http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tamerlan Tsarnaev. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tamerlan Tsarnaev. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, toukokuuta 17, 2015

Bostonin maratonin pommi-iskusta tuomittu tuomittiin kuolemaan


Bostonin maratonilla 2013 pommi-iskusta tuomittu Dzhokhar Tsarnaev sai kuolemantuomion. 

Bostonin maratonilla 2013 toukokuussa lavastetussa pommi-iskussa väitettiin kolmen ihmisen kuolleen ja 264 loukkaantuneen.



Voisimme hieman palauttaa nämä kaksi vuotta sitten maailmalle välitetyn false-flag iskun taustoja. 
Pommi-iskun silminnäkijät näyttivät olevan samoja näyttelijöitä, joiden haastatteluja kierrätettiin uudelleen.


Tsarnaevin veljekset olivat päätyneet jo vuosia aiemmin liittovaltion poliisi FBI:n tarkkailulistalle. Ei sen takia, että he olisivat terrorismia muistuttavassa toiminnassa mukana. Vaan siksi, että heitä voitaisiin mahdollisesti käyttää tulevaisuudessa jonkin terrori-iskun syntipukkeina. Joten näin sitten lopulta kävi, että Tsarnaevin veljekset lavastettiin Bostonin maratonilla tapahtuneen pommi-iskun pääsyyllisiksi. 

Toinen veljeksistä Tamerlan Tsarnaev murhattiin kylmästi kiinnioton jälkeen, jottei hän voisi enää todistaa syyttömyyttään. Tekeekö poliisin luodit tuollaista jälkeä ? 

Bostonin maratonilla lavastetut pommi-iskut olivat false-flag mittarilla varsinainen psykologinen operaatio, kun USA:n armeija lähetti Bostonin kaduille yli 5000 sotilasta etsimään kissa ja koirapartioiden voimin kahta pääepäilyä. Siihen ei muka nyt poliisin resurssit lainkaan riittäneet.



Ei siis tarvitse olla mikään ruudinkeksijä tajutakseen mistä Bostonin maratonilla 2013 toteutetussa psyop operaatiossa oli perimmin kysymys. Sillä se oli FEMA leireille haun kenraaliharjoitus. Sitten kun se oikea aika tulee, niin aseistetut miehet tulevat viemään perheet kodeistaan ja pakottavat perheet eroon toisistaan.Osa viedään suoraan huhujen mukaan odottamaan seuraavaa toimipaikkaa. 




Hallinto kun on jo valmiiksi hurjimpien huhujen mukaan luokitellut USA:n kansalaiset joko hallinnolle yhteistyökykyiseksi tai vaaralliseksi. Jälkimmäisistä kun tulee valtaeliitin mukaan päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Joten tämä selittänee sen miksi FEMA tilasi jo muutama vuosi sitten miljoonia muoviarkkuja omiin nimiinsä. 




Kun katsoo Yhdysvaltojen kehitystä, niin huomaa että historia alkaa jo toistaa itseään.

Lähde: http://www.prisonplanet.com/boston-marathon-bomber-tsarnaev-sentenced-to-death-for-2013-attack.html

lauantaina, tammikuuta 04, 2014

Bostonin pommi-iskuista lavastettu Tamerlan Tsarnaev uskoi olleensa mind control uhri




Bostonin 2013 kevään pommi-iskuista lavastettu Tamerlan Tsarnaev uskoo olevansa mind control uhri, eli mielenhallinnan uhri. Tähän myös viittaa vahvasti Boston Globessa julkaistu juttu Tsarnaevien perheestä.

Tamerlan Tsarnaevin tapaus on kuitenkin hankala selvittää enää, sillä poliisi murhasi hänet kiinniottotilantessa. Joten häntä on enää hankala kuulustella tästä aiheesta ja toisaalta FBI sekä CIA pyrkivätkin olemaan jatkuvasti vaiti näistä mielenhallinta-aiheista.

 

Ibragim Todashev oli 27-vuotias mies, jota poliisit kävivät kuulustelemassa Bostonin pommi-iskuihin liittyen. Mutta hänet surmattiin siihen paikkaan ja poliisin mukaan tilanne johti ammuskeluun.

Tähän tapaukseen liittyen Todashevin isä lähetti USA:n presidentti Obamalle avoimen kirjeen 31. joulukuuta 2013, joka kuului suurin piirtein näin:

"Poikani Ibragim Todashev tunsi Bostonin maratonin pommi-iskuista epäillyn Tamerlan Tsarnaevin harrastenyrkkeily ympyröistä. Mutta hänellä ei ollut mitään tekemistä Bostonin pommi-iskujen kanssa. Poikani meni ennen kuolemaansa peräti neljä kertaa omatoimisesti käymään Orlandon FBI:n toimistossa puhumassa asiasta, ennen kuin FBI:n agentit saapuivat hänen asunnolleen ja surmasivat hänet.

Poikani oli normaali kansalainen joka tuli yhdysvaltoihin vuonna 2008 opiskelemaan kieltä ja tapasi samalla Tamerlan sekä Dzhokhar Tsarnaevin paikallisella Bostonilaisella opiskelijoiden kuntosalilla.

Abdulbaki Todashev"

Todashev kertoi toimittajille, että hän epäilee poikansa murhan olleen hiljennyskeino ettei hän puhuisi totta ja paljastaisi tietoja Tsarnaevien puhtaista taustoista. Joten yhden tuttavan murhaaminen saattaisi sitten hiljentää loput lähipiirin henkilöt pitämään suunsa kiinni jatkossa. 
Abdulbaki Todashev says in his letter that son Ibragim Todashev, 27, knew dead marathon suspect Tamerlan Tsarnaev through boxing but had no connection to the bombing or any other crime. He says his son voluntarily went to an FBI office in Orlando to speak with FBI agents four times before they showed up at his apartment May 22.
Attorney Barry Cohen said Monday the elder Todashev fears a cover-up and is writing to Obama one father to another to make sure that doesn’t happen. He is asking Obama to ensure authorities do not interfere with the investigation. (…)
He said his son was a loving son who came to America in 2008 to practice English and met Tamerlan Tsarnaev and Dzhokhar Tsarnaev at the gym when he lived in Massachusetts.
Todashev tells the magazine the FBI “deliberately” killed his son so “he can never speak and never take part in court hearings” and claims the FBI pressured his son’s friends also to prevent them speaking the truth.
Ibragim Todashev died in May after FBI agents questioning him about his friendship with Tsarnaev allege he lunged at an agent with a knife.
- news.com.au, Ibragim Todashev’s father writes open letter to President Obama

Read more at http://vigilantcitizen.com/latestnews/boston-bombings-tamerlan-tsarnaev-claimed-victim-majestic-mind-control/#W2RIkjRbXPZ8mEOC.99

Abdulbaki Todashev says in his letter that son Ibragim Todashev, 27, knew dead marathon suspect Tamerlan Tsarnaev through boxing but had no connection to the bombing or any other crime. He says his son voluntarily went to an FBI office in Orlando to speak with FBI agents four times before they showed up at his apartment May 22.
Attorney Barry Cohen said Monday the elder Todashev fears a cover-up and is writing to Obama one father to another to make sure that doesn’t happen. He is asking Obama to ensure authorities do not interfere with the investigation. (…)
He said his son was a loving son who came to America in 2008 to practice English and met Tamerlan Tsarnaev and Dzhokhar Tsarnaev at the gym when he lived in Massachusetts.
Todashev tells the magazine the FBI “deliberately” killed his son so “he can never speak and never take part in court hearings” and claims the FBI pressured his son’s friends also to prevent them speaking the truth.
Ibragim Todashev died in May after FBI agents questioning him about his friendship with Tsarnaev allege he lunged at an agent with a knife.
- news.com.au, Ibragim Todashev’s father writes open letter to President Obama

Read more at http://vigilantcitizen.com/latestnews/boston-bombings-tamerlan-tsarnaev-claimed-victim-majestic-mind-control/#W2RIkjRbXPZ8mEOC.99
Abdulbaki Todashev says in his letter that son Ibragim Todashev, 27, knew dead marathon suspect Tamerlan Tsarnaev through boxing but had no connection to the bombing or any other crime. He says his son voluntarily went to an FBI office in Orlando to speak with FBI agents four times before they showed up at his apartment May 22.
Attorney Barry Cohen said Monday the elder Todashev fears a cover-up and is writing to Obama one father to another to make sure that doesn’t happen. He is asking Obama to ensure authorities do not interfere with the investigation. (…)
He said his son was a loving son who came to America in 2008 to practice English and met Tamerlan Tsarnaev and Dzhokhar Tsarnaev at the gym when he lived in Massachusetts.
Todashev tells the magazine the FBI “deliberately” killed his son so “he can never speak and never take part in court hearings” and claims the FBI pressured his son’s friends also to prevent them speaking the truth.
Ibragim Todashev died in May after FBI agents questioning him about his friendship with Tsarnaev allege he lunged at an agent with a knife.
- news.com.au, Ibragim Todashev’s father writes open letter to President Obama

Read more at http://vigilantcitizen.com/latestnews/boston-bombings-tamerlan-tsarnaev-claimed-victim-majestic-mind-control/#W2RIkjRbXPZ8mEOC.99

Lähteet: http://www.bostonglobe.com/Page/Boston/2011-2020/WebGraphics/Metro/BostonGlobe.com/2013/12/15tsarnaev/tsarnaev.html

http://vigilantcitizen.com/latestnews/boston-bombings-tamerlan-tsarnaev-claimed-victim-majestic-mind-control/

perjantaina, huhtikuuta 26, 2013

Bostonin false-flag jatkui käsikirjoitetulla pommipelottelulla



Pentagonista lyötiin torstaina ns. lisää löylyä tämän jo vajonneen Bostonin lavastetun pommi-iskun ympärille, kun nyt yhdysvaltalaislähteen mukaan pommimiehet Tamerlan ja Dzhohar Tsarnaev suunittelivat myös maratonin jälkeen pommi-iskua New Yorkissa, joidenka suunniteltuna iskualueena New Yorkissa sijainnut Times Square.



Tässä juuri nyt huomaatte sen, kuinka tällainen täysin valheellinen uutisointi ja jatkuvien uusien valheiden syöttäminen on pelkkää psykologista sodankäyntiä, eli siis pelottelua. Joiden tarkoituksena on nyt pitää median kautta tavoitettu potentiaalinen ns. edelleen laput silmillä tietoisuutensa kanssa elävä kohderyhmä, joihin tämänkaltaiset valeuutisoinnit tehoavat. Koska he vielä pelkäävät näitä uutisointeja, tai sitten ovat niin unessa etteivät edes huomaa pelkäävänsä.

Samalla tämän Bostonin pommi-iskujen virallinen tapahtumasarja ja sen vaiheet ovat muuttuneet matkalla jo useaan kertaan. Nyt alkuviikosta jo ilmoitettiin, että tämä kaksikko ei ollutkaan aseistettu. Joten tämä koko väite rankasta poliisin kanssa käymästä tulitaistelusta oli täyttä puutaheinää.

Sillä tämänkaltainen juonenkäänteiden muuttaminen lennosta on myös osa psykologista operaatiota, jota johdetaan täysin yhdysvalloista käsin ja siinä nyt pyritään hahmottamaan, että kuinka moni nielee edelleen nämä valheellisten juonenkäänteiden muuttamiset. Kun taas tämänkaltaiset juonenkäänteet uskotaan välittömästi niiden toimesta, joiden vanginvartijatietoisuus ei ole vielä avautunut mediapropagandan osalta ja tässä on silloin kyse aina alitajuisesta suggestiosta, kun mitä tahansa valheita syötetään läpi  meidän kaikkien yksittäiseen ja kollektiiviseen ihmismieleen.


Lähde: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013042516950213_ul.shtml

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201304250084153_ul.shtml

keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2013

Tsarnaevien isä lentää huomenna Yhdysvaltoihin hakemaan oikeutta


Kuvassa kirgisialaisveljesten isä Anzor Tsarnaev


Bostonin pommi-iskujen lavastettujen pääepäiltyjen isä Anzor Tsarnaev lentää huomenna Yhdysvaltoihin hakemaan vastauksia totuuteen.

Anzor Tsarnaev sanoi, että hänellä on paljon kysymyksiä esitettävänä poliisille.

Pääepäiltyjen Tsarnaevin veljesten äiti Zubeidat Tsarnaev sanoi eilen tiedotusvälineille että hänen miehensä matkustaa Yhdysvaltoihin hakemaan toisen poikansa Tamerlanin ruumiin takaisin Venäjälle.

Molemmat vanhemmat ovat kiistäneet sen että heidän pojillaan olisi mitään tekemistä näiden pommi-iskujen kanssa ja heidän molempien mukaan molemmat poikansa lavastettiin syylliseksi ja äiti Zubeidat on myös sitä mieltä, että hänen toinen poikansa Tamerlan murhattiin sen takia että hän ei päässyt sen johdosta puolustautumaan enää oikeudessa ja toinen veli taas kidutettiin tekemään perätön tunnustus.



Dzhokhar kerkesi vielä pistää facebook sivuilleen viimeisen viestin joka kuuluu näin;

"Tämä on minun viimeinen viestini ennen kuin poliisit nappaavat minut. En koskaan tehnyt sitä. Sillä he lavastivat minut syylliseksi. Isä anna anteeksi minulle. Olen hyvin pahoillani kaikesta, että tämä on johtanut tähän."

Tästä facebook-päivityksestä ja varsinkin sen todistavasta valokuvasta valtamedia on vaijennut pysyvästi ja se ei halua millään hinnalla tuoda sitä julki, että Tsarnaevin veljekset olisivat oikeasti täysin syyttömiä Bostonin pommi-iskuihin. Varsinkin kun monien internethuhujen ja valokuvien mukaan alueella ei edes räjähtänyt kuin korkeintaan savupommi. Joka taas vie tältä koko pommi-iskulta ns. pohjan pois ja todistaa viimein sen, että kyseessä on lavastettu hallinnon toteuttama false-flag isku, jolla pyritään riisumaan kansan perusoikeudet ja tämä kyberturvallisuuslaki CISPA oli siitä nyt täysi todiste.

Lähde: http://www.prisonplanet.com/father-of-boston-bombing-suspects-to-fly-to-u-s-tomorrow-to-seek-justice-and-the-truth-for-sons.html

Tamerlan Tsarnaev oli Alex Jones fani


















Toinen Bostonin pommi-iskuista lavastettu syyllinen Tamerlan Tsarnaev oli Alex Jones fani. Näin julistaa nyt Salon.com sekä Twichy.com. Että tässä tämän lavastuksen päämotiivit alkavat selviämään. Nyt sitten vielä nähdään lähipäivinä, että monetko valtamediat lähtevät tähän samaan huuteluun mukaan.

Salon.com sivuilla todetaan häikäilemättömästi tähän malliin;

Tässä pahassa maailmassa on paljon vaarallisia ja vietteleviä salaliittoteorioita, joiden ideologia on lähellä Al-Qaidaa. Mikä näyttää siltä että ne ovat ollet päämotiivi Tsarnaevin juonessa. Joten tämähän on sitten salaliittoteoria ihan itsessään USA:n kansaa vastaan. 

Eli tästä nyt näkee sen, että FBI:llä oli jo alusta asti molempien Trarnaevin veljesten henkilötiedot omissa mapeissa, joita sitten hyödynnettiin nyt valtionterrorismin käyttöön ja pyrittiin lavastamaan heidät syyllisiksi Alex Jonesin salaliittoteorioita fanittavina yksilöinä, jotta Alex Jonesin infowars.com sivuston uskottavuus saataisiin ammuttua alas.




Nämä molemmat Tsarnaevin veljekset lavastettiin vain sen takia jotta rikollinen valtaeliitti onnistuisi hyökkäämään heidän sionistista uuden maailmanjärjestyksen agendaa valottavien vaihtoehtomedioiden kuten Alex Jonesin Infowarsin päälle ja tämä käy eliitin mukaan helpoiten lavastamalla terrori-iskuja Alex Jonesin kannattajien tekemiksi, jotta näillä keinoilla saataisiin sitten valtaväestö peloteltua olla kuuntelematta mitä Jonesin Infowars.com kertoo maailman tapahtumista.





Tamerlan Tsarnaev oli kuitenkin näistä lavastetusta kirgisialaisveljeksistä se, joka joutui todennäköisesti kokemaan marttyyrin kohtalon. Vaikka hänet otettiin todistetusti alastomana kiinni ja vietiin FBI:n toimesta säilöön. Niin nyt nämä seuraavat järkyttävät kuvat näyttävät, että mitä hänelle tehtiin kiinioton jälkeen.



Eli henki pois, ettei enää pääse puolustautumaan ja veljensä kun otettiin myöhemmin kiinni. Niin hänet taas pidetään elossa sen vuoksi, että useiden rankkojen kidutuksien jälkeen hän on jo ilmeisesti allekirjoittanut paperin, jolla hän suostuu ottamaan ns. syyt niskoilleen ja sanomaan nyt lausunnon, että veljeni teki sen. Eli näin tämä false-flag pommi-isku sitten saatiin nyt näyttämään siltä, että sen takana oli vain 2 yksittäistä kirgisiasta kotoisin olevaa veljestä.

Vaikka kuitenkin netissä kiertää huhuja, että näiden epäiltyjen kirgisialaisveljesten äiti väittää että ei tunnista poikaansa tuosta ylläolevasta kuvasta. Että mistä me nyt tiedämme, että vaikka Tsarnaevin veljekset olisivat jo molemmat oranssit Guantanamon haalarit päällä kidutettavana. Varsinkin kun kidutettavana kuka tahansa kiinniotettu tunnustaa vaikka mitä tahansa, jota sitten käytetään Yhdysvalloissa tämän yhden pienen oligarkkiryhmän agendan ajamiseen. 

Eli aseet pois kansalta, poliiisivaltio, ihmiset FEMA:n keskitysleireille, sisällissota jenkeissä jne. Kehitys menee automaattisesti tuonne suuntaan ja nyt false-flag terrori-iskut lisääntyvät tämän johdosta.



Se että kahden yksittäisen kansalaisen metsästykseen tarvitaan tuollaista järjetöntä sotilaspataljoonaa ja kenttäsotilaita usean patteriston verran on jo täyttä liiottelua. Sillä tässä Bostonin lavastetussa false-flagissa on ollut kyse myös poikkeustilan kenraaliharjoituksesta ja Boston oli ensimmäinen kaupunki jossa se nyt kokeiltiin tällä kovemmalla militaristisella tavalla. Kun aiemminhan poikkeustila on otettu käyttöön mm. 2005 syksyllä vallinneen Hurrikaani Katrinan aikana New Orleansissa ja jos nyt ylipäänsä ajattelee, että kyseessä oli poikkeustilan harjoitus niin tuskin tuo myrskykään ollut ihan täysin spontaani. Sillä HAARP:n kaltaisella ilmastonmuokkaus-aseella tuonkaltaisen pyörremyrskyn luominen onnistuu minne tahansa maailmankolkkaan päin tahansa. Vaikka sillä saa myös aikaan maanjäristyksiä.


Samalla kun Bostonin pommi-iskut lavastettiin ja aloitettiin tämä kahden yksityishenkilön julkinen jahti kissojen ja koirien kanssa. Niin samaan aikaan Yhdysvaltain kongressi äänesti läpi CISPA:n, joka on siis tämä laki mm. internetin sanavapauden rajoittamiseksi.

Tätä lakia perustellaan kyberturvallisuudella ja mahdollisia kyberuhkia vastaan. Mutta kansalle ei oikein ole tämä valteliitti halunnut kertoa, että mitkä ovat näitä "kyberturvallisuusuhkia". Annapas kun nyt kerron...

Tässä kun jatkuvasti Pentagonista päin luotu propaganda ja sen teho heikkenee jatkuvasti ja ihmisiä herää eripuolin maailmaa mm. tällaisten false-flag iskujen aikana. Jonka johdosta monet henkilöt huomaavatkin, että nämä ovatkin olleet pelkkää hallinnon kusetuksia alusta alkaen, jonka tarkoituksena olisi viedä meidän kaikkien perusoikeudet pois.

Sitten kun nämä heränneet ihmiset eivät enää luota valtamediaan ja sen suoltamaan propagandaan, niin he alkavat yleensä sisäisen johdatuksensa avustuksella ns. herättämään läheisiään. Mutta haaste tuleekin siinä, että jokaisen yksilön on herättävä itse ja jokainen meistä joka kertoo näistä asioista heille, jotka eivät ole vielä heränneet ovat saaneet varmasti osakseen kaikenmaailman haukkumisia aina hörhöistä foliohattuihin. Tämä kun on näiden vielä unessa olevien egon sisäinen puolustusmekanismi, jolla he pyrkivät alitajuisesti vetämään toisen osapuolen takaisin sinne kollektiiviseen uneen, jossa media meitä suurinta osaa vieläkin pitää. 

Mutta kuitenkin jokainen joka on tästä median luomasta matrixista herännyt voi alkaa kuunnella sisintään ja löytää sieltä sitten oikean tavan viedä tietoisuutta ja sen valoa eteenpäin. Niin tämänlaisen arvokkaan työn johdosta nyt ihmiset todellakin heräävät suurella joukolla. 

Kun taas tämä maailman väestön massaherääminen katsotaan tämän salaisen maailmanhallituksen puolelta äärimmäisenä riskinä, että sitä varten on nyt luotava kaikenmaailman lakeja, joilla saataisiin sitten kiristettyä internetin sanavapaus ja tähän tämä CISPA nyt pyrkii.



Wikipedia artikkelin mukaan tämä kyberturvallisuus tarkoittaa:

Kyberturvallisuus on lähinnä tietoturvallisuuden alalaji, jolla pyritään sähköisen ja verkotetun yhteiskunnan turvallisuuteen.

Yhteiskuntaan kuuluvat toiminnot kuten esimerkiksi rahaliikenne, sähkö, yritysten tietojärjestelmät ja lennonjohto ovat riippuvaisia ns. digitaalisen maailman toimivuudesta.
Kyberuhat uhkaavat yleensä digitaalista maailmaa, mutta niillä on välillisiä ja välittömiä vaikutuksia myös fyysiseen maailmaan.

Kyberturvallisuus Suomessa

Suomen valtion ensimmäinen kyberturvalisuusstrategia hyväksyttiin valtioneuvoston yleisistunnossa 24. tammikuuta 2012. Se pohjautuu Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan päätökseen 8. maaliskuuta 2011. Suomessa kyberturvalisuus on määritelty mm. tavoitetilaksi, jossa kyberympäristöön voidaan luottaa ja jossa sen toiminta turvataan. Se pitää sisällään toimenpiteet, joiden avulla voidaan ennakoivasti hallita ja tarvittaessa sietää erilaisia kyberuhkia ja niiden vaikutuksia.
Kokonaisturvallisuuden järjestelyt on kuvattu valtioneuvoston 5.12.2012 periaatepäätöksessä kokonaisturvallisuudesta. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen periaatteet on puolestaan kuvattu Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (julkaistu 2010).
Osana kyberstrategian toteuttamista on Kyberturvallisuuskeskuksen perustaminen. Keskusta on kaavailtu perustettavaksi osaksi Viestintäviraston organisaatiota. Uusi perustettava toimielin Turvallisuuskomitea (tammikuuhun 2013 turvallisuus- ja puolustusasiain komitea TPAK), seuraa strategian toimeenpanoa.



Eli siis ns. kansankielelle käännettynä tämä kyberturvallisuus tarkoittaa sitä, että kaikki totuuteen liittyvä informaatio ja sen leviäminen pyritään saamaan tällä lailla ns. ruotuun ja keinot tähän mennessä ovat olleet mm. tämä muutaman vuoden takainen estoilmoitus, jossa viitataan erääseen pedofiliaan liittyvään asiaan jota tässäkään ei oikeastaan voi mainita, joutumatta mahdollisesti kanssa kyseiselle bannilistalle.

On siis teriassa vain ajankysymys, että milloin myös EU:n sisällä aletaan tämän CISPA:n avulla sitten rajoittamaan internetin sanavapautta ja kielletään sitten vaikka false-flag terrorismista raportointi vedoten kyberturvallisuuteen jne. Eli touhu voi mennä vielä aivan täydeksi fasistiseksi pelleilyksi ja edelleenkään emme elä missään fuhrerin Natsi-Saksassa vaan elämme fasistisessa Euvostoliitossa, jonka salainen agenda noudattaa täysin uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmaa.


Lähde: http://www.salon.com/2013/04/23/tamerlan_tsarnaev_was_an_alex_jones_fan/singleton/

http://twitchy.com/2013/04/23/report-tamerlan-tsarnaev-was-an-infowars-fan-alex-jones-alleges-conspiracy/

http://imgur.com/a/Nx8EU

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/uusi+cispalaki+heikentaisi+yksityisyytta+vastustajat+varoittavat/a800617

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3219