http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

torstaina, joulukuuta 17, 2015

Monsanton vaiettu historia


Monsanto perustettiin vuonna 1901 ja sen perusti John Francis Queeny, joka oli Maltalaisen temppeliritarijärjestön jäsen sekä apteekkarialan konkari.

Monsanto perustettiin vahvasti kemikaaleja valmistavaksi organisaatioksi ja se toimi alussa nimellä Monsanto Chemical Works. Yhtiön ensimmäinen tuote oli sakariini, jota he toimittivat Coca-Cola yhtiölle makeutusaineena, silti vaikka hallinto tiesi kyseisen aineen olevan myrkyllinen.
1920 Monsanto laajeni ja lisäsi tuotantoonsa kemikaalien lisäksi myös huumausaineiden (lääkkeet) tuotannon ja heistä tuli tuolloin maailman suurin aspiriinin tuottaja. Samalla myös heistä tuli yksi maailman suurin PCB-yhdisteiden tuottaja, mikä on myrkyllinen polykloorattujen bifenyylien yhdiste.

Näitä myrkyllisiä PCB-yhdisteitä käytettiin 1920-luvulla mm. sähkömuuntajien eristeaineissa, kondensaattoreissa, jäähdytysnesteissä, hydrauliikkaöljyinä.

PCB oli teollisuudessa ns. ihme kemikaali, koska se oli öljy joka ei syttynyt palamaan.

Monsanton alihankkija I.G.Farben, joka valmisti Bayer aspiriinia sekä tappavaa Zyklon-B kaasua II-maailmansodan aikoina. Niin yhtiöt alkoivat kehitellä tuolloin yhdessä uutta makeutusainetta nimeltä aspartaami, joka suunniteltiin virvoitusjuomateollisuuden käyttöön. Lopulta sitten tämä myrkylliseksi luokiteltu hermomyrkky tuotiin myös USA:n terveysviranomaisten toimesta markkinoille Donald Rumsfeldin toimesta, joka 80-luvun alussa oli G.D. Searle yhtiön johtaja. 


Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA oli jo hakenut tälle myrkylle virallista hyväksymistä jo vuonna 1971. Lopulta sitten vuonna 1985 Yhdysvaltain suurin lääkäriliitto (AMA) hyväksyi sen terveellisenä ja turvallisena makeutusaineena, vaikka tutkimuksissa havaittiin rotille kertyneen mm. aivokasvaimia.

Aspartaamista vaiettu asia on vielä se, että kyseessä on syntetisoitu makeutusaine, jonka syntetisoi James Schlatter vuonna 1965. 

Vaikka Coca-Cola on taipunut viime vuosina julkisen painostuksen edessä ja väittänyt poistavansa virvoitusjuomistaan mm. palonestoaineissakin käytetyn bromatun kasviöljyn (BVO) käyttämisen.  Niin siitäkin huolimatta Monsanton kaltaiset maailman pahamaineisimmat yhtiöt edelleen tunkevat mm. energiajuomiin tauriinia

Monsanto geenimanipuloitujen myrkkyjen lobbarina

Nykyään yksi suurin Monsanton lobbauskohde on GMO-tuotteet, eli geenimanipuloidut elintarvikkeet. Mutta jos kerta Monsanton vuoksi GMO on niin cool, että sillä voitetaan maailmassa nälänhätä, niin miksi se sitten on kieltänyt omilta työntekijöiltään kaikki GMO-elintarvikkeet kokonaan.


Kyse ei ole siitä, että GMO-ruoka olisi jotenkin poikkeuksellista luksusta, vaan totuus on se, että GMO-ruoka on ihmiselle myrkyllistä ja altistaa syöjänsä mm. sterilaatiolle sekä erinäisille sairauksille. Näin ollen GMO-ruokan lobbauksella on Monsaton yhtymällä aivan oma poliittinen agenda, joka noudattaa YK Agenda 21 suunnitelmaa globaalista depopulaatiosta.  

Nyt EU:n ja USA:n välisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) yksi olennainen kohta on juuri tähän mutaatioruokaan liittyvät kohdat, joissa nämä monikansalliset paholaisyhtiöt yrittävät nyt jatkossa uhkailemalla pakottaa jokaisen EU-valtion siirtymään mutaatioruoka-aikaan. Mutta jos joku valtio ei siihen suostu TTIP-sopimuksen aikaan, niin sitten USA ja yhtiö uhkaa haastaa kyseiset maat oikeuteen.  Eli tällaiseksi peliksi käy valtaväestön myrkyttäminen tulevaisuudessa, ellemme tee asialle pikaisesti jotain. Valtionvarainministerimme Alex Stubb on myös yksi mutaatioruoan (GMO) kannattaja.

Lähde: http://www.realfarmacy.com/monsanto-history/







tiistaina, joulukuuta 15, 2015

Tutkimus: Äidin SSRI-masennuslääkkeiden käyttö tuplaa lapsen autismiriskin


Odottavan äidin SSRI-masennuslääkkeiden käytön on katsottu vaarantavan lapsen autismiriskiä. Tällainen lääke on fluoksetiini, joka on erityisen vaarallinen odottaville äideille raskauden toisella ja viimeisellä kolmanneksella. Yhdysvalloissa tätä myydään nimellä Prozac-nimellä.

Tutkimusta varten käytiin läpi 14 500 raskautta Kanadassa. Tutkimuksesta kertoi Journal of the American Medical Association.  

SSRI-lääkkeet kuuluvat selektiivisen serotoiinin takaisinoton estäjiin.

Lähde: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450072014555.html

maanantaina, joulukuuta 14, 2015

USA:n armeijan kenraalin sotakiima nousee



USA:n armeijan Euroopan-joukkojen komentaja kenraali Ben Hodges on ilmaissut juuri suurta sotakiihkoilua mediassa, kun hän ilmoitti Venäjän harjoitelleen ydinaseiskua ja itämeren sulkemista.

Hodges puhui toimittajille Pentagonissa ja ilmaisi sotakiimaansa. 


Hänen mukaansa NATO:lla on ongelma siinä, että kuinka Kaliningrad sijaitsee kahden Naton liittolaisen (Puola, Liettua) välissä. 

Hodges kertoi myös sen kuinka Yhdysvallat on organisoinut Eurooppaan 30 000 sotilasta, jotka muodostavat Yhdysvaltain armeijan Euroopan joukot.







Euroopassa käynnissä USA:sta organisoitu sotilasvallankaappaus



USA:n armeija toimii siis kuin Natsi-Saksa 40-luvulla Euroopassa ja jokaisen EU-maan tulisi sitten hyväksyä tämänkaltainen rikollinen geopolitiikka.



Suomi on jo viety mukaan näiden rikollisten geopoliittisiin vehkeiluihin, kun se pakotettiin allekirjoittamaan Naton kanssa kauttakulkusopimus (Isäntämaasopimus). Sen verukkeella Nato voi jo hyökätä Suomen kautta Venäjälle mahdollisessa suursodassa. Mutta mikäli homma menee kuten Talvisodassa, niin se alkaisi lavastetusta hyökkäyksestä. Sillä Mainilan laukauksia ei koskaan tapahtunut.



Eliitin sodanlietsonnan pelkoporno



Kuten tämä Iltasanomien otsikko kertoo, niin näillä pelkouutisoinneilla ei ole mitään muuta tarkoitusta, kuin saada ihmisissä aikaan entistäkin enemmän pelkoa.







Eli näiden uutisten tarkoituksena on saattaa väestö pelkotilaan, jossa he kuvittelevat Venäjän olevan sotaa lietsova ja sotakiihkoileva kansa. Vaikka USA:n ja Naton kenraalit ovat niitä kaikkein suurimpia sotakiihkoilijoita. Jos heille annettaisiin ydinlaukaisukoodit, niin he olisivat jo tuhonneet koko planeetan alle vuodessa.



Voimme siltikin olla hyvin kiitollisia siitä, ettei ydinsota ole vieläkään onnistunut käynnistymään, koska jokainen USA:n armeijan ampuma ydinohjus on neutralisoitu pois. Siitä ovat vastanneet eräät liittoutuneet, jotka USA:n armeija kokee myös heidän vihollisekseen. Mutta USA:n armeija ei mahtaisi mitään näille eräiden liittoutuneiden pallomaisille aluksille ja heidän nanoteknologiselle sotateknologialle.



Liittoutuneiden invaasio on kuitenkin täysin poissuljettu skenaario, koska sitä ei sallita. Mutta liittoutuneille ollaan jo annettu oikeus neutralisoida kaikki täällä toiminnassa olevat aktivoidut ydinaseet. Joten näin ollen kaikki ydinsotaan viittaava propaganda on vain lähinnä jenkkien propagandaa.

Lähde: http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1450057569118.html

 


Aikamatkaajan kertomus vuodesta 2749


Osa teistä on ehkä kuullut aikamatkaaja Al Bielekin tarinasta ja pielen menneestä Philadelphia Experiment aikakokeesta. 

Bielek oli yksi niistä USA:n armeijan merijalkaväen sotilaista, joka hyppäsi tuon USS Eldridgen aluksen kannen yli 13. elokuuta vuonna 1943. Hän kertoi päätyneensä vuoteen 2749 ja tämä oli vielä yksi maaplaneetan rinnakkaisulottuvuus.

Tuossa ajassa hän kuvaili näkymiään tuosta tulevaisuudesta ja kirjasi niitä ylös:

- Tuon kyseisen tulevaisuuden lääketiede perustui värähtely ja valohoitoon.

- Rannikot ja sisämaat Euroopassa ja USA:ssa olivat huomattavan paljon erilaisempia kuin mitä ne ovat nyt.

- USA:n instrastruktuuri oli tuhoutunut ja USA:ta eikä Kanadaa enää kutsuttu valtioina. Samoin myös kaikki keskushallinnot oli koko planeetalla lakkautettu.

- Maapallon magneettiset navat olivat alkaneet liikkua, mutta tuona aikana oli kehitetty keinotekoinen naparakenne ehkäisemään magneettisten napojen vaihtumista. Tämän johdosta navat eivät enää voineet vaihtaa paikkaa.

- Kaikkea hallitsi vuonna 2749 synteettinen äly-tietokonejärjestelmä, joka hallinnoi kaikkea. Se rakentui jättimäisestä ja kristallimaisesta rakenteista. 

- Maaplaneetan väkiluku oli 2749 vuonna enää 300 miljoonaa ja USA:n väkiluku n. 50 miljoonaa.

-  Vedenpinta oli noussut Floridasta ja jäljellä jäi enää kahvan verran maapinta-alaa. Georgiassa sijaitseva Atlanta oli ainoastaan 3 mailia merenrannasta. Missisippi oli muuttunut sisämaahan vesiväyläksi ja suuret järvet olivat muuttuneet yhdeksi ainoaksi järveksi.


Al Bielek on kertonut kameroille jo 90-luvulla salatusta USA:n armeijan alaisesta Montauk projektista, Philadelphian aikakojeesta jne. Tämä ylläoleva video on kuvattu Huhtikuussa vuonna 2000. 
 

Bielek menehtyi Meksikossa 10. lokakuuta 2011 ja oli kuollessaan 84 vuotias. 
Silti edelleen Montauk Project ja Philadelphia Experiment ohjelmat ovat huippusalaisia, eikä niistä USA:n hallinto ole hiiskunut sanallakaan. 

Montauk Projectista vuoti julkisuuteen ensimmäisenä Montaukissa insinöörinä työskennellyt Preston B. Nichols vuonna 1992. Vaikka tämä Sky Booksin samana vuonna julkaistu MONTAUK PROJECT EXPERIMENTS IN TIME teos julkaistiin science fictionina, niin se ei ole alkuunkaan sitä. 

Pitihän USA:n hallinto ja armeija turpansa tukossa myös Area 51:n toiminnasta ja valehteli ettei sitä olisi olemassa, kunnes myöhemmin tämänkin "salaliittoteoria" osoittautui todeksi. 

NSA:n toiminnasta myös USA:n hallinto valehteli alusta saakka ja vasta vuonna 2013 ent. NSA:n työntekijä Edward Snowden paljasti laajemmin, että minkälainen vakoiluvirasto se todellisuudessa on.

Osa saattaisi luulla, että Preston B. Nichols ja Al Bielek olisivat vain julkisuuden ja rahan vuoksi esittäneet olevansa Montauk Projektissa työskennelleitä henkilöitä. Mutta tämä ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. 

Bielek kertoo että hän sekä muut USA:n merijalkaväen sotilaat jotka osallistuivat vuonna 1943 Philadelphia Experiment aikakokeeseen, oltiin kaikki suggestoitu traumapohjaisella mielenhallinnalla MK ULTRA tyyliin. Vain sen takia, ettei heistä kukaan muistaisi mitään tällaisista kokeista jälkeenpäin. 

Al Bielek kertoi nähneensä vuonna 1988 tv:stä tämän vuonna 1984 filmatun elokuvan nimeltä Philadelphia Experiment, jossa tästä tapauksesta tehtiin löyhä Hollywood elokuva. Bielek sanoi sen palauttaneen hänen muistinsa osittain ja vähitellen nuo vanhat muistikuvat alkoivat palautumaan.

MK ULTRA mielen traumatisointi on hyvin yleinen tapa CIA:lla, joilla he varmistavat salaisten osastojensa turvallisuuden. 

Eli silloin kun nämä hallitukselle tietämättään työskentelevät tappajat tai supersotilaat eivät tiedä olevansa hallinnolle hommissa, niin näiden osastojen turvallisuus säilyy. Mutta jos kukaan näistä yksittäisistä erikoiskoulutetuista eliittitappajista esim. onnistuu palauttamaan muistinsa ja tajuaa keitä he oikein ovat, niin yleensä tässä vaiheessa CIA:lla on tapana lähettää heidän peräänsä uudet MK ULTRA tappajat.

Peli on siis aikalailla samanlaista mitä monissa John Clancyn jännitysromaaneissa tai Hollywoodin action elokuvissa. Mutta CIA ei tätä mielentraumatisoinnin salaisuutta vieläkään uskalla kertoa julkisuuteen, koska muuten koko MK ULTRA ohjelma kokisi romahduksen. 

CIA:n johtaja määräsi vuonna 1973 kaikki MK ULTRA:n asiakirjat tuhottaviksi ja vaikka jäljelle jääneet dokumentit määrättiin julkisiksi ei se edelleenkään tätä ohjelmaa siellä lakkauttanut. Se jatkoi edelleen toimintaansa, vaikka USA:n viranomaiset väittivät sen poistuneen.

Jopa Suomalaisia on joutunut tietämättään CIA:n salaisiin MK ULTRA operaatioihin, kun vuonna 1958 ja 1959 joukko Suomalaislapsia joutuivat LSD testiin. Heidän Norjassa järjestetylle kesäleirille solutettiin CIA:n agentteja pudottamaan lasten ruoka-annoksiin sekä juomiin LSD:tä. Sitten lasten psykosomaattisia vaikutuksia seurattiin salaa sivusta. Asia paljastui vasta kesällä 2013, jolloin Suomen suojelupoliisi SUPO toi sen julki













sunnuntaina, joulukuuta 13, 2015

Väyrynen: EU:n rajojen valvonnalla tähdätään liittovaltioon maahanmuuttokriisin varjolla


Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kertoi blogissaan, että Euroopan Unionin ulkorajonen valvonnalla tähdätään liittovaltioon maahanmuuttokriisin varjolla.


"Komission ehdotus yhteisten rajavartiojoukkojen perustamiseksi tähtää ensi sijassa EU-valtion rakentamiseen (Liittovaltio). Unionin yhteiset rajavartiojoukot ja jopa yhteinen armeija ovat federalistien pitkäaikainen haave. Maahanmuuttokriisin varjolla se pyritään nyt ajamaan läpi".


lauantaina, joulukuuta 12, 2015

Stanley Kubrickin kuuhuijaus tunnustus julki



Tunnettu elokuvaohjaaja Stanley Kubrick tunnetaan lukuisista legendaarisista ohjauksista kuten 2001 Avaruusseikkailu (1968), Kellopeliappelsiini (1971) ja Hohto (1980). 

Miehen viimeiseksi ohjaustyöksi jäi Eyes Wide Shut (1999) niminen elokuva, joka liippaisee hyvin läheltä Illuminati -eliitin salaisia rituaaleja.


Kubrick kuoli vain 4 päivää tuon elokuvan valmistumisen jälkeen nukkuessaan.

Kubrickista oli liikkeellä jo useiden kymmenien vuosien ajan huhuja, että hän olisi filmannut ja ohjannut NASA:n kanssa kuuhun laskeutumisen studiossa. 

Näin ollen siis tämä ihmiskunnalle tärkeä kuukävely tuona 21. heniäkuuta vuonna 1969 oli pelkkä huijaus, joka kuvattiin studiossa.

Stanley Kubrick kuitenkin paljasti tuon eräälle henkilölle vuonna 1999 kameran edessä ja nyt tuo videopätkä tuotiin julki Youtubeen. Eli tuossa ylhäällä on siitä lyhyt suomennos ja editoitu versio, jossa on kuultavissa kaikki olennainen. 

Alkuperäinen video löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=U0kNwvZm_9Q 

Kubrick kertoo tuossa tunnustuksessaan, että on kokenut tuosta paljon huonoa omatuntoa. Mutta toteaa myös, että ei ole pitänyt omasta kunnostaa kovinkaan paljon huolta ja on juonut myös hyvin paljon.

Hän kuitenkin vetoaa tuossa tunnustuksessaan siihen, että kuinka ihmisten tulisi tietää totuus siitä että 1969 kuukävely oli törkeä huijaus.

Oikeastaan jo se, että jos tuonne kuuhun on matkaa n. 360 000 km, niin miten vuonna 1969 ollaan tällaisen kantomatkan kautta saatu lähetys pelaamaan ? 


Jopa entinen Apollo 11 astronautti Buzz Aldrin tunnusti myös hiljattain sen, että kuinka kuukävely oli huijausta. 

Tämän vuoden alussa myös eräs Venäläinen tutkimus julkisti, että USA ei koskaan laskeutunut kuuhun vuonna 1969. 

Asiaa täytyy kuitenkin salata edelleen NASA:n puolelta ja koko juttu paljastuttuaan laajemmin olisi todella nolo takaisku USA:n avaruushallinnolle. Mutta todennäköisesti tämä Kubrickin tunnustusvideo sai jo NASA:n astumaan omaan paskaansa. CNN ja muut sionistimediat vaikenevat, mutta kohta RT ja tod. Venäjän hallinto tarttuu asiaan.



 









keskiviikkona, joulukuuta 09, 2015

FM 3-39.40

Vuonna 2009 USA:n hallinnon armeijan tiedusteluosastot loivat salaisen dokumentin FM 3.39.40.

Se saatiin myöhemmin paljastettua julki ja löytyy luettavissa pdf-muodossa osoitteessa: https://info.publicintelligence.net/USArmy-InternmentResettlement.pdf


Dokumentti on varsin karua luettavaa ja siellä on lueteltu USA:n hallinnon aseellisille joukoille lupa ampua mielenosoittajia tulevaisuudessa. Lisäksi Yhdysvalloissa kansalaisaktivisteille on suunniteltu aivan omat keskitysleirit, joissa voidaan myös teloittaa USA:n kansalaisia ilman oikeudenkäyntiä.

Lisäksi tästä FM 3.39.40 dokumentistä löytyy myös oma osionsa psyop -operaatioille. 

 

Kaikki edellämainittu mm. keskitysleiritoiminta oman maan kansalaisille on kuin suoraan Natsi-Saksan ajoilta. Mutta jos EU:n annetaan laajentua lopulta liittovaltioksi asti, niin sitä myös odottaa aivan samanlainen kehitys. Koska myös Eurooppaan on suunnitteilla samanlaisia keskitysleirejä.



FEMA:n keskitysleireistä Hollywood elokuvan tehnyt elokuvaohjaaja David Crowley ja perheensä murhattiin tämän vuoden alussa, joten tästä voimme päätellä sen, että miten arka aihe nämä USA:n keskitysleirit ovat ns. pahalle eliitille.



Yhdysvalloissa oli jo vuosi sitten tämän verran useita satoja keskitysleirejä valmiina odottamassa kansalaisten vangitsemisia.



Mihin eliitti pyrkii keskitysleireillään ?


Varmaankin askarruttavin kysymys joka liittyy näihin mm. Yhdysvalloissa sijaitseviin FEMA:n keskitysleireihin, on se että mitä varten ne ovat rakennettu ?

Mitä varten Natsi-Saksa rakensi kaasukammionsa. Sama motiivi on myös näissä USA:n ja EU:n liittovaltioon suunnitelluissa keskitysleireissä.



Niissä on eliitin tarkoitus päästä eroon pysyvästi heille tarpeettomista ihmisistä ja heidän mukaan nykyisestä maailman väestöstä pitäisi hävittää n. 6,5 miljardia. Lopulta jäljelle jäisi enää vaivaiset 500 miljoonaa.

Tämä on ihan kaiverrettu Georgian osavaltiossa sijaitsevaan tuntemattomien rahoittajien (Illuminati) pystyttämästä graniittimonumentista. 

Ajatella, että miten nämä roistot ovat uskaltaneet pystyttää koko monumentin, koska he käytännössä sen kautta paljastivat jo itsensä ja maailman väestöön kohdistetun depopulaatio agendan juonen kaivertamalla sen kiveen.


Lähteet: https://info.publicintelligence.net/USArmy-InternmentResettlement.pdf 

http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/01/feman-keskitysleireista-elokuvan-tehnyt.html 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Georgia_Guidestones