http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

Näytetään tekstit, joissa on tunniste toimeentulotuki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toimeentulotuki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2026

Suomen hallitus haluaa, että toimeentulotuen asiakas maksaa ruoastaan s-kaupoissa 5 % enemmän


Petteri Orpon hallitus käy edelleen hiljaista sotaansa Suomen köyhimpiä vastaan, joiden elämää halutaan hankaloittaa keinolla millä hyvänsä ja yksi keino siihen on nyt ollut kaikessa hiljaisuudessa valmistuva toimeentulotukilain muutos, johon nyt halutaan Orpon hallituksen toimesta muutos, että jatkossa S-ryhmän bonukset vaikuttavat myös toimeentulotuen määrään.

Lakimuutos on jo herättänyt kritiikkiä myös s-ryhmän sisällä, johon otti äskettäin kantaa SOK:n asiakkuusjohtaja Hanna Kiraly.

Tässä alkaa jo miettimään, että olisikohan aika laittaa s-ryhmän kapat boikottiin, kun on niitä myös halvempiakin ruokakauppoja Suomessa kuten Lidl, jonka hintoihin ei HOK Elanto (s-ryhmän kaupat) kykene koskaan vastaamaan, koska HOK Elannon takana on sen verran suuri vapaamuurari verkosto, joille tärkeintä on asiakkaiden selkänahoista revityt voitot, jotka varmistetaan juuri tuolla s-etukortti hommalla, jolla ne s-ryhmän kauppojen asiakkaat laitetaan maksamaan kovia hintoja ruoasta.

Kokoomus on jo saanut mm. Myllypuron leipäjonon lakautettua, johon siten julkisuudessa annettiin syyksi muka vain hävikkiruoan kova kysynnän nousu.

Mutta kuten se Sveitsin Talousfoorumin ex puheenjohtaja Klaus Schwabin ex neuvonantaja Yuval Harari sanoi, että ei tässä maailmassa ruoka ole ongelma köyhien suhteen, mutta ongelma on se, että mitä teemme näiden hyödyttömien ihmisten kanssa ja minulla on siihen ratkaisu sanoi Harari, kun totesi että pistetään sitten heidät pelaamaan viedeopelejä ja vetämään huumeita. Eli tällä sitten päästään heistä varmimmin eroon.

Mutta mistä ylipäänsä tulee tuon eliitin käyttämä termi "hyödytön ihminen", kun kaikki näiden Sveitsin Talousfoorumin elitistien logiikka ihmisistä on, että hänestä on joko tälle korporaatiofasistiselle järjestelmälle joko hyötyä, tai sitten hän on hyödytön ja koska tämä koko valtiomalli perustuu tuolle sairaalle kulutukselle, johon taas tarvitaan sitä rahaa, ja ilman rahaa ei kuluttava orja kuluta vielä tarpeeksi.

Mutta taas tähän vastapalloksi nämä samat elitistit keksivät, että tälle maailman massaväestön vähennykelle täytyisi vielä keksiä jokin piilotermi, jota ei se kulutusorja idioottipäissään vielä ymmärrä, niin tähän luotiin se termi ilmastonmuutos, jolla sitten tämä kuluttava orja haluttiin alkaa viimein riisumaan tuota kulutustaan ja tämä tehdään sitten vain koska maailma tuhoutuu muuten, jollemme vähennä kulutusta. 

Mutta katsokaa näitä Sveitsin talousfoorumin WEF:n elitistejä, jotka puhuvat ilmastonmuutoksen torjumisesta ja vaativat, että jokaisen köyhänkin täytyy nyt alkaa mittaamaan hiilijalanjälkeään ja kiristämään vyötään, sekä karsimaan lentomatkustamistaan, kun samalla näistä asioista puhuvat elitistit yöpyvät niissä viiden tähden hotelleissaan ja vaativat myös maksullisia Escort naisia näihin mm. Davosin talousfoorumin kokouksiinsa, kun eivät muuten saisi naista.

Nämä tekopyhät poliitikot muka ovat pelastamassa planeetan tuholta, kun he puhuvat ilmastonmuutoksen torjumisesta, mutta ainoastaan he haluavat torjua kaiken humanistisen maailman, joka nähdään uhaksi tälle heidän ajamalle täysin sieluttomalle digitaaliselle orjuudelle, jonka tarkoituksena olisi vielä hamassa tulevaisuudessa viedä kaikki itsemääräämisoikeuden rippeet pois tämän teknokratian edessä meiltä jokaiselta, eikä tällainen suunnitelma ole mitään ilmastonmuutoksen torjumista, vaan se on näiden hädässä olevien sieluttomien teknokraattien viimeinen hätähuuto, koska selvästi näillä miljardöödeillä on sisältä paha olla ja jostain se heidän paha olonsa myös on peräisin. Että mistähän se paha olo heille tulee, kun ovat mm. Epsteinin saarella kautta vuosien raiskanneet niitä pikkulapsia sekä uhranneet niitä Molokille ja myyneet lapsia seksiorjina ympäri maailman ? 

Sillä eihän tällaista hommaa tee yleensä kuin vain aito pesunkestävä psykopaatti, jolla usein vielä on sadistisen narsismin kirjon kaikki oireet olemassa. Mutta siinä vaiheessa kun näitä sairaita pedofiileja nousee vielä poliitikoiksi, lakimiehiksi, lääkäreiksi ja yritysjohtajiksi, niin sen jälkeen on piru miehittänyt koko maan ja näitä paholaisia demoneineen ei enää mikään voima pelasta heidän syntiensä edessä, koska nämä saatanan sekä Molokin palvojat ovat jo kauan aikaa sitten puolensa valinneet ja he ovat valinneet pimeyden. Sitten vielä heillä on tuo sairas ideologia, jolla kuvittelevat mm. filantropiallaan oastavan pois karmaansa, mutta niin se universaali karman laki ei kyllä toimi.

Toimeentulotuki siis on edelleen tämän köyhiin kohdistuvan henkisen väkivallan virstanpylväs, josta Kokoomus ei vieläkään halua luopua, koska tuo köyhien kurittaminen on joillekin heille niin äärimmäisen nautinnollista puuhaa, kun pääsevät tuhoamaan erityisesti näiden heikoimpien sosiaaliturvan saajien elämän mm. näillä 50 % perusosan leikkauksillaan. 

Mutta lopulta se karma iskee näille takaisin ja puoluetuet kun pienenevät 50 %, niin siinä vaiheessa käy jokaiselle puolueellekin kuin kommunistiselle puolueelle, että menee konkurssiin ja siihenkään aikaan ei mene enää kauan, koska siinä vaiheessa jo enemmistö tässäkin maassa ei enää luota ollenkaan näihin poliitikko pelleihin, jotka puhuvat mitä sylki suuhun sattuu tuomaan ja tekevät kaikki nämä valheet vain äänestäjien hankkimiseksi.

Lähde: Iltasanomat


Jos haluat tukea blogin toimintaa, niin se on mahdollista lahjoituksilla
Tilinumero: FI85 3939 0033 2259 47
maksun saaja: Teemu Vehkala
Mobilepay: 3529QA

Kiitoksia kaikille tukijoillemme.





sunnuntaina, helmikuuta 22, 2026

Työministeri Matias Marttinen, kanna vastuusi

 


Suomen työministerinä aloitti vuosi sitten 2025 vuonna Kokoomuksen Matias Marttinen, joka ei syystä ole juuri ollut julkisuudessa siitä lähtien.

Edellisenkin työministerin Jari Lindströmin tehtäväksi jäi antaa työttömille raippaa mm. aktiivimallin kautta, joilla sitten ei ollut mitään vaikutusta työllisyyteen.

Nyt Orpon hallitus päätti sitten antaa raippaa toimeentulotuelle pudotetuille Suomalaisille, kun heidän tukiaan alettiin jo leikkaamaan jopa 50 % helmikuusta 2026 alkaen.

Tämä että joku suomalainen köyhä pudotetaan 300 euron kuukausituloille on jo suora maanpetos, jolla on myös täysin poliittinen motiivi, kun erityisesti Kokoomuksella ja näillä Suomen globalisteilla on eräs ihmisryhmä, jota he vihaavat ja he ovat mm. kansallismieliset, jotka puolustavat Suomen itsemääräämisoikeutta. Heitä on nyt viimeisen vuoden aikana otettu salaisesti KELA:n kohteeksi ja pudotettu toimeentulotuelle ja heille tässä nyt halutaan kostaa antamalla raippaa.

Tämä on se ihmisryhmä, joka taisteli korona hulluusvuosina ja kesti kaiken sen sosiaalisen syrjinnän, jota Sanna Marinin koronatyrannihallinto harjoitti kansalaisiaan kohtaan silloin.

Nyt Suomessa on jo yli puolimiljoonaa työtöntä, jotka edelleen salataan tilastosta, kun tilastokeskus valehtelee edelleen, että niitä on se 277 000 työtöntä, vaikka viime vuosina työttömien määrä on kasvanut noin 50 000-71 000 vuodessa.


Toimeentulotuen tuhoaminen

Nyt tässä helmikuusta 2026 lähtien Petteri Orpon hallitus syyllistyi jo Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) rikkomiseen, joka kieltää syrjinnän Suomessa, koska toimeentulotuen asiakkaita kohdellaan jo nyt alempiarvoisina, koska heille maksettujen 20-50 % leikattujen sosiaalitukien määrä on pienempi, kuin tämän työmarkkinatuen saajien, joka muuttuu toukokuusta 2026 yleistueksi.

Orpon ja Purran hallinto rikkoo myös Hallintolakia (434/2003), joka velvoittaa kaikkia Suomen viranomaisia kohtelemaan ihmisiä tasapuolisesti.

Te kaikki joita nyt KELA vainoaa tuolla 50 % leikkauksen uhkaamisviesteillä, niin teistä jokainen voi antaa suoraa kansalaispalautetta tuolle nykyiselle työministerille Matias Marttiselle, jonka tavoittaa hänen työsähköpostistaan matias.marttinen@eduskunta.fi

Eduskunnan oikeusasiamiehen kuuluisi tutkia tämä toimeentulotuen asiakkaiden 50 % raipaniskujen tapaukset, jotka useammat rikkovat Suomen perustuslakia.


Mutta se on jo nähty kuinka KOKOOMUS ei välitä näistä sosiaaliturvalla elävistä ihmisistä, joita se syväksi halveksuu mm. työtä vieroksuviksi sosiaalipummeiksi jne. 

Mutta ei siinä kuitenkaan mitkään korulauseet työpaikoista luo niitä työpaikkoja enää tänne Suomeen, kun ne duunit ovat hävinneet jo ajat sitten mm. ulkomaille, kun Suomeen ei enää investoida kuten ennen ja ne Suomen huippuosaajat lähtevät ulkomaille töihin.

Mutta kaikki tämä mm. tämän aktiivimallin edelleen pakottaminen Suomen työttömille on täysi vitsi, joka enemmänkin kertoo koko homman tarkoitusperän ja se ei ole mitään muuta kuin työttömien suomalaisten kiusaaminen.

Se on silti edessä, että tekoäly vie yhä useamman työpaikan jopa näiltä Kokoomuslaisilta vielä pois ja lopulta ei auta enää itku markkinoilla, kunnes nämä Kokoomusbroileritkin joutuvat nostamaan sitä sen ajan universaalia perustuloaan.

Silti ehkä se suurin oppiläksy joka näillä kokoomuslaisilla sekä näillä globalisaatiota uskontonaan pitävillä teknokraateilla on... On se, että he joutuvat lopulta tunnustamaan sen itselleen, että se kuinka he pitivät itseään aina parempina ihmisinä, koska he olivat syntyneet näihin rikkaisiin sukuihin ja ylenkatsoneet ihmisiä pelkän yhteiskunnallisen arvostatuksen kautta, että onko hänellä ura ja rahaa sekä koti lapset asuntolaina sekä osakkeet paisumassa. Lopulta tuo egoistisessa harhassaan elänyt teknokraatti näkee sen, että tuo maailma oli kuin alaston keisari, jolla ei ollut vaatteita. Mutta kukaan alastoman keisarin pörssipeluri ei sitä heille koskaan uskaltanut sanoa.

Tämän takia tämä koko rahatalouteen ja pörssikapitalismiin perustuva hypetys tulee kokemaan lopulta sen suuren tuhonsa ja sen päätteeksi ilmeisesti loppushowna on se GREAT RESET, joka on jo näköpiirissä.

Mutta kuten korona, niin sekin oli suunniteltu vuosia ennen ja sama homma myös tässä tulevassa talous sekä pankki ja valuuttakriisissä, jossa euron sekä dollarin arvot alkavat putoamaan ja alkaa syntymään paniikkia pörssi ja sijoitusmarkkinoilla. Ratkaisuksi sitten tarjotaan sitä Digitaalista Euroa, joka on samalla Digitaalinen Identiteetti, jota nämä keskuspankit kuten Euroopan keskuspankki suunnittelee jo tällä hetkellä.

Jos haluat tukea tämän blogin sisällöntuotantoa, 
niin tätä kautta se onnistuu
FI85 3939 0033 2259 47
maksun saaja: Teemu Vehkala
Mobilepay: 0763HH

















maanantaina, tammikuuta 05, 2026

KELA:n sosiaaliturvan alennusohjelma alkaa 1.2.2026


Eduskunta hyväksyi viime joulukuussa 2025 toimeentulotukilain muutoksen, jonka seurauksena kiristettiin KELA:n toimeentulotuen velvoittavuutta ja tiukennettiin sen ehtoja.

Mutta jos lähtisi analysoimaan sitä, että mitkä ovat toimeentulotuen heikennyksen poliittiset motiivit, niin syy löytyy silloin lääkeyhtiö Orionista, jonka osakkeiden omistaja KELA on. Vaikka tuo prosenttiosuus on ollut Orion Oyj:n osakkeista Kelalla 31.12.2024, niin on se silti ihan realisoituna aikamoinen summa euroja.

Jos siis nyt Kela päättäisi realisoida sen Orionista omistamansa 0,72 prosenttia osakkeita, niin näiden osakkeiden tämän hetkisen Orionin pörssikurssilla sen 1 012 000 osakkeen arvo on noin 64,1 miljoonaa euroa.

Toki jos voitto lasketaan koko 64,1 miljoonasta eurosta, niin niistä maksettavat verot olisivat vielä 30 000 € x 30 % = 9 000 €

(64 100 000 - 30 000) x 34 % = 21 830 000 €

Eli yhteensä veroja joutuisi tuollaisesta osinkopotista maksamaan 21,8 miljoonaa euroa. Mutta KELA pitää edelleen tätä lääkeosake pottiaan pörssissä kasvamassa ja tienaa näiden sairaiden ihmisten kustannuksella, jotka mm. tekevät itsemurhan KELA:n asiakkaina, jolloin heidän sosiaaliturvamenot lakkaavat ja alkavat tuottamaan Kelalle voittoa myös siltäkin ajalta, jos nämä toimeentulotuen asiakkaat joutuvat ostamaan Orion Oyj:n valmistamia lääkkeitä.

Tämä on sitä talouden nollakasvua, jota on Suomessa jatkunut jo 18 vuotta, eikä loppua juuri näy.


Kansaneläkelaitoksen psykologinen sota kansalaisia vastaan

Kuulin juuri tänään kuinka eräs tuttava kertoi, kuinka hänen kaverinsa oli ollut jo vuosia ns. työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta yks kaks oli lääkäri poistanut tämän noin kolmekymppisen miehen b-lausunnon ja sanonut, että sinä olet sitten tästä päivästä lähtien täysin työkykyinen ja näitä vastaavia tapauksia on Suomessa useita ja näitä kaikkia yhdistää tämä talouden nollakasvuhanke, jossa myös työkyvyttömät halutaan ajaa heitteille.

Työttömyys kasvaa silti edelleen ja näitä työpaikkoja ei ole yksikään poliitikko onnistunut tähän maahan enää taikomaan, mutta KELA kiristää vain entistäkin enemmän työnhakun ehtoja ja tämä touhu tuntuu muutenkin täysin järjenvastaiselta, että mikä järki tällaisessa enää on muu, kuin näiden työttömien jatkuva kiusaaminen ja psykologinen sodankäynti, koska se ei ole mitään muuta kuin sellaista.

Kun tämä työttömiin kohdistettu taloudellinen kurjuus ja kituuttaminen muistuttaa melkein sellaista, kuin köyhien perheiden lapsille laadittaisiin sellainen ohjelma, jossa voisi anoa valtiolta tukea joululahjojen ostoon, kun köyhillä lapsiperheillä ei yleensä niihin joululahjoihinkaan ole välttämättä varaa. Niin uskotellaan sitten näille köyhien perheiden lapsille, että jos nyt pidätte sen joululahjatuen haun voimassa, niin voisitte ehkä vielä nähdä sen jouluaaton, jolloin valtio tukee teidän perhettänne joululahjatuella. Mutta vuodesta toiseen näiden köyhien lapsiperheiden joululahjatukianomukset hylättäisiin joka vuosi kerrallaan ja kuitenkin samaan aikaan heitä jokaista velvotettaisiin koko ajan pitämään se joululahjatukianomus aktiivisena.

Aivan yhtä järjettömyydelle perustuu tämä KELA:n painostus, kuinka työnhaku on pidettävä koko ajan voimassa, tai muuten voisi tulla 20 % tai 40 % ja kohta vielä jopa 50 % leikkaus sosiaalitukiin, kuten toimeentulotukeen.

Kun jo ihan maalaisjärjellä jos tuota TE-keskuksen ja KELA:n toimintaa tarkastelee, niin siellä on aika varmasti entisiä koulukiusaajia töissä, jotka saavat tuolle sadistiselle luonteelleen suurta tyydytystä, kun pääsevät aiheuttamaan monille ihmisille tuota kurjuutta, jonka energia jo itsessään on pelkkää loisenergiaa, joka toimii negatiivisen energian tavoin, että mitä enemmän se työtön kokee sitä häpeää, syyllisyyttä, vihaa, stressiä, ahdistusta tuosta köyhyydestään, jonka valtio on heille aiheuttanut ja vielä samaan aikaan syyllistänyt heidät siitä köyhyydestä, että aivan kuin se olisi heidän köyhien vika siihen, kun eivät työllisty.

Mutta todellisuudessa tämän valtion sosiaaliturvan leikkaamisen tarkoitus ei ole mitkään säästötoimet, vaan niiden tarkoitus on juuri tämä talouden nollakasvu, jonka tavoitteena on yksinkertaisesti tuhota kaikki ydinperheet ja sysätä heidät lapsiköyhyyteen, tehdä nämä perheet isättömiksi, koska mitä enemmän lapsiperheiden sisällä näitä miehiä joutuu työttömiksi, niin erityisesti työelämässä olevat miehet ovat vaarassa sen jälkeen syrjäytyä, jos heiltä lähtee duunit alta, niin sitten hajoavat perheet ja alkaa sosiaaliset ongelmat kuten päihdeongelmat ja huumeongelmat. Tämä on sitä talouden nollakasvua, josta ei vieläkään yksikään toimittaja tai edes poliitikko, saati edes ministeri uskalla vieläkään puhua näiden asioiden todellisilla nimillä, koska nollakasvuohjelma on näiden valtaeliitin salaisten ajatushautomoiden kuten Trilateraalisen Komission ja Rooman Klubin ja Bilderberg ryhmän projekti, jota ajetaan näissä entisissä rikkaissa teollisuusmaissa.

Yksityisyrittäjät taas nämä elitistit haluavat tuhota keinolla millä hyvänsä ja sehän onnistuu yhä kiristyvillä työeläke maksuilla sekä kiristyvällä yritysverotuksella. Kun tähän vihreän siirtymän projektiin olennaisesti kuuluu sen, että työtä tekevä keskiluokka pyritään hävittämään pois, jotta nämä uusioköyhät ihmiset saadaan työelämästä työttömyyskortistoon ja sitä kautta ammattiyhdistysliikkeet tuhottua, kun lopulta ei ole enää mitään työtä tekevää keskiluokkaa olemassa.

Mutta KELA:n toimintaa taas ei vieläkään haluta helpottaa työnhakijoiden osalta, koska se keskittyy edelleen heidän kiusaamiseen ja selvähän se on, vaikka hallitus laittaisi kaikki Suomen työttömät niille hyödyttömille työkkärin kursseille, joissa opetellaan ansioluettelon tekoa jne. Niin ei sellainenkaan muutaman viikon kurssi nostaisi Suomen bruttokansantuotetta ylös, koska ydinongelmana on edelleen se, että koska Suomen teollisuus ei enää investoi suomalaiseen työvoimaan, niin tämä sen maan talouden vie kohti sitä lopullista konkurssia ja tämä onkin tarkoitus, koska nollakasvuhanke ajaa tätä eteenpäin ja maalissa häämöttää jo sen päätepiste, joka on VIHREÄ SIIRTYMÄ.

Sen tarkoituksena on saada sähkön hinta niin ylös, että kotitalouksien menoerät kasvaisivat lopulta niin ylös, että sähköstä jouduttaisiin lopulta aina karsimaan ja kaikki tämä tunnetaan EU:n puolelta energiatehokkuusdirektiivinä. 

Kun oikeasti sillä ei ole minkän tehokkuuden kanssa mitään tekemistä, koska sen tarkoituksena on vain tehdä sähkölaskuista niin korkeita, että pitäisi lopulta olla melkein miljonääri, että olisi varaa pitää kotitaloutensa sähkölaitteita 24/7 päällä.


Koko systeemi perustuu ihmiskauppaan

Silti edelleen koko tämä kulutusorjuuteen, palkkaorjuuteen, työttömien orjuuteen perustuva valtiojärjestelmä perustuu vain yhteen asiaan... Ihmiskauppaan.

Koska se tuotteiden kuluttaja, eli ostaja on orja.

Työssä käyvä ihminen on orja

Työttömyyskortistossa sosiaalitukiaan nostava ihminen on orja

Ainoastaan näiden isojen pankkien omistajat eivät enää kuulu tuohon orjien väestöluokkaan, koska nämä pankkien omistajat hallinnoivat myös Sveitsissä toimivaa BIS-pankkia ja IMF:n kansainvälistä pankkia.

Vain orja on riippuvainen hänen seuraavan kuun palkasta tai seuraavan kuun sosiaaliturvasta. Mutta pankkiireille ei tällaista ongelmaa ole, koska keskuspankkien omistajat voivat itse printata liikkeelle niin paljon rahaa tai velkakirjoja, kuin vain sielu sietää. Mutta niidenkin ostovoima on aina riippuvainen niistä velallisista, eli työtä tekevistä orjista, joiden velkojen takaisinmaksu on taas riippuvainen siitä, että niin kauan kuin on olemassa tätä palkkaorjateollisuutta, eli työpaikkoja.

Mutta siinä vaiheessa kun sille kriittiselle enemmistölle vielä selviää maailmassa, että koko pankkijärjestelmä on alusta alkaen ollut pelkkä huijaus, koska korkoihin ja velkaan perustuva pankki luo rahan vain velasta liikkeelle, jolloin tämä jo itsessään todistaa sen, että kyseessä on silloin melkoisen törkeä petos.

Kun tämä Työmarkkinatori nimisen sivuston rekisteri on kuin orjien rekisteri, joka löytyy verkosta ja sinnehän voi ihan työnantaja luoda oman profiilin. Niin eihän tämä juuri eroa siitä, että tuolla vaikka Helsingin senaatintorilla olisi näitä KELA:n orjia vielä firmansa vaatteissa, joita sitten huutokaupattaisiin sen 9 euroa päivä palkoilla heille, joka tarjoaa heistä tuon hinnan, että työtön saisi sen työkokeilun tuohon noin 9 euron päiväkohtaiseen hintaan.

Jo pelkästään Suomen rikoslain 25 luku kieltää orjuuden ja ihmiskaupan.

Ihmiskauppa tarkoittaa toisen henkilön pakottamista työhön tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön taloudellisen hyödyn saamiseksi.

Internetissä on myös tällainen Facebook sivusto kuin Orjafirmat, jonne on koottu eri yrityksiä, jotka hyödyntävät ilmaistyövoimaa.

Perustulo muuttaisi kaiken, mutta kapitalistisille orjuuttajille se ei käy vieläkään

Jo ihan tällainen vaikka 1300 €/kk jokaiselle suomalaiselle 18 vuotta täyttäneelle maksettu perustulo muuttaisi kaiken, mutta sellainen ei käy millään näille kapitalistisille ihmisten orjuuttajille, koska silloin sellainen loisi niin suuren ostovoiman tähän maahan, että entistäkin harvempi pienipalkkaisen orjatyövoimaan perustuva yritys kaatuisi. Joten tätä vastaan nämä elitistiset voimat täällä käyvät tuota taisteluaan, koska rahajärjestelmä on koko ajan riippuvainen niistä kuluttajista ja kuluttajien ostovoima riippuu aina siitä, että kuinka paljon heillä on työpaikkoja, joilla he voivat saada takuut lainoilleen jne.

Kun tämä talouden GREAT RESET, eli nollaus perustuu koko maailman talouden romahtamiseen, joka on jo tulossa, koska velkaa on jo syntynyt maailmassa niin maksimaalinen määrä. Ukrainan sotakin on perustunut sotatalouden äärimmäiselle rahanpesulle, jota nämä Yhdysvaltojen pankit ja sijoitusyhtiöt tukevat, mutta laittavat nyt vielä Euroopan EU maat maksamaan Ukrainan sodan yli 900 miljardin euron loppulaskun.

Lähde: Kela




tiistaina, joulukuuta 23, 2025

Äiti ja tytär kidnapattiin poliisin ja sossujen toimesta sairalaan Riihimäellä

 

Riihimäen sossut kidnappasivat eilen nelikymppisen naisen ja hänen äitinsä poliisien kanssa sairaalaan. Syynä oli jo vuosia kestänyt viranomaisvaino. 

Miia Tihula oli jo vuosia sitten mm. antanut Seura-lehdelle haastattelun, jossa hän kertoi kuinka Riihimäen sosiaalitantat alkoivat vainoamaan häntä ja rankaisivat 40 % toimeentulotuen leikkaamisella, koska hän kieltäytyi tekemästä sosiaalitoimen kanssa sopimusta, koska pelkäsi joutuvansa muuten pakkotyöhön.

Nyt Tihula vietiin eilen äitinsä kanssa Hämeenlinnan sairaalaan, koska ikäkäs äitinsä oli kaatunut ja hän on nyt eri osastolla kuntoutuksessa, mutta tytär vietiinkin nyt Hämeenlinnan psykiatriselle osastolle, jossa hänelle tehtiin tänään M3-pakkohoitolähete ja lääkärit väittävät, että Tihulan puheet ovat harhaisia ja myös tätä vuosia kestänyttä naapurien kanssa riitelyjä väitetään harhaisiksi sekä myös näitä Riihimäen sossun kanssa olevia huonoja välejä.

Mutta kuten tuosta haastattelusta voitte nähdä, niin kyseinen ihminen ei vaikuta olevan millään lailla harhainen, jolloin koko pakkohoitolähete on täysin laiton.






perjantaina, marraskuuta 28, 2025

Suomen hallitus haluaa leikata Suomalaisten toimeentulotukea 50 %


Eduskunnan perustuslakivaliokunta on saanut valmiiksi lausunnon, jonka tavoitteena olisi saada aikaan lakimuutos, jonka seurauksena suomalaisten toimeentulotukea saavien toimeentulotukia voitaisiin jatkossa leikata aina 50 %, eli silloin he joutuisivat noina kuukausinaan tulemaan toimeen vain 287,88 eurolla.

Myös tämän uudistuksen tarkoituksena olisi laskea yksin asuvan toimeentulotuen perusosa 593,33 eurosta 575,75 euroon.

Orpon hallitus siis haluaa ajaa selvästi työttömät sillan alle, jolloin myös tehostuu tämä talouden nollakasvun tehoste ajaa nämä kodittomat myös narkomaaneiksi, jotta huumekartellit saisivat heistä lisätuloja itselleen. Siitähän tässä salaisessa nollakasvu nimisessä pahoinvointiohjelmassa on todellisuudessa kysymys.

Johannes Yrttiaho (vas) ja Fatim Diarra (vihr) esittivät kumpikin eduskunnassa omat vastineet tästä lakimuutosehdotuksesta ja totesivat, että se olisi täysin perustuslain vastaista.

Tämä on ennenkaikkea globalistien sotaa köyhiä vastaan, jotka he haluavat tuhota heistä jokaisen, joka tapahtuu juuri perustoimeentulotukea leikkaamalla, jotta nämä ihmiset saataisiin kaduille häätöjen säestämänä.

Pelkästään vuosien 2023-2024 aikana pelkästään Helsingin Kaupungin asuntojen (HEKA) häädöt lisääntyivät 107 häädöstä aina 207 häätöön. Tämän syyksi HEKA ilmoitti juuri nämä Suomen hallituksen tekemien sosiaaliturvan leikkausten ja kiristyneen taloustilanteen.

Suomessa oli jo vuosi sitten yksin eläviä asunnottomia peräti 3806 kpl ja kuitenkin samaan aikaan nämä pääkaupunkiseudun grynderit pitävät edelleen noin 30 000 asuntoa tyhjinä, joita ei vuokrata, koska näillä gryndereillä on tuo sisäänrakennettu ahneus, koska he haluavat itselleen vuokratuloja hinnalla millä hyvänsä ja haluavat niistä aina korkeat prosentit voittoina.


Tulee ihan se 90-luvun aikainen pilapiirros mieleen, jossa oli Esko Ahon näköinen mies toteamalla tuon "KATSOJAA, SUOMI NOUSEE JO".


Mutta ei nämä Kokoomus ministerit nähtävästi edes näe tätä suomalaisten köyhyyttä, joten tässä alkaa jo miettiä, että onkohan nuo ministerit tosiaan joku käynyt hypnotisoimassa, kun tosiaan ihan silloin 70-luvulla tämä eräs suomalainen Oliver Hawk nimistä taiteilijanimeä käyttänyt hypnotisoija Erkki Olavi Vilhelm Hakasalo (kuvassa) sai silloiselta Suomen Tasavallan Presidentti Kekkosen adjutantilta tehtävän alkaa hypnotisoimaan silloisia Suomen Maalaisliiton poliitikkoja. 


Mutta hypnoosista puheenollen, niin ei ole mitään sen suurempaa hypnoosin välinettä edelleen, jota ei ole voittaminen vieläkään ja se on televisio.

Se on tämä idioottien kestosuosikki, joka ei ole vieläkään menettänyt titteliään näille muille kilpaileville aparaateille kuten kannettavat tietokone tai pöytäkone jne. 

Ja varsinkin laajakuvatelevisio on se, josta aina amerikan BLACK FRIDAY alennusmyynneissä ovat nämä muutamat tummaihoiset amerikkalaiset valmiita vaikka käymään sen pystypainiottelun, ettei vaan se joku toinen saa sitä viimeistä tarjoustelkkaria siihen 199,99 dollarin erikoishintaan.

Mutta televisio on kyllä omalla tavallaan hyvin traaginen laite vielä senkin perusteella, että minkälaista epäjumalanpalvontaa sen kautta harrastetaan niin monessa kotitaloudessa, kun se aivopesee katsojansa juuri tuohon passiiviseen tilaan, jossa aivojen on-off kytkin saadaan tuohon tilaan, jossa ei enää vallitse aktiivisen ja tietoisen mielen ajatukset ja näitä sitten myös media pitää normaaleina ihmisinä. 

Mutta se johtuu siitä, koska vähäinen älykkyys on edelleen trendikästä, mutta kauan se enää sitä on, niin sen näemme tulevaisuudessa.

Lähde: ILTALEHTI

Helsingin Uutiset








torstaina, syyskuuta 18, 2025

KEHA-keskus on ylittänyt toimivaltuutensa ja alkanut vainoamaan suomalaisia sosiaaliturvansaajia poliittisesti

Vuonna 2015 perustettu Keha-keskus on alkanut vainoamaan suomalaisia sosiaaliturvan saajia poliittisesti.

Yle sai jo haltuunsa tänä vuonna Keha-keskuksen työntekijän työohjeen, jossa kävi ilmi kuinka näiden työvoimaviranomaisten työn kuvaan kuuluu suomalaisten sosiaaliturvan saajien sometilien vakoilu.

Ylen näkemään ohjeen mukaan sosiaalivirkailija KEHA-keskuksella voi sitten tehdä mm. työttömistä mm. Google hakuja.

Yhdeksi KEHA-keskuksen uhriksi on jo joutunut Hämeenlinnasta kotoisin oleva sarjakuvapiirtäjä Hans Nissen, jolta alettiin perimään takaisin viiden vuoden hänen aiemmin saamiaan työmarkkinatukia.

KEHA-keskuksen sosiaalivirkailija oli saanut sellaisen kuvan, että Nissen työllistyisi täysipäiväisenä sarjakuvapiirtäjänä, vaikka Nissen vain harrasti sarjakuvapiirtämistä.

Näin ollen KEHA-keskus on jo ylittänyt toimivaltuutensa, kun se on alkanut jopa poliittisesti vainoamaan suomalaisia sosiaaliturvalla eläjiä, koska tiedän useita tapauksia, joissa kyse on vielä poliittista sisältöä tekevistä toisinajattelijoista, joilla on Youtube-kanavia, jotka myös KEHA-keskus on luokitellut päätoimisiksi yrittäjiksi, vaikka kyse on pelkästä harrastustoiminnasta.

Sitten KEHA-keskus sekä KELA ja TE-keskus yhdessä kolmikkona alkavat vainoamaan näitä henkilöitä ja vaativat näiden sosiaaliturvan saajien raportoimaan jokaisen tunnin, minkä he käyttävät esim. blogin kirjoittamiseen, Youtube-videoidensa tekemiseen jne.

Joten huomaatteko, että jos annamme KEHA-keskukselle nyt vallan ja mitä useampi suomalainen nöyrtyy näiden Orwell fasistien edessä, niin tässä on jo seuraava asema se sosiaalinen pisteytys, joista tämä KEHA-keskus on jo täysi ensimmäinen askel.

Joten suosittelen jokaisen KEHA-keskuksen vainon kohteeksi joutuneen perehtymään hieman Suomen lakiin ja YK:n yleismaailmallisen julistuksen kohtiin: 


YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (1948)

19. artikla

  • Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen.

  • Tähän sisältyy oikeus pitää mielipiteensä ilman häirintää sekä oikeus etsiä, vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia kaikilla tiedotusvälineillä ja riippumatta valtioiden rajoista.


📌 Tiivistetysti:

  • Suomen perustuslaki 12 § takaa kansallisella tasolla sananvapauden ja tiedonsaannin.

  • YK:n julistuksen 19. artikla asettaa kansainvälisen ihmisoikeusperustan sanan- ja mielipiteenvapaudelle.

Haluatko, että etsin sinulle myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10. artiklan, joka täydentää näitä ja sitoo Suomea suoraan?


Eli siis mikään sosiaalivirkailija ei voi kävellä näiden lakipykälien yli, vaatimalla sinun sananvapauden hiljentymistä, koska sinut katsotaankin silloin päätoimiseksi yrittäjäksi.

Tunnen jo yhden suomalaisen hyvin tunnetun Youtubettajan, jolle työvoimaviranomaiset sanoivat jo noin vuosi sitten, että "Nyt sinä joko lopetat Youtube-kanavasi, tai muuten katkaisemme myös sinulta asumistuet sekä työmarkkinatuet pois". Eli työvoimaviranomainen jo ylitti valtuudet ja ryhtyi fasistiksi uhkailemaan tätä suomalaista sosiaaliturvan asiakasta.

Pakottaminen (RL 25:8 §) → koskee myös taloudellista tai muuta vakavaa haittaa, jos tarkoitus on pakottaa tekoon.

Eli jos olette joutuneet KEHA-keskuksen työvoimaviranomaisten vainon kohteeksi, niin Suomen poliisille voi tehdä rikosilmoituksen virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Rikoslain mukaan

Rikoslain 40 luvussa säädetään mm. seuraavista:

  • Virkavelvollisuuden rikkominen (40:9 §): virkamies, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo virkavelvollisuutensa, voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

  • Törkeä virkavelvollisuuden rikkominen (40:10 §): jos teko on kokonaisuutena arvostellen vakava (esim. aiheuttaa merkittävää vahinkoa tai haittaa), rangaistus voi olla vankeutta enintään kaksi vuotta.

  • Virkarikoksen seuraamuksena voi olla myös viraltapano, jos virkamies osoittautuu teon vuoksi ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

Käytännön esimerkkejä

  • Poliisi jättää tahallaan tutkimatta rikosilmoituksen henkilökohtaisista syistä.

  • Kunnan viranhaltija tekee päätöksen, joka selvästi suosii sukulaistaan, vaikka lain mukaan päätös olisi pitänyt tehdä toisin.

  • Virkamies ei hoida tehtäviään lain vaatiman huolellisuuden mukaisesti, ja siitä aiheutuu vahinkoa kansalaiselle.


Professorin mukaan työvoimaviranomaiset eivät saa kerätä sosiaalisesta mediasta tietoja täysin vapaasti

Mutta mitäs asiasta sanoo sitten professori ? 

Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen taas sanoo, että viranomaisella on tässä kaikki vastuu osoittaa tiedot oikeiksi, koska virkamies ei voi edes lain mukaan kalastella sosiaaliturvan asiakkaan tietoja omilla tunnuksillaan sosiaalisesta mediasta.

Mutta julkisista lähteistä kyllä tietoja voi hankkia, mutta tästä on olemassa erillinen tietosuoja-asetus, jonka mukaisesti on aina informoitava asiakasta.

Eli siis työvoimaviranomaisen vastuulla on osoittaa ja varmistaa, että se käsittelee ajantasaisia, täsmällisiä ja paikkansapitäviä tietoja.


Lähde: Yle


Jos haluat tukea tätä tutkivaa journalismia, niin tätä kautta se onnistuu parhaiten

Tilinumero: FI85 3939 0033 2259 47
maksun saaja: Teemu Vehkala

Tai MobilePay: 0736HH






perjantaina, heinäkuuta 18, 2025

KELA on alkanut vainoamaan lukuisia Suomalaisia

Teksti: Teemu Vehkala

Olen kuullut viime aikoina lukuisia tapauksia, joissa KELA on alkanut vainoamaan mm. toimeentulotuen asiakkaitaan. Heiltä on mm. rankaistu karenssilla ja langetettu mielivaltaisia 20 % perusosan leikkauksia ja jopa viety se aina 40 prosenttiin.

Mutta vaikka en ole juristi tai lakimies, niin tämän toimeentulotuen perusosan alennus voi lain mukaan tapahtua vain silloin, jos henkilö on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt yksilöidysti ja todistetusti tarjotusta työstä tai sellaisesta julkisesta palvelusta, joka onkohtuullisen pitkän ajan turvaisi hänen toimeentulonsa.

Olen jopa kuullut yhdestäkin tapauksesta, jossa toimeentulotuen saajaa alettiin painostamaan ja uhkailemaan KELA:n toimesta, että ellet lopeta Youtube videoidesi tekemistä, joka on kannattamatonta yritystoimintaa KELA:n mukaan, niin silloin harkitsemme alentavamme sinun perusosaasi tulevilta kuukausilta ensin 20 % ja sitten toisella kuukaudella 40 % Eli kertoo jo siitä miten alas on voinut vajota tämän maan sosiaaliviranomaiset.


Sosiaaliturvalain mukaan perusosan alennus voi tapahtua vain jos:

10 §Alennettu perusosa

Sellaisen henkilön perusosan suuruutta voidaan alentaa enintään 20 prosenttia, jonka toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että:

1) 

henkilö on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt yksilöidysti ja todistetusti tarjotusta työstä tai sellaisesta julkisesta työvoimapalvelusta, joka kohtuullisen pitkän ajan turvaisi hänen toimeentulonsa, tai hän on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei työtä tai julkista työvoimapalvelua ole voitu tarjota taikka ammatillista koulutusta vailla oleva, täysi-ikäinen alle 25-vuotias on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, että hän ei ole työttömyysturvalain 2 luvun 13 tai 14 §:n perusteella oikeutettu työttömyys-etuuteen;

2) 

kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa (1386/2010) tarkoitettu maahanmuuttaja on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt kotoutumissuunnitelman laatimisesta tai osallistumasta kotoutumissuunnitelmassa yksilöidysti sovittuihin, työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin taikka jos hän on laiminlyönnillään aiheuttanut sen, ettei kotoutumissuunnitelmaa ole voitu laatia;

3) 

kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) 3 §:ssä tarkoitettu henkilö on kieltäytynyt osallistumasta mainitussa laissa tarkoitetun aktivointisuunnitelman tai työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetussa laissa (1369/2014) tarkoitetun monialaisen työllistymissuunnitelman laatimiseen;

4) 

kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu henkilö on ilman työttömyysturvalain 2 a luvun 14 §:ssä tarkoitettua pätevää syytä kieltäytynyt kuntouttavasta työtoiminnasta taikka keskeyttänyt tai omasta syystään joutunut keskeyttämään kuntouttavan työtoiminnan.

Perusosan suuruutta voidaan alentaa 1 momentissa säädettyä enemmän, kuitenkin yhteensä enintään 40 prosenttia, jos henkilö:

1)

sen jälkeen, kun hänen toimeentulotuen perusosaansa on alennettu 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, menettelee edelleen 1 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetulla tavalla; ja

2) 

kieltäytyy ilman perusteltua syytä osallistumasta 10 a §:ssä tarkoitettuun palvelutarpeen arviointiin.

Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu alentaminen voidaan tehdä vain, jos alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.

10 a §Perusosan alentamista koskeva menettely

Ennen perusosan alentamista asiakkaalle tulee varata mahdollisuus antaa selvityksensä syistä, joiden vuoksi perusosaa ei pitäisi alentaa tai se olisi kohtuutonta. Perusosan alentamista harkittaessa Kansaneläkelaitoksen tulee ohjata asiakas tarvittaessa hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon sosiaalihuoltolain 36 §:ssä tarkoitetun palvelutarpeen arviointia varten. Kansaneläkelaitoksen tulee tiedottaa hakijalle tästä etukäteen.

Kansaneläkelaitos ratkaisee, onko perusosaa alennettava.

Kun harkitaan perusosan alentamista 10 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa, Kansaneläkelaitoksen tulee aina ennen mainitussa momentissa tarkoitettua perusosan alentamista ohjata asiakas hyvinvointialueen sosiaalihuoltoon sosiaalihuoltolain 36 §:ssä tarkoitettua palvelutarpeen arviointia varten. Kansaneläkelaitoksen on tiedotettava hakijalle etukäteen, että hakija voi välttää perusosan alentamisen toistamiseen osallistumalla palvelutarpeen arviointiin tai muutoin hänen perusosaansa voidaan alentaa 10 §:n 2 momentin mukaisesti. Kansaneläkelaitoksen tulee antaa hakijalle kohtuullinen aika palvelutarpeen arviointiin osallistumiseen ennen perusosan alentamista.

Hyvinvointialueen sosiaalihuollon viranomainen ratkaisee sosiaalihuoltolain 36 §:ssä tarkoitetun palvelutarpeen arvioinnin perusteella, mitä palvelua asiakkaalle tarjotaan ja tarvittaessa laatii asiakassuunnitelman yhdessä asiakkaan ja muiden viranomaisten kanssa.


Mihin KELA:n harjoittama kansalaisten vainoaminen perustuu ? 


KELA:n kuuluisi huolehtia siitä, ettei tässä maassa kukaan joudu esim. heitteille, mutta viime vuosina toteutettu asumistuen uudistus, eli sen leikkaaminen aikaansai jo sen, että nyt mm. lukuisten vuokra-asuntojen työttömänä elävät asukkaat ovat saaneet Kansaneläkelaitokselta kehoituksen muuttamaan halvempaan asuntoon ja tähän syynä olivat liian korkeat vuokrat Kelan mukaan. Tästä sitten seurasi se, että häätöjen määrä nousi jo kriittisesti ylös.

Valtio tähtää näillä toimilla kiihtyvään nollakasvuun, eikä kyseessä ole siis mitkään säästötoimet, joilla tämä taas aina valehdellaan poliitikkojen ja päättäjien puolelta.

Työttömyys nousee edelleen vuodessa jopa akateemisten työttömien osalta noin 6700 ylös joka vuosi. Kuvitelkaa vain näitä mm. mielenterveysmenojen kasvua tämän johdosta, kun kortistoon ylikoulutetaan näin paljon ihmisiä jopa akateemikkoja vuodessa ? Minulla kesti kauan tajuta tämä talouden nollakasvun, eli massatyöttömyyshankkeen pääagenda ja se on käytännössä sama mitä silloin korona lockdowneissa koko väestöllä harjoiteltiin. 

Eli kotiin jäämistä ja valtio veti psykopaatin naamarinsa pois ja alkoi käskyttämään kansalaisiaan kuin jotain pikkulasta. "Älä koske, ei mene sinne, älä mene mökille jne." 

Mutta tuo ihmiskoe voitiin toki tehdä, koska heitä peloteltiin tällä viruksella nimeltä koronavirus, jota kuitenkaan ei vieläkään olla onnistuttu eristämään missään ja varsinkin nämä rokottamattomat ihmiset eivät ole sitä koronaa saaneet tiettävästi vieläkään mistään.

Mutta tässä kotiin jäämisessä ja että et saa tehdä mitään, edes töitä, niin jo on tuttua tässä hommassa, jos katsoo tätä KELA:n toimintaa, miten se köyhien työttömien ihmisten henkisen väkivallan kaava oikein toimii.

Kun tämä lockdown politiikka on vähän käytännössä symbolisesti sama kuin se petoeläin oli sitten tiikeri tai leijona laitetaan sinne häkkiin ja tämä häkki nyt vaan sattuu sijaitsemaan siellä eläintarhassa ja nämä petoeläimet kyllä saavat riittävästi virikkeitä ja ruokaa. Mutta ei se petoeläin joudu täyttämään toimeentulotukihakemuksia joka kuukausi, että saako sinne häkkiin kuinka hyvää riistaa missäkin kuussa, kun taas työtön ihminen joutuu vielä nämäkin nöyryyttävät tukihakemuksensa täyttämään joka kuukausi erikseen.

Valtio siis haluaa pitää köyhyydellä kansalaisensa riippuvaisena valtion tukijärjestelmästä, mutta KELA:n sosiaalituet pidetään vielä täysin nollakasvuohjelman mukaisina, eli niin pieninä, että sillä mm. toimeentulotukisummalla hädin tuskin tulee kukaan enää taloudellisesti toimeen. Tähän vaikuttaa mm. se, että KELA on lääkeyhtiö Orionin yhdeksänneksi suurin osingon nostaja. Näin saadaan paljon aikaiseksi huumeongelmaisia kansalaisia.

Talouden nollakasvuhanke luotiin vain sen takia, että tälle maailman liikaväestölle, joiksi nämä elitistit heitä itse nimittävät ei enää löydy mitään käyttöä. Joten kun tästä yli 7,1 miljardin ihmisen väestömäärästä haluttiin lopulta päästä eroon, niin luotiin tämä koronavirus hysteria ja he loivat samalla tämän myrkkypiikin, jota koronarokotteiksi valmistivat, joka oli olevinaan jokin suoja tätä virustautia vastaan, vaikka se olikin väestönharvennusohjelman osa talouden nollakasvuhanketta tämän maailman liikaväestön vähentämiseksi.

Mutta jos vain riittävän kriittinen määrä ihmisiä viimein tajuaisi sen, että meillä on nyt jokaisella tämän koko planeetan kohtalon avaimet käsissämme. Ainoastaan sinä voit omalla panoksellasi vaikuttaa tähän, että mihin päähän kumarrat tässä kokonaisuudessa, koska valtio edustaa edelleen vain tämän vallan sokaiseman ja täysin rikollisen valtaeliitin lonkeroita ja nämä ihmiset ovat jokainen myyneet sielunsa saatanalle.

Sillä mitään saatanan valtakuntaa ei ole olemassakaan, vaan se on pelkästään näiden ahneiden ja vallanhimoisten vihtahousun palvojien luomus, jonka he ovat tuolla yhteisellä ajatusenergiallaan luoneet, mutta nämä elitistit ovat vielä siinäkin äärimmäisen ovelia, että he ovat vielä onnistuneet aivopesemällä maailman ihmiset mm. viihteen avulla hyväksi käyttäen mm. mustaa magiaa. Näin on saatu luotua tämä nykyinen maailmanjärjestys, joka etenee koko ajan sinne suuntaan, johon sitä tämän planeetan ihmiset ihan jo omilla ajatusenergioillaan ohjaavat ja vievät.

Nämä satanismiaan harjoittavat elitistit eivät oikeasti edes ole ihmisten rahoista tai omaisuuksista kiinnostuneita, koska enemmän he haluavat imeä ihmisistä kaiken valon, ilon, onnellisuuden pois ja korvata sen tällä teknokraattisella helvetinkoneilla... Miksikä niitä edes tarkemmin haluaa kutsua digitaalinen identiteetti, pisteytysjärjestelmä, digieuro, kasvojentunnistus jne. tai ne 15 minuutin kaupungit ja vihreä siirtymä.

Mutta kaikista suurin pelko näillä jesuiittaorganisaatioilla on se suurin pelko, että ihmiskunta tulisi lopulta täysin vapaiksi tästä ihmistä sortavasta valtiojärjestelmästä, koska se on rakennettu niin tuon rahan sekä ahneuden sekä vallan ympärille, että tämä jesuiitta johteinen Illuminati käy jo tällä hetkellä omaa kuolinkamppailuaan, koska yhä enempi määrä ihmisiä koko maailmassa alkaa jo olla tietoisia näiden roistojen kulissien takaisista vehkeilyistä.

Illuminatin historia on vielä äärimmäisen julma, kun 1300-luvulla silloinen Ranskan kuningas antoi heistä kiinniottokäskyn ja poltti useita heistä mm. Pariisissa roviolla. Silloin tämä salaseura toimi Temppeliherrain ritarikuntana.

Tämän jälkeen Temppeliritarit pakenivat Maltalle ja perustivat sinne Maltan ritarikunnan, joka yllätys yllätys on edelleen yksiä vapaamuurarien asteita.

Vapaamuurarijärjestelmässä 33-asteen vala kun tehdään Luciferille, niin tällöin heille viimeistään paljastetaan se, että kyse onkin ollut täysin okkultistisesta ja saatananpalvojien veljeskunnasta.

Kirkoissakin on paljon vapaamuurari pappeja, jotka todellisuudessa palvovat Luciferia, eikä jeesusta tai jumalaa.


Kuitenkin tämä rikkaiden ja köyhien välinen arvostatus ja niiden välinen ero on kuin se satu Alaston Keisari ilman vaatteita.

Valtio kun pyrkii käymään ennen tätä vielä täyttä viivytystaisteluaan, ennen kuin se oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon perustuva perustulo saadaan tänne. Mutta sellainen myös lopettaisi tämän ikuisen valtion ja kansalaisen välisen orjuuden, joka on ollut koko hyvinvointivaltiota murentava tekijä kaikki nämä vuodet.

Psykopaattinen sosiaaliturvajärjestelmä tullaan myös tulevaisuudessa purkamaan, jolloin se juuri korvataan tuolla perustulolla (Eng. basic income)

Lähteet: https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2022/1023#OT2_OT7