http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuottavuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuottavuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2015

Ukraina julistettiin maksukyvyttömäksi


Ukrainan hallinto julistettiin maksukyvyttömäksi 23.09.2015 se oli yrittänyt neuvotella uusiksi velkaansa, jonka se oli ottanut monikansallisilta pankeita (IMF, EKP).

Ukrainan hallitus päätti sitten olla lyhentämättä 500 miljoonalla dollarilla velkaansa.

Ukrainan valtionvelka on aikanaan laitettu liikkeelle joukkovelkakirjoilla (eurobond) ja ne on vakuutettu lainanottajan, eli tässä tapauksessa Ukrainan valtion maksukyvyttömyyden varalta. 

23.09.2015 ISDA teki päätöksen Ukrainan hallinnon maksukyvyttömyydesta ja antoi sille 10 vuorokautta aikaa hoitaa erääntynyt saatava.

Nyt kun sitten peraukinen Ukraina ei maksanut velkaansa, niin 4. lokakuuta 2015 Ukraina julistettiin maksukyvyttömäksi. Tämä merkitsee myös sitä, ettei IMF voi myöntää sille enää lisää velkaa. 

Köyhtynyt Ukraina ei näin ollen voi enää muuta kuin vain myydä lisää valtionomaisuuttaan näille monikansallisille verenimijöille. Mutta tämähän on aina ollutkin rikollisen finanssipankkisektorin pelin henki.



Ukrainalla on siis perseet auki 100 % Mutta eivät ne asiat ole myöskään hyvin täällä suomessa, jonka rahat ovat myös loppuneet. Täällä nyt kuitenkin on Ukrainaan verrattuna sen verta ulkomaista vientiä, että hallinto voi jatkuvasti ottaa lisää velkaa niin paljon, että syö enemmän kuin tienaa. 

Tämähän on siis aivan mielipuolista jos tällainen meininki sallittaisiin vaikka Nordeassa tai muissa normipankeissa, että persaukinen suomalainen astelisi sisälle ja pyytäisi pankilta ilman vakuuksia 3000 euroa/viikko, eikä aikoisikaan maksaa penniäkään takaisin. Jos 5 400 000 miljoonaa suomalaista saisi otettua kuukauden piikkin tuollaisen lainamäärän, niin se tekisi tuollaiset n. 64,8 miljardia euroa velkaa kuukauden sisällä.

Jos vielä huvikseen laskettaisiin se, että kauanko suomella menisi tuohon jenkkien 19 tuhannen miljardin dollarin velkamäärän saavuttamiseen, niin se olisi n. 296 kuukautta. Vuodessa kun on vielä 12 kuukautta, niin tämähän tekee herran jumala kokonaiset 24 vuotta.

Eikös sellainen meininki olisi aivan mahtavaa, että jokainen suomalainen menisi vaan pankkin ja pyytäisi sieltä tuhansia euroja ilman mitään vakuuksia. Kun kerta valtiokin voi sitä tehdä, niin miksei suomenkin kansalaiset? 

Sitten kun pankista myönnettäisiin vakuuttomia lainoja ihan persaukisillekin suomalaisille, niin loppuisi myös suomalaisten työhalut ja valtion tuottavuus heikentyisi huomattavasti. 

Silti edelleen tuo keskuspankkien painama raha on edelleen tuota samaa paperisilppia mitä tähänkin asti. 

Olisi jo ehkä viimein korkea-aika tajua, että tämä koko keskuspankkivetoinen rahajärjestelmä on ollut alusta asti ns. ponzi-huijaus.

lauantaina, marraskuuta 22, 2014

Öljy tekee jokaisesta miljonäärin, EKP sosiaalipummin


Norja on hyötynyt  öljyn hinnan laskusta maailman markkinoilla. Sen öljytulot on sijoitettu rahastoon, joka tekee jokaisesta Norjalaisesta miljonäärin.

Suomessa taas valtiontalous perustuu yksityisomisteiselta Euroopan keskuspankilta (EKP) otettuun velkaan, joka taas tekee teollisuuden tuottavuuden heikentyessä jokaisesta sosiaalipummin. 

Teollisuuden nollasvu on vieläpä täysin organisoitu suunnitelma, jolla massatyöttömyyttä tuotetaan vientituotteena EU:n rikkaimmissa teollisuusmaissa. Yhdysvalloista peräisin oleva konsulttiyhtiö laatii edelleen Suomen valtion budjetin ja tehtailee näiden Suomen valtionyhtiöiden kauppaamista pois Suomesta. Tämä saa kasvatettua työttömyystilastot suuriksi, koska tuottavuus heikkenee ja liikkeellä olevan rahan määrä heikkenee. Työttömillä ei enää ole ostovoimaa, mitä vielä ennen oli keskituloisilla.





Euroopan keskuspankki (EKP) on maailman rikkaimpien sukujen omistama valtioiden orjuutuslaitos. Se lainaa valtioille rahaa tyhjästä ilmasta korkoja vastaan ja jos takaisinmaksua ei pystytä suorittamaan, niin se pistää konsultit asialle ryöväämään eri valtioiden kansallisomaisuus.  

Tämä selittää nyt sen, että miksi Suomen valtionyhtiöt on ollut pakko myydä pois valtion velan kasvaessa. Mutta myös maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ovat todellisuudessa vain globaaleja pikavippilaitoksia. 

Suomen valtion velkaantuminen on yksinomaan vain näiden globalistien pankkiirien syytä ja valtaeliitti haluaa keskittää talousmahtien (USA) vallan vain tiettyjen monikansallisten yhtiöiden nimiin, joita on maailmassa vain n. 147 suuryhtiötä, jotka käytännössä hallitsevat koko maailmaa.