http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, tammikuuta 10, 2013

Alex Jones kutsuttiin CNN:lle asekeskustelu-väittelyyn Piers Morganin kanssa



Teksasilainen aktivisti ja radiotoimittaja Alex Jones kutsuttiin tässä äsken CNN-kanavan New Yorkin studioille asekeskustelu-väittelyyn Englantilaisen juontaja Piers Morganin kanssa.

Alex sanoi jo omassa radio-ohjelmassaan edellisenä päivänä, että tiesi mikä on homman nimi. Että he pyrkivät nyt nolaamaan hänet julkisesti ja sanoi, että ovat sitä myös yrittäneet aiemminkin. Kun myös niitäkin kertoja on tapahtunut että mies on kutsuttu New Yorkiin tv-ohjelmaan suoraan lähetykseen ja sitten lopulta ilmoitetaan, että Jonesin vierailu on peruutettu. Jolloin hän lensi turhaan Teksasista asti New Yorkiin turhanpäiten.

Itse väittely kuitenkin meni siihen, että Alex Jones vei Piers Morgania kuin litran mittaa 100-0 ja pyrki väistämään kaikki häneen kohdistuneet syytökset ja olkinuket joita Morgan oli ohjeistettu häntä kohtaan kohdistamaan. Samalla Jones laukoi 9/11 totuuksia suorassa lähetyksessä ja mainitsi kaikki siihen liittyneet epäkohdat aina WTC 7:n räjäyttämistä myöten. Mahtoi olla Sionistisella kanavaomistusportaalla hauskaa tuon kuullessaan.


Nyt sitten vuorokausi tämän studiokeskusteluväittelyn jälkeen homma sai vieläkin härskimmän käänteen, kun nyt CNN:llä sitten suorassa lähetyksessä sen toimittajat naureskelivat, että "Toivottavasti Alex Jonesin lapsia ei ammuta... Sinun pitäisi Pierse ottaa rynnäkkökivääri ja ampua Alex.". Johon Piers sitten vastasi, että "Minä tarvitsen ensimmäisenä sotilasuniformun". Johon naistoimittaja vastaa nauraen, että "Se olisi kiva nähdä"

Tästä nyt näkee sen mitenkä häijyt keinot valtaeliitillä on käytössään, kun se joutuu kamppailemaan näiden julkisten toisinajattelijoiden kanssa eri yhteiskunnallisesti polttavista asioista.

Alex Jones kertoi myös, että peräti seitsemän yksityisetsivää seurasi häntä New Yorkissa ja tämän vuoksi Jones lähti Nykistä hyvin nopeaan tuon CNN:n esiintymisen vuoksi.

Suositun FPSRussia Youtube-kanavan pitäjä löytyi murhattuna





Internetin Youtube-videopalvelussa omaa kanavaansa FPSRussia nimimerkillä pitänyt Yhdysvaltalainen 32-vuotias Keith Ratliff löytyi kuolleena. Hänet oli murhattu teloitustyyliin ampumalla useita kertoja päähän. Franklin Countrysta, Georgian osavaltiosta kotoisin olleella Ratliffilla ei ollut minkäänlaista rikosrekisteriä ja hän työskentelikin aseiden parissa FPS Industries nimiselle aseita valmistavalle yhtiölle. Hänen Youtube-kanavallaan oli ollut jo yli 500 miljoonaa katsojakertaa. 

Miehen naapuri Levi Fox kertoi toimittajille, että ei voinut uskoa tätä todeksi. Että nyt kun vielä on ollut käynnissä koko maan kattava asekeskustelu, niin näyttäisi hyvin siltä että automaattiaseiden omistajat ovat nyt ensimmäisenä kohteena.

Franklin Countryn poliisin tiedottaja John Bankhead uskoo, että Keith Ratliffiin murhalla on oltava jotain tekemistä aseteollisuuden kanssa. Sekä se myös, että kun miehen Youtube-kanava tavoitti äärimmäisen paljon porukkaa. 


Valtaeliitin kontrolloima sotateollisuuden kompleksi on perustanut liiketoimintansa aina aseiden myyntiin ja se ei saa horjua. Mutta ongelma on, että yksittäiset kansalaiset NRA-kivääriyhdistyksineen ovat ikävästi sotateollisuuden kompleksin tiellä. Sillä aseiden myynti kun ollaan haluttu yksityistää monopoliasemassa vain muille valtioille.

Niin tästä nyt sitten johtuu se miksi nämä monet automaattiaseiden omistajat Yhdysvalloissa joutuvat suuriin vaikeuksiin seuraavien vuosien aikana ja viranomaiset ovat myös vaarallisella vyöhykkeellä lähtiessään kohta takavarikoimaan USA:n kansalaisilta heidän laillisesti omistettuja aseitaan. Siinä kun on varsin veriset yhteydenotot vielä luvassa, joka on uhkana laajeta sitten kokonaiseen sisällissotaan asti.

Lähde: http://www.myfoxatlanta.com/story/20538156/fpsrussia

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2013

Juutalaisyhteisö teki tutkintapyynnön Magneettimediasta



Juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto on tehnyt Oulun poliisille tutkintapyynnön Magneettimediassa julkaistusta jutusta
.
Ilmaisjakelulehdessä julkaistiin elokuussa Vieraskynä-kirjoitus, joka oli otsikoitu ”Maailmanmahti USA on sionistien sätkynukke”.

Adrian Salbuchin kirjoittaman jutun mukaan maailman merkittävimmät poliittiset johtajat ovat vain sionistien ohjailemia nukkehallitsijoita.
Nyt sitten Juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtajan Gideon Bolotowskyn mukaan tutkintapyynnön tekeminen oli aivan selvä asia. ”Kirjoitus oli hyvin antisemitistinen ja rasistinen.”
Lehden päätoimittaja Juha Kärkkäinen sanoo, että kirjoitus taas käsittelee sionismia - ei juutalaisuutta. "Sionismi on poliittinen liike, ja siihen kuuluu myös muita kuin juutalaisia."

Tämä on totta ja on vielä sellainen vanha sanonta, että se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa. Joten Sionistit tästä ovat vetäneet purut nokkaan.




Rikosylikomisario Antti Luoto Oulun poliisista kertoo nyt, että Magneettimedian kirjoituksesta on tehty yhteensä kaksi tutkintapyyntöä.

”Ne ovat hyvin samansisältöisiä, ja niitä tutkitaan yhtenä ilmoituksena”, Luoto sanoo.
Kummassakin ilmoituksessa kiinnitettiin huomiota siihen, että kirjoituksessa juutalaisiin kohdistetaan vainoa ja arvostelua.

Asia valtakunnansyyttäjänvirastoon

Asiaa käsitellään Oulun poliisin lisäksi valtakunnansyyttäjävirastossa. ”Joukkotiedotusvälineiden kohdalla syyteoikeus on valtakunnansyyttävävirastolla”, kertoo Luoto.
”Nyt keskustelemme valtakunnansyyttäjäviraston kanssa, mitä asiassa tehdään.”
Jos kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta, rikosnimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Rangaistuksena kyseisestä rikoksesta on yleisimmin sakko.
Päätös esitutkinnan aloittamisesta tehdään lähiviikkoina.

Aiemmin tullut sakkotuomioita

Gideon Bolotowsky kertoo, että juutalaisten seurakuntien keskusneuvosto on tehnyt aiemminkin tutkintapyyntöjä vastaavista tapauksista. Kymmenen vuoden aikana tutkintapyyntöjä on tehty noin kuusi.
”Ne ovat johtaneet aina sakkotuomioihin ja takavarikoihin.”
Magneettimedian tapaus poikkeaa aiemmista siinä, että nyt tutkinta kohdistuu ensimmäistä kertaa ensisijaisesti tiedotusvälineeseen.

Rikosylikomisario Antti Luoto sanoo, että median toiminnasta tehdään harvoin tutkintapyyntöjä.
Magneettimedian omistaa tavaratalo Kärkkäinen.



Mistä tämä kaikki siis kertoo 

Totuus Sionisteista ei siis kestä päivänvaloa ja se ollaan nähty useasti. On vielä hämmästyttävää huomata, että Sionisminvastaisuudesta ei koskaan syytetä. Syytetään vain Juutalaisuudenvastaisuudesta. Mutta se, että on Sionismia vastaan ei tarkoita että tuomitsee Juutalaisia. Tässä meinaan on ihan Yhdysvalloissa ollut Washingtonin valkoisen talon edessä suuri joukko Juutalaisia vastustamasas Sionismia yhteisessä mielenosoituksessa.

Mutta näistä mielenilmauksista emme saa lukea yhdestäkään julkisesta mediasta. Sen vuoksi, että tämän koko valtamedian korporaation takana vaikuttaa niin kovin Sionistinen taho. 


Lähde: http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/juutalaisyhteiso-teki-tutkintapyynnon-magneettimediasta/604613/?utm_source=article_details_page&utm_medium=attachment_bottom&utm_campaign=article_attachments

tiistaina, tammikuuta 08, 2013

Verkkolehti Uusi Suomi on bannannut verkkopalvelustaan ennakkoon kaikki toisinajattelijat






Suomalainen verkkolehti Uusi Suomi on bannannut verkkopalvelustaan kaikki poliittiset toisinajattelijat ennakkoon. Tämä käy ilmi siinä, että kun nykyään näitä US:n blogeja voi kommentoida kirjautumalla omilla Facebook-tunnuksilla sisään.Kirjautuminen toki onnistuu mutta kommentointi ei.



Tämä ei ole mitään vainoharhaista läppää vaan aivan täysin todistettu juttu. Sillä tunnen useita muita, joilla on tämä sama ongelma että pystyvät tuonne kirjautumaan mutta eivät kommentoimaan. Mutta syy tähän laajaan toisinajattelijoiden bannaukseen on selvä. Kun tämä Uusi Suomi kuuluu tällä hetkellä Suomen luetuimpiin verkkoblogeihin, niin automaattisesti se on joutunut rankkaan seurantaan sisäministeriötä myöten ja kaikki he jotka ovat päässeet Suomen SUPO:n seurantaan, bannataan tästä kyseisestä verkkopalvelusta kokonaan. Jotta nämä kaikki poliittiset toisinajattelijat eivät saisi ääntänsä kuuluviin omalla nimellään julkisesti tässä Suomen luetuimmassa verkkoblogissa.

Uusi Suomi on myös toistuvasti poistellut myös näiden monien toisinajattelijoiden blogeja ilman mitään pätevää syytä.

maanantaina, tammikuuta 07, 2013

Valtionterrorismin järjestäytynyt toiminta



Terrorismi on illuminatin salaisen maailmaneliitin luoma käsite psykologisessa sodankäynnissä, jossa kansalaisia uhkaillaan ulkopuolisilla uhilla. Näin sitten ollaan luotu näitä keinotekoisia terroristijärjestöjä kuten Al-Qaida, joita Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA kouluttaa mm. lähi-idässä.  Mutta jos Al-Qaida ei kuitenkaan asenna pommeja metroihin vaan sen hoitaakin Israelin tiedustelupalvelu Mossad niin olisi kaikkein järkevintä, että kreditit kuuluisivat heille jotka todellisuudessa ovat näiden tihutöiden takana. 

Mutta jos Mossadin teot paljastettaisiin maailmalle, niin silloin tämän koko keinotekoisen terrorisminvastaisen sodan valhe paljastuisi kaikille. Jonka jälkeen valtionterrorismi menettäisi sen nykyisen otteensa meihin. 

Kylmä totuus on kuitenkin se, että mikään yksittäinen Arabi tai Muslimi ei pysty uhkaamaan jotain suurvaltaa yksin hänen kiviluolastaan, jossa on huippumodernit satelliittipaikantimet ja internet-yhteydet. Sillä tämä koko Osama Bin Ladenin satu oli täysin Washington DC:n, Pentagonista luomaa ja käsikirjoittamaa propagandaa. Tämä iltasatu kuitenkin meni läpi kuin väärä raha enemmistöön ja kaikki nämä keksityt ja ennalta käsikirjoitetut tarinat ja sadut Osama Bin Ladenin vangitsemisesta ja murhasta olivat keksittyjä satuja. 

Yhdysvaltain armeijalla kuitenkin on nämä ns. erikoisjoukot (Navy Seal Team), joita on nyt uusimpien huhujen mukaan käytetty salaisissa operaatioissa Iranissa. Tuskin ovat öljyä käyneet sieltä hakemassa. Vaikka todellisuudessa koko Iranin invaasion ydinmotiivi on puhtaasti maan öljyvarojen ryöstö.



Kuitenkin itse terrorismin ja tarkemmin valtionterrorismin suurin motiivi on pitää valtion asukkaat pelon alla ja tämä psykologinen sodankäynti on katsottu kaikista tehokkaimmaksi keinoksi pitää väestö kurissa. Sillä aina kun väestöä uhkaillaan tällaisilla maan ulkopuolisilla vihollisilla ja lavastetaan terrori-iskuja näiden vihollisten tekemiksi, niin kansa suostuu silloin pelon vallassa luopumaan kaikista heille kuuluvista oikeuksistaan ja nyt tätä nähdään esim. Yhdysvalloissa ja Suomessa kun aselait pyritään tiukentamaan loppuun asti. Jotta kansalaiset eivät enää pystyisi puolustamaan itseään. Kuitenkin tämä aselaki pelleily on vielä pientä Suomessa siihen mitä se on tuolla Yhdysvalloissa. Koska Jenkeissä on tietojen mukaan yli 300 miljoonaa laillista asetta, joista monet vieläpä automaattiaseita (mm. rynnäkkökiväärit).



Euroopan sotilasliitto NATO:lla toimi aikanaan salainen valtionterrorismiohjelma "Operation Gladio". Jossa lavastettiin useita terrori-iskuja eripuolilla Eurooppaa ja näistä pommi-iskuista/terroriteoista syytettiin mm. kommunisteja.Gladion joukkojen kouluttamisesta vastasi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA ja Iso-Britannian tiedustelupalvelu Mi6.

Virallisesti Gladio oli kuitenkin vain NATO:n maanalainen armeija, joka perustettin mahdollista Neuvostoliiton varsovan liiton hyökkäystä varten. Yhdysvaltain armeija suostui vasta vuonna 2006 myöntämään tämän järjestön toiminnan. Mutta kiisti loppuun asti terrorismin harjoittamisen.


Lähde: http://www.infosota.fi/2010/07/16/operaatio-gladio-naton-salaiset-armeijat/





2 Mossadin agenttia jäi kiinni terrori-iskun valmistelusta New Yorkissa



CNN-uutiskanava kertoi äskettäin, että New Yorkissa jäi kiinni eräs  pariskunta joiden asunnolta löytyi erittäin vaaralliseksi luokiteltuja HMTD-räjähteitä. New Yorkin poliisin (NYPD) kiinni ottamat epäillyt ovat Aaron Greene ja Morgan Gliedman.  Heidän New Yorkin Manhattanin asunnoltaan löytyi myös; 

- 12 pumppuhaulikkoa
- 1 katkaistu haulikko

New Yorkin poliisivoimien Ray Kelly ilmoitti, että juuri näiden HMTD-räjähteiden vaarallisuuden vuoksi koko rakennus evakuoitiin välittömästi. 

Sitten CNN kertoi, että juurikin kyseisiä HMTD-räjähteitä käytettiin menestyksekkäästi Lontoossa 7. Heinäkuuta 2005 terrori-iskuissa. 


FOX kanava oli sitten nyt kutsunut lähetykseen entisen Mossadin miehen ja nykyisen kansainvälisen anti-terrorismin turvallisuusekspertin Juval Avivin. Joka sitten lipsautti suorassa lähetyksessä, että "On todella helppoa tehdä autopommi jonka me teimme Lontoossa... Joka tapahtui Lontoossa."

Kappas vaan ja entiseltä Sionisti-terroristilta pääsi sammakko suorassa lähetyksessä. Tämähän todistaa jo suoraan sen, että Lontoon pommi-iskujen takana oli Israelin tiedustelupalvelu Mossad, joka muutenkin on kunnostautunut aina näissä eri valtionterrori-pommituksissa.

Mitä siis luulette, että kumpaako maailman salainen valtaeliitti käyttää mielummin näiden lavastettujen terrori-iskujen pommien asenteluun.

1.) CIA:n aavikolla järjestetyllä 2-viikon kirjekurssilla kouluttamaa Al-Qaidan Arabia tai Muslimia.

2.) Israelin tiedustelupalvelu Mossadia.

torstaina, tammikuuta 03, 2013

Yhdysvaltojen suosituimmalla salaliittofoorumilla ei saa mainita mitään Alex Jonesista


Yhdysvaltojen suosituimmalla "God Like Productions" salaliittofoorumilla ei saa mainita Alex Jonesista sanallakaan. Toinen kielletty sana on "Tavistock Institute", joka on Illuminatin Englannissa toimiva järjestö jolla on vahva osuus viihdeteollisuuden luojana.

 
Mitä tämä siis todistaa, että botti uhkailee Alex Jonesista kirjoittamisesta Yhdysvaltojen suurimmalla salaliittofoorumilla? Eiköhän tämä jo todista sitä, että Alex Jones on varsin vaikutusvaltainen mies. 

Samoin tämä todistaa sen, että tämän kyseisen salaliittofoorumin on jo NSA/CIA/FBI/DARPA ottanut hallintaansa ja sinne soluttaudutaan aina missä on eniten internet-liikennettä.

Tällä kyseisellä "God Like Productions" foorumilla vierailee päivittäin reilusti yli miljoona kävijää. Joten näin ollen sen potentiaali on varsin suuri näistä englanninkielisistä salaliittosivustoista. 


Bill Cooper ennusti koulusurmat jo 1991




Milton William Cooper (s. 6.3.1943 - 5.11.2001) oli Yhdysvaltalainen kirjailija sekä radiotoimittaja, joka ennusti koulusurmat vuonna 1991 julkaistussa kirjassaan.

"The Secret Goverment" teoksessa kerrotaan siitä kuinka lääketeollisuuden mielialalääkkeet, hypnoosi yhdistettynä mielenterveyspotilaisiin liittyy CIA:n ajamaan salaiseen projekti Orioniin. Minkä tarkoituksena on saattaa nämä valitut henkilöt ammuskelemaan kouluihin ja lobbaamaan aseiden lopullista totaalikieltoa. Kaikki on hallituksen toimesta suunniteltu etukäteen ja tähtää aseiden täydelliseen totaalikieltoon.

Cooper oli Yhdysvalloissa tunnettu erityisesti salaliittoaiheisista kirjoistaan sekä veti kyseisestä aiheesta Alex Jones Show tyyppistä radio-ohjelmaa. Hän kuitenkin joutui virkavallan kanssa vaikeuksiin ja yksityishenkilönä hän omisti myös aseen ja oli aiemmin sanonut, että poliisit eivät häntä elävänä hae. Niin Cooper joutui Arizonassa poliisin kanssa kahden keskiseen ammuskeluun, kun paikalliset poliisiviranomaiset yrittivät tulla pidättämään häntä. Cooper kuoli saatuaan osuman poliisin luodista.


Tämä asia koskettaa kuitenkin myös Suomea, koska täällähän valmistellaan myös käsiaseiden totaalikieltoa. Jo Kauhajoen kouluammuskelun jälkeen perustettiin oma Kauhajoki-komitea, joka ehdotti jo käsiaseiden totaalikieltoa Suomessa. Mutta totaalikieltoon ei vielä päästy, joten nyt onkin hyvin todennäköistä että lavastettuja kouluampumistapauksia tullaan näkemään Suomessa myös jatkossa siihen asti, kunnes käsiaseiden totaalikielto saadaan voimaan.

Se on kuitenkin hyvin mystinen juttu, että miksi näitä kouluampumistapauksia on juuri Suomessa nähty jo 2008-2009 vuoden sisällä 2 kpl Sillä se on koko Euroopan maihin verrattuna väestömäärään suhteutettuna aikamoinen luku ja kaiken järjen mukaan se ei voi olla liittymättä mihinkään muuhun, kuin uuden maailmanjärjestyksen agendaan. Siinä missä Suomi on Venäjän naapurivaltio ja kolmannessa maailmansodassa EU:n liittovaltion jäsenenä Suomi liitetään NATO:n jäseneksi kysymättä. Joten tällaisten mahdollisten suurkriisien aikana kaikki mahdolliset kansalaisten yksityisomisteiset aseet tulisi takavarikoida, jotta valtion suorittama fasismi onnistuisi lopullisesti ja Suomen kohdalla nämä käsiaseisiin liittyvät lait yritetään nyt väkisin saada läpi.

Nämä jo kaksi Suomessa nähtyä kouluampumistapausta (Jokela & Kauhajoki) eivät olleet minkään yksittäisen asehullun päähänpisto. Ne olivat molemmat ulkomaalaisen mielenhallintaoperaation tuotos, joiden toteutus tuli myös sieltä ja näiden koulusurmien tekijäksi valikoitui paras yksilö, joka oli tarpeeksi psyykkisesti heikko lopulliselle mielenhallinnalle ja näiden epäiltyjen kohdalla myös Petri Gerdt oli Myyrmäen pommimiehenä varsin täydellinen kohde. Koska myös hän oli sosiaalisesti eristäytynyt kuten Jokelan kouluampuja Pekka-Eric Auvinen.

Tämä siis tarkoittaa kylmästi sitä, että Myyrmäen pommi-isku, Jokelan koulukeskuksen koulusurmat sekä Kauhajoen koulusurmat olivat valtionterrori teko. Vaikka niiden takana ei suorannaisesti ollut Suomen valtio. Mutta myös pasilan poliisitalon pommi-isku vuodelta 1995 oli hyvin todennäköinen valtionterroriteko Suomessa.

Lähde: http://12160.info/forum/topics/1991-book-predicts-school-shootings-by-drugged-individuals-in

Hollywood näyttelijät aseiden totaalikiellon lobbaajina





Useat Hollywood näyttelijät ovat nyt mukana laajassa aseden totaalikieltoa lobbaavassa kampanjassa, jossa he kehoittavat että aseet täytyisi kieltää jatkossa kokonaan, että näitä kouluampumisia ei enää tapahtuisi.

Ylläolevassa videossa näytetään kuinka nämä samat näyttelijät mm. Jamie Foxx, Jeremy Renner  itse näyttelevät useissa elokuvissa, missä käytetään aseita ja ammutaan ihmisiä. Joten he automaattisesti toimivat aseteollisuuden elävinä mannekiineina.

Tämä kun kertoo paljon näiden kuuluisien Hollywood näyttelijöiden moraalista jotain. He kun eivät ole mitään muuta kuin tämän illuminatin valtaeliitin ohjailtavia sätkynukkeja, joiden elokuvaura voidaan lopettaa minä hetkenä hyvänsä näiden limaisten Hollywood mogulien toimesta.

Monet eivät tiedä sitä kuinka paljon esim. USA:n armeija sekä aseteollisuus toimii Hollywoodin elokuvateollisuuden moguleiden kanssa jatkuvasti yhteistyössä. Pelkästään se, että miksi toimintaelokuvia tuotetaan niin jumalattoman paljon joka vuosi, liittyy tähän että sotateollisuus toimii myös yksinä kyseisten elokuvien rahoittajina.

Lähde: http://www.prisonplanet.com/watch-hollywood-actors-want-to-ban-your-guns-while-they-make-millions-promoting-gun-violence.html

Aseiden totaalikieltoa valmistellaan jo Yhdysvalloissa


Senaattori Dianne Feinstein valmistelee jo parhaillaan USA:n senaatissa, että miten jatkossa voitaisiin toteuttaa aseiden totaalikielto koko Yhdysvalloissa.

Käynnissä on siis aivan Natsi-Saksan tyylinen täydellinen aseiden takavarikointi-operaatio, jota johdetaan nyt senaattori Feinsteinin johdolla. Tästä kyseisestä aseiden totaalikielto-operaatiosta löytyy lisää tietoa itse senaattori Feinsteinin sivuilta: http://www.feinstein.senate.gov/public/index.cfm/assault-weapons



Feinsteinin ehdotuksesta löytyy kiellettäien aseiden listalta kaikki puoliautomaattiset käsiaseet, sekä myös kaikki saatavilla olevat rynnäkkökiväärit AR-15:sta myöten. Eli kyseessä on siis täydellinen USA:n kansan aseista riistunta ja aina ennenkin kun tällaista on tapahtunut mm. Natsi-Saksassa tai Venäjällä. Niin se on johtanut vääjäämättä väestöön kohdistuviin massamurhiin ja se ei tarvitse kuin yhden hullun psykopaatin valtionjohtoon niin loppu on sitten taas historiaa.

Ollaan vielä tehty tutkimus, että valtion fasismin aikaansaamiin massamurhiin on kuollut maailmanhistorian aikana yli 262 miljoonaa ihmistä. Joten se on enemmän kuin on kuollut näihin sotiin yhteensä koko satojen vuosien aikana. Joten tämä jo kertoo jotain.




Mike Adams on tehnyt aiheesta lyhyen dokumentin, jossa kerrotaan asiasta tarkemmin.


Kansalaisten aseista riisunnan motiivit


Syy siihen miksi kansa on riisuttava aseista hinnalla millä hyvänsä johtuu täysin siitä, että illuminatin valtaeliitin ajama uusi maailmanjärjestys hanke ei etene jos kansalaisilla on mahdollisuus puolustaa itseään valtionfasismilta. Mutta jos valtio takavarikoi kaikkien kansalaisten lailliset aseet, niin näin saadaan tulvan poliisivaltion fasismi ja tulevaisuus turvattua. Tämä myös tarkoittaa Yhdysvalloissa sitä, että FEMA:n hallinnoimat keskitysleirit avataan hyvin pian laajempaan käyttöön ja sinne vangitaan miljoonia amerikkalaisia.


Valtiot sen sijaan eivät aio luopua aseista, koska valtio käyttää aseita väestönhallintaan ja tämä on näkynyt esim. Yhdysvalloissa monissa tapauksissa. Kuvassa näkyy kun Kalifornialaisen raakamaidontuottajan tukikohtaan tulee aseelliset virkamiehet ratsaamaan paikkaa. Yhdysvalloissa on jo viety monia lapsia rokotettavaksi aseella uhaten, kun vanhemmat eivät ole siihen suostuneet. Tämä touhu ei eroa Natsi-Saksan fasismista mihinkään ja kaikista masentavin asia on se, että kyseinen fasismi on jo rantautunut eurooppaan ja EU:n liittovaltiosta on tarkoitus muovata yhtä hullu poliisivaltio kuin mitä nyt Yhdysvalloista.


Niin kauan kuin hullut psykopaatit ovat vallassa kiinni, niin näitä maailmanlaajuisia valtaväestöön kohdistuvia massamurhia tapahtuu ja Yhdysvalloissa tämän on määrä tapahtua seuraavaksi.

Nämä aiemmat ampumavälikohtaukset Yhdysvalloissa ovat olleet alusta saakka lavastettuja ja niihin on sisältynyt lähes aina ennalta lavastettu päätekijä, joka on CIA:n lavastettu syntipukki (patsy). Ampumavälikohtaukset ollaan myös tarkasti valittu juuri sellaisille alueille, että siellä on laitonta yksityishenkilöiden kantaa asetta. Näin ollen jos tuollakin Denverin, Aurorassa joku olisi ottanut aseen esiin ja ampunut tämän epäillyn ammuskelijan tuolla elokuvateatterissa. Niin hän olisi joutunut siitä hyvästä lukemaan tiilenpäitä, että käytti asetta alueella, jossa ei yksityishenkilöt saa käyttää asetta.



Lavastetut kouluampumiset ovat kuitenkin yksi kulmakivi tämän koko aseiden totaalikiellon takana. Koska nimenomaan näissä kouluissa joissa näitä lukuisia ammuskeluja on toteutettu, ei ole edes aseellisia vartijoita ja sitäpaitsi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama juuri äsken sanoi mediassa, että ei usko aseistettuihin vartijoihin kouluissa. Tällaiset aseistetut vartijat kun voisivat jopa estää tällaisten kouluammuskelutapausten suuret uhriluvut ja sehän ei näitä kouluampumisia tehtailevia tahoja lainkaan miellytä.

Aseelliset ryöstöt ja murhat eivät kuitenkaan pienene, vaikka Yhdysvaltoihin tulisi tämä aseiden totaalikielto. Sillä sehän vain lisäisi laittomien aseiden myyntiä ja lisäisi myös aseisiin liittyviä rikoksia. Tämä ollaan nähty mm. Meksikossa, jossa pelkissä huumesodissa murhataan lähes 50 000 ihmistä joka vuosi. Kun näidenkin huumesotien takana pyörii Yhdysvaltain tiedustelupalvelut CIA sekä yksityisomisteiset pankit pesevät tätä huumerahaa ja maksavat suojelurahat, etteivät jäisi kiinni.