keskiviikkona, marraskuuta 26, 2025
Espanjan pääministeri Pedro Sanchez haluaa kaikki sometilit digilompakkoon
tiistaina, marraskuuta 25, 2025
maanantaina, marraskuuta 17, 2025
Orpon hallitus suunnittelee turvakameroita pakolliseksi koteihin
Salattu totuus Bitcoinista
Väite: Rikkaat turistit ampuivat ihmissafarilla siviilejä Bosnian sodassa 90 000 dollarin hintaan
Sarajevo safari 💔🇧🇦 pic.twitter.com/tMmjOi2Qlh
— Bosnian Queen JELENA GRUBA⚜️ 🇧🇦🇧🇦🇧🇦🇵🇱🇭🇺 (@Edy48155331) November 13, 2025
Tämä rikkaiden ihmissafari Bosniassa 90-luvulla kuvastaa varsin hyvin minkälaista maailman alinta ihmissaastaa on tuollainen rikas ihminen, joka nauttii erityisesti lasten tappamisesta, joista nuo sadistiset psykopaatit saavat sitten vielä itselleen nautintoa, koska nämä sadistiset paskiaiset ovat vielä saatanan palvojia, joiden sielun on jo ottanut nuo lukuisat demonit itselleen.
Mutta tällaiset rikkaat ihmiskaupallaan, asekaupallaan ja huumekaupallaan rikastuneet ihmissaastat hallitsevat valitettavasti edelleen maailmaa ja nämä samat miehet rahoittavat kaikki sodat tässä maailmassa.
Googlen harjoittama syrjintä
Päädyin jo vuonna 2012 Googlen syrjintälistalle, kun sinä vuonna käyttöön ottamani Ad-sense tili suljettiin, kun aloin saamaan tästä blogistani mainostuloja ja tilin jäädytykseen ei perusteltu kuin vain se, että blogin sisältö rikkoi Googlen yhteisönormeja.
lauantaina, marraskuuta 15, 2025
Sosiaalinen pisteytys on jo käytössä
Teksti: Teemu Vehkala
Vaikka nämä suomalaiset musiikkiopistot väittävätkin edistävänsä yhdenvertaisuutta, niin itse kuitenkin sain kuitenkin huomata sen, että tie nousi pystyyn lopulta silloin vuonna 2002.
Vaikka olin jo niitä rumpuja soittanut itse jo vuodesta 1989 lähtien itseoppineena, niin törmäsin jo heti aloitusvuonna siihen, että kuinka Helsingin Popjazz Konservatoriolla oli oma opetusohjelma ja siellä asiat kuului tehdä heidän tavoilla ja rumpujensoittoon liittyvä opetusohjelma noudatti hyvin pitkälti samanlaista opetusmetodia, kuin klassisen lyömäsoitinten opiskelu, johon kuului tätä pakko nuotinlukua ja prima-vista tehtäviä.
Kuitenkin käytin nuo musiikkiopistovuodet siellä äärimmäisen tehokkaasti, koska perustin myös ns. kaveribändin 1998 vuonna, jolloin oppi myös soittamaan pianoa, mutta vielä noina vuosina siitä harjoittelusta puuttui se suurempi motivaatio, jonka löysin vasta noiden vuosien jälkeen, kun minut oli jo käytänpössä potkaistu sieltä musiikkiopistosta pois 2002.
Pyrittiin jopa sillä musiikkiopistobändillä vuoden 2000 jazzyhtye kilpailuun, mutta emme päässeet finaaliin, mutta se demonauha on tällä hetkellä Finnan arkistossa.
Mutta jos jollain konservatorion musiikkiopiston oppilaalla on taas liian vahva tahto ja hän haluaa vaikka rumpujensoiton opiskelijana vain soittaa levyjen päälle treeniluokissa ja imeä monenlaista musiikkia itseensä, niin minulle kävi juuri tämä kohtalo, että minua ei enää sen vuoden 2002 jälkeen hyväksytty enää sisään edes II-asteen linjalle eikä edes Helsingin Metropolian AMK:lle, koska olin päätynyt jo tuon talon salaiselle mustalle listalle, joka myös tarkoitti tätä, että minulle ei saanut antaa edes töitä, koska olin tällainen monien muiden muusikoiden ja eteenkin rumpalien silmissä ns. syrjitty vihollismuusikko, jolla ei ollut edes omaa bändiä ja jos joudut Suomen kokoisessa maassa tällaisen syrjinnän kohteeksi, niin juorut leviää ja jos sinulla ei ole suosittelijoita, niin päädyt silloin tähän työttömien muusikoiden KELA-kortistoon.
Tässä välissä vielä kävin armeijan Lahden varusmiessoittokunnassa 2002 - 2003 ja muistan vieläkin sen katkeruuden, kun näin kuinka ne monet armeijakaverit juuri sieltä samasta Lahden varusmiessoittokunnasta pääsivät miltei jokainen mm. Helsingin pop jazz konservatorion II-asteen ammattiopiskelijoiksi ja myöhemmin Metropolian AMK:lle jatko-opiskelijoiksi ja minusta taas tuli se työtön muusikko, joka vain harjoitteli pianonsoittoa silloisen tyttöystäväni asunnolla päivät pitkät, mutta silti se täytyy sanoa, että olen oppinut kaikista eniten musiikkiin liittyviä asioita opettamalla itseäni, jossa opettajiani ovat olleet nämä monet musiikilliset idolini, joiden soittoa olen kuunnellut levyiltä, mutta minulle kehittyi lapsesta asti niin hyvä korva, etten enää ole vuosikymmeniin enää mitään nuottipaperia tarvinnut kirjoittaakseni ylös mitä siellä levyllä mm. musiikin harmoniassa tai melodiassa sekä rytmipuolella edes tapahtuu.
Sitten kuulin vuonna 2003, että yksi entisten vuosien hyvä muusikko kaverini oli päässyt sisään 2003 kevään yhteishaussa Orimattila-Instituuttiin opiskelemaan äänittämistä, eli musiikkiteknologiaa ja kiinnostuin 2004 keväällä siitä linjasta niin paljon, että pidin sitä ihan varmana nakkina, joten en hakenut minnekään muualle kuin sinne 2004 keväänä.
Mutta siinä kävikin näin, että sen silloisen Orimattila-Instituutin linjajohtajan olin sinne kuulemma liian musikaalinen hakija ja hän kehoitti minua hakemaan mielummin sinne popjazz konservatorioon, eli juuri tuonne, jonne minua syrjttiin jo vuodesta 1997 lähtien, kun ei päästetty enää sisään ja kaikki ovet suljettiin.
Sitten tein samana vuonna kantelun silloiselle eduskunnan oikeusasiamiehelle tästä tuntiopettajasta, koska minusta tässä oli tapahtunut päivän selvä syrjintään perustuva virkavirhe, jonka motiivina oli kateus, niin sain sitten kuulla jälkeenpäin, että kun olin onnistunut käymään yhden kaverini kautta siellä oppilaitoksen studiossa äänittelemässä mm. vappuna 2004, että minulla olisi jatkossa porttikielto kaikkiin sen oppilaitoksen studiotiloihin.
Eli näin tunteisiin se eduskunnan oikeusasiamiehen yhteydenotto oli sille tuntiopettajalle. Mutta tämäkin oli jälleen yksi oppiläksy näistä, että jos sinua syrjitään, niin älä anna kävellä itsesi yli, vaan puolusta oikeuksiasi.
Mutta vasta vuotta myöhemmin pääsin viimein sisään Porin konservatoriolle opiskelemaan tätä haluamaani musiikkiteknologiaa, mutta sain siellä aika pian huomata joutuneeni aika monenkin opiskelijan äärimmäisen kateuden kohteeksi, sekä päädyin myös silloisten muutamien konservatoriolla toimivien tuntiopettajien silmätikuiksi ja siihenkin motiiviksi riitti pelkästään se, että jos edustaa sitä lahjakkuustasoa, jota minä edustan, niin sellainen oppilas on painettava alas keinolla millä hyvänsä.
Joten tämä sitten johti siihen, että aina vuonna 2006 silloinen rehtori päätti antaa minulle aina kirjallisen varoituksen, kun opintopisteitä ei kuulemma tullut riittävästi, jonka seurauksena sitten hain taas Kotkan konservatorioon II-asteen linjalle, josta olisin saanut sen opiskelupaikan, mutta tämän kun ilmoitin sille rehtorille, niin tämä taas sai aikaan sen ilmiön, että muuten se Porin konservatorio olisi menettänyt sen rahamäärän, joka tulee pelkästään siitä, että joku opiskelija on siellä sen koko lukuvuoden kirjoilla.
Joten silloin jo aloin tajuamaan tämän koko homman, että miten nämä musiikkiopistotkin ja ammatillinen koulutus... Eivät ne mitään muuta ole kuin laitoksia, joissa ne oppilaat tulevat sisään ja joko valmistuvat, tai sitten eivät valmistu, eli putoavat pois sinne työttömyyskortistoon, joka lopulta kävi minulle silloin 2008 keväällä, jolloin vielä erosin sieltä 2 kuukautta ennen lukuvuoden päättymistä, mutta eroilmoitukseni otettiin vastaan vasta 2 kk myöhemmin, ettei se konservatorio vain menettänyt sitä rahamäärää, joka minusta tuli sinne, kun olin siellä kirjoilla koko sen lukuvuoden.
Sitten myös noina vuosina myös tuon Porin konservatorion musiikkiteknologian opiskelijat pääsivät kerran Saksan, Frankfurtin musiikkimessuille mukaan, jota varten piti vielä tehdä kirjallinen anomus, mutta kaikki muut vuosikurssilaiset miltei pääsivät, mutta minua ei koskaan noille reissuille valittu, joka johtui siitä, koska olin jo noina vuosina tällainen muutamien opettajien silmätikku, jonka syrjinnän kohteeksi olin jo joutunut, johon taas syynä oli mikäpä muu kuin kateus. Sehän on vielä sellainen asia, että se täytyy aina ansaita, koska sääliä saa aina ilmaiseksi.
Mutta toki se Porin konservatorion ammatillisen opiston musiikin opiskelijoiden taso ei tyydyttänyt minua noina vuosina, kun tiesin silloinkin, että kovempi taso olisi ollut juuri siellä Helsingin Pop jazz konservatorion ammatillisen linjan puolella, mutta se oli kuin kohtalon ivaa, että minua ei päästetty sinne sisään, koska Porissa vietettyinä vuosina opin paljon musiikin äänittämiseen liittyviä perusteita, kun siellä oli jo tuolloin musastudio, jota sai käyttää vaikka 24/7, joten noina vuosina siellä tuli ääniteltyä joskus keskellä yötäkin kaikenlaista hommaa.
Mutta sain noinakin vuosina myös huomata sen, että miten herkkiä tuolle kritiikille olivat nuo muutamat tuntiopettajat, jotka olivat osallistuneet tuohon minuun kohdistuvaan syrjintään noina aiempina vuosina.
Sitten kun vuonna 2004-2005 uskalsin kertoa tuosta kokemastani syrjinnästä Muusikoiden.net foorumilla, niin siihen keskusteluketjuun tuli jopa yksi edelleen kyseisessä konservatoriossa tuntiopettajana toimiva nykyinen lehtori, joka ei kestänyt ollenkaan sitä kritiikkiäni, jota esitin sitä kyseistä oppilaitosta kohtaan, kun kysehän oli siitä, että oli epäsopivaa puhua siitä kokemastani syrjinnästä, joka meni tällä kyseisellä herralla tunteisiin.
Eräällä toisella rumpaleiden keskustelufoorumilla jopa eräs ex rumpujensoiton opettajani ivaili, että kuullostaapas kirjoituksesi katkeralta.
Mutta en toki ole ainoa muusikko, jota tuossa paikassa on syrjitty, kun on sinne joskus hakenut jopa ihan musiikin alalla työskennelleitä muusikoita, joita ei ole ihan sen vuoksi sinne päästetty sisään, kun niiden soitonopettajien mielestä he ovat jo liian taitavia muusikoita.
Sitten vielä kun vuonna 2004 kerroin samaisella Muusikoiden.net foorumilla siitä Orimattila-instituutin vuonna 2004 haukerralla tapahtuneesta syrjinnästä, niin siihen keskusteluketjuun tuli pari siellä silloin opiskelevaa opiskelijaa huutelemaan, että minulla oli kuulemma asenneongelma sinne hakiessa. Vai asenneongelma, kun olin jo noina vuosina käyttänyt jo sen yli 10 000 tuntia pelkästään musikaalisen instrumenttien osaamisen eteen, sekä myös alkanut itsenäisesti ottamaan selvää mm. digitaalisesta moniraitaäänityksestä jne.
Mutta noina Porin konservatorion musiikkiteknologian linjan opiskeluvuosina mm. en kuitenkaan lopulta valmistunut, mutta tein 2007 joulukuussa siellä opinnäytekonsertin, jossa taas soitin pianoa.
2008-2011 vuosina taas tuli soitettua eräässä hääbändissä mm. koskettimia ja jos sen rumpali ei päässyt keikalle, niin tuurasin aina häntä. Mutta nämäkin työtilaisuudet päättyivät sitten ihan käytännössä sen 2011 helmikuussa tapahtuneen huumauksen päätteeksi, joka tapahtui siellä Viking-Line XPRS laivalla. Olin sen jälkeen muusikkopiirien silmissä enää pelkkä hylkiö, jonka palveluksia ei enää kaivattu mihinkään. Mutta toisaalta näin oli myös tarkoitettu, koska jokaisen meidän sielunsuunnitelma ja elämänpolku noudattaa aina jotain tiettyä kaavaa ja vinoilihan siellä Muusikoiden.net foorumillakin joku eräs tunnettu jazz-pianisti, kuinka minä tulisin kohtaamaan elämässäni paljon nöyryyttä. Aivan kuin tällaiset narsistiset viihdetaiteilijat eivät sitä sitten itse olisi koskaan kokeneet, joille on annettu suurella lusikalla, koska he ovat vain sattuneet syntymään näihin kuuluisiin taiteilijasukuihin. Mutta näin se peli toimii, kun näissä taidepiireissäkin on aina selvä nokkimisjärjestys ja arvomaailma. Joten jos sitä ei kumarra, niin silloin nämä piirit eristävät sinut sieltä keinolla millä hyvänsä.
Mutta nyt sitten itse asiaan...
Konservatorioiden opintomalli on vanhanaikainen ja siitä tulisi luopua. koska se pahimmillaan tuhoaa luovuuden
Lähetin jo muutama viikko sitten kaikille Etelä-Suomessa toimiville konservatorioiden rehtoreille sähköpostia, jossa kerroin tästä, että kuinka konservatorioiden opetussuunnitelma on vanhanaikainen ja se eristyisesti myös niin musiikkiopistojenkin kuin myös konservatorioiden ammatillisenkin koulutuspuolen tasolla syrjii ihmisiä ja aina syntyy näitä ns. väliinputoajia, jotka eivät vain yksinkertaisesti sovi tuohon tasapäistettyyn mankeliin sisälle ja minä olen tässä elävänä esimerkkinä yksi heistä.
Mutta se mikä näissä konservatorio mallisissa oppilaitoksissa on edelleen se muusikkoyhteisön kannalta syrjivä tekijä on tämä, että edelleen populaarimusiikin rivimuusikoiden työt keskittyvät bändien muodostamien sosiaalisten verkostojen ympärille, joissa myös toimivat useat pedagogit ja jos putoat sen yhteisön ulkopuolelle Suomen kokoisessa maassa, niin silloin olet käytännössä työtön, eli tuossa sosiaalisessa pisteytyksen kannalta huonossa tilanteessa, että sinua ei suvaita tuossa soittaja yhteisössä, koska olet pudonnut sen ulkopuolelle.
Kuten tämä jenkkiläinen muusikko tällä Youtube-videollaan puhuu, kuinka ei saisi koskaan antaa kateellisten muusikoiden sabotoida uraasi ja kasvuasi.
Kun meillä erityisesti täällä Suomessa on edelleen se ongelma, että jos jossain alall kuin alalla joku kehittyy muita paremmaksi ja haluaa vielä näyttää sen, niin hänet kyllä painetaan alas jopa sillä yhdenvertaisuudenkin nimissä ja canceloidaan ura sekä ignoorataan pois näkyvistä. Sillä tämä kulttuuri toimii vain ja ainoastaan kateuden takia tässä maassa.
Mutta koska tämä konservatorioiden muodostama musiikin koulutusmaailma on edelleen hyvin sisäänpäin lämpiävä ja muodostaa syrjivää ilmapiiriä tähän maahan, joten ehdotin sinne Etelä-Suomen musiikkiopistojen ja konservatorioiden sisälle sellaista kokeilua, että kirjastokortti voisi olla sellainen tilojen varaamisoikeus, jolla voitaisiin alkaa riisumaan viimein tätä konservatorioiden laitospohjaista mallia pois, jolloin näiden musiikkioppilaitosten ja konservatorioiden sisäänpäin lämpiävä maailma aukeaisi viimein myös niille ulkopuolisille, mutta tällainen taas luonnollisesti pelottaisi näitä opetusviroissaan olevia musiikinopettajia, jos sinne yhtäkkiä ilmestyisi näitä väliinputoajia, joiden musiikillinen osaaminen olisi jo sitä tasoa, että se jopa nostaisi noiden oppilaitosten tasoa sekä opiskelumotivaatiota.
Sibelius-Akatemiassa on jo Avoin Taideyliopisto, joka on ollut hyvä askel tuohon avoimempaan suuntaan, jonne myös yllättäen jazz-osastolle minäkin kelpasin parinakin lukuvuonna sisään, mikä oli itselleni melkoinen yllätys, kun sain silloin 2020 keväällä sen sähköpostin, että teidät on valittu jazz improvisoinnin kurssille opiskelijaksi, kun ehdin jo odottaa tuota normi syrjitylle ihmiselle tuttua lausetta "kiitos haustasi, mutta valitettavasti valintamme ei kohdistunut teihin".
Helsingissä myös viime vuosina on järjestetty lukuisia julkisia jameja, joista eräs hyvin korkean tason keikkapaikka oli sellainen, että sieltä on jo kaksi kertaa lakkautettu jamit jollain tuntemattomalla syyllä, johon veikkaan sitä, että sinne alkoi ilmeisesti ilmestymään näitä muusikoita, joiden työtilanne halutaan Suomessa totaalisesti canceloida, joihin itse valitettavasti edelleen Suomessa kuulun.
Tästä toki vielä todisteena sekin, ettei yhteen vuonna 2019 sinne lähettämääni keikkapyyntöön edes vaivauduttu vastaamaan ollenkaan, joka myös todistaa sen, että syrjintälistalla ollaan vahvasti edelleen.
Taide ja muusikkopiirien korruptio ja elitismi
Tämä seuraava aihe on taas sellainen, josta erityisesti musiikkiallalla toimivat muusikot eivät vieläkään uskalla puhua ääneen, joka on tämä Suomen taide- ja musiikkopiirien äärimmäinen korruptio.
Eli jos kuulut näihin elitistimuusikoihin, joilla on pääsy niille rahakkaille yrityskeikoille, niin siinä maailmassa roikutaan pelkästään valta ja arvostatuksen kautta, jonka voi Suomessa saavuttaa yleensä vain syntymällä johonkin kuuluisaan kulttuurisukuun, ja näille muusikoille on aina valmis ohituskaista olemassa mm. suuriin apurahoihin sekä musiikilliseen uraan ja nämä myös pääsevät niihin oikeisiin konservatorioihin tai Sibelius-Akatemiaan ja pääsevät aina heiluttelemaan tahtipuikkoa vaikka Amerikkaan, jos niin haluavat.
Mutta sitten on taas olemassa tämä väestöluokka, joiden mielipiteet ovat valtion mielestä vääriä ja näitä yksilöitä voidaan targetoida jo siellä opintoputkessa, joista jo tuossa ylempänä kerroin oman elämäni tarinasta tosi tarinoita, vaikka en minä silti katkera näitä ex rehtoreita ja musiikinopettajiani kohtaan ole.
Ne olivat jokainen erittäin arvokkaita henkisiä oppiläksyjä siitä, että miten näet oman arvosi, koska jos taas alennat itsesi näistä nöyryytyksistä, niin silloinhan taas et pääse löytämään sitä omaa voimaasi.
Mutta tässä kateudessa on vielä sellainenkin puoli, että se täytyy aina ansaita ja minä olen siinä kunnostautunut melkein jo Suomen mestariksi asti, koska minulle annettujen musiikillisten lahjojen määrä on äärimmäisen suuri, mutta sen hinta on ollut myös äärimmäisen kova, josta on seurannut tämä äärimmäisen laaja cancelointi.
Tähän voisin vielä kertoa erään tapauksen, joka sattui Pori Jazz Festivaaleilla 2006 kesällä, jolloin olin opiskellut ensimmäisen lukuvuoden tuolla Porin konservatoriolla.
Ilmestyin siellä eräisiin cafe jazzin jazz-jameihin, joissa pääsin ihan kyllä soittamaan pianoa kansainvälisessä seurassa, joka oli sen soiton aikana omanlainen 15 min. of fame kaltainen tilanne, mutta sitten kun rumpuja olisi päässyt soittamaan, niin housebändin isäntä joka oli jazz-rumpali myös itse päättikin näyttää jazz-jamien housebändille kurkunleikkaus elettä, jolla päätettiinkin illan jamit, jotta minä en päässyt soittamaan rumpuja. Kuulin tämän siltä housebändissä soittneelta Virolaiselta jazz-basistilta.
Kun normaalistihan jazz-jameissa yleensä ei aleta ketään syrjimään, mutta tässä nähtiin se, että silloin kun ne jamit järjestetäänkin kansainvälisen tason jazz-festivaaleilla, niin silloin voi ne hyvät käytöstavat joskus unohtua pois ja tapahtua näitä kaltoinkohteluja.
Ja yksi ilta myöhemmin kun eräältä jenkkiläiseltä tunnetulta jazz-trumpetistin bändin suomalaiselta jazz-rumpalilta kysyin, että onko nämä avoimet jamit, niin hän totesi, että nämä ovat vähän tällaiset spesiaalijamit, mutta sitten kun lopulta sen jazz jamibändin rumpali sanoi, että "no voit sä tulla soittamaan", niin koko jazz cafen yleisö buuasi minut lavalta pois ja se jenkkiläinen tunnettu jazz-trumpetisti sanoi minulle, että "Hey we have a gig in here, get off the stage".
Mutta sitä oli vielä silloin vuonna 2006 nuori ja naivi sekä luuli, että Pori jazzien jameissa olisi avoimet ovet, mutteivat ihan aina olleet.
Mutta toki tästäkin jenkkiläisestä jazz-trumpetista ja hänen egostaan kertoo jotain sekin, kun hän myöhempinä vuosina näki Pori jazzeilla Elton Johnin esiintymässä Kirjurinluodolla, niin hän koki sen Elton Johnin keikan aikana lähes täydellisen egokuoleman, kun tajusi ettei se hänen jazz-trumpettinsa töräyttely enää olisi mitään siihen Elton Johnin esiintymiseen verrattuna, kun Pori Jazzeille tulivat jo noina vuosina nämä suuren maailman starat, jotka laittoivat nämä vanhat jazz-ukot suoraan näiden maailman popstarojen varjoon.
Mutta nämä nyt vain todistavat sen, että jos on joillekin jazz-muusikoille ensin suurella kauhalla annettu, niin se kaikki tuollainen suurien jazz-festivaalien näkyvyys nousee ihan melkein jokaisella päähän, kun siellä festivaali yleisössä alkaa olemaan jo tuhansia ihmisiä katsomoissa.
Mutta sitten se mikä tekee sen esim. menestyneen jazz-muusikon ja hänet, joka onnistuu vielä saavuttamaan sen menestyksen bändin kanssa.
Siinä kun on edelleen näitä muusikoita, joilla on hyvin ego keskeinen lavapersoona ja he kohtelevat taustabändinsä soittajia kuin jonain palkollisina rivimuusikoina, jotka voidaan tarpeen tullen vaihtaa milloin vain, jos ei enää naama tai persoona miellytä ja yleensä tällaisen taustalla on itse taiteilijan menestysvuosina ruokittu narsismi. joka sitten yleensä lopulta johtaa siihen, että näiltä kyseisiltä muusikoilta hajoaa aina bändit alta, koska heidän taustalleen ei enää löydy sellaista ryhmää, jolla olisi vielä se aito kemia soittaa sydämellä, koska siinä olisi jo rahanteko mielessä ja tässä juuri näkyy se, että mikä erottaa sen taiteen ja viihteen keskenään, kun ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Tai sitten on taas näitäkin muusikoita, jotka kohtelevat soittajiaan tasavertaisesti ja tekevät kaiken sydämellään ja tästä juuri tämä muutama vuosi sitten edesmennyt amerikkalainen jazz-muusikko trumpetisti puhui, kun hän mainitsi vuonna 1983 puhumalla tästä vuonna 1980 kuolleesta jazz-saksofonisti Pekka Pöyrystä (1939-1980) (kuvassa), että hän oli yksiä sielukkaampia suomalaisia jazz-muusikoita.
Pöyry teki vuonna 1980 itsemurhan. Hän ei koskaan noissa jazz-piireissä tehnyt itsestään mitään suurta numeroa ja koska tuo hänen lahjakkuutensa taso oli niin suuri, että häntä verrattiin mm. kuuluisaan legendaan Charlie Parkeriin, niin hän ei koskaan pitänyt siitä vertauksesta. Hän mm. soitti UMO Jazz Orchestrassa.
Tämä vuonna 2012 edesmennyt jazz trumpetisti, josta äsken puhuin oli siinä määrin myös merkillinen mies, että hän kutsui itsensä aina vuodesta 1966 lähtien jokaiselle Pori Jazz Festivaaleille, kun yleensä tapana on, että nämä kansainväliset Jazz Festarit lähettävät niille kansainvälisille esiintyjilleen tarjouspyytöjä keikkapäivistä.
Mutta pistää miettimään, että olikohan hänellä sittenkin jotain Amerikkaan suuntaan päin menevää salaista diplomaattitaustaa ? jolla tuollaisen itsensä kutsumisen voisi helposti selittää. Mutta toki nämä ovat vain spekulaatioita.
Kun jos kuka tahansa suomalainen maailmalle tuntematon jazz-muusikko yrittäisi kutsua itsensä tänään jonnekin ulkoimaiden jazz-festivaaleille, niin puhelinkeskustelu ja sähköposti viestittelykin loppuisi lyhyeen jo siihen, että who are you, kun noihin hommiin täytyy olla aina agentti, suosittelija ja mentoreista puhumattakaan.
Popjazzleirit
Suomessa järjestettiin vuonna 1970 ensimmäinen valtakunnallinen popjazzleiri, jonka järjestäjinä olivat Oulunkylän Popjazz opiston perustaneet Klaus ja Seija Järvinen.
Jo 80-luvulla tämä leiri kasvoi paljon suuremmaksi, jolloin sinne kokoontui joka kesä noin 50 musiikinopiskelijaa.
Olin noilla leireillä 1998-2001 ja 2003-2005, jonka jälkeen huomasin, ettei enää näiden leirien musiikillinen taso enää vastannut sitä, mitä itse odotin. Mutta kului aina noin 10 vuotta, jonka jälkeen aloin nähdä näistä popjazzleireistä unia, jotka ovat toistuneet tähän päivään asti ja sen unen sisältö on koko ajan sama, jossa osallistun sinne popjazzleirille, ja sitten kuitenkin sen leirin aikana en osallistu mihinkään siellä olevaan bändi tai edes teoriantunneille ja loppukonsertti häämöttää ja jäljellä on vain se syyllisyys siitä, että mitään ei ole esitettävää, koska se bändi puuttuu ympäriltä.
Tässä unessa toki on tuo alitajunnan lähettämä viesti omalla itselleni, joka vielä muutama kuukausi aika huvittavalla tavalla kulminoitui, kun näin tämän saman unen jälleen, jossa nyt tällä kerralla juttelin sille leirille osallistuvien nuorien kanssa, että kerroin näkeväni sitä päättymätöntä popjazzleiriin liittyvää unta, jossa osallistun sinne leirille ja en tee siellä mitään, eli passivoidun.
No kuitenkin nuo popjazzleirit 1998-2001 vuosina erityisesti olivat sikäli hienoja, että niiden aikana pääsi myös Pori Jazzeille esiintymään jazz-kadulle, joka innosti jatkamaan sitä musiikkiharrastusta, mutta sitten lopulta koittivat nuo henkisesti rankemmat vuodet, jolloin huomasi sen, että sinut oltiin eristetty näistä muista nuorista, jotka alkoivat jo opiskelemaan musiikin ammattilaisiksi.
Mutta missään tällaisessa tilanteessa ei pidä koskaan uhriutua, vaan kaikki nämä asiat on hyvä käsitellä luovalla älyllä ja musiikki on kuitenkin universaali kieli, johon ei edes tarvita sanoja, joten päätin jo vuonna 2001 keskittää lähes kaiken ajan ja energian multi-instrumentalistisen soiton harjoitteluun ja näin syntyi tuo Teemujazz projekti.
Toki myös noilla popjazzleireilläkin koin myös syrjintää, jossa huomasi sen, että kuinka erityisesti saman instrumentin, eli pianonsoiton opiskelijat saattoivat yhtäkkiä pitää sinua seuraavana vuonna jonaina vihollismuusikkona, jonka kanssa ei enää edes puhuttu koko leirin ajan, jossa myös näki jälleen sen, että miten kateus vei jälleen kalatkin vedestä, mutta kateus täytyy aina myös ansaita ja siinä minä kyllä kunnostauduin aina noiden popjazzleirienkin aikoina, koska tein noinakin vuosina äärimmäisen paljon töitä instrumenttiin liittyvissä asioissa ja perehdyin myös omatoimisesti moneen eri musiikkigrenreen.
Mutta nämä nyt ovat tällaisia asioita, että ihminen nyt on sellainen olento, että aina siinä vaiheessa yleensä jopa hyvät käytöstavat unohtuvat, kun ego alkaa ohjaamaan persoonaa, jos puhutaan tästä "bändisoitosta" ja kilpailuvietistä muusikkopiireissä.
Mutta se oli jo tämä Kreikan Aristoteles, joka puhui tästä, kuinka kateus vahingoittaa ensisijaisesti kateellista itseään, mutta se voi myös satuttaa kateuden kohdetta, koska muut alkavat toivoa hänelle pahaa tai toimia häntä vastaan. Tämän jälkimmäisen minä olen saanut kohdata elämäni aikana lukuisia lukuisia kertoja jo, joista ihan tässä kirjoituksessa useita tositarinoita.
Mutta se oli vasta tämä populaarimusiikki (pop rock), joka toi taas tämän vahvan ego keskeisen maailman näihin kuvioihin ja rock-bändit, joiden hahmot taas olivat näitä pitkän tukan kasvattaneita nahkahousumiehiä ja tämän koko rock-musiikki genren yksiä pääasiallisia tarkoituksia oli luoda kokonainen sukupolvi ihmisiä, jotka ryhtyivät kapinaan valtiota vastaan ja sen sisälle oli piilotettu ne päihteet ja huumeet sekä vapaa seksuaalisuus.
Se on se maailma, joka toi nämä egokeskeisen itsekeskeisyyden koko musiikkikulttuuriin sisään, joka on luonut tuon, että joku muusikko on toiselle ns. vihollismuusikko (mä en soita sun kaa, mä en soita tonkaa), koska hän soittaa sinua paremmin jne. Ja juuri rock-musiikin maailmassa muusikon arvostatus riippuu aina vain siitä, että missä bändissä sä soitat ja onko se kuinka kuuluisa bändi jne. Tämän sain jo erityisesti 2004-2017 vuosina huomata niissä Helsingin rock-jazz-blues jami piireissä, joissa tuli aktiivisesti noina vuosina pyörittyä.
Samoin myös tuli havaittua se, että aika monella Helsingin jamiskenessä pyörivällä muusikolla oli aina haave päästä uudeksi Jimi Hendrixiksi Jimin tilalle tai Alex Van Haleniksi heidän tilalle ja juuri mitään omaa ei heidän soitossaan lähes koskaan havainnut, koska heillä oli liian suuri kunnioitus idoleitaan kohtaan ja juuri tämä on se puoli, joka tappaa sen musiikillisen luovuuden, joihin erityisesti populaari ja rockmusiikkiteollisuus on nämä nuoret aivopesseet viimeistään siinä vaiheessa, kun se joku nuori tuolla ostaa ne nahkahousut ja viimeisillä kesätyörahoillaan sen hevisähkökitaran ja kitaravahvistimen sekä alkaa haaveilemaan rock metalli stadionkeikoistaan.
Mutta yleensä vasta näiden perheiden lapset voi sitten kokeilla siipiään tuossa maailmassa, joiden vanhemmilla on ne miljoonat sitten maksaa poikiensa keikkabussit ja lennot aina Los Angelesiin asti, jos halukkuutta löytyy, mutta sitten taas ne väliinputoajat jäävät pahimmillaan juuri sinne KELA:n kortistoon soittelemaan luuviulujaan.
Mutta edelleenkään siinä KELA-kortiston ihmisporukassa ei ole mitään halveksimista, jos tajuaa että millainen äärimmäinen hukkapotentiaali siellä on tälläkin hetkellä.
Irlannissa mm. tehtiin juuri äsken niin, että siellä valtio maksaa 1500 euroa vastikkeetonta perustuloa tuhansille valituille taiteilijoille. Suomikin voisi ottaa tästä mallia, joten jos Suomen kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie luet tätä, niin vink vink.
Eräskin vuonna 2019 kuollut kitaristi, joka opetti noina vuosina siellä Porin Konservatoriolla oli lahjakas kitaristi, joka opiskeli 80-luvun loppupuolella Amerikassa maineikkaassa Guitar Institutessa Kaliforniassa ja noina vuosina hän alkoi myös menestymään siellä omalla musiikillaan ja myös radiot alkoivat soittamaan sen levyjä, mutta Suomeen palattuaan tämä mies lopulta alkoholisoitui, joka oli aika varmasti syynä siihen, koska hän turhautui tähän Suomen muusikkopiireihin ja siihen, että miksi tässä maassa ei hänen edustamansa musiikki ollut juuri tuossa arvossaan, jossa se taas oli amerikassa ja lopulta viina vei tämän miehen hautaan alle kuusikymppisenä ja näitä vastaavia tositarinoita on koko maa täynnä.
Kun taas eräs toinen Suomen rock-piireissäkin hyvin arvostettu tuottaja, miksaaja ja äänittäjä kärsi myös alkoholismista, ja vietti viimeiset vuotensa Malminkartanon deegujen kanssa Malminkartanon ostarilla. Toki rauha hänen sielulleen.
Kaupallisten muusikko- ja taidepiirien korruptio
Mutta sitten kun tullaan tähän, että millä tavalla esimerkiksi kaupalliset levy-yhtiöt toimivat Suomessa ja maailmalla ?
Moni ihminen ei vieläkään käsitä tätä kuinka esimerkiksi Warner Music tai Sony BMG ovat täysin yksityisomisteisia levy-yhtiöitä, joiden osakkeidenomistajina tälläkin hetkellä toimii näitä Wall Streetilla toimivia holding sijoitusyhtiöitä.
Esimerkiksi Prince merkitsi lähes kaikkiin Warner Music levy-yhtiön masternauhoihinsa puumerkin SLAVE, eli orja, jolla hän tarkoitti mielenosoituksellisesti sitä, että kuinka WARNER MUSIC omisti kaiken sen materiaalin, jonka Prince oli sinne levyttänyt, vaikka muuten Prince halusi hallinnoida kaikkia masternauhojaan, joilla hänellä oli omassa studiossaan vielä oma pankkiholvi, jonne oli säilötty kaikki hänen itse tekemänsä masternauhat sessioineen jne.
Mutta populaari ja rock-musiikissa on edelleen nämä samat salaiset lainalaisuudet, että jos joku haluaa tulla maailmankuuluksi artistiksi muusikkona, niin silloin heidän tulee myydä sielunsa Saatanalle ja he joutuvat aina osallistumaan näihin verirituaaleihin ja mitään oikotietä siinä maailmassa ei heillä ole.
Tästä syystä mm. Bob Dylan on ihan julkisesti haastattelussa sen myöntänyt, että kunnia hänen muusikko maineestaan kuuluu tälle komentajalle, joka on siellä alakerrassa, jolla hän tarkoitti itse Saatanaa.
Mutta ei nämä kuuluisuudet Bob Dylania myöten edelleenkään välttämättä vieläkään ymmärrä sitä, että se heidän kuvittelemansa suuri Saatana on vain pelkkä pimeyden henkivaltojen mielikuvitushahmo heidän omassa päässään, joille he silloin niissä satanistisissa valarituaaleissaan antoivat pois kaiken vallan sekä tahtonsa.
Kun todellisuudessa he vain antoivat käyttää sieluaan hyväksi näiden pimeyden henkivalloille, jolloin heidän sielunsa ei pelastunut tämän ansiosta, koska joutuvat aina lopulta maksamaan tuosta egonsa ja ylpeydensä lankeemuksestaan aika kovan hinnan, jonka loppulasku tulee heille aina sen uran loppuvaiheilla.
Vapaamuurarien maailmassa tällainen korruptio näkyy tuona symbolisena kultaisena kirjekuorena, jolla siis tarkoitetaan, että saat niin kauan hyväpalkkaisia hommia, eli uraa, kunhan vain pidät suusi kiinni näistä vapaamuurareiden salaisuuksista ja opeista sekä vapaamuurari korruptiosta.
Live keikkojen monopolia pyöritetään Suomessakin edelleen amerikkalaisella sijoitusrahalla
Suomessakin toimiva kansainvälinen LIVENATION toimii esiintyvien artistien ja bändien keikkajärjestäjinä, mutta tätä puljua pyöritetään täysin ulkomaalaisella sijoitusvarallisuudella.
Sijoitusrahastojen tärkeimmät omistajat
Tuossa näkyy se, että miksi joku välinputoaja ei pääse keikoille artistina Suomessa tai edes maailmalla näille suurmmille areenoille, kun diili täytyisi tehdä noiden kanssa, joiden osakkeita tuossa ylempänä näkyy. Eli se kenen leipää syöt, niin sen lauluja laulat.
LIVENATION myös pitää siitä huolen, että aina jos vaikka joku ulkomaalainen artisti tai bändi tulee Suomeen, niin niistä konserteista lypsetään aina todella hyvät rahat pois, jotta nämä ulkomaalaiset sijoittajat saavat ison siivun niistä konserttituotoista ja sitä se showbusiness todellisuudessa on, kun se on oikeastaan eräänlainen freakshow, missä mitä omituisempi artisti tai bändi, niin sitä suuremmat lippuhinnat. Mutta maksaahan ihmiset myös eläintarhassakin niiden vangittujen eläinten katomisesta. Kun tämä Blackrock rahoitteinen viihdeteollisuus tekee edelleen sen, että artisti ja bändi on pelkkä heidän orja, vaikka saisi niistä keikoistaan ne sovitut miljoona korvauksensa, mutta tässä tarkoitan nyt sitä taiteilijan henkistä hyvinvointia, niin Vanguardia ja Blackrockia ei se puoli juuri suojateillaan kiinnosta, vaan heitä kiinnostaa vain ja ainostaan heistä saatu raha ja voitto.
Sitten samalla kun levy-yhtiöt toimivat näiden levyjättien toimesta kartellina, niin samalla myös kaupallisen musiikin digitaalinen jakelu on luonut oman kartellinsa, joka taas on tämä Ruotsalainen SPOTIFY.
Eräskin indiebändi veti koko musiikkinsa pois Spotifysta, joka oli kannanotto ja protesti siihen, että Spotify alkoi satsaamaan 600 miljoonaa dollaria tekoäly osakkeisiin.
Esimerkiksi Spotifysta noin 1 miljoonasta kuuntelukerrasta artisti saa vain 4000 - 5000 dollaria ja tässäkin jos on kyseessä vaikka pop-bändi, jolla on tuottaja, sovittaja, masteroija, miksaaja + bändin muusikot, joilla mm. sovitusosuuksia, niin kakku on aina sitä pienempi, mitä enemmän siitä on lopulta niitä leikkaajia ja tähän päälle vielä tekijänoikeusjärjestö TEOSTO:n sekä Gramexin 30 % sivutuloverotus, niin tästä lopulta näkee sen, että minkälainen pykäläviidakko se on, jos joku aikoo tehdä musiikkia elääkseen.
Joten juuri tämän vuoksi edelleen nämä jättilevy-yhtiöt kartelleineen vääristävät kilpailun, koska pienille indie luokan artisteille ja bändeille ei ole luvassa samanlaisia markkinoita, kuin taas näille viihdeteollisuuden kestomannekiineille Livenationin sopimuksista puhumattakaan.
Joten silloin tässä käy edelleen niin, että on ne viihdeteollisuuden kestomannekiinit, joilla on naamat televisiossa joka viikko ja sitten on taas tämä työttömyyskortistossa peukaloiden pyörittelijöiden kerho, joiden ei työllistymisen hoitaa viimeisenä TE-keskus, joka varmistaa sen, etteivät he saa tehdä yhtään mitään. Ja tämä on se, joka meidän tulisi nyt korjata koko Suomesta, eikä tämä koske vain työttömiä muusikoita, vaan ylipäänsä kaikkia syrjittyjä suomalaisia ihmisiä.
Sillä jos viimein ymmärrätte sen, että täällä Suomessa on ollut jo mm. Facebookin osalta vuodesta 2004 käytössä tämä oma Amerikkalaisen DARPA:n alainen pisteytys, johon siis kuuluu ihmisten salainen pisteyttäminen ja jos pisteet laskee, niin joudut hallituksen mustalle listalle, jolla sinulta estetään kaikki työllistyminen jokaisella alalla, vaikka sinulla olisi siihen olemassa koulutus ja ongelmia voi myös tulla, vaikka olisit päässyt opiskelijaksi jonnekin.
Tarkemmin tämä pisteytys liittyy Suomenkin osalta käynnissä olevaan talouden nollakasvun hankkeeseen.
Mutta silti edelleen tämä äärimmäinen kateus ja kilpailu, joka on vuosikymmeniä liittynyt erityisesti taide- ja musiikkipiireihin on asia, josta täytyy voida puhua julkisesti ja myös tämä miten tätä syrjintää sekä kateudesta johtuvaa selkäänpuukotusta tapahtuu näissä Suomen monissa musiikkioppilaitoksissa sekä konservatorioissa sekä muusikkopiireissä, koska aina pahimmillaan joku pedagogi voi siellä ihan tuhota jonkun lahjakkuuden, jos he ovat niin julmia, että näkevät nämä itselleen uhkaksi.
Aleksis Kivihän (kuvassa) oli mm. omana elinaikanaan Suomen kirjallisuuspiirien hyljeksimä tapaus, jonka elämäntyöllä alettiin vasta Aleksis Kiven kuoleman jälkeen revittelemään ja tämäkin kuvasti sitä sen ajan Suomen vahvaa suomenruotsalaisten kirjailijoiden ilmapiiriä.
Aleksis Kivi sattui nyt vaan syntymään väärälle vuosikymmenelle.
Mutta on silti jännää, että vaikka syrjinnän pitäisi edelleen olla kiellettyä kaikkialla Suomessa, niin silti sitä tapahtuu tässä maassa edelleen kaikkialla ja erityisesti taidealoilla, eikä näihin syrjintätapauksiin juuri monet viranomaiset halua ottaa mitään kantaa, jos kyseessä on poliittisen syrjinnän kohteena oleva kansalainen, joka on haluttukin canceloida sieltä pois, ettei vaan heidän taide herättäisi muissa liiallista kateutta.
Syrjintää silti tapahtuu edelleen paljon musiikin ja taiteen aloilla, ja yleensä siihen aina suurin syy on kateus sekä vääristynyt kilpailu ja täällä Suomessa ratkaisu huippulahjakkaisiin kohdistuvaaan kateuteen on yleensä tuo cancelointi, että silloin nämä alalla toimivat portinvartijat pyrkimät varmistamaan, ettei näillä syrjityillä taiteilijoilla ole lainkaan töitä, kun he eivät ole saaneet näiden alan konkarien siunausta omalle urapolulleen.
Tästä vielä paljon vaikeamman tilanteen tekee se, jos näiltä syrjityiltä taiteilijoilta puuttuvat nämä alalla vaaditut verkostot, jotka yleensä juuri noissa konservatorioissa hankitaan.
Naapurimaassamme Venäjällä mm. Neuvostoliitossa vainottiin vuosikymmeniä säveltäjä Dmitri Sostakovitsia (kuvassa), koska hänen taide ei asettunut kommunistisen Neuvostoliiton raameihin.
Kuitenkin varsin omituista oli se, että vuonna 1958 Suomessa toimiva Wihurin rahasto myönsi Sotsakovitsille 7,5 miljoonan markan arvoisen Sibelius-palkinnon, jonka hän kävi Suomesta vastaanottamasta.
Rivimuusikon identiteetti
Sitten on vielä tämä rivimuusikoiden identiteetti, jossa ei juuri ole tilaa suuremmille persoonallisuuksille, kun eteenkin iskelmä ja populaarimusiikin kentällä rivimuusikon hommat ovat ns. freelance palkkasotureita, jotka vain kutsutaan vaikka festivaaleille hoitamaan hommansa jonkun tunnetun artistin taustalla ja saavat siitä sen noin 300 euroa per ilta miinus verot.
Juuri konservatoriot yleensä eivät suvaitse näitä musiikin opiskelijoita, jotka haluavat mennä omaa tietään. Juuri tästä syystä myös jazz-musiikin pianistilegandat kuten Chick Corea (12.6.1941 - 9.2.2021) (kuvassa oikealla) ja Keith Jarrett (kuvassa vasemmalla) olivat kummatkin tämän Amerikan Bostonissa toimivan yksityisen Berklee College of Music oppilaitoksen dropoutteja, eli keskeyttivät kummatkin siellä opinnot, kun kumpikin heistä koki sen koulun vain luovuutta rajoittavaksi tekijäksi.
Ja tämä musiikillinen luovuus on juuri sellainen asia, että se pääsee aina vasta silloin puhkeamaan kukkaansa, kun loppuu se pedagoginen sähläys sen ympärillä, jolla tarkoitan näitä, että tullaan vaatimaan että mitä biisejä täytyy soittaa ja millä tavalla jne. Vaikka ne tietysti kuuluvat näiden konservatorioiden opetussuunnitelmaan jne. Mutta kaikki luovuutta rajoittavat tekijät perustuvat tähän länsimaalaiseen pedagogiikkaan, joka perustuu tuolle vanhalle konservatoriomallille, johon kuuluu tuo vahva pelolla alistaminen ja vahvat taiteilija-auktoriteetit.
Joskus vuonna 1999 eräs silloin Sibelius-Akatemian jazz-osastolla opiskellut nuori jazz-musiikin opiskelija kirjoitti aika väkevän kannanoton kirjeen muodossa, jonka lähetti silloisen Sibelius-Akatemian jazz-osaston johdolle.
Hän mm. kyseenalaisti jo silloin sen, että koulutetaanko meitä täällä työttömiksi ? Ja totesi myös tuossa samaisessa kannanotossaan senkin, että miten nykyistä musiikinopetusta leimaa väkivaltainen erittely, joka johtaa siihen, että ihmist istuvat sen jälkeen eri hiekkalaatikoilla rakentelemassa pieniä linnojaan ison ja vahvan yhteisen sijaan, jolloin sitten tapahtuu tämä muusikoiden välinen kateus mm. toisten saamista keikoista.
Hän myös totesi tämänkin, kuinka monet Sibelius-Akatemian opiskelijat voivat tuolloinkin pahoin ja nääntyivät tietotulvan ja suorituspaineiden alle.
Minulla ei ole koskaan silloin ollut mitään suorituspaineita, kun tutustuin mm. Chick Corean Electric Band yhtyeen tuotantoon mm. noina Helsingin Pop jazz konservatorion musiikkiopistovuosina, mutta ei minua kuitenkaan kukaan siellä kirjoilla toiminut opettaja niitä kannustanut tekemään, vaan se oli täysin omatoimista aina.
Sitten myös Michel Petruccianin pianonsoitto teki minuun äärimmäisen suuren vaikutuksen vuonna 2005 ja kaikki nämä musiikilliset vaikutteet olivat minulle lopulta lähes täydellinen irtiotto rivimuusikkoudesta, joka taisi sittenkin olla enemmän siunaus, kuin kirous.
Mutta näissä elämäni aikana tapahtuneissa jutuissa on jänniä yksityiskohtia, jotka kaikki liittyvät vielä toinen toisiinsa, sillä siellä Helsingin jakomäen ala-asteella ei muuten olisi ollut tuota brittiläistä Hayman merkkistä rumpusettiä, jollei se musiikkiluokan opettaja olisi sitä sinne hankkinut käytetyistä koulukirjoista hankituilla säästöillä ja tämä on sama musiikinopettaja, joka myös perusti 1991 vuonna sen Pohjois-Helsingin bändikoulun, jonne se ala-asteen silloinen musiikinopettajani minua rohkaisi hakemaan.
Koska muuten ilman näitä hommia siellä olisi ollut jakiksen ala-asteen musiikkiluokassa korkeintaan haitareita ja nokkahuiluja sekä pystypiano, joten niiden sinne hommattujen bändisoittimien henkinen pääoma oli aikamoinen, jos sen arvoa lähdetään näihin päiviin asti mittaamaan.
Juuri tämän vuoksi peräänkuuluttaisin edelleen musiikin opetuksen arvoa kaikissa peruskouluissa, jota ei missään nimessä tule karsia pois, eikä se ole rahasta kiinni.
Ja silti edelleen vaikka niitä musiikillisia lahjoja olisi vaikka kuinka paljon, niin ei silti edelleenkään ole mitään oikotietä musikaalisuuden kehittämiseen kuin säännöllinen harjoittelu. Toki toisille näitä lahjoja annetaan enemmän, kuin toisille ja tämä on se synnynnäinen lahja, jos se on kenelle tahansa siunattu. Kun se lahja on annettu käyttöön.