuu Suomen Pankissa, niin Suomen Pankin kultaharkoista ei juuri ole kuin vain mutupohjaisia tietoja, että niitä on säilötty mm. Tsekin keskuspankkiin sekä Englannin keskuspankkiin.

Hieman alle viidennes Suomen Pankin kullasta on Yhdysvalloissa keskuspankki Fedin tallessa New Yorkissa näiden tietojen mukaan.

Mutta se mitä suomalaisille ei edelleenkään kerrota julkisuudessa on se, että Suomen Pankki luovutti oman rahansa painamisoikeuden tuon EMU-rahaliiton sopimuksen jälkeen.

Ruotsi ja Tanska taas tekivät fiksusti, koska he eivät suostuneet luopumaan omasta rahastaan.

Nyt jos joku suomalainen siis luulee, että Suomen Pankki painaa nämä eurot ja laittaa tänne suomeen kiertoon, niin tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Sillä Suomen Pankki joutuu lainaamaan jokaisen Euroopan Keskuspankin kautta tänne toimitetun euron setelin ja maksamaan sen vielä näinä valtionlainoina korkojen kera takaisin Euroopan Keskuspankille.

Mutta tämä rahamonopolin huijaaminen toteutetaan aina Wall Streetin sijoituspankeissa, josta taas tämä liikkeelle laitettu raha laitetaan eteenpäin myös näille Ruotsin Nordealle tai muille OP, S-pankki, Dankebank pankeille.

Sillä jos näiden pankkien asiakkaat tietäisivät sen, että mistä nämä rahat ovat alunperin tulleet, niin sen jälkeen koko luottamus koko pankkialaan romahtaisi ja rahan arvokin saattaisi laskea.

Rothschild manipuloi dollarin kursseja mm. Bitcoineilla

Tämä Rothschildien pankkisuku on käynyt jatkuvasti taloussotaa eri valtioiden valuuttoja vastaan, joissa se on hyödyntänyt jopa Bitcoinin kryptovaluuttaa hyväkseen.

Tämän takia Bitcoinin arvo on pysynyt niin vahvana viime vuosina, koska siellä on juuri näiden sijoituspankkien rahaa niin paljon laitettu kiinni Bitcoineihin.

Rothschildien pankkisuvulla on näissä maailman valuuttamarkkinoilla vain yksi intressi takanaan ja se on kaikkien maailman valtioiden keskuspankkijärjestelmän haltuunotto.

Heitä kiinnostaa vain olla koko maailman taloustyranni ja alistaa kaikki heidän edessään toimivat kilpailijat pois markkinoilta ja eteenkin yksityisyrittäjät heidän jyrien allensa miltei aina jää pitkässä juoksussa.

He käyttävät tuosta heidän väkivaltaisesta markkinakäyttäytymisestä nimeä vapaakauppa, vaikka tuo on kaikkea muuta kuin vapaata kauppaa, jos ohjat annetaan tällaisille finanssihirviöille.



Mutta tietäen vielä mikä verilinja (lisko) näillä pankkisuvuilla on, niin tuon heidän Babylonian ajoilta lähtevä verilinja tuli näiltä negatiivisilta liskorodulta, joita tuli tänne mm. Zeta Reticulilta asti.

Joten jos tuollainen valloittajarotu on alkanut geneettisesti jatkamaan omaa verilinjaansa ja tullut riehumaan tällaiselle Telluksen elämänkokeiluplaneetalle, niin ongelmia alkoi syntymään siinä vaiheessa kun he eivät enää kunnioittaneet vapaan tahdon lakia. Vaan alkoivat sadistisesti pompottelemaan sekä määräilemään muita.




Hajoita ja hallitse (Divine and Conquer)

Tämä negatiivinen avaruusrotu jonka verilinjan nämä nykyiset hallitsijasuvut perivät olivat negatiivinen Anunnaki-rotu.
 


Sumerilaiset pitivät Anunnakeja jumalinaan ja tästä ovat peräisin nämä lukuisat sumerilaisilta ajoilta peräisin olevat kiviin tehdyt kaiverrukset.
 


Jos siis tämä Babylonian Mesopotamiassa sijainnut valtakunta, joka sijaitsee n. nykyisen Irakin valtion eteläosassa oli tuona muinaisena aikana negatiivisen Anunnaki-rodun hallinnointialue.

Niin ottaen huomioon senkin, että Babyloniasta lähtivät liikkeelle myös nämä ihmisten sekä lapsien uhraamiset okkultistisille jumalille, joita myös sumerilaisina aikoina harrastettiin.

Esim. tämä Moloch on yksi okkultistinen jumala, jolle surmattiin lapsia näissä eliitin ihmisuhri rituaaleissa jo Babylonian aikoina. 


Mutta edelleen joka kesän heinäkuussa San Fransiscon metsissä yksityisesti kokoontuvat Bohemian Groven tapahtumaan kokoontuneet eliitin sisäpiiriläiset uhraavat siellä edelleen tälle samalle okkultistiselle Moloch jumalalle lapsia. Siis polttavat elävältä niitä kuten kuvasta näkyy.


 
Teksasista kotoisin oleva Alex Jones onnistui livahtaa tuonne Bohemian Groven tapahtumaan kesällä 2000, jolloin hän valehteli olevansa joku Teksasilainen öljymiljonääri. 

No hän pääsi sinne sisälle asti ja sai vielä salakuvattua tuon koko Moloch -rituaalin VHS-videokameralla.

Sitten  kun hän muutama vuosi myöhemmin otti tämän lapsenuhrausrituaalin puheiksi erään politiikon David Gergenin kanssa, niin tämä Gergenin ilme muuttuu todella happamaksi, kun hän tajuaa että mr. Jones onnistui livahtaa tuonne heidän eliitin ulkoruokintatilaisuuteen, jossa uhrattiin pikkulapsia okkultistisille jumalille salaisessa Moloch-rituaalissa.

Jo Englannissa on ollut viime vuosina käynnissä tämä eliitin pedofiiliskandaali, jossa selvisi että entisiä pääministereitäkin oli sekaantunut pikkulasten murhiin sekä raiskauksiin.

Sitten muutamaa vuotta myöhemmin Washington DC:ssä alkoi tapahtua ja selvisi, että paikallisessa pitseriassa harjoitettiin poliittisen sekä rahaeliitin pedofiliaa.

Englannin prinssi Andrew on mm. erittäin hyvä ystävä tämän yksityisestä Lolita Lines nimisestä eliitin pedofiililentoyhtiöstä kiinni jääneen miljardööri Jeffrey Epsteinin kanssa.

Epsteinhan välitti Andrewille alaikäisiä tyttöjä, joita hänellä oli saatavilla kuin apteekin hyllyltä.

Entinen USA:n armeijan presidentti Bill Clinton lensi myös näillä Lolita Expressin lennoilla, joilla oli tarjolla mm. 12 vuotiasta Epsteinin tarjoamaa sakkolihaa.


Tässä kuvassa tämä lapsikauppias Epstein poseeraa yhden 13 vuotiaan tytön kanssa, joka on myös hänen yksityisestä lapsiseksiorjien katalogistaan.

Jos jo viimein tästä näemme sen, että miten nämä kasaarijuutalaiset liikemiehet kohtelevat ihmisiä kuin joinain eläintarhojen lemmikkeinä.

He harjoittavat lapsikauppaa ja myyvät näitä kidnapattuja nuoria tyttöjä mm. Saudi-Arabiaan seksiorjiksi.

Heille ihmiset ovat yksinkertaisesti kauppatavaraa, joista varsinkin näiden varakkaiden pedofiilien kynsiin myydyistä lapsista tulee vielä paras hinta kaupan päälle.



Pedofiili Epsteinillä on ollut jo pitkään yksityinen saari, joka on ollut hänen järjestämien ja isännöimien pedofiilijuhlien tapahtumapaikka, joiden seremoniamestarina hän itse on toiminut.

Sinne on kokoontunut mm. kuuluisia poliitikkoja, liikemiehiä, kuninkaallisia sekä akateemikkoja, joille Epstein on sitten tarjonnut alaikäisiä prostituoituja. 
 


Cathy O'Brien on yksiä näitä harvoja naisia, jotka on selvinnyt näistä lapsiseksiorjan olosuhteista. Koska hänen kohdallaan kävi näin kuten yleensä, että jonkun insestiperheen lapsi myytiin jenkeissä suoraan valtiolle presidenttien hyväksikäytettäväksi lapsiseksiorjaksi.

O'Brien kertoi kuinka hän toimi useille USA:n presidenteille jo 70-luvulla heidän henkilökohtaisena prostituoituna, mutta hänen tehtävänään oli myös hankkia presidenteille kokaiinia. Bill Clintonillakin oli kuulemma tapana sitä imuroida nokkaansa aika määriä hänen ollessaan presidenttinä.

Maailman salaisen hallinnon sisälle valikoidut sekä kidnapatut lapsiseksiorjat vielä korvamerkitään omilla numeroilla, joista vastaa CIA.
Fritz Springmeierin yhdessä kirjassa kerrottiin muutamasta MK ULTRA keinoin ohjelmoidusta seksiorjasta, joista kummallakin oli omat sarjanumerot.

Missä menee rajat moraalille ? 

Näiden 13 rikkaimman pankkisuvun rahoittaman sekä organisoiman  huumekaupan, asekaupan, lääkekaupan sekä Hollywoodin viihdeteollisuuden sekä pornoteollisuuden avulla ovat nämä vaikutusvaltaiset pankkiirit onnistuneet jo rikkomaan länsimaalaisen yhteiskunnan moraalin. Koska se on uuden maailmanjärjestyksen tavoite saada luotua vielä niin sairas yhteiskunta, että vielä joskus tulevaisuudessa ihmiset hyväksyisivät vielä pornon tavallisena yhteiskunnallisesti hyväksyttynä taidemuotona.

Silloin kun moraalin kompassista on neula katkennut, niin koko tulevat sukupolvet kasvatetaan ilman moraalia.


Katy Perrykin (poptähti) on oikeasti pelkkä mind control victim, eli tytön mieli on saatu jo rikki.

Illuminaatit ovat siinä äärimmäisen taitavia, että he osaavat hämätä koko tätä nuorempaa sukupolvea mm. lukuisten Pop-artistien kautta, joiden vaikutus esim. muoti ja muun pinnallisen kulttuurin johdosta on suunnattoman voimakas. Jolla sitten ohjataan koko nykyistä nuorta sukupolvea elämään tämän tulevaisuuden moraalittomuuteen perustuvan standardin mukaan.

Mutta tällainen moraalittomuudelle perustettu matriisi ei onnistuisi ilman, että ohjelmoitavalle ihmismielelle syntyisi ensin näitä sivupersoonia. Koska sivupersoonat ovat avain koko tässä moraalittomuudelle perustuvassa aivopesussa.

CIA:lla on esimerkiksi toiminut jo pitkään Delta-ohjelmoinnilla luotu erikoisyksikkö, jonka palveluksessa olevat ovat näitä ns. Mantsrurian kandidaatteja. Eli heidät on ohjelmoitu noilla keinoin, että heidän mielensä on rikki. Koska muuten nämä salamurhaajat eivät kykenisi säilyttämään edes mielenterveyttään siinä, minkälaisia hirmutekoja he ovat kuitenkin kaiken aikaa tehneet.

Springmeyerin kirjassa "Syvempää tietoa Illuminatista" kuvataan Delta-yksikön toimivan armeijan alaisuudessa ja useimmat Delta-orjat eivät mm. tunne edes pelkoa että he itse kuolisivat. Mutta ohjelmoija (handler) voi kyllä asentaa tähän orjaan kuolemanpelon.


Kun pankkiirit ovat niitä pankkirosvoja, niin pankkirosvojen paikka on vankilassa eikä pankkien johdoissa

Nyt viimein tultaessa tähän ydinasiaan, että jos pankkiirit ovatkin niitä pankkirosvoja, niin pankkirosvojen paikka on siellä vankilassa eikä näiden pankkien johdoissa.

Mutta miten voit saada pukin pois vartioimasta kasvimaata ? 
Kasaarien bisnesklaani kun on laajentanut toimintansa jo niin syvälle pahuuden suohon, että tuon luokan roistot pelaavat jo isokenkäisten huume kenraalien liigassa.

Heillä on omistuksessaan myös tämä ent. yksityisarmeija Blackwater sekä he käärivät nytkin voittoja Syyrian sisällissodalla.

Mutta kuten myös CIA tekee jatkuvasti poliittisten vihollistensa profilointia ja tutkii tällä heidän heikkouksiaan.

Niin näiden kasaarien pankkiirien heikkous on helppo löytää ja se on rakkaus.

Sillä he ovat niin täynnä pimeyttä itsessään, että he pelkäävät rakkautta ja mikäli me lähettäisimme näille valtionryöstäjille kirkasta ja valkoista valoa. Niin sen vaikutus neutralisoisi paljon näiden tyrannien painiotetta, jolla he pitävät tätä planeettaa otteessaan.

Vaikka nämä Rothschilditkin käyttäytyvät markkinoilla kuin kuristajakäärmeet, niin heidän kanssaan pitäisi vaan osata Suomenkin valtionjohdon pelata oikein. Koska kuristajakäärme ei anna tuumaakaan periksi, jos hellität otteen heidän kanssaan.

Rothschildien tulevaisuus näyttää todella surkealta sen perusteella, että he tulevat todellakin vielä tuhoamaan itse itsensä. Koska tuo heidän minä omistan tämän planeetan ja minä tuhoan tämän planeetan kauppapolitiikka tulee tuhoamaan itse itsensä.

He ovat itse niitä hyödyttömiä suursyömäreitä, joiksi he nimittelevät mm. työttömiä ihmisiä, koska työttömiä ihmisiä kun ei taas voi käyttää työtä tekevinä ihmisorjina teollisuuden hyväksi.

Mutta jos nämä 13 maailman rikkainta pankkisukua nyt teoreettisesti saataisiin oikeuden eteen näistä lukuisista sotarikoksistaan, niin laitettaisiinko heidät vaikka Siperiaan luomaan lunta 20 vuodeksi. Vai mikä teidän mielestänne olisi heille sopiva rangaistus ? 

Vai olisiko parempi jos heidän tuo koko maailman muilta ihmisiltä ryöväämä omaisuus palautettaisiin ns. kristillisesti tasan, koska silloinhan meistä olisi jokainen miljonääri.

Rothschildien pankkisuvulla on hallussaan kultavaroja niin paljon, että se on piilottanut niitä eri puolille maailmaa niin paljon, että siksi kullan arvo pidetään tuossa samalla tasolla mitä kannabis maksaa kadulla grammoina.

Vaikka nämä Rothsdhildien suvun pankkisedät eivät välttämättä edes imuroi kokkelia nokkaan, niin heille tuota narkomaniaa edustavat kultaharkot, joita heillä ei ole koskaan tarpeeksi.

Aivan kuten mikä tahansa riippuvuus johtuu usein vain aivojen serotoiinikeskuksen vajeesta, jota sitten aivojen dopamiinin välittäjäaineella korvataan tällä riippuvuudella. Vaikka näiden lukuisten päihderiippuvuuksien taustalle kuitenkin kätkeytyy se itse alkuperäisen riippuvuuden perimmäinen aiheuttaja, joka lienee mitä suurimmissa määrin olevan rakkaudettomuus ja läheisyydenkaipuu.

Jos nämä kasaariheimot olisivat noissa pankkisuvuissaan vähän malttaneet olla antamatta niitä selkäsaunoja niille sukujensa nuoremmille jäsenille, niin sinne olisi saattanutkin syntyä jo myös humanistista ajattelua. Mutta tämä CIA:n luoma MK ULTRA keinolla saatu rikottu mieli on katsottu edelleen miltei tehokkaimmaksi keinoksi rikkoa lapsen mieli.

Mutta ei pidä unohtaa, että myös Rockefeller Foundationin rahoittama naisten tasa-arvoliike sekä perheinstituutioiden hajoittaminen lapsille annettuine selkäsaunoineen, on myös ollut yksi olennaisin osa tämän länsimaalaisen perhekeskeisen kulttuurin tuhoamisessa.

Silloin perheet toisensa jälkeen saadaan hajalle tällä sekä henkisellä että fyysisellä väkivallalla ja vielä lapset alkavat heijastaa valtion heidän vanhemmikseen. Niin tuossa vaiheessa nämä pankkiirit vetivät isomman kortin.


Mutta näiden pankkiirinistien kanssa pitäisi osata muiden valtioiden pelata oikein, eikä noille paratiitteille pidä antaa tuumaakaan periksi tämän eurolla käydyn taloussodan edessä.



Hei Suomen Pankki.... Markka takaisin niin kuin olisi jo ja maksakaa se 20 miljardin eroraha näille käärmeille. Niin kyllä ne sen ottaa vastaan vielä ilomielin.

Lähteet:  https://geopolitics.co/2015/03/11/hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/

http://www.whale.to/b/ruesch.html  

https://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/sociopol_drugs01.htm 

http://yle.fi/uutiset/3-6908634 

https://cointelegraph.com/news/rothschild-dumps-us-dollar-for-gold-other-currencies-bitcoin 

https://www.youtube.com/watch?v=qhs07jDKMFQ 






 



 



sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2017

Mistä Roomassa oikeasti sovittiin ?


Suomen pääministeri Juha Sipilä tapasi Roomassa viime perjantaina Paavi Franciscusin.


Tuonne Roomaan olivat kokoontuneet kaikki EU-maiden johtajat, jossa he allekirjoittivat julkistuksen, joka viitoittaa tämän fasistisen unionin tulevaisuutta Britannian EU-eron jälkeen.


Sipilä ylisti medialla sitä kuinka Paavi osaa käyttää hienosti kriisi-sanan historiaa. Onhan näiden erilaisten kansallisten kriisien järjestäminen näille sielunsa paholaiselle myyneille vapaamuurareille tuttua hommaa, josta myös tämä hiljattain hiippakuntaa vaihtanut David Rockefeller totesi näin; 


"All we need is the major crisis and the nations will accept the New World Order".

Eli me tarvitsemme vain yhden suuren kriisin, niin silloin kansakunnat hyväksyvät lopulta uuden maailmanjärjestyksen.


Mutta tällä maailmanjärjestyksellä jota nämä pimeyden puolelle työtään tekevät elitistit tavoittelevat on fasistinen maailmanjärjestys. 


Fasistisessa maailmanjärjestyksessä he saavat edelleen orjuuttaa sekä alistaa näitä länsimaalaisia palkkaorjia. Koska tämä negatiivinen lisko rotu ei kykene näkemän mitään muuta tehokkaampaa keinoa, josta he saisivat energiansa. 


Sillä koska kyseessä on vielä negatiivinen liskojen avaruusrotu (Reptilians), joiden alkuperäinen ulkomuoto muistuttaa käärmeitä. Niin koska he saavat enegiansa vain pelkistä muiden ihmisten stressistä, ahdistuksesta, vihasta sekä pelosta. Joten tämän vuoksi meillä on tämä kapitalistinen henkistä sekä fyysistä väkivaltaa ruokkiva systeemi olemassa.




Vatikaani kuvittelee johtavansa EU-maiden kohtaloita kohti Saksan johtamaa liittovaltiota


Ottaen huomioon tuon, että kuinka suuri valta-asema näillä Vatikaanin lapsenraiskaajilla on EU:n 27 jäsenmaan edessä.


Paavi kun kuvittelee olevansa itse jumalasta seuraava ja jesuiittana hän uskoo vielä omistavansa koko Euroopan.


Niin tämä mitä tuolla Roomassa nyt allekirjoitettiin Suomenkin osalta liittyvät tähän Euroopan tulevan liittovaltion yhteisen armeijan eturiirinjakoon.




Suomen Lappi kun on alue josta löytyy myös öljyn lisäksi kultaa. Mutta koska tässä maassa on korruptoituneet ja liian sinisilmäiset poliitikot myyneet nämä alueet halvalla. Paavo Lipponen (kuvassa) toimiessaan pääministerinä myi mm. yhden Kittiläläisen kultakaivoksen kanadalaiselle kaivosyhtiö Agnico Eagle Minesille pilkkahintaan.


Lipponenhan tekee entisenä KGB:n miehenä sitä mitä käsketään ja jopa tällainen useita miljardeja euroja tuottava kultakaivoskin päätyi näiden monikansallisten kaivosyhtiöiden haltuun.


Jos tällaiset kommunistit on päästetty tuhoamaan Suomea jo vuodesta 1982 lähtien, kun KGB:n presidentiksi asti värväämä Mauno Koivisto alkoi tuhoamaan Suomen talouden. Niin lopulta vuonna 1992 valtion rahat olivat jo loppu.


Sitten piti yksityisellä lentokoneella hakea Amerikasta lisää rahaa Suomen markan devalvointiin.


Vaikka tuo Suomenkin 1980-luvun ja 1990-luvun alun pankkikriisi oli vielä näiden eräiden rikollisten pankkien tarkoituksella luoma, jotta Soroskin pääsi ryöstämään suomen veronmaksajien taskuista itselleen miljardeja. 


Niin tämän nykyisen euro nimiseen yhteisvaluuttaan liittyvän velkavastuiden päätarkoitus on toimia näiden miltei samojen sijoituspankkien talousrosvojen ryöstövastuina.


Heille kun ei riitä se, että he saavat vaikka yhden Kreikan valtion kirstun putsattua tyhjäksi. Vaan he vaativat kaiken itselleen ja silloin nämä kaikki maa-alueet tullaan myymään pilkkahintaan näille Rothschildien hupiukoille.


http://www.spearswms.com/whos-buying-greeces-private-islands/ 


Rothschildit omistavat jo nyt Kreikasta mm. kokonaisia saaria.




Kaikki tiet johtavat jälleen Roomaan


Vanha sanonta kun sanoo, että kuinka kaikki tiet johtavat Roomaan.  Tämä johtui siitä, että tämä muinainen roomalainen tieverkko oli suunniteltu vaikeuttamaan vastarintaa imperiumia vastaan.

Mutta nyt eläessämme tätä nykyistä eurostoliiton kommunistista aikaa, niin jälleen kerran tätä Eurooppalaisen väestön kansannousuja yritetään hillitä mm. al-Nusran, ISIS:sin sekä Naton erikoisjoukoilla, joita on jo Suomessa. Mutta näitä sotarikollisia on myös Ruotsissa sekä muissakin EU-maissa.


Vatikaanin kaltainen jesuiittojen johtama rikollisorganisaatio kun ei pärjäisi ilman, ettei heillä olisi jatkuvasti yhteyksiä CIA:han. 



Mutta myös Italian valtion sisällä tuon maan poliittisen korruption johdossa toimii P2-niminen vapaamuurariloosi, joiden historia järjesteli jopa 1970-luvulla vasemmistolaisen pääministeri Aldo Moron poliittisen kidnappausmurhan.

Mutta koska tämä Moron poliittinen salamurha piti kuitenkin naamioida vasemmistoradikaalien tekemäksi, niin siksi siitä syytettiinkin lopulta tällaista
Punainen Prikaatti (Brigate Rosse) nimistä vasemmistoradikaalien terroristiryhmää.





Valtionterroristijärjestö NATO toimii samalla tavalla, kun se nyt lähettelee näitä kirjepommejaan IMF:n pääkonttoriin ja lavastaa ne näyttämään äärivasemmiston terrori-iskuilta.

Vatikaanin kaupunkivaltio kun on rakennettu tuonne Italian pääkaupunki Roomaan. niin se on väkiluvultaan maailman pienin itsenäinen valtio, jonka pinta-ala on vain 44 hehtaaria.

Mutta se mitä enemmistö ei tiedä Vatikaanista on se, että kuinka heidän jesuiittavetoinen johtonsa on ylentänyt itsensä salaisen maailmanhallinnon sisällä hyvin korkeisiin asemiin.

Sillä tämä Saksan Baijerissa 1776 perustettu Illuminatin vapaamuurarijärjestö on jo laajentanut valtaansa ja liittoutunut myös Kabbalistien kanssa.

Joten silloin kun tällaiset vallansokaisemat sekä vallanahneet sota- sekä huumeteollisuuden ylijohtajat ottavat komennon tämän maailman johdossa, niin valta on silloin keskitetty täysin hullujen ja seonneiden psykopaattien käsiin.
 

Luvassa jälleen Saksalaisen fasismin uusi nousu
 
EU:n liittovaltiohanke kun on Saksan johtama sekä alullepanema projekti, jonka natsit laittoivat kytemään jo tuolla vuonna 1944 Strasbourgissa järjestetyssä salaisessa neuvonpidossa.


Tuosta salaisesta neuvonpidosta vuodettiin sitten tämä Red House niminen dokumentti, jossa lueteltiin nuo natsien suunnitelmat heidän havittelemasta neljännestä valtakunnasta.


Euroopan parlamentin puheenjohtaja Gianni Pitella vaati viime vuonna EU:lle tätä yhtenäistä liittovaltiota sekä sinne perustettavaa omaa tiedustelupalvelua, joka tulisi olemaan se tulevaisuuden Saksan johtaman liittovaltion Gestapo.


Angela Merkel paljasti myös jo muutama vuosi sitten, kuinka tässä on suunnitteilla Saksan johtama liittovaltio, jossa kaikkien EU-maiden jäsenvaltiot menettäisivät samalla myös oikeuden johtaa omaa armeijaansa. 

Koska tuossa liittovaltion yhteistä armeijaa johtaisivat vain Saksan sotilasjohto, eli natsit.

Tämän juonen paljastuminen sai jo aikaan viime vuonna suurta raivoa sekä paniikkia Puolassa, kun tämä tieto vuodettiin siellä TVP Info -nimiselle uutiskanavalle.

Jos kerta nämä vapaamuurarinperkeleet ovat näitä edellämainittuja suunnitelmia juonitelleet siellä vapaamuurarilooseissaan, niin eipä ihme että miksi tässä Puolankin valtionjohto ei ilahtunut kuullessaan näiden Saksan natsien vanhoista suunnitelmista.

Natsismihan ei ole minnekään Saksasta kadonnut, vaikka toisin luullaan. Koska natsien II-maailmansodan aikana ryöstetty omaisuus on jo ajat sitten viety mm. Sveitsin yksityisten pankkien holveihin piiloon.


Entinen sijoituspankkiiri David Noakes totesi muutama vuosi sitten, että aina silloin kun joku supervalta kuten natsien imperiumi rakennetaan vaikka EU:n liittovaltiolla uudelleen. Niin tuollainen hallintomuoto tarvitsee enää vain diktaattorin, jonka johtama toiminta johtaa aina lopulta suursotaan.

Ja tämän johdosta Saksan havittelema natsien neljäs valtakunta, jonka perustalle tuo heidän johtama liittovaltio perustuisi tulee sitten käsittämään tuon yhteisen natsiarmeijan, johon myös Suomenkin armeija pakotettaisiin luonnollisesti liittymään. Koska nämä suomalaiset rikkaat fasistisuvut ovat jo tämän koko homman sopineet salaisesti Naton kenraalien kesken tässä 1. syyskuuta 2014 solmitussa Suomen ja Naton välisessä isäntämaasopimuksessa.

NATO kun on tarkoitus liittää lopulta sitten tähän Saksan johtaman liittovaltion yhteiseen EU:n armeijaan.

Suomelle ja Ruotsille on jo kenraalien kesken sovittu oma erityisrooli tämän vapaamuurarien suunnitteleman suursodan aikana mm. toimia Saksan natsiarmeijan ilmatukikohtina.


Brittiläinen kenraali Sir Richard Shirreff on jopa kirjoittanut kirjan War with Russia, eli Sota Venäjän kanssa. Jota hän haaveilee jo aloitettavaksi tänä vuonna 2017.

Hänen mukaansa tuo konflikti tulisi alkamaan Ukrainan suunnalta ja liittyisi Venäjän toteuttamaan Ukrainan valtaukseen.

Mutta tuntien CIA:n vetoisten false-flag operaatioiden kuviot, niin mikäli tämäkin Shirreffin väittämä Maidanin aukion kaltaisten tapahtumien uusinta tapahtuisi tänä vuonna eräässä Baltian maassa. Niin kyseessä ei olisi mikään Venäläisten sotilaallisten joukkojen toteuttama Maidanin aukioiden kakkosoperaatio. 

Vaan siinä olisi jälleen CIA:lla sormet pelissä ja vähintäänkin taas joku Puolalainen kenraali olisi jo tällä hetkellä kenties kouluttamassa näitä tarkka-ampujia, joiden tehtävänä olisi sitten ampua Latvian pääkaupunki Riikassa paikallisia mielenosoittajia ja saada se vielä näyttämään Venäläisten sotilaiden aikaansaamalta operaatiolta.

CIA:lla on pitkä kokemus tällaisten operaatioiden toteuttamisesta, koska CIA toimi vain salaisen maailmanhallituksen kautta operoivien rikollisten käskyistä sekä toimeksiannoista ja myös Vatikaanilla on vahvat yhteydet CIA:han.

Suomen hallintoakin ohjaillaan jatkuvasti CIA:n toimesta, koska CIA:n tehtävänä on pitää täällä eräänlaista nukkehallintoa, joiden puolueiden puheenjohtajat toimivat CIA:lle tietolähteinä.

CIA myös lahjoo lukuisia toimittajia, jotta he kirjoittaisivat vain juuri sitä propagandaa mediassa, mitä CIA heidät siellä ohjeistaa kirjoittamaan.

CIA:lla on myös yhteyksiä Booz Allen Hamilton nimiseen konsulttiyhtiöön, jolla on hyvin vahvat yhteydet Suomen hallitukseen.


Tämä on vielä se sama firma jolle Edward J. Snowden aiemmin työskenteli NSA:lle system analyst tehtävissä.

NSA:n vakoilua Suomessakin siis johtaa tämä Booz Allen Hamiltonin jättimäinen konsulttiyritys, jolla on tälläkin hetkellä vakoilukonttori Helsingin Mikonkadulla.

Mutta koska tämä rikollinen vakoiluyritys toimii CIA:n alaisuudessa, niin tämän johdosta Suomen viranomaisilla ei ole edes oikeutta käydä ratsaamassa koko paikkaa. Koska Booz Allen Hamiltonin vakoilutoiminta Suomessa on turvattu CIA:lle kuuluvalla diplomaattisella koskemattomuudella.

Booz Allen Hamiltonia voimme myös kiittää siitä, että nämä pirut ovat lahjoneet aina pääministerinkin Suomessa ja niputtaa voittoa kannattavia valtionyhtiöitä jo näiden maailman rikkaimpien parasiittien käsiin.

Että jos maamme on tällaisten CIA:n johtamien rikollisjärjestöjen käsissä, niin onko maallamme enää valoisaa tulevaisuutta ? 

Kyseessä on vain geopoliittinen valtataistelu siitä, että saako Suomen valtio säilyä tämän kaiken Saksan fasistisen piilo-natsihallinnon suunnitelmien keskellä.


Ja vaarallisinta tässä on se, että kuinka nämä Suomen rikkaat teollissuvut ovat jo valmiiksi liittoutuneita näiden Saksan liittovaltionatsien kanssa. Joten voidaanko silloin puhua suomalaisuutta vaalivasta isänmaallisesta toiminnasta kun nahkahousut on jo puettu päälle ja iloitaan Oktoberfest kaljahuuruissa jo deutschland deutschland uber alles. 

Voisivat nämä Saksaan päin olevat rikkaat teollisuussuvut tehdä suomalaisille suuren palveluksen ja muuttaa sinne Saksaan, jossa vielä kaikki palvelut sekä tuotteet ovat paljon halvempia. 

Siellä kun toimii tämä maailmalla tunnettu vankkumaton työmoraali, jossa ei edes kaupan kassaneiti saa käydä vessassa. Koska muuten menee arvokasta työaikaa hukkaan.

Saksastahan on myös peräisin kaikki teknologinen huippuosaaminen, josta Brititkin ovat olleet aina hyvin kateellisia. Tämän vuoksihan I-maailmansota oli pitkälti juuri Englantilaisten pankkiirien kostoa Saksan teolliselle imperiumille.

Saksan rikkaita teollisuussukuja kiinnostaa Suomessa erityisesti tämän maan heikentyvä kilpailuasema, jolla taas nämä Saksalaiset monikansalliset yhtiöt voivat hyödyntää sen tarjoamaan työttömien reservistä rekrytoitua orjatyövoimaa. Kun onhan Saksassakin yli 20 000 000 (20 miljoonaa) orjatyöntekijää, joille Saksan valtio joutuu maksamaan vielä toimeentulotukea, että nämä orjatyöläiset saisivat edes vähän leipää pöytäänsä sen orjatyönsä ohella.

Jos kerta tässä kapitalistisessa köyhien ryöstökilpailussa voittajia ovat vain ne, jotka raaskivat riistää köyhimmiltä. Niin tässä suhteessahan nuo Aasian sekä Intian hikipajaorjat ovat jo tuossa mitttaluokassa kapitalistisen markkinatlouden voittajia.

Mutta Kiinasta tullaan tekemään vuodesta 2018 alkaen tuleva talouden supervalta ja siellä nostetaan palkat kohta sinne tasolle, että pelästyy myös Saksalainenkin teollisuusmies.

Tämän Kiinaan suunnitellun ja 2018 vuonna alkavan laajemman talousimperiumin strategian olisi vapaamuurarien suunnittelemana tarkoitus sitten johtaa tähän taloussodan konfliktiin, joka sitten laukaisisi tämän Venäjän sekä Euroopan välisen sotilaallisen jännitteen syntymisen. 

Taloussotaahan käydään tälläkin hetkellä euron turvin, jossa Kreikka otti ensimmäisenä osumaa.

Taloussodan pääasiallinen motiivi on saada luotua massatyöttömyyttä niin paljon, että sillä saataisiin tämä elitistien nimittämien hyödyttömien suursyömäreiden lauma hävitettyä keinolla millä hyvänsä.

Vaikka on silti myös sanonta ettei lypsävää lehmää kannata tappaa, niin näitä EU-maiden työttömiä holhoavat eliitti tahot pitävät heitä täysin hyödyttömänä karjana. 

Tämän vuoksi nämä jatkuvat työttömien haastattelut 3kk välein on luotu vain, jotta voitaisiin saada valtion taholta lisää työttömille suunnattua kiusaamista aikaan tämän virkamiersikolliskoneiston kautta.

Koska yksinkertaisesti talouden nollakasvu on jo nostettu niin korkealle, että käynnissä on jo köyhien sekä vanhojen ihmisten joukkotuhonta, joka toteutetaan jo nyt SOTE-uudistuksen kautta.

Sillä tämä sosiaali- ja terveysuudistus ei ole mitään muuta kuin pelkkä köyhien joukkotuhontaohjelma, joka noudattaa vielä salaisesti YK Agenda 21 depopulation nimisestä poliittista agendaa.

Jopa tämä entinen valtiosihteeri Raimo Sailas on uskaltanut kritisoida tätä Suomen kilpailukyvyn heikennystä. 

Nyt Sailas oli todennut tästä SOTE:sta ettei herra jumala tällaista uudistusta pitäisi tehdä.

No mutta miksi sitten tehdään ? 

Miksi tämä CIA:n diplomaattista koskemattomuutta nauttiva Booz Allen Hamiltonin konsulttiyhtiö johtaa Suomen hallitusta.

Tällä edellämainitulla konsulttiyhtiöllä kun on takanaan vain monikansallisten ja rikollisten pankkien pimeyden siunaus. Ja Suomen valtio on tässä suhteessa vain näiden yksityisomisteisten sijoituspankkien ryöstösaalis.

Joten jos haluamme palauttaa Suomen todellisen kilpailukyvyn, niin silloin nämä valtionryöstäjäpankkiirit, konsulttiyhtiöt täytyy karkoittaa maasta Islannin tavoin vankeusrangaistuksin.

Suomen oikeusjärjestelmästä täytyy vielä saada sellainen korruptiokopla pois mädättämästä Suomen oikeuslaitosta kuin Demla ry, jonka jäsenet ovat läpeensä täynnä olevia kommunisteja sekä korkea-arvoisia virkamiesrikollisia.

Sillä heidän kaltaiset virkamiesrikolliset tuhoavat Suomen ja he tekevät sen vielä kaikella kunnialla, koska he edustavat pimeyden evoluutiota jossa kaikki totuus täytyy estää pääsemästä julkisuuteen. Tämän vuoksi nämä samat demarivetoiset kommunistit halusivat lakkauttaa myös MV-lehden jopa rikollisin keinoin.

Totuus on asia, jota on puolustettava ja jokainen joka uskaltaa palvella totuutta, niin tulee myös saamaan valon puolelta siihen polulleen kaiken siihen tarvittavan tuen taakseen.

Tämän vuoksi totuus velvoittaa näissä hommissa näyttämään tietä muille rohkeille, jotta tämä totuuden ääni sekä tienväylä saadaan ajettua muillekin valmiiksi.

Tätä on aito suomalainen patriotismi, jossa isänmaan etu tulee ensin.

Aidolla isänmaallisuudella ja fasismilla ei ole mitään tekemistä keskenään, mutta nämä sielunsa rahan ja vallanhimolle myyneet teollissuvut menettivät jo ajat sitten tuon rakkautensa Suomea kohtaan. Koska silloin kun sinun sydämesi on täynnä tuota vallanhimoa sekä ahneutta, niin sydämesi on peittynyt tuolla Luciferin tummalla energialla.

Tällaiset ihmiset pelkäävät rakkautta, koska heidän sydämensä on täynnä tuota pelkoa, joka on heijastus tuosta heidän kadottamastaan omasta sisäisestä rakkaudestaan.

Sitä sitten aletaan pönkittämään erilaisilla keinoilla kuten jopa peliriippuvuuksilla, alkoholiriippuvuudella, tai käymässä vielä huorissa näiden CIA:n lahjusten piikkiin.

Jos tuollainen elämänmeno tällaisen korruptoituneen valtion nimeltä Suomi johdossa saa aikaan näille sielunsa turmeltuneille valtionpäämiehille todellisuudessa aikaan vain sisälle tulleen pahan olon. Niin tässä kaikessa kuitenkin piilee sellainen opetus, että tuo rakkaus on aina ollut jokaisen meidän sisällämme.

Mutta koska lapsena meitä alettiin komentelemaan ja mahdollisesti vielä koulussa kiusaamaan, koska satuimme ehkä olemaan hieman erilaisia muusta massasta.

Jos nyt vielä Suomen fasistinen valtio sitoutuu salaisesti vielä joukkovainoamaan (gang stalking) näitä ei normien mukaan käyttäytyviä kansalaisiaan, niin mehän elämme jo silloin miltei täydellisessä fasistihallinnossa.


Sillä tämä nykyisten peruskoululaisten oma STASI-valvontajärjestelmä WILMA on vielä yksi esimerkki siitä, että kuinka tätä nykyistä nuorta sukupolvea valmennetaan jo tuohon tulevaisuuden ISOVELI VALVOO kaltaiseen orjayhteiskuntaan.

Koska tuo EU:n liittovaltion sisälle rakennettava STASI-koneisto tulisi olemaan aika pitkälti samanlainen kuin mitä on nyt tämä peruskoululaisten valvonta/seurantajärjestelmä WILMA. Jossa opettajat tarkkailevat heitä kuin psykiatristen sairaaloiden pakkohoidossa olevia potilaita.

Tämänkaltainen ihmisten tarkkailu tuollaisella STASI-maisella järjestelmällä on täysin sairaan ja psykopaattien laatima ihmisten seurantajärjestelmä.

Sillä on nyt tarkoitus valmentaa tämä nykyinen nuori sukupolvi hyväksymään sitten ne heidän ihojen sisälle tarjottavat ja pakotettavat mikrosirut. Jolloin niitä EU:n liittovaltio alkaa pakottamaan jokaiselle EU-maiden kansalaisille ihon sisälle. Koska isovelin on valvottava kaikkialla.

Vaikka kaikki tämä järjetön valtiollisten ja ei valtiollisten järjestöjen pakonomainen holhoaminen lisääntyy, niin silti lisääntyy myös henkinen kehitys ja tässä suhteessa koska suomalaiset edustavat vielä maailman älykkäintä kansaa. Niin tämä on se syy sille, miksi tänne on vielä räätälöity ennätysmäärä tätä langatonta teknologiaa, joka saa ihmiset mm. sähköyliherkiksi sekä sairastettua mm. Parkinssonin tautiin jne.

WLAN -laitteet ovat vielä erityisen vaarallisia juuri tässä suhteessa ja tämän takia jos vaan olisi mahdollisuus vaihtaa se langaton internet-yhteys vaikka valokuituun, niin se olisi äärimmäisen tärkeää jos on vähänkään kiinnostunut omasta terveydestään.

Kännykköjen runsas käyttö aiheuttaa myös aivosyöpää, joka on myös Nokiankin liikesalaisuus. 

Kaikki tämä langattoman teknologian säteilytys on kirjattu salaisiin raportteihin ja muistioihin, joita on laadittu mm. Trilateraalisen Komission sekä Bilderberg-ryhmän ohjauskomitean salaisissa neuvonpidoissa.


Nämä edellämainitut eliitin ajatushautomot ovat täysin epä-demokraattisesti toimivia järjestöjä, joista edes Jorma Ollilaa (kuvassa) ei olla sinne niihin suuriin pöytiin valittu millään vaaleilla.

Vaan Ollila ylensi sinne itsensä, koska salli aikanaan Nokian puhelinyhtiön puhelimien tulla hakkeroiduksi CIA:n sekä NSA:n toimesta, jolla sitten lopulta luotiin salainen sisäpiirikauppa Microsoftille aina vakoilukeskuksineen tulla Suomeen.

Ollilan Jormaa ei edes raha tässä asiassa ole missään vaiheessa kiinnostanut, vaan se valta.

Siksi hän toimii myös Suomalaisiin autoihin pakollista seurantalaitetta vaativassa Trafissa.


Jos otetaan sätkynukke, jota ohjaa sätkynukke mestari. Niin nämä isokenkäiset miljardöörit, jotka ohjaavat näitä poliitikkoja aina Suomenkin hallinnossa asti CIA:n lahjusrahoilla. 

Niin tämä toiminta kertoo kaiken olennaisen tästä kyseisten vallanhimoisten psykopaattien motiiveista olla jatkuvasti vallankahvassa vaikka väkivalloin.

Heidän täytyy aina voida vetää näitä valtionpäämiehiä noista näkymättömistä CIA:n naruista. Koska muuten nämä miljardöörisedät turhautuvat ja eivät saa elämälleen tarpeeksi sisältöä.

Mutta mikäli sinä satut olemaan jonkun tällaisen narsistin vallankäytön uhri, niin voin kertoa yhden pienen neuvon joka on seuraava.

Sinä voit minä tahansa hetkenä lopettaa tuon sielunsopimuksen tämän teitä alistaneen narsistin kanssa, koska tuo oli vain sielunsopimus siitä, että lupasitte välittää heillä tuota energiaanne.

Ja koska narsisti tarvitsi sitä teidän valoenergiaanne ja hän ei sitä teistä saanut kuin vain näillä hallintadraamojen keinoin. Joten näin ollen sitten kun narsistin uhri uskaltaa sanoa tuolle alistajalleen, että nyt riittää. Niin lopulta narsisti menettää otteensa tähän alistettavaan ja tuo heidän keskinäinen sielunsopimus lakkaa olemasta. 

Tässä vaiheessa yleensä narsisti kokee tuossa niin suuren nöyryytyksen, että heidän on miltei pakko löytää tilalle jokin uusi alistuksen kohde. Koska näinhän nuo negatiivinen liskorotukin saa energiansa ja siksi myös tällä sionistisella Talmud musteella painetut sanomalehdetkin ovat vain täynnä negatiivista uutisointia, jotta nämä negatiiviset mediakeisarit saisivat sen avulla ihmisiä lietsottua yhä suuremmalla pelolla sekä varastettua näin siitä itselleen energiaa.

Ihmisen ajatuksissa kun on niin suunnattomasti voimaa, varsinkin jos kyseessä on positiiviset ajatukset joiden + navat aikaansaavat kuin akkuun lisää virtaa.

Negatiiviset ajatukset taas vievät tuosta akusta virtaa - merkkisellä varauksella ja tämän vuoksi tämä koko käynnissä oleva pimeyden ja valon välinen vääntö tässä dualistisessa maailmassamme on juuri tätä. Että sinä valitset jokaisella läsnäolevalla hetkellä sen oman todellisen puolesi, että kumpaako näistä edellämainituista voimista kannatat pimeyttä vai valoa.

Pimeydessä elävät ihmiset ovat täynnä tuota pimeyttä, eli heidän sielunsa ei ole vielä täysin valaistuneet. Koska he pelkäävät tuota heidän sisälläänkin olevaa valoa jopa niin paljon, että sitä pitää sitten turruttaa mm. kuuntelemalla mahdollisesti hyvin raskasta musiikkia. Jolla sitten voidaan purkaa sitä sisällä olevaa pahaa oloaan pois.

Mutta koska jokaisen ihmisen sisällä sydämen sisällä vallitsee valo, eli rakkaus niin tämä voima kun on jo jokaisen ihmisen sisällä ja on sieltä herätettävissä myös löytämällä oma sisäinen lapsensa. Joka oli tuo jonka ei välttämättä edes lapsena annettu olla läsnä nykyhetkessä.

Mutta jos katsomme tätä länsimaalaista mediaa, niin se varsinkin tällä negatiiisella uutisoinnillaan ei anna ihmisille edes hetken rauhaa olla läsnä nykyhetkessä. Kun aina tungetaan lisää negatiivisia ärsykkeitä jokaisen korvaan.

Joten jos uutiset sisältävät näinkin paljon negatiivisia hermoimpulsseja, niin silloinhan tällaisenkin kapistuksen kuin televisio kannattaisi heittää menemään pysyvästi ja keskityttävä paljon tärkeimpiin asioihin, kuin joihinkin hengellistä köyhyyttä vallitseviin televisiosarjoihin.

Siitä saa jo itselleen tarpeeksi viihdyttävää realityviihdettä, jos seuraa näiden ulkomaalaisten valtionryöstäjien keskinäistä valtataistelua.

Lähteet: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/umpisurkeaa-kaivospolitiikkaa-suomi-myi-miljardien-kultaesiintyman-pilkkahintaan/

http://www.spearswms.com/whos-buying-greeces-private-islands/  

Keskisuomalainen

http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/paaministeri-sipila-tapasi-paavin-muiden-eu-johtajien-kanssa 

http://mvlehti.net/2016/06/27/suunnitelma-vuoti-julkisuuteen-eu-maista-yksi-supervaltio-mailta-oikeudet-pois/ 

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3601918/Why-war-Russia-year-apocalyptic-vision-British-General-Nato-chief-threatened-sack-blasting-Tory-defence-cuts.html 

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002645338.html 

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tiukka-talousmies-raimo-sailas-nain-suomen-kilpailukyky-turmeltiin-vuonna-2007-omien-silmiemme-edessa-24267147/