tiistaina, tammikuuta 05, 2021

Kansanedustaja Mikko Kärnä hyökkäsi koronaviruksen kyseenalaistajia vastaan

Kikkelikohussakin aikaisemmin viime vuonna ryvettynyt keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on hyökännyt näkyvästi nyt koronaviruksen kyseenalaistajien kimppuun sosiaalisessa mediassa.

Tämä Kärnän toiminta vaikuttaa jo hyvin organisoidulta, että vähintäänkin Kärnä on saatettu ostaa lääketeollisuuden lobbariksi, jolla todennäköisesti hänelle on luvattu, että aikaisempi kikkelikohu laantuu, kunhan ensin hyökkäät koronaviruksen kyseenalaistajien kimppuun julkisuudessa.

Kärnä käytti tuossa todella rumaa kieltä kutsumalla koronaviruksen kyseenalaistajia mm. viholliksiksi.

Nehän ovat kyllä lääketeollisuuden (BIG PHARMA) vihollisia, koska muuten lääketeollisuuden roistot eivät pääsisi käärimään rokotteilla jätti osinkojaan.


Kärnän Facebook seinällä oli jo täydet bileet käynnissä.

Nyt ainakin tietää, että mitä puolta tämä Kärnä edustaa, kun hän on selvästi lääketeollisuuden (BIG PHARMA) lähettiläs tästä edes. Kun ei hän varmasti halua vaarantaa enää omaa poliittista uraansa, joten yksikin uusi kikkelikohu olisi sille jo viimeinen niitti sen poliittisen hillotolpan arkussa.

Näinhän se homma toimii politiikassa, että siellähän todellisuudessa ministeri jos toinen lamppaa vaikka minkälaisissa pedofiiliringeissä ja seksiorigioissa. Mutta niin kauan kuin nämä roistot tekevät, kuten puoluekuri heidän määrää, niin ei tule ongelmia.

Mutta jos yksikin jättipuolueen kansanedustajat alkaakin tekemään jotain sooloilua, jota ei katsota hyvällä, niin näitä seksiviesti, kikkelikuva kohuja on aina tällä vastapuolella tallessa niiden mahdollista käyttöään varten olemassa. IMF Pankki sekä CIA ja MOSSAD jne. kontrolloi ja ohjaa poliitikkoja ympäri maailman.


Kukas se vihollinen on ja kenelle ? 

Nämä miljarditulosta takovat lääkeyhtiöt ovat täysin yksityisiä korporaatioita, joiden osake-enemmistö on mm. Rockefellerien ja Rothschildien pankki- ja liikemiessuvuilla.

Nämä maailman rikkaimmat suvut muodostavat rikollisen syndikaatin, jolla on ylin päätäntävalta koko maailmassa, koska he omistavat myös osake-enemmistön IMF:n pankista, Euroopan Keskuspankista jne. 

Näillä pankkiiri globalisteilla on kyllä yksi vihollinen ja se on valveutuneet ja heränneet kansakunnat ympäri maailman ja heidät etunenässä nämä samat elitistit haluavat nyt viedä rokotutettaviksi.

Mutta luuletteko, että nämä miljardien dollarien käärijät olisivat huolissaan heidän terveydestään tai siitä, että joku heistä voisi sairastua koronaan ? 

Korona on pelkkä peitetarina ja satu, jolla tämä kansamurha ja talouden tuhoamisoperaatio tehdään.

Sillä kiinnitetään kansojen huomio muualle, kun nämä oikeat roistot aloittavat nämä depopulaatio toimet.

Mutta koska tämä koronavirustaistelu käydäänkin talouden asein, niin silloin kansan huomio on saatava kiinnittymään muualle ja sitä varten nyt Mikko Kärnän kaltaiset poliitikot on lahjottu julistamaan tätä valveutuneisiin kansalaisiin kohdistuvaa ja vihamielistä agendaa.

Näillä elitisteillähän on vielä korona-keskitysleirejä mielessä sekä odottamassa, joita on jo mm. Kanadassa vuotanut niiden suunnitelmien osalta julki.