Israelin pääministeri: Ehdotin rauhansopimusta Putinille ja Zelenskylle 4.3.2022 kummatkin suostuivat, mutta länsi halusi jatkaa sotaa

Israelin ex pääministeri Naftali Bennett kertoi matkanneensa Venäjälle 4.3.2022, jolloin hän tapasi siellä Venäjän presidentti Vladimir Putinin sekä neuvotteluun liittyi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky. Ukrainan presidentti osallistui neuvotteluun ilmeisesti etäyhteydellä. Mutta homman nimi oli seuraava.

Bennett väitti, että sekä Putin ja Zelenskyi hyväksyivät rauhanehdot. Mutta siinä kävi kuitenkin näin, että länsi halusi jatkaa sotimista Ukrainassa.

"When asked if the Western powers "blocked" the meditation efforts, Bennett said, "Basically, yes. They blocked it, and i thought they were wrong".

Kuka Ukrainan sotaa oikein johtaa ?

Kuka Ukrainan sotaa sitten oikein johtaa ? 

Tähän kysymykseen ei ihan perusidiootti löydä vastausta Iltalehdestä, Ylen uutisista tai ede MTV3:n kympin uutisista, koska siihen tarvitaan jo vähän enemmän älykkyyttä, että mitä vaatii tuon laatikon tuijottamiseen nimeltä televisio.

Televisiossa näytettävät uutiset, iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat kertovat Ukrainan sodasta vain lännen kertoman version, joka on täyttä sotapropagandaa.

Tuoreimpien Ukrainan sodasta kentältä lähteneiden "oikeiden tietojen" mukaan on enää muutaman viikon päästä, kun Kiova on vallattu. Joten sen näemme kohta.

Mutta tämän Ukrainan sodan rahoitus on tullut aivan samoilta pankkisuvuilta kuin ennenkin sotien rahoitus tuli Rothschildien omistamilta keskuspankeilta.

Tällä Ukrainan sodalla Rothschildit ajavat omaa bisnes agendaansa ja haluavat tehdä Ukrainasta Israelin kaltaisen valtion, muttei ihan kuitenkaan Israelin kaltaista apartheid valtiota.

Mutta nämä kasaariliikemiehet Lontoossa sekä New Yorkissa ovat hyvin määrätietoisia, etttei mm. Ukrainan eteläosissa olevat öljyvarat päädy mm. Venäläisomistukseen.

Lännen medialla on Venäjä viha strategia

Jos katsotte näitä ihmisiä, joihin Ukrainan sota on aikaansaanut tuon median aivopesemän sotapsykoosin, niin heistä miltei kaikki on Ukrainan sodasta sitä mieltä, että "se Putin pitäisi tappaa". "Venäjälle on hyökättävä nyt ydinaseilla Naton toimesta".

Näillä ihmisillä on järki lähtenyt jo ajat sitten, ja sen on korvannut tuo lapsenomainen uho ja syvä viha, joka sitten on kohdistettu median opettamaan kohteeseen, eli Venäjään.

Tällä viha agressiolla lännen media ajaa vain yhtä agendaansa eteenpäin.

Eli kun lähivuosina Saksan on määrä rakentaa yhteinen armeija, niin se ensimmäinen EU-armeijan sotaretki tulisi olemaan se Venäjää ja mahdollisesti myös Kiinaa käytävä suursota, niin nämä globalisti pankkiirit ovat juuri tämän takia suunnitelleet, että se tuleva vastustaja vihollinen on jo hyvä nyt iskostaa jokaisen länsimaalaisen milleniaalinkin päähän, jotta ovat valmiina nuorina miehinä sitten lähdössä ryssiä vastaan tykin ruoaksi näihin tuleviin EU-sotiin.

Ja jos näimme jo silloin 1939-1944 kuinka nämä silloiset sotapsykoosiin sairastuneet alkoivat kiihkolla vaatimaan suursuomea, jota lähdettiin silloin luomaan sen natsisaksan armeijan kanssa. Niin kyllä nämä sotapsykoosiin sairastuneet ihmiset alkavat tälläkin kerralla vielä vaatimaan jälleen sitä suursuomea ja vaatimaan, kuinka Naton ja EU-armeijan täytyy hyökätä aina Moskovaan asti, jonka me sitten Suomen kanssa lunastamme itsellemme.

Ja kaikki jotka ovat tätä suursotaa vastaan ovat ryssiä. Näin toimii sotapsykoosia oirehtivan agressiivinen ja vihaa täynnä oleva mieli.

Ei nämä sotakiihkoilijat ymmärrä, kuinka tälläkin hetkellä muuan Jacob de Rothschild rikastuu jättimäisesti pelkällä Ukrainan sodalla, koska hänen sukunsa osake-enemmistöt löytyy myös Euroopan Keskuspankista, IMF:stä ja näistä samoista yksityisomisteisista liikepankeista, joista tuo Ukrainan ja Venäjänkin armeijan sotalainat rahoitetaan.  

Mutta tuon kyseisen Rothschild suvun historia on seuraava. SEn pankkisuvun perusti aikanaan vuonna 1700-luvun loppupuolella muuan Mayer Amschel Rothschild.

Hän aloitti tuolloin pankkitoiminnan Franfurtissa ja lähetti samalla viisi poikaansa perustamaan pankkeja eri puolille Eurooppaa.

Kyseinen Rothschildien suku alkoi vaurastumaan todella äveriäästi jo 1800-luvulla, jonka seurauksena he alkoivat pankkiensa kautta rahoittamaan mm. useiden maiden hallituksia, kaivostoimintaa, rautatieliikennettä jne.

Mutta tässä kyseisen pankkisuvun toiminnassa on suoria yhteyksiä Venäjälle, jotka mm. 1800-luvun loppupuolella näyttäytyivät sellaisessa valossa, ettei sen suvun päämiehet olleet mitään ns. hyvää pataa niiden Venäjän tsaarien kanssa ja siihenkin löytyy syynsä.

Vuonna 1863 USA:n silloinen presidentti Abraham Lincoln huomasi, kuinka Venäjän silloisella Aleksanteri II:lla oli suuria vaikeuksia Rothschildien pankkisuvun kanssa, jotka yrittivät jo tuolloin tunkeutua Venäjälle. Koska tarjosivat heille pankkitoimintaansa, jos sen olisi saanut perustettua sinne yksityisenä rahalaitoksena.

Tästä seurasi se, että Aleksanteri II ehdotti presidentti Lincolnille, että he tukisivat Venäjältä USA:n sisällissotaa Lincolnille. Tästä ei enää mennyt kauan, kunnes Lincoln murhattiin siellä teatterissa ja eipä jäänyt enää epäselväksi, että mikä pankkimafia suku hänen murhansa tilasi ? 

Aiemmatkin USA:n presidentit joutuivat tekemisiin näiden saman Rothschild pankkimafian kanssa, kun Vuonna 30. Tammikuuta 1835 presidentti Andrew Jackson joutui murhayrityksen kohteeksi, mutta molemmat pistoolilla ammutut laukauksest menivät ohi. Myöhemmin tämän jälkeen Jackson kertoi tienneensä, että Rothschildit olivat suunnitelleet hänen salamurhaamista.

Kuitenkin kuluneena vuonna 1836 presidentti Jackson vihdoin onnistui taistelussaan ja Rothschildien omistama yksityinen keskuspankki joutui jälleen lähtemään nöyrtyneenä ulos Yhdysvalloista.

Vuonna 1841 Yhdysvaltojen presidentti John Tyler sai aikaan äänestyksen, jonka nojalla Yhdysvaltojen keskuspankin valta palautui sen alkuperäiseen tilaan. Hän sai välittömästi tämän jälkeen satoja kirjeitä tappouhkauksia.

Yhdysvaltojen seuraava presidentti Abraham Lincoln sai presidenttiydensä aikana voimaan New Yorkin keskuspankin, joka tuki mm. käynnissä ollutta sisällissotaa isoilla lainoilla.Nämä pankit kuitenkin käännytettiin takaisin Rothschildien valtaan heidän lainattua näille pankeille suuria lainoja.

Rothschildien ja Venäjän viileät välit

Rothschildien pankkisuvulla ja Venäjällä oli viileät välit jo vuonna 1815, jolloin Tsaari Nikolai II kieltäytyi Rothschild pankkisuvun ehdotuksesta perustaa Venäjälle oma keskuspankki.

Tämä bisnes ehdotuksen tyrmäys sai silloisen Rothschild pankkisuvun raivoihinsa ja huhutaan, että jopa se 1917 Venäjällä Rothschild pankkisuvun rahoittama ja toteuttama vallankaappaus oli vielä erityinen kosto tästä vuoden 1815 tapahtumista, koska kyseinen sukuhan toimii samoin periaattein kuin Casa Nostra. Eli italian mafia.

Siellähän on sellainen mafioosojen nyrkkisääntö, että jos estät näiden rottien bisnekset, niin silloin sinut saa tappaa pois ja tätä samaa käytäntöään he ovat toteuttaneet edelleen. Siksihän se Japanin ex pääministeri Shinto Abe sai aseen luodista ja kuoli viime kesänä, koska oli vuotta aikaisemmin toimittanut lääkeyhtiö Pfizerille takaisin useiden miljoonien dollarien koronarokoteannokset. Se sitten meni näiden lääkeyhtiö Pfizerin pääomistajien mm. Rothschild pankkiperheellä tunteisiin ja se kostettiin lopulta poliittisella murhalla. 

Haitilla kävi kanssa sama homma, kun siellä presidentin Jovenel Moisen kävi murhaamassa yli 26 palkkasotilasta. Hänkin pääsi CIA:n kansainväliselle tappolistalla kieltämällä koronarokotteiden tilaamisen maahansa.

Mitä oikein sitten tekisimme näille yli-ihmisille  

Mutta mitä me sitten tekisimme näille yli-ihmisille, kuten Rothschildi suvulle, joka terrorisoi valtioita edelleen, eikä touhu lopu.

Israelissa on jo näillä muutamilla Illuminatin pankkiperheillä omat kadut heidän sukunimillään. 

Mutta ei vielä käsittääkseni näistä pankkiireista ole mitään patsaita valettu ympäri maailmaa.

Eivätkä nämä pankkiiri miehet halua itse tulla julkisuuteen esittelemään itseään, että "Hei me muuten sitten omistetaan teidän valtiostanne käytännössä kokonaan, kun te persaukiset työläiset käytte sitten meille töissä ja maksatte verojakin meille, että antaa heittää tää maa on nyt meidän ja te muutatte telttoihin ja syötte heinäsirkkoja".

Ei ne tuollaista logiikkaa käytä, vaan nämä pankkiirit keskittävät valtioiden hallinnan velalle, jonka tarjoajia he ovat kauttaaltaan aina olleet.

Mutta koko asian ydinongelma on koko tämä nykyinen rahajärjestelmä, joka on ponzi-huijaus, koska kaikki liikkeellä oleva raha on jonkun toisen ihmisen tai valtion velkaa.

Nämä Rothschild-suvun pankkiiritkin harjoittavat tätä samaa uskontoa, mitä myös vapaamuurarit 33-asteen jälkeen, eli satanismia.

Vaikka näistä okkultistisista menoista on myös Kabbalah versio juutalaisessa uskonnossa. Mutta heidän ydintavoite on aina sama... Keskittää kaikki palvonta pimeyden laariin, koska saatananpalvojat ovat myyneet sielunsa sekä vannoneet valansa Luciferille.

Eli tämän pimeyden henkivaltoihin päin kumartamisen takia nämä Rothschild pankkiiritkin kuvittelevat, että heillä on täysin oikeus tuhota maailma tuolla pankkitoiminnallaan, jonka ovat itse perustaneet rikastuakseen ja tuhotakseen valtiot.

Tämä maailman väestön orjuuttaminen ja alistaminen on heille siis pelkkää peliä, kuten myös Ukrainan sotakin on heille kuin shakkia, jonka voittajallakaan heille ei ole mitään väliä. 

Mutta jos tältä mr. Burnsilta itseltään, eli Jacob de Rothschildilta kysyisi, että minne hän haluaisi Ukrainan sodan vielä kehittyvän, niin aivan varmasti hän haluaisi seuraavaksi vipata Saksalle muutaman miljardin uuden armeijan kokoamiseen ja näin heidän Rothschild sukunsa tulee aivan varmasti vielä tekemään.

 

Tsaari Nikolai II murhan salattu puoli

Venäjän tsaari Nikolai II ja perheensä murha esitetään historiankirjoissa, että ne olivat vain bolsevikkien aikaansannos. Mutta koko tsaariperheen murhan salattu puoli paljastaa paljonkin enemmän, mistä historiankirjoissa ollaan taas vaiettu.

Tiivistetty esitys Robert Wiltonin kirjasta “ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT, kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin”. Venäjän vallankumous ei ollut bolsevikkien aikaansaannos, vaan se oli sionistisen eliitin suorittama vallankaappaus Venäjän tsaarilta. Kirjoitus jakaantuu kolmeen eri osaan.

Ennen kuin aloitamme Wiltonin teoksen tarkastelun, on syytä mainita hiukan ”juutalaisten” juurista. Juutalaisten alkuperään tulee kiinnittää huomiota siksi, että nykyajan juutalaiset eivät ole Palestiinassa asuneiden heprealaisten jälkeläisiä, jotka joutuivat roomalaisten pakkosiirtämiksi ympäri Rooman valtakuntaa vuosien 66–70 ja 132–135 juutalaissotien jälkeen. Aikamme juutalaiset ovat enimmäkseen juutalaisuuteen kääntyneiden Lähi-idän, Euroopan ja Pohjois-Afrikan asukkaiden jälkeläisiä, kasaareja ja berberejä. Ei ole mielekästä puhua geneettisestä perimästä vaan paremminkin kansasta, joka jakautuu kielen perusteella tiettyihin kansoihin. Kuten muinaiset heprealaiset olivat seemiläisiä kansoja, samoin ovat nykyiset arabit seemiläisiä kieliä puhuvia kansanryhmiä.
Sen sijaan ItäEuroopan juutalaiset eli kasaarit, olivat aškenasijuutalaisten esivanhempia. Kasaari- tai aškenasijuutalaiset eivät lukeudu seemiläisiä kieliä puhuvien kansojen joukkoon. Itä-Euroopan kasaarit muodostuivat jiddisiä puhuvasta juutalaisväestöstä, jonka uskonto pohjautui Talmudiin. Jiddisillä ei ole mitään sukulaisuutta seemiläisten kielien kanssa heprealaisia lainasanoja lukuun ottamatta (Lewis 2009).
Nykytutkimusten mukaan suurin osa nykyisistä ”juutalaisista” on turkkilaismongolidisen kansan, kasaarien jälkeläisiä (Elhaik 2012). Joten käytännöllisesti katsoen aikamme juutalaiset ovat enimmäkseen kasaareja, joilla on uskontona juutalaisuus.
Tekstissä käytetty termi sionistinen eliitti on synonyymi kasaarieliitille.

Robert Wilton, joka oli toiminut 17 vuotta Lontoon Times-lehden Venäjän kirjeenvaihtajana, oli nähnyt vuoden 1917 bolsevikkikumouksen verisyyden tapahtumapaikalla Pietarissa. 

Hän ryhtyi itse tutkimaan tsaariperheen murhaa yhdessä virallisen tutkintatuomarin Nikolai Sokolovin kanssa. Hän sai tässä tutkimuksessaan selville asioita, joista virallinen historiankirjoitus on vaiennut. Wiltonin kirja “The Last Days of the Romanovs” ilmestyi Lontoossa ja New Yorkissa 1920. Sen ranskankielinen versio “Les Derniers Jours des Romanoffs” oli ilmestynyt Pariisissa 1921.

Kirjan ranskankielisessä versiossa Wilton esittää bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsentenluettelot, joissa hän kirjoittaa jäsenten nimet ja kansallisuuden. Kyseiset luettelot hän oli kerännyt virallisista neuvostolähteistä. Luetteloista paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä! 

Ylivoimainen enemmistö muodostui ”juutalaisista”, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Siten historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli ollut tietyn organisaation kasaarieliitin suorittama vallankaappaus Venäjällä.

Paljastaessaan Venäjän vallankumouksen sekä tsaarinperheen murhan kansainvälisten juutalaisten operaatioksi Wilton joutui itse tämän tehokkaan organisaation vainon kohteeksi. Niinpä hänen kirjansa vedettiin pois kirjakaupoista, ja hän menetti työpaikkansa Times-lehdessä. Melkein samoin on käynyt nykyisinkin, sillä tämän teoksen suomentaja ja sen suomalaisen esipuheen laatija Jakim Boor joutui Vantaalla käräjille syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta, jossa syyttäjänä oli valtionsyyttäjä Jorma Äijälä. Helsingin juutalainen seurakunta oli tehnyt Wiltonin kirjasta tutkintapyynnön oikeusministeriölle. 

Tässäkin tapauksessa Wiltonin suomennettu teos on vedetty pois kirjastoista ja kirjakauppoihin ei enää tilata uusia painoksia kyseistä teosta. Teos sai ankaran hälyn organisoitujen sionistisen eliitin keskuudessa osittain siksi, että siinä paljastuu heidän rikoksensa: esim. tsaariperheen murha, Venäjän sivistyneistön murhat ja sionistisen mafian luoman Neuvostoliiton suorittamat hirmuteot noin. 30 milj. kuollutta ihmistä. Nämä neuvostovaltion kansanmurhat mainitaan jo suomennoksen esipuheessa.

Sionistinen ylimystö ei myös hyväksy esipuheen julkaisemia totuuksia juutalaisten kasaarien alkuperästä ja heidän luonteestaan, joka juontaa juurensa Talmud-ideologiasta sekä paljastuksista siitä kuinka kasaarieliitti muodostaa vaaran koko ihmiskunnalle. Heidän osuutensa kautta historian kansainvälisissä selkkauksissa ja politiikassa – ei vain Venäjän vallankumouksessa – on kiistaton. Esipuheen mukaan sionistien seuraava päämäärä on kolmas maailmansota. Näiden totuuksia julkistamista tämä eliitti ei hyväksynyt, siksi Jakim Boor joutui käräjille.

Näin sionistien rikokset ja hirmuteot paljastava kirja saatiin pois yleisön ulottuvilta.

Wiltonin teos:

iltonin teos:

Jo ensimmäisessä osassa pureudutaan häkellyttäviin totuuksiin:

Lopultakin voidaan kertoa totuus Nikolai II:n, Venäjän tsaarin, sekä hänen vaimonsa ja perheensä marttyyrikohtalosta. Se perustuu todisteisiin, jotka on saatu asiaan kuuluvasti suoritetusta ja lainmukaisesta tutkimuksesta. Silminnäkijöiden allekirjoittamat valaehtoiset todistajanlausunnot ovat tämän kirjoittajan hallussa, mutta hän ei paljasta lausunnonantajien henkilöllisyyttä, sillä he ovat yhä neuvostoviranomaisten – murhaajien – vallassa. Tulee aika, jolloin rangaistuspäivä sarastaa. Kirjoittaja on pyrkinyt esittämään oikeudenkäynnin avauksen täysin tietoisena siitä, että todisteiden lopullinen käsittely tuomioistuimessa osoittaa hänen väitteensä oikeaksi ja saa aikaan syyllisyystuomion (Wilton 2000).

Valitettavasti tuo “rangaistuspäivä” ei ole vieläkään koittanut, vaikka järkyttävästä rikoksesta on jo kulunut 97 vuotta. Toivottavasti mafiaryhmän rikokset tullaan selvittämään tulevaisuudessa. Sionistisen aristokratian kansainvälinen valta on nykyisin niin voimakasta, että yleensä ottaen heidän rikoksiensa selvittäminen julkisesti ja vielä siten, että selvitykset johtaisivat syytteisiin, on lähes mahdotonta. Kansakuntien tulisi riisua hartioiltaan kasaarieliitin valtarakenteet: vasta sen jälkeen koittaisi tämän voimakkaan ryhmän tekemien rikoksien tutkimisen, arvioinnin ja tuomitsemisen aika. Mutta se aika tulee vääjäämättömästi, sille ei mahda kieroimmatkaan eliitin juonittelut yhtään mitään, sillä pahuus kantaa aina mukanaan rangaistuksen.


Tuo järkyttävä tapahtuma, tsaariperheen murha, tapahtui heinäkuun 16. päivän jälkeisenä yönä vuonna 1918 Jekaterinburgissa. Keisarin perhe ja sen uskolliset seuralaiset – kaikkiaan yksitoista henkeä – vietiin pieneen huoneeseen, joka sijaitsi samassa talossa, johon heidät oli tuotu vangeiksi. Siellä heidät ammuttiin kuoliaaksi revolvereilla. Oikeudenkäyntiä ei pidetty. Ennen kuin kuolema vapautti heidät kärsimyksistään, he olivat joutuneet kokemaan pahoinpitelyä, joka merkitsi hirvittävää henkistä ja ruumiillista kidutusta. Kun uhrit olivat hengettömiä, ruumiit vietiin metsään ja yritettiin hävittää mahdollisimman täydellisesti. Selvää on, että nämä teot olivat harkittuja ja murhat huolellisesti valmisteltuja.


Miksi tsaariperhe murhattiin? Eihän esimerkiksi tämän perheen lapsilla ollut mitään tekemistä politiikan kanssa. Kyseessä oli kasaariperinne, joka sai vallankumouksessa hirvittävän laajuuden. Syynä oli myös se, että tsaari edusti Venäjän kansan sieluun syvälle juurtunutta tsaarinvallan rakenteita, ja ne haluttiin pyyhkiä pois. Murhiin syynä oli vielä sekin, että tsaari ei suostunut allekirjoittamaan ns. Brest-Litovskin sopimusta, joka olisi mahdollistanut sen, että sionistinen eliitti olisi voinut hallita Saksan avulla Venäjää. Tsaari ei siis suostunut pettämään Venäjää. Murhien varsinaiset järjestelyt olivat alkaneet jo useita viikkoja ennen bolsevikkien vastaisten joukkojen saapumista. Tämän teurastuksen, kuten Wilton sitä kuvaa, puolusteluksi ei riitä pelko siitä, että valkoisten joukot olisivat yrittäneet pelastaa tsaarinperheen eikä siitä, että jokin salaliitto olisi koettanut vapauttaa vangit. Sellaisen salaliiton olemassaolo oli kyseenlaista.


Myös paljon perättömiä tietoja kyseisestä tapahtumasta levitettiin. Esimerkiksi Moskovan hallitus oli heinäkuun 20. päivänä, jolloin oli kulunut neljä päivää murhatyöstä, julkaisut virallisen lausunnon tapahtuneesta. Siinä sanottiin Nikolain ampumista välttämättömäksi teoksi, ja kuitenkin vakuutettiin, että tsaaritar ja lapset oli kuljetettu pois kaupungista. Valehtelu tsaarittaren ja lapsien turvallisesta pois kuljetuksesta esitettiin siksi, että ne estäisivät rikoksen kaikenlaiset tutkimukset jo alussa. Oli nimittäin syyllisten kannalta tärkeää salata murhaan liittyvät tiedot. Mikäli niitä olisi päästy jo tuoreeltaan tutkimaan, olisi sieltä paljastunut julkiseen tietoon syyllisten eli kasaarieliitin kannalta vaarallisia yksityiskohtia.

Muut murhatut Romanovit olivat tsaarin tavoin haitaksi sekä saksalaisten että internationalistien suunnitelmille. Wilton kirjoittaa, että tsaari oli joutunut lojaalisuuden uhriksi. Hän oli kieltäytynyt Venäjän liittolaisten vihollisten tekemistä tarjouksesta, että hän allekirjoittaisi niin sanotun Brest-Litovskin sopimuksen. Sen tarkoituksena oli saada Venäjälle sellainen hallitus, jonka kanssa saksalaiset olisivat päässeet mahdollisesti kompromissiin Brestin rauhasta.

Jekaterinburgin hallituksen päämies Aleksandr Koltshak nimitti tutkintatuomarin Nikolai Aleksejevitsh Sokolovin erityisesti tutkimaan tsaarin tapausta. Tsaarin tapaus vaati käyttämään kaikkea sitä taitoa, mitä tuomareista nerokkaimmalla ja rohkeimmalla oli. Sokolov ei epäröinyt ensinkään. Hänen ansiostaan onkin koottuna valtavasti todistusmateriaalia rakennelmaksi, jota ei voida kumota, ja joka kasvaa edelleen. Näistä tutkimuksista suora lainaus Wiltonin teoksesta (sivut 22–26), jossa hän kertoo seuraavaa:
”Kaikissa tutkimuksen kannalta mielenkiintoisissa paikoissa – Jekaterinburgissa, Permissä, Omskissa, pelloilla ja metsissä sekä käytöstä pois jääneissä rautakaivoksissa, joihin liittyi niin monta karmeata tarinaa bolsevikkien ’oikeudesta’ – olin monta kuukautta pysyvästi tekemisissä tutkimuksen kanssa, ja osallistuin henkilökohtaisesti uhrien maallisten jäännösten etsintään. Sokolovin ja Diteriksin lisäksi vain kaksi henkeä allekirjoitti tärkeimmät pöytäkirjat – minä olin toinen näistä kahdesta.


Kun Omskin luhistuminen näytti olevan lähellä, Sokolov lähti itään päin ja vei mukanaan kaikki asiapaperit, kaiken konkreettisen, mikä ei oikeastaan voinutkaan olla kenenkään muun kuin hänen hallussaan. Minä seurasin häntä myöhemmin kenraali Diteriksin kanssa hänen luovuttuaan päällikkyydestä. Tunsin epätoivoa siksi, että Koltshak oli tehnyt tuhoon johtavan päätöksen lykätä kaupungin evakuointia – päätöksen, joka merkitsi lukemattomien ihmishenkien menetystä ja hallituksen päämiehen kuolemaa. Löysimme Sokolovin Tshitasta, jossa häntä ahdistelivat pelottavien kasakkapäälliköiden apurit, koska he halusivat henkilökohtaisesti, että Romanovit olisivat hengissä hämäräperäisten tavoitteiden vuoksi. Siksi he halusivat päästä eroon Sokolovista todistaakseen aivan päinvastaista. Monien hankaluuksien ja seikkailujen jälkeen hän pääsi Harbiniin, jonne minäkin suuntasin kulkuni, ja seuraan liittyi kenraali Diteriks.


Harbinissa olevan asiakirjanipun lopullinen kohtalo oli ratkaistava. Joka puolella oli vihamielisiä ja epäilyttäviä organisaatioita. Oli vähintäänkin uskallettua jättää jälkeensä alkuperäiskappaleet, ja viedä mukanaan vain kaksoiskappaleet. Koska Sokolovin henki oli vaarassa, hän piilotti asiakirjanipun minun autooni, jota suojeli Englannin lippu. Kenraali Lohvitski antoi arvokasta apua päätöksenteossa. Minun on ilmaistava kiitollisuuden tunteeni ja henkilökohtainen kunnioitukseni tätä urheaa sotilasta ja herrasmiestä kohtaan, joka todellisen sekasorron keskellä säilytti tyynen kohteliaisuutensa ja rauhallisuutensa aivan samoin kuin taistelun tuoksinassa Ranskassa ja katastrofin sekamelskassa Siperiassa.


Edellä mainitut kolme huomattavaa miestä – jotka edustivat sitä Venäjää, joka oli ja toivottavasti on uudelleen olemassa – tiesivät ja hyväksyivät, että minä otin haltuuni yhden asiakirjanipun. Kaikki olivat sitä mieltä, että saisin tietyn varauksin käyttää sitä oman harkintani mukaan kokonaan tai osittain. Varaukset ovat poissa, ja minä olen vapaa. Mutta ei siinä kaikki. Mielestäni nykyolot ovat sellaiset, että minun ehdoton velvollisuuteni on kertoa totuus liittoutuneille ja venäläisille. Liian monien vihamielisesti suhtautuvien etuja palvelee se, että harkitusti kyhätään kokoon valheita ja taruja Romanovien kohtalosta. On aika päästää päivänvalo tähän traagiseen ja kammottavaan historian vaiheeseen.


Kun minä ensimmäisen kerran jouduin henkilökohtaisesti tutustumaan tsaarin tapaukseen, monet kohdat olivat vielä hämärän peitossa. Viittaan ainoastaan murhan todellisiin olosuhteisiin, en ulkonaisiin näkökohtiin, poliittisiin ja kansainvälisiin, joihin viitattiin vain epämääräisesti ja jotka ovat sittemmin saavuttaneet epätavalliset mittasuhteet. Silloinen sekaannus johtui kahdesta syystä: ensiksikin silloisten tutkimusta johtaneiden virkailijoiden kokemattomuudesta ja toiseksi sellaisten Bolsevikkiagenttien aktiivisuudesta, jotka jäivät kaupunkiin tai piileskelivät valkoisen hallituksen riveissä.


Virallinen versio heinäkuun 16. ja 17. päivän välisen yön tapahtumista – sen julkaisivat punaiset ennen pakoaan Jekaterinburgista – oli, että Nikolai Romanov teloitettiin ’oikeudenkäynnin jälkeen’, ja että perhe siirrettiin
turvalliseen paikkaan’. Tämä taru syöpyi hyvin monen ihmisen mieleen, ja se vetää yhä puoleensa houkuttelevasti. Kaikki Neuvostoliiton kannattajat olivat sitä mieltä, että heidän oli pakostakin suosittava tätä versiota, sillä kukaan venäläinen, kuinka vihamielisesti hän suhtautuikin entisiin hallitsijoihin, ei voinut löytää pienintäkään puolustelua tai veruketta ’teloittaakseen’ kokonaisen viisilapsisen perheen, joka ei ollut koskaan osallistunut tai pystynyt osallistumaan pienimmässäkään määrin politiikkaan.


Ne venäläiset, jotka olivat yhä saksalaismielisiä, olivat myös – kumma kyllä – taipuvaisia hyväksymään kaikki tarinat ihmepelastumisesta. He tuntuivat ajattelevan, että monarkian palauttamista – mikä muodosti heidän poliittisen uskonsa perustan – edistäisi ’ihmeteoria’. Joillakin heistä oli käytännöllisemmät tavoitteet, niin kuin myöhemmin osoitetaan.


A. Sokolovia ei pystytty pettämään mitenkään. Jos otaksumme, että perhe olisi siirretty pois, sen jäsenten kuolema oli hänestä silti moraalisesti varmaa. Hänelle oli täsmälliset tiedot siitä, että kaikki muut Neuvostoliitossa olleista Romanoveista oli murhattu, vaikka he suhtautuivat politiikkaan yhä välinpitämättömästi kuin Aleksei ja hänen sisarensa. Mutta silminnäkijöiden todistukset, joiden merkitystä lisäsivät ja vahvistivat lukemattomat konkreettiset todisteet, eivät jättäneet epäilystäkään siitä, että Jekaterinburgissa oli tapahtunut suurimittainen murha. Järjestäjien ponnistelut ja aikaisempien tutkijoiden saamattomuus eivät voineet sotkea pasmoja täysin. Mutta vaikeampi tehtävä oli koota todisteet, joiden perusteella syylliset voitaisiin tuomita oikeusistuimessa.
Kävin talossa, jossa uhrit olivat asuneet. Se kuului eräälle Ipatjeville, kauppiaalle, joka oli sotilasarvoltaan pioneerijoukkojen kapteeni. Oli kohtalon ivaa, että hänen nimensä oli sama kuin luostarin, josta ensimmäinen Romanov oli lähtenyt liikkeelle ottaakseen itselleen koko Venäjän kruunun. Jekaterinburgin Ipatjev oli kuitenkin syntyjään juutalainen.


Siperian armeijan pioneeriosasto oli sijoittunut yläkertaan. Heti sen jälkeen, kun tsekit olivat miehittäneet kaupungin, kenraali Gaida otti väkivalloin haltuunsa talon ja sen alueen piittaamatta oikeusviranomaisten rajuista vastaväitteistä, nämä kun olivat huolissaan siitä, että mahdollisia todisteita joutuisi hukkaan. Huoneissa suoritettiin laajoja muutoksia. Tämä oli tietenkin rikostutkimuksen alkeellisimpienkin periaatteiden räikeää loukkaamista.


Alakerrassa asui Ipatjev itse. Asuminen edellytti, ettei ketään vierasta päästettäisi sisälle. Pieni kellarihuone – murhien tapahtumapaikka – oli juljettu sinetillä. Näin sen muutamia päiviä myöhemmin. Sokolev kuljetti minua koko alueella ja selitti vaihe vaiheelta koko murhenäytelmän kulun. Me seisoimme pienessä huoneessa ja kiinnitimme huomiomme siihen, miten luodit olivat kulkeneet, ja mihin suuntaan pistimillä oli isketty, sekä panimme merkille seinissä olevat veriläiskät. Huone oli ollut yhtenä sekamelskana, eikä kaikki peseminen ja hankaaminen, joka oli todistajien mukaan seurannut murhia, poistanut paljonpuhuvia jälkiä. Me tiesimme todistajien valaehtoisista lausunnoista ja kuolinhuoneen sanattomasta ja kaameasta viestistä, missä kukin uhri istui tai seisoi, kun murhaajat laukaisivat revolverinsa. Seinissä ja lattialla olleet luodinreiät oli hävitetty huolellisesti. Ihmisverta oli löytynyt puusta ja luodeista.


Rivot piirrokset ja kirjoitukset peittivät seinien yläosaa. Ne olivat ilmeisesti sivistymättömien talonpoikien työtä. Niiden luonne osoitti liiankin selvästi, miten syvää vastenmielisyyttä Rasputinin skandaali oli synnyttänyt kansassa. Siinä oli muitakin kirjoituksia – hepreaksi, saksaksi ja unkariksi. Niiden sanoman minä sain tietää paljon myöhemmin.


Pian tämän jälkeen kävin metsässä 15 km:n päässä kaupungin pohjoispuolella, missä talonpojat olivat löytäneet murhatun perheen koruja ja muita jäännöksiä. Näin raskaiden kuorma-autojen vieläkin selvät jäljet, jotka olivat syntyneet niiden kulkiessa rytisten metsikössä käytöstä pois jääneiden malmikaivosten luo. Jäljet johtivat yhteen suuntaan ja pysähtyivät lähelle kaivoskuilua, jonka ympäriltä oli löydetty laaja kokoelma todisteita: jalokiviä, helmiä, kauniita kulta- ja platinakehyksiä, sekä metallisolkia, hakasia, nappeja, korsetteja, hiiltyneitä nahka- ja kangaspalasia, vahingoittumaton ihmissormi ja tekohampaat. Näiden eri tavaroiden laatu, kunto ja lukumäärä riitti sellaisenaan osoittamaan uhrien sukupuolen ja iän sekä tavan, jolla heidän ruumiinsa oli hävitetty.
Ensiksi tapahtumapaikalla olivat olleet talonpojat. 

Kolme vuorokautta heidät eristi kaupungista metsän ympärille sijoitetun punakaartin vartioketju. Koska talonpojat tiesivät, että valkoiset olivat lähistöllä, he luulivat, että punaiset hautasivat aseita. Epämääräisiä huhuja oli tullut heidän korviinsa Nikolai II:n kuolemasta. Heti kun vartioketju poistettiin, he kiirehtivät paikalle. Metsien tuntemus ja paikallinen neuvokkuus saivat pian heidän silmänsä avautumaan. ’Tsaarin he ovat täällä polttaneet’, he selittivät. Juuri tästä paikasta löysin vuotta myöhemmin topaasihelmiä, sellaisia, joita nuoret ruhtinattaret käyttivät, ja muita jalokiviä, kun raaputin rautakaivoskuilua ympäröivän kovettuneen saven pintaa.
Väärää johtolankaa seurannut aikaisempi tutkija ei ollut välittänyt talonpoikien pettämättömästä tarkkanäköisyydestä, eikä ollut tutkinut heti metsää ja kaivoskuiluja – ehkäpä peläten poistua kaupungista, sillä lähiseudulla oli ilmoitettu olevan punaisten joukkoja. Hän seurasi neuvostoagenttien jälkeensä jättämää harhatietoa, nimittäin sitä että perhe oli paennut tai siirretty muualle. Nämä agentit eivät itsekään tienneet totuutta. He kertoivat pelkästään sitä, mitä heitä oli neuvottu kertomaan. Paikallinen neuvosto ei ollut tiennyt tosiasioita. Oikeudenkäyntiä ei ollut pidetty. Murhat olivat olleet erillisen järjestön työtä, ja järjestö oli ohjaillut kaikkea etäältä. Tutkija, jota johtivat harhaan näin levitetyt tarinan muunnelmat, oli eksynyt Jekaterinburgissa kuulemiensa ristiriitaisten huhujen sokkeloon.

Kun Sokolov otti tapauksen tutkittavakseen – vuoden 1919 alkukuukausina – tutkimukset polkivat melkein paikallaan tutkijan alussa tekemien virheiden ja hänen kyvyttömyytensä vuoksi. Mutta eräältä toiselta taholta oli tullut todisteita, joiden olisi pitänyt pakottaa hänet oikealle tielle. Eräältä tsaarin palvelijalta, joka oli päässyt pakoon punaisten teloituspartiolta, saatiin tietää, että muutamia suuriruhtinaita ja suuriruhtinatar Elisabet oli murhattu heti Jekaterinburgin surmatyön jälkeen ja että joitakin näistä ruumiista oli löydetty käytöstä pois jääneistä rautakaivoksista. Yhdessäkään tapauksessa ei ollut mitään oikeudenkäyntiin viittaavaa. Oli ilmeistä, että ohjenuorana oli ollut kaikkien Romanovien tuhoaminen, ja että kaikki teoriat lasten ihmeellisestä henkiin jäämisestä olisi hylättävä.

Heinäkuun 14. päivänä 1919 bolsevikit tulivat Jekaterinburgiin, ja ovat siitä lähtien pitäneet hallussaan Uralin aluetta. He huomasivat, että huolimatta heidän pyrkimyksistään johtaa oikeutta harhaan, tsaarin ja hänen perheensä murha tulisi tietoon, ja synnyttäisi kansassa suuttumusta. Silloin he päättivät menettelytavasta, joka vastasi täysin heidän hallitusmenetelmiään, vaikka se saattaa meistä tuntua miltei uskomattomalta, kun otamme huomioon omat käsityksemme totuudesta ja oikeudesta. Niinpä pantiin pystyyn niin sanottujen murhaajien valeoikeudenkäynti, jotta paheksuttavan rikoksen syyllisyys siirtyisi toisten harteille.

Röyhkeät bolsevikit eivät piitanneet siitä, että he olivat itse virallisesti ”tuominneet” tsaarin heinäkuussa 1918, ja Jekaterinburgin neuvosto oli rekisteröinyt hänen kuolemansa. He ilmoittivat tsaarin ”murhaajien” oikeudenkäynnistä syyskuussa 1919. Kaksikymmentäkahdeksan henkeä, saamme lukea, joutuu syytteeseen tsaarin ja hänen koko perheensä murhaamisesta, jotta murhan häpeä ei tulisi bolsevikkien tiliin. Jotkut heistä jopa tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Bolsevikkien äänenkannattaja Pravda kertoo tästä oikeusfarssista, jota ehkä on, ehkä ei ole, todellisuudessa esitetty. Minulla on tilaisuus palata tähän myöhemmin (Wilton 2000).”

___________
Tiivistettynä voidaan sanoa, että tsaarinperheen ja heidän palvelusväkensä, sekä muiden Romanovien surmaamiseen syyllistyi etäältä ohjattu hyvin organisoitunut ryhmä.
Punaiset kertoivat virallisessa versiossa heinäkuun 16. ja 17. päivän välisen yön tapahtumat siten, että Nikolai Romanov oli teloitettu “oikeudenkäynnin jälkeen”, ja että perhe olisi muka siirretty “turvalliseen paikkaan”. Tämä “turvalliseen paikkaan” siirto oli täysin valetta, ja sen tarkoituksena oli hämätä venäläisiä, jotta kansassa ei syntyisi liikehdintää. Tsaarinperheestä, joka oli viisilapsinen perhe ei löytynyt pienintäkään syytä siihen, että heidät olisi pitänyt “teloittaa”. He eivät olleet laisinkaan tekemisissä politiikan kanssa. Sen tiesivät kaikki: juuri siksi venäläisille uskoteltiin, että muu perhe oli turvassa. Myös Nikolai II:sen “teloitus” oli pelkästään raaka murha. (Aiheesta enemmän luvussa “luvussa 5”).
Minkään kaltaista oikeudenkäyntiä ei ollut tapahtunut, vaan kyseessä oli erittäin raaka ja kylmäverinen joukkomurha.

Murhaajat paloittelivat ruumiit, ja hävittivät ne mahdollisimman hyvin käyttäen apuna tulta, bensiiniä ja rikkihappoa. Raakalaiset viskasivat jäännökset käytöstä poistettuun rautakaivokuiluun.
Murhat olivat erillisen järjestön aikaansaannos. Järjestö ohjaili tämän kaiken etäältä. Tämä järjestö muodostui “juutalaisista”, toisin sanoen kasaarieliitistä. /MJ.

Lähteet
Elhaik, Eran (2012). The Missing Link of Jewish European Ancestry: Contrasting the Rhineland and the Khazarian Hypotheses.
Lewis, M. Paul (2009). Ethnplogue Languages of the
World. Dallas, Tex.
Khazaria (2013). Saatavilla
Kasaarit 21.9.2012.
Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.

Lähde: http://magneettimedia.com/kuinka-tsaari-nikolai-ii-ja-hanen-perheensa-murhattiin-osa-1/