Suursijoittaja George Soroksen postilaatikosta väitettiin löytyneen pommin. Mutta Soros ei kuitenkaan ollut ilmoitetusti kotona löytymisen aikaan. Paketin oli ensin avannut yksi Sorosin työntekijä ja toimittanut sen tämän jälkeen viranomaisille ja tämän jälkeen viranomaisten kerrottiin räjäyttäneen pommin läheisellä metsäalueella.
Ensinnäkin kuka lähettäisi Sorosille räjähtämättömän pommin, kun yleensä ammattilaisten tekemät kirjepommit ovat sellaisia, että ne räjähtävät kun ne avataan. Mutta kuin ihmeen kaupalla Soroksen työntekijä sai ensin paketin auki ja pommi ei siltikään aiheuttanut mitään tuhoa. Soros on suursijoittajana ryvettynyt koko ajan ja on kaivannut tuolle huonolle maineelleen kiillotusta, joten mikä olisi sen parempi kuin yrittää kerätä sitä aikaan tällaisella pienellä pr-tempauksella, josta tässäkin todennäköisesti lienee kyse.
Vaikka Sorosin maine on yhtä huono Simpsonit sarjan mr. Burnsin, niin hän on kuitenkin saanut koko lännen valemedian lahjomalla kirjoittamaan hänestä vain pelkkää hyvää. Baron Nathan Rothschildtotesi aikanaan, että silloin kun näette verta kaduilla on aika sijoittaa. George Sorosin liiketoiminta ei juuri eroa tästä millään tavalla, vaikka hän rahoittaakin vahvasti tätä yliopistojen tyhmentämää Euroopan kulttuurimarxistilaista vihervasemistoa, jotka marssivat tuolla ilmaston pelastamisen sekä mm. rasismin vastaisuuden puolesta.
Mutta ei Soros kuitenkaan tyhmä mies ole, vaan kyllä hän tietää sen miten hän onnistuu harhauttamaan näillä Hedge-rahastoillaan rahoittamilla hankkeilla mm. Euroopan kulttuurimarxismilla aivopestyä vasemmistoa kiinnittämään huomio aivan muualle kuin itseensä. Sehän on suorastaan nerokasta saada miljardirahoituksella aivopestyä vihervasemmistolaiset jeesustelemaan ilmastonmuutoksesta ja hiilipäästöistä, jotta tämä ilmastopropagandalla tyhmennetylle porukalle ei jää enää aikaa löytää omaa itseään tai yrittää enää edes ajatella itse, kun kaikki ilmastopropagandakin painetaan heille valmiiksi. Soros rahoittaa myös feministi-liikkeitä, joita hän rahoitti viime vuonna peräti 246 000 000 dollarilla (246 miljoonaa dollaria). Että mikä näiden feministi-liikkeiden pääasiallinen ja salattu agenda on. Se on mm. miehiin kohdistuvan vihakampanjan jatkuminen sekä miesten ja naisten välisen rotuerottelun agenda, joka vaikuttaa myös siihen miten ydinperheiden suosio on yhä suuremmassa laskussa. Kun näiden useiden feminismi ideologialla aivopestyjen naisten mukaan kaikki miehet ovat sikoja, joka saa heidät sitten ajamaan ydinperhettä vastaan olevaa ideologiaa. Mutta nämä feminismi-ideologialla aivopestyt hölmöt eivät vaan tiedä sitä, että tämän koko miesvihaan tähtäävän ideologian takana on nämä maailman rikkaimmat suursijoittajat ja pankkisuvut suurine organisaatioineen. Koska uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmaan kuuluu kaikkien ydinperheiden hajoittaminen ja kieltäminen (YK Agenda 21). Sillä tämän maailman salaisen valtaeliitin suunnitelmiin kuuluu todellakin kaikkien perheiden perustamisen kieltäminen ja lakkauttaminen, joka aiotaan saada toteutettua mm. massaväestöön kohdistetulla laajalla sterilaatiolla. Vaikka tällä hetkellä jo nämä langattomat verkot (Wifi jne.) aikaansaavat jo tätä vaikutusta pienellä efektillä. Mutta sitten kun tulevat 5G ja 6G-verkot, niin verkkojen tehot laajenevat lopulta niin suureksi, että ne tekevät koko väestöstä steriilejä. Näistä asioista ovat jo muutamat harvat tutkijat varoitelleet, mutta nämä varoitukset ovat menneet edelleen kuin kuuroille korville. Mitähän mahtoi pankkiiri Nalle Wahlroos tarkoittaa, kun hän 2015 totesi kuinka voisimme huutokaupata lisääntymisoikeuksia nuorille pareille tulevaisuudessa ? Hän tarkoitti sillä jo tuota aikaa tulevaisuudessa, jolloin tämä langaton teknologia (5G ja 6G) on jo tehnyt meistä hedelmättömiä. Jolloin kuitenkin näillä rikkailla elitisteillä olisi enää tuo harvoille ja valituille valmistettu antidootti, jolla tämä ihmisten lisääntyminen enää onnistuisi. Joten sitten nämä rikkaat kusipäät alkavat vielä rahastamaan tällä ja myöntävät lisääntymisoikeudet vain kilohintaan eniten tarjoaville.
Kun tämän rikollisen eliitin suunnitelmiinhan kuuluu maailman nykyisen n. 7 miljardin väestön vähentäminen vain 500 miljoonaan ja tämän he ovat kaivertaneet aina sinne Georgiasta löytyvään Guidestonesin kivimonumenttiin, johon on kaiverrettu, että pidä ihmiskunnan väkiluku vain 500 miljoonassa ja tasapainossa luonnon kanssa. Kun nämä Illuminatin okkultistisen salaseurojen ylipapit pitävät itseään jumalasta seuraavana ja vaikka heitä tällä pallolla on vain vajaa 8500, niin he katsovat oikeudekseen kuulua näihin harvoihin ja valittuihin. Vaikka tämä sama ongelma vallitsi jo Atlantiksenkin ajoilla, jolloin tämä sama porukka kokoontui ylipappiensa johdolla salaisissa mysteerikouluissaan. Vaikka Atlantiksen ylipapisto olikin hyvin koulutettu ja heillä oli korkea tietämys, niin jos tätä verrataan tähän Illuminatien okkultistisen satanistisen salaseurojen harjoittaman uuden maailmanjärjestyksen touhuihin, niin siihen verrattuna Illuminati on vieläkin enemmän korruptoitunut, koska heillä on käytettävissään nuo yli 95 prosenttia koko tämän planeetan varallisuudesta, joka on näiden korruptoituneiden ja rikollisten pankkisukujen hallussa.
Teksti: Teemu Vehkala Avaruusolennot/humanoidit pystyvät tiettyyn rajaan asti ottamaan joskus ihmisen muodon ja näitä pystyy välillä jopa bongaamaan julkisillakin paikoilla jos vain on tarpeeksi tarkka. Tämä Marimekko tyyliin pukeutunut hahmo seurasi 25. toukokuuta vuonna 2012 Helsingissä järjestettyä Monsanto mielenosoitusta Helsingin aleksanterinkadulla Kluuvin kauppakeskuksen edessä. Ensin luulin, että oliko tämä Marimekko tyyliin pukeutunut mummo mennyt psykoosiin tuosta kulkueesta. Mutta vasta vuosia myöhemmin kun törmäsin jälleen näihin omituisen näköisiin aivan mallinukkemaisen patsasmaisesti seisoviin hahmoihin, kun heidän silmänsä näyttävät aina samalta, että aivan kuin ne olisivat kuin rikotut marmorikuulat. Eikä mikään piilolinssikään voi tuon muotoista silmän rakennetta muodostaa.
Valitettavasti minulla oli tuolloin vain vanha Nokia N70 puhelin, jonka videon laatu ei ole mikään paras mahdollinen. Mutta tällainen lähikuva tästä hahmosta tuli ja tuosta videostakin näkee aivan päivän selvästi, ettei hän kääntänyt edes päätään tuon kulkueen suuntaan. Vaan oli täysin jäätynyt paikalleen. Todennäköisesti tämäkin alien joka tuon Marimekko kukkahattu tädin hahmon otti saattoi edustaa ihan neutraalia tahoa. Mutta silti näiden ulkopaikkakuntalaisten vastaavat luvattomat vierailut kiinnostavat myös aina ulkomaan tiedustelupalveluita. Tämän vuoksi Suomessa tehtyjä ufo-havaintoja ollaan myös kirjattu aina CIA:n raportteihin asti.
2016 toukokuussa näin taas Helsingin keskustassa sijaitsevan Stockmann tavaratalon viereisellä raitiovaunupysäkillä tällaisen MIB (MEN IN BLACK) tuntomerkkeihin osuvan hahmon. Ensin luulin, että hän oli näitä Romaniasta Suomeen tulleita kerjäläisromaneja, joka esitti jotain patsasta (koska heitäkin on täällä kaduilla mm. maalanneena itsensä jollain hopea tai kultamaalilla). Mutta sitten kun en nähnytkään maassa tuota katutaiteilijoiden hattua, jonne voisi joku heittää muutaman roposen, niin siinä vaiheessa tajusin ettei tuo ollut mikään katutaiteilija. Mutta kun tällä MIB-ukolla ei ollut edes huulia ja hänen ihonsakin näytti aivan eriväriseltä kuin mitä ihmisen iho. Siinä vaiheessa sanoin kaverilleni, että näetkö tuon pitkän äijän tuolla, että se ei ole ihminen vaan se on MIBI ja vitsailin siinä vaiheessa, että mennäänkö jututtaan sitä ja olimme juuri kävelemässä sitä kohti, kunnes 7B ratikka kurvasi takaa ja tämä MIBI ukkeli käveli sinne hyvin robottimaisesti.
New Yorkissa erään hotellin turvakamerakuvaan ilmestyi joitain kymmeniä vuosia sitten kaksi tällaista tummiin pukeutunutta miestä, jotka kävelivät hotelliin sisään hyvin robottimaisesti. Kumpikin oli yhtä pitkä ja heillä oli myös identtiset vaatteet päällä. Mustat puvut päällä, hatut päässä sekä mustat lasit päässä. He tulivat jututtamaan yhtä hotellissa työskennellyttä miestä ja alkoivat uhkailemaan tätä liittyen johonkin USA:n hallinnon liittyviin juttuihin johon liittyvät vielä salaliitto aiheet. MIB-miesten kuulustelema mies pelästyi pahimman päiväisesti näiden kahden hahmon vierailusta.
Maailmalla näistä MIB-ukoista raportoidaan myös usein juuri samalla tavalla, että he tulevat ikään kuin pelottelemaan henkilöitä jotka ovat mm. nähneet ufoja tai tietävät jostain muusta esim. USA:n hallintoon liittyvistä salatuista asioista. Mutta se mikä vielä tiedetään näistä MIB-miehistä on se, että he eivät ole myöskään ihmisiä.
Huume ja rahanpesupankki Stanley Morganin Stanley Morgan Real Estate Investing rahoitusyhtiö on ostanut Itäkeskuksen kauppakeskuksen omistuksen. Sen myi heille Hollantilainen Wereldhave yhtiö, joka luopui samalla Itiksen kauppakeskuksen pääomistajuudesta. Stanley Morgan on Yhdysvaltalainen yksityinen liikepankki, jonka pääkonttori on Wall Streetilla New Yorkissa. Kyseisen pankin suurin rahavirta tulee maailmanlaajuisesta huumekaupasta, asekaupasta sekä mm. ISIS terroristien tukemisesta. Jos tällainen valtionterrorismiin rahoittava rahoitusyhtiö tunkee yhtäkkiä Suomeen ja ostaa Helsingissä sijaitsevan kauppakeskuksen, niin se on suoraan suuri turvallisuusriski. Sillä tällä kyseisellä huume ja rahanpesupankin rahoitusyhtiöllä on varmasti mittavat vakuutukset hommattuna tästä Itäkeskuksen kauppakeskuksesta. Stanley Morgan evakuoi kaksoistorneista 3700 työntekijäänsä ulos 9/11 terrori-iskujen aikaan Stanley Morganin huume ja rahanpesupankki onnistuivat evakuoimaan 3700 työntekijäänsä kaksoistorneista ulos 11.9.2001, kun näiden samojen huume ja rahanpesupankkien rahoittama valtionterroriteko iski New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneihin. Vain kuusi Morgan Stanleyn työntekijää sai surmansa kaksoistornien romahduksessa, kun ne räjäytettiin tuona aamuna CIA:n ja Mossadin toimesta alas niihin n. viikkoa aiemmin asennetuilla räjähteillä. Loput 3700 työntekijää saatiin kaksoistorneista evakuoitua ulos ennen kaksoistornien purkuräjäytystä. Lähteet: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005868280.html https://hbswk.hbs.edu/archive/leadership-on-9-11-morgan-stanley-s-challenge
Usean kansanedustajan äänet eivät rekisteröityneet viime keskiviikkona käydyssä eduskunnan luottamusäänestyksessä. Torstaiaamuna eduskunnassa tarkastettiin äänestyskoneiden toimivuus ja todettiin, ettei teknistä vikaa löytynyt. Mutta kuitenkin edellisenä päivänä käydyssä hallituksen luottamusäänestyksessä useita ääniä ei rekisteröitynyt järjestelmään, kuten Sinuhe Wallinheimon sekä Tapani Töllin äänet hallituksen luottamuksen puolesta jäivät kirjautumatta järjestelmään. Korruptoituneet puolueet kuten SDP ovat saaneet rahaa CIA:lta jo vuonna 1949 Suomen eduskunnan demokraattisuudesta hieman sen verran, että jos SDP hakeutui CIA:n rahahanalle jo vuonna 1949, niin tällainen USA:n tiedustelupalvelun puuttuminen Suomen eduskuntapuolueiden toimintaan on hyvin epädemokraattista toimintaa joka romuttaa tämän ns. aidon ja parlamentaarisen demokratian. Mikä on CIA:n motiivi manipuloida Suomen vaaleja sekä vaikuttaa eduskunnan toimintaan ? Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n motiivi sekaantua ja manipuloida Suomen eduskunnan toimintaa toimii heidän toimeksiantajiensa (rikkaat suvut, suuryhtiöt ja yksityiset pankit) intressien mukaisesti. Esimerkiksi Suomen maailmanluokan terveydenhuoltojärjestelmän alasajo on jo käynnissä ja sen yksityistäminen on osa CIA:n suunnitelmia saattaa ne näiden ahneiden monikansallisten yhtiöiden alle, jotta Suomen terveydenhuolto saadaan romutettua ja muutettua tällaiseksi perin amerikkalaiseksi mallisi, että pelkkä lääkärissä käyntikin maksaisi tulevaisuudessa monia satoja euroja enemmän kuin vielä tänään.
Näiden maailman rikkaimpien pankkisukujen lähes rajaton valta ulottuu tänne Suomeen asti velkaan perustuvan valtionorjuutuksen vuoksi, koska Suomi on jo yli 100 miljardia euroa auki näille pankkihuijarisuvuille joihin myös Rothschildien suku kuuluu. Joten jos nämä maailman rikkaimmat pankkiryöstäjäsuvut perivät jo Suomi OY AB:lta yli 100 miljardin euron valtionlainoja takaisin, niin ei näitä lainoja olisi alunperinkään tarvinnut ottaa, jos vain Suomen valtio voisi laskea liikkeelle omaa rahaansa ilman yksityisten keskuspankkien velkaorjuutta. Mutta koska Euroopan union suunniteltiin nimenomaan yksityisomisteisen keskuspankkimafian hallinnoimaksi pankkiunioniksi, niin tämän vuoksi Suomenkin valtio ajettiin tähän pattitilanteeseen.
Sauli Niinistö oli silloin valtionvarainministeri ja Paavo Lipponen pääministeri kun tämä EMU:n rahaliiton valtionpetos luotiin silloisen Lipposen johtaman hallituksen aikana. Lipponenhan tunnusti myöhemmin kuinka he valehtelivat Suomen kansalle EU:sta ja eurosta. Mutta vieläkin olennaisempi asia olisi se, että kuka näitä herroja siihen yllytti ? Nämä Lipposen hallituksenkin ajan korrupotoituneet poliitikot saivat monet poliittisten uriensa aikana lukuisia miljoonia euroja lahjuksia, jotka nämä korruptoituneet virkamiehet sekä poliitikot muidenkin lahjottujen virkamiesten sekä poliitikkojen tyyliin piilotttivat pois Suomen viranomaisten näkyvistä ja sitä varten ovat olemassa nuo Sveitsin pankit, jotka pitävät ns. pankkisalaisuuden. Mutta nyt kun tämä CIA:n ja muiden konnien haluama tiedustelulaki tulee voimaan Suomessa n. vuonna 2020, niin Kansaneläkeläitos (KELA) sekä poliisi pääsevät sen jälkeen halutessaan pelkällä napin painalluksella näkemään kaikkien Suomen kansalaisten pankkitilitiedot. Mutta tämä pankkitiedojen kalastelu ei kuitenkaan edelleenkään ulotu Sveitsiin asti, jonne nämä Suomen valtiota johtavat konnat ovat piilottaneet lahjusrahansa. Silti kannattaa muistaa se, että kuinka nämä korruptoituneet miljoonarahoilla lahjotut poliitikot sekä virkamiehet ovat valmiita tuhoamaan Suomen talouden vain sen takia, että he saisivat itse paikan ns. vihreämmältä oksalta. Eli he tekevät kaiken tämän Suomen valtion tuhoamisen vain tuosta itsekkäästä motiivista saavuttaa itselleen lisää miljoonia sekä maallista mammonaa ja nousta samalla tuolla läpi korruptoituneella poliittisella urallaan koreammalle.
Alexander Stubb pyrkii esimerkiksi tällä hetkellä EU:n komission johtoon vain rahan vuoksi, koska siellä maksettavat edut ovat näihin Suomen hommaan verrattaen huomattavasti korkeammat. Kun tuon EU:n komission pääjohtajan vuosiansiot ovat tällä hetkellä n. 324 377 euroa/vuosi, jonka päälle EU:sta pääjohtajalle maksetaan vielä asumiskuluihin n. 50 000 €/vuosi sekä edustuskuluihin n. 17 000 €/vuosi.
Pääministeri Juha Sipilän johtama hallitus on tekemässä kaikkensa jotta Suomen mediaanitulot saadaan alennettua köyhyyden tasolle. Tämän vuoksi hallitus on nyt viemässä läpi tämän kiistellyn lakiesityksen työntekijän irtisanomissuojan heikentämisestä. Sipilän hallinto sai jo viimeisen vuoden aikana alennettua mediaanituloja 2600 euroon mm. leikkaamalla lomarahoja 30 prosenttia. Sisäministeri Kai Mykkäsen mukaan Suomessa on n. 100 000 työtöntä enemmän kuin Tanskassa ja se ei vetele. Kun tämän kokoomusministerin mukaan eduskunta ei myöskään voi mennä sen taakse, jos konsensus ei saa tarvittavia toimia aikaan, nostetaan kädet ylös ja ei tehdä mitään, koska hallituksella on perustuslaillinen velvoite huolehtia koko Suomen työvoimasta. Mutta katsotaas nyt, että mitä Sipilän hallitus on saanut aikaan tämän viimeisen vuoden sisällä, kun mm. toimeentulotuen maksatus siirtyi kunnilta pois KELA:lle ja aloitettiin mittavat köyhyystoimet Aktiivimallin osalta. Köyhyys lisääntyi massiivisesti ja työttömiä ohjataan orjallisiin pakkotöihin tekemään työtä vain pelkällä 9 eurolla päivä, joka on KELA:n maksama tukityöllistämispäiväraha. 8 tunnin työstä tämä tekee jo peräti 1.12 euron korvauksen /tunti. Nyt Sipilän hallinto leveili muutama kuukausi sitten luoneensa Suomeen lisää työpaikkoja tällä aktiivimallilla, vaikka se lisäsi köyhyyttä, itsemurhia sekä henkistä ahdistusta koko maassa. Aktiivimalli on iskenyt erityisesti lapsiperheisiin ja koko tämän kaltainen henkinen ja taloudellinen väkivalta on suoraan tämän erään Yhdysvalloissa toimivan Trilateraalisen Komission Talouden Nollakasvun toimintasuunnitelmaa. Nollakasvun tavoitteena kun nimenomaan on tarkoitus saada aikaan monikansallisten yhtiöiden valta-asemaa kasvatettua näissä entisissä rikkaissa teollisuusmaissa, jolloin se aiheuttaa luonnollisesti paikallisen kilpailun heikentymistä sekä massatyöttömyyttä. Työttömille taas ei tämän vuoksi tässä strategiassa ole enää mitään sijaa, joten sen vuoksi työttömien rahapussille mentiin tämän CIA-johteisen aktiivimallin johdolla. Sillä ei Sipilän hallitus ole tätä aktiiviamalli leikkuria itse keksinyt, vaan se tuli näiltä amerikkalaisilta tahoilta valitettavasti. Ja nämä monikansalliset yhtiöt näkevät jokaisen työttömän hyödyttömänä suursyömärinä, kuten Trilateraalisen Komission Cyrus Vance aikanaan totesi, että kuinka heistä olisi päästävä eroon keinolla millä hyvänsä. Kaiken tämän köyhyyden ja kurjuuden takana vaikuttaa tuo Wall Streetin rikollinen pankkijärjestelmä, joka yksityisti EU:n euro-rahajärjestelmän. Eli kun Suomen Pankki vaikka lainaa Euroopan Keskuspankilta joka vuosi n. 6 miljardia euroa lisää valtionvelkaa, niin ei Euroopan Keskuspankilla tätä kuutta miljardia mistään holvista löydy valmiistaan. Mutta he luovat tästä kuuden miljardin valtionvelasta 90 % uutta rahaa kiertoon. Mutta siinä vaiheessa kun Suomen valtio on tämän kuusi miljardia maksanut korkoineen takaisin Euroopan Keskuspankille, niin sen jälkeen tämäkin kuusi miljardia euroa poistuu rahajärjestelmän kierrosta. EKP (Euroopan Keskuspankki) luo siis tässä koko ajan rahaa tyhjästä ilmasta ja toimii yksityisenä pankkilaitoksena täysin kuten muutkin pankit, eli vaatii lainoilleen myös vakuuksia. Joten kun nyt Suomi OY AB ei ole selvinnyt lainoistaan, niin tämän vuoksi nämä Euroopan Keskuspankin omistavat roistot joihin myös tämä maailman rikkain Rothschild suku kuuluu, vaativat nyt näitä voittoa tekeviä Suomen valtionyhtiöitä lihoiksi.
Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen toimivat silloin Suomen hallituksessa kun tämä rikollinen päätös tehtiin Suomen liittymisestä euroon 90-luvun lopulla. Sillä jos yhdelläkään valtionpäämiehellä olisi rohkeutta tehdä vieläkin rikosilmoitus näiden kahden virkamiehen maanpetoksesta, niin tämä mahdollisesti käsiteltäisiin. Mutta on ylipäänsä kornia, että kun nyt tällä hetkellä koko Suomen korruptoitunut poliisijohto istuu virkarikoksista epäiltynä käräjillä, että voiko tällaiseen korruptoituneeseen poliisihallintoon luottaa ? Suomessa kun on mätä hallinto, mätä poliisihalitus, mätä oikeuslaitos ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vallassa on taas lukuisia psykopaatteja, joista suurin osa on vain kiinnostunut omista henkilökohtaisista eduistaan sekä poliittisen uransa jatkumisesta. Erityisesti tämän kaiken suomalaiseen duunariin kohdistuvan taloudellisen aseman heikentämiseen olisi suhtauduttava kaikella vakavuudella, koska tämän suunnitelman tarkoituksena on tuhota työtä tekevä keskiluokka ja tuoda sen tilalle tämä tuleva halvempi työvoima. Tämä taas sitten automaattisesti lisää köyhyyttä, rikollisuutta, itsemurhia, avioeroja, ydinperheiden hajoamista jne. Mutta kaikki tämä on suunniteltu tarkalleen ja millään tavalla se ei ole itsestään syntynyt ilmiö.
Sillä tämä länsimaalainen palkkaorjuus elää tälläkin hetkellä vielä sellaista vaihetta, ettei palkkaorjat uskalla lähteä vaatimaan oikeuksiaan, koska tämä korruptoitunut ay-liike pitää vielä valta-asemaansa yllä ja esittää edelleen ajavansa työläisten etuja.
Mutta oletteko koskaan miettineet, että kuinka näillä ay-liikkeen johtajilla on aina n. 10 000 eurosta ylöspäin nousevat kuukausiansiot miljoona boonuksineen ? Se on nähtävästi kummallisen tuottoisaa hommaa ajaa köyhien työläisten etuja ja kuitenkaan ei se näy koskaan näiden ay-liikkeiden ay-pomojen palkoissa, jotka kuitenkin revitään aina ay-liikemaksuilla köyhien työntekijöiden taskuista. Tämäkin ent. Paperiliiton ent. puheenjohtaja Jouko Ahonen (kuvassa) hyllytettiin vuonna 2010 hänen puolustettuaan eläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajan saamaa 700 000 ruton palkkaa kun samaan aikaan Paperiliiton jäseniä uhkasivat lomautukset ja irtisanomiset. Kun näitä miljoonapalkkaisia korruptioherroja eivät näemmä koske mitkään samat säännöt kuin alempi palkkaisia köyhiä työntekijöitä, jotka taas ovat näille suuryhtiöille pelkässä orjien asemassa. Kun jokaisen perustyöläisen tulisi käsittää nämä lähtökohdalliset perussäännöt, että keskuspankki siinä missä suuryrityskin ovat kaikki pyramidihuijaukseen keskittyneitä organisaatioita, joissa raha valuu aina ylöspäin köyhempien työntekijöiden taskuista. Mutta syy siihen, että miksi tappiota tuottavissa suuryrityksissä johtajisto saa edelleen miljoonaboonukset, vaikka työväestöä heitetään pihalle on ihan puhdasta kapitalistisen aikakauden ahneutta. Sillä jokainen ulos heitetty työntekijä saa aikaan suuryritykselle säästöjä, koska nämä kaikki tulevien kuukausien ja vuosien palkkakustannukset jotka näille juuri irtisanotuille työntekijöille tulisi maksaa, eivät enää ole yhtiön kirjanpidossa taloudellinen rasite. Joten kapitalistisessa järjestelmässä ahneet suuryritysten osakkeenomistajat luulevat, että he voisivat näillä keinoin ryöstää irtisanottujen työntekijöiden taskusta itselleen. Vaikka tässä myös samalla luodaan tuottavuuden heikkenemistä työvoimaa irtisanomalla. Rahajärjestelmään liittyvä miltei suurin salaisuus on kuitenkin se, että tämän länsimaalainen rahajärjestelmä on vain väestönhallintakeino, jolla nämä työtä tekevät ihmismassat pidetään tuossa valveunessa, etteivät he ala kapinoimaan eliittiä vastaan. Siksi heidät on aivopesty ja pakotettu tekemään työtä selviämisensä eteen. Vaikka todellisuudessa täällä koko maailmassa riittäisivät resurssit siihen, ettei juuri yhdenkään ihmisen tarvitsisi painaa tätä 8-16 orjatyötä kellokortteineen päivineen. Mutta sanoppas tämä salattu asia tänä nykyajan kapitalistisen kulutusyhteiskunnan sirkuksessa, niin saat varmasti monilta lokaa päällesi, koska hyvin usea kulutusyhteiskuntaan sokeasti uskova ei hyväksy näitä eriäviäsi mielipiteitäsi. Sillä tähän länsimaalaiseen palkkaorjuuteen aivopestylle työläiselle on lähes mahdotonta yrittää opettaa, että maailma pyörisi myös ilman tätä palkkaorjuusjärjestelmää, jos vain tämä ahne yli 95 prosenttia koko maailman varallisuudesta omistava eliitti suostuisi muuttamaan tämän globaalin pelin sääntöjä uudelleen. Mutta tämä Deep State eliitti toimii kuten Atlantikset ylipapisto, etteivät he suostu paljastamaan edes tuota omaa klaaniansa muille ja pysyvät mielummin piilossa kuin tulisivat esiin ja kertoisivat agendastaan. Siksi se on tehtävä salassa ja tämän vuoksi tämä heidän Uusi Maailmanjärjestys suunnitelmansa toimii edelleen salassa. Heidän suunnitelmansa etenee edelleen ja sen tavoitteena on edelleen tuhota kaikki uskonnot sekä sivistys.
Suursijoittaja ja miljardööri George Soros rahoittaa tätä suunnitelmaa lukuisten säätiöidensä kautta ja on eristyisesti saanut lukuisat viherfasistiset järjestöt ajamaan mm. rasisminvastaista liikehdintää, joka on itse asiassa valkoihoisiin kohdistuvaa rasismia ajavaa liikehdintää.
Sanoihan britannian ent. pääministeri Winston Churschill kuinka tulevaisuuden fasistit kutsuvat itseään antifasisteiksi ja Soros rahoittaa näitä ryhmiä nykyään.
Naton (oikeasti North Atlantic Terrorist Organization) pääsihteeri Jens Stoltenbergvieraili juuri Serbiassa ja kommentoi siellä kuinka Nato pommitti teitä 1999 vain pelastaakseemme teidät. Mutta sanaakaan hän ei puhunut Naton 1999 Kosovon pommitusten salatuista taustoista, joka oli alueella esiintynyt uraani ja jota Slobodan Milosevic ei suostunut myymään näille konnille halpaan tarjoushintaan. Tämä oli itseasiassa oli syynä myös koko Jugoslavian sotaan ja alunperinkin Jugoslavia piti hajoittaa, koska alueella esiintyvä uraani oli saatava länsivalloille keinolla millä hyvänsä. Mutta Milosevic oli vielä kauppojen tiellä. CIA sai lopulta sytytettyä Jugoslavian hajoamissodat vuonna 1991, jossa saatiin Serbit ja Kosovon albaanit tappamaan toisiaan. Näissä Jugoslavian hajoamissodissa kuoli virallisesti n. 300 000 ihmistä ja kaikki oli vain uraanin tähden. Uraanin jota 235-isotoopilla esiintyvissä erissä tarvitaan mm. Israelin sekä USA:n armeijan ydinpommien valmistamiseen ja joiden puoliintumisaika on vain 6 vuotta. Eli sen jälkeen menevät ydinohjuksetkin ns. käyttökelvottomiksi, joten tästä syystä voitte varmasti kuvitella että miksi juuri siitä 235-isotooppia sisältävästä uraanista on olevinaan niin huutava pula maailmalla.
Eräs entinen CIA:n agentti paljasti muutama vuosi sitten kuinka heille maksettiin miljoonia siitä, että nämä CIA:n agentit saisivat Jugoslavian hajoitettua. Vielä hyvin poikkeuksellista on se, että vain näitä Jugoslavian entisiä johtajat kuten Slobodan Milosevic saivat lopulta syytteen sotarikoksista, mutta taas tämä Pohjois-Atlanttinen terroristijärjestö NATO (North Atlantic Terrorist Organization) jäi ilman sotarikossyytteitä. Milosevicia puolustanut asianajaja murhattiin aiemmin tänä vuonna Milosevicia vuonna 2002 Haagin sotarikosistuimessa puolustanut asianajaja ja lainopillinen neuvoja Drogaslav Ognjanovicammuttiin kuoliaaksi tämän vuoden heinäkuussa Belgradissa. Ampumavälikohtauksessa loukkaantui myös Ognjanovicin 26-vuotias poika. Lähteet: https://www.rt.com/news/440616-stoltenberg-serbia-nato-bombing/
Puolustusministeri Jussi Niinistö matkusti tämän viikon maanantaina työvierailulle Israeliin, jossa hän tapasi mm. Israelin puolustusministeri Avigdor Liebermanin.
Ministerit keskustelivat lehtitietojen mukaan ainakin maiden kahdenvälisistä suhteista, alueellisesta turvallisuustilanteesta sekä materiaaliyhteistyöstä ja mikähän tämä "materiaaliyhteistyö" mahtaisi olla, kun Israel tuottaa (Samson optio) ydinpommeja jenkkien lailla ja mitähän ne ydinpommit tarvitsivatkaan ? Ydinpommit tarvitsevat uraania ja isotooppi 235:sta, jota täytyy ensin rikastaa ja rikastaminen tapahtuu ydinvoimaloissa. Mutta kun Suomi ei ole ydinasevaltio, niin se kuitenkin tuottaa ydinvoimaloissaan ydinaseteollisuudelle uraania ja myy sitä nyt puolustusministeri Niinistön johdolla Israeliin. Lähde: https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Puolustusministeri-Jussi-Niinistö-työvierailulle-Israeliin/1267153
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA saa aina tahtonsa läpi ja oli kyse sitten vaikka maailman suurimman ase-alan valmistajiin kuuluvan Lockeed Martinin valmistamien F-35 hävittäjien kauppaamisesta Suomeen, niin tämä vietiin jo läpi lahjonnalla. CIA siis lahjoi kenraalit täällä ja sen vuoksi nämä korruptoidut ilmavoimien johdossa olevat skä jo eläkkeelle ehtineet komentajat hehkuttavat nyt tässä tuoreessa Pentti Perttulan uutuuskirjassa Paras Hävittäjä Suomelle F-35 hävittäjiä, kuinka F-35 on paras hankinta Suomelle. F-35 on vielä maailman kalleimmaksi luokiteltu hävittäjä, joten helpostihan sellaisia saa hankittua kunhan ensin Suomen hallitus leikkaa tarpeeksi pois köyhiltä ja leikkaa myös työläisten lomarahoja 30 %
Lahjukset maksettiin yksityisille Sveitsiläisille pankkitileille Nämä F-35 hävittäjiin liittyvät lahjukset maksettiin CIA:lta yksityisille Sveitsiläisille pankkitileille, joita myös valitettavasti löytyy niin Suomen puolustusvoimien kenraaleilta kuin myös istuvilta ministereiltäkin. Lahjusraha on yleensä valtioiden välisissä asekaupoissa n. 5 % koko ostohinnasta. Suomen valtionyhtiö ja asevalmistaja Patria oli vuosia sitten valmiita maksamaan Kroatiaan peräti 5 prosentin lahjukset kauppasummasta. Lockheed Martin on maksanut siis näistä 10 miljardin hävittäjäkaupoista vähintäänkin tuon 5 prosenttia lahjuksina näille Suomen korruptoituneille kenraaleille sekä ministereille. 10 000 000 000 € (10 miljardia euroa) _________________________ 5 prosenttia = 500 000 000 € (500 milj. €) Eli se tekee silloin peräti 500 miljoonan euron lahjukset, jotka ovat kulkeutuneet näiden läpikorruptoituneiden kenraalien ja ministereiden yksityisille Sveitsiläisille pankkitileille. Mutta vieläkin olennaisempi asia on muistaa se, että sinä maksat nämäkin lahjukset näille korruptoituneille kenraaleille sekä ministereille, koska ne lahjusrahat otettiin sinun leikatuista lomarahoista, eläkkeistä tai sosiaalituista. Eli sellainen aktiivinen KIKY-lahjusmalli. Lähde: IS
Bulgarialainen tv-toimittajana työskennellyt Viktoria Marianovamurhattiin Bulgariassa. Marianovan ruumis löydettiin viime lauantaiaamuna Tonavan varrella sijaitsevan Rusen rantakaupungissa sijaitsevasta puistosta. Hän oli vetänyt Rusessa TVN:n kanavan paikallistelevisiossa Detector-nimistä ajankohtaisohjelmaa, jossa haastateltiin mm. kahta tutkivaa journalistia, jotka tutkivat Bulgarian EU-varoihin liittyvää korruptiovyyhtiä. Bulgarian poliisi pidätti aiemmin tässä haastattelussa olleet toimittajat, kun he yrittivät estää tuhoamasta EU-huijaukseen liittyviä asiakirjoja. Nyt Marinovan kolleegan mukaan koko työyhteisö on järkyttynyt Marinovan kohtalosta ja pelkäävät turvallisuutensa puolesta. Älä vain kirjoita vain korruptiosta Tästä ei todellakaan ole kuin vajaa 9 kuukautta taaksepäin kun maan EU-ministeri syytti erästä verkkosivua vihapuheesta, kun siellä paljastettiin maan EU-korruptiota. Bulgaria liittyi unioniin vuonna 2007 ja on edelleen yksi Euroopan köyhimmistä maista.
Tämän vuoden 2018 alussa myös Bulgarian istuva presidentti Rumen Radev (kuvassa)esti veto-oikeudellaan estääkseen uuden korruptiolain voimaantulon. Laki kun olisi yhdistänyt mm. useat korruptiota vastaan taistelevat virastot yhdeksi ja laajentanut listaa viranomaisista, joiden toimia virasto olisi seurannut. Köyhään Bulgariaan siis jostain virtaa tätä likaista korruptiorahaa ja sen maan poliitikot aina presidenttiä myöten yrittävät estää kaiken EU-korruptioon liittyvän tutkimuksen keinolla millä hyvänsä. Joten on myös aivan selvää, että myös tätä aihetta tutkivat toimittajatkin murhataan hiljaiseksi tarvittaessa mafia tyyliin, vaikka nyt Bulgarian poliisi väittääkin ettei tiettävästi tämän Viktoria Marianovan murhan epäillä välttämättä liittyvän mitenkään tuohon EU-korruption paljastamiseen, vaikka siihen se liittyi täysin. Lähde: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/6487f2c5-dc90-49b6-b616-ae5b58803cde_ul.shtml
Ranskassa jäi kiinni kaksi suomalaista huumekuriiria, jotka joutuivat poliisin pidättämiksi. Heidän ajoneuvostaan löytyi 653 kiloa kokaiinia, jotka oli kuskattu Tolouseen kylmäkuljetusajoneuvossa, jossa normaalisti kuskataan kaloja. Pidätetyt Suomen kansalaiset ovat 53- ja 60-vuotias mieshenkilö ja vielä heidän rekisteröimä autonsa oli rekisteröity Hollantiin. KRP:n rikoskomisario Christer Ahlgren kertoi eräälle Suomalaiselle iltapäivälehdelle, että kuinka tapaus on heillä tiedossa ja nyt kansainvälinen osasto hoitaa jo sitä.
50 paketin kokaiinilasti oli piilotettu kalalastin sekaan ja tämän kyydissä olleen yli 600 kilon kokaiinin potentiaalinen myyntiarvo katukaupassa on ranskalaismedian mukaan n. 20 miljoonaa euroa. Ranskassa tehtiin edellinen suuri ja laaja kokaiinitakavarikko syyskuun puolivälissä Le Havren satamasta, jolloin sieltä löytyi 752 kilon kokaiinilasti. Ranskassa takavarikoitiin vielä viime vuonna ennätykselliset 17 tonnia huumausaineita.
Kokaiinikauppa maailmalla on pääasiassaCocaine Import Agency (CIA) organisoimaabisnestä Jos tämä Ranskassa napattu huumelasti oli tulossa Suomeen, niin tuon kokoisia lasteja tänne tilaa vain Suomen kokaiinikaupan huipulla toimivat tekijät, jotka toimivat tuossa sarjassa jo sen luokan tekijöinä, ettei Suomen viranomaisetkaan puutu heidän kaupankäyntiinsä, jos nämä lastit tulevat vaikka Suomen rikkaimpien rahasukujen eliitin tilaamina Suomeen. Huumekaupan kuviothan toimivat Suomessa kuten maailmalla, että jos vaikka kokaiiniliigaa pyörittää julkisuudessa median mukaan joku keskitason rikollinen, niin todellisuudessa se kokkelikuningas saattaakin olla joku hyvin tunnettu julkisuudenhenkilö, jolla on taas jotain aivan muunlaista yritystoimintaa, josta hänet tunnetaan julkisuudesta. Tämäkin Ranskaan jäänyt yli 600 kilon huumelasti jäi nyt Ranskan poliisin haaviin, mutta odotas vaan hetki niin kyllä nämä aineet sieltä vielä päätyvät näiden samojen konnien käsiin, kunhan ensin lahjovat Ranskan viranomaiset siellä ja yllättäen tuota poliisin aiemmin takavarikoimaa kokkelia päätyy taas uudelleen matkalle.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n budjetista valtaosa tulee maailmanlaajuisesta huumekaupasta, jossa kokaiini on edelleen tätä ns. kalleinta tavaraa, koska gramma kokaiinia maksaa jo helposti sata euroa. Eli jos joku tuolla vetää viivan päivässä, niin se tekee jo vuodessa yli 7000 euroa vuodessa. Nyt olisi salapoliiseille hommia Tämäkin kyseinen huumeiden salakuljetusvyyhti on siltä osalta hyvin mielenkiintoinen, että jos tuo kokaiinilasti olikin tulossa tuolta Suomeen, niin mikä osuus tämän suomalaisen kaloja kuskanneen kylmiöyrityksen osuus oli tässä kokaiinin salakuljetuksessa ? Kun huumausainemaailmassa se muutenkin on hyvin yleistä, että siinä vaiheessa kun aineilla käytävä kauppa tuottaa jo liikaa miljoonia, niin siinä vaiheessa tätä rahaa aletaan pesemään mm. muulla yritystoiminnalla, jolla taas nämä huumekauppiaat yrittävät ylläpitää toista julkisuuskuvaa itsestään. Totuus kun on se, että joku tällainen koko Suomen sisällä tunnetuin jonkun julkisen alan yrityskeisari onkin todellisuudessa kokaiinikeisari, joka on vaan tuolla toisella yritystoiminnallaan pitänyt yllä tuota vale-julkisivua itsestään. Eilenkin kun liikuin aamupäivällä Helsingin rautatieaseman ohitse ja näin siellä parkkipaikalla mustan kalliin Ferrarin, niin ensimmäisen mieleen juolahti se että millähän huumerahalla tuokin auto oli ostettu. Siinäkään ei tarvitse olla mikään ennustaja, että mistä päin maailmaa tuotetaan kokaiinia eniten maailmassa edelleen ? Kolumbia oli ennen maailman suurin kokaiinin tuottaja, mutta nyt Perussa ollaan kiritty jo miltei ohi Kolumbian.
80-luvulla Yhdysvalloissa alkoi tämä laaja kokaiinin salakuljetus jenkkeihin ja eräskin porukka alkoi harrastamaan tätä salakuljetusta pienkoneilla ja ostivat vielä sitä varten oman yksityisen lentokentän. Mutta koska myös ilmavalvonta USA:n huumeviraston koneilla pakottaa joskus joitain pienkoneita laskeutumaan alas, niin tästä syystä tämä eräskin porukka teki niin, että kun lasti oli ensin haettu Kolumbiasta, niin he harhautusmielessä ajoivatkin ensin keski-amerikkaan, josta taas lensivät takaisin kohti Floridaa.
Kokaiininsalakuljetus kuitenkin tehtiin näiden pienkoneiden avulla niin, että koneisiin asennettiin pieni luukku, josta tämä tavara sitten pudotettiin ennaltasovittuun kohtaan. Floridassa tämä kohta oli meressä, josta veneet kävivät noutamassa tavaran pois. Mutta parilla ensimmäisellä kerralla lasti oli pakattu niin huonosti, että nämä Pablo Escobarin huumekartellin kokaiinintuottajat joutuivat ottamaan miljoonia takkiin näistä havereista, ennen kuin he Kolumbian päässä osasivat pakata kokaiinilastin tiiviisti, niin että se kestäisi myös vettä. Yhdysvaltain hallinto on siinä mielessä varsin korni, ettävaikka siellä julistetaan koko ajan tätä globaalia sotaa huumeita vastaan, niin todellisuudessa se on vain sotaa näitä huumeiden freelance-kauppiaita vastaan. Eli jos jossain päin alkaa ilmenemään itsenäistä huume-eliitin ulkopuolista huumeiden tuotantoa, niin silloin se on taas näiden huumekaupan päärikollisten tuloista pois. Tottahan se on, että jos myös täällä Euroopassa alettaisiin tuottamaan kokaiinia ja siitä tehtäisiin vielä valtion tukemana sallittu kansallinen liiketoimintamuoto, niin silloinhan nämä CIA:n kokaiinibisnekset menisivät mönkään ja tämän valkoisen jauheen grammahinta putoaisi alas kuin Himasen palkka ja sitähän nämä rikolliset eivät tahdo.
Samoin kuin nämä samat maailmaneliitin roistot pitävät kullan hinnan korkealla, koska mm. tämä maailman rikkain Rothschildien pankkisuku on jemmannut kultaa niin paljon piiloon, että hinta pysyy korkealla. Heillä on kultaa hallussaa huhujen mukaan n. 500 000 kuutiometriä.