http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

maanantaina, joulukuuta 07, 2015

Mainilan laukaukset



Suomalaisiin koulujen historiankirjoihin ikuistetut Mainilan Laukaukset olivat Suomelle kohtalokkaat II-maailmansodan aikana ja ne johtivat aina Suomen ja Neuvostoliiton väliseen talvisotaan.


Virallisten tietojen mukaan Mainilan laukaukset olivat 26. marraskuuta 1939 Mainilan, rajakylästä Suomen alueelta ammuttu tykistötuli Neuvostoliiton puolelle.


Vuonna 2004 eräs Pietarin valtionyliopiston historian professori Vladimir Baryšnikov esitti väitteen, jonka mukaan Mainilan laukauksia ei ammuttu. Se oli hänen mukaansa vain Moskovan radiossa esitetty väite.


No paljon mielenkiintoisempaa on se, että kuka tämän väitteen laittoi liikkeelle ?


Sillä jos nyt ylipäänsä katsotaan tuota Suomen ja Neuvostoliiton välisen Talvisotaa edeltävien aikojen Euroopan geopoliittista kehitystä, niin Natsi-Saksa eteni Suomeen ja toimi kuten Nato tällä hetkellä Suomen kanssa. Sillä oli selkeä motiivi päästä hyökkäämään tätä kautta Neuvostoliittoon, jonka se myöhemmin toteutti.


Mutta tätä varten oli ensin saatava lavastettua provokaatio, jossa saatiin tilanne näyttämään siltä, että Suomi olisi aloittanut sodan Neuvostoliittoa vastaan. Jolloin taas näitä Natsi-Saksan invaasiomiehiä ei voitu syyttää Neuvostoliittoon hyökkäämisestä.


Neuvostoliiton johto bolsevikkeja myöten oli vahvasti kasarijuutalaisten miehittämää ja heidän harjoittama politiikka oli vahvasti sionistista. Mutta ylipäänsä tämä koko aihe bolsevikkien salatusta askenasijuutalaistaustasta on todella salattu ja huolella.




Israelilainen historiantutkija Shlomo Sand romutti kirjassaan "Juutalaisen Kansan Keksiminen" koko perimmäisen käsityksen tästä jostain juutalaisten valitusta kansasta. Sillä tämä perusväittämä, että juutalaiset olisi karkoitettu vuoden 70 jälkeen ajanlaskun alun ei pidä lainkaan paikkaansa. Sandin tutkimusten ja lähteiden mukaan Israelissa ja ympäri maailmaa asustavat juutalaiset eivät periydy muinaisen Juudan kuningaskunnan asukkaista, vaan he ovat eri kansojen käännynnäisiä. Tämän vuoksi juutalaisilla ei ole etnistä ja historiallista oikeutta nykyisen Israelin alueeseen. Heitä on siellä alkuperäisväestöä vain n. 2 %


Kasaarit eivät alunperin olleet juutalaisia, vaan he kääntyivät siihen vasta myöhemmin ja valitsivat sen uskonnokseen. Muita vaihtoehtoja olisi ollut myös mm. islam ja kristinusko.


Joten jos tämä nykyinen kasaarien mafiasta lähtöisin olevan rikollisen illuminatiksi kutsuvan valtaeliitin geopolitiikka käydään poliittisen ja rikollisen sionistisen agendan mukaan. Jossa ollakseen sionisti ei tarvitse edes olla juutalainen. Näin on todennut USA:n varapresidentti Joe Biden.


Olisi näin ollen vääryyttä väittää, että kaikki juutalaiset ovat rikollisia ja tulisi tuomita rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Mutta esim. nykyisen Israelin valtionjohto koostuu miltei vain ja ainoastaan kasaareista, joiden poliittinen agenda on sionismi.


Sionismi on lisäksi äärimmäisen rasistinen ideologia, joka käsittää vahvat eugeeniset ja Natsi-Saksamaisen rodunjalostukseen tähtäävän agendan.


Nykyisen sionistmin salaiseen poliittiseen agendaan Euroopassa kuuluu kaiken Eurooppalaisen kansallisidentiteetin hävittäminen multikulttuurisuudella. Nyt esim. Viroa ollaan ohjeistettu, että kuinka sen valtionjohdon on alettava ajamaan monikulttuurisuusmyönteistä propagandaa läpi mediassa, jotta tämä Viroon kohdistettu kansallisuusidentiteetin hajoittamishanke saataisiin paremmin alulle ja eteenpäin.


Maailmankansalaisuus on kasaarien eliitille täysin vieras käsite, sillä he kokevat vain itsensä kaikkien maailman ihmisten yläpuolella.


Heidän haaveenaan olisi luoda vielä sellainen maailmanlaajuinen poliisivaltio, jonka väestömäärä olisi enää 500 miljoonaa ja loput ihmiset olisi eristetty Hollywood elokuvien kuten "The Hunger Games" tyyliin surkeisiin Ghettoihin ja eliitti eläisi muurien toisella puolella.




Mutta kuten George Orwell sanoi aikanaan vielä ennen kuolemaansa, että tämä kaikki on vielä vältettävissä, jos vain osaamme kamppailla vastaan ja siihen tarvitaan teitä jokaista siellä. Sillä mitä enemmän meitä on, niin sitä nopeammin muutos syntyy ja tämä tietoisuuden evoluutio pääsee lopulta viemään näiltä pimeyden voimilta vallan pois. Lopulta sitten heidän maailmanvalta romahtaa kuin korttitalo ja siitä ei lopulta jää enää mitään jäljelle. Onhan se selvää, että ei pimeys kestä valoa ja siinä vaiheessa kun aurinko nousee, niin yön pimeys katoaa.









perjantaina, joulukuuta 04, 2015

Poliisijohtaja: Pelkään että Suomen kaduille tulee sotilaita ja Suomi herää liian myöhään


Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen on blogissaan ottanut kantaa tähän asiaan, kuinka myös poliisin työturvallisuus on ollut viime aikoina vaarassa ja erityisesti tiuhaan asutuilla alueilla.

Tilannetta ovat Suhosen mukaan erityisesti muuttaneet turvapaikanhakijoiden tulo ja jatkuvat laajat järjestyshäiriöt vastaanottokeskuksissa.

Poliisin tehtävä kun on suojella kaikkia Suomessa asuvia ihmisiä, niin nyt tässä työssä käyvä yksittäinen poliisi joutuu päivittäin jossakin päin Suomea vaaratilanteisiin. Työturvallisuuslain mukaan työnantajan pitäisi minimoida kaikki työturvallisuusriskit. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, ettei siihen näytä olevan resursseja. Poliisin osalta tämä on jo kirjattu tulevan vuoden talousarvioon Suhonen tilittää.

Pelkään pahoin, että kohta Suomessa kaduille tulee Ranskan mallin mukaisesti sotilaita ja jälleen kerran Suomi herää liian myöhään, jolloin hallituksen ja eduskunnan on turha enää sanoa etteikö olisi varoitettu sanoo Suhonen.


Viittaako poliisijärjestön puheenjohtaja Suomessa toteutettavaan valtionterroritekoon ?


Tuollaisesta edellämainitusta lausunnosta voisi hyvinkin päätellä, että Suomen poliisijohdolla sekä sisäministeriöllä saattaa olla jotain sisäpiirintietoa siitä, että mitä täällä Suomessa saattaa tapahtua jo alle vuoden sisällä.

Onkohan tännekin tulleet Jugoslavian 90-luvun tapahtumien tyyliin CIA:n agentit levittämään pelkoa kansanedustajissa ja ministereissä, että täällä aiheutettaisiin terrori-isku lähiaikoina ?

Suomen SUPO:n arvioima uhka-arvio ei ole vielä noussut hamaan tappiinsa ja sehän oikein varsinkin tämän Nato- ongelman vuoksi kuin suorastaan huutaa valtionterrori-iskua jota oikeistolainen eliitti suorastaan kuin rukoilee tällä hetkellä.

Päästämällä nämä kuluneen vuoden sisällä Suomeen turvapaikanhakijoina solutetut ISIS-miehet irti, saisimme Suomen peloteltua Natoon ja juurikin sotilaat kaduille, kuten tuo poliisijohdon puheenjohtaja Suhonen totesi.



 



Sotilasliitto Natolla toimi jo 70 ja 80-luvulla salainen koodinimi Operaatio Gladio , jonka toimesta lavastettiin terrori-iskuja kylmän sodan aikana.

Kaikki nämä mm. Italiassa ja Ranskassa lavastetut terrori-iskujen operaatiot olivat salaisia ja sen toteutti Natolle sekä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:lle ja Iso-Britannian tiedustelupalvelu Mi6:lle työskennelleet kaksoisagentit.

Näihin joukkoihin värvättiin myös entisiä sotilaita, vakaumuksellisia antikommunisteja ja jopa natsien yhteistyökumppaneita.

Mistä tiedämme, että mikä arpa nykyisellä Naton maanalaisella palkka-armeijalla oli esim. Pariisin terrori-iskuihin ?

Viime vuonna silloinen pääministeri Alexander Stubb kirjoitti Facebookissa, että kuinka Suomalainen matkustajakone voisi joutua terrori-iskun kohteeksi. Mistä hän olisi muuten voinut tällaisen suunnitelman kuulla, jollei olisi itse CIA:n asiamies kuten kohudosentti Johan Bäckman tuolloin totesi.

No Suomi ei ole vielä joutunut CIA:n toteuttamien valtionterroritekojen kohteeksi, mutta niitä on kuitenkin aivan varmasti suunnitteilla.

Suomesta on näiden lavastettujen valtionterroritekojen avulla tarkoitus tehdä lopullinen Yhdysvaltain hallinnon ja armeijan miehitysreservi ja ydinpommikoneiden huolintakeskus. Jolloin NATO-jäsenyys ajaisi tämän asian.


Kohudosentti Bäckman vieraili viime syksynä Syyriassa ja kuuli tuolloin arvion, että n. 20 Eurooppaan solutetuista pakolaisista olisi ISIS-taistelijoita. Heidän yksi kohteensa kuulemma oli myös Suomi ja sen jälkeen Bryssel.

Suomessa ISIS-taistelijoiden tavoitteena kuulemma olisi iskeä avainkohteisiin ja lamaannuttaa Suomi ja vaikuttaa sitten Venäjään.


Suomalainen bloggari ja sananvapausaktivisti Markus Jansson kirjoitti nyt syksyllä jo uhka-arvion siitä, että miten ISIS iskisi Suomessa.


Suomen suojelupoliisi SUPO on jo antanut tänä vuonna julkisen lausunnon siitä, kuinka mm. Syyriasta Suomeen palanneet ISIS-taistelijat ovat myös Suomelle turvallisuusuhka.

Kuitenkin kaikki tämä uhka-arvioiden tekeminen ja virallisten lehdistötilaisuuksien pitäminen ei asiaa paranna, vaan siihen pitäisi näiden Suomen viranomaisten kuten SUPO:n ja KRP:n tehdä jotain kongreettista, eli karkoittaa nämä lähi-idän sotarikolliset Suomesta. Ensimmäisellä koneella takaisin kaikki lähi-itään, sinne mistä tulivatkin kumiveneellä ja meritaksilla.

Nyt kuitenkin korruptoitunut valtionjohto sekä valtionterroria rahoittava eliitti odottaa Suomen osalta, että milloin valtionterrori-isku saadaan toteutettua, jotta tämä maa saadaan vietyä nopeammin Natoon. Poikkeustila sotilaineen on myös hyvä tekosyy hallinnolle Ranskan tavoin alkaa sensuroimaan Internettiä täysin mielivaltaisesti ja ylläpitää 3 kuukauden ajan fasistisen poliisivaltion lakeja.

Suomen ei ole pakko tätä kokea ja kaikki tämä on vältettävissä, jos me emme suostu alistumaan tälle psykologisen tason kautta vaikuttavalle joukkosuggestiolle, eli pelolle terrorismia vastaan, jota korruptoituneet vallanpitäjät käyttävät aseenaan.

Valtionterrorismin tarkoitus on saada aina kansat pelkäämään niin paljon, etteivät ihmiset enää huomaa sitä, kuinka heidän perusoikeutensa viedään tuon aikana. Suomelle suurin turvallisuusuhka tällä hetkelläkin ei ole ISIS, vaan se on näiden monikansallisten suuryhtiöiden ja yksityisomisteisten pankkien takana vaikuttava korruptoitunut rikollinen eliitti. Joihin kuuluu Saudit, Turkin korruptoitunut valtionjohto, 13 maailman rikkainta pankkisukua (Rothschild, Rockefeller jne.), Suursijoittaja George Soros, USA:n korruptoitunut hallinto jne.

Tämä on se kasarijuutalaisten mafia, joka on jo tuhansia vuosia leikkinyt jumalaa ja kylvänyt tuhoa ja terroria jokapuolelle missä liikkuu. Mutta nämä nilkit eivät kuitenkaan tykkää itse esiintyä julkisuudessa ja tekevät tämän kaiken geopoliittisen verilöylytyksen muilta piilossa.

He ovat toisinsanoen näitä hämärämiehiä, joiden näkymätön käsi Suomenkin poliittista järjestelmää ohjaa. Mutta tämä sama näkymätön käsi johtaa myös EU:n parlamenttia sekä USA:n kongressia. Ei sitten ole miltei mitään valtiota, jossa nämä paskanaamat olisi jollain tavalla soluttautuneet, vaikka Venäjä ja Iran sekä Syyria ovat sellaisia maita Iranin lisäksi.

Meidän tulisi kuitenkin tajua se, että näiden eliitin rikollisten ainoa ase on uhkailu ja kiristys.

1.) Kiristys on heidän yleisin tapansa toimia poliitikkojen keskuudessa ja sillä he saavat usein ketkä tahansa valtioiden virkamiehet siirtymään syrjään, kun heitä uhkaillaan jollain skandaalilla. Venäjän presidentti Boris Jeltsin saatiin eroamalla uhkaamalla syyttää häntä rahanpesusta.

2.) Uhkailu ja pelon lietsonta taas on heidän laajin keino saada ajettua poliisivaltioon tähtääviä lakejaan läpi, joita ajetaan läpi CIA:n, Mi6:n, Mossadin ja Naton organisoiman valtionterrorismin keinoin. Mutta näille valtionterroriteoille on tällä hetkellä yhteinen nimittäjä ISIS, joka niistä aina ilmoittaa lopulta ottavansa vastuun.

ISIS on siis tämän korruptoituneen valtaeliitin ykkösnyrkki, jolla jokainen valtio ryöstetään tyhjäksi ja siirretään kohti USA:n hallinnon alaiseksi fasistiseksi poliisivallaksi.



Tälläkin hetkellä Suomesta on lähtenyt lähi-itään mm. Syyriaan sotimaan ISIS:sin riveihin miehiä KELA-rahoilla.

CIA lahjoo samalla Suomen ministereitä, poliitikkoja, kenraaleja sekä toimittajia ajamaan Naton asiaa, joka on todellisuudessa edellämainitun verisen valtionterrorismin asialla.


CIA:n ex-agentti paljastaa Jugoslavian kriisin CIA kytkökset


CIA:n entinen agentti Robert Baer antoi haastattelun äskettäin Serbialaiselle WebTribune -julkaisulle. Haastattelu oli tehty Quebecissä, Kanadassa, jossa hän oli mainostamassa uutta kirjaansa "Valkoisen Talon Salaisuudet".


Mikä oli ensimmäinen tehtäväsi Jugoslaviassa ? 

Saavuin maahan helikopterilla kolmen muun agentin kanssa ja laskeuduimme 12. tammikuuta 1991 Sarajevoon. Tehtävänämme oli pitää silmällä oletettuja Serbialaisia terroristeja, joiden oletettiin iskevän Sarajevossa.

Meille oli annettu tiedot ryhmästä nimeltä "Supreme Serbia" ja kansioissa oli tietoja heidän suunnitelmistaan tehdä pommi-iskuja tärkeisiin Sarajevolaisiin julkisiin rakennuksiin ja kohteisiin. Näiden epäiltiin olevan vastalause sille, että Bosnia oli eroamassa entisestä Jugoslaviasta.


No oliko tuota ryhmää oikeasti olemassa ? 

Sitä ryhmää ei tosiaan oikeasti ollut olemassa. Meidän johtomme oli valehdellut meille. Tehtävänämme oli sitten varoittaa ja levittää paniikkia bosnialaisten poliitikkojen ja virkamiesten keskuudessa. Yritimme saada heidät ajattelemaan vain tulevia serbien terroritekoja.


Kuinka tehtäväsi lopui ?    
 

Minun osaltani se loppui jo kahdessa viikossa, kun minut lähetettiin Sloveniaan. Se operaatio taas kesti kuukauden ja sillä oli koodinimi "Istina (Totuus)", vaikka siinä ei ollut totuuden häivääkään.


Miksi menit Sloveniaan ? 

Minulle kerrottiin, että Slovenia oli juuri itsenäistymässä ja meille annettiin muutama miljoona dollaria, joide avulla meidän piti perustaa monia ei hallinnollisia järjestöjä, opposition puolueita sekä lahjoa poliitikkoja kiihottamaan vihaa kansalaisissa.  (Huom. kuullostaa yllättävän tutulta jos puhutaan eräästä Suomessa vatikaanin ja Sionistien asialla olevan miehen koko kansan "työväen" puolueesta)



Oliko sinulla mielipidettä CIA:n propagandasta ja mitä mieltä kolleegasi olivat siitä ? 


Olipa tietysti, mutta ei CIA:n operaatioista voinut kieltäytyä varsinkin kun me olimme niin peloissamme ja erittäin vainoharhaisia. Monet CIA:n agentit ja vanhemmat agentit katosivat pelkästään sen vuoksi, että he olivat kieltäytyneet levittämästä propagandaa serbejä vastaan Jugoslaviassa. Itse olin henkilökohtaisesti hyvin järkyttynyt niistä valheiden määrästä, joita meille syöttivät eri viranomaiset ja poliitikot. Agenteille kerrottiin vain osa koko tehtävästä ja vain johto tiesi sen koko totuuden.

Te siis levititte vain propagandaa serbejä vastaan ?

Kyllä ja ei. propagandan tarkoitus oli jakaa tasavallat niin, että ne eroisivat Jugoslaviasta. Meidän tuli myös etsiä syntipukki jota syyttää sodasta ja väkivallasta. Valitsimme sitten Serbian, koska siitä oli tulossa Jugoslavian seuraaja.

Voitko nimetä joitain poliitikkoja, joita lahjoitte CIA:n kautta entisessä Jugoslaviassa ? 

Kyllä vaikka tämä on erittäin arka aihe. Näitä poliitikkoja olivat mm. Stipe Mesic, Franjo Tudjman, Alija Izetbegovic ja monia muita silloisen hallinnon virkamiehiä, kuten myös Serbialaisia kenraaleja, toimittajia ja joitain armeijan yksiköitä. Radovan Karadzic oli myös palkkalistoillamme, mutta hän lopetti myöhemmin lahjusten vastaanottamisen, koska tajusi että hänet tultaisiin myöhemmin uhraamaan ja syyttämään Bosniassa tapahtuneista sotarikoksista. Kaikkea tuota johdettiin Yhdysvaltojen hallinnosta käsin.

Mainitsit myös kuinka kontrolloitte ja rahoititte mediaa. Kuinka tarkkaan ottaen sen teitte ?   

Tämä on tullut julkisuuteen. Jotkut CIA:n agentit olivat vastuussa niiden virallisten raporttien kirjoittamisesta, joita televisiouutisissa luettiin. Uutistenlukijat eivät tietystikään voineet tietää, että mistä tässä oli kyse, koska he olivat saaneet tekstin pomoiltaan ja pomo oli saanut sen meiltä. Kaikilla oli sama tehtävä levittämään vihaa ja kansallisuusmielisyyttä, sekä saada siellä ihmiset hyökkäämään tosiaan vastaan. 


Vuosi sitten eräs Saksalainen toimittaja Udo Ulfkotte kirjoitti paljastuskirjan siitä, kuinka CIA lahjoo Eurooppalaisia toimittajia.

Täällä Suomessa tämä tapahtuu voimakkaasti Nato lobbaamisen sekä ryssävihan lietsomisen kautta. Nämä ovat olleet voimakkaimmin esillä. Mutta siinä missä CIA lahjoo Suomalaisia toimittajia, niin CIA lahjoo myös Suomalaisia kenraaleja ja poliitikkoja. Siis nämä samat maanpetturit luovuttivat Suomen Naton orjaksi vuosi sitten solmitulla isäntämaasopimuksella, koska CIA lahjoi heidät siihen.

CIA on siis aina ollut uhka kansainväliselle turvallisuudelle sekä avoimelle tiedonvapaudelle. Sen kuuluisi alkuperäisen suunnitelman mukaan kerätä ja analysoida tiedustelutietoja ulkomaalaisista hallituksista, järjestöistä ja yksilöistä ja raportoida niistä hallituksen eri osille. Mutta tulikin hyvin nopeasti tämän pienen kasarijuutalaisen mafian geopoliittinen vallankäytön väline.
Lähde: http://www.yhdysvallat.eu/muuta/nain-luodaan-kaaosta-cian-agentti-tuoreessa-haastattelussa/

Alexander Stubbin uskottavuus meni, mutta missä viipyy erottamisilmoitus ?



Hallintarekisterin kannatusluvuista eduskunnalle valehdellut Alexander Stubb on ollut viime aikoina otsikoissa. Nyt hän vielä keskeytti täysin sääntöjen vastaisesti eduskunnan kyselytunnin ja ryhtyi vielä eduskunnassa pyytelemään tätä hallintarekisteristä valehteluaan anteeksi eduskunnan edessä.


Kokoomuksen Ilkka Kanervan ei vuonna 2008  sitten tarvinnut kuin vain näpytellä muutama harkitsematon tekstiviesti, jotka riittivät häneltä saamaan pois ministerin salkun, koska silloinen pääministeri Jyrki Kataisen mukaan Kanerva ei voinut enää toimia ulkoministerinä.


Mutta nyt kun Stubb joutuu samanlaisen tilanteen eteen ja on menettänyt julkisen luottamuksensa, niin hänen kohdallaan pari julkista anteeksipyyntöä korjaa tilanteen. Kuka häntä oikein suojelee? 


Helsingin-Sanomat paljasti jo 2014 kevään Eurovaaleissa, että kuinka Stubbin suurin rahoittaja on äärisionistinen juutalainen miljardööri ja liikemies Chaim "Poju" Zabludowicz, joka on yksi Suomen rikkaimmista miehistä, vaikka asuu Lontoossa. Kasaarien rahamiehet siis hengittävät Suomen hallinnon taustalla ja ohjaavat hallintoa omien intressiensä mukaan.


Zabludowiczin miljoonat ovat tulleet verellä, koska hänen isänsä Shlomo Zabludowicz loi uransa asekauppiaana. Tämän kuoltua vuonna 1994 sai hänen sisarensa huomattavan suuren perinnön, jonka omaisuus oli tullut mm. Israelin hallinnon kanssa tehdyistä asekaupoista.

Poju Zabludowicz toimii myös isänsä tavoin asebisneksessä ja hän vaikuttaa amerikkalaisen ammusjärjestelmiä valmistaman Pocai -yhtiössä.

Jos näillä kansainvälisen rikollisuuden ja sotakonsernien verirahoilla rahoitetaan myös Suomen poliittista järjestelmää, niin se kertoo täysin sen missä täällä mennään.

Oikeisto näyttää nyt pelaavan eduskunnassa täysin omine sääntöineen ja heitä eivät koske mitkään eduskuntaan säädetyt lait. Suomen kansalaisten olisi jo vihdoin aika tajuta se mitä täällä tapahtui 1917-1919, jolloin suomen oikeisto pääosin suomenruotsalainen eliitti lahjoi ja uhkaili kuntien sekä virastojen virkamiehiä, jottei silloisen eduskunnan päätökset tulisi voimaan. Samalla suuri joukko Suomalaisia oli kuolemassa nälkään ja eliitti uhosi yksityisarmeijallaan, jääkärien käyttöönotolla sekä vallankaappauksella. 

Mutta lopulta silloinen vasemmisto joutui ottamaan aselliset keinot käyttöön, jotta Suomen silloin rappeutunut demokratia saatiin palautettua entisille urilleen. 

Nyt tällä hetkellä tilanne alkaa muistuttaa kovaa vauhtia samalta kuin tuolloin. Ainoastaan vielä tänään meillä on sotavuosien jälkeen rakennettu sosiaaliturvajärjestelmä olemassa, jonka eliitti haluaa taas rappeuttaa. Se johti jo tuolloin 1917-1918 sisällissotaan, joten mihinkö tämä Natsi-Saksaan päin ihannoiva oikeistolainen eliitti tällä kertaa pyrkii ? Samanlaisia Nato-kiihkoisia ja ryssävihaa täynnä olevia seinähulluja on tämä eliitti edelleen täynnä, jotka vapaamuurarilooseissaan janoavat taas uutta kansainvälistä verenvuodatusta.


Suursodan konflikti on ollut viime vuosina hyvin lähellä vuonna 2013, jolloin 8. syyskuuta oli välimerellä Venäjän sekä USA:n, Ranskan ja Saksan sota-aluksia.  

Tuolloin suursodan syttymistä yritettiin 11.9.2013 päivämäärälle, mutta lopulta tilanne kuivui kasaan, koska Venäjän viranomaiset saivat diplomatialla asian selvitettyä. Tilanne koski tuolloin Syyrian hallinnon syrjäyttämistä ja väitteitä, että heillä olisi muka ollut käytössään kemiallisia aseita.

Lopulta Syyriassa lavastettiin vielä kaasuisku kemiallisilla aseilla, jota väitettiin Syyrian hallinnon tekemäksi. Vaikka asialla olivat kapinalliset, joille vielä rahoitus oli ohjailtu mm. Saudi-Arabiasta.

Tilanne Syyrian konfliktissa on edelleen erittäin tulenarka, koska Venäjän armeijan tuki Syyrialle on osoittaunut hyvinkin tarpeelliseksi ja on saanut tuhottua lukuisia Isis-leirejä ja heidän huolintapaikkoja.



Lähteet: http://www.hs.fi/politiikka/a1448677933089

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/bjorn-wahlroos-ja-poju-zabludowicz-lahjoittivat-tuhansia-euroja-alexader-stubbin-eu-vaalikampanjaan/1829689

http://finnsanity.blogspot.fi/2015/12/suggestioshow-eduskunnassa.html

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339392897.html

Kaliforniassa järjestettiin SWAT-ryhmän harjoitus


Kaliforniassa järjestettiin äsken San Berdandinossa SWAT-ryhmän johdolla ampumavälikohtausta simuloiva harjoitus.

Yhdysvaltalainen uutiskanava KTLA oli tiedottanut erikseen poliisille, ettei SWAT-ryhmän käynnissä olevasta harjoituksesta saisi erikseen kertoa julkisuuteen mitään. Syy siihen selviää kohta.



Good Day Atlanta ehti myös tiedottaa SWAT-ryhmän harjoituksesta.

Mutta sitten tiedotusvälineet uutisoivat, että juuri tuolla samassa paikassa San Bernandinossa olisi tapahtunut ampumavälikohtaus, jossa menehtyi 14 ihmistä.





Tapahtumapaikaksi ilmoitettiin vammaisille tarkoitettua Inland Regional Center palvelukeskusta.

Oi mikä yhteensattuma taas kerran ja viranomaisilla ei taaskaan ollut mitään käryä tästä kaikesta ? 





Turkin presidentti tukalassa paikassa


Turkin presidentti Erdoganin asema on nyt vaakalaudalla. Hän lupasi aiemmin luopua vallasta jos Venäjä toisi ilmi todisteet siitä, että hän olisi tehnyt ominpäin öljykauppoja Isiksen kanssa. 

Nyt Venäjä löi pöytään dokumentit, joista käy ilmi että Turkin presidentin poika Bilal Erdogan toimii tämän hämäräbisneksen pääpelurina. 


Öljy ostetaan ensin pilkkahinnalla Kurdien hallitsemilta alueilta Pohjois-Irakista ja lastataan Ceyganissa tankkereihin, jotka kuljettavat sen mm. Israeliin. Nyt tämä tuottoisa bisnes kärsi takaiskun, kun Venäjä aikoi iskeä näitä tankkiautoja vastaan.


  

Venäläiskoneen alasampumisen motiivi selvisi


Venäjän ilmavoimien pudotettu Su-24 hävittäjän pudottamisen motiivi selvisi. Syynä oli se, että kuinka nyt Syyrian armeija Venäjän armeijan tuella on uhkaamassa jo ISIS-järjestön Turkin rajalla sijaitsevia huoltoleirejä.

Lähde: http://sputniknews.com/politics/20151124/1030688092/russia-syria-military-close-to-cutting-off-isil-supply-routes.html

tiistaina, joulukuuta 01, 2015

Eliitti valmistautunut jo talousromahdukseen ?


Suursijoittaja George Soros on viimeaikoina myynyt omaisuuttaan huomattavan paljon ja realisoinut sitä kullaksi. Tämänkaltainen toiminta viittaa suoraan siihen, että eliitin sisäpiiriläisillä olisi jo salaista tietoa, että talous tulee romahtamaan pian.


Vaikka tuo jutun lähde on Beforeitsnews.com, jonka lähdeviitteet ovat usein varsin niukkoja niin kuitenkin Nordean pankki on tietojen mukaan varoittanut nyt yritysasiakkaitaan vaihtamaan eurot Tanskan kruunuiksi. 

Tämä siis tarkoittaa sitä, että euro tulee pian romahtamaan ja tapahtuu pahimmillaan ihan seuraavan vuoden sisällä. Alex Jones veikkasi, että Euroopan talouden pohjanoteeraus nähdään jo Tammikuussa 2016.




Pankkiirien eliitillä on siis joku sisäpiirintieto jostain geopoliittisesta tapahtumasta, joka tulisi sitten suistamaan euron arvon ja tekemään siitä ns. roskavaluutan. 

Euron valuutan ongelma on ollut alusta saakka se, että sitä laitetaan liikkeelle vain näiden Wallstreetillä toimivien huijaripankkien toimesta. Joten näin ollen rahaa jää aina liian vähän kiertoon, kun sitä kauhotaan näiden rikollisten pankkien toimesta piiloon veroparatiisisaarille ja Sveitsin pankkeihin. 

Sillä tämä koko länsimainen talousjärjestelmän talouskasvu on siitä riippuvainen, että kuinka paljon on rahaa kierrossa. Mutta mitä vähemmän rahaa poistuu kierrosta, niin sitä enemmän syntyy työttömyyttä ja ostovoima heikkenee.

Näin ollen euron taloustilanteen korjaamiseen olisi esim. setelielvytys, että yksinkertaisesti laskettaisiin liikkeelle enmmän setelirahaa, jolla talous elpyisi. Mutta EKP toimii täysin päinvastoin. Se vain ryövää EU-valtioilta mm. EU-jäsen ja nettomaksuilla tuhansien miljardien pääomat ja vie ne pois kierrosta ja aiheuttaa tahallisesti nollakasvulla massatyöttömyyttä, joka on Illuminati -eliitin lukuisten salaseurojen salainen poliittinen agenda.

Maahanmuutto ja multikultturisuus on myös näiden salaseurojen poliittinen agenda, joilla tuhotaan entisten rikkaiden teollisuusmaiden (mm. Ranska, Saksa jne.) kansallinen identiteetti. 

Euro on ollut siis täysin tuhoontuomittu valuutta alusta lähtien ja se on luotu vain palvelemaan rikollisten pankkien epärehellisiä tarpeita, joilla nämä ylimieliset ja arkitodellisuudesta vieraantuneet salaseurat yrittävät hallita koko maailmaa. 

Suomen olisi jo nyt vihdoin aika herätä todellisuuteen, että vielä EU:sta on mahdollisuus lähteä pois ja palauttaa oma ja itsenäinen talouspolitiikka (tuoda markka takaisin). Sillä euron tie vie kohti lopullista tuhoa. 


Lähde: http://beforeitsnews.com/self-sufficiency/2015/11/elite-is-preparing-for-something-big-soros-sold-shares-worth-millions-of-dollars-below-the-price-and-changes-them-for-the-gold-2497438.html

http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/ts-pankit-pelkaavat-euron-arvon-romahtavan/5584080#.Vl2BhdbCfa4.facebook