http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

tiistaina, maaliskuuta 22, 2016

Paljastiko suomalaismeppi Brysselin terrorismiharjoituksen


SDP:n suomalaismeppi Liisa Jaakonsaari kulki omien sanojensa mukaan tänä aamuna juuri samalla metroasemalla, jossa räjähti vain puoli tuntia myöhemmin.

Jaakonsaari kertoi nähneensä tuolla samalla pienellä metroasemalla paljon poliiseja koirien kanssa jo puolituntia ennen itse räjähdystä. 

Eli mikä muu tuon runsaan poliisien ja koirien määrän selittää kuin se, että siellä oli jälleen false-flag terrori-iskun tapahtuma-alueella käynnissä perinteinen terrorisminvastainen operaatio/harjoitus.

Tämä kyseistä tekniikkaa läntiset tiedustelupalvelut ovat käyttäneet kautta aikojen, jolla saadaan itse minkä tahansa suurkaupunginkin viranomaisten resurssit alhaalle, jolloin voidaan sitten iskeä oikeasti. 



Näin tapahtui Lontoossa 7. heinäkuuta 2005, jolloin yksityinen turvallisuusyhtiö kävi Lontoossa terrorisminvastaista harjoitusta, jossa simuloitiin/harjoiteltiin sitä, että miten Lontoon pelastustoimi pystyisi vastaamaan siihen, jos Lontoon metroon sekä linja-autoihin hyökättäisiin räjähtein. Näin sitten kävi tuona aamuna oikeasti, kun Mossadin asentamat pommit räjäytettiin ja niistä sitten syytettiin ääri-islamilaisia miehiä.


Pariisissa 13. marraskuuta 2015 oli myös käynnissä terrorisminvastainen harjoitus. Silloin tapahtui samana päivänä Pariisin terrori-iskut. 


Yhdysvaltain ilmapuolustuskeskus NORAD kävi myös 9/11 terrori-iskujen tapahtuman päivänä terrorisminvastaista harjoitusta läpi, jossa simuloitiin juuri samankaltainen useiden matkustajakoneiden kaappaustilanne läpi, joka sitten tapahtui juuri tuolla hetkellä Yhdysvalloissa. 


Lähde:http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001143293.html