Jos haluat tukea työtämme vapaan journalismin eteen Tilinumero FI85 3939 0033 2259 47 maksun saaja: Teemu Antti Johannes Vehkala Tai Mobilepay: 3529QA
maanantaina, kesäkuuta 08, 2026
Keitä ovat nämä 5500 toimeentulotuen 50 % leikkurilla sorrettua suomalaista ?
torstaina, lokakuuta 30, 2025
Tarkastelussa sosiaalilähiöt
Teksti: Teemu Vehkala
En tiedä oletteko koskaan ajatelleet, että mitä nämä ns. sosiaalilähiöt oikein todellisuudessa ovat, kun näitä alettiin rakentamaan tänne Etelä-Suomeen jo 60-luvun lopulla ja niiden ideahan silloin oli saada maakunnissa asuvat ihmiset muuttamaan työn perässä pääkaupunkiseudulle.
Kontulan lähiön rakennuskaava laadittiin vuonna 1962 ja rakentaminen alkoi 1964-1965
Myllypuron kaava hyväksyttiin vuonna 1964 ja rakentaminen alkoi 1965
Helsingin Malminkartanon ja Lassilan rakennuskaavat alkoivat jo 1960-luvun lopulla, mutta toteutui vasta 1970-luvulla.
Helsingin Jakomäen kaavoitus alkoi 1963-1964 ja rakentaminen alkoi 1966-1968 vuosina.
Niiden suunnitteluperiaatteena oli alnperin ns. funktionalistinen ajattelu, eli eriytetyt liikenneväylät ja selkeä aluejako eri kerrostaloineen jne.
Eräs amerikkalainen lääkäri nimeltään Lawrence Dunegan pääsi osallistumaan vuonna 1969 Yhdysvaltain Pittsburgin Pediatric Societyn huippusalaiselle luennolle, jossa käsiteltiin kaikkia maailman tulevaisuuteen liittyviä asioita.
Siellä puhuttiin mm. todella hapokkaita juttuja tulevaisuudesta, kuinka mm. lapsien hankkiminen tultaisiin kieltämään vielä jossain hamassa tulevaisuudessa jne.
Siellä puhuttiin mm. eutanasian laillistamisesta, elintarvike teollisuuden epäterveellistämisestä, kirjastojen hävittämisestä tulevaisuudesa, uhkapelien laillistamisesta, maatalouden alasajamisesta jne.
Nämä siellä luennolla silloin vuonna 1969 käsitellyt asiat olivat niin huippusalaisia, että jokaiselta sinne osallistujalta edellytettiin täydellistä vaitioloa niistä, mutta vasta vuonna 1988 tämä lääkäri Dunegan kokosi silloisen luennollaan kokoamansa muistion ja kirjoitti siitä kirjan nimeltä The New Order of Barbarians.
Sosiaalilähiöt ovat eräänlainen salainen ihmiskoe
Kun näihin sosiaalilähiöihin silloin 60-luvun lopulla ja 70-luvulla muuttaneet työväestön taustaiset ihmiset eivät vielä silloin edes vuonna 1967 tajunneet, että mikä heitä vielä tulevilla sukupolvilla odotti mm. 80-luvun lopulla syntynyt lama ja sen synnyttämä konkurssiaalto massatyöttömyyksineen jne.
Näin sitten näistä sosiaalilähiöistä, jotka ehkä vielä silloin 60-luvulla saattoivat ihan oikeastikin joidenkien työväestön perheiden osalta muistuttaa sitä kuuluisaa lintukotoa, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kunnes näihin lapsiperheihiin päätyi näitä talouden nollakasvuaineita kuten alkoholia ja sitä alettiin mahdollisesti aina suurkuluttamaan, niin viimeistään työttömyyden astuessa kuvioihin alkoi jo ydinperheen kantavat voimat saada jo liian suuria vastuksia, jolloin perheet hajosivat ja syntyi näitä YH-äitejä ja lisää köyhyyttä sekä pahoinvointia, jolloin nämä sosiaalilähiöt alkoivat muodostaa ympärilleen tätä sosiaalista pahoinvointia.
Joten silloin jos näitä sosiaalilähiöitä ajattelee, että jos sinne on nykyään jo rakennettu kaikki huvitukset työttömille Alkoineen, niin onko se sitten näin myös tarkoitettu, vai oliko tämä köyhyysloukku ja massatyöttömyys, päihdeongelmat ja huumeongelmat vain itsestään syntynyt vitsaus ?
Ei ollut, koska kaikki tämä oli suunniteltu, jotta nämä mm. USA:n Pittsburgissa tuolloinkin silloin vuonna 1969 kokoontuneet elitistit sisäpiireineen pääsivät toteuttamaan tätä ajamaansa salahanketta uudesta maailmanjärjestyksestä, johon kuuluivat silloinkin ja kuuluuvat edelleen mm. YK:n Agenda 21 ja YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 ohjelman mukaiset tavoitteet.
CIA:lla kun taas alkoi silloin 50-luvulla tämä MK-ULTRA ihmiskoe, joka on jatkunut näihin päiviin saakka ja alkoi salaisesti jopa Suomessa jo vuonna 1958, jolloin suomalaislapsia lähetettiin Norjaan eräälle lasten kesäleirille, mutta lapset saivat leirin aikana mm. LSD huumeita juomaansa.
Tällä keinoin CIA halusi seuloa näiden 11-vuotiaiden lasten joukosta uusia lahjakkuuksia, joita voitiin sitten myöhemmin rekrytoida heille palvelukseen.
SUPO paljasti tämän kyseisen leirin vuonna 2010 Iltalehdessä, eli 52-54 vuotta oli ensin näitä lasten huumausleirejä salailtu, ennen kuin SUPO vasta paljasti silloisen touhun.
Työttömyyskortisto, KELA, Työmarkkinatori
Jos nyt kuitenkin käytätte sitä kuuluisaa maalaisjärkeänne, niin miettikääs hetki, että jos työttömän suomalaisen kohtelu on seuraavaa nykyajan Suomessa.
Henkilö vaikka valmistaa kitaran plektroja harrastuksenaan, jonka seurauksena työvoimatoimiston ja KELA:n virkailija saa päähänsä, että nyt te olette päätoiminen yrittäjä. Lopettakaa päätoiminen yritystoiminta, niin silloin voitte jälleen ilmoittautua takaisin työvoimatoimiston asiakkaaksi ? Eli harrastustoiminta täytyy lopettaa ja täytyy taas tämän kitara plektrojen valmistajan olla tekemättä mitään.
Mutta vaikka hän ilmoittautuu vuoden aikana useita kertoja työvoimatoimiston (nyk. TE-keskus) asiakkaaksi, niin häntä ei enää sinne päästetä ja häntä mahdollisesti myös riudutetaan myös leikatulla toimeentulotuella rangaistuskeinona siitä, että hän on tuolla harrastustoiminnallaan ehkä saanut itselleen muutaman kympin lisätuloja, mutta siitä taas halutaan häntä ratkaista.
Mutta sitten julkisuudessa kerrotaan koko ajan, että kuinka tämä Työmarkkinatori, TE-keskus pyrkisi koko ajan edistämään näiden siellä työttömien armeijana olevan työttömien massan työllistymistä. Mutta samaan aikaan rankaisee heitä siitä, jos joku on onnistunut vaikka tuollaisella edellämainitulla harrastustoiminnalla hankkimaan vaikka itselleen niitä pieniä lisätuloja ?
Eli näin näette, että tämä koko työttömien jatkuva kiusaaminen sekä pompottelu onkin pelkästään keskittynyt heidän ihmisarvon polkemiseen ja alentamiseen ja koko sosiaaliturvajärjestelmä kätkee sisälleen tämän tottele, alistu tai muuten sinua rankaistaan maailman.
Ja koska nämä työttömien määrät mitä Suomessa nyt syntyy on noin 167 uutta työtöntä per päivä, niin silloin puhutaan jo aika suurista luvuista vuositasolla, joka on jo noin 61 000 uutta työtöntä vuodessa.
Joten tämä on silloin kuin se vanha tuolileikki, jossa aina joltain lähtee tuoli pois ja aina joku joutuu kadulle, työttömäksi, rahattomaksi jne.
Työvoimatoimisto (nyk. TE-keskus) KELA:n sosiaaliturvineen perustuu pelkästään ihmisen totaaliseen syrjäyttämiseen ja jo tämä, että se rankaisee työn teosta, tai jopa harrastustoiminnasta kertoo jo suoraan sen, että TE-keskus ajaa sosiaalista syrjäytymistä ja haluaa ajaa vain ja ainoastaan tätä salaista talouden nollakasvuhanketta, jonka tavoitteena ei ole työllistyminen, vaan sen tavoitteena on sosiaalinen syrjäytyminen. Joten sen tehostamiseksi on tuolla mm. näissä sosiaali ja ongelma lähiöissä mm. jo paikalliset huumeongelmat, päihdeongelmat ja löytyy jopa alkot ostarilta, niin nollakavun lieveilmiöt ovat jo valmiina jokaiselle halukkaalle.
Mutta jos nämä nollakasvumiehet olisivat rehellisiä, niin silloinhan ministerit pitäisivät nollakasvusta kertovia tiedotustilaisuuksia, joissa ilmoitettaisiin kuinka kodittomuuskattavuus ja huumeongelma kattavuus on taas näin ja näin paljon noussut, mutta nämä käyrät kiinnostavat taas enemmän näitä huumekartelleja ja lääketehtaita, koska siellä taas liikkuu näiden talouden nollakasvun sosiaalisen pahoinvoinnin rahalliset voitot.
Eli kodittomuus on jonkun toisen huumeparonin onnenpäivä, kun heille tulee siinä kodittomuuden käyrän noustessa aina lisää asiakkaita ja siksi tätä kodittomuus ongelmaa myös ajetaan talouden nollakasvun avulla eteenpäin, joissa on ihan salaiset kasvu tavoitteet lähi vuosillekin.
Mutta ei hallitus voi kertoa sitä salattua totuutta siitä, että tämä työttömien pompottelu on myös ollut osana salaista ihmiskoetta, jonka tarkoituksena on myös tehdä ihmistutkimusta näillä henkisesti kärsivillä ihmisillä, joista osa saattaa myös olla tässä CIA:n MK-ULTRA ohjelmassa, joka on myös aina ollut salainen ihmiskoe.
Se jo itsessään vaatii aikamoisen tahtotilan, että kuka tahansa ihminen kykenee elämään kortistossa kymmeniä vuosia ja yrittämään säilyttämään itsetuntonsa sekä identiteettinsä. Mutta silloin 2020-2022 vuosina toteutetut lockdownit olivat jo tästä työttömän ihmisen ihmiskokeesta jo se pilottiversio, jossa myös työväestö vedettiin tähän samaan ihmiskokeeseen mukaan ja se tehtiin vielä aika ovelasti huijaamalla heitä, että STAY HOME, STAY SAFE kaltaisilla, JÄÄ KOTIIN, PYSY TURVASSA markkinakikalla ja heidät saatiin sitten maskit naamalla pelkäämään vielä jotain virusta, jota kuitenkaan ei onnistuttu vieläkään eristämään missään ja kuinka jotkut eivät tätä koronaa ole vieläkää saaneet, vaikka eivät ottaneet yhtään koronarokotusta.
Mutta sitten eihän myöskään sosiaaliviranomaiset voi sanoa totuutta, että muuta halvempaan huumeghettoon asumaan, kun vuokrasi on liian suuri meidän mielestämme. Joten siksi he sanovat sen MUUTA HALVEMPAAN ASUNTOON, KOSKA VUOKRASI ON LIIAN SUURI.
Näillä nyt sitten tehostetaan tätä talouden nollakasvua ja sen ihmiskokeen päätarkoituksena on luoda mahdollisimman paljon hajonneita ydinperheitä sekä luoda näistä rikkinäisistä ihmisraunioista mm. päihdeongelmia lisää, jotta tämän uuden maailmanjärjestyksen kestävän kehityksen ohjelma saataisiin eteenpäin, jotta ydinperheet tuhoutuisivat, koska näiden elitistien mukaan maailmassa on noin 7,1 miljardia liikaa ihmistä.
Sitten he harhauttivat nuoria mm. ilmastonmuutoksella, jonka propagandalla tälläkin hetkellä mm. useissa kouluissa pelotellaan alakouluikäisiä lapsia ja vielä tämä, että heidät syyllistetään sitten siitä ilmastonmuutoksesta.
Sen sijaan näille nuorille voisi puhua nollakasvumuutoksesta, jota ajaa mm. Sveitsin Talousfoorumin roistot ja he haluavat vähentää maailman väkiluvun aina 500 miljoonaan, joka on heidän lopullinen maailman väkiluku tavoite.
Eli sitä varten he haluavat ajaa sen Vihreän Siirtymän nimellä ajetun muutoksen tänne koko maailmaan ja lakkauttaa kaikki kansallisvaltiot jonnekin vuoteen 2050 mennessä ja poistaa kaikki itsemääräämisoikeus ihmisiltä. Sekä saada vuoteen 2050 mennessä mm. kaikista asunnoista hiilineutraalit nollapäästöillä.
Nythän jo sähkölaskut ovat kallistuneet ja erityisesti pörssisähkö. Kun lähivuosina erityisesti sähköteollisuus on se, jossa tulee tapahtumaan ne kaikkein radikaaleimmat muutokset, kunnes se hiilinielu ja hiilijalanjälki, sekä hiilipiste sekoilu aloitetaan ja se alkaa porrastetusti asteittain, kunnes tämä rahajärjestelmä siirretään siihen digitaaliseen identiteettiin asti.
Tästä nyt jo Britanniassa on sen pilotti kohta alkamassa ja siellä kapinoidaan tämän Digi ID:n puolesta jo nyt, mikä on hyvä asia, että siellä ollaan todella hereillä tämän asian tiimoilta.
Ja näiden elitistien ideahan on, että kohta jopa ruokakaupassa jokaisessa elintarvikkeessa on mainittu se hiilijalanjälki, jonka jälkeen jos tämä nykyinen paperiraha poistetaan, niin sen jälkeen kaikki maksuliikenne tapahtuu enää sillä digitaalisella sovelluksella, joka sitten seuraa internetissä reaaliaikaisesti, että paljonko sinulla on niitä käytettävissä olevia hiilipisteitä, joilla sitten sinä voit siellä päivittäistavara ja ruokakaupassakin maksaa niillä hiilipisteillä. Mutta silloin jos pisteet eivät riitä esim. ruoan ostamiseen, niin silloin et saa ostettua vaikka lihaa, jos siihen eivät enää ne hiilijalanjälki pisteesi riitä.
Itse asiassahan tämä KELA:n sosiaaliturva on jo tälläkin hetkellä vähän kuin tämä hiilipiste homma, koska poliittisella työsyrjinnällä voidaan edelleen pitää mm. poliittisesti vainottuja suomalaisia salaisilla työsyrjinnän listoilla.
Sain tästä mm. itse taas jälleen elävän esimerkin, kun hain erästä työpaikkaa yhdestä ry:stä, jonka puitteissa mm. tekemäni musiikin osalta olen Suomen parhaimpia, mutta koska olen sillä SUPO:n sekä ministeriöiden salaisella työsyrjintä listalla, niin siksi sielläkään yhdistyksessä ei voida tarjota tälläkään hetkellä Teemu Vehkalalle töitä. Joten silloinhan tässä jo ajattelee, että ehkä olisi jo kohta viimein aika muuttaa Suomesta ulkomaille, jos kerta tämä työnsaanti tässä maassa on kerta näinkin vaikeaa.
Edelleen minusta tämä julkinen keskustelu perustulosta täytyisi jo saada viimein julkiseen keskusteluun, koska tässä on Suomessa nyt syntymässä jo kohta sama määrä työttömiä mitä 90-luvun laman aikana syntyi ja sen kynnys ylittyy arviolta joskus 2030-2035 vuosina, ellei kasva jopa sen yli.
Sitten siinä on seurauksena uusi talous ja ehkä jopa pankki kriisi, joka taas saa aikaiseksi sen suuremman kriisin, jolla sitten todennäköisesti Euroopan Keskuspankki määrää salaiset pelisäännöt eri maiden pankeille tämän uuden Digitaalisen identiteettilompakon käyttöön ottamiseksi.
Näin minä tämän asian näkisin, että tällaista skenaariota siellä ollaan todennäköisesti suunniteltu ja siellä on sitten jälleen eliitillä samanlaisia juonia kuin oli sen koronapassin kanssa, että "ette pääse töihin, jos ette hyväksy tätä Digi ID:tä".
Nythän TE-keskuksella ja KELA:lla on tuo "Et pääse takaisin työvoimatoimiston asiakkaaksi, jollet lopeta kannattamatonta yritystoimintaasi".
Mutta tämän kaiken takana on se, että miten paljon pankit ja niiden suurimmat omistajat vihaavat kaikkia yksityisyrittäjiä, koska niiden muodostama hyvinvointi jokaiselle menestyvälle hyvinvointivaltio yhteiskunnalle on aina arvokkaampi kuin luulit, koska siinä missä nämä yli 700 000 valtion virkamiestä ei tuota mitään, kun taas yrittäjillä jo on asiakkaita, niin siitä tulee se raha kiertämään ja raha lähtee tämän jälkeen kiertämään paikallistaloudessa ja jos se raha on käteistä, niin näin se talous elpyy.
Mutta jos taas se suuryrityksen johtaja roudaa yksityisellä lentokoneella jätesäkki kaupalla rahaa Sveitsiin pankkiin piiloon, niin luulettekos, että niistä piiloon laitetuista rahoista olisi enää Suomeen mitään hyötyä ?
Ei ole. Ja kun Suomen hallitus ottaa koko ajan miljardeja enemmän lisää velkaa, niin valtio on kohta jo siinä pisteessä, että ne USA:n markkinamiehet tulevat tänne ja myyvät nämä Suomen kaikki metsät pois ja lopulta myös pohjavesien mineraalivarannot. Joten lopultahan tämä maa on jo konkurssissa.
Tämä meitä sitten odottaa, joten edelleen nämä taloudesta paskanpuhujat mm. poliitikot eivät tälle asialle juuri ole onnistuneet tekemään vieläkään mitään ratkaisua, jolla tämä velkaantuminen saataisiin loppumaan, koska niin paljon näitä Sveitsiin rahan lennättäjiä Suomessa jo on.
Suomen valtionvelka on nyt jo noin 183 miljardia euroa.
sunnuntaina, helmikuuta 09, 2025
USAID lahjukset julki
Nyt tällä hetkellä mediassa ja julkisuudessa paisutellaan ja ruoditaan USAID Yhdysvaltojen kehitysyhteistyöviraston (United States Agency for International Developement) lahjuksia.
Näitä rahoja on toimitettu aina Taleban terroristeille, Suomen ulkopoliittisille instituutille (UPI), Suomen kirkon ulkomaanapuvirastolle jne.
Kyseessä on siis melkoisen suuri ja miljardiluokan rahanpesuorganisaatio, joka on toiminut kansainvälisesti.
Mutta näin se CIA toimii, että sieltä kierrätettävät rahulit täytyy aina jonkun toisen järjestön kautta jakaa maailmalle.
Yksi organisaatio joka näitä rahoja levitteli maailmalla on ACT for Humanitarian Capacitity Developement in EU Aid Volunteers initiative.
Miksi nyt USAID rahojen saajat heitetään nyt bussin alle ?
Mutta nyt se miljoonan dollarin kysymys tässä USAID skandalissa enemmänkin on se, että miksi nyt USAID rahojen saajat halutaan nyt symbolisesti heittää ns. bussin alle ?
No koska Elon Musk on tässä hommassa jollain tavalla kehissä ?
No siis koska CIA:n rahojen kierrätystoiminta USAID järjestön alla on tullut päätökseen ja siitä seuraa kohta vielä maailmanlaajuisen rahajärjestelmän uudistus, joten eihän enää myös USAID lahjuksia voi maksaa perinteisin dollari tilisiirroin.
Uutistoimisto Reuters sai myös USAID rahaa 9,147,532,00 dollaria koronarokotus propagandaan.
Hillary Clintonin tytär Chelsea Clinton sai USAID rahulia 85 miljoonaa dollaria.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue sai USAID rahulia 14 miljoonaa dollaria.
Jos kerran Setä Samulin maasta tätä rahulia virtaa näinkin paljon Suomeen, niin onkohan vielä jopa nämä Suomen sosiaaliturvarahat USAID tilisiirtoja hyvinvointialueille ?
Eipä tässä enää mikään yllätä, kunnes tätä USAID skandaalia vielä kaivetaan syvemmälle.
Mutta kaikki se mikä siihen Suomen sosiaaliturvaan tulee, niin nyt olisi jo korkea aika Suomen valtion lopettaa jo se köyhien kansalaisten kärsimys ja nostaa viimein se sosiaaliturva sille tasolle, josta Suomen valtio saa joka vuosi huomautuksen EU:n komissiolta, ettei Suomen sosiaaliturva ole vieläkään sillä tasolla, jolla sen kuuluisi olla, koska Suomen sosiaaliturva on melkein yhtä pieni kuin Romaniassa.
Suomen valtio on jo vuosikausia rikkonut täysin tahallisesti vielä kansainvälistä sopimusta, koska täällä ylläpidetään liian alhaista sosiaaliturvaa.
Nämä sosiaaliturvan kurjistajat istuvat näissä USAID rahoitetuissa ajatushautomoissa ja heillä on vallinnut tässä maassa jo hyvin pitkään talouden nollakasvun hanke, jonka tarkoituksena on luoda mahdollisimman paljon massatyöttömyyttä, jotta nämä työttömäksi saadut ihmiset saataisiin mm. lääkkeiden sekä päihteiden kuten alkoholin ja huumeiden käyttäjiksi, jolloin heidän päihde ja huumeongelmansa sekä lääkeaddiktionsa alkaa rikastuttamaan näitä USAID rahoilla tuettuja lääkeyhtiöitä. Mutta myös nämä mm. Meksikon sekä Kolumbian suurimmat huumekartellit kuuluvat näiden samojen maailman suurimpien lääkeyhtiöiden omistajien omistukseen.
Lähde: USA goverment spending sivusto
maanantaina, heinäkuuta 15, 2024
EU:n komissio tarjosi Twitterille salaista nettisensuuri diiliä
Eli se on viinaa, tupakkaa ja huumeita yhä enempiin suihin ja eivät nämä ongelmat minnekään maton alle lakaisemalla katoa.
lauantaina, helmikuuta 08, 2020
EU:n komissio - Ruotsin täytyy siirtyä euroon 2025 mennessä
Teksti: Teemu Vehkala
Euroopan komissio on alkanut painostamaan Ruotsin hallintoa, että sen tulee siirtyä euroon viimeistään vuoteen 2025 mennessä.
Saksan demarijohtaja Martin Schulz totesi jo vuonna 2017, että kuinka EU:sta on määrä tulla liittovaltio vuoteen 2025 mennessä ja kuinka vastustelijoiden täytyy lähteä ulos EU:sta.
Suomen talouslukuja jo hyvin kauan tutkinut Auvo Rouvinen selvitti, että paljonko tämä Suomen EU jäsenyys on jo maksanut rahalla mitattuna siihen verrattuna, että meillä olisikin ollut kaiken tämän EU-jäsenyyden ajan käytössä vahvan markan linja.
Suomi ja Saksa 1981-2018 bkt henkeä kohden dollareissa.
Suomen lyhyen aikavälin talouskasvu 3 %
Tässä se näkyy Rouvisen tekemä kaavio, josta näkyy Suomen ja Saksan talouskasvu EU-vuosina.
Suomen hyvinvointitappio 1990-2018
Toteutuneen talouskasvun 3 % ja vahvan markan välinen erotus on se hinta, kun laskee tuon ylläolevan vihreän kaavion summat, joka päättyy sellaiseen lukuun kuin 331 067,19 dollaria vuoden 2010 silloisella dollarin kurssilla.
Rouvinen laski vielä optimin kansantulon menetyksen ja toteutuneen erotuksen vuonna 2018, joka oli 28 853 dollaria.
Mutta jos vielä laskee kokonaisuudessaan sen, että mikä hinta Suomelle on tästä EU:sta tähän mennessä ollut, niin se summa on melkoisen hurjaa luettavaa.
Se summa on yhteensä 1 655 000 000 000. Eli n. karkeasti 1700 miljardia dollaria.
Nyt varmaan ymmärrätte, että minkä luokan valtionpetokseen Paavo Lipponen (1998 Pääministeri) ja Sauli Niinistö (1998 valtionvarainministeri) syyllistyivät, kun he veivät Suomen euroon 90-luvun lopulla eduskunnan sekä Suomen kansalaisten selän takaa.
Eivät he toki olleet yksin tätä asiaa päättämässä, että Suomen valtion varat täytyi alkaa ryöväämään euroina yksityisomisteisten pankkien pankkiirien taskuihin.
EU on puhdas rikollisjärjestö, jonka komission edustajia ei olla valittu vapailla vaaleilla.
Neuvostoliitossakin oli aikanaan ylimystössä se 14 kasvotonta miestä, jotka päättivät kaikesta.
Jos ette ole vielä huomanneet, niin Euroopan union on alusta saakka muistuttanut valtajärjestelmältään Neuvostoliittoa ja näissä leikeissa aina lopulta talous alkaa näyttämään härän pyllyä ja ihmisillä menee lopulta todella huonosti. Eli sitäkö te suomalaiset odotatte ?
Mutta taas nämä BREXIT ja Suomen mahdollinen FIXIT on todennäköisesti Euroopan komission harhautusta koko tässä leikissä, jossa on tavoitteena vain yhteinen liittovaltio lopuksi, jonka jälkeen jokainen EU:n jäsenmaa menettää myös lippunsa ja joutuu tuomaan sen EU:n kommunistisen keltatähtilipun tilalle.
Lisäksi kaikkien liittovaltioon liitettävien EU-maiden valtionvarainministeriö lakkautetaan ja siirretään yhteiseksi Brysseliin.
Eurostoliiton tulevien vuosien tavoitteet
- Kaikki EU-maat euroon pakolla
- EU:lle yhteinen armeija (Angela Merkel tästä jo huuteli)
- Palkkojen leikkauksia, lomarahojen lakkauttamista
- Sosiaaliturvamenojen leikkausta
- Lisää EU-kolhooseja (Kuntouttava työtoiminta)
- Lisää työttömien aktivointeja (Aktiivisuustoimenpiteet)
- Lääkkeiden omavastuun heikennys
- Hoitomitoituksen heikennys
jne. Huomaatte varmaan jo tuosta, että Eurostoliiton johtajat ajattelevat vain omaa napaansa, eikä heitä voisi vähempää kiinnostaa, että miten jotkut keskituloisetkaan pärjäisi tässä EU:n piilo-kommuniseisessa kilpailujärjestelmässä.
Sen sijaan talouden nollakasvuohjelmalla menee hyvin ja massatyöttömyys lisääntyy hälyttävästi sekä saa aikaan paljon henkistä pahoinvointia, itsemurhia, hajoitettua perheitä, alkoholismia jne.
Lähteet: https://www.ers.usda.gov/data-products/international-macroeconomic-data-set.aspx
Aftonbladet
Auvo Rouvisen blogi (Uusi suomi)
sunnuntaina, tammikuuta 19, 2020
Täältä tulee Aktiivimalli 2.0 ja 60 vuorokauden poliittinen raippa
Suomen korruptoitunut hallitus puuhaa jo täyttä häkää Aktiivimalli kakkosta, johon kuuluisi rangaistuksena jo 60 vuorokauden karenssi.
Eli työttömyystuet katkaistaisiin kahdeksi kuukaudeksi, jos työtön ei täyttäisi hänelle määrättyä velvoitetta hakea tiettyä määrää avoimia työpaikkoja ja paikallisen TE-toimiston hänen haettavakseen osoitettavia avoimia työpaikkoja.
Mutta mistään työllistymisestähän tässä ei ole edelleenkään kysymys, vaan kyse on työttömien kiusaamisesta ja taloudellisella nollakasvun köyhyydellä kyykyttämisestä, jolla valtion talouteen toivotaan saavan edelleen näitä nollakasvuun liittyviä säästöjä, jotka ovat mm. työttömien lisääntyneet itsemurhat.
Tästä julmasta nollakasvun politiikasta ei yksikään poliitikko uskalla puhua ääneen, koska sellainen ei kestäisi julkista päivänvaloa.
Se kun on kylmä totuus, että jokainen alle kolmekymppinen työtön, joka päättää elämänsä itsemurhaan ja ei tulisi muutenkaan olemaan lopun ikäänsä työkykyinen, tuottaa tuolla itsemurhalla n. miljoonan euron säästöt valtiolle. Koska sen jälkeen kun sielu irtoaa heiltä lihasta, niin loppuu myös KELA:lla ja valtiolla velvollisuu elättää heitä.
Vaikka poliitikot väittävät, että tällä Aktiivimalli kakkosella olisi nyt työllistää erityisesti 55-vuotiaita yksityiselle sektorille, niin kyseinen uudistus ei tuota kuin vain taloudellista tappiota valtiolle sekä saa aikaan lisää köyhyyttä ja kurjuutta, joka on sen alkuperäinen tarkoituskin.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) on keskustelemassa asiasta 29. tammikuuta järjestettävässä iltakoulussa, jossa tullaan tästä työttömien tulevasta kyykytystoimista päättämään silloin.
Samalla kertaa on myös tarkoitus päättää yksilöllisen työnhaun mallin lisäksi ansiosidonnaisen työttömyystyrvan vapaaehtoisesta porrastuksesta, kodinhoidon tuen leikkauksesta, saatavuusharkinnan poistamisesta sekä opiskeluaikojen rajoittamisesta.
Pääministeri Marin sanoi vielä vuonna 2018 Demokraatti-lehdelle, että kuinka työttömien painostamisella huvin vuoksi ei ole mitään tärkeää tehtävää yhteiskunnassa.
Nyt hän joutuu kyykyttämään Suomen työttömiä huvin vuoksi, koska istuu Suomen pääministerinä, jolla ei ole minkäänlaista oikeutta poistaa tätä Akiivimalli kakkosta, koska sen takana ovat teolliset suuryritykset omine tulonsiirto motiiveineen, jotka haluavat yli miljardien eurojen tulonsiirtoja köyhiltä itselleen Aktiivimalli kakkosen avulla, joka käy heiltä helposti kun työttömien tukia päätyy karenssiin, niin automaattisesti nämä rahat menevät näiden teollisuuden suursyömäreiden taskuun.
Lähde: Verkkouutiset
perjantaina, helmikuuta 15, 2019
Anna Kontula: 90-luvun hyvinvointivaltiota ei voi enää pelastaa
Teksti: Teemu Vehkala
Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula väitti ettei 90-luvun hyvinvointivaltiota voisi enää pelastaa ja kuinka tuleva järjestelmä olisi rakennettava kestämään nollakasvun ja miinuskasvun yhteiskunta.
Mutta ymmärtääköhän Kontula edes mitä se nollakasvu oikein on?
Sillä tämä talouden nollakasvuohjelma on monikansallisten yhtiöiden sekä yksityisomisteisten pankkien ajama hanke, jonka seurauksena näihin entisiin rikkaisiin EU:n teollisuusmaihin on synytynyt massiivinen massatyöttömyys.
Mutta se onkin tämän nollakasvun tavoite ja silloin kun synnytetään tietoisesti massatyöttömyyttä, niin tällä on jokin poliittinen agenda taustalla ja tässä tapauksessa työttömistä pyritään pääsemään eroon keinolla millä hyvänsä.
Joten varsinkin kun se tuore työtön onkin tällainen vuosikausia työelämässä viettänyt työmies, niin hänen moraalinsa rikkoutuu työttömyyden myötä ja elintaso heikkenee sekä vielä usein perhe hajoaa, minkä jälkeen mies sitten tarttuu pulloon ja loppu on historiaa.
Viime vuoden perustulokokeilu paljasti jo eliitin aikeet
Tämä viime vuonna aloitettu perustulokokeilu paljasti jo kuinka
näillä 2000 perustulon saajaa eivät saaneet yhtään lisää työpaikkoja sen seurauksena.
Mutta tutkimustuloksessa selvisi se, että kuitenkin näiden perustulokokeilussa olleiden hyvinvointi parani.
Mutta tätä ihmisten hyvinvointia tämä perustulokokeilun lanseerannut Suomen valtaeliitti ei arvosta pätkääkään, koska se on henkistä pääomaa, jolla ei voi enää lisää rahastaa.
Sillä tälle valtion ylimmälle loisporukalle (Suomen korruptoitunut eliitti) tärkein asia on saada pidettyä palkat alhaalla, sosiaalituet mahdollisimman alhaalla.
Samoin he pyrkivät tuhoamaan seuraavaksi kaikki Suomen AY-liikkeet, jotka voisivat olla tiellä, kun tätä Suomen keskituloista työväenluokkaa aletaan hajoittamaan taloudellisesti.
Aina kun tämä virkamieseliitti puhuu talouskasvusta, niin he eivät koskaan tarkoita että sinun talous kasvaa, vaan he puhuvat vain Suomen valtion veronmaksajien rahoista, joita myönnetään myös monikansallisille yhtiöille, jotka kiertävät Suomesta veroja joka vuosi ulkomaille lukuisia kymmeniä miljardeja.
Jos tähän vielä laskee näiden Suomen rikkaimpien rahasukujen suorittamat rahanpiilotuksen veroparatiiseihin sekä Sveitsiin, niin puhutaan jo yli 45 miljardin euron veromenetyksistä vuositasolla ja tässä se syy on siihen, että miksi tämä Suomen hyvinvointivaltio on muka nyt täysin menneen talven lumia.
Kun tässä vanhassa kapitalistisessa talousjärjestelmässä työntekijä on vain pelkkä orja, jonka selkänahasta suuryhtiöiden omistusporras repii miljardivoitot omiin taskuihinsa.
Raha ei taas tule koskaan mistään Otto automaatin taikaseinästä, mutta se ei myöskään manifestoidu työtä tekemällä. Vaan sitä syntyy vain velasta ja tästä syystä silloin kun nyt näitä Suomenkin asuntovelallisia on yhä vähemmän, joka on seurausta heikentyneestä ostovoimasta. Niin tämä on aiheuttanut pankeille suuren ongelman luoda enää uutta rahaa liikkeelle, joten tämän vuoksi Suomen valtio on joutunut ottamaan joka vuosi yli 6 miljardia euroa lisää valtionlainaa.
Anna Kontulan mukaan maapallon kantokyky ei kestäisi enää tällaista 80-luvun ja 90-luvun kasvutaloutta. Joten hänen mukaansa järjestelmä olisi rakennettava kestämään tätä nollakasvun ja miinuskasvun yhteiskuntaa.
Mutta on hyvin merkillistä, ettei näistä nykyisistä Arkadianmäen kansanedustajista yksikään enää uskalla puhua Suomen pankkijärjestelmän uusimisesta. Markku Uuspaavalniemi oli joitain hallituskausia sitten ainoa kansanedustaja, joka uskalsi ottaa tämän asian puheeksi.
Sillä Suomen valtio pystyisi vielä pelastamaan taloutensa, jos se eroaisi ensin EU:sta ja palauttaisi tämän jälkeen markan takaisin. Eli Suomen Pankki saisi takaisin tuon rahanluontioikeuden, jota se voisi laskea vapaasti liikkeelle ilman näiden röyhkeiden Wall Street pankkien manipulointia ja väliintuloa.
Lähde: Verkkouutiset
keskiviikkona, joulukuuta 03, 2014
Eliitti sensuroi Ruotsin sosiaalidemokraattien nettilähetyksen
Ruotsin pääministerinä toimii tällä hetkellä Ruotsin sosiaalidemokraattien Stefan Löfven, jonka Nato-kielteinen linja on saanut Ruotsin sekä ulkomaiden Yhdysvaltain valkoisesta talosta asti kulminoituneet tahot raivoihinsa. Joten maan media Aftonbladetia myöten on laitettu hyökkäämään toistuvasti tämän sosiaalidemokraattisen puoluetta vastaan. Sionistinen media tekee oligarkkiensa kautta kaikkensa, jotta Nato-vastaiset sosiaalidemokraatit saataisiin syrjäytettyä vallasta.
Jos nyt vielä sosiaalidemokraatteja vertaa Ruotsin ja Suomen välillä, niin Ruotsissa näillä on enemmän ns. munaa vielä puolustaa viimeisiä itsemääräämisoikeuksiaan valtaeliitin Nato agendan alla. Mutta Suomessa koko sosiaalidemokraattien maine on heikentynyt pohjalukemiin ja imago ei ole ongelma vaan se, että päätäntävalta on siirretty suurpääomaryöstäjien eli pankkiirien valtaan.
Ruotsi on joutunut maksamaan kovan hinnan itsemääräämisoikeudestaan, kun viimeisen 30 vuoden sisällä kaksi sosiaalidemokraatteihin kuulunutta pääministeriä Olof Palme ja Anna Lindh salamurhattiin pois sionistisen valtaeliitin tieltä. Suomessa ei enää kukaan valtionpäämies uskalla pistää kapuloita sionistipankkiirien rattaisiin. Vaan täällä luovutetaan kaikki valtionyhtiöt ulkomaille ja annetaan Kokoomuksen sekä muiden kapitalististen eliittiporvarien viedä loppuun tämä työväenluokan tuhoaminen. Mutta lopulta seuraa sitten se kaikkein rajuin asia, ei sosiaaliturvan totaalinen lakkauttaminen, jonka jälkeen eliitti turvautuu sotilasjuntan käyttöön.
Kaikki nämä taloudellisen keskiluokan hyvinvoinnin tuhoamishankkeet kuuluvat talouden nollakasvun agendaan. Massatyöttömyys on siis täysi seuraus nollakasvun toteutumisesta ja pankkiirien tarkoitus on tuhota rikkaat teollisuusmaat ja tuhota niiden työllisyys, koska näiden valtioiden keskiluokkaakin edustavat ihmiset ovat tälle pienelle pankkiireista koostuvalle eliitille täysin turhia. 500 miljoonaa on tämä lopullinen tavoite, jolla maailman väestö saataisiin näiden psykopaattien mukaan sellaiselle tasolle, että se myös tyydyttäisi tätä negatiivista elittiä.
Ruotsin valtio on tällä hetkellä siinä tilanteessa, että se käytännössä pakotetaan pistämään myös nimi alle vielä Naton jäsenyys-asiakirjaan.
Pankkiirien talousrosvoilla on käytettävissään mm. terorri-iskujen lavastusorganisaatiot, joilla Norjakin saatiin polvilleen 2011, kun se olisi halunnut irtaantua sotilasliitto Natosta öljyrahojensa turvin. Mutta Ruotsin sosiaalidemokraatit yrittävät nyt taistella viimeisistä Ruotsin valtiollisen itsemääräämisoikeuden vapaudenrippeistään, ennen kuin CIA ja muu valtaeliittikoneisto jyrää pois koko demarihallinnon ja toteuttaa poliittisen vallankaappauksen Ruotsin hallinnossa. Likaisia konsteja ollaan jouduttu Ruotsin pääministerejä kohtaan käyttämään 30 vuoden sisällä jo kaksi kertaa. Se on ollut kohtuuttoman suuri hinta siitä, että naapurimaan valtionjohtajilla on ollut sen verran puhdasta omatuntoa, etteivät ole suostuneet luovuttamaan maansa itsemääräämisoikeutta näiden vallanhimoisten psykopaattien käsiin.
tiistaina, marraskuuta 11, 2014
Kataisen ja Stubbin ansiolista hämmentää
Jyrki Kataisen ja Alex Stubbin hallituksien aikana Suomessa harjoitettu nollakasvu on jotain järkyttävää luettavaa. Tämä kaikki seuraava on tätä Suomen "talous ja nollakasvua".
16.1 Margariinivalmistaja Bunge Finland Oy aloittaa jo neljännet YT:t
16.1 Lappeenranta aloittaa YT:neuvottelut
16.1 Olvi aloitti 90 työntekijää koskevat yt-neuvottelut
17.1 Polarica irtisanoo 19
17.1 Pohjola Vakuutus aloittaa yt-neuvottelut
20.1 Nurminen aloittaa yt:t
20.1 Moventas Gears vähentää 65 työpaikkaa
21.1 Viking Line aloitti yt-neuvottelut Suomessa
21.1 Lappeenrannan ja Varkauden lentokentillä yt-neuvottelut
22.1 Yt-pommi Suomeen ja Ruotsiin: 870 työpaikkaa vaarassa
24.1 Järkyttävä yt-pommi: Itella vähentämässä yli 1200 työpaikkaa
25.1 Stora Enso aikoo sulkea paperikoneen Veitsiluodossa – 90 henkilöä
25.1 Basware käynnistää yt-neuvottelut
27.1 Satakunnan ammattikorkeakoulu vähentää yli 60
27.1 Pyhätunturi Oy irtisanoo ja lomauttaa
28.1 Ikkunayhtiö Fenestra jätti konkurssihakemuksen – Suomessa 335 henkilöä
29.1 Wärtsilältä yt-pommi: 1000 henkilöä lähtee, Suomesta 200
29.1 KYMP Oy aloittaa yt-neuvottelut
30.1 Ahlstrom leikkaa odotettua enemmän: 400 saa potkut
31.1 Aurinkomatkat lopettaa Turussa ja Tampereella – 30:lle potkut
3.2 Stockmann valmistautuu vähentämään 200 Suomen varastoista
3.2 Reittiverkostoa karsitaan – Flybe Group selvinnee 450 ihmisen vähentämisellä
4.2 Kabus Oy lopettaa linja-autojen valmistuksen – kymmenille potkut
4.2 Anttila-pommi: Kesko aloittaa yt-neuvottelut – satoja saatetaan irtisanoa
4.2 Nordkalk sulkee kalkkiuunit Lappeenrannasta – 27 saa lopputilin
4.2 Kenkäliike Bianco sulkee ovensa Suomessa – 47 saa kenkää
4.2 OAMK aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – 110 henkilöä
5.2 Marimekko aloittaa yt:t – 65 työpaikkaa vaarassa
5.2 S-Pankki starttaa säästöillä – 76 saatetaan irtisanoa
5.2 Jyväskylä julkisti 900 henkilötyövuoden suuruisiin säästöihin tähtäävät yt-neuvottelut
5.2 Ovako vähentää vuoden loppuun mennessä Imatralla yhteensä 35 henkilötyövuotta
7.2 Ensin loppuivat työt ja sitten rahat” – SS: Metallifirma meni konkurssiin – Työntekijät irtisanottiin
7.2 WinNovan yt:t päätökseen: Henkilöstö vähenee sadalla
11.2 Ahlstrom siirtää töitä Vilnaan – vaikuttaa 60 työpaikkaan
11.2 Cargotec lopettaa tehtaan – uhattuna 150 työpaikkaa
12.2 Haltik käynnistää yt:t – 60 työpaikkaa vaarassa
13.2 Efore jatkaa tehostusta – 30 pihalle ja pakkolomat kaupan päälle
13.2 Teräsyhtiö Outokumpu jatkoi loppuvuonna raskaasti tappiolla – Aloittaa YT neuvottelut
13.2 Sofor aloitti yt-neuvottelut – koko henkilöstö
14.2 Finnairissa alkavat yt-neuvottelut
14.2 Patria käynnisti laajat yt-neuvottelut – toiset heti perään
14.2 OAMK aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – 110 henkilöä
17.2 Turun telakan pääluottamusmies: 500 lomautetaan syksyllä
17.2 Kouvola irtisanoo 13 työntekijää
17.2 Länsi- ja Itä-Savon yt-neuvottelut päätökseen: henkilöstömäärä vähenee 11 työntekijällä
24.2 Basware säästää ja irtisanoo 28 työntekijäänsä
3.3 LähiTapiola käynnistää yt:t – vähentää 400 työntekijää
6.3 Tampereen teknillinen yliopisto irtisanoo enintään 60
7.3 Noin 40 joutuu lähtemään Helsingin OPKK:sta
7.3. YT-neuvottelut koskevat Tiken koko n. 200 hengen vahvuista henkilökuntaa
11.3 Pro: Infocare irtisanoo 36 työntekijää
12.3 Fazerin yt-neuvottelut ohi – 29 työntekijää saa lähteä
13.3 Itella irtisanoo 495 henkilöä
17.3 Sanoma käynnistää yt:t painossa ja taloustoiminnoissa – 100 henkilöä
17.3 Hartwallin yt:t päättyivät – vähentää 110 henkilöä
19.3 Wärtsilä vähentää 142 työntekijää Suomessa
19.3 Etera irtisanomassa 40 työntekijää
19.3 Sodexo menetti Nokian – 150 työntekijää uhkaa potkut
20.3 Nansolla taas yt:t käyntiin – vähennystarve julma: 466 henkilöä
25.3 Finnlines-tytär lopettaa Kotkassa – 36 irtisanotaan
25.3 TS: Turun Sanomat aloittaa yt-neuvottelut – 25 vähennetään
26.3 TS: Työterveyslaitos vähentämässä taas 50 työpaikkaa
27.3 Marimekko irtisanoo 22 työntekijää
27.3 Finnairilta raju pommi: “Vähennystarve 680 henkilöä”
31.3 8 Anttilaa kiinni, yt:t Kodin1:ssä – vaakalaudalla 455 työpaikkaa
31.3 Stora Enso sulkee PK1-paperikoneen Kemissä – 88 saa lähteä
1.4 S-Pankki irtisanoo 38 työntekijää
2.4 Sonera aikoo vähentää väkeä asiakaspalvelusta – 80 työntekijää
2.4 Nordea aikoo vähentää jopa 300 työpaikkaa Suomesta
3.4 Yle: Anvia vähentämässä 80 työpaikkaa
3.4 Pentik aloittaa yt-neuvottelut
9.4 Itella aloittaa taas yt-neuvottelut – Vajaa sata joutuu lähtemään
9.4 Paakkola Conveyors konkurssiin – 70 menettää työnsä
9.4 Nyt potkii Patria: 110 ulos
9.4 Abloy irtisanoo melkein puolet Kemiönsaaressa
14.4 Kaupunginhallitus vahvisti: Lahti aloittaa yt-neuvottelut välittömästi
15.4 Nyt tuli tulosvaroitus Almalta – yt-neuvottelut käyntiin
15.4 Jopa Hullut Päivät petti – Stockmann aloittaa jätti-yt:t – jopa 330 voidaan irtisanoa
15.4 Katalysaattorivalmistaja Ecocat aloittaa yt-neuvottelut – tuotantoa Kiinaan
16.4 Aalto-yliopisto voi irtisanoa jopa 130 henkilöä
17.4 Raisioagro aloittaa yt-neuvottelut 50 työpaikan vähennyksestä
17.4 Vaasan Oy aloittaa yt:t leipomotoiminnoissa – pahimmillaan 93 vähennetään
23.4 Sanoma Lehtimedia aloittaa yt-neuvottelut – 20 voidaan irtisanoa
4.4.14 Atria vähentää 59 henkilötyövuotta
24.4.14 Satoja ravintoloita Suomessa pyörittävä Restel aloittaa yt-neuvottelut
24.4.14 UPM vähentämässä yli sata Suomessa ja Espanjassa
24.4.14 Kurikassa jälleen yli 50 työpaikkaa uhattuna
25.4.14 Patria sulkee tehtaan Sastamalassa, 23 henkilön työsuhteet päättyvät
29.4.14 Surkea alkuvuosi – ainakin 40 000 henkeä yt-rumbassa
30.4.14 Elektrobit aikoo lomauttaa liki sata
6.5.14 Tieto voi irtisanoa pahimmillaan 180
6.5.14 Strömfors Electric Oy harkitsee lopettamista Ruotsinpyhtäällä: yt 200 henkeä
6.5.14 OK Perintä vähentämässä 20 asiamiestä
7.5.14 Rettig aikoo sulkea Pietarsaaren tehtaansa. Irtisanominen uhkaa 110 työntekijää
7.5.14 Kampaamojätti Hairstore konkurssiin – 170 työntekijää irtisanotaan
12.5.14 Pohjola Vakuutus aikoo vähentää 45 työntekijää
12.5.14 Vaatevalmistaja Nanso vähentää yli 60
13.5.14 Sanomapaino irtisanoo 22 työntekijää
13.5.14 VR aloittaa suuret YT-neuvottelut – vähennystarve 130 henkilöä
14.5.14 Hallinnon tietotekniikasta karsitaan 58 työpaikkaa
15.5.14 LähiTapiolan rumat luvut julki: 244 ulos
15.5.14 Ammattioppilaitos Sataedu vähentää 55
16.5.14 Veroratkaisu kirpaisee – henkilöstövuokraaja potkii 165 henkeä
16.5.14 Teollisuusautomaatioratkaisuja valmistava Cencorp aloittaa yt-neuvottelut
18.5.14 KSF Media aloittaa yt-neuvottelut, vähennystarve 50 työntekijää.
19.5.14 Opetushallitus aloittaa yt:t – vähennystarve 60 työntekijää
21.5.14 Sonera vähentää 64 työpaikkaa
22.5.14 Atria aloittaa yt-neuvottelut – 48 työpaikkaa vaarassa
22.5.14 Patrialta potkut 110:lle Hämeenlinnassa ja Tampereella
23.5.14 Suomen Vahinkovakuutus aloittaa yt-neuvottelut (90 henkilöä)
23.5.14 Yle: Kuudensien YT-neuvottelujen päätös: Turun Sanomat irtisanoo nyt 13
23.5.14 Anvia irtisanoo 48 ja lomauttaa 27
28.5.14 VR aloittaa yt-neuvottelut hallinnossaan – 20 menettänee työnsä
28.5.14 KEMET Electronicsin: irtisanottavia n. 40 henkilöä Suomussalmen tehtaalla
28.5.14 Strömfors sulkee Loviisan-tehtaan – liki 200 kortistoon
28.5.14 Koulutuskeskus Palmeniassa alkavat yt-neuvottelut – vähennystarve 80 henkilöä
30.5.14 Sanoma ulkoistaa taloushallintoa, 50 saa lähtöpassit
3.6.14 Stockmann vähentää 180 työpaikkaa, aloittaa myös heti uudet yt-neuvottelut
3.6.14 Hyttivalmistaja Shippax ajautui konkurssiin – kymmeniä työttömäksi
5.6.14 Puolustusvoimauudistuksen myötä oli tavoitteena vähentää noin 2100 tehtävää
5.6.14 Turun Sanomat sulkee aluetoimituksiaan – YT: 21 työntekijää
5.6.14 Vähintään sata poliisin määräaikaista virkaa katkolla
6.6.14 SOK aloittaa yt-neuvottelut – 130 työntekijää vaarassa
6.6.14 Turvatiimi aloittaa yt-neuvottelut – säästötavoite 80 henkilöä
9.6.14 Taas raju yt-uutinen: Tieto vähentää 230
9.6.14 Kirves heilahtaa: Suurrakentaja vähentää Suomesta 265
9.6.14 Lahti vähentää henkilöstöään lähivuosina jopa 700 työntekijällä
9.6.14 Sanoma Lehtimedian yt:t päättyivät – 16 irtisanotaan
16.6.14 Leikkuri heiluu tullissa – säästötavoitteena 180 henkilötyövuotta
16.6.14 Aalto-yliopiston yt-neuvottelut päättyivät – 124 työntekijää lähtee
16.6.14 If vähentää liki 30 työntekijää
16.6.14 Soijavalmistaja Finnprotein konkurssiin – koko henkilöstö irtisanotaan
16.6.14 Kesko sulkee 4 Kodin1-tavarataloa – irtisanoo 200
16.6.14 SOK:n yt:t ohi: 24 irtisanotaan
18.6.14 Työterveyslaitoksen yt:t päättyivät – 22 irtisanotaan
19.6.14 Blue 1 aloittaa yt-neuvottelut – puolet Suomen henkilöstöstä liipaisimella
19.6.14 Lähes sadalle lopputili – Rettigin tehdas kiinni kahden viikon kuluttua Pietarsaaressa
24.6.14 Fazer sulkee leipomoita – 146:n työpaikka vaarassa
24.6.14 Parma sulkee Kurikassa – 36:lle lopputili
25.6.14 Suominen aloittaa 75 työntekijää koskevat yt-neuvottelut
2.7.14 Soprano irtisanoo 30 työntekijää
2.7.14 Finnlines aloittaa 36:ta koskevat yt:t
8.7.14 It-yhtiö potkii lähes 60 – Jo neljännet yt-neuvottelut lyhyen ajan sisään
10.7.14 Agco Powerin irtisanomiset täsmentyivät – 52 menettää työnsä
11.7.14 Metsä Group sulkee Karihaaran sahan – koko henkilöstö irtisanotaan heinäkuussa
15.7.14 Ex-nokialaisille tulossa yt-pommi: yli 5800:lle potkut Microsoftista
16.7.14 Kaivosyhtiö Northland Resources irtisanoo 29 työntekijää
17.7.14 VR Track aloittaa yt-neuvottelut
20.7.14 Alma Manulta yt-kutsu Pirkanmaan lehdenjakajille
20.7.14 Työttömyys loikkasi selvästi – 2014 joka viikko yli 1000 irtisanottua enemmän kuin 2013
23.7.14 Atria irtisanoo Jyväskylän tehtaalta 48 työntekijää
23.7.14 Broadcom vähentää Suomesta 600
23.7.14 Starkki ja Puukeskus yt-kierrokselle – jopa sata voi lähteä
4.8.14 Uponor aloittaa yt:t – sata työpaikkaa vaarassa
6.8.14 HK Scan aloittaa yt-neuvottelut – ”kilpailutilanne poikkeuksellisen kireä”
6.8.14 Vexve aikoo sulkea Liperin tehtaan – 30 työpaikkaa vaakalaudalla
8.8.14 Honkarakenne aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelu
8.8.14 Yle: Valio alkaa yt-neuvottelut – ”Venäjän tilannehan tämän teki”
12.8.14 Tieto vähentää 90 työntekijää
13.8.14 Fläkt Woods vähentää enintään 95 työpaikkaa
13.8.14 VR aloittaa taas yt:t – nyt ulkoistetaan turvalaitetöitä
14.8.14 Mehiläinen säästää: Yt-neuvottelut: 40 työpaikkaa
26.8.14 Sanoma aloittaa yt-neuvottelut – jopa 130 työpaikkaa vaarassa
26.8.14 Tamware lopettaa tuotannon Maalahdessa, josta kaikki työntekijät irtisanotaan ja tehdas suljetaan
27.8.14 Suomen suurin autokauppaketju vähentää 90 henkeä
28.8.14 Yle: VTT saattaa antaa potkut jopa 350:lle
28.8.14 Taas Itellalta yt-pommi: Yli 300 ulos
28.8.14 Palkeet tiukoilla – Kymmenien ihmisten toimipaikat lopetetaan, yt-neuvottelut käyntiin
29.8.14 Microsoftin yt:t päätökseen – 1050 irtisanotaan
29.8.14 Metsä Group aloittaa yt-neuvottelut – neuvotteluiden piirissä on yhteensä noin 370 henkilöä
1.9.14 SOK vähentää 110 työntekijää
1.9.14 Finnair aloittaa lentoemäntien ulkoistukset – kymmeniä irtisanotaan
2.9.14 Pörssiyhtiö Innofactor kertoi tiistaina, että se aloittaa yhteistoimintaneuvottelut Suomessa.
2.9.14 Nyt potkuja jakaa viinayhtiö Altia: 120 joutuu lähtemään
2.9.14 Kauhajoki jatkaa väen vähentämistä ensi vuonna. Vähennystarve ensi vuodelle on 29 henkilötyövuotta
2.9.14 KSF Media aikoo vähentää 48 työntekijää yt-neuvottelujensa päätteeksi
2.9.14 Veho aloittaa yt-neuvottelut: yli sata voi joutua lähtemään
12.9.14 Fiskars aloittaa yt-neuvottelut – Suomessa neuvottelujen piirissä noin 350
15.9.14 Yle aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve 185 työpaikkaa
15.9.14 THL aloittaa yt-neuvottelut – 130 vaarassa saada potkut
15.9.14 ABB aloittaa yt-neuvottelut muuntajayksikössä Vaasassa
16.9.14 Valtiolla jättimäiset väenvähennykset – jopa 700 ulos
16.9.14 Sanomalehti Kalevaa julkaiseva Kaleva Oy aloittaa koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut.
16.9.14 Starkki ja Puukeskus yhteen kahdeksalla paikkakunnalla – 100 työpaikkaa katoaa
17.9.14 Nokian Renkaat aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – koskee 570 henkeä
17.9.14 Orivesi aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
18.8.14 A-klinikka aloittaa isot yt:t
18.8.14 Revenio Group kertoi maanantaina, että se käynnistää yt-neuvottelut
18.8.14 Fazer aloittaa taas yt-neuvottelut
18.8.14 Patentti- ja rekisterihallitus aloittaa yt-neuvottelut
18.8.14 Stora Enso – Varkaudessa yt:t
19.8.14 1200 työntekijää koskevat yt-neuvottelut alkavat Itä-Savon sairaanhoitopiirissä
19.8.14 Iltalehti aloittaa yt:t
20.8.14 DNA vähentää väkeä – jopa 150 saa potkut
25.8.14 Säteilyturvakeskus aloittaa yt-neuvottelut
26.8.14 Nurmijärvi aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
26.8.14 Rovaniemen kaupunki aloittaa yt-neuvottelut noin sadan kanssa
18.9.14 Helsingin yliopisto karsii 61 työpaikkaa
18.9.14 Taas isot yt:t Suomessa: Ericsson vähentää jopa 122
18.9.14 Pilkington yt-neuvottelee Tampereella ja Ylöjärvellä- Tehtailta saattaa hävitä 70 työpaikkaa
19.9.14 Särkänniemi aloittaa yt-neuvottelut, yt-neuvottelujen tuloksena vähennetään n. 25 henkilöä.
20.9.14 Bauhaus aloittaa yt-neuvottelut
22.9.14 Lannoiteyhtiö Yara aloittaa yt-neuvottelut Harjavallassa – koskee 50 työntekijää
22.9.14 VR Track aloittaa työnjohtajia koskevat yt-neuvottelut
25.9.14 Nurminen Logistics aikoo lomauttaa koko Suomen-henkilöstönsä
25.9.14 It-talo CGI Suomi vähentää jopa 350 ihmistä
26.9.14 Carea aloittaa yt-neuvottelut – aikoo vähentää sata
30.9.14 Technotree aloittaa yt-neuvottelut
30.9.14 Flybe Finland aloittaa yt-neuvottelut – 90 työntekijää
01.10.2014 Valio aloittaa yt-neuvottelut Helsingin pääkonttorissaan. Vähennystarve on jopa 210 henkilötyövuotta. Neuvottelut koskevat Valion pääkonttoria Helsingissä, ja niiden piirissä on noin 780 työntekijää.
1.10.14 Tieto aikoo vähentää noin 300 Suomessa
1.10.14 HKScan irtisanoo yli 50 työntekijää
1.10.14 Valio aloittaa yt-neuvottelut pääkonttorissa – koskee 100-200:aa henkeä
1.10.14 KSF Media irtisanoo 19, lisäksi 29 työpaikkaa leikataa henkilöstöjärjestelyin
1.10.14 Mehiläinen vähentää 17 työntekijää
2.10.14 Rovio saneeraa, 130:tä uhkaavat potkut Suomessa
2.10.14 Taas yt-pommi Suomesta – Yle: Kenkäfirma aloittaa 500 hengen yt:t
2.10.14 Ohjelmistoyhtiö Solteq aloittaa YT-neuvottelut
2.10.14 STUK aloittaa yt:t – potkut noin 30:lle
2.10.14 Traktorivalmistaja Valtra saattaa vähentää jopa 150 henkeä Äänekosken Suolahdessa
3.10.14 Cargotecin Kalmar aloitti yt-neuvottelut – 65 työpaikkaa uhattuna
3.10.14 Lindorff aloittaa yt:t – palvelukeskus Vilnaan
6.10.14 Fläkt Woods vähentää 60 työpaikkaa
6.10.14 VEO irtisanoo 20 työntekijää Vaasassa
7.10.2014 Kauppakonserni Kesko suunnittelee jopa 279 työpaikan karsimista.
7.10.2014 Lahti henkilöstön määrää vähennettävä 500:llä vuoteen 2017 mennessä
7.10.2014 Neste Oil ilmoitti tiistaina yhdeksältä vähentävänsä noin 250 henkilöä
7.10.2014 Kesko kertoi käynnistävänsä yt:t autokauppa VV-Auto Groupissa ja VV-Autotalossa, käyttötavara- ja rautakauppayhtiöissä, Ruokakeskossa, K-Plussassa ja emoyhtiössä. Yhteensä vähennystarve on jopa 279.
7.10.2014 Honkarakenne kertoi pienemmistä yt-neuvotteluista, joissa vähennystarve on korkeintaan 25 henkeä.
7.10.14 Top-Sportissa yt-neuvottelut – 140 uhkaa potkut
8.10.14 Apetit aloittaa yli 120:tä koskevat yt-neuvottelut
8.10.14 Karelia-ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut Joensuussa
08.10.2014 Iltalehden kuvaajista ja taittajista irtisanotaan 16
08.10.2014 Evira YT-neuvottelut koskee koko henkilökuntaa 85 paikkaa vähennettävä
8.10.14 Yhtiöittämispäätöksen myötä Palmialta saattaa hävitä 290 työpaikkaa
9.10.14 A-klinikkasäätiön yt:t päätökseen: 400 lomautetaan ja kuusi irtisanotaan
9.10.14 Aspocomp lakkauttamassa Teuvan tehtaan – yt-kutsu kaikille
9.10.14 MLL aloittaa yt-neuvottelut
9.10.14 TOK sulkemassa kolme keskustaravintolaa Turussa: 49 menettää työpaikkansa
9.10.14 Isoworks irtisanoo, lomauttaa ja osa-aikaistaa
10.10.2014 Postiyhtiö Itellan yhteistoimintaneuvottelut päättyivät kaikkiaan 239 työntekijän irtisanomiseen.
10.10.14 Suomen teollisuudesta hävisi muutamassa vuodessa liki 80 000 työpaikkaa
10.10.14 Kitee aloittanee koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
10.10.14 Suomen luottoluokitus laski
13.10.14 M-Brain aikoo vähentää väkeä 70 henkilötyövuoden verran.
13.10.14 Yle: Energiayhtiöiden yhdistyminen – 100 työntekijää lähtee
14.10.14 Sanoma vähentää 34 työntekijää
14.10.14 DNA:n yt-neuvottelut päättyneet – irtisanoo 65 henkilöä
15.10.14 Fazerin irtisanoo 49 henkilöä
20.10.2014 Mediakonserni Sanoma irtisanoo 65 henkilöä Tampereella ja Oulussa.
21.10.14 Kesla kutsuu koko henkilöstönsä yt-neuvotteluihin – Jopa yli 10% väestä ulos
21.10.14 Tietotekniikkayhtiö Ixonos aloittaa Suomen henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut
22.10.14 Neljä toimipistettä lakkautetaan – VTT vähentää yli 300 työntekijää
22.10.14 Scanfil yt-neuvotteluihin Sievin tehtaalla – vähennystarve 200 henkeä
23.10.14 Metsä Wood tehostaa – 200 työpaikkaa lähtee
24.10.14 Altian yt:t loppuivat – 41 lähtee
28.10.14 Valio irtisanoo Kaitsorin juustolan 30 työntekijäänsä Vöyrillä
28.10.14 Helsingin Diakonissalaitos aikoo vähentää noin 60 työntekijää
28.10.2014 Digita aloittaa yt-neuvottelut: 46 henkilöä uhkaa potkut
29.10.14 Vaahdon tytäryhtiö hakeutuu konkurssiin, työntekijät irtisanotaan
29.10.2014 Seppälä Vähennystarve voi johtaa enintään 380 henkilön irtisanomiseen.
:ltä työntekijältä uhkaavat loppua työt Forssan Kirjapainossa
30.10.14 Päivän yt-pommi: Outotec antaa potkut 400:lle
30.10.14 Microsoftin tukitoiminnoista lähtee Suomessa lähes 100 ihmistä
30.10.14 Prizztech Oy aloitti tänään koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
03.11.14 F-Secure saattaa karsia 40 työntekijää Suomessa
03.11.14 MTV aloittaa yt-neuvottelut
05.11.14 Pohjoismaiden suurin farkkuvalmistaja siirtää tuotantonsa Viroon – 120 henkilöä YT
06.11.14 Elektrobit on aloittanut tänään yhteistoimintaneuvottelut Kajaanin ja Tampereen henkilöstönsä kanssa
06.11.14 HKScan aloittaa yt:t sikateurastamossa
06.11.14 Talvivaara Sotkamo hakeutuu konkurssiin – yli 700 irtisanotaan
07.11.14 Lentokenttä hiljeni, yt-neuvottelut alkavat
07.11.14 Valtio on vähentämässä ely-keskuksista ja TEM:stä yli 700 henkilötyövuotta
Kuten Vapaakulkija blogissa sanotaan, että todellinen valtionmies, joka työssään pääministerinä kansansa edestä, eikä pelkästään omaa egoaan pönkittämässä, viheltäisi pelin poikki, eikä leikkisi pallomeressä irvokkaasti hymyillen tai nuoleskelisi EU-herroja säälivirkaa kerjäten!
Lähde: http://vapaakulkija.wordpress.com/2014/08/29/kataisen-ja-stubbin-ansiolista-masentaa/








