Jos haluat tukea työtämme vapaan journalismin eteen Tilinumero FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: Teemu Antti Johannes Vehkala Tai Mobilepay: 3529QA
torstaina, helmikuuta 22, 2018
BIG PHARMA:n nuorille suunnattu nappikauppa käy paremmin kuin koskaan
Monikansallisten lääkeyhtiöiden (BIG PHARMA) nuorille suunnattu nappikauppa käy paremmin kuin koskaan.
Tämä käy ilmi myös siitä, että pelkästään uudellamaalla jo lähes joka kymmenes 13-17-vuotias on psykiatrisen erikoissairaanhoidon asiakas. Nyt jopa psykiatrit ihmettelevät näin nopeaa kasvua.
Pirkanmaalla myös nuoria tuli psykiatrian erikoissairaanhodon palveluihin 37 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016 verrattuna aiempaan vuoteen 2015.
Tämä kasvu on lisännyt BIG PHARMA:n nappikauppaa (mm. psyykelääkkeet).
Kuitenkin nuorisopsykiatrit ihmettelevät, mistä nopea kasvu johtuu. Sillä tutkimusnäyttöä ei silti ole, että nuorten mielenterveyden häiriöt olisivat lisääntyneet.
Pääasia että nappikauppa käy ja pillereiden käyttäjien mieli pysyy horroksessa
Koko tämän monikansallisen BIG PHARMA:n nappikaupan pääasia on se, että nappikauppa käy ja tuottaa omistajilleen useita miljardeja vuosittain.
Mutta myös äärimmäisen tärkeä agenda tässä kansainvälisessä psyyke ja masennuslääkkeiden nappikaupassa on se, että nämä lääkkeiden sisältämät myrkyt saavat aikaan paljon mm. pysyviä aivovaurioita.
Lääkärit saavat nappikauppiailta n. 10 000 euron lahjukset vuosittain
Jos BIG PHARMA tekee tällä vuosittaisella nappikaupalla useiden miljardien voitot, niin lääkärit saavat myös pienen provikat välistä.
Keskimäärin lääkärit nettoavat n. 10 000 euron suuruiset lahjukset lääkeyhtiöiltä, jotka tulevat provisiopohjaisina lahjuksina potilaille määrättyjen psyykelääkereseptien mukaan.
Myös apteekkarit saavat provisiopohjaisen palkkion lääkkeiden käyttäjien aivojen myrkyttämisestä.
Varakkaimmat apteekkarit tienaavat Suomessa jopa yli miljoona euroa vuosi ja yksinomaan tämä selittyy tästä monikansallisten lääkeyhtiöiden Suomessa tapahtuvasta nappikaupasta saatavilla provosioilla.
Lobotomian korvasi 1950-luvulla keksitty antipsykoottinen lääke klooripromatsiini
Perinteisen lobotomian, eli aivojen otsalohkojen leikkaus kivuliailla menetelmillä korvattiin lopulta 1950-luvulla keksityllä antipsykoottisella klooripromatsiini lääkkeellä.
Ensimmäiset ihmiskokeet alkoivat tällä myrkyllä pariisilaisessa mielisairaalassa vuonna 1951 jossa sitä ruiskutettiin 38 potilaaseen.
Psyykelääkkeet tappavat maailmalla vuosittain yli puolimiljoonaa ihmistä
Tämä monikansallisten lääkeyhtiöiden harjoittama globaali nappikauppa tappaa vuosittain yli puolimiljoonaa ihmistä.
Joten se on silloin kuin medikaalinen niskalaukaus, joka tappaa hitaasti ja varmasti käyttäjänsä.
Psykiatristen lääkkeiden tarkoitus on myös lamaannuttaa käyttäjiensä aivotoiminta ja lopulta tappaa.
Mutta tämän on myös tarkoitus tuottaa lääkkeen valmistajille miljardivoitot, joten jos näiden globaalien myrkkypillereiden teho olisi kuin syanidikapseleissa, niin se olisi silloin huono bisnesmalli.
Nyt kuitenkin viime vuosina monet lääkeyhtiöt ovat maailmalla huomanneet, että heidän asiakkaistaan täytyy huumata lapset. Jolla selittyy tämä, että miksi jo uudenmaan alueella melkein joka kymmenes 13-17 ikäinen lapsi on jo erikoissairaanhoidon psykiatrisen hoidon asiakas.
Tätä tahtia Suomeen täytyisi rakentaa lisää HUS sairaanhoitopiirin huumeluolia ja Sipilän hallinto ei tällaiseen pysty repimään lisää rahaa, koska tällä hetkellä suurin energia heillä menee työttömien elinolojen kurittamiseen.
Psykiatriset lääkkeet tappavat maailmalla enemmän käyttäjiä kuin mitä heroiini saa aikaan ja tämä on karu tilastofakta, josta myös asiantuntijat ovat viime vuosina puhuneet.
Jos nuorten psyykkiset ongelmat olisivat lisääntyneet tässä maassa, niin siihen oikeampi hoitomuoto olisi KELA korvattu terapia, eikä mikään kemiallinen lobotomia.
Mutta nämä BIG PHARMA:n nappikauppiaat haluavat tappaa tältä planeetalta tosiaan tuon YK:n tavoitteen mukaisen 6 yli miljardia ihmistä vuoteen 2050 mennessä, jossa tämä neuroleptien nappikauppa on vain yksi osa tämän tavoitteen death-linea.
Lähteet: https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/uudellamaalla-jo-lähes-joka-kymmenes-13-17-vuotias-on-psykiatrisen-erikoissairaanhoidon-asiakas-psykiatrit-ihmettelevät-nopeaa-kasvua-1.2545038
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14586491/ssri-laakkeet-ja-neuroleptit-aivovaurio
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001912807.html
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001943850.html
https://www.tiede.fi/keskustelu/51670/ketju/neuroleptit_tuhoaa_aivojen_unireseptorit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Klooripromatsiini
https://www.madinamerica.com/2016/05/psychiatric-drugs-kill-more/
tiistaina, helmikuuta 20, 2018
Ugandassa surmatun suomalaismiehen naisystävällä oli yhteyksiä tiedustelupalveluihin
Ugandassa surmatun Tuomas Teräsvuoren Ugandalaisella naisystävällä oli yhteyksiä tiedustelupalveluihin. Tästä kertoo paikallinen lehdistö ja Teräsvuori oli tavannut naisen Arabiemiraateissa.
Lähde: http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251099-uganda-suvi-ja-suomalaisen-korruption-sudet
maanantaina, helmikuuta 19, 2018
Teräsvuori oli sopinut Ugandan matkansa eversti Frank Kaka Baguendan kanssa
Ugandassa kuollut ja murhattu Patria Oyj:lle työskennellyt aseteollisuuden konsultti Tuomas Teräsvuori oli sopinut Ugandan liikematkansa maan turvallisuuspalvelu ISO:n johtaja eversti Frank Kaka Bagyendan (kuvassa) kanssa.
Asia käy ilmi ISO:n johtaja Bagyendan ja Teräsvuoden välisestä kirjeenvaihdosta.
Paikallisen Ugandalaisen lehden mukaan Teräsvuori kirjoitti, että "me" haluaisimme tulla esittelemään palveluita liittyen muun muassa puolustukseen, kyberturvallisuuteen ja pimeän verkon ratkaisuihin.
Tämä kirje oli päivätty 31.1.2018
Teräsvuori kirjoitti vielä samassa kirjeessä, että matkustaisi Ugandaan henkilökohtaisesti entisen viestintäministeri Suvi Lindénin kanssa.
Eversti Bagyenda vastasi viestiin 2. helmikuuta, jossa vahvisti hyväksynnän Teräsvuoren ja Lindénin matkalle Ugandaan.
Lindén valehteli matkansa syyn
Ex ministeri Lindén valehteli heti ensimmäisenä julkisuuteen Ugandan matkansa syyn ja väitti olleensa siellä YK tehtävissä. Mutta hänen YK pestinsä päättyi jo vuonna 2015.
Lindén ei vaan uskalla kertoa totuutta siitä, että hän on nykyään Patria Oyj:n kansainvälinen asekauppias. Sillä siitä ne hänen pyörittämänsä konsulttiyhtiön yli 13 miljoonan euron varallisuus on pääosin tullut. Vaikka hän on jo tähän mennessä nostellut tuota kansanedustajan 5000 €/kk sopeutumiseläkettä melkein 500 000 euron verran.
Paikallinen toimittaja kidnapattiin hänen kirjoittamansa lehtijutun vuoksi
Ugandan paikallislehden toimittaja Charles Etukuri kidnapattiin aika pian sen jälkeen kun hän oli kirjoittanut suomalaismiehen kuolemasta liian paljastavan jutun.
Mies on tietojen mukaan maan turvallisuuspalvelu ISO:n kiinniottama ja häntä pidetään nyt tuntemattomassa paikassa.
Etukurin esimies Felix Osike kertoi Suomen Iltalehdelle olevansa varma, että Etukurin sieppaus liittyy hänen viime viikolla kirjoittamaansa juttuun suomalaismiehen kuolemasta Ugandassa.
Patrialla on verta käsissään Uganda jutun takia
Patria Oyj:llä on nyt verta käsissään tämän Uganda jutun takia ja syystäkös tämä iskee juuri heidän päälleen, koska heille työskennellyt konsultti murhattiin Afrikassa.
Tämä antaa nyt tästä aseteollisuuden haarasta ja sen monikansallisesta kaupasta hyvin vaarallisen kuvan joten eipä ihme, että miksi nyt kaksi pomoa sieltä erotettiin. Joista tosiaan tämä toinen älysi itse erota ennen potkuja.
Mikä asevalmistaja oli Ugandan murhien takana ?
Maailman suurin asevalmistaja on amerikkalainen Lockheed Martin jolla saattaa olla myös Ugandassa vankka jalansija.
Sillä tämä Ugandan murhamysteeri ei nyt ole lopulta mitenkään vaikea selvittää. Sillä ainoastaan sen kun selvittää, että millä näistä maailman suurimmista asevalmistajista on suurin monopoliasema Ugandan asemarkkinoilla.
Niin todennäköisesti sieltä tehtiin näiden kahden ruotsalais ja suomalaismiehen poliittisten salamurhien toimeksiannot.
Koska heidän kummankin tiedettiin tulevan Ugandaan astumaan tämän amerikkalaisen maailman suurimman aseteollisuuden yhtiön varpaille.
Joten nämä salamurhat hoidettiin erään ulkomaalaisen tiedustelupalvelun kautta tod. tämän maailman suurimman asevalmistajan toimeksiannolla.
Murhat hoidettiin erittäin ammattimaisesti myrkyttämällä kumpikin henkilö. Sekä tämä suomalaismies ja ruotsalaismies.
Myrkky laitetaan yleensä johonkin juoman sekaan silloin kun itse uhri ei sitä huomaa jolloin myrkky lamaannuttaa lopulta uhrin ja aiheuttaa lopulta sydämen pysähdyksen.
Näiden Ugandassa kuolleiden suomalais ja ruotsalaismiehen kohdalla heidän ruumiinavauksien yhteydessä tehtiin kuitenkin tämä toksikologinen tutkimus, jossa havaittiin myrkkyjäämiä kummankin ruumista mikä viittaa myrkytykseen.
Silti vaikka vielä myöhemmin jomman kumman maan Ruotsin tai Suomen valtioneuvostot voisivat halutessaan myös saada lahjottua Ugandan paikallisviranomaiset ja syöttää julkisuuteen väärää tietoa, ettei kuolemaan liittyisi enää mitään rikosta. Mutta Ugandan viranomaiset ovat kuitenkin toimineet tähän mennessä asiallisesti näiden kummankin tapauksen vuoksi.
Patria haluaisi selvästi pestä kätensä tästä Ugandan jutusta jo nyt jonka huomaa selvästi yhtiön johdon ja hallituksen panikoinnista. Mutta yleensä sellaisissa yhtiöissä joissa on vastuuntuntoista hallitusjohtoa alkaa tällaisissa kriiseissä antamaan potkuja pomo tason henkilöstölle.
Suomen hallitushan ei noudata missään määrin tällaista linjaa. Siellä taas jos menee huonosti myönnetään suojavirka Kokoomuksen ministereille ulkomaalaisista sijoituspankeista.
Lähde: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802182200753869_u0.shtml
Tunnisteet:
Charles Etukuri,
cia,
Eversti Frank Kaka Bagyenda,
Felix Osike,
Lockheed Martin,
mossad,
myrkytys,
Patria Oyj,
salamurha,
Suvi Lindén,
Tuomas Teräsvuori,
turvallisuuspalvelu ISO,
Uganda
Ugandassa kuolleen suomalais ja ruotsalaismiehen ruumiista löytyi myrkkyjäämiä
Ugandan poliisi kertoo tiedotteessa, että Ugandassa helmikuun alussa 2 vuorokauden sisään kuolleiden suomalais ja ruotsalaismiehen ruumiista löytyi myrkkyjäämiä kuolinsyytutkimuksessa.
Suomalainen 41 vuotias Patrian panssariajoneuvojen esitteitä maassa jakanut liikemies Tuomas Teräsvuori löytyi kuolleena hotellihuoneestaan 6.2.2018 ja edellisenä päivänä samasta Ugandan pääkaupungista Kampalasta löytyi kuolleena 40 vuotias ruotsalainen.
Kummankin miehen ruumiista löytyi toksikologisia aineita ja aineet ovat aiheuttaneet kuoleman. Joten kyseessä oli näin mitä todennäköisimmin myrkytys.
Ugandan poliisi ketoo, että tällä hetkellä on pidätettynä neljä tai viisi ihmistä suomalaismiehen kuolemaan liittyen.
Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802192200756248_ul.shtml
Juha Sipilä lähti veronmaksajien rahoilla seuraamaan Etelä-Korean talviolympialaisia
Pääministeri Juha Sipilä järjesteli valtioneuvoston avulla virkamatkan Etelä-Korean olympialaisiin, jotta pääsee nyt puolisonsa Minna -Maaria Sipilän kanssa veronmaksajien rahoilla seuraamaan myös Suomen jääkiekko-otteluita.
Kisaturistireissu täytyi vaan naamioida näyttämään virkamatkalta. Joten siksi samalle kisaturistireissulle sovittiin myös tapaamisia Korean pääministeri Lee Nak-yonin kanssa. Vaikka nämä tapaamiset eivät olleet tämän kisaturistimatkan idea.
Suomen lehdistölle kerrottiin vielä propaganda tiedote, että pääministerin olisi tarkoitus keskustella Suomen ja Etelä-Korean välisistä taloussuhteista sekä alueellisesta tilanteesta.
Poliittinen korruptio rehottaa Suomen jääkiekkoliitossa
Ilman Suomen jääkiekkoliiton (Finlands ishockeyförbund ry) apua ei tällainen poliittinen korruptio onnistuisi ja silloin myös Suomen pääministeri joutuisi lentämään Etelä-Korean olympialaisiin omilla rahoillaan.
Mutta vaikka Sipilälläkin siihen olisi helposti varaa, niin silti virkaan kuuluvat edut kuten ilmaiset kisaturistimatkat valtioneuvoston piikkiin käytetään aina eduksi kuin vain voidaan.
Suomen jääkiekkoliitolla on nykyään peräti 14 valiokuntaa, jotka vastaavat eri toiminta-alueista kuten myös poliitikkojen lahjomisesta (ilmaiset kisamatkat veronmaksajien piikkiin).
Lähde: http://www.iltalehti.fi/pyeongchangin-olympialaiset-2018/201802162200750275_pz.shtml
http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/paaministeri-sipila-pyeongchangin-olympialaisiin
sunnuntaina, helmikuuta 18, 2018
Patria oli mukana lakkautetun varuskunnan myynnissä Lindénin sijoitusyhtiölle
Kun äskettäin selvisi, että kuinka Suvi Lindén on Hollantilaisen sijoitusyhtiön hallituksessa, joka osti lakkautetun varuskunnan Hollantilaiselle sijoitusyhtiölle.
Niin nyt selvisi se, että Patrian Aircraft-yksikön johtaja oli kartoittamassa ostajaehdokkaita Hallin lakkautetulle varuskunnalle.
Hollantilainen sijoitusyhtiö NxTVn osti lopulta lakkautetun varuskunta-alueen 450 000 eurolla.
Patrian teollisuusalue sijaitsee Hallin lakkautetun varuskunta-alueen vieressä Jämsän Hallissa. Alueella on edelleen ilmavoimien käytössä oleva lentokenttä.
Lähde: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802182200753808_u0.shtml
lauantaina, helmikuuta 17, 2018
Patrialla ei ole asevientisopimuksia Ugandaan
Suomalaisella aseteollisuuden yhtiö Patrialla ei ole tällä hetkellä ollenkaan Ugandaan mitään asevientisopimuksia voimassa, koska Uganda on ns. Transparency Internationalin listalla mm. ihmisoikeusrikkomusten vuoksi. Joten Patria ei pyri sinne silloin kauppasuhteisiin.
Joten jos nyt tämän Ugandassa murhatun Tuomas Teräsvuoren henkirikos sai Patria Oyj:n ensin tulemaan julkisuuteen, että hän oli Ugandassa esittelemässä heidän panssariajoneuvojensa esitteitä.
Patria Oyj valehteli julkisuuteen ettei tämä Ugandassa kuollut suomalaismies työskennellyt heille. Mutta siinä vaiheessa kun eräs Iltalehden toimittaja onnistui kaivamaan faktat esiin niin myös muuttui Patrian kanta tapaukseen ja sitten sieltä myönnettiin, että Ugandassa kuolleella liikemiehellä olikin virallinen konsultointisopimus Patrian kanssa.
Mutta sen sijaan samassa matkaseurueessa ollut Suvi Lindén valehteli suoraan, ettei hän ollut maassa Patrian asialla.
Oliko Patria tunkemassa Ugandaan aseiden salakuljetusmarkkinoille ?
Jos kerta Patrialla ei ole Ugandan kanssa yhtään asevientidiilejä tämän voimassa olevan Transparency Internationalin sopimuksen vuoksi, niin siinä tapauksessa Patrian tuotteita voidaan myös salakuljettaa näihin Afrikan maihin.
Joten jos tällä Teräsvuorella oli Patrian kanssa voimassa oleva konsultointisopimus voimassa ja hän oli Afrikassa esittelemässä Patria Oyj:n panssariajoneuvoja niin ihan kaiken järjen mukaan tässä saattoi olla kyse Patrian aseiden salakuljetuksien järjestelystä.
Suvi Lindén kun taas on tämän Teräsvuoren konsulttiyhtiön osakas ja häntä kiinnostaa näillä matkoilla vain raha varsinkin kun aseiden salakuljetuksesta ei Patria Oyj:n tarvitse maksaa veroja. Joten silloin lahjuksiin jää paljon enemmän rahaa.
Kaksi Patrian pomoa joutuu eroamaan Uganda-tapauksen vuoksi
Nyt tämän Uganda-tapauksen vuoksi Patriasta joutuu eroamaan kaksi pomoa liiketoimintajohtaja Mika Kari sekä markkinointijohtaja Juha Simola.
Yhtiö päätti erottamisesta viime perjantaina pidetyssä kokouksessaan.
Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalon mukaan Simola on päättänyt itse erota.
Patria Landin toimitusjohtaja Mika Kari on taas kertonut julkisuudessa, että päätös suomalaisen liikemiehen värväämisestä Ugandaan on ollut yhtiön myyntimiehen Markku Koiviston vastuulla.
Vai olisikohan nyt näin, että Patria yhtiön johto halusi tehdä yhden syntipukin jonka niskaan sitten kaikki syytökset tästä jatkossa vieritetään, vaikka selvästi Patria Oyj oli Ugandassa virittelemässä panssariajoneuvojensa salakuljetuksia.
Lähde: https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=25099&start=75
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005570430.html
Mikä oli Hollantilaisen sijoitusyhtiö NxtV:n rooli Lindénin Ugandan matkassa ?
Ex ministeri Suvi Lindénin äskettäinen kohureissu Ugandan pääkaupunkiin puhuttaa edelleen ja tuolla reissulla murhatun konsultti Tuomas Teräsvuoren murhatutkinta sai jo KRP:ltä virka-apua.
Mutta mikä oli tämän Hollantilaisen NxtV nimisen sijoitusyhtiön rooli tällä Lindénin Ugandan matkalla, koska hän on veljensä Seppo Lindénin kanssa tämän kyseisen sijoitusyhtiön hallituksessa.
Tämä kyseinen Hollantilainen NxtV:n sijoitusyhtiö osti taannoin Suomen ilmavoimien entisen teknillisen koulun Jämsästä (Jämsä Oy).
Muita NxtVn:n Jämsä Oy:n ja NxtVn Finlandin hallituksen jäseniä ovat Suvi Lindénin ja Seppo Lindénin lisäksi:
Akram Emil Farag (Egypti)
Alham Alkhayat (Egyti)
Khaled Naguib Zaky Sedrak (Egypti)
Ali A.A. Alzaben (Kuwait)
NIcholas John Fortune (Australia)
Lähteet: https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=25099&start=45
http://www.sinikivi.com/sinikiven-paakirjoitukset/maailmanmeno/486-suvi-lindenin-uganda-bisnekset
torstaina, helmikuuta 15, 2018
Ugandan turvallisuuspalvelu pidätti Suvi Lindénin kuulustelujen ajaksi
Suomen valemedia ei ole kertonut lainkaan siitä, että Ugandan turvallisuuspalvelu (ISO) pidätti Suvi Lindénin tämän jälkeen kun hän löysi kolleegansa Tuomas Teräsvuoren kuolleena hotellihuoneestaan.
Lindén vielä valehteli Suomen viranomaisille, ettei hän ollut Ugandassa Patrian takia.
Luuleeko hän että suomalaiset uskoisivat hänen menneen sinne vain viiden tähden hotellilomalle kun kolleega markkinoi samalla Patria Oyj:n panssariajoneuvoja Ugandan puolustusministeriölle.
Ugandan poliisi Iltalehdelle: Suomalaismiehen kuolemaa tutkitaan murhana
Nyt Ugandasta tuli tieto, että suomalaismiehen kuolemaa tutkitaan nyt murhana.
Paikalliset lehdet uutisoivat myös alusta lähtien, että sekä tämän ruotsalaisen että suomalaisen kuolemia tutkitaan murhina.
Lähde: https://www.newvision.co.ug/new_vision/news/1471106/etukuris-abduction-sparked
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802152200747257_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201802152200747712_ul.shtml
Työttömät saivat ensimmäisen etujärjestön (työstäkieltäytyjäliitto)
Tätä hetkeä on pitkään odotettu, että Suomen työttömät saivat nyt ensimmäisen etujärjestönsä joka kantaa nimeä työstäkieltäytyjäliitto.
Järjestö sai alkunsa kun kirjailija Johannes Ekholmille (kuvassa) tuli mitta täyteen aktiivimallista.
Työstäkieltäytyjäliitto vaatii 1400 euron perustuloa kaikille suomalaisille.
Liitto vaatii myös loppua palkkatyön pakkovallalle ja täystyöllisyyspoliitiikan muistomerkin pystyttämistä Helsingin Hakaniemeen.
Työstäkieltäytyjäliitto kävi jo jakelemassa esitteitään Kampin TE-keskuksessa
Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen kertoo aluksi ottaneensa työstäkieltäytyjäliiton huumorilla, mutta hermostui sitten siihen, että järjestö tuli lopulta Kampin TE-toimistoon ja alkoi siellä jaella tietoa järjestöstään.
Ukkonen totesi YLE:lle että koko porukka olisi tullut poistaa Kampin TE-toimiston tiloista välittömästi.
Työstäkieltäytyjäliiton takana on n. kaksikymmentä ihmistä, joista osa on toimittajia, tutkijoita ja työttömiä.
Pontimena ryhmän perustamiselle oli myös viime vuonna noussut kohu kun kirjailija Ossi Nyman kertoi Helsingin Sanomissa olevansa ideologinen työtön. Sitten lensi paska ns. tuulettimeen ja tästä miehestä tehtiin kansallinen syntipukki ja oikeistolaiset toimittajat ripustivat hänet kansalliseen häpeäpaaluun.
Rikkaiden fasistisukujen orjapiiskurit ovat varmasti raivona
Epäilemättä näiden rikkaiden fasisti ja teollisuussukujen orjapiiskurit ovat varmasti aivan raivona siitä, että tällainen työttömien etujärjestö on perustettu.
Kun edelleen oikeistolaisissa uutismedioissa kuten Helsingin Sanomissa työttömille ei anneta edelleenkään mitään ihmisarvoa, vaan siitä on tehty edelleen kansallinen häpeä.
Joten jos nyt tuleekin tällainen järjestö joka sanoo työttömyyden olevan ylpeyden aihe, niin tällainen saa varmasti näille teollisuussukujen orjapiiskureille raivokohtauksia aikaan. Koska heidän mukaansa työväestön ja työttömien asema yhteiskunnassa on tuottaa näille jo ennestään rikkaille teollisuusöykkäreille lisää voittoa.
Mutta koska valtio on aina toiminut niin, että siellä vaikuttaa tämä verotuloilla sikaileva ja juhliva eliitti, niin täytyyhän nämä eliitin boolit myös jonkun maksaa ja veronmaksajien piikkiin siellä mennään yleensä aina.
Kokoomuksen kansanedustajakaan ei voi ryypätä omilla rahoillaan, vaan aina on ilmainen viina buffet rahoitettu veronmaksajien rahoilla. Samoin kuin myös Helsingin Sanomien toimittajat ryyppäävät kerran kuukaudessa myös veronmaksajien piikkiin keskiviikkokerhon tarjotessa boolit.
Alko lahjoo myös kansanedustajia joka vuosi lähettämällä heille jokaiselle n. 12 näytepullon lastin.
Jos näitä eduskunnan viininmaistelukerhoja ja muita veronmaksajien rahoilla kustannettuja tilaisuuksia tarkastelee tarkemmin, niin näyttää vahvasti siltä että Suomen valtiota johdetaan päissään.
Jos ministerit ovat nauttineet muutakin kuin kansalaisluottamusta, niin on hyvin kuvaavaa se, ettei näitä booleja voi kukaan herra iso herra maksaa omasta pussistaan ei edes ministeri Orpo.
Tämä veronmaksajien piikkiin toimiva kansallinen korruptio on kuin köyhien eväät syötäisiin ensimmäisenä. Koska jos tässä vielä leikataan työttömiltä aktiivimallilla miljardeja euroja vuosi pois, niin tämä ajaa jo nyt lisää ihmisiä asumaan sillan alle.
Aktiivimallihan on todellisuudessa eräänlainen KELA:n maksama alennettu työnvieroksumiseläke, joka tuottaa valtiolle miljardien eurojen voitot vuosittain.
Se olisi yhtä reilu kun jos tämä valtion uhkapelimonopoli Veikkaus laatisi oman seurannan siitä, että kuinka moni heidän lottoajistaan voittaisi päävoiton ja jos ei päävoittoa tule lauantaina, niin Veikkaus perisi silloin tuosta jokaisesta veikatusta lottokupongista 4,65 prosenttia suuremman hinnan tulevalla viikolla.
Teemu Vehkala
Lähteet: https://yle.fi/uutiset/3-10072790
https://tk-liitto.tumblr.com/
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001238322.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















