http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreä siirtymä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vihreä siirtymä. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, helmikuuta 16, 2026

USA:n ulkoministeri Marco Rubio kutsui Euroopan liittymään Uuteen Maailmanjärjestykseen


USA:n ulkoministeri Marco Rubio piti puheen Saksassa äsken järjestetyssä Münchenin turvallisuuskonferenssissa ja kutsui nyt Euroopan liittymään Uuteen Maailmanjärjestykseen.

Näin nyt nähdään, että miten tämän jesuiitta johdannaisen Illuminaatin projekti etenee nyt ja Rubio sanoi nyt Saksassa, että Amerikka vetää projektin eteenpäin liittyy Eurooppa siihen tai ei. Tämäkin viestii siitä, että käsky on selvästi tullut vielä Israelista, koska sieltä tätä maailman hallitsemisleikkiä on alusta asti johdettu, koska Israelin olisi tarkoitus päätyä lopulta tuon uuden maailmanjärjestyksen keskipisteeksi.

Mutta Israel on sen kokoinen valtio, ettei se voi edelleenkään sotilaallisesti pompotella maailman muita maita, joten silloin he joutuvat tekemään sen muilla keinoin.

Redacted Youtube kanavalla väitettiin, että nyt Saksan taloudella ei pyyhi hyvin ja jos tämä tieto pitää paikkaansa, niin silloin Euroopan Keskuspankissa sekä Saksan taloudessa sakkaa nyt joku.

Pankeissa taas valmistaudutaan jo nyt salaa digieuron käyttöönottamiseen, jota valmistellaan tulevan pankkikriisin jälkeen käyttöön otettavaksi.


Mutta jos totta puhutaan, niin sekä euro sekä dollari ovat olleet kumpikin pelkkiä ponzi-huijauksia, joita on pidetty tekohengityksen lailla elossa näillä jatkuvilla valtion joukkovelkalainoilla. Mutta pankkisektorilla on vaan sellainen kirjoittamaton sääntö, että siinä vaiheessa kun työttömyys on noussut näissä velkaisissa maissa riittävän korkealle tasolle, niin lopulta tuo globalistien vakioratkaisu, että tuodaan miljoonittain maahanmuuttajia näiden kantaväestön työttömien tilalle muka parantamaan työllisyyttä, niin käykin niin, että sinne työttömyyskortistoon päätyy yhä useampi maahanmuuttaja ja alkavat kuormittamaan sosiaalimenoja.

Joten kun sitten näiden työttömien ihmisten asumistukiin ja sosiaalitukiin uppoaa jo itsessään monia kymmeniä miljardeja per vuosi, niin kun investoinnit valtionlainaan eivät tuota talouskasvua, niin siitä seuraa massatyöttömyyden nousu ja pahoinvoinnin kasvu, terveysmenojen kasvu, päihdeongelmien sekä mielenterveysmenojen räjähdysmäinen nousu ja tämä hanke tunnetaan nimeltä talouden nollakasvu, jota Suomessa ollaan ajettu jo 18 vuotta ja nyt se tuotti mm. EU-maiden työttömyydessä sen Euroopan mestaruuden, että kyllä Orpon ja Purran hallitus teki melkoisen tehokasta jälkeä siinä. Mutta tässäkin kannattaa myös huomioida, että käskyt tulivat koko ajan tänne WEF Sveitsin talousfoorumin puolelta sekä näiltä Suomen valtion velkojilta kuten IMF pankilta.

Mutta SDP:n ex puheenjohtaja Mikael Jungnerilla oli toissapäivänä hänen Facebook seinällään varsin ajankohtainen kannanotto Suomen valtiontaloustilanteesta, jossa hän totesi, että jos tänne iskisi se pahin mahdollinen talouskriisi, niin silloin Suomea ei edes muiden EU maiden tai IMF:n pankin sekä Euroopan keskuspankin kiinnostaisi edes välttämättä pelastaa. Vaikka Kreikka pelastettiin sillä reilulla 75 miljardin euron tukipaketilla silloin sen 2008-2010 talouskriisin jälkeen.

Suomen talouden ongelma kun on edelleen se, että jos tänne se talouskriisi iskee, niin silloin ensimmäisenä täältä lähtevät juosten pois nämä kaikki valtionlainoihin sijoittajat ja jättävät Suomen silloin kuin uppoavan laivan.

Mutta Jungner totesi siinä Facebook päivityksessään vielä sen, että siinä vaiheessa kun tämän talouskriisin vakavemmat vaiheet iskisivät Suomeen, niin silloin ei enää valtiolla olisi varaa maksaa edes palkkoja julkiselle sektorille ja joidenkin ihmisten sosiaaliturva lopetettaisiin kokonaan ja tässä ei tiettävästi tarvitse olla mikään ruudinkeksijä tai penaalin terävin kynä nähdäkseen sen, että mikähän tuki sieltä aiotaan ensimmäisenä sosiaalietuuksista tuhota, kun se on se viimeisin tukimuoto eli toimeentulotuki, johon Orpon ja Purran hallitus sai aikaiseksi helmikuussa tänä 2026 vuonna voimaan tulleen lakiuudistuksen toimeentulotuen 50 % leikkaamiseksi.

Sille viidenkymmenen prosentin leikkurille saatiin vielä täysin perustuslain vastainen ja mielivaltainen keino, kun ennen vanhaan sitä toimeentulotukea sai antaa 20 % ja 40 % raipan iskuja vain 2kk kerrallaan, mutta tämä 50 % leikkuri voi olla käytössä käytännössä niin kauan, kuin vain sosiaalivirkailijat haluaa. Joten selvä asiahan se on, että sen avulla nyt sitten yritetään motittaa monet toisinajattelijat mm. menettämään asuntonsa ja ajettua heidät kadulle heitteille. 


Mutta tämä UUSI MAAILMANJÄRJESTYS ei ole silti mikään Trumpin keksimä hanke, vaan se on hyvin vanha projekti, jota Vatikaani lähti jo kauan sitten ajamaan maailmalla läpi.

Sen keskinäisimpiin tavoitteisiin kuuluu kaiken valtiollisen itsemääräämisoikeuden pois purkaminen sekä kaiken yksityisomistuksen purkaminen ja se on täysin kommunistinen ja fasistinen valtajärjestelmä, jossa kaikki yksilönvapaus tultaisiin purkamaan ja alistamaan tämän tekoälyllä ohjatun PEDON valtaan.

Nyt USA ja sen maan ulkoministeri Rubio sekä Presidentti Donald Trump käyttävät Euroopan edessä sitä retoriikkaa, että TE OLETTE JOKO MEIDÄN KANSSA UUDEN MAAILMANJÄRJESTYKSEN PROJEKTISSA MUKANA, TAI SITTEN MENEMME SINNE YKSIN.

Tässä suoraan näkyy tuo, että mikä äärimmäinen kiire näillä jesuiitoilla nyt on tuo fasistinen ja kommunistinen maailmanjärjestys näin pakolla uudistaa.


USA:n dollarin setelissä tämä NOVUS ORDO SECLORUM on latinaa ja tarkoittaa UUSI MAAILMANJÄRJESTYS. 

Että on se hanke sielläkin jo Amerikkalaisille aina latinaksi asti aivopesty kautta vuosien. Mutta tällä hetkellä tämä kireä tunnelma USA:n ja Euroopan välillä näkyy suoraan näiden mm. Marco Rubion käyttämässä retoriikassa.

Yksi toinen asia joka myös tälläkin hetkellä hiertää Venäjän ja Euroopan sekä myös USA:n välejä on tämä, että Venäläiset ydinvoimayhtiöt pyörittävät vieläkin monopolia mm. mox ydinpolttoaineessa, jota hyvin monet ydinvoimalat tarvitsevat. Mutta Saksa ilmoitti jo aikaisempina vuosina luopuvansa koko ydinvoimasta, joten tämä on saanut näiden Venäläisten ydinvoimayhtiöiden johdon kiehumispisteeseen asti.

Tämä on se energiapoliittinen kysymys, että suostuuko kaikki EU maat hyväksymään sen Vihreän Siirtymän hankken, että ydinvoimaloita ja pienoisydinvoimaloita rakennetaan kaikki kaupungit ja kunnat täyteen, kun vain käsky käy. Sille pakkoydinvoimalle ovat nämä jesuiitat keksineet tämän hienon ja hämäävän nimen VIHREÄ SIIRTYMÄ sekä KESTÄVÄ KEHITYS.


Jos haluat tukea tämän blogin sisällöntuotantoa, 
niin tätä kautta se onnistuu
FI85 3939 0033 2259 47
maksun saaja: Teemu Vehkala

Mobilepay: 0763HH

Lähde: POLITICO







keskiviikkona, joulukuuta 03, 2025

Suomi on Kreikan tiellä

 


Teksti: Teemu Vehkala

Toimittaja Ivan Puopolo otti eilen kantaa Suomen heikentyneeseen taloustilanteeseen toteamalla, että Suomi on jo Kreikan tiellä ja tässä on kohta ihan muutaman vuoden sisällä käymässä lähes sama juttu mitä kävi Kreikassa silloin Kreikan talouskriisin aikoihin 2009.

Silloin vuonna 2009 Kreikan budjettijäämä olikin useita vuosia vääristelty ja paljon suurempi, kuin oli ilmoitettu ja kun tämä paljastui silloin vuonna 2009, niin sen seurauksena markkinat menettivät luottamuksen.

Tämä suisti Kreikan taloutta yli 25 % ja pudotus oli yhtä suuri kuin 1930-luvun lamassa ja työttömyys nousi 27 % lukemiin ja nuorisotyöttömyys 60 % lukemiin. 

Tämän seurauksena EU maat joutuivat laatimaan Kreikalle tukipaketit noin 110 miljardia vuonna 2010, 130 miljardia vuonna 2012 ja vielä 86 miljardia vuonna 2015. Mutta näiden ehdoiksi tuli Kreikassa ankarat toimet mm. eläkkeiden leikkauksia, palkkojen leikkauksia, julkisen sektorin supistuksia ja yksityistämistä.


Orpon hallituksen aikeet leikata toimeentulotukea 50 % toimeksianto tuli ulkomaisilta velkojilta

Sitä ei kuitenkaan uskallettu mediassa kertoa, että nämä 50 % toimeentulotuen leikkausaikeet ja sen ideat ovat tulleet ulkomaisilta Suomen valtion velkojilta.

Sillä niiden takana on nämä yksityisomisteiset huume- ja lääkeyhtiöiden kartellit, jotka luovat tälläkin hetkellä huumemarkkinoitaan mm. Helsingin sörnäisissä, jonka voisi jo kohta melkein muuttaa Helsingin Piritori nimen jälkeen Helsingin peukkutoriksi, koska tätä kyseistä Alfa-PVP huumetta leviää siellä nyt enemmän kuin koskaan.


Tämä hyvinvointivaltion alasajohanke on toiminut jo kohta 18 vuotta talouden nollakasvuhankkeella ja se on edelleen käynnissä ja siihen tämä KELA:n toimeentulotuen 50 % suunnitelma liittyy.

Silti kyse ei ole mistään näiden 50 % toimeentulotukea leikattujen ihmisten aktivoimisesta joko työkkärin kurssille tai töihin, koska mitään työpaikkoja ei tähän maahan enää millään hokkus pokkus keinoilla synny, koska näiden raharikkaiden roistojen rahat ovat jo Sveitsissä sekä Dubaissa piilossa verottajalta ja aina siinä vaiheessa kun valtion talous on romahtamassa, niin rotat jättävät aina sitä ennen sen uppoavan laivan.


Nyt tuli juuri ilmoitus, että peräti 56 R-kioskia lakkautetaan Suomesta.

Kun kuulemma yli 300 R-kioskia on tehnyt viimeisen 6 vuoden aikana pelkästään tappiota Suomessa.

R-kioskien omistus oli alunperin osa Sanoma-konsernia, mutta vuonna 2012 ne myytiin Reitan Convience nimiselle yhtiölle.

Otin tuossa selvää, että mitä R-kioski yrittäjäksi ryhtyminen maksaa, niin ei se ihan ilmaista ole, koska R-kioski yrittäjän täytyy heti ensimmäisenä maksaa 6000 euron aloitusmaksu ja SVOP-sijoitus 10 000 euroa, jotta saa toimintansa alkuun ja siihen päälle vielä vakuus joka on noin 18 000 - 40 000 € sopimuksen mukaan. Joten kun kyse on tosiaan franchise-sopimuksesta, niin kioskin taloudellinen kannattavuus on silloin lopulta aika arpapeliä. 

Ja franchise-sopimuksesta jokainen R-kioskiyrittäjä joutuu maksamaan 1 prosentin myyntikatteesta pääomistajalle, eli tälle Reitan Convience yhtiölle.

Lisäksi R-kioskien vuokrakulut ja investoinnit ovat sisäänrakennettuja, joten silloin R-kioskiyrittäjä ei voi enää kilpailuttaa vuokraansa tai neuvotella parempaa sopimusta.

Mitä tässä on seuraavaksi luvassa ? 

Vaikka en ole edelleenkään mikään taloustoimittaja tai politiikan toimittaja, niin kuitenkin sen verran olen julkisen talouden talouskriisejä seurannut Suomessa ja maailmalla, että tässä seuraavaksi seuraa todennäköisesti jonkin tuottavan valtionyhtiön kaupat, jotka tehdään ihan tämän seuraavan vuoden kuluessa.

Mutta silti edelleen Suomessa on nämä pohjavedet ne, joita täältä edelleen mm. Bayer-Monsanto sekä Nestlé himoitsevat ja nämä pohjavesivarannot todennäköisesti aiottaisiin täältä ryöstää pois viimeistään siina vaihessa, jos se digitaalinen ID-siirtymä saataisiin vietyä hamaan loppuunsa, jonka jälkeen yksityishenkilöt eivät enää saisi omistaa yhtään mitään, koska valtio olisi jo konkurssissa ja myös metsät ulosmitattaisiin näille EU:n komission kasvottomille pankkiireille, jonka jälkeen metsien entiset omistajat voisivat enää vuokrata niitä itselleen, jos hiilipisteet siihen enää riittävät.

Eli siis tämän Vihreän Siirtymän idea on juuri tuoda tämä muutos kapitalistiseen maailmaan, että omistusoikeus mm. maasta ja mestästä sekä myös asunnosta siirtyisi siinä uudessa ajassa täysin näille Googlen ja Microsoftin kaltaisille it-teknokraateille. Sillä nämä samat yhtiöt suunnittelevat jo nyt näitä datakeskuksiaan sekä digitaalisen identiteetin siirtymää.

Kuitenkin ehkä kaikista groteskein suunnitelma heillä on vielä saada tämä globalistien märkä päiväuni, että toisinajattelijoilla joilla ei pisteet riitä, eivät enää pääsisi kirjoittelemaan internettiin, koska sen tulevaisuuden internet 3.0 olisi täysin heidän suunnitelmiensa mukaan säädelty niin, että kaikki anonyymiteetti suoja poistuisi internet-verkosta ja tätäkin nämä teknokraatti-elitistit perustelevat vain ja ainoastaan kyberturvallisuudella ja vetävät siihen aina mm. lapsipornon tekosyyksi, jonka nojalla haluaisivat ajaa sitten sillä totalitaristisella puskutraktorilla myös kaikkien ihmisoikeuksien ja YK:n yleismaailmallisenkin julistuksen kaikkien ihmisoikeusartiklojen yli. 

Se kertoo aika paljon siitä, että miten vähän nämä kasvottomat teknokraattiset elitistit eivät arvosta ihmisoikeuksia juuri lainkaan, ja haluavat juuri siksi viedä itsemääräämisoikeuden pois valtioilta sekä ihmisiltä keinolla millä hyvänsä.












 

 


 




maanantaina, marraskuuta 03, 2025

Digitaalinen ID hanke vaikeuksissa EU:ssa


Digitaalinen ID hanke on tällä hetkellä vaikeuksissa EU:ssa, koska alunperin sen ilmoitettiin digieurona tulevan voimaan jo 27.10.2025. Mutta nyt tästä Digitaalisesta ID:stä järjestetään äänestys EU:ssa joulukuussa 2025.

Tällä hetkellä digieuron projekti olisi tarkoitus saattaa alulle vuonna 2026.

Findynet johtaa tätä pisteytys projektia Suomessa

Suomessa taas tätä pisteytysprojektia johtaa tällä hetkellä sellainen yritys kuin findynet, joka ilmoittaa julkisesti olevansa pelkkä osuuskunta, mutta jo pelkästään heidän nettisivunsa puolelta selviää, että Findynetin yhteistyökumppaneina ovat jo mm. KELA, Finanssiala ry, Nixu Oyj, Nordean bank Abp, OP Ryhmä, Vastuu Group Oy, Tietoevry Oyj (ex Tietoenator ja Tieto Oyj).

Näistäkin edelleen tämä jälkimmäinen Tietoevry Oyj on kuin kameleontti, joka muuttaa nimeään melkein joka toinen vuosi ja siihenkin on oltava silloin jokin syy ja se on varmaan se, kun tämä kyseinen firma järjestää Suomessa edelleen mm. poliittisen vaalivilpin joka eduskuntavaaleissa, presidentinvaaleissa sekä eurovaaleissa, niin täytyyhän tällaisen USAID rahoilla pyörivän firman silloin muuttaa myös nimeään, ettei vaan tulisi liikaa mainehaittaa kyseiselle firmalle. 

Mutta jotta pääsisimme syvemmin selville näistä yrityksistä, niin silloin on seurattava rahaa, eli otettava selville, että mistä päin maailmaa näitä yhtiöitä rahoitetaan.


Tietoevry Oyj (TIETO) on julkinen yhtiö, ja sen merkittävimmät osakkeen­omistajat (“rahoittajat” jos tarkoitit omistajia) ovat mm.:


Vastuu Groupin omistajat ja päärahoittajat ovat ainakin seuraavat:

Finanssiala ry:n rahoittajina toimii joukko vakuutusyhtiöitä, pankkeja, rahoitusyhtiöitä, joiden jäsenyhtiöt toimivat sen rahoittajina.

Nordea Bank Apb:n omistajana toimii mm. Norges Bank Investment management (5,0 %) osuudellaan.

Teknologiateollisuus ry:n rahoittajista taas ei löydy juuri mitään tietoa. Mutta sellainen selvisi kuitenkin, että sieltä oltiin saatu vuonna 2023 peräti 10 miljoonaa euroa rahulia, kun Teknologiateollisuus ry investoi silloin tekoälyn hyödyntämisen vauhdittamiseen Suomessa.

Tämä on silloin aika merkillinen rekisteröity yhdistys, jonka rahoittajista ei ole julkisesti mitään tietoa, mutta saavat kymmeniä miljoonia vain pelkästään sormia napsauttamalla.

Mutta jos menemme vielä takaisin tähän Findynettiin, niin tämän osuuskunnan tarkoitus on toimia kulissina tämän Suomen pisteytysprojektin team liiderinä, eli vetäjänä, jottei vain sen jäljet johtaisi sinne ulkomaille asti, josta Blackrockin ja Vanguardin kaltaiset sijoitusjätit sekä USAID rahat tänne Suomeenkin sieltä aina virtaavat.

Kaiken tarkoituksena heillä olisi lakkauttaa kaikki käteinen raha koko maailmasta aina jonnekin vuoteen 2035-2040 mennessä, jonka jälkeen sitten heidän ideansa olisi se, että kaikki pisteytettäisiin ns. hiilijaljanjälki periaatteella, eli mitattaisiin hiilipisteillä jokaiset ostokset kaupassa ja tämä olisi siitä melkoisen ihmisiä syrjivä projekti, koska ne hiilipisteet ovat jokaisella ihmisellä täysin yksilölliset.

Ihan teoriassa jo nytkin jos eurot olisivat sidottu näihin hiilipisteisiin, niin silloin vaikka joku työtön suomalainen ei välttämättä voisi edes euroillaan maksaa kaupassa, vaikka hänellä olisi rahaa käytössään, jos hänellä olisi pudonneet ne euroon sidotut hiilipisteet pois. Niin tässä jo näette, että miten mielipuolinen hanke tuo koko hiilipisteisiin sidottu vihreä siirtymä on pisteytyksineen.

Sitten nämä elitistit haluavat ajaa tuon pisteytysjärjestelmän tulevaisuudessa automatisoituna tekoälyllä.

Mutta viimein kun tämän Findynetin osoitetietoja ja puhelinnumeroita tarkastelee internetissä, niin mikäpäs siellä näkyy ? Sijainti Microsoft Oy

Tämä on se sama suuryhtiö, joka niitä datakeskuksiaan haluaa joka puolelle Suomea rakennettavan, maksoi mitä maksoi, koska Microsoft on se suuryhtiö, joka tämän digitaalisen ID:n haluaa lopulta kaikkialle maailmassa, jotta tämä totaalinen kontrolli ihmisistä säilyisi näillä Illuminaateja ohjaavilla jesuiitoilla.

Sen rahan ja työnorjan kontrollointiin kun liittyy edelleen ehkä yksi maailman salatuimpia asioita, joka on se, että jokainen lapsi joka syntyy ja hänellä on se sosiaaliturvatunnus, niin se sosiaaliturvatunnus on oikeasti pelkkä korvamerkki kuin jonkun lampaan korvassa. Vaikka tässä tapauksessa kyseessä onkin ihminen, niin se lapsi myös punnitaan siinä syntymähetkellä vain siitä syystä, että sitten nämä keskuspankkien markkinamiehet hinnoittelevat sen lapsen arvon sen hetken kullan arvolla.

Mutta ei se lapsi sitä minnekään pankkiin saa kultaomistuksina, vaan tämän lapsen tarkoitus on sitten kouluttaa itsensä työn orjaksi, jotta hän alkaa sitten mahdollisesti pankkilainoilla ja työurallaan maksamaan sitä kultaan sidottua velkaansa takaisin niille valtioille, jotka tämän ihmisen sillä sosiaaliturvatunnuksellaan omistaa.

Eli näin ehkä viimein ymmärrätte tämän koko itsemääräämisoikeuden polkevan suunnitelman tästä vihreästä siirtymästä ja uudesta maailmanjärjestyksestä, kun tämä vapaus meiltä kaikilta ja valtioilta halutaan viedä pois.

Pelkästään tämäkin, että jo suurin osa nykynuorisosta tuijottaa sitä älypuhelintaan, kuin olisivat jossain älypuhelinpsykoosissa, joka on osa tätä digitaalista siirtymää.


Facebook on taas DARPA:n salainen hanke, jonka täysi suunnitelma on edelleen digitaalisesti orjuuttaa kaikki Facebookin käyttäjät ja saada ydinperheet hajalle.

Teollisuuden neljäs vallankumous

Sitten tässä on aina tuonne 2050-luvulle tultaessa luvassa vielä täydellinen digitaalinen vallankumous, joka on myös teollisuuden neljäs vallankumous.

Se siis tarkoittaa sitä, että jos nyt mennään vaikka aikakoneella sinne vuoteen 2050, niin ei siinä ajassa enää ole mitään työtöntä työnhakijaa, jota pyöritellään ja pallotellaan Työmarkkinatorista toiseen ja aktivointikurssista työnhakukurssille ja työvoimavalmennuskursseista toiseen sekä KELAA:n. Koska siinä  vaiheessa tämä työttömien orjuutus on jo lopetettu, koska mitään tällaista nykyajan toimistossa lorvausta 8 tuntia päivässä ei enää siinä ajassa tunneta, koska koneet ovat korvanneet jo siinä ajassa valtaosan näistä yhteiskunnille välttämättömistä työpaikoista.

Mutta koska valtiot jo siinä 2050 vuoden ajassa tiedostavat sen, että ei olisi mitään järkeä syrjäyttää sitä entistä ihmistyövoimaa ja pistää näitä ihmisiä sinne KELA:n kortistoon ja alkaa maksamaan niille yhtä surkeaa ja matalaa sosiaalitukea, näille KELA-köyhille edelleen maksellaan, niin lopulta jossain vaiheessa tuonne 2050-luvulle tultaessa loppuu tämä valtioiden ajama nollakasvuhanke, jolloin ihmiskunnasta on kadonnut mm. tämä työtä tekevien ihmisten kokonainen sukupolvi pois.

Eli silloin sen ajan yhteiskunta rakentuu aivan erilaisista ihmisistä, kuin vielä tänäpäivänä tämän teollisuuden muodostaman ihmisryhmän aikaansaama väestö.


Tähän sitten se Sveitsin Talousfoorumin ex pääjohtaja Klaus Schwabin ex neuvonantaja Yuval Noah Harari (kuvassa) keksi sen "tilalle huumeita ja videopelejä", jolla hän tarkoitti, että tällä keinoin ne hyödyttömät ihmiset sitten harventavat pois itsensä näistä yhteiskunnista.

Nyt myös tällä hetkellä tekoäly yhtiö Open AI solmi juuri kymmenien miljardien sopimuksen Amazonin kanssa.



 



 





torstaina, lokakuuta 23, 2025

San Franciscon kadut ovat jo täynnä fentanyyli narkkeja

Huumekartellit elävät lihavia aikoja, kun osa San Franciscon kaduista näyttää tältä, kun siellä laahustelee fentanyyli narkkareita kuten Philadephian Kensington Avenuella konsanaan.

Tämä on sitä VIHREÄÄ SIRTYMÄÄ, jota globalistit ajavat myös Eurooppaan kovaa vauhtia ja juurikin nämä kadulle narkkaamaan ajautuneet narkomaanit ovat heitä, jotka eivät enää omista mitään, mutta onnellisia he eivät ole. Ainoastaan huumekartellin huipulla olevat roistot nauravat matkalla pankkiin, kun käärivät voittonsa näiden huumeriippuvaisten rappioelämän kustannuksella.


Se todellinen Amerikkalainen VIHREÄ SIIRTYMÄ on se, että kansalaiset köyhtyvät ja tämä on sitten vihreää siirtymää, kun nämä vihreät dollarit siirtyvät tämän rikkaan eliitin taskuun ja kodittomiksi päätyneet kansalaiset päätyvät lopulta kaduille narkkaamaan.

Mutta silti tämä kaikki on rakennettu omalla tavallaan nerokkaasti, koska viheraivopesun läpi koulutettu yliopistonuori ei välttämättä vielä ymmärrä, ettei se ole minkään ilmastonmuutoksen tai vihreän siirtymän syytä, että kun köyhyyttä luodaan talouden nollakasvulla. Kun tämä vihreän siirtymän ideologialla aivopesty nuori luulee niin kauan kuin elää tuossa keinotodellisessa harhassaan, että kaikki kuluttaminen on pahasta ja siitä täytyy luopua ilmastonmuutoksen torjumiseksi. 

Mutta nämä viheraivopestyt nuoret eivät sitten huomaa sitä, että ei heille ole annettu mitään muita työkaluja tämän kulutusorjuuden torjumiseksi kuin hiilinielujen poisto, joka tarkoittaa käytännössä elinkustannusten riisumista.

Joten miten sitten se Matti Meikäläinen tuolla on jotenkin parempi ihminen, vaikka se muuttaisi ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun vuoksi jonnekin telttaan asumaan Helsingin sörnäisten piritorille ? Ei se ole mikään ilmastoteko kuin korkeintaan sille jollekin rikkaalle grynderille, joka menettäisi siinä ilmastoteossa sen yhden vuokralaisen, vaikka senkin asunnon vuokralaisen paikan saisi helposti se joku ulkomaalainen maahantulija, joka tulisi sitten myymään sinne samalle Helsinginkadulle niitä huumeita.

Tämä on sitä vihreää siirtymää, eikä siinä ole kysymys mistään muusta kuin kaiken hyvinvointivaltioon perustetun elintason tuhoamisesta ja kaiken kukkuraksi nämä globalistit ja WEF (Sveitsin talousfoorumi) valehtelee koko ajan naapa peruslukemilla, että kuinka ilmastonmuutos uhkaa planeettaa ja sitä täytyy torjua.

Oikeasti tämä ainoa oikea uhka, joka tällä koko planeetalla on edelleen, on tämä rahan ja vallan ahneus niminen syöpä, jonka kasvain kytee pankkijärjestelmässä sisällä. Tämän taudin syöpäsolut ovat osinkojen muodossa ja leviävät globalisti nimisen viruksen johdolla läpi maailman. Ja tämän globalistisen sairauden perus taudinkuva on siinä, että siihen talouskasvuun uskova tautia oirehtiva luulee koko ajan, että mitä enemmän he omistavat jotain, niin sitä enemmän he ovat turvassa.

Tämä on sen osinkojen nostajan suurin oire, jota he oirehtivat ja yleensä tätä pelkoon perustuvaa tautia esiintyy yhä laajemmin myös moderneissa valtioissa, joiden varallisuus on noussut mm. valtion lainojen noustua, kun näiden valtioiden päämiehet ovat neuvotelleet paskat sopimukset mm. sähkö ja vesilaitostenkin osalta.











sunnuntaina, heinäkuuta 27, 2025

Talouden nollakasvun salaiset suunnitelmat - Määränpäänä GREAT RESET (yksityisomistusoikeuden lakkauttaminen)


Suomen talouden nollakasvuhanke (massatyöttömyyshanke) puuskuttaa edelleen tehokkaasti eteenpäin, josta on jo suorana todisteena se, kuinka viime vuodesta työelämässä olleiden määrä laski 23 000 ja työttömiä syntyi 51 000 vuoden takaisesta.

Valtion päättäjät eivät tosin vieläkään uskalla kertoa totuutta siitä, että tämä talouden nollakasvu on ihan nollakasvuhanke, jonka salaisena päämääränä on tuottaa äärimmäisen paljon työttömiä Suomeen joka vuosi lisää.

No miksi ? 

Koska heidät katsotaan näiden globalisti-eliitin silmissä ns. hyödyttömiksi suursyömäreiksi.

No mitäs siitä seuraa, jos tämä kehitys jatkuu ja työttömiä syntyy tähän maahan se yli 50 000 vuodessa lisää ? Nyt on jo yli 50 000 akateemisen työttömän armeija Suomessa, joille ei edes löydy töitä.

Joten mitäs kuvittelette, että mitä tapahtuu jos tämä työttömien ihmisten joukko kasvaakin vielä vaikkapa vuoteen 2040 mennessä vaikkapa yli miljoonaan ihmiseen ? 

Sitten niillä miljoonalla työttömällä ihmisellä lähtee nettovarallisuus tuon sosiaaliturva köyhyyden vuoksi. Hajoavat ydinperheet jne. 

Tämä on sitten se GREAT RESET, jossa et enää omista mitään, koska sinulla ei ole enää varaa edes omistaa asuntoa, koska KELA:n  toimeentulotuella tai työttömyyspäivärahalla et enää omistettavaa asuntoa saa omistaa, koska KELA:n mukaan sinun tulee myydä omistusasuntonne pois, jos olette oikeutettuja sosiaaliturvanmukaisiin päivärahoihin tai toimeentulotukikorvauksiin.

Kuulin joitain viikkoja sitten Facebookissa, kuinka eräs suomalainen kertoi kuulleensa joitain vuosia sitten, kuinka kolme hyvin vaikutusvaltaista miestä olivat keskustelleet Suomen tulevaisuudesta ja he olivat puhuneet siitä, että kuinka siitä keskustelun ajankohdasta noin 10 vuoden sisällä Suomessa olisi enää vain hyvin pieni rikas eliitti ja se köyhällistö, joka saa enää vain jotain pieniä sosiaalitukia.


Eli tässä siis kuulitte sen, että mitä tämä GREAT RESET, josta myös tämä Sveitsin Talousfoorumin väistyvä puheenjohtaja Klaus Schwab myös muutama vuosi sitten mainitsi. 

Mutta taas tämä, että olet onnellinen ja et omista mitään, niin tämä ei kyllä ihan täysin pidä paikkaansa, kun siinä tarvitsee jo yksi tuollainen Klasun kaltainen elitisti, jolta laitettaisiin kaikki rahahanat ja pankkitilit kiinni, niin johan siinä olisi kiukkuinen elitisti sen jälkeen.


Kyse ei ole resurssien puutteesta, vaan ongelma on edelleen ahneus, minkälaiselle riistolle globalisaation ympärille rakennettu kapitalismi perustuu

Tämä yhä globalisoitunut maailman talous on kuin suuri käärme, joka syö jo omaa häntäänsä. Mutta koska tämä ahneet globalistit eivät suostu enää luopumaan tuosta vallastaan, jonka ovat tuolla äärimmäisellä lapsityövoimallaan ja riistolla hankkineet, niin siksi he ovat kehittäneet erilaisia hankkeita valtansa pitimeksi, joista yksi on tämä ilmastonmuutos sekoilu sekä Vihreä Siirtymä.

Koska globalisaation ympärille rakennettu maailman talous on kuin tuo käärme, joka syö omaa häntäänsä, niin koska pankkirn velkaan sidottu raha palvelee vain tämän rahan painajia, eli pankkiireja ja koska valtiot ovat yhä enemmän korviaan myöten velassa, niin taloudellinen niukkuus, eli köyhyys kasvaa eksponentiaalisesti.


Mutta samalla kun tämä työtä tekevä keskiluokka poistuu talouden nollakasvun tieltä, niin samalla tämä pätkätyöläisten, eli prekariaattien joukko kasvaa ja heidät nähdään jo mm. Bilderberg kokouksissa potentiaalisena uhkana eliitille, koska tällaiset puolityöttömien ihmisten joukko omaa jo mm. sen verran vapaa-aikaa, jolloin on suuri riski, että siinä alkaa jo tämä ihmisväestö ajattelemaan itsenäisesti omilla aivoillaan.

Sillä se Rockefeller-säätiö (The Rockefeller Foundation) perustettiin New Yorkissa vuonna 1913 pääosin juuri sen vuoksi, että tällä säätiöllä mädätettäisiin koko maailman peruskoulutus järjestelmä, jotta näistä koululaisista saatiin aivopestyä se kuuliainen palkkaorja, josta ei enää olisi tälle maailman rikkaimmalle eliitille mitään uhkaa.

Joten jos mietitte, että millä sitten tällainen työn orja pidettäisiin sellaisessa mielentilassa, ettei hän alkaisi ajattelemaan tämän koko järjestelmän mädännäisyyttä ja kapinoimaan ? 

No silloin hänelle annettiin se pienipalkkainen työpaikka, jonne hän vielä kouluttautui siinä noin 14-16 vuodessa. Samalla kun myös tämän työn orjan vapaa-ajan täyttäisi mahdollisen perhe-elämän lisäksi mm. television (nykyään yhä enemmän Netflix) tuijottaminen. 


Perustulo uudistus tarvitaan, jotta entinen passivoivaan orjuuteen perustuva malli poistuisi

Nykyinen Suomen KELA:n ja TE-keskuksen (ex työvoimatoimisto) sosiaaliturvajärjestelmä on perustunut tähän passivoivaan orjuuteen, jossa työtön työnhakija pyritään pitämään kotona ja heidän ei anneta juuri tehdä mitään. Tai jos joku vaikkapa kuten tämäkin eräs Suomen kansalainen oli joitain vuosia sitten harrastustoimintana rakentanut kitara plektroja, ja menetti sen vuoksi työttömyysturva päivärahansa, koska TE-keskus ja KELA katsoi hänet päätoimiseksi yrittäjäksi.

Mutta mietitääs hetki, että jos tässä maassa olisi vaikkapa sellainen 2000 euron kuukausittainen perustulo, joka maksettaisiin jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen tilille joka kuukausi ? 

Mitäs luulisitte, että jos sen lisäksi myös sallittaisiin pienimuotoinen yrittäjyys sen rinnalle ? 

Mitäs sellainen tekisi tämän maan ostovoimalle ? 

No se nousisi räjähdysmäisesti.

Mutta mitäs tuollainen noin antelias perustulo aikaansaisi sille vanhalle nollatuntisopimus orjuudelle ? 

No silloin juuri näiden nollatuntisopimus palkkaorjuuttajat jäisivät nuolemaan näppejään ja näitä nollatuntisopimus vedättäjien yrityksiä alkaisi menemään konkurssiin kuin sieniä sateella. Samoin myös valtion harjoittama sosiaaliturva köyhyys laskisi, jolloin valtion byrokraattinen taloudellisen väkivallan aiheuttama henkinen ja taloudellinen kurjuus minmoituisi, ja silloin syntyisi niitä aidosti onnellisia ihmisiä.

Mutta kuten olemme nähneet, niin tämä globalisaation ympärille rakennettu talous on kuin se suuri käärme, joka syö edelleen sitä omaa häntäänsä. Mutta siinä vaiheessa kun hän on syönyt lopulisesti itsensä, niin silloin tämä koko läntisen maailman globalisaation ympärille perustettu talousjärjestelmä romahtaa lopullisesti ja siinä vaiheessa näitä lukuisia pankkeja alkaa mennä nurin.

Ja tuollainen talouskriisi ei ole enää minkään ilmastonmuutoksen syytä, vaan kyseessä on ihan suoraan kapitalistisen ja globaalisaation ympärille rakennetun himmelin lopullinen romahdus, joka on yksinkertaisesti täysin luonnollinen seuraus siitä, että jos kerta kaikki liikkeellä oleva raha jopa valtionlaina bondeina on jonkun velkaa, niin kun niitä ilmaisia lounaita ei ole ollut koskaan olemassa, koska aina joku maksaa sen lopullisen laskun. Niin jos Suomenkin talous on tälläkin hetkellä kiinni myös näiden mm. Aasian hikipaja orjien ja Afrikan uraaninkaivaja lapsien työllisestä panoksesta, niin eikös olisi silloin asiallista, että tuolle lapsityövoimalle maksettaisiin myös Suomen työehtosopimuksen mukainen korvaus ? 

Mutta se ei vaan käy, koska globalisaatiossa työvoima kilpailutetaan ja mitä halvempi maa kyseessä, niin lopulta päädytään näihin ulkomaalaisiin hikipajojen lapsiin.

Mutta ei se Nigeriläinen tai edes Kenialainen 8 vuotias poika saisi vieläkään tulla kaivamaan sitä uraania edes sinne Kainuun uraanikaivokseen, koska silloin sivistysvaltiolla menisi maine.


Mutta jos tällainen GREAT RESET, eli talouden nollaushanke toteutettaisiin oikeasti oikeudenmukaisesti, niin silloin nämä Klaus Schwabin kaltaiset elitistit luopuisivat tuosta elitistisestä ja luksuselämästään. 

Koska ei kukaan ihminen oikeasti tässä maailmassa tarvitse 17 kesämökkiä, 16 huvilaa, 110 ökyvenettä, 150 ökyautoa, 519 luksuskiinteistöä, 790 Dubain kiinteistöä jne. jne. omistukseensa.

Enkä puhu nyt mistään Klasusta, vaan yleisesti.... Koska nämä jesuiitat ovat perustaneet tuon arvomaailmansa tuolle äärimmäiselle vallankäytölle ja korruptiolle, koska heidän maailmanlaajuinen vapaamuurarijärjestelmänsä sitoo sisälleen tuon äärimmäisen vallan, jota he sitten jakavat toisilleen.

Vapaamuurarijärjestelmä on okkultistinen salaseura, jonka oppien sisältö on salattu aina asteittain ja ensimmäinen oppiaste on vasta 1-asteen noviisi, mutta vasta 33-asteen kohdalla vapaamuurarit vannovat valansa Luciferille, josta tulee heidän palvontansa kohde sen jälkeen.

Näin ollen kyse ei enää ole mistään kristilliselle arvomaailmalle perustuvasta veljeskunnasta, jota he taas jäsenilleen vielä ennen sitä 33-astetta salaavat.

Vapaamuurarit myös lupaavat jäsenilleen aina töitä, että tälläkös se Suomenkin työttömyysongelma sitten selvitettäisiin, jos kaikki Suomen KELA-tuen saajat saisivat sen loosiin liittymishakemuksen ? No tuskin...


Ehkä suurin ihmisoikeuksien loukkaus, johon tämä Illuminatiksikin nimetty salaseura syyllistyy, on tämä valtiollisen itsemääräämisoikeuden pois polkeminen, jonka nämä jesuiitta vapaamuurarit haluaisivat lakkauttaa kokonaan.

Koska he syvästi pelkäävät, että lopulta liian suuri määrä ihmisiä maailmassa pääsisi jyvälle tästä heidän salaseurojensa vehkeilystään tuon uuden maailmanjärjestyksen toteuttamiseksi, jota he edelleen salaisesti ajavat eteenpäin.


Vatikaani toimii tuon salaseuran sisällä ja sieltä jaellaan käskyjä eteenpäin edelleen, koska Paavi toimii edelleen maailmanlaajuisesti hyvin korkea-arvoisena jesuiittana ja vapaamuurarina.



Toinen salainen asia on se joka liittyy ihmisten sosiaaliturvatunnukseen, niin tämä sosiaaliturvatunnus on alunperin Saksassa luotu ihmisrekisteri, joka luotiin 1880-luvulla Saksan kansleri Otto von Bismarckin (kuvassa) toimesta työläisten rekisteröintiin.

Iso-Britanniassa tämä tuli käyttöön vasta vuonna 1911 ja Yhdysvalloissa vuonna 1936. Suomessa otettiin henkilötunnus käyttöön vasta vuonna 1964.


Digitaalinen Identiteetti (Digital ID)

Mutta koska tämä globalisaation ympärille perustettu talous alkaa koko ajan kiristymään ja mätänemään kuin omena, niin lopulta kun mätä hedelmä paljastuu, niin eihän sitä enää kukaan lopulta syö ja aivan sama asia tulee käymään lopulta tässä globalisaation ympärille rakennetussa velkatalousjärjestelmässä.

Joten silloin luotiin jokin tilalle tuleva järjestelmä ja tällainen on jo luotu ja se on Digitaalinen identiteetti (Digital ID) ja tästä on tulossa kohta digitaalisen identiteetin lompakko käyttöön EU:ssa.

EU:n komission työryhmä on jo viimeisten kuukausien ja vuosien aikana puuhannut digieuro hankkeen parissa. Tässä projektissa on salaisia siirtymiä, joiden lopullinen tavoite on lopulta lakkauttaa kaikki käteinen raha, koska käteisen rahan liikkumista ei voida jäljittää. 

Joten koska nämä EU:n vallanpitäjät ja pankkiirit ovat lähes kaikki näitä vallanhimoisia psykopaatteja, niin narsisti-psykopaatilla tulee aina olla täysi kontrolli käsissään, tai muuten heiltä lähtee valta, ja tilalle tulee se narsistinen raivo.

Tällaisista asioista tässä valtiollisella tasolla on oikeasti nyt kysymys, koska kysymys on todellakin aivan maailmanlaajuisesta valtakamppailusta, jossa nämä arkitodellisuudestaan vieraantuneet elitistit ovat sokaistuneet jo täysin tuosta heidän kahmimastaan vallasta, että heiltä on järki lähtenyt pois, koska tuo heidän vallanhimoinen ja rahan ahneuteen perustuva toimintansa tuhoaa tälläkin hetkellä useita valtioita eri puolilla maailmaa.

Mutta kuka kertoisi näille psykopaateille, että ei kukaan tarvitse henkilökohtaiseen omistukseen yli 500 luksuskiinteistöä Dubaista tai 700 luksusvenettä ja 1500 luksusautoa. Mutta tässä porukassa kyse onkin puhtaasti arvostatuksen alle muodostetusta valta-asemasta, joka näytetään aina tuolla tavalla kuten se myös rikollisessa mafiassa ylläpidetään.

Mutta tämä seuraava asia on taas se, josta ei juurikaan yksikään toimittaja uskalla vieläkään puhua, että miten tämä länsimaalainen pankkimaailma ja valtiontalous nitoutuvat yhteen näiden rikollisten mafioiden suunnalta ? 

No tämä kun on näin, että aina kun joku velkaantunut valtio vaikkapa maksaa näille EU:n pankille valtionlainaansa, niin minnekkäs ne rahat oikein sieltä Frankfurtin keskuspankista matkaavat ?

Ne matkaavat näille EU:n keskuspankin yksityisille omistajille, joita sitten ovat nämä mm. New Yorkissa ja Lontoossa asuvat mafia ukot, jotka voivat jopa olla aina Venäläisiä oligarkkeja. Eli mitenkäs se onkaan mahdollista, että valtiot maksavat tällaisille mafia miehille suojelurahoja valtionlainojen lyhennyksinä ? 

Mutta tällaiselle rikollisuudelle tämä pankkitoiminta aina myös länsimaissa perustuu.

Sitten tullaan tähän, että eikös yhtä hyvin nämä keskuspankkien omistajat voisivat painaa sitä rahaa niin paljon kuin sielu sietää ja ostaa sitten sillä niitä Dubain luksuskiinteistöjä, ökyveneitä, ökyhuviloitaan jne. 

No tämä ei vielä näitä roistoja tyydytä, kun siihen ei vielä sisälly se kapitalismille ja globalistaatiolle ominainen "ihmiskauppa". Kun vasta siinä vaiheessa kun sen velalla painetun rahan takana on jonkin velallinen ihminen, jonka selkänahasta nämä rahat kiskotaan pois, niin vielä niin kauan ei nämä mafioosot ole tyytyväisiä. Sillä jos taas kaikki tämän maailman velat olisivat nyt maksettu pois, niin ei olisi enää yhtään rahaa liikkeellä, joten kenenkä selkänahasta sitä rahaa sen jälkeen enää revittäisiin ? 

Joten näin huomaamme myös sen, että miten tämä koko palkkaorjuudelle perustettu velkarahatalous kupla voi puhjeta loppuun, jos tämä velkaorjuus lopulta päätetään.

Eli kun sitten tulevaisuudessa tämä perustulo viimein saadaan, niin silloin käy se positiivinen muutos koko maailmassa, että kun kerran ei enää löydy näitä ihmisorjia orjatöitä tekemään palkkaorjina, niin silloin myös menee konkurssiin tämän ihmiskaupan rajoittajien yritykset ja myös nämä suuryritykset, joiden työvoima oli myös ennen toiminut sillä mm. lapsityövoimalla sekä aikuisten ihmisten palkkaorjuudella.

Juuri tämän vuoksi ihmisen itsemääräämisoikeus ja vapaus on kaikki kaikessa, ennen kuin tämä orjuus poistuu maailmasta.

Joten tämä on yksi syy sille, että miksi nämä lääkeyhtiöt loivat muutamia vuosia sitten sen valheelle perustuneen pandemian, jonka toimesta he alkoivat myrkyttämään miljardien ihmisten immuniteetin niin heikoksi, että näitä työikäisiä ihmisiä sairastui vakavasti ja alkoi myös kuolemaan pois. 

Koska nämä illuminaatit ovat laskelmoineet, että kuinka maailmassa tulisi olla vain 500 miljoonaa ihmistä ja se loppuosa 7,1 miljardia on liikaa.


He kun pelkäävät kapinaa, jos se 7,1 miljardia pidettäisiin työelämän ulkopuolella ja heille maksettaisiin vain sitä pientä sosiaaliturvaa. Tiedemies Dennis Meadows (kuvassa) on puhunut julkisesti tästä, kuinka maailman väestö tulisi vähentää noin 1-2 miljardiin.


Jos haluat tukea tätä vapaata journalismia, niin tätä kautta se onnistuu
tilinumero: FI85 3939 0033 2259 47
maksun saaja: Teemu Vehkala

Kiitokset kaikille tukijoille