http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

perjantaina, joulukuuta 29, 2023

2-4 viikon selviytymispakkaus

Lehdissä puhuttiin jo vuonna 2020 tällaiset 72 tunnin selviytymispakkauksesta, joka olisi hyvä olla jokaisessa kotitaloudessa.

Nyt kuitenkin tilanne on seuraava, että vuonna 2023 Sveitsin talousfoorumissa suunniteltiin todennäköisesti jo tälle tulevalle vuodelle 2024 ajoitetusta kyberiskusta, jonka kaava on seuraava.

Sähköyhtiöt pistetään sammuttamaan koko valtakunnanverkko, johon kuuluvat myös internetin täydellinen lamaannuttaminen.

Sen seurauksena hätätila julistetaan eri puolille kaupunkeja ja armeija luonnollisesti alkaa vastaamaan mm. hätätila ajan ruoan jakelusta, koska kaupat saatetaan tyhjentää ensimmäisenä tällaisen kriisin johdosta elintarvikkeista.


Tämän kyberiskun ajoitus mitä todennäköisimmin ollaan suunniteltu johonkin sellaiseen vuoden aikaan, jolloin ainakin täällä pohjoisemmalla pallonpuoliskolla on enemmän näitä - asteita, kuin plus asteita lämmintä. Koska muuten kesäaikana tällaisen toteuttaminen ei tuottaisi muuten yhtä paljon psyykkistä ja henkistä haittaa kansakunnille. Siksihän Klaus Schwab ja Sveitsin talousfoorumi keksivät tälle kyseiselle kyberiskulle myös lempinimen DARK WINTER. Eli musta talvi.

Klaus Schwab on myös nimittänyt tästä kyseisestä skenaariosta lempinimellä kyberpandemia, koska hän haluaa verrata sitä koronapandemiaan ja uhittelee, kuinka tämä tulisi olemaan vielä koronarajoituksiakin pahempi skenaario, joka tulisi laittamaan kokonaiset kansakunnat polvilleen.

Mutta tässä kyberiskussa näiden elitistien tarkoituksena olisi tuhota samalla talousjärjestelmä alas, jotta he saisivat suostuteltua ihmisille se GREAT RESET nollaus sen jälkeen ja laittaisivat tietenkin jälleen yhteiskuntaan paluun yhdeksi ehdoksi jälleen rokotuksille lamppaamisen, kun kerta rokotuksilla tätä maailman liikaväestöä karsitaan pois, niin rokotukset tulisivat jälleen olemaan ja pysymään.

2-4 viikon selviytymispakkaus

Joka taloudessa olisi hyvä nyt olla vuodelle 2024 ennalta suunniteltu 2-4 viikon selviytymispakkaus, joka koostuu elintarvikkeista sekä juomakelpoisesta vedestä.

- Lähdevettä per kotitalous n. 100-150 l

- Purkkiruokaa, kuivamuonaa (spagetti, makaronit jne. puurot, näkkileivät) 

- Monivitamiinivalmisteet

- Oliiviöljyt, voi

- Tomaattimurska

- Kahvi, teet

- Pähkinöitä

- Juustoa 500 g

- Hedelmiä ja marjoja 1-2 kg

- Hunajaa 2-5 purkkia

- Vihanneksia ja juureksia 3-5 kg

- Perunaa 4-5 kg

- Ruususuolaa 500 g


Tällainen varmuusvarasto ainakin varmistaa sen, että tuollaisen "kyberiskun" aikana ainakin sinä tulet saamaan "turvallisia" elintarvikkeita. Ottaen huomioon, että tämä sama eliitti, joka oli myös sen koronapandemia huijauksen takana järjesti koko shown vain sen vuoksi, koska halusi päästä eroon rokottamalla immuniteetin paskaksi tältä 7,1 miljardilta ihmiseltä, jotka ovat heidän mukaansa maailman väestössä liikaväestöä ja hyödyttömiä suursyömäreitä.

Siksi heillä on niin äärimmäisen suuri tarve päästä rokottamaan mahdollisimman monta kansalaista näillä myrkkypiikeillään.

Joten jos nyt kuvittelette tuossa tulevassa mahdollisessa Tukholman syndroomassanne jälleen, että nämä samat elitistit haluaisivat jälleen pelastaa kaikki kyberiskujen uhreiksi joutuvat ihmiset. 

Ei todellakaan näin tule käymään, ja sitä ei tiedä vaikka nämä pirut keksisivätkin tällä kertaa vaikka myrkyttää koko vesijohtovedet ja yrittää sitä kautta päästä eroon tästä mm. rokottamattomasta liikaväestöstä.

Rakentaahan se Facebookin perustaja Mark Zuckerberg tällä hetkellä isoa 500 m2 kokoista 270 miljoonan dollarin hintaista bunkkeriaan Hawajille jo aiemmin rakennetun huvilansa yhteyteen.

Joten luuletteko te todellakin, että he huviksensa sinne jotain bunkkereita rakentelevat ? 


Vielä tästä ilmastosta sen verran, että on vielä perin merkillistä, että kuinka jokaisen vuoden vaihteessa nämä ilmaston lämpötilat muuttuvat varsinkin täällä Suomessa hyvin miinusmerkkisiksi.

Nythän meteorologit pelottelivat jopa - 50 celsiuksen lämpötiloilla, jotka saattaisivat iskeä ihan lähi viikkoina. Joten jos sitten sähköt katkeaakin ja alkaa tämän kyberiskun kauhuskenaarioiden mediashow, niin silloin ainakin te, jotka olitte tähän jo ennalta varautuneet, niin te kuuntelitte silloin järkeänne ja ymmärsitte varmasti jo tuossa hysteria vaiheessa, kun nämä koronarokotuksille juosseet ihmiset ovat tässä samaisessa hysteria vaiheessa paniikkivaihteella, niin teillä on vielä toistaiseksi se järki päässä ja ettekä lähde tuohon hysteriaan mukaan.

Sillä jos lähtisitte, niin se on juurikin se yksittäisen ihmisen pelko, jolla nämä koronaplandemian luoneet elitistit onnistuivat viemään tuon koronamyrkkyrokote operaationsa ja koronaplandemia huijauksensa läpi.

Siihen tarvittiin vain joukko riittävän tyhmiä ja pelokkaita ihmisiä.

Heitä peloteltiin ennen 2020-2023 vielä sillä jollain koronaviruksella, mutta nyt kuvioon astuu sitten seuraava pelottelukeino, joka on sähköverkkojen ja internetin lamaantuminen, jonka syyksi laitetaan suuri kyberisku.

Tai siis tämä on näiden Klaus Schwabin ja muiden roistojen seuraava tavoite.

Mutta kaikessa tässä on vain kyse siitä, että nämä raukat pelkäävät menettävänsä valtansa koko maailman herruudesta. Sen takia he näitä koronaplandemia leikkejään ja kyberisku operaatioitaan suunnittelevat meidän muiden päänmenoiksi.

Jo viimeisimmissä Taloussanomissa oli erinomaisesti kuvailtu juttu siitä, kuinka nyt joku 27 vuoden työuran tehnyt ihminen on oikeutettu sen 27 vuoden työuran jälkeen siihen naurettavan pieneen 876 euron kuukausittaiseen eläkkeeseen. Kun taas samaan aikaan joku työttömänä elänyt ihminen onkin saanut sen saman summan sosiaalitoimistolta käteen tekemättä yhtään mitään.

Kun taas tämä 27 vuoden työuran tehnyt on samalla maksanut näille yksityisille eläkerahastoille miljoonien eurojen tuotot. Mutta ponzihuijaus kulminoituukin siihen, että onko se eläkepotti sen eläkkeensaajan vai eläkerahastojen käytettävissä. Kun törkeä petos siitä tulee siinä vaiheessa, kun eläkerahastojen pyörittäjät tekevätkin sillä työuran tehneen työläisen eläkerahoilla sen miljoonien eurojen potin mm. sijoitustoiminnalla ja antavat sitten lopulta sille eläkeläiselle vain pienet muruset käyttöönsä joka kuukausi.

Tämä kun on totuus koko kapitalistisesta palkkaorjuus järjestelmästä, jonka karu totuus on se, että työläinen on pelkkä rahantekokone, eli orja näille pankkeja pyörittäville maailman rikkaimmille elitisteille.


Joku Jacob de Rothschild nyt vaikka pienenä esimerkkinä on jo itsestään niin rikas mies, että hän pääsee kääräisemään Suomen valtion veloista suuren osan.

Eli hän pääsee vetämään monen Suomalaisen palkansaajan verotuloja ja eläkerahoja, koska Rothschild pankkisuvun holding yhtiöillä on osuuksia näistä Suomessa toimivista eläkerahastoista, jotka pyörivät veroparatiiseissa jne.

Mutta vieläkään joku tavis ei ymmärrä, että miten oikein Jaakko pääsee näillä lyömään rahoiksi ? 

No koska Jaakon suku omistaa jo pelkästään USA:n Keskuspankin (The Federal Reserve), jonka pääomistuksen heidän sukunsa hankki vuonna 1913, jolloin siitä pidettiin oma äänestys, joka päätettiin vielä järjestää juuri silloin, kun enemmistö USA:n silloisista kongressiedustajista oli jo ehtinyt lähteä joululomille.

Miksi sitten tämä Jaakon suku on halunnut keskuspankit itselleen ? 

No tietenkin sen takia, koska sen jälkeen he ovat voineet painaa dollareita sillä omalla printterillään ja ei vain sen takia, koska sitten on kiva lähteä painamaan niitä itselle kuten Roope Ankka. Vaan idea onkin siinä, että siitä tulee äärimmäisen tuottoisa bisnes, kun painat ensin omat dollarit ja sen jälkeen hommaat niillä eri valtioiden valtionvelkakirjat omiin nimiisi. 

Sen jälkeen valtiot saavat pankkeihinsa tätä lainaa, kuten Euroopan keskuspankista painetaan liikkeelle nämä eurot ja kukas siitäkin Euroopan keskuspankista omistaa valtaosan ? No Rothschildien pankkisuku.

Eli näin nämä maailman rikkaimmat suvut tekevät käytännössä vain loisimalla rahaa ja se on maailman tuottoisinta bisnestä. Pelkästään veroja maksavilla palkkaorjilla ylläpitetty länsimainen palkkaorjuus on itsessään äärimmäisen kannattava bisnes näille Rothschildien paroneille. Mutta he myös lainaavat tälläkin hetkellä rahaa mm. Ukrainalle sotimiseen Venäjää vastaan.

Ja se kuka häviää sodan, niin maksaa sitten sotakorvaukset sodan voittaja maalle, joka myös on saanut lainoja näiltä samoilta pankkiireilta. 

Joten näin ollen tämä Rothschild pankkiirien bisnes on jo käytännössä riskitöntä lainaa. Eli vähän kuin olisivat lyöneet vetoa nyrkkeilyottelun vastustajista ja lyöneet vetoa kummankin voitosta. Mutta aina toinen heistä häviää.

Sodankäynnissä tämä bisneksen valtavuus näkyy siinä, että miten paljon nämä sodassa käytetyt aseet maksavat ja varsinkin nämä sodissa käytetyt ja myydyt aseet tuottavat paljon enemmän, jos niitä käytetään niihin eläviin maaleihin.

Kuten nyt jonkun upouuden Leopard -2A6 panssarivaunun hinta on 10 miljoonan euron tietämissä. Sen kun sitten toinen osapuoli ampuu vaikka ohjusella tai singolla hajalle, niin sinne paloi se 10 miljoonaa. Mutta kuka maksaa sen uuden 10 miljoonaa sen tilalle ? ja nämä laskut jäävät aina sodan häviäjien maksettaviksi.

Koska ei ole olemassa ilmaisia Leopard panssarivaunuja, koska aina niiden kauppojen alussa ne joku maksaa ja koska sodankäynti on niin pirun kallista, niin juuri sen vuoksi persaukinen Ukraina rahoittaa nämäkin kaikki aseostonsa ulkomaalaisilta pankeilta saaduilla sotalainoilla.

Mutta taas niitä sotalainoja vastaan näillä pankkilainojen myöntäjillä on taas erilaisia vaatimuksia mm. siitä, että he haluavat monikansallisilla yhtiöillään mm. pääsyn Ukrainan markkinoille ja näin mm. länsimaalainen rakennusteollisuus on päässyt hieromaan jälleenrakennusdiilejä Ukrainaan.

Irakin sodassa 2003 tämä jälleenrakennus show oli jopa niinkin röyhkeää, että USA:ssa toiminut Halliburton yhtiö alkoi siellä hieromaan näitä jälleenrakennusdiilejä ja kukas siellä Halliburtonin hallituksessa istuikaan vuosina 1995-2000 toimitusjohtaja kuin itse USA:n 2001-2009 kausien varapresidentti Dick Cheney.

Hän siis pääsi ensin Halliburton yhtiön toimitusjohtajana päättämään näistä tulevaisuuden skenaarioista, jotka liittyivät Irakin valtaamiseen, joka toteutui vasta vuonna 2003. Mutta jo vuonna 2001 kun Cheney toimi USA:n silloisena varapresidenttinä, niin hän jo viimeistään vuonna 2001 kyllä varmasti tiesi, että tämä 9/11 terrori-isku, jonka takana toimi mm. CIA ja MOSSAD oli toteutettu miltei nimenomaan Irakin 2003 invaasiota varten. WTC:n kaksoistornit lastattiin täyteen räjähteitä ja tuotiin alas, vaikka lehdissä väitettiin näitä valheita, että muka kahden US airlinesin lentokoneen polttoaineet riittivät sulattamaan koko rakennuksen teräspilarit niin, että ne kumpikin pilvenpiirtäjä sortui, vaikka myös kyseisenä iltapäivänä n. klo 17.00 aikoihin sortui vielä se WTC7 pilvenpiirtäjä, joka oli tämä vieläkin pienempi torni, johon ei osunut edes lentokonetta.

Brittiläiselle uutiskanava BBC:lle kävi vielä aika paha moka, kun he ehtivät raportoida sen WTC7 pilvenpiirtäjän sortumisesta kun se torni ehti olla vielä silloin paikoillaan, joka näkyi heidän ulkomaan toimittajansa Jane Stanleyn taustalla silloin.

Nykyäänhän tätä kyseistä pätkää ei kuulemma edes löyty BBC:n omista arkistoista ja se video poistetaan myös hyvin agressiivisesti Youtubesta, jos sen joku sinne erehtyy lataamaan, koska näin epätoivoisesti nämä eräät yrittävät pitää vieläkin sitä 9/11 terrori-iskujen satua yllä niistä 19 muslimi ja arabikaapparista, jotka kaappasivat lähes pienkonettakaan ohjaamistaidottomina lentokonekkaappareina muutaman amerikkalaisen suihkukoneen ja lensivät niillä taidokkaasti New Yorkin kaksoistorneihin.


Lähde: ILTALEHTI




keskiviikkona, joulukuuta 20, 2023

Lauri Paavola kävi grillaamassa Jutta Urpilaista epämieluisilla kysymyksillä mm. Bilderbergistä


Ehkä suorinta ja räikeintä kansalaisjournalismia tällä hetkellä tekevä Lauri Paavola kävi tänään Helsingin, Kontulassa SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilaisen vaaliteltoilla.

Mutta kun Jutalle esitetyt kysymykset liittyivätkin Bilderberg-kokoukseen ja sen ympärillä vallitsevaan salamyhkäisyyteen sekä korruptioon, niin Juttapa lompsi karkuun, jonka jälkeen demari puoluetoverit hätistivät Laurin pois paikalta.


tiistaina, joulukuuta 19, 2023

Ex pääministerien huima kansansuosio

 


Jo pelkkä pieni vilkaisu ex pääministeri Sanna Marinin Instagram sivuille paljastaa sen, että miten suurta kansansuosiota hän todellisuudessa nauttii, jonka voi jo nähdä näistä tietyistä some viesteistä.


Mutta juuri näiden edellämainittujen kommenttien vuoksi Sanna Marinilla on täytynyt olla vielä tähänkin päivään asti se erään mainostoimiston ajama "maineenhallinta kampanja", joka rahoitetaan veronmaksajien rahoista. 

Jotka puskee edelleen lehtiin näitä juttuja, kuinka ex pääministeri Sanna Marin lensi milloin New Yorkiin ja milloin Milanoon ja kuinka hänellä nähtiin hieno mekko päällään jne. 

Mutta maineenhallinta PR-juttuihin ei taas saa laittaa juuri mitään negatiivisia juttuja siitä, että miten nämä ex pääministerit saavat tuollaista ylläolevaa suoraa kansalaispalautetta aikaisemmista toimistaan.






 

maanantaina, joulukuuta 18, 2023

tiistaina, joulukuuta 12, 2023

Amerikan vaaliväittelyssä alettiin puhumaan koronarokotusvaurioista - TV:t pimenivät 8 minuutiksi


Amerikassa nähtiin erikoinen tilanne, kun eräässä Presidentinvaaleihin liittyvässä vaaliväittelyssä alettiin puhumaan koronarokotusvaurioista, niin lähes välittömästi tv-lähetykset pimenivät 8 minuutin ajaksi.

Tässä suora todiste siitä, kuinka nämä koronarokotteiden haitat ovat tv-kanavilla täysin PUNAINEN VAATE, joista ei saa käydä minkäänlaista julkista keskustelua. Samoin myös koronarokotehaittakeskustelu on vaiennettu lehdistössä.


 

Teemu Vehkala Show #138 - Mitä vuonna 2025 luvassa ?


Ohjelman kuukausittaisia tuotantokustannuksia voi avustaa mm. lahjoituksilla 

FI85 3939 0033 2259 47
maksun saaja: Teemu Vehkala

Sveitsin talousfoorumissa suunnitellaan massiivista kyberiskua

 

Youtubessa toimiva amerikkalainen Redacted vaihtoehtomedia sai vieraakseen tutkivan journalisti toimittaja Whitney Webbin, jolla oli mielenkiintoista kerrottavaa Sveitsin suunnalta.

Webb on perehtynyt laajemmin WEF:n talousfoorumin suunnitelmiin aikaansaada Euroopassa ja USA:ssa massiivinen kyberisku ja hän ennustaa, että sellaista suunniteltaisiin jo ihan ensivuonna 2024.

Se olisi siis tällainen feikattu kyberisku, jossa sähköyhtiöt pistäisivät koko sähköverkot alas useiksi viikoiksi ja siitä sitten syytettäisiin eri valtioita ja yritettäisiin aikaansaada sota aikaiseksi lähi-idässä.


Webb väittää omaavansa tietoja, että tästä kyberiskusta sovittiin jo tämän vuoden tammikuussa 2023 Sveitsin talousfoorumin salaisissa. Mutta kuten koronavirus hysterisoinnissa, niin myös tästäkin vuodelle 2024 suunnitellusta kyberiskusta on jo järjestetty julkinen simulaatio nimeltä Cyber Pollygon, jossa tätä simuloitua kyberiskua on kuvailtu koronaviruksen kaltaiseksi, joka lamaannuttaisi koko yhteiskunnan. 

Mihin kannattaa varautua vuonna 2024 ? 

Kuten muistatte koronarajoitusten aikaan, niin panikointi oli pahin mahdollinen asia, jolla noihin kannatti silloin varautua, koska koronarajoituksilla ne luonut valtaeliitti pyrki vain pelottelemaan ihmiset koteihinsa.

Nyt tässä kyberisku suunnitelmassa kyse on samasta asiasta, eli jälleen he haluavat pelotella ihmiset koteihinsa ja tällä kerralla he vielä haluat, että sinä palelet kylmillä ilmoilla kodissasi, jossa ei välttämättä sähkölämmitys noina kyberiskun päivinä toimi.

Sitten hallitukset komennetaan taas käskyttämään ja holhoamaan kansalaisiaan, samaan tyyliin kuin Sanna Marin silloin koronarajoitusten ajan laitettiin vielä sanomaan se "nyt ei ole oikea aika mennä mökille".

Kuitenkin jos tämä kyberisku nyt 2024 vuonna toteutuu, niin hän jolla on vaikka agregaatti sekä omia valmiita kanistereita bensaa, on noissa olosuhteissa aika hyvässä asemassa. Mutta siinäkin on olemassa jopa sellainen vaara, että Suomen hallitus määrääkin, että nämä jokaisen yksityistaouden agregaatit olisikin luovutettava hätätilahallinnon aikana Suomen valtion käyttöön.

Mutta kyse on pelkästään pelottelusta, jos nuo monen viikon sähkökatkot toteutuvat. Eihän siinä ole kysymys kuin pelkästä psykologisesta sodankäynnistä, jonka pahin vihollinen sinulle on sinun oma mielesi, jos se saadaan tuohon pelkotilaan.

Mutta samaan aikaan nämä Sveitsin Talousfoorumin pääpirut Klaus Schwab kolleegoineen kiihottuivat jo silloin niistä koronarajoituksista suuresti, koska he suorastaan nauttivat siitä miten monet ihmiset alistuivat niihin sillä pelollaan ja lähtivät noihin rokotusjonoihin piikittämään immuniteettinsa tuhoon.


Edelleenkään tämä ei ole nyt mikään pomminvarma juttu, että tätä koko kyberiskua edes tapahtuu, sillä jos saamme riittävän paljon eetteriin näiden roistojen suunnitelmia, niin ehkä ne joutuvatkin perääntymään ja viheltämään koko operaation seis.

Mutta ei näillä paskiaisilla ole mitään muuta tavoitetta kuin saada murskattua valtiollinen itsemääräämisoikeus sekä saada ihmiset hyväksymään jatkuvat rokotukset immuniteetin tuhoamiseksi, jotta tämä heidän haluama mailman liikaväestö 7,1 miljardia saadaan vähenemään ja tuo heidän haluamansa lopullinen väestömäärä, jonka he haluavat minimoida lopulta 500 miljoonaan, on tuo heidän lopullinen väestönharvennustavoite.

He siis ovat sitä mieltä, että maailmassa on 7,1 miljardia liikaa ihmistä, joista tulee päästä eroon keinolla millä hyvänsä, koska näitä ihmisiä on kuulemma aivan liikaa hallittavaksi. Koska nämä kontrollifriikit psykopaatit haluavat hallita koko maailmaa ja alistaa koko maailman heidän YK AGENDA 21 alle.

Heidän tavoitteenaan on tuhota kaikki aikaisempi kaupunki struktuuri ja tuoda sen tilalle näitä 15 minuutin kaupunkeja, joissa ihmiset taas ajetaan niihin koteihinsa ja pakotetaan pysymään sisällä vaikka ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja sitten heitä kiellettäisiin liikkumasta ulkona kuin vain 1 tunnin päivässä. 


Sillä näihin ne "koronarajoitukset" olivat vasta eräänlainen pilotti ja testausvaihe, jolla kokeiltiin, että kuinka moni kansalainen olisi valmis luopumaan näistä kaikista entisistä mm. liikkumisvapaudestaan. 

Mutta siihen riitti pelkkä huijaus, että joku vaarallinen virustauti olisi muka leviämässä jossain, jolloin ihmiset lukittautuivat koteihinsa ja luulivat suojaavansa muita joltain tartuntataudilta, jota ei kuitenkaan ollut missään muualla kuin vain heidän pelokkaassa mielikuvituksessaan. 

Sillä edelläänkään mitään koronavirustautia variantteineen ei ole olemassa missään, kuin vain näiden variantteja pelkäävien päässä.

Mutta sen sijaan koronarokotteet tappavat tälläkin hetkellä ihmisiä kuin kärpäsiä ja sairastilastot huutavat Hoosiannaa ja data lähti räjähdysmäisesti ylös heti koronamyrkkypiikkien tarjoamisen ja tyrkyttämisen jälkeen. Syövät ovat mm. nousseet koronarokotusten antamisen jälken räjähdysmäisesti sekä sydänlihastulehdukset.

Koronarokotuskuolintilastoja salaillaan edelleen ja lehdistö varsinkin ei niistä vieläkään suostu puhumaan yhtään mitään.

Nämä kyseisen rokotuskansanmurhan peittelijät valtamedian toimittajia myöten pitäisi laittaa vankilaan istumaan, koska tuo heidän ammattinsa kautta toteutettu valehtelu ja rokotuskansanmurhan peittely on mitä röyhkeintä toimintaa. 

Mutta he suojaavat esimiestensä käskystä näitä rokotusmurhaajia, eli lääkeyhtiöitä sekä näitä hallintoja, jotka rokotuttavat tälläkin hetkellä kansalaisiaan näillä myrkkypiikeillä kuoliaiksi.

Käynnissä kun on maailman liikaväestön harvennus, eikä mikään koronalta suojautuminen, koska sitä koronaa ei ollut missään.



 

Donald Trumpin valinta 2018 USA:n presidentiksi saattoi sittenkin olla deep staten suunnitelma

 


Tässä viimeaikoina olen miettinyt sitä, että entäs sittenkin jos se Donald Trumpin vuoden 2018 voitto USA:n presidentinvaaleissa olikin ihan deep staten sopima juttu, koska silloin erityisesti suuret lääkeyhtiöt tiesivät, että hän tulisi olemaan vielä silloin istuvana presidenttinä, kun näitä tutkittuja ja turvallisia koronamyrkkypiikkejä alettaisiin tyrkyttämään amerikkalaisille ja Donald Trumphan oli alussa yksi niiden tyrkyttäjistä, kunnes alkoi suosittelemaan sitä imervektiiniä.

Sillä kyllä aika varmasti BIG PHARMA oli tuon Trumpin presidenttiyden varaan laskenut aika paljon näiden myrkkypiikkien ennustetusta liikevaihdosta.

Mutta se nyt oli päivän selvää, että kuinka tämä viimeinen USA:n presidentinvaali ja Joe Bidenin voitto oli vilpillä järjestetty ja vielä todella törkeällä tavalla järjestetty vilppi.

Nythän jenkeissä on sellainen tilanne, että Bidenin tiedetään olevan jo aivan vanhainkotikamaa, joten hän ei todennäköisesti enää aio asettua ehdolle tulevissa presidentinvaaleissa.


Tiettävästi USA:n tulevat presidentit ollaan jo tässä vaiheessa päätetty esim. näiden 2028 presidentinvaalien osalta, että silloin Donald Trumpin tyttärestä Ivanka Trumpista on määrä tulla silloinen USA:n presidentti. 



Tämänkin Simpsonit ennusti ilmeisesti jo vuosia sitten ? 



 

Ulkopoliittisen instituutin Charly Salonius-Pasternak kehoitti Suomen reserviläisiä valmistautumaan sotaan 2025 vuoden alussa


Suomen ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak oli äskettäin vieraana Ylen aamussa ja hän kehoitti ohjelmassa julkisesti Suomen reserviläisiä valmistautumaan ja sitoutumaan olemaan elämänsä kunnossa henkisesti & fyysisesti 2025 vuoden alkuun mennessä.

Nyt kyllä tämä CIA:n palkollinen äijä lipsautti ilmeisesti valtionsalaisuuden suustaan, kun hän ilmeisesti tietää, että vuoteen 2025 mennessä NATO ja Suomi aikovat toteuttaa jonkun provokaation tod. ampumalla tykillä tai ohjuksilla rajan yli Venäjälle, jolla halutaan Venäjä saada provosoitumaan ja mahdollisesti aloittamaan sotatoimet Suomea vastaan.

Tämä ulkopoliittinen instituutti, joka sijaitsee Helsingissä arkadiankatu 23 B, 00100 HELSINKI osoitteessa on taas ollut pääosin CIA rahalla toimiva peiteyritys, jonka julkinen toiminta on kuulemma keskittynyt tuottamaaan "korkeatasoista" ja ajankohtaista kansainvälistä tietoa kansainvälisistä suhteista sekä EU:n asioista.

Mutta Charly Salonius-Pasternak on näyttänyt useasti julkituloillaan, kuinka hänen tehtävänsä ulkopoliittisessa instituutissa on toimia Venäjä vihamielisenä tutkijana, jonka tehtävänä on sitten pelotella Venäjällä suomalaisia aina kun hän avaa suunsa.

Jos Salonius-Pasternak kirjoittaisi kirjan Venäjästä, niin sen nimi olisi varmaankin "MINÄ VIHAAN VENÄJÄÄ JA VENÄLÄISIÄ".

Mutta toisaalta ulkopoliittisessa instituutissa tuo on vain hänelle pedattu roolinsa.

Mutta onkohan tämä Charly tietoinen Suomen perustuslain seuraavasta pykälästä ?

2 § (21.4.1995/578)
Sotaan yllyttäminen

Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,

1) julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,

2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,

3) järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka

4) oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon

siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.