Suomalainen Turun yliopiston kirjallisuuden ja teatterin tutkija, filosofian tohtori ja seksuaalivähemmistöaktiivi Lasse Kekki lähti vuoden 2006 marraskuussa matkalle Egyptiin, jonne hänen oli määrä osallistua silloin järjestettyyn kirjallisuuskongressiin.
Tuolla samalla matkalla hän lopulta katosi ja ei ole enää sen jälkeen jättänyt jälkiäkään.
Kekin luento olisi käsitellyt tuolla Egyptissä järjestetyssä kirjallisuustapahtumassa homovihamurhia, joista hän oli aiemmin tehnyt julkisia kirjoituksia.
Luennon olisi kuulunut olla 6. marraskuuta, mutta Kekki ei ilmaantunut hotellin pihalle ja hänen huoneensa oli tyhjä.
Helsingin-Sanomat epäili, että tämä hänen katoamisensa saattoi liittyä siihen, että koska hän oli homoseksuaali.
Kekin veli kertoi Helsingin-Sanomille, että veljensä puhe kuullosti hänen viimeisessään puhelussaan alakuloiselta.
Mutta tämä Kekin katoamisen lisäksi tästä tapauksesta tekee hyvin hämärän ja oudon se, että vain 2 viikkoa ennen Kekin Kairon matkaa vielä hänen Turun yliopiston tutkijakolleega kielitieteilijä Tomi Kaarto kuolee vain 34 vuotiaana. Lähde tähän löytyy edelleen Helsingin-Sanomien maksumuurin takaa.
Kaarto ehti vielä elämänsä aikana saavuttaa näkyvyyttä mm. kirjoituksillaan sekä esitelmillään, joista kirjoitukset mm. käsittelivät Jacques Derridan ajattelua ja hän teki vielä väitöskirjansa Derridasta.
Juuri äsken YLE:ltä tullut dokumentti 370 mysteerilennosta tuo ilmi mielenkiintoisen asian, josta mediassa ei olla juuri mitään mainittu.
Englantilainen Alan Schuster-Bruce työskentelee tutkijana lentokoneille tutkapaikannusjärjestelmiä valmistavalle Inmarsata yhtiölle. Kyseinen yhtiö oli toimittanut satelliittipaikannusjärjestelmät myös MH370 koneeseen, joten Alanin oli tästä syystä helppo kirjautua katsomaan, oliko kone vielä lähettänyt signaalia tutkasta katoamisensa jälkeen.
Inmarsatin järjestelmiin kirjautuu aina kun kone on lähdössä nousuun. Mutta jos kone ei ole lähettänyt signaalia tunnin sisällä, niin silloin jokin paikallinen lähetinasema lähettää konelle ns. kyselyn/signaalin "oletko siellä". Johon kone sitten vastaa takaisin KYLLÄ. Näitä Inmarsat kutsuu ns. kättelyiksi/signaaleiksi.
Viimeisin yhteys MH370 koneeseen kirjattiin Australian, Perhissä sijaitsevalle maa-asemalle.
Inmarsatin tutkija teki lopulta hämmästyttävän havainnon ja huomasi että lento MH370 oli lähettänyt signaalia seitsemän kertaa n. kerran tunnissa, vielä tutkasta katoamisensa jälkeen.
Nämä tiedot päätyivät lopulta aina Yhdysvaltoihin asti ja lopulta Malesian viranomaiset saivat tiedon, kuinka sotilastutka oli vielä paikantanut tiedon koneen kääntymisestä paluu suuntaan. Eli lento MH370 käänsi kurssia kohti Etelää ja tutkijat saivat lopulta selville, että lentoreitti meni kohti Intian valtamerta.
Mutta sitten kun otetaan huomioon se, että koneessa oli polttoainetta vain rajallisesti. Niin tutkijoiden mukaan koneella ei voinut Intian valtamerellä lentää mihinkään maahan. Mutta yksi paikka siellä kuitenkin on, jonne kone pystyi lentämään ja se on USA:n sekä Iso-Britannian armeijalla hallussa oleva sotilastukikohtana toimiva saari Diego Garcia.
Kyseisen saaren historia ei ole kovinkaan valoisa, sillä vuonna 1971 Britannia ja Yhdysvallat tekivät keskenään sopimuksen, jossa
Yhdysvaltojen sallittiin perustaa Diego Garcian saaren atollille
sotilastukikohta. Tämän seurauksena paikallisten viljelijöiden maat
pakkolunastettiin ja kaikki asukkaat ajettiin tiehensä. Heidät
kuljetettiin Seychelleille ja sieltä edelleen Mauritiukselle.
Aina
pakkomuutosta lähtien alkuperäisasukkaat ovat taistelleet oikeudestaan
palata saarelleen, voittaen tärkeän asiaa koskevan lakijutun vuonna
2000. Tosin vuonna 2004 päätös kumottiin
korkeammassa oikeusasteessa, päättäen samalla mahdollisuuden lailliseen
asian oikaisuun Britanniassa. Tämän jälkeen iloit ja heidän
kannattajansa veivät asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
käsiteltäväksi.
Nykyään
Diego Garcia on Yhdysvaltojen ja Britannian yhteisen sotilastukikohdan
sijaintipaikka. Vaikka tukikohta on käytännössä pääosin Yhdysvaltojen
hallussa, paikalla on myös jonkin verran brittien joukkoja ja
poliisivirkailijoita. Tukikohta toimii laivaston tankkaus- sekä
tukiasemana. Siellä on Yhdysvaltain ilmavoimien lentotukikohta.
Tukikohtaa käytettiin B-52-pommittajien tukikohtana Persianlahden
sodassa 1991 ja Afganistanissa 2001.
Vuonna 2003 alueelle rakennettiin
siirrettäviä suojia B-2-pommikoneille jonkin verran ennen Irakin uutta
sotaa. Tukikohta on osa Yhdysvaltojen avaruuden tutkimisverkostoa (Space
Surveillance Network) kolmen teleskoopin GEODESS-asemalla, mutta se
toimii myös NASAn avaruussukkuloiden hätälaskupaikkana.
Ihmisoikeusryhmittymät väittävät, että sotilastukikohtaa käytetään
yhtenä Yhdysvaltojen kiistanalaisista ”salaisista vankiloista”.
Britannian ulkoministerinä 2001–2006 toiminut Jack Straw totesi, että
Yhdysvaltain viranomaiset vakuuttivat hänelle toistuvasti, ettei saarta
käytetty välilaskupaikkana eikä sinne siirretty vankeja.
Yksi mysteerilennon matkustajista Phillip Wood lähetti pian lennon katoamisen jälkeen jälkeen
IPHONE-puhelimesta lähetetty kuvaviestin, jonka koordinaatit osoittivat
intian valtamerellä sijaitsevaan Diego Garciaan, joka on USA:n armeijan
salainen sotilastukikohta.Viesti kuului näin; "Minua
pidetään vankina tuntemattomien sotilashenkilöiden toimesta. Tämä
tapahtui sen jälkeen, kun lentoni kaapattiin. Työskentelen IBM:lle ja
onnistuin piilottamaan kännykkäni alushousuihini konekaappauksen aikana.
Minut on eristetty muista matkustajista ja olen nyt pimeässä sellissä.
Minun nimeni on Phillip Wood. Luulen, että olen tullut huumatuksi, koska
en kykene ajattelemaan nyt selkeästi."
Kuvassa mysteerilennolla MH 370 kadonnut Phillip Wood naisystävänsä Sarah Bajcin kanssa.
Phillip Woodin naisystävä Sarah Bajc antoi pian tämän tiedon jälkeen haastattelun mm. CNN:lle ja kertoi uskovansa siihen, että MH370 lennon perään tuli sotilaskone.Kului tuosta vain vajaa 2 viikkoa, niin hän sai useita tappouhkauksia puhelimitse. Mutta uhkaukset loppuivat, kun FBI tarjoutui auttamaan häntä.
Puolueettomien tutkimusten mukaan MH370 koneesta tehtiin useita havaintoja Malediiveilta, joka on n. 600 kilometrin päässä Diego Garciasta. Näiden silminnäkijähavaintojen mukaan kone lensi matalalla.
Mutta siltikin virallinen tutkimus on pyörinyt paikallaan ja aivan kuin jotkut pyrkisivät enemmän salaamaan, kuin tutkimaan tätä tapausta. Silti kuitenkin jos nyt mennään mahdollisiin syihin ja seurauksiin että jos tämän koneen katoaminen on ylipäänsä ollut ns. poliittinen. Niin kuka sen takana sitten on ja miksi. MH370 lennolla oli mukana lukuisia (20 kpl) Teksasilaiselle puolijohdevalmistaja Freescale Semiconductorille työskenelleitä keksijöitä. Heistä monet olivat vain muutama vuorokausi aiemmin hakeneet patentin, joka liittyi sotateollisuuden elektroniseen sodankäyntiin. Keksintö liittyi sotilastutkajärjestelmiin.
Että jos nyt mietitään että mikä tuossa koneessa kiinnosti sotilastahoja jos mikä muu kuin nämä 20 Freescale Semiconductorin työntekijät. Heitäkö ei sitten muuten voitu ostaa USA:n armeijalle töihin, kuin kaappaamalla Malesialainen matkustajakone ? Vaikka patentti oli jo haettu, niin voisi olettaa että tämänluokan huipputeknologisissa sotilastutkajärjestelmissä itse keksijät ovat avainasemassa, jos niihin vielä liittyy joitain erinäisiä ns. liikesalaisuuksia ja sellaisia salaisiin teknisiin asioihin ei mitkään Lord Jacob de Rothschildit yksinään pääse käsiksi.
Mutta on selvää että kun sotateollisuus kehittyy koko ajan, niin samalla myös tämä rosvopankkiirien eliitin rahoittama länsiarmeija yrittää pysyä myös elektronisen sodankäynnin monopoliasemassa ja peli näyttäisi olevan melko likaista sillä sektorilla.
15 vuotta matkapuhelinten säteilyjen vaikutuksia selvittänyt Säteilyturvakeskuksen (STUK) tutkimusprofessori Dariusz Leszczynski väittää, että STUK on tietoisesti rajoittanut hänen tutkimustyötään kännykkäsäteilyn tutkimuksissa.
Viime-vuonna minua kiellettiin hakemasta rahoitusta kännykkäsäteilyn vaikutuksia koskevaan jatkotutkimukseen ja jos edes yritän keskustella aiheesta. Niin minulle sanotaan, että toimin vastoin talon sääntöjä.
STUKin virallinen linja on, että kännykkäsäteilyn vaaroja tai sähköyliherkkyyksiä ei tutkita, koska niitä ei ole olemassa.
STUK-lopetti viime kesänä tutkimuksen kännykkäsäteilyn biologisista vaikutuksista. Leszczynski on todennut, että kännykkäsäteily muuttaa proteiinien ja valkuaisaineiden määriä sekä aiheuttaa soluissa stressireaktioita.
Tässä siis huomaamme, että miten korruptoitunut laitos on tämä meidän maamme säteilyturvakeskus (STUK). Jonka toiminta vaikuttaa hyvin korruptoituneelta ja todelliset säteilymäärät ollaan aina pyritty valehtelemaan ja kiistämään niiden vaaralliset terveysvaikutukset ihmisiin ja jos asenne on tuo sama kuin aikanaan näillä piispoilla, joiden mielestä maapallo oli litteä. Niin kuinka voi tilanne korjautua niin kauan, ennen kuin itse asenneongelma saadaan korjattua ja muokattua omaa tietoisuutta laajemmaksi, jotta uusi tieto pääsee pään sisään ja avaa siellä oikeita ovia.
Tämän säteilyturvakeskuksen nimeksi kuuluisi pikemminkin muuttaa muotoon SÄTEILYVALEHTELUKESKUS (SVAK).
Yhdysvaltain hallitukselle työskennellyt tiedemies murhattiin vuonna 1953 New Yorkilaisessa hotellissa ja nyt kyseisen kuolleen tiedemiehen Frank Olsonin omaiset ovat haastaneet Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n oikeuteen tapauksesta. Turvallisuusviranomaiset saivat selville murhatutkimuksissa, että Olsonille annettiin LSD:tä hänen sitä tietämättään, eli ruoan tai juoman seassa. Olson kuoli 9 vuorokautta sen jälkeen kunhän oli saanut LSD:tä hänen sitä tietämättään.
Itse Olsonin murhatutkimuksia peiteltiin alusta alkaen ja salattiin CIA:n yhteys tähän tapaukseen. Olsonin pojat Eric ja Nils väittävät, etä heidän isänsä murhattiin sen vuoksi, koska hän oli todistajana eräässä jutussa.
Alkuperäiset murhatutkimukset päättyivät siihen, että Olsonin väitettiin kuolleen huumeiden väärikäytöstä johtuen ja kuolinsyyksi ilmoitettiin itsemurha.
John Todd oli Yhdysvaltalainen luennoitsija, joka 70-luvulla varoitti ihmisiä illuminatista ja heidän suunnitelmistaan. Hän varoitti erityisesti heidän aikeistaan romuttaa USA:n ja koko muun maailman talousjärjestelmä.
Vuonna 1987 Todd lavastettiin raiskauksesta ja tuomittiin 30-vuodeksi vankeuteen mutta vapautui vankilasta vuonna 2004. Mutta hänet passitettiin sieltä suoraan Etelä-Carolinalaiseen mielisairaalaan jossa häntä pakkolääkittiin seuraavat vuodet kunnes mies kuoli vuonna 2007 mielisairaalassa jatkuvasta pakkolääkinnästä johtuviin komplikaatioihin.
Fritz Springmeijer oli myös tunnettu Yhdysvaltalainen luennoitsija ja kirjailija joka tutki urallaan illuminatin juuria sekä piti useita luentoja USA:ssa samasta aiheesta.
Vuonna 2003 Springmeijer lavastettiin osalliseksi aseelliseen ryöstöön ja hänet tuomittiin 9-vuodeksi vankilaan.
Helsingin sanomat julkaisi äskettäin mielipidesivulla 31.01.2010 Vesa Raiskilan kirjoittaman vastineen otsikolla "Historiaan mahtuu lähes loputon määrä salaliittoja" aiemmin Jonas Sivelän aiemmin esiintyneeseen sepostukseen, jossa hän vertasi salaliittoja uskomuksina menninkäisiin ja peikkoihin. Sivelä on tutkija ja edustaa tiedettä missä tutusti kaikki debunkkauksen kohde jätetään tyystin tutkimatta.
Tässä hieman pätkää Sivelän tarinoinnista:
"Ennen kehitimme ympärillemme tonttuja, peikkoja ja menninkäisiä. Yritimme selittää outoa ja vaikeasti ymmärrettävää.
Urbaanit legendat ja salaliittoteoriat ovat nykyajan tarinoita. Ne kierrättävät perinteisiä teemoja nyky-ympäristössä. Tarinoita kerrotaan ikään kuin ne olisivat tosia. Usein ne käsittelevät julkisuudessa esiintyneitä asioita, jotka huolestuttavat.
Salaliittojen kehittely rikastuttaa populaarikulttuuria. Dan Brownin bestsellereissä esiintyvät niin temppeliherrat kuin vapaamuuraritkin. Ja olisiko X-Files yhtä jännä, jos taustalla ei kummittelisi Tupakkamies salaisine tavoitteineen?
Salaliittojen kahdeksan kärki
(Jonas Sivelä)
JFK. Virallisen näkemyksen mukaan Lee Harvey Oswald murhasi Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn 1963.
Kaikesta kuitenkin näkee, että oudosti harhailleen luodin taustalla olivat myös ainakin CIA, KGB, mafia, Richard Nixon ja Fidel Castro.
Kuulentoja ei tehtykään 1969–1972. Tämän osoittaa esimerkiksi Yhdysvaltain lippu, joka liehui, vaikkei Kuussa ole ilmakehää. Koko spektaakkeli kuvattiin studiossa.
Hiv ja aids. Etelä-Afrikan entisen presidentin Thabo Mbekin mukaan hiv ja aids ovat lääketehtaiden ja CIA:n kehittelemiä. Tavoitteena on lisätä lääkkeiden kauppaa.
NWO (New World Order) eli uusi maailmanjärjestys. Pieni kansainvälinen eliitti johtaa todellisuudessa maailmaa.
Sen tavoite on keinoja kaihtamatta luoda yksi suuri maailmanhallitus. NWO:n taustalta löytyy pankkiireja, poliitikkoja ja salaseuroja.
NWO on suurten salaliitoteorioiden arkkiroisto. Sen kerrotaan tapattaneen esimerkiksi prinsessa Dianan.
NWO on kehittänyt aidsin ja miksei sikainfluenssankin.
Ufoja
ja avaruusolentoja on olemassa. Niitä piilotellaan salaisessa yhdysvaltalaisessa sotilastukikohdassa Area 51:ssä Nevadan osavaltiossa.
Kaikki vallankahvassa ovat oikeasti avaruusolentoja.
Syyskuun 11. päivän iskujen takana eivät olleet arabiterroristit vaan Yhdysvaltain hallitus. Iskuilla haluttiin oikeuttaa hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin. Tavoite oli saada hallintaan maiden öljyvarannot ja elvyttää sotateollisuutta.
Sikainfluenssa. H1N1-virus on kehitetty laboratoriossa. Sillä tavoitellaan lääkemyynnin kasvua ja hillitään maailman ylikansoitusta.
Ilmastonmuutos on huijausta. Sen taustalla toimii laaja tuhansien tutkijoiden verkosto, jonka tavoite on varmistaa itselleen toimeentulo lypsämällä rahaa tutkimuksilleen."
Kyseinen kaveri ei taida edes tietää mitä koko NWO:lla tarkoitetaan. New World Order, eli uusi maailmanjärjestys ja ei se NWO nimellä esiinny yksikään salaseura. Illuminati ja sen monet maailman vaikutusvaltaisimmat haarahärjestöt kuten CFR, Trilateral Comission, Committee of 300 käyttävät NWO agendaa heidän suunnitelmissaan. Tähän ei olkinukketekniikkaa käyttävät tutkijat pysty koska se teettäisi heidän aivoillaan liikaa työtä. Heillä kun ei ole tapana käyttää koskaan avointa mieltä kun se ei kuulu tieteen periaatteisiin. Sillä tiede on uskonto jonka auktoriteetteja ei kenelläkään ole oikeus kyseenalaistaa ja varsinkin salaliittoihin tai ufoihin liittyvät asiat on tiede uskonnossa niputettu pseudotieteen piiriin ja jos tutkijana lähdet puolustelemaan niiden olemassaoloa niin sen jälkeen olet helposti työtön tutkija.
Vesa Raiskilan Helsingin-Sanomiin 30.01.2010 kirjoittama vastine
On kyllä kuitenkin valitettavaa todeta että ei nämä vastakirjoitukset saa muuttamaan niiden mieltä jotka ovat tiukasti edelleen kiinni valtamedian suuressa hypnoosissa. Tätä hypnoosia edustaa siinä myös tiedeinstituutio koska se on uskonto.
Illuminatin ympärille rakentunut salaliitto taas ei ole uskonto koska siitä löytyy todisteita. Uusi maailmanjärjestys ollaan jo aikoja sitten todistettu oikeaksi kun George Bush vanhempi otti sen puheeksi YK:ssä jo vuonna 1991. Sen sijaan vain harvat valtionpäämiehet ovat uskaltaneet varoitaa kansojansa tältä maailman salaiselta hallitukselta kuten Eisenhower tai John F. Kennedy joka taas paljasti käytännössä koko illuminatin valtakompleksin minkä jälkeen hänet hyvin nopeasti ammuttiin.
Bush vanhemman puhe uudesta maailmanjärjestyksestä 1991 YK:ssa
Obaman puhe uudesta maailmanjärjestyksestä
Henry Kissinger puhuu uudesta maailmanjärjestyksestä
Kissinger puhui uudesta maailmanjärjestyksestä jälleen vuonna 2009
Englannin pääministeri Gordon Brown puhuu uudesta maailmanjärjestyksestä
Juttu on vaan niin että jos ei pidä silmiään auki nykymaailman menossa niin ei tiedä mistä puhutaan ja sama koskee myös näitä maailman asioita josta jokaisen pitäisi tietää. Mutta tämä ei ole kaikille mahdollista koska meillä on tämä illujen kontrolloima valtamedia joka kertoo sen pihdeissä oleville lampaille mikä on totta ja mikä taas ei ja näyttää varsin huolestuttavalta että tiedettä edustavat tutkijat kuuluvat näköjään samojen lampaiden joukkoon. Kun siitä lammaslaumasta lähtemiseen eit tarvita mitään muuta kuin ns. vanginvartijatietoisuuden puhkaiseminen ja tämä vanginvartijatietoisuus on David Icken käyttämä termi, joka kuvaa auktoriteettien (media) kautta aivopestyn/hypnotisoidun ihmisen tietoisuutta ja sen tilaa. Heti kun hän yksilötasolla oivaltaa olevansa ulkoisten auktoriteettien (valtamedia) hyväksikäytetty on hänen vanginvartijatietoisuutensa puhjennut. Tämänkin blogin vakituisille lukijoille tuo on varmaan menneisyydestä tuttu juttu ainakin itse voin tunnustaa että vuonna 2002 loppui meikäläisen median kautta aivopesty "menninkäisen" usko Al-Qaidaan.