http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

keskiviikkona, joulukuuta 09, 2015

FM 3-39.40

Vuonna 2009 USA:n hallinnon armeijan tiedusteluosastot loivat salaisen dokumentin FM 3.39.40.

Se saatiin myöhemmin paljastettua julki ja löytyy luettavissa pdf-muodossa osoitteessa: https://info.publicintelligence.net/USArmy-InternmentResettlement.pdf


Dokumentti on varsin karua luettavaa ja siellä on lueteltu USA:n hallinnon aseellisille joukoille lupa ampua mielenosoittajia tulevaisuudessa. Lisäksi Yhdysvalloissa kansalaisaktivisteille on suunniteltu aivan omat keskitysleirit, joissa voidaan myös teloittaa USA:n kansalaisia ilman oikeudenkäyntiä.

Lisäksi tästä FM 3.39.40 dokumentistä löytyy myös oma osionsa psyop -operaatioille. 

 

Kaikki edellämainittu mm. keskitysleiritoiminta oman maan kansalaisille on kuin suoraan Natsi-Saksan ajoilta. Mutta jos EU:n annetaan laajentua lopulta liittovaltioksi asti, niin sitä myös odottaa aivan samanlainen kehitys. Koska myös Eurooppaan on suunnitteilla samanlaisia keskitysleirejä.



FEMA:n keskitysleireistä Hollywood elokuvan tehnyt elokuvaohjaaja David Crowley ja perheensä murhattiin tämän vuoden alussa, joten tästä voimme päätellä sen, että miten arka aihe nämä USA:n keskitysleirit ovat ns. pahalle eliitille.



Yhdysvalloissa oli jo vuosi sitten tämän verran useita satoja keskitysleirejä valmiina odottamassa kansalaisten vangitsemisia.



Mihin eliitti pyrkii keskitysleireillään ?


Varmaankin askarruttavin kysymys joka liittyy näihin mm. Yhdysvalloissa sijaitseviin FEMA:n keskitysleireihin, on se että mitä varten ne ovat rakennettu ?

Mitä varten Natsi-Saksa rakensi kaasukammionsa. Sama motiivi on myös näissä USA:n ja EU:n liittovaltioon suunnitelluissa keskitysleireissä.



Niissä on eliitin tarkoitus päästä eroon pysyvästi heille tarpeettomista ihmisistä ja heidän mukaan nykyisestä maailman väestöstä pitäisi hävittää n. 6,5 miljardia. Lopulta jäljelle jäisi enää vaivaiset 500 miljoonaa.

Tämä on ihan kaiverrettu Georgian osavaltiossa sijaitsevaan tuntemattomien rahoittajien (Illuminati) pystyttämästä graniittimonumentista. 

Ajatella, että miten nämä roistot ovat uskaltaneet pystyttää koko monumentin, koska he käytännössä sen kautta paljastivat jo itsensä ja maailman väestöön kohdistetun depopulaatio agendan juonen kaivertamalla sen kiveen.


Lähteet: https://info.publicintelligence.net/USArmy-InternmentResettlement.pdf 

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/01/feman-keskitysleireista-elokuvan-tehnyt.html 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Georgia_Guidestones 



 

 





 


   

 


Baba Vanga: Muslimit tulevat ottamaan vallan itselleen koko Euroopassa 2046



Bulgarialainen jo vuonna 1996 edesmennyt ennustajaeukko ja selvännäkijä Baba Vanga kirjasi eläessään aika karvat nostattavia ennustuksia tulevaisuuteen. 

Hänen vakioasiakkainaan oli monia valtion virkamiehiä ja vuonna 1967 häneästä itsestä tehtiin valtion työntekijä, jonka vastaanotto maksi paikallisille 10 levaa (n. 5,10 EUR) ja ulkomaalaisille 50 dollaria.

Ehkä kauhistuttavin Vangan ennustus on Euroopan tulevaisuus, jossa hänen näkyjensä mukaan Muslimit ovat ottaneet vallan vuonna 2046 koko Euroopassa.


Jos nyt kuitenkin jotain positiivista näistä Vangan ennustuksista haluaa löytää, niin on siellä myös niitäkin ennustuksia, kuten uuden energiamuodon käyttöönotto vuonna 2028.




Lähde: https://www.naij.com/660122-read-chilling-2016-predictions-late-prohet-foresaw-great-muslim-war.html

http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/Baba%20Vangan%20mielenkiintoisia%20ennustuksia.htm 

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2010/01/vangelia-pandeva-dimitrova.html

San Bernandinon ampujat olivat silminnäkijän mukaan valkoihoisia pitkiä miehiä

Yhdysvalloissa on jatkunut mediassa viime viikolla Kalifornian, San Bernandinossa tapahtuneen ampumavälikohtauksen käsittely. 

Tutkivat journalistit ovat saaneet selville, että silminnäkijän mukaan ampujia oli kolme ja he olivat pitkiä sekä valkoihoisia miehiä.

Mutta tämän San Berdandinon psyop operaation valheita toisteleva media kertoo täysin toista ja väittää että ampumisesta epäillään yhtä pariskuntaa. Tämä on psykologisille operaatioille hyvin tyypillistä, että oikeita syyllisiä ei koskaan tulla saamaan kiinni.

Alueella oli käynnissä ampumisten aikana virallinen ampumavälikohtaukseen liitynyt harjoitus (eng. shooting drill).


Mutta Iranilaisomisteiselle PressTV -kanavalle haastattelun antanut ent. CIA:n ja NSA:n agentti Steve D Kelley löi pöytään astetta hurjemman väitteen San Berdandinon tapahtumista. 

Hänen tietojensa mukaan tapahtumapaikalta hälytyksen tehneet kolme miestä olivat itse ampujat. Ne olivat kuulemma USA:n armeijan erikoisjoukkojen Craft International palkkasotureita.


Kelleyn mukaan tämä false-flag ampumavälikohtaus ei tule jäämään ainoaksi, vaan niitä tullaan vielä toteuttamaan vuoden loppuun mennessä useita.

Kelley vielä toteaa, että jos katsoo veriteon tapahtumapaikalta uhrien vaurioita, niin niissä ei näy AR-15 rynnäkkökiväärien jälkiä. Hänen mukaansa 223-kaliiberin aseen (AR-15 rynnäkkökivääri) jäljet jättävät todella pahat jäljet keneen tahansa.

Tämän takia siis USA:n hallitus on nyt erittäin epätoivoinen sen vuoksi, kun se yrittää kaikilla keinoilla saada kiellettyä kaikki automaattiaseet jokaiselta USA:n kansalaiselta pois. 

Mutta täytyy myös huomioida se, että tämä samainen yritys on myös nyt EU:ssa käynnissä.









tiistaina, joulukuuta 08, 2015

Lasten perättömät huostaanotot lisääntyneet


Suomalaislapsiin kohdistuneet perättömät huostaanotot ovat lisääntyneet radikaalisti, kertoo Terveyden ja Hyvinvoinnin julkistama Lastensuojelu 2014 tilastoraportti.

Yhdeksässä vuodessa tahdonvastaiset lapsien huostaanotot ovat kaksinkertaistuneet. Vuonna 1995 pakolla tehtyjä lapsikauppoja oli vielä 940, kun vuonna 2014 niitä oli jo 2309.

Kysymys ei ole missään vaiheessa ollut sen jälkeen enää mistään lastensuojelusta, kunnes tämä touhu muutettiin yksityisten yritysten voittoa tavoittelevaksi liiketoiminnaksi.

Pahimmillaan tilanne vie siihen asti, että lapsi eristetään vanhemmistaan pysyvästi ja sekä lapsi, että vanhemmat eivät hyväksy tahdonvastaista huostaanottoa. 

Tahdonvastaisessa huostaanotossa lapsen huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa huostaanottoa tai siihen liittyvää sijaishuoltoon sijoittamista. SOS-lapsikyliä (lapsien keskitysleirejä) on  Helsingissä, Tampereella, Savonlinnassa, Kaarinassa, Ylitorniossa ja Raahessa.

Suomessa suurin ongelma on se, että huostaanotettujen lapsien asioita ja etuja ei aja kukaan. Lisäksi lukuisat tutkimukset vielä osoittavat sen, kuinka huostaanotetuista lapsista hyvin monet ajautuvat noiden olosuhteiden pakottamana mm. rikollisille teille. 

Ne muodostuvat siitä kun lapsi joutuu kokemaan läheisten ihmisten hylkäämisen sekä jatkuvaa turvattomuutta.

Lasten huostaanotosta on kasvanut viimeisen kymmen vuoden sisällä kasvubisnes ja lopulta näiden yksityisten huostaanottoa harjoittavien yrityksien voitontavoittelun ahneus on mennyt jo niin pitkälle, että lapsia aletaan kaappaamaan täysin mielivaltaisesti ilman minkäänlaisia huostaanottoon riitäviä perusteita, jolloin kyse on jo laittomasta lapsikaupasta.


Pohjois-Suomessa tapahtunut Kurhelan perheen kaksoispoikien huostaanottotapauksesta nousi vuosia sitten skandaali. Tuo tapaus jo osoitti sen, että jos yksi perhe on joutunut lastensuojeluviranomaisten silmätikuksi, niin näistä suurperheistä jokainen lapsi on vaarassa joutua näiden yksityisten yritysten laittoman lapsikaupan kohteiksi. 

Laiton perättömien huostaanottojen tekeminen on lähes samanlaista toimintaa, kuin myös perättömien mielenterveyslähetteiden tekeminen. Jos lasten vanhemmat todetaan perättömästi vaikka pahoinpidelleen lastaan ilman todisteita on se yhtä laiton toimenpide, kuin että jos joku terveysalan viranomainen alkaa kirjoittaa täysin normaalille ihmiselle m1-lähetteen ja väittää siinä henkilöä että "hän on vaaraksi itselleen tai muille ja avohoito on riittämätön, henkilö tarvitsee välittömästi tahdosta riippumatonta hoitoa".

Se vielä mitä näissä Suomalaisiin lapsiin kohdistuneissa perättömissä huostaanottotapauksissa ei kerrota julkisuudessa. On se, että näidenkin lapsien joukosta osa viedään lasten psykiatriseen arvioitiin ja heille voidaan myös kirjoittaa täysin mielivaltaisesti tuulesta temmattuja diagnooseja, joilla heille saadaan määrättyä pakkolääkitys. Pitähään nyt lääketehtaidenkin tulovirta pitää yllä jollain tavalla.

Suomessa lapsiin kohdistuva laiton lapsikauppa, perättömine huostaanottoilmoituksineen on kansallinen ongelma, jolle on tehtävä jotain ja osat tämän uhreiksi joutuneet perheet ovat joutuneet turvautumaan aina lakimieheen asti.





Suomalainen asianajotoimisto alkoi harjoittamaan mafia tyylistä kiristysbisnestä


Suomalainen asianajotoimisto Hedman Partners on alkanut harjoittaa suomessa mafia tyylistä kiristystoimintaa. Bisnes on samanlainen kuin 2012 tapahtuneessa Chisugatessa, mutta tällä kerralla kohteena ovat internetistä elokuvia ladanneet yksityishenkilöt, joiden IP-osoitetiedot toimitetaan Hedman Partnersin asianajotoimistolle.



Sitten asianajotoimisto lähettää mafiamaisen uhkauskirjeen, jossa uhataan oikeudenkäynnillä ja vaaditaan maksamaan vähintään 600 euron sakko elokuvan laittomasta lataamisesta internetistä.



Tämän vuoden elokuun loppuun mennessä markkinaoikeudelle oli mennyt jo 105 tällaista tietopyyntöhakemusta, kun koko viime vuonna hakemuksia oli yhteensä 73.



Hedman Partners pääsi mafia tyylisen kiristysbisneksensä alkuun viime vuonna, kun se sai asiakkaikseen aikuisviihteen yrityksiä, jotka ovat myöhemmin siirtäneet valvontatoimintansa Adultialle. Alkuvuodesta Hedman Partners on kuitenkin saanut muita kansainvälisiä asiakkaita.

Tänä vuonna vielä tekijänoikeuksien valvontaan on perustettu jälleen uusi yritys Tekijänoikeus Adultia Oy. Se on toiminut Hedman Partnersin tyylisesti ja harjoittanut kiristysbisnestä.

Jos kiristysmaksua (tekijänoikeusmafialle maksettua suojelurahaa) ei suoriteta määräpäivään mennessä, niin vastaanottajaa uhataan oikeudenkäynnillä. 




Onko asianajotoimistoilla legimiteettiä toimia tekijänoikeuspoliisina ? 

  
Kaikki sen tietää, että voiko kuka tahansa meistä Suomalaisista vaikka perustaa oman paikallisen poliisiaseman ja alkaa sakottamaan oman yksityisen yrityksen nimissä vaikka esim. julkijuopottelusta, joka nykyisen lainsäädännön mukaan on rikesakkoa vastaava rikos, jos julkinen juominen katsotaan häiritseväksi toiminnaksi. 

Suomessa vaan kukaan yksityishenkilö ei saa alkaa toimimaan poliisina, koska se kuuluu jokaisen kaupungin ja kunnan palkattujen virkamiesten tehtäviin. Mutta kuinka on mahdollista, että yksityiset asianajotoimistot voivat alkaa toimimaan tekijänoikeuspoliiseina ja harjoittamaan mafian tyylistä kiristystoimintaa ja kutsua sitä vielä tekijänoikeuksien valvomiseksi ? 

Jo Chisugate vuonna 2012 osoitti sen, ettei tällaisessa "tekijänoikeuksien valvomisessa" mafia ottein ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien valvomisesta, koska kiristetyt rahat eivät kulkeudu millekään elokuvan tai musiikintekijöille. Vaan ne kulkeutuvat monikansallisten ja mm. Lontoossa asuvien miljardöörien taskuun, joilla on jo valmiiksi aivan liikaa rahaa. 


Kirjeen saaneiden ainoa toivo on ryhmäkanne



Jos nyt vähänkään tietää jotain tästä Eurooppalaisesta ja Suomalaisesta oikeudenkäyntimetodeista, niin tämänkaltaisissa tapauksissa missä suurta joukkoa uhataan mafia tyylisellä kiristyksellä. Niin usein yksittäisillä henkilöillä ei usein ole varaa palkata pätevää lakimiestä ajamaan heidän omaa asiaansa.

Mutta silloin kun laitetaan ylle ryhmäkanne, eli kanteen tekijöitä on useampi. Niin tällöin kaikki oikeudenkäyntikulut jakautuvat tasan ja näiden kaikkien kanteentekijöiden asioita hoitaa tämä yksi lakimies.


Eli jos sinä olet saanut tällaisen mafiamaisen kiristyskirjeen joltain hämäräfirmalta, niin suosittelisin ensisijaisesti, että joku teistä uskaltaisi nyt nostaa joukkokanteen ja alkaa etsimään niitä muita, jotka ovat saaneet näitä uhkaus ja kiristyskirjeitä, niin viedään juttu käräjille.


Minä voin toimia vaikka yhteyshenkilönä ja minulle voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen teemuvehkala@gmail.com

Asia kun on nimittäin näin, että jos tästä joukkokanne saadaan, niin nämä hämäräfirmat joutuvat julkisuudessa todella huonoon valoon ja oikeudenkäynti tulee myös saamaan julkisuutta, joka antaa näille tekijänoikeusmafioille huonoa julkisuutta.

Suosittelen jokaista uhkauskirjettä saanutta laittamaan nimensä joukkokanteeseen. Näillä keinoilla me voimme taistella näitä ahneita ja monikansallisia verenimijöitä vastaan laillisin keinoin Suomen oikeusjärjestelmän kautta.



Lähteet: http://www.digitoday.fi/bisnes/2015/09/08/suomalaispiraateille-jo-sata-kirjetta-viikossa--seuraavaksi-oikeudenkayntien-aalto/201511505/66


maanantaina, joulukuuta 07, 2015

Ranska kieltämässä Tor-verkon ja ilmaiset langattomat verkot


Ranskassa on nyt nettisensuurihanke edennyt jo siihen pisteeseen, että sanomalehti Le Monde sai käsiinsä asiakirjan, jossa Tor-verkon ja ilmaisten langattomien verkkojen kieltäminen perustellaan Pariisin terrori-iskuilla.

Tor-verkossa on ollut alusta saakka ongelmana se, ettei viranomaiset ole pystyneet valvomaan sitä ja siitä syystä se pitäisi kieltää.

Todellisuudessahan näillä Ranskan viranomaisten kaavailemilla internet sensuuriesityksillä ei ole mitään tekemistä Pariisin terrori-iskujen kanssa. Vaan niiden takana on sama rikollinen globalistien eliitti, joka myös järjesti ja rahoitti Pariisin terrori-iskut. Vain sen vuoksi koska tämä eliitti uskoo, että se saisi valtionterrori-iskuilla harhautettua Ranskan kansalaisten huomion muualle, jolloin viranomaiset laitetaan sensuroimaan mm. Internettiä.

Näin tämä peli on aina mennyt ja edennyt, mutta se ei missään maassa tule toimimaan jos riittävän monta kansalaista on hereillä ja alkaa vastustamaan tällaisen valtionfasismin kehitystä. 



Tässä ei tarvitse olla mikään ennustaja nähdäkseen sen, että Brysseliin on suunnitteilla vielä Pariisin kaltainen Naton Gladion kaltainen operaatio, jossa tultaisiin myös tappamaan AK-47 kalashnikoveilla ja pommeilla useita kymmeniä ihmisiä ja väitetään lopuksi taas ISIS taistelijoiden tekemiksi.

Sen jälkeen sitten Brysselin hallinto ottaaa samat pakkolait käyttöön ja alkaa seuraavan 3kk kestävän poikkeustilan aikana ajamaan läpi näitä samoja Ranskassa nyt ajettavia nettisensuurilakeja läpi. 

Jokainen EU-maa on näiden internet sensuurilakien kohteena ja ensin ne on tarkoitus ajaa väkisin läpi poikkeustilan mahdollistaman porsaanreijän avulla. Mutta lopulta ne on tarkoitus viedä ratifioitavaksi EU:n parlamenttiin ja yhdellekään mepille ei anneta mahdollisuutta pysäyttää sitä.  


Niklas Herlin paljasti asenteensa isänmaallisista suomalaisista: Roskajoukkoa



Helsingin keskustassa oli eilen itsenäisyyspäivänä lukuisten kansalaisjärjestöjen kuten Suomen Sisunkin organisoima kulkue, jonka päämäärä oli mennä soihtukulkueena Hietaniemen hautausmaalle. Tuonne ottivat osaa myös monet erityisesti Perussuomalaisten kansanedustajat mm. Sebastian Tynkkynen ja Olli Immonen.

Nyt Kone -yhtiön perintömiljoonilla rikastunut Niklas Herlin avasi itsenäisyyspäivän iltana baari-illan jälkeen hieman sanallista arkkuaan ja kertoi suoraan sen, että mitä mieltä hän on isänmaallisista suomalaisista, jotka haluavat marssia tämän suomalaisuuden puolesta.


Herlin ajattelee kuten nyt pesunkestävä eliitti muutenkin, että kaikki isänmaallisuus aatteita omaavat suomalaiset ovat puhdasta roskajoukkoa. Heistä kun ei ole eliitille paljonkaan hyötyä, koska monet eivät pysty mm. työllistymään eliitin orjiksi mustien listojen vuoksi. 

Eliitin painajainen on, että tämä elitistien halventavat asenteet suomalaista kantaväestöä kohtaan tulisivat julki ja sitä esim. Kokoomus puolue on yrittänyt piilotella koko viime vuodet. Mutta Herlin sattui lipsauttamaan sen nettiin baari-illan jälkeen. Tokihan meillä on vielä Suomessa jonkinlainen sananvapaus, että jokaisella on sen käyttämiseen oikeus.  

Mutta jos menet vaikka tuonne Herlininkin omistaman uusisuomi-foorumille ja bloggaat, että "maahanmuuttajat ovat roskajoukkoa", niin teksti lähtee samantien pois moderaattorin toimesta. Siihen ei kenelläkään suomalaisella ole oikeutta käyttää sananvapauttaan, koska se on elitistien mukaan "rasismia".

Mutta suomalaisia kohtaan saa harjoittaa täyttä rasismia ja suomalaisuutta saa halveerata aivan vapaasti ja siihen myös erityisesti elitistiset suomenruotsalaiset ovat oikein erikoistuneita, koska ovat itse rikas vähemmistö ja rikkaampana vähemmistönä on muutenkin varmasti v*ttumaista elää näiden köyhien suomalaisten keskellä ja sietää heidän omaa kieltä ja kulttuuriaan.

Lähde: http://niklasherlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207973-isanmaan-petturi



 

Kokoomuksen vaalirahoittajat USA:sta eivät ole suostuneet tulemaan kaapista





Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoo kirjassaan, että Kokoomuksella on vuosien 2005-2007 ajalta pimennossa yhteensä 1,5 miljoonaa euroa vaalirahaa.


Osa tästä salatusta vaalirahoituksesta liittyi Sauli Niinistön vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaan. Niinistö sitten jälkeemmin on toivonut kokoomukselta selvitystä tuosta vuoden 2006 presidentinvaalikampanjansa vaalirahoituksesta, mutta Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ei ole vaatimukselle lämmennyt.




Niinistön varainhankintavastaavana tuolloin 2006 ollut Ben Zyskowicz on taas sanonut, ettei kokoomuksella ollut oikeutta yksipuolisesti kertoa lahjoittajista.




Nyt kuitenkin edelleen yksikään lahjoittaja ei ole ilmaantunut julkisuuteen.


Jarmo Korhosen mukaan suomalaiseen politiikkaan virtaa edelleen tänäkin päivänä rahaa niin idästä kuin lännestä. Esimerkkinä Korhonen mainitsi Yhdysvaltain pakotelistalle päätyneen liikemiehen Kai Paanasen, jonka yhtiö SET Petrochemicals on tukenut vaaleissa ainakin Sauli Niinistöä, Jyri Häkämiestä ja Timo Laanista.






Se nyt on selvääkin selvempää, että CIA:n suomen politiikkaan työntämää vaalirahaa ei ilmoiteta milloinkaan julkisuuteen, koska se on valtionsalaisuus.



Kokoomus kuitenkin jäi kiinni jo vuonna 2006, jolloin Wikileaks vuoto paljasti että Kokoomus kävi salaista kirjeenvaihtoa USA:n Suomessa toimivan suurlähetystön kanssa.




Jenkkien hallinto lupasi avittaa Kokoomuksen täällä valtaan, jos he lupaisivat viedä Suomen Natoon ja mitenkäs kävikään. Kokoomus voitti heti seuraavat vaalit ja kului muutamat vuodet, jolloin 2014 syyskuuta kenraali Lindberg allekirjoitti Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen, jolla USA:n hallinto sai kaapattua täällä jo vallan ja siirrettyä sen sotilasliitto Natolle.


Kaikkeen tällaiseen edellämainittuun poliittisten vallankaappauksien järjestämiseen kuuluu CIA:n kautta ohjailtu lahjonta.


Se mitä täällä Suomessa tapahtuu ja on tapahtunut viime vuosina, niin päättäjiä lahjotaan koko ajan CIA:n toimesta, jotta Suomen valtion velka lisääntyisi ja työttömyys lisääntyisi. Samalla rajat pidetään auki ja maahanmuuttohanke pidetään EU:n sääntöjen rajoilla. Suomi on jo nyt lupautunut ottamaan tulevana vuonna yli 40 000 uutta elintasopakolaista, koska se kuuluu 2020-hankkeeseen.








Nyt mm. tämä USA:n hallinnon soluttamien konsulttiyhtiöiden tänne Suomeen ajama sosiaaliturvajärjestelmän alasajo vie maata kohti tuhoa, ellemme tee sille jotain.




Suomessa on jo 90-luvun laman aikoina tapahtunut yksi laiton kansanmurha ja se oli n. 14 500 yrittäjän ajaminen itsemurhaan. Sen takana olivat silloinen presidentti Mauno Koivisto joka taipui salaisten neuvottelujen jälkeen Yhdysvaltalaisen konsultin tarjoukseen konklaavisopimuksesta.




Koiviston konklaavisopimus sovittiin salassa 6. toukokuuta 1992. Presidentinlinnaan kokoontui tuolloin 30 henkeä, muun muassa korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano. Tässä salaisessa tapaamisessa lyötiin läpi se, että suomen lama-ajan yrittäjät laitettiin maksamaan laman aiheuttamat taloudelliset Suomen valtion tekemät tappiot ja maksamaan ne käytännössä yrittäjät omalla hengellään. Koska satojatuhansia yksityisyrittäjiä ajautui tuon konklaavin johdosta elinikäiseen velkavankeuteen ja putosi täysin sosiaaliturvan ulkopuolelle.




Että jos Suomen ja Neuvostoliiton välisessä talvisodassa kaatui 25 904 suomalaista, niin 90-laman aikana suomalaisia menehtyi laman johdosta 14 500. Ironisinta tässä vielä se, että kummatkin näistä kuolivat vain näiden läpeensä ahneiden rikollisten pankkien ahneuden vuoksi. Sillä sitä se II-maailmansota ja Suomen talvisotakin oli näille eliitin sioille, kuin vain mitä suurinta ja voittoa tuottavaa bisnestä. Hävinnyt osapuoli pistettiin sitten maksamaan kaikki tuo, vaikka Rothschildien pankki perhe takasi myös Suomenkin ammushuollon aiheuttamat suurkustannukset.




Harvat edes tietävät sitä, että Rothschild suku on ollut Suomen talouden tukijalka jo vuodesta 1860-lähtien. Mutta vielä tuolloin Carl von Rothschild suostui myöntämään Suomelle varojaan henkilökohtaisista varoistaan, koska silloin Suomen takaisinmaksukykyyn ei vielä luotettu.







Mitä siis on tämä euroon sidottu raha ?




Se on rikollisten finanssi ja keskuspankkien eliitin alullepanemaa valuuttaa, jota luodaan vain luomalla lisää velkaa. Eli jos kaikki maailman velat maksettaisiin pois, niin kaikki raha poistuisi kierrosta.




On sitten täysin uskomatonta, että miten jopa Suomen pääekonomit ovat täysin kujalla tämän asian suhteen, eikä heidän ole tarvinnut tietää keskuspankkilähtöisen luotonlaajennuksenkaan perusasioita. Sen sijaan vain uskotaan, että raha kasvaa puussa ja on sieltä otettavissa vain rehellisellä työllä.

Lähde:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520783935_uu.shtml