Teksti: Janus Putkonen 31.03.2013
Valtamedia on ryhtynyt agressiiviseen hyökkäykseen rajatakseen tai jopa estääkseen vaihtoehtoisen median vaikutusvallan kasvun Suomessa. Long Play kohdisti laajasti mm. STT:n ja Hesarin kautta levitetyssä artikkelissaan "Totuuksien tavaratalo" pilkkakirveensä pääosin kauppias Juha Kärkkäisen julkaisemaa Magneettimediaa vastaan. Samassa hyökkäyksessä myös Verkkomedia on saanut kohdata suoran agression.
Tilanteesta tuleekin mieleeni tällainen fiktiivinen vertaus:
"Esikunnassa Mannerheim oli kumaruneena karttapöytänsä ääreen. Palkittu ja siistipukeinen tiedustelukenraali kertoi Marskille rohkaisevia tietoja Sallan suunnalta ja vakuutti, että tilanne oli täysin hallinnassa. Samalla huoneeseen saapui kaukopartiomies, tuo nuhjuinen sotamies, joka oli tullut pitkän ja vaarallisen matkan välittääkseen tärkeät tiedot Muurmannin radan tapahtumista suoraan Marskille.
Kenraali katsoi pian suivaantuneena sotamiestä, joka teki kenraalin vakuuttelut tyhjäksi paljastamalla Sallan suuntaa uhkaavat vaarat. Kenraali oli raivoissaan ja vaati sotamiestä vaikenemaan ja poistumaan, koska hänen sanomaansa ei olisi esikunassa kaivattu.
Kumpaa uskot Marskin kuunnelleen? Olisiko hän ampunut sanansaattajan vain koska hänen tietonsa eivät vastanneet esikunnan toiveita ja koska hänen ulkoasunsa ei ollut moitteeton, eikä hänellä ollut sanojensa tueksi diplomeja taskussaan?
Valtamedia julkisen sanan kenraalina kehottaa tänään ylipäälikköä, kansalaisia, suhtautumaan haastajiinsa juuri näin. Mutta meillä ei ole tilivelvollisuutta tiedoistamme kenraaleille vaan suoraan ylipäällikölle – Suomen kansalle."
On syytä ymmärtää, että Magneettimedia ja Verkkomedia ovat toisistaan riippumattomia toimijoita, joilla on erilainen tausta ja tarkoitus, joten julkaisujen rinnastaminen toisiinsa ei ole perusteltua. Emme vaikuta toistemme sisältöihin. Magneettimedia on pääasiassa printtilehti ja Verkkomedia on verkkolehti.
Verkkomediaa on tuotettu ilman kaupallisuutta (yhtiötä) ja artikkelimme perustuvat vapaaehtoistyöhön, kansalaismedian ainutlaatuiseen konseptiin.
Tämä ei kuitenkaan näytä estävän aiheiden ja jopa yksittäisten artikkeleiden yleistämistä toistemme kontolle. Pyrkimyksenä näyttää olevan mielipiteen ohjaus negaatioiden voimalla suhteessa kaikkiin riippumattomiin valtamedian haastajiin. Koska hyökkäyksen kohteeksi otettiin LP:n toimesta samalla kertaa jopa yksittäisiä blogisteja ja toimittajia, pyrkien henkilöimään merkittäviä aihepiirejä, hyökkäyksessä onkin nähtävissä taktiikka "ampukaa sanansaattajat!"
Kun puhumme sellaisesta ilmiöstä kuin informaatiosota, voimme tietenkin keskustella kentällä olevista toimijoista ja hakea niille yhteisiä nimittäjiä. Kaupallinen konsernimedia on omansa ja riippumaton media omansa. Toinen edustaa taloudellisia intressejä, suuryhtiöitä, rahoittajia ja mainostajia – toinen tarvetta keskustella ja tiedottaa sanan- ja mielipiteenvapauden nimissä.
Nähdäkseni terveellinen demokraattinen keskusteluympäristö on moninapainen, eikä keskusjohdettu mielipiteiden harvainvalta, jollaiseksi tilanne Suomen julkisessa sanassa on kehittynyt. Kun puhumme esimerkiksi rokotteista ja niiden vaietuista, mutta todennetuista haittavaikutuksista, puhumme käytännössä suuryhtiöiden asemasta mielipiteenohjauksen agendassa. Meitä nämä agendat eivät kuitenkaan sido.
Käsiteltäessä ilmiöitä aiheiden henkilöiminen saati erillisten kirjoitusten irrottaminen käsiteltävästä kokonaisuudesta on alhaista, tavoitteen mukaista agressiota. Verkkomediaa ei ole syytetty henkilöityneistä hyökkäyksistä, mutta juuri tälle hyökkäysten tielle LP:n johdolla koko konsernimedia on lähtenyt – siiskö jälleen kerran "unohdetaan venäläislapset ja keskitytään mieluummin Bäckmanin ampumiseen"?
Valtamedian asema ja kannattavuus on heikentynyt 2000-luvun informaatiosodan seurauksena. Tutkimuksen mukaan noin 87% suomalaisista ei luota valtamedian moraaliin. Mediatalojen negatiivinen vaikutus ja jatkuvasti paljastuneet valheet ovat tiedossa – mediajätit ovat peloissaan – ja siksi ne hyökkäävät meitä vastaan kykenemättä rakentavaan rinnakkaiseloon haastajiensa kanssa.
Olisin toivonut LP:stä diplomaattista keskusteluyhteyttä valtamedian ja kansalaismedian välille, rakentavaa toimijaa, joka auttaisi kaikkia ymmärtämään mediassa tapahtuvaa murrosta, mutta ikäväkseni tällä luomuksella on vain hyökkäyksellinen luonne ja tarkoitus. Toisaalta juuri se oli odotettavissa pelkästään sen perusteella, kuka LP:n kippariksi on asetettu.
Onko syytetyillä oikeutta tuomita vaikkapa Helsingin Sanomat siitä, miten esimerkiksi Uudessa Suomessa kirjoitetaan? Me osaamme erottaa asiat ihmisistä, mutta tänään aion tehdä hienoisen poikkeuksen. Kirjoitan vastineeni juuri kuten valtamedia kirjoittaa meistä. Henkilöin kuten hekin henkilöivät meitä.
Voi Vehkoo!
Kun minua Verkkomedian päätoimittajana on nyt suitsutettu näyttelijän lahjoistani jonain "hurmosjohtajana" (kiitoksia vaan kehuista, mutta olisihan artikkelissa voitu käsitellä myös sitä mistä puhuttiin, eikä sitä miten siitä puhuttiin?), puolustajan on varmasti oikeutettua katsahtaa myös vastapuoleksi asettutuneen LP:n päämajaan.
Strategisessa johdossa on valtamedioiden palveluksessa kannuksensa hankkinut Helsingin Sanomien stipendiaatti ja "luottopakki" Johanna Vehkoo. Hän on siis LP:n päätoimittaja. Vehkoo tuli Verkkomedialle tutuksi "riippumattomana mediatutkijana" jo edellisessä valtamedian hyökkäyksessä kun YLE:n Ajankohtainen kakkonen lähti käsittelemään vaihtoehtoisten medioiden toimintaa Suomessa vuonna 2011.
Tuolloin Vehkoon rooliksi annettiin Verkkomedian mollaaminen, ja pian selvisikin, mikä on tämän "mediatutkijan" todellinen status sekä hänen taustansa valtamedian aisankantajana. Tuolloin hän kyseenalaisti YLE:lle koko Verkkomedian uutissisällön yksittäisen blogikirjoituksen perusteella. Minä kysyn: onko Uuden Suomen uutistyötä koskaan kyseenalaistettu siellä julkaistun yksittäisen blogikirjoituksen perusteella?
Long Playn päätoimittajana Vehkoo jatkaa agressioiden lietsojana ja onnistumisensa tueksi hän näyttää keränneen ympärilleen joukon kuuliaisia apureita, lähinnä Helsingin Sanomien toimituksesta. Mistään vaihtoehtomedian toimijasta LP:n kohdalla ei ole syytä puhua – siihen kun ei olísi mitään perusteita.
Hitaalla journalismillanne olette LP:ssä saaneet aikaiseksi kolme artikkelia, kun samassa ajassa Verkkomedia on tuottanut 600–800 tarkoin lähdeviitattua julkaisua – maksutta kaikkien saataville. Vaikka näitä ei voidakaan suoraan rinnastaa, Verkkomedian lokeroiminen jonkin yksittäisen aiheen perusteella kuvastaa ainoastaan agressiivisuuttanne. Käsittelemme satoja aiheita kuukausittain sadoista eri lähteistä.
Me emme väitä, mutta me välitämme runsaasti tarkistettavissa olevia väitteitä – siinä onkin suuri eroavaisuus.
Voihan Pernu!
Mitä tulee LP:n artikkelin varsinaiseen toimittajaan Ilkka Pernuun, hän teki juuri päinvastaisen artikkelin kuin lupasi meille ennakkoon. Sähköpostiviesti antaa ystävällisen kuvan uutisoinnin tavoitteesta: "jotta ymmärtäisimme paremmin toisiamme."
Artikkelin minua koskeva teksti ei vastaa sitä vedosta, jonka sain toimittajalta etukäteen tarkistettavaksi. Toimittajallemme Riikka Söyringille luvattiin hänen osuuttaan koskeva teksti tarkistettavaksi ennen artikkelin julkaisua, mutta sellaista hän ei koskaan saanut.
Itseeni liittyvät luonnehdinnat ja sisällön kärjistykset ovatkin tulleet artikkeliin vasta toimittajatyön jälkeen (esim. päätoimittajan pöydällä) tai sitten ne lisättiin epäeettisellä tavalla artikkeliin kirjoitustyön aikana. Vain LP ja Pernu tietänevät tästä totuuden.
Pernu oli paikalla kuuntelemassa luentoani Sastamalassa. Hän oli ainoa läsnäolijoista, joka ei esitellyt itseään kun kaikilla oli oma vuoronsa, eikä hän alustukseni jälkeen myöskään ottanut millään tavalla osaa yleisökeskusteluun. Hän ei esittänyt yhtäkään kysymystä, mikä on erikoista toimittajalta, joka on paikalla valmistelemassa artikkelia. Pernu esitteli olevansa "vapaa toimittaja", mutta jätti nimensä lisäksi mainitsematta sen, että hän kuuluu LP:n toimittajakuntaan. Miksi näin?
Ilkka Pernu olisi voinut kyseenalaistaa kaikki luennollani esittämäni väitteet VALTAMEDIAN JULISTAMASTA INFORMAATIOSODASTA. (Vahvistan tämäm koska olen jo lukenut luentoni aiheen esiteltynä päinvastaisella tavalla LP:n artikkelin mainoksessa – että me olisimme julistaneet informaatiosodan!)
Hän kuitenkin vaikeni ja keskittyi tekemään henkilöön perustuvaa analyysia – riippumatta siitä mitä sanoin tai miten sanani perustelin. Voimmeko siis sanoa, että Pernun ja LP:n osallistuminen oli tarkoitushakuista? Tämäkö sitten on sitä hyvää ammattietiikkaa?
Vaaditte valtamediassa eettisyyttä ja journalististen arvojen kunnioittamista, mutta kokonaisuutena on todettava, että mikäli yllämainitsemani väitteet käsiteltäisiin riippumattomasti Julkisen sanan neuvostossa, saisitte epäilemättä nuhteet toiminnastanne artikkelia laatiessanne.
Verkkomediaa ei ole sisältömme, 7 200 artikkelin aikana, kertaakaan haastettu JSN:n toimesta eikä virallisia oikaisuvaatimuksia meitä vastaan julistettu – mutta mikäli haluatte "loukkaantuneena" haastaa meidät mainittujen faktojen perusteella, tehkää niin aivan vapaasti.
Haastajan rooli keskusliikkeiden mediakentällä
Verkkomedia on haastanut Erkkomedian jo 2000-luvun alusta voimallisesti jatkuneella hasbaran aikakaudella. Tähän haastamiseen meillä onkin vankat perusteet, joista olen valmis keskustelemaan. On ollut odotettavissa, että Sanoma Oy ja muut mediatalot, jotka ovat tottuneet yksinvaltaiseen asemaansa, tulevat myös vastaamaan haasteeseemme. Rakentavaan keskusteluun kanssamme ei silti ole kyennyt vielä muut kuin Radio Rockin Korporaation tiimiHeikelän johdolla.
Kansalaismediaa on tuotettu Suomessa pian pyöreästi kaksi vuotta täysin vapaaehtoisvoimin, koska vuonna 2011 olimme ajautuneet tilanteeseen, että kansa on keskellä informaatiosotaa"neljän koplan" hallitessa julkista sanaa ja samalla mielipiteenmuokkausta.
Se, että haastammme valtamedian uutisagendoja, ei tietenkään tarkoita, että me olisimme hyökäämässä asiallista mediatyötä vastaan, vaan meillä on tarve puolustautua meihin suunnatulta vaikenemiselta ja valheilta. On aivan eri asia tehdä uutisia tarkoitushakuisesti kuin monitoroida maailman tapahtumia riippumattomasti. Molemmille tiedotuksen lajeille on vankat perusteensa.
Uutisten viihteellistäminen ja ajankohtaisohjelmien keventäminen on käytännössä tarkoittanut journalismin alasajoa. Tilanne uutishuoneiden sulkeutumisen jälkeen on kuitenkin kestämätön ja media tarvitsee toimiakseen vastuullisesti ja kunnianhimoisesti tervettä kilpailua, jotta aiheiden henkilöimisen tai vaikenemisen propagandan sijaan voitaisiin jatkaa tärkeintä eli kansan sivistystehtävää.
Historian kirjoittamisen oikeutta ei saa jättää ainoastaan siitä hyötyvien intressipiirien käsiin. Me olemme kärsineet tästä tiedon yksinapaisuudesta jo aivan tarpeeksi.
Tiedon valtateillä liikkuu valtavasti uutisia, jotka kuitenkin toisiaan kopioivassa STT/REUTERS/HS/YLE -tuuttauksessa jätetään ilman huomiota. Se, että länsimaiseen "demokratisoinnin ihanteeseen" perustuva uutisointimalli saa rinnalleen asioita toisin korvin kuuntelevia medioita ja valveutuneita kansalaisia, saattaa tietenkin olla ikävää tyranneille ja heidän agendoilleen, mutta työmme on silti lahja kansalaisille.
Sitten aiheesta: vallan ominaisuus ja salaliittojen vuosituhat
Miettikää joukkuetta, joka ryhtyy ottelemaan toista joukkuetta vastaan. Urheilussa ja politiikassa vallitsevat samat lainalaisuudet. Maailmanpolitiikassa on vastakkain kaksi isoa joukkuetta – lännen hegemonia ja idän moninapaisuus. Molemmilla joukkueilla on omat strategiansa intressiensä puolustamiseksi.
Eiväthän kilpailevat joukkueet paljasta strategiaansa vastapuolelle ennen ottelua, vaan ne luovat salaliiton strategiansa ja taktiikkoidensa tueksi. Yleisö vain harvoin saa tietoja joukkueiden strategioista, mutta joskus niitä paljastuu tarkkasilmäisille seuraajille.
Kun Vehkoo ja Pernu yhdessä ties kuinka monen toimittajan ja rahoittajan kanssa loivat joukkueen hyökätäkseen vaihtoehtomediaa vastaan, eivätkö he samalla luoneet salaliittoa? Hyökkäyksen kohteena minun on mahdotonta tietää, onko kyseessä vain yksittäinen hyökkäystoimi vai kokonaisen kampanjan aloitus, mutta olen valmistautunut pahimpaan.
Kun länsimaat salaavat strategisia tavoitteitaan haastaessaan idän suurvaltoja, niin tekevät myös länsimediat kansalaisiltaan – ne salaavat tietoa suurelta yleisöltä. Kun suuret teollisuusjättiläiset ja pankkiirit, jotka rahoittavat medioita ja poliitikkojen vaalikassoja, haluavat vaieta heille vahingollisesta tiedosta, eivätkö silloin peittelyyn tai harhaan johtamiseen osalliset ole osa tuota salaliittoa?
Salaliitot luovat vallan olemuksen:
On ymmärrettävä, että salaliitto on ihmiselle luonnollinen ja vuosituhantinen osa vallan olemusta. Ymmärtääkseen vahingollisia vallan strategioita on siten luotava perusteltuja teorioita niiden toiminnasta ja tavoitteista – ja ne on myös paljastettava, koska ainoastaan tunnistetun vihollisen voi voittaa. Ja mikäli uhriksi ovat jäämässä kansalaiset, ketkään muut eivät valtaliittojen aikeita tule paljastamaan kuin kansalaiset itse.
Long Play otti artikkelissaan aiheista keihäänsä kärjeksi rokotteet. Me olemme uutisoineet Verkkomediassakin maailmalla liikkuneita dokumentaarisia todisteita, joiden mukaan markkinoille tuotavissa ja kansalliseen rokoteohjelmaan haetuissa rokotteissa on havaittu vakavia haittavaikutuksia. Tätä tietoa, joka vahingoittaisi suomalaisten "terveyskeskus-uskovaisuutta", valtamedia ei ole kertonut.
Todennetuista asiakirjoista, uutisista ja tiedoista huolimatta Suomen valtamedia ei ole suostunut julkaisemaan varsinkaan GlaxoSmithin tuotteiden vaaroista kertovia tietoja. Kun rokotetutkimus on ottanut rokotteita tutkittavaksi Suomessa väittäen vapaaehtoiseksi ilmoitettujen lasten vanhemmille, ettei vakavia haittavaikutuksia olisi havaittu, me tiedämme, että professoreilla on ollut jo vuosia päinvastaiset tiedot.
Asiantuntijat valehtelevat, mutta kukaan ei vaadi heitä vastuuseen – paitsi vaihtoehtomedia ja kansalaiset. Emme tiedä, kuinka syvällä valtamediat ovat lääkeyhtiöiden ja viranomaisten salaliitossa rokoteohjelmiin liittyen, mutta meillä on kaiken tähän viittaavan perusteella oikeus ja velvollisuus olla huolissamme siitä, heiluttaako koira häntäänsä, vai päinvastoin.
Jos toimittaja ei tunne "Big Pharman" määritelmää, olisi syytä havahtua.
Lopuksi: "Huuhaa-Hesarista päivää!"
Vastahyökkäykseni ei olisi kattava, jos en samalla vastaisi Helsingin Sanomien kolumnisti Maija Aallon tänään julkaistuun kolumniin, jossa hän kutsuu salaliittoja epäileviä kansalaisia yksinkertaisesti tyhmiksi. Kysyisin: miksi hänen kaltaisensa toimittajat eivät tee työtään ja toimi salaliittojen selvittämiseksi sekä maailmalla liikkuvan faktisen tiedon välittämiseksi?
On kerrassaan typerää leimata internetissä liikkuva tieto "höpö-höpöksi" samalla kun oma kolumni julkaistaan internetissä. Näkee, että auktoriteettiuskolla on voimakas asema suomalaisessa kulttuurissa ja lähdekritiikin puute estää näkemästä metsää puilta. "Onhan sen oltava totta, jos kerran joku titteliherra niin sanoo!"
Todellinen huuhaa osuu siis jälleen kerran silmiini nimenomaan HS.fi-sivustolta, jossa Aallon on "inspiroinut kirjoittamaan" aiheesta samainen LP:n artikkeli vaihtoehtomediasta. Näin, koska Aallon mukaan on olemassa "huuhaapiirejä".
Voi tietäisitpä, millaiselta oma kirjoituksesi saa sinut vaikuttamaan kun samaan hengenvetoon yhdistelet mm. UFO-juttuja, rokotteita, kristalleja ja mentalisteja! Eihän tällaista perustelematonta sillisalaattia saa luettavakseen mistään muualta kuin todellisista huuhaapiireistä – yleensä valtamedian palstoilta.
Kunpa työnne olisikin vain kertoa "tylsä totuus" sitä lainkaan viihteellistämättä ja ajankohtaisuuksia keventämättä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tässäkin kirjoituksessa yritetään epätoivoisesti puhua aiheista, joita kirjoittaja ei näytä tuntevan, samalla kilpaillen viihdeuutisten kanssa dokumentoinnin ja väitteiden perustelun sijaan.
Kuule Maija, jos Verkkomedia olisi ollut olemassa vuonna 2009 jolloin sikainfluenssa-kiihkoilu ja pelottelu oli valtamediassa pahimmillaan, olisimme varmasti kuuluttaneet: "Älkää ottako sitä piikkiä!" Olisimme julkaisseet todisteet ja perusteet väitteelle miksi piikkiä ei kannattanut ottaa. Mutta teittekö te niin?
Varoititteko, vaikka maailmalla oli jo tuolloin, keväällä 2009, liikkeellä tieto siitä, ettei sikainfluenssan kohukampanjassa ole tieteellistä tai todellista pohjaa? Hiljensittekö pelottelukampanjaa kun rokotteiden jälkivaikutukset levisivät tuhansien ihmisten arkeen? Myönsittekö virheitänne kun kaikki oli ohitse? Myönnättekö niitä vieläkään? Ette.
Huuhaamediat tekivät varmasti miljoonien tilit ainakin lääkevalmistajille, ja tekonne osaltaan aiheuttivat satojen ihmisten kärsimykset loppuelämänsä ajaksi – vain koska "uskoitte auktoriteetteihin" ja jätitte tehtävänne journalisteina tekemättä. Ette kuunnelleet molemmilla korvillanne, ettekä näköjään osaa tehdä näin vieläkään. Milloin aiotte ottaa opiksenne, että aivan samat intressit tuottavat myös ihailemienne asiantuntijoiden koulutuksen?
Kun moraalittoman journalisminne jälkiseurauksena kansalaiset kaivavat omatoimisesti tietoja verkosta ja kyseenalaistavat vallanpitäjien halun piikittää kansalaisia yhä laajemmin, mekö olemme tyhmiä, vaarallisia ja huuhaata?
Kohta on kulunut neljä vuotta narkolepsian kylvämisestä maahamme. Miksette ole vieläkään tehneet työtänne ja selvittäneet salaliittoa rokotusliiketoimien taustalla? Me olemme yhteyksiä selvitelleet, eivätkä tulokset ole intresseillenne suosiollisia. Joten uskallatko sinä, Maija, kaikessa paremmuudessasi vaarantaa palkkasi ja julkaista kriittisiä tietoja – tai edes yksinkertaisesti myöntää "kyllä, me tarvitsemme tässä toisiamme?"
Kaikki media ei voi olla samoissa käsissä, emmekä me ole lähdössä, vaan vasta tulossa mediakentälle.
Lähteet:
- http://longplay.fi/keita-me-olemme/
- http://www.hs.fi/elama/Salaliitosta+p%C3%A4iv%C3%A4%C3%A4++taikausko+
- http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=7393
