http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, joulukuuta 31, 2018

Dragon Mining Oy kaivosyhtiö aikoo perustaa Pohjois-Suomeen uraanikaivoksen


Suomalainen australialaisten omistama kaivosyhtiö Dragon Mining Oy aikoo perustaa Pohjois-Suomeen uraanikaivoksen sekä ydinjätteiden loppusijoituspaikan.

Äskettäin kyseinen australialainen kaivosyhtiö pääsi Suomen iltapäivälehtiin, kun siellä kerrottiin sen röyhkeästä linjasta. Yhtiö oli leveillyt Hongkongin pörssissä tyhjentävänsä mm. Valkeakosken kaivoksen, ennen kuin viranomaiset ehtisivät käsitellä yhtään valitusta. 

Suomessakun tällainen kaivostoiminnasta tehdyn valituksen käsittelyyn voi mennä jopa 3 vuotta, jona aikana ehditään jo uraanillakin pilaamaan alueen ympäristö helposti.

Mutta nyt kuitenkin ei ole kysymys mistään kultakaivos toiminnasta, josta nämä iltapäivälehdet ovat puhuneet tämän australialaisen Dragon Mining Oy:n yhteydessä. Vaan kyseessä onkin uraanikaivoshanke, jota jo pari vuotta sitten eräs Posiolainen seurakuntapastori rummutti paikallisessa lehdessä toteamalla kuinka Posiolle pitäisi perustaa uraanikaivos.



Mutta nyt kuitenkin ei ole kysymys mistään kultakaivos toiminnasta, josta nämä iltapäivälehdet ovat puhuneet tämän australialaisen Dragon Mining Oy:n yhteydessä. 

Vaan kyseessä onkin uraanikaivoshanke, jota jo pari vuotta sitten eräs Posiolainen seurakuntapastori Timo Ellonen rummutti paikallisessa lehdessä toteamalla kuinka Posiolle pitäisi perustaa uraanikaivos.

Pastori totesi myös samassa paikallislehdessä kuinka uraani on kotimaista ja puhdasta energiaa, ja sitähän tarvitaan Suomen ydinvoimaloissa. Samalla Posion tulisi kuulemma selvittää, voisiko kunta toimia ydinjätteiden loppusijoituspaikkana.

Vai että oikein ydinjätteiden loppusijoituspaikkana.

Tähän vielä Ellonen lisäsi, ettei hän voi ymmärtää esimerkiksi uraanikaivoksten ja ydinvoimaloiden vastustajia. Mihin heidän uraaninpelkonsa perustuu.

Tämä Ellonen vaikuttaa yhtä terävältä kuin Timo Soini ydinvoiman suhteen, joka myös on aikaisemmin todennut ydinvoiman olevan turvallista ja puhdasta energiaa.



Nämä miehet Soini ja Ellonen vaikuttavat olevan kumpikin yhtä älykkäitä, että suostuisivat vaikka pulahtamaan uimahalliin altaaseen, joka olisi täytetty uraanilla. 

Kun se on täysin puhdasta energiaa, niin ei se myöskään pilaisi edes uimahallin allasta.


Mutta silloin kun kyse on jostain Posiolla sijaitsevasta järvestä, niin mitä nyt jos vähän Dragon Mining Oy:n tulevasta kipsisakka altaasta pääsee vähän muutamat uraanipäästöt tuohon järveen.

Te Pohjois-Suomen asukkaat jotka asutte noilla Dragon Mining Oy:n tulevilla kaivosalueilla.

Ymmärrättekö, että jos teillä on siellä asutusta tai edes kesämökkejä, niin tulevina vuosina tämä Dragon Mining Oy:n ajama ydinjätteiden loppusijoitushanke tulee pakkolunastamaan tonttinne tämän ydinjätteiden loppusijoitushankkeen tieltä.

Sillä nämä monikansalliset yhtiöt haluavat päästä tunkemaan myös ulkomaalaiset ydinjätteet Pohjois-Suomeen, kun Sipilän hallinto on jo lahjottu tämän hankkeen puolesta, mistä syystä Dragon Mining Oy:lle on annettu jo vapaat kädet sekä näytetty vihreää valoa tämän uraanikaivos ja ydinjätteiden loppusijoitushankkeen tiimoilta.

Julkisuudessa he vielä väittävät, että heidän pääasiallinen kaivuunsa keskittyisi mm. Posiolla vain akkuteollisuudessa käytettyyn kobolttiin. Mutta tämä on puhdas emävale. 

Aivan kuten Talvivaaran kaivoksessakin uskoteltiin ensin julkisuudessa, ettei kyseessä olisi vain koboltin, sinkin ja kuparin kaivamisesta. Mutta sitten vuonna 2014 yhtiö haki lupaa uraanin talteenotolle, jonka jälkeen sitten pääsi alkamaan tämä varsinainen ympäristön tuhoaminen.

Talvivaaran kaivoksessa (nyk. Terrafame) päätettiin uraanin loppusijoituksesta tietojen mukaan kuluneena vuonna (2018).



Dragon Mining Oy:n toiminnanjohtajana sekä hallituksen puheenjohtajana toimii Brett Smith, general managerina Ilpo Mäkinen, Heimo Pöyry toimii myös hallituksen jäsenenä.

Toiminnanjohtajan palkkiot tulevat lopulta pyörimään hyvin todennäköisesti Talvivaaran kaivoksen entisen pääjohtaja Pekka Perän n. 4-5 miljoonan euron vuositasoilla. Mutta se on sinällään omituista, että miten yli 100 miljoonaa euroa tappiota vuodessa tekevä yhtiö pystyy maksamaan toimitusjohtajalleen noin suuret ökypalkkiot vuosittain kun joidenkinen selkänahasta nekin miljoonat on vuosittain revittävä. 

Tämän Dragon Mining Oy:n juoni lienee hyvin samanlainen mitä Talvivaarankin, että ensin kaivetaan muka kobolttia ja muuta malmia, jonka jälkeen haetaan sitten sitä itse pääasiallista lupaa uraaninkaivuulle sekä ydinjäteiden loppusijoitukselle.




Sitten kaivos tuottaa yli 100 miljoonaa euroa tappiota per vuosi ja alkaa kinuamaan valtiolta rahaa näiden tappioiden maksamiseen. Mutta sehän onnistuu helposti kuten Talvivaarankin (nyk. Terrafame) tarvitsi vain maksaa pääministeri Juha Sipilälle pienet lahjukset, jotta hän suostui tulemaan pr-temppuna paikalle kehumaan juuri nimensä muuttanutta uraanikaivosta. Eihän nyt pääministeri paikalle ilmaiseksi tulisisi.

Seuratkaa vain valemediaa ja sitä hetkeä kun pääministeri matkaa jossain vaiheessa tämän Dragon Mining Oy:n kaivokselle ja laittaa kaivosyhtiön pipon päähän.

Lähteet: Iltalehti

Koillissanomat